#aika sekava

[eksopolitiikka]

Plejadit: Kärsimys ei ole hyväksi ihmisille

Rakkaat veljet ja sisaret, Täällä puhuu Tunia. Rakastan teitä kaikkia erittäin paljon. Niinkuin aiemmissa viesteissä on selitetty, on olemassa ryhmä vihamielisiä avaruusolentoja, demoneja ja heidän Maapallolla olevia kätyreitään, jotka ovat hallinneet Maapalloa vuosituhansia. Me kutsumme näitä tahoja pimeyden voimiksi. Tämä aika juuri nyt Maan asukkaille tarkoittaa heidän kontrollistaan vapautumista. Siksi tämä aikakausi on niin sekava […] from _| Eksopolitiikka.fi |_ https://ift.tt/dgDYBvJ via IFTTT

[lukutoukatvcd]

Muistio toisesta tapaamisesta

Lukutoukat tapasivat tiistaina 27.9. Otaniemen Espresso Housessa. Paikalla oli Soli (puheenjohtaja), Justus (kirjuri), Anna (kirjuri), Oona ja Patricia. Aalo osallistui keskusteluun etänä. Tapaaminen alkoi klo 10.15 puheenjohtajan aloituksella.

Aloitimme tapaamisen yleisesti vertailemalla, kumpi teksteistä oli kenellekin mielekkäämpi. Kaiken kaikkiaan edelleen yleinen mielipide oli, että tekstien lukeminen vaati aika paljon, mutta olihan se helpompaa tällä kertaa kuin ensimmäisellä. Yleisesti debaattitekstiä pidettiin haastavampana, sillä siinä hypittiin argumentista vauhdilla toiseen sekä väittelytilanne kärjistyi hieman yllättäen, jonka takia perässä oli vaikea pysyä. Tosin VCD-opiskelijoille oli puhuttu teoksesta aiemmin jo viime keväänä, jonka johdosta väittelyn hahmot olivat tuttuja kuten sen aihekin.

Etenimme keskustelemaan siitä, mitä jokainen oli mieltä, millainen suunnittelijan kuuluisi olla. Jämpti ja tarkka, joka noudattaa tuttuja normeja vai kokeileva, hieman rajoilla ja niiden ulkona liikkuva, jonka töistä on vaikeampi ottaa selkoa. Järkevä vai sekava. Rationaalinen vai irrationaalinen. Looginen vai poikkeuksellinen. No tietysti totesimme hyvin pian, että oikeaa vastausta asiaan ei ole. Se on joka tilanteessa tapaus- ja henkilökohtaista. Hyvä suunnittelija pystyy näkemään asian molemmat puolet. Ja fiksu suunnittelija perehtyy siihen, mitä tulee tekemään ja harkitsee tarkkaan, mitä tekee. 

Tästä jatkumona mietimme, minkälaisten asioiden on oltava luettavia ja millaisten ei. Muun muassa totesimme, että esimerkiksi kalenterin ei välttämättä tarvitse olla aina samanlainen, sillä ihmisten ajantaju ja sen hahmottaminen saattaa poiketa rajustikin toisistaan. Ja toiseksi erilaisia esineitä suunniteltaessa on otettava huomioon tulevatko ne yksityiseen vai yleiseen käyttöön. Tästä esimerkkinä opasteet, joiden olisi hyvä olla kaikkien ymmärrettävissä. Näistä ajatuksista heräsi kiinnostavaa keskustelua siitä, että jos modernismi ei olisikaan ollut valtavirtaa vaan esimerkiksi Jan Van Tornin tapa suunnitella olisi ollut oppiemme pohjalla. Millaista silloin olisi lukea kalenteria tai katsoa kylttejä. Olisiko sillä edes väliä miltä ne näyttäisivät, koska olisimme sitten tottuneet niihin. Tätä ajatusta oli kiinnostavaa pallotella yhdessä.

Mietimme myös, että tämän päivän suunnittelijoiden olisi hyvä muistaa, että aina ei tarvitse mennä käytännöllisyys edellä vaan joskus pitää kokeilla jotain muuta, jotta uusia innovaatioita voisi syntyä. Esimerkiksi olisi hyvä joskus suunnitella suunnittelemisen vuoksi eikä aina suoraan massatuotantoa varten. Olisi myös mielekästä nähdä suunnittelijoilta itsepintaisuutta.

Sivuteiltä olikin sitten aika palata johdonmukaiseen keskusteluun ja siirtyä toisen tekstin pariin. Käsittelimme sen sisältöä muun muassa elokuvan kautta. Esimerkiksi, miten on mahdollista käsitellä elokuvaa vain yhtenä aiheena, vaikka se pitää sisällään laajan kirjon monien eri alojen osaajia. Onko siis olemassa erityisesti elokuvataidetta vai onko se vain monen eri asian summa? Silti elokuvista puhuttaessa nostetaan esille sen ohjaaja. Onko ohjaaja oikeasti koko elokuvan kasvot vai, kuka tai ketkä ovat ne, jonka johdosta elokuva on juuri sellainen kuin se on. Tästä päästiin juuri tekstissä mainittuun asiaan, että tänä päivänä keksijän nimi on aina tärkeä.

Tutkimme asiaa myös siltä kantilta, että muotitalojen sisällä suunnittelijat ovat usein aivan anonyymejä ja edustavat brändiä, joka kantaa mitä todennäköisemmin jonkun edesmenneen henkilön nimeä. Miten tämän asian sitten voisi nähdä? Onko keksijällä tai tekijällä tässä väliä vai voisiko tämän nähdä enemmänkin niin, että sillä ei ole niin väliä kuka vaatteen on tehnyt, kunhan se on sen merkkinen, mitä se on. Hieman kuten tekstissä mainittiin, että Raamatun tekijällä ei ole niin väliä, kun teksti on joka tapauksessa pyhää. Toisaalta sitten esimerkiksi palvelumuotoilijat ovat todella keskeisessä osassa jokaisen arkea, mutta aivan anonyymejä meille, ketkä heidän suunnittelujensa tuotteita käytämme. Todella hyviä ajatuksia nousi esille.

Siirryimme pohtimaan henkilöbrändäyksen merkitystä eri aloilla. Onko henkilöbrändäys ollut oleellinen asia esimerkiksi suomalaisen designin nousussa maailmalle, ja olisiko ilman sitä ollut hirveän vaikeaa, ellei mahdotonta saada niin laajaa huomiota koko alalle. Tänä päivänä meille on itsestään selvää, että maailmalle on mahdollista päästä, mutta johtuuko se juuri siitä, että joskus joku piti nostaa yksilönä esiin. Vai oliko sittenkin niin, että siitä seurasi enemmän ongelmia kuin hyötyä? Olisiko säästytty kulutusjuhlalta, jos yksittäisiä brändejä ei olisi ikinä nostettu niin isosti esille, että sen tuotteita pitää ostaa, vaikka niitä ei tarvitsisikaan. Ehkä tänä päivänä nousisi esiin enemmän erilaisia suunnittelijoita, jos ei olisi opittu siihen, että jonkun toisen tyyliä kannattaisi hieman mukailla.

Tähän keskusteluun ajauduimme aika syvälle, mutta lopuksi totesimme, että vaihtoehdot ovat joko, että kaikkia nostetaan näkyville tai sitten ketään ei nosteta alkuunkaan. Ainut hyöty, mikä siitä on, että tekijöiden nimet kerrottaan on, että nimi auttaa yleisöä löytämään lisää samanlaisia töitä, jos vaikka on pitänyt jostain tietystä tuotteesta. Päädyimme myös keskustelemaan siitä, kuinka kapitalistinen järjestelmä oikeastaan ohjaa meitä tähän nykyiseen systeemiin, jossa elokuvasta nostetaan ohjaaja suuren sankarina esille ja leikkaajat jäävät pimentoon. 

Loppukaneetiksi mietimme, että ei maailmaan tarvitsisi luoda enää uutta tavaraa. Oli hyvä lukupiiri, kaksi tuntia vierähti äkkiä!

Terveisin Lukutoukka-Justus

[glamorousdrama]

Menin sitte ajattelemaan Leevi and the Leavingsin “Itkisitkö Onnesta?” RahisxRiitis kontekstissa (kiitos vaa kauhia pal @ainahumalassa) ja mun mieli kuvitteli heti kaikkein traagisimman tapahtuman sen biisin pohjalta ja niin syntyi tämä pieni ficci.

Tää on tällane pieni joku modern AU pätkä Rahikaisen perspektiivistä. Ja hahmot ja pari on siis tosiaan Rahikainen ja Riitaoja.

Varoitukset: ei murretta, mutta puhekielinen kuitenkin. surullinen, mut sattuu vaan vähän.

Vastuuvapaus: juu eli en omista hahmoja ja en omista biisiä ja en saa tästä muutaku tavan käyttää mun luovuutta

Toivon että tykkäätte :)

Vastaantulijoiden kaistalla

en tiedä yritinkö ollenkaan

edes painaa jarrupoljinta

vai unohdinko jarruttaa

siinä sohjoisessa kaarteessa

Se valehteli, kun se sanoi, että on ollut aikasemminkin kännissä. Kaikkea paskaa sekin suustaan päästi. Päästää.

Toivottavasti se herää huomenna niin helvetillisessä darrassa. Totta kai se herää. Ja darrasta ei ole edes kysymystä. Mä vaan toivon, että se on… että se ei ole…

Mä en yleensä rukoile. Varsinkaan kenenkään puolesta.

Mä haluan kysyä, mistä noi ambulanssityöntekijät puhuu. Niillä on sellanen ihan oma koodikielensä, josta mä en ymmärrä hittoakaan. Mutta kyllä kai mä sentään ansaitsen tietää myös, vaikka mä sen… tohon… kuntoon saatoin.

Kyllä sillä on nimikin. Voisinko vaan unohtaa sen kokonaan? Kuinka raukkamainen mä olen, kun en edes voi ajatella sen nimeä?

Riitaoja. Risto.

No niin. Siinä se on. Eikä musta tunnu yhtään vähemmän raukkamaiselta. Jos mitään, mua vaan oksettaa kahta kauheemmin. Se on joko kaikki se alkoholi tai aivotärähdys. Mitä muuta se voisikaan olla.

Mä nojaan mun pään mun käsiin ja mun kyynärpäät polviini. Kadun jo sitä, että istuin tähän loskaselle, kylmälle asfaltille. Ensin mä ajattelin, että voisin vaan juosta pakoon ja piiloutua, niin kuin se pelkuri, joka mä olen.

Kyllä mä ajattelen vieläkin, että voisin lähteä pakoon, kun sinivalkoiset autot pysähtyy sen ambulanssiauton viereen. Ja voi, minkä virheen teinkään katsoessani sinne ambulanssille päin.

Voisinpa sanoa, että se näyttää ihan kun se nukkuis. Mutta uskokaa tai älkää, mä tiedän, miltä se näyttää nukkuessaan. Eikä se näytä yhtään tältä.

Sen kasvot on niin veressä. Mä käännän mun kasvot poispäin.

Mut pakotetaan viimeinkin nousemaan ylös. Tällä kertaa se ei ole ambulanssityöntekijä, joka käskee mua siirtymään. Tällä kertaa mulle sanotaan, että lähetääns tonne autoon. Mä en ole koskaan osannut totella käskyjä. Tällä kertaa mä tottelen.

Mun olis pitänyt totella aikasemmin. Mun olis pitänyt totella sillon, kun sä sanoit, että hidasta vähän.

Mun olis pitänyt totella sillon.

Mutta mä vaan nauroin. Mä toivon, että säkin naurat vielä. Huomenna. Vaikka sulla on darra.

Mun auto on niin paskana. Mun vanhemmat olis niin pettyneitä, jos ne tietäis. Pelkääjän paikkaa ei edes tunnistaisi osaksi mitään autoa. Miten mä pystyn enää mennä mihinkään autoon tän jälkeen? Voisin taas paeta, niin kuin se pelkuri, joka mä olen. Mutta enhän mä… 

Sinne poliisiauton perälle mut työnnetään. Ovet kiinni. Ja varmaan lukkoonkin vielä. Ambulanssinkin ovet menee kiinni. En tiedä, onko niissä lukkoa. Vaikka eihän... tollasessa kunnossa… ei siinä kai voi edes yrittää paeta minnekään.

Enkä mä tiedä, yrittäisikö se edes paeta. Se tykkää, kun siitä pidetään huolta. Kyllä ambulanssityöntekijät pitää siitä huolta. Mun olis pitäny kanssa.

Mun olis pitäny tehdä niin monia asioita. Mun olis pitänyt viedä se Vegasiin. Mun olis pitäny auttaa sitä läksyissä, kun oltiin seiskaluokalla. Mun olis pitäny kävellä sen kanssa kotiin, sinä yhtenä keskiviikkona, kun oltiin vitosella. Mun olis pitäny pitää sitä kädestä eilen, kun oltiin vasta lähd��ssä meiltä. Mun olis pitäny kertoa sille...

Mun olis pitäny painaa vähän jarrua.

Nyt ensiapu saa pitää siitä huolta.

Kyllä mäkin vielä saan pitää siitä huolta. Ja pitää sen kädestä kiinni. Kävellä sen kanssa kotiin. Ja mä menen huomenna kertomaan sille, jos… kun... se herää.

Mä olen pahoillani kaikesta.

Näin ei olis koskaan pitäny tapahtua. Mun olis pitäny pitää susta huolta. Mä pidän susta huolta. Huomenna. 

[pianonoita]

Moi, sun ei oo pakko vastata näihin kysymyksiin mutta ois ihana jos saisin vähä asioita selvitettyä. Minkä ikäinen oli ku sut diagnosoitiin autismikirjoille? Ja miten niihin autismitesteihin pääsee? Oon yrittäny lukea eri autismisivustoilta ohjeita miten päästä testattavaksi mutta mikään sivusto ei anna tarpeeks selkeitä ohjeita (mun on hyvin vaikea ymmärtää ihan simppeleitäki asioita) ja alkaa jo pikkuhiljaa itkettämään. Ei oo siis pakko vastata mutta oon vaa nii hukassa. En tiiä saako tästä viestistä ees selkoa, anteeksi.

Hei! Kiitos kysymyksestä, hyvin siitä saa selvää 😊 Mua ei ole vielä virallisesti diagnosoitu. Sain joulukuussa kolmen vuoden väännön jälkeen ADHD -diagnoosin, ja tää on ollut tosi sekava ja hankala prosessi. Mua ei ole tutkittu pyynnöistä huolimatta. Oikeasti sen pitäisi mennä näin: meet lääkäriin, kerrot että epäilet tätä, sieltä tehdään lähete psykiatrille, joka sitten tutkii ja diagnosoi. Mulle kerrottiin vuonna 2016, että vain neuropsykiatrian poliklinikalla voidaan diagnosoida autismikirjon häiriö, jonne mulle tehtiin lähete (joka ei edennyt koska lääkäri hukkasi liitteeni). Kuitenkin mulle selvisi myöhemmin, että se ei olekaan totta; tutkimuksiin pääsi ihan eri kautta ystäväni, jolla on myös tarkkaavaisuushäiriö. Jos sulla on jokin hoitokontakti, sitä kautta asiaa voidaan lähteä selvittämään, ihan terveyskeskuksenkin kautta. Ymmärrän sun ahdistuksen tosi hyvin ja voin varoittaa, että tutkimuksiinpääsy tuntuu minustakin ihan ylivoimaiselta. Itse luovutin muutamaksi vuodeksi kokonaan, olen yrittänyt tk:n, yksityisen lääkärin ja akuuttipsykiatrian polin kautta. Nyt kokeilen YTHS:ää. Mitä olen kavereilta kuullut, niin usein diagnosoidaan ensin ADHD ja sen jälkeen autismikirjon häiriö.

Tietoa on tosi huonosti saatavilla ja minulle lääkäri totesi kerran ettei halua tehdä lähetettä psykiatrille, koska autismikirjon häiriön diagnoosi "vaikuttaisi tulevaisuudessa työllistymiseen". Terveydenhuollon henkilökunnalla voi siis olla hyvin negatiivisia asenteita, siihen kannattaa varautua. Suosittelen lääkärille puhumista ja vaikka ihan listan tekemistä kaikista piirteistä ja vaikeuksista, jotta voi sitten lääkärille kertoa kaiken. Ja jos lääkäri ei usko tai halua tutkia asiaa, älä luovuta! Yritä uudelleen vaikka terveydenhoitajan tai muun tahon kautta. Itselläni on tosi huonoja kokemuksia mutta monella kaverilla taas tosi hyviä, eli se on myös paljon tuurista kiinni.

Tämä oli varmasti tosi lannistava vastaus koska omat kokemukseni ovat tosi huonoja. Älä kuitenkaan anna periksi! Muista myös, että diagnoosia tärkeämpää on muu apu mitä saat; diagnoosi on vain apuväline hoidossa. Suosittelen ottamaan yhteyttä sinua lähimpään terveydenhuollon tahoon ja kysymään rohkeasti sieltä. Kannattaa kuitenkin varautua siihen, että tutkimuksiinpääsy on vaikea ja raskas prosessi, ja joudut pahimmassa tapauksessa todistelemaan muille loputtomasti, että tunnet itsesi. Tsemppiä sulle tosi paljon, toivottavasti tästä vastauksesta oli jotain apua!

Tässä vielä selkeämmin ohjeet, tai mitä itse tekisin:

1. Soita lääkäriin ja varaa aika. Sano, että epäilet autismikirjon häiriötä ja kerro oireista ja vaikeuksista. Jos käyt terapiassa, kerro asiasta siellä. Jos olet vielä peruskoulussa tai toisella asteella, kerro koulupsykologille tai terveydenhoitajalle. Jos töissä, työterveyden kautta voi päästä psykologille. Jos yliopistossa/AMK:ssa, soita YTHS:ään. Sieltä pääsee ainakin juttelemaan sairaanhoitajan kanssa.

2. Lääkärin/hoitajan/psykologin tapaamisessa kerro tarkkaan mitä VAIKEUKSIA autismikirjo aiheuttaa. (Itse tein aluksi sen virheen etten nähnyt monia ADHD/autismikirjon piirteitäni ollenkaan vaikeuksina, koska olin niin tottunut niihin. En siis "osannut" valittaa lääkäreille tarpeeksi. Vaikka siis itse pitäisit erityisestä mielenkiinnonkohteestasi yli kaiken, valehtele, että se vaikeuttaa elämääsi. Tai vaikka et pitäisi stimmingiä minään ongelmana, väitä, että se on.)

3. Tämän jälkeen lääkäri tekee lähetteen psykiatrille, tai sinut ohjataan muuten eteenpäin. Kannattaa suoraan kertoa, että haluat tutkimuksiin.

[21474]

Masennuslääkkeet ja turtuus

Aattelin tästä kirjoittaa pikaisen pätkän.

Joskus aiemmin muistan ku tästä oli enemmän puhetta tumbleris ja sillon oli sellane kevyt paskamyrsky käynnissä siitä aiheuttaako masennuslääkkeet turtuutta ja ns. tunteettomuutta vai ei.

Monet on sitä mieltä, että se on vaa pelottelua jne ja toiset sanoo että ei ole. Näistä taas osa jopa perustelee tällä, ettei halua masennuslääkkeitä ja osa käyttää tätä ns. pelokkeena (varmaa aika moni tietää vanhoillisia sukulaisia jotka manaa ettei saisi käyttää lääkkeitä koska se tekee tunteettomaksi zombiksi jne).

Voin henkilökohtaisesta kokemuksesta kertoa, että kyllä, jotkut lääkkeet aiheuttaa ns. tunteettomuutta. Oon melko varma, että tää on lähinnä ei-toivottu sivuoire. Kaikki masennuslääkkeet ei todellakaan aiheuta turtuutta tai tunteettomuutta, mutta jotkut kyllä. (Kerron alla omista lääkityksistäni.)

Mulla on päivittäiskäytössä maksimiannos Escitalopramia. Mun escitalopram actavikset luokitellaan SSRI-lääkkeiksi. Oon käyttäny näitä 2-3 vuotta putkeen.

Ekojen muutamien viikkojen jälkeen sivuoireet tasottu sellasiks, että ainoot sivuoireet on pahoinvointi ja pahimmillaan huimaus (+ toki kasvanu verenvuotoriski, mut ei oo aiheuttanu ongelmia mulle). Nää saa minimoitua ottamal lääkkeet ruuan jälkeen, jolloin pahoinvointia ei juurikaan ole. Muutoinkin pahoinvointi sijottuu vaa sellaseen alle kouralliseen tunteja lääkkeiden oton jälkeen.

Ekojen viikkojen jälkeen Escitalopram vähensi mulla ahdistusta ja hallitsemattomia tunteenpurkauksia hurjasti. Myön pahimmat masennustuntemukset helpotti. Vaikutus tuli pikkuhiljaa, mutta voin sanoa että ennen ja jälkeen vertauksessa oloni on helvetisti parempi jälkeenpäin kuin ennen.

Toisena lääkityksenä mulla on ollut/on edelleen Mirtazapin. Mirtazapin on NASSA-lääketyyppiä. Käytin Mirtazapiineja muutaman kuukauden putkeen, mutta sivuoireet teki siitä helvettiä. Käytän mirtaa edelleen tarpeen mukaan uniapuna, mutta vaan sillon kun stressisyistä en saa pysyttyä unessa. (Nukahtaminen ei ole ongelma, vaan se että herään aamuyöstä. Tähän pitkävaikutteinen melatoniinikaan ei enää auta.)

Eli mirta oli sellane mikä aiheutti mulle sellasen jatkuvan turtuuden eikä oikee ollu mitään tunteita. Kaveri joka kans kerto kokeilleensa mirtaa joskus kuvaili sitä sanomalla että olo oli ku tunnelis. Ite kuvailisin sitä sellasena usvasena fiiliksenä. En sit tiedä haetaanko tätä sillä pakettiin merkatulla harvinaiseks luokitellulla sekavuus-oireella. Olo ei kyl oikee ollu sekava, vaan turta ja neutraali.

Kaveri sano että sillo jos kaikki tunteet tuntuu liialta, niin mirta on aivan vitun hyvä siihen. Itekin myönnän, että oon tässä taannoin vetänyt parit mirtat, koska tunteet vetää turpaan. (Masennuksen oireistoon kuuluu se, että monet tunteet esiintyy just ääripäinä, joten kyseessä eivät ole normaalivahvuiset tunteet.)

Mirta myös yleisesti aiheuttaa sivuoireena ruokahalun lisääntymistä. Tää oli iteasias yks suuri syy sille, että hoitajakin päätti ettei mun kannata käyttää mirtaa päivittäin. Mulla se ruokahalun kasvaminen oli aika helvetillinen ja ku paino lähti nouseen, niin otin päivittäisdosetista mirtat pois.

Sit toisaalta tää kaveri joka myös käytti mirtaa oli alipainonen. Hänestä tää ruokahalun lisääntyminen oli parasta koko lääkkeessä :D 

Mä tosiaan edelleen käytän mirtaa ajottain nukkumiseen. Siihen se on mulla helvetin hyvä, kunhan osaa arpoa annostuksen hyvin. Alussa ku annokset oli viel haussa vetäsin kerran 25 tuntiset tirsat :D (Mitä pienempi annos, sen enemmän unta & mitä isompi annos, sitä vahvempi mielialavaikutus selitti mulle farmaseutti. Tbh pätee ainakin mulla.)

[koskela-on-ihana]

Music list tag game

Minut tägättii tälläsee pelii, kiitos siitä @hanhan156

Rules: list ten songs you’ve been listening to recently.

Adele - Rolling in the deep

Lady Gaga - Born this way

Imagine Dragons - Thunder

Ed Sheeran - Eraser

Apulanta - Ravistettava ennen käyttöä

Ed Sheeran - U.N.I

Vesala - Nyt kommentoin

P!nk - Raise your glass

Taylor Swift - Look what you made me do

Erin - Nuori nero

Aika sekava lista, mut kuvaa hyvin mun vaihtuvia mielialoja xd

Laitetaa pallo pyörimää eteenpäin @paljonkaikenlaista @homospeksuaali tehkää jos haluutte

[chireikiden]

Satori said the spirit didn't need to use a drink to possess people right (Which makes me wonder why the drink is necessary, but regardless)? What are the chances the spirit went from Sakuya -> Patchouli (Knock out) -> Back to Sakuya (Dispose of evidence) -> Then to Meiliing (To get to Flandre but failed) -> Back to Patchouli (When she woke up to control situation) -> Meiling again -> and then left the mansion?

Koko järjestely juomien kanssa on tosiaan vielä epäselvä, kuten erittäin moni muukin asia. Mutta tässä kohtaa tuntuu, ettei juuri mitään mahdollisuuksia voi sulkea pois, koska koko juttu on niin sekava ja ristiriitainen. Jos kokonaisia kohtauksia todella on jäänyt pois - miltä se aika lailla tuntuu - melkein mikä vain on mahdollista, mutta sen arvailu on myös turhaa. Käytännössä yritän tässä kohtaa olla ajattelematta asiaa liikaa, kun siitä tulee vain pahalle tuulelle. Joko siinä on myöhemmin enemmän järkeä, tai sitten pitää vain palata naureskelemaan sille jälkiviisaana sen jälkeen kun sarja on vähän edennyt.

Muuten, ymmärrän kyllä miksi jotkut haluavat vielä kirjoittaa englanniksi, mutta koko idea menee vähän pilalle, joten arvostaisin jos myös kysymykset vaihtaisivat suomeen pikimmiten.

[endorfiini-entiteetti]

tuntuu oudolta, pahalta ja ahistavalta kokea tunteita, jotka on lukinnut itseltään sen 7 vuoden ajan (itkeminen, kaikentyyppinen huono olo, välittämisen tunne, rakkaus, hyväksyminen, ...) tuntuu nii tyhmältä, kun ei oo antanut itselleensä lupaa tuntea melkein kymmeneen vuoteen asioita, koska ei ole koennut olevansa tarpeeksi hyvä tai hyväksytty kokemaan mitään noista. pikku hiljaa nämä muurit ovat murtumassa ja oon kirjaimellisesti itkenyt sen takia, kun olen itkenyt. En oo kunnolla pystynyt herkistymään/tuntemaan mitään minkä seurauksena on itkeminen. Nyt itken pelkästään sille että katson kauniin youtube videon. Myös kaikkia muita tunteita olen alkanut opetella ja käsitellä uudestaan, kun ne tuntuvat itselle niin vierailta. Pelkästään se tunne, että tajuaa viimeinkin jonkun välittävän susta, on ihan absurdi asia mulle. En oo pystynyt tuntemaan hyvää lämpöä vuosiin, jonka takia mua on nyt alkanut ahdistaa nää muutamat päivät ihan vitusti, koska ne tunteet tulee nii voimakkaasti enkä osaa kontrolloida tai käsitellä niitä vielä kunnolla. Tuntuu niinku olis lapsi joka opettelisi kävelemään. Lapsi joka on vain katsonut vierestä kun muut on kävelleet, juosseet tai hölkänneet. Nyt yhtäkkiä mä oon se lapsi joka on yhtäkkiä pystyssä ja pystyy liikkumaan, mut jokainen askel tuntuu uudelta ja oudolta, sekä ahdistavalta. Tällä hetkellä mulla on vain nii sekava olo kun en ees ymmärrä tätä tilaa. Oon samaan aikaan ihan vitun iloinen että viimeinkin mun melkein kymmenen vuotta sitten luotu tunnelukkomuuri on hajoamassa, mut samalla se pelottaa. Pelkään etten oo valmis viel hyväksymään ja tuntemaan tätä kaikkee. Oli pakko vaa purkaa sanallisesti jonnekki tätä koska en tiedä minne muuallekkaa tai kelle muka voisin tästä puhua, koska mulla on vielä yksi iso tunnelukko joka estää multa monia asioita: häpeä & luottamuksen puute. Ehkä niidenkin aika tulee joskus.

Joo äidinkielelliset virheet ja putkilauseet olkoot tän tajunnanvirtakirjotuksen juttu, en jaksa alkaa miettii kirjotusasua tai jäsentelyä

[digiooa]

Kurssipalaute

Oma kokemus oppimisesta, asiantuntijablogin kirjoittamisesta ja moduulista 

Kurssin alkaessa minulla ei ollut minkäänlaisia ennakkoluuloja moduulista. Analysointiosaaminen ei sanonut minulle paljonkaan mitään, enkä ole koskaan pitänyt omaa blogia, lähinnä lukenut niitä ja innovointia en ole tehnyt muuta kuin omissa yöympäristöissä, mutten ollut koskaan toiminut fasilitaattorina. Yhteenvetona voisin sanoa, että opin uutta valtavan paljon.

Digitaaliosaaminen oli ehkä vaivattomin, ajankohtaisin ja mielekkäin koko moduulin kokonaisuudesta. Tehtävissä sai rauhassa tutustua tehtävien artikkeleihin ja kirjoitella niistä omia näkemyksiä, joka oli mukavaa ja leppoisaa. Työelämässä 100% työskentelevänä ja opiskelua tekevälle oppilaalle, tällainen työskentely on enemmän kuin mielekästä. Ja kun aikataulua noudatti, pysyi hyvin mukana ja kärryillä opittavissa asioissa. Eduksi katsoisin opiskelijalle, että on seurannut vähän erilaisia blogeja ja on kiinnostunut digitalisaation eriosa-alueista.

Blogin kirjoitus tosiaan oli mielekästä, mutta omalla tavalla sopivan haasteellistakin. Kirjoittaessa asiantuntijablogia on otettava huomioon tekstin ulkoasu, jotta se herättäisi kiinnostusta lukijassa. Tekstin sisältö ensimmäisissä kappaleissa oltava ytimekäs ja koukuttava. Oli palkitsevaa huomata, kuinka sitä itse kehittyi kirjoittajana ja sai huomata, että “Kappas, minähän voisin pitää omaa blogia”. Mukavalta tuntui myös, kun kurssikaverit kävivät tykkäämässä ja kommentoimassa omia kirjoituksia. <3

Mooduliin kehitysideana voisi ainakin olla moodle sivun selkeyttäminen asiakasprojektin osalta; liiallisten kansioiden sekä materiaalien sekava asettelu sivustolla tulisi korjata. Kansioiden otsikoinnit oltava selkeämmät myös.(+Palautus päivämäärät ajantasalle kuntoon). Minua hieman harmitti, asiakasprojektissa alkuun käytetty “turha” itisestään selvän teorian käynti. Tämä alku-aika voisi olla itseopiskelua, koska aihe-alueet ovat helpot, opiskelijat voisivat materiaalien pohjalta moodlesta opiskella teorian ja tehdä vaikka moodle quizzeja. Fasilitointiin valmistauduttaisiin näin nopeammin, jotta asiakasprojekti aloitettaisiin myös aikasemmin ja keskityttäisiin nimenomaan siihen, koska projektityö antaa suurimman osan painoarvon arvosanaan.

Projekti työskentely on mielestäni yleensä mukavaa. Se on pitkälti tuuria, että saako projektiryhmän, jossa kaikki työskentelevät tasavertaisesti ja että viestintä toimii. Mielestäni projektiryhmäni kompastuskivinä olivat viestinnän- ja oma-aloitteisuuden puute. Tarkemmin en lähde tätä julkisesti täällä avaamaan, mutta olisin kaivannut projektiryhmältäni enemmän tukea, keskustelua ja viestintää kanavassa, joita käytimme ja olisin toivonut enemmän yhdessä tekemistä. Olisimme varmasti saaneet tiimityöstämme enemmän irti jos olisimme tavanneet ainakin kerran työstämään ideammee ja hiomaan sitä. Emme kokoontuneet kertaakaan työstämään projektia porukalla (skypekokous tms) missään kanavassa. Ryhmämme vahvuuksia erilaiset persoonat, erilaisine tauostoineen. Tätä olisi voitu hyödyntää ja syventää, jos olisimme tiiviimmin työskennellyt ja antaneet aikaa paremmin projektille. Olen tyytyväinen, että näin vähäisellä yhdessä tekemisellä ja tuottamisella saimme arvosanaksi 3. Itseäni henkilökohtaisesti harmittaa hieman arvosana, koska jatko-opintojen kannalta olisi jokaisessa koulun projektissa onnistuttava ja saatava kiitettävä arvosana vähintään. 

Analysointiosaaminen oli mielenkiintoisinta ja opettavaisinta minusta henkilökohtaisesti. Oli hauska oppia käyttämään lisää exceliä ja tuottamaan raportinomaisia tekstikokonaisuuksia ja lisätä hienoja taulukoita mukaan, toimeksiantoraportteja “leikki asiakkaille”.

Moduuli saa kokonaisuudessaan arvosanaksi minulta: kohtalainen 3. Moduuli oli opettavainen kokemus jälleen ryhmätyöskentelystä. Opettajat voisivat hioa ajankäyttöä ja aikataulua hieman uudelleen. Asiakasprojektiin lähtiessä olisi oppilailla hyvä olla kunnon data, kuten analysointiosaamisessa on. Asiakaspalautteet eivät riitä yksin, jos niitä on vain toisesta ongelma alueesta, numeroita enemmän kummastakin ongelmasta jäähalli/burgerking). Arvosanaa laskee myös hieman sekavainen moodle. Opettajat osasivat kuitenkin avata hyvin asioita tunneilla. Yhteenvetona: asiakasprojektiin tulisi keskittyä syvemmin heti 1 lähiopetustunnista alkaen, sekä selkeyttää opiskelijoille, mitä projektissa haetaan ----> keksikää innovaatio, joka tuo taloudellista hyötyä yritykselle konkreettisesti.

Opettajille ja luokalle kiitos yhteisestä loppuvuodesta ja viimeisestä pakollisesta moduulista yhdessä! <3 :)

[ajdinzec1-blog]

Hakupalvelut Google ulkopuolella

Blogissani käyn erilaisia selain- tai mobiilipohjaisia hakupalveluita ja vertailen niitä. Hakupalveluita on maailmalla monia selaimissa, mutta itse käytän eniten Googlea. Olen pienestä pitäen käyttänyt Googlea, jonka takia siitä on tullut itselleni tuttu ja turvallinen. Olen joskus yrittänyt käyttää muitakin esimerkiksi Yahoo.com, mutta se vaikutti todella epäselvältä enkä lainkaan pitänyt siitä. Yahoo.com käytetään Amerikassa todella paljon ja se on siellä erittäin suosittu amerikkalaisten keskuudessa. Vertailin Yahoo.com ja Googlea keskenään ja huomasin, että esimerkiksi Yahoossa ei ole haussa ``stop words``- termejä.

Olen käyttänyt joskus selaimen kautta Altavista nimistä selainta. Selain on myös amerikkalainen, mutta mielestäni tämäkin selain oli hyvin epäselvä sekä vaikea käyttöinen. Altavista eroaa esimerkiksi Googlesta niin, että Altavista huomioi isot ja pienet kirjaimet, jolloin isolla alkukirjaimella kirjoitettu sana antaa eri tuloksen kuin pienellä alkukirjaimella kirjoitettu sana. Tämän takia mielestäni Altavista oli hieman sekava selain.

Mielestäni yksi aika isoista selain hakupalvelu on MSN. MSN on Microsoftin kehittämä hakupalvelu, joka kilpailee muiden hakupalveluiden kanssa. MSN olen käyttänyt jonkin verran, sillä se muistuttaa Googlea enemmän kuin muut hakupalvelut. Mielestäni MSN on erittäin helppokäyttöinen, mutta MSN on vielä aika paljon kehitettävää, että se pääsisi esimerkiksi Googlen tasolle. Yksi aika iso kehitettävä asia on, että MSN kautta voisi hakea kuvia. Tällä hetkellä MSN avulla ei voi hakea minkäänlaisia kuvia.

Olen itse ainakin ollut hyvin tyytyväinen Googlen suhteen etten koe, että minun pitäisi siirtyä käyttämään jotain muuta hakuselainta. Hakuselaimia on monia. Mielestäni monet ovat kehittäneet hakuselaimen, mutta matkineet googlea. Hyvä esimerkki tälle on Hotbot. Hotbot on aika samantyylinen hakuselain kuin Google.

Lähteet:

http://www.internetopas.com/yleistietoa/hakukoneet/

[mieoleahvena]

Kipinävuoro (Hietanen/Rahikainen)

Genre: Draama, pientä fix-ittiä Hahmot/paritus: Hietanen/Rahikainen, Koskela, muita lähinnä mainintoina Sanamäärä: ~4100 Varoitukset: Pientä seksuaalista puhetta (selviö koska Rahi), toisesta väkisin kiinni pitäminen viattomassa mielessä, huono murre Disclaimer: Yliahvenajumala Väinö Linna loi nämä ihanat hahmot. Kiittäkäämme häntä. Tulispa rahee mut ei tule. A/N: Piti kirjottaa ihan kevyt ficci fuckboy!Rahista viettelemässä Hietsua kieroin tavoin, mutta nämä pojat eli nyt ihan omaa elämäänsä eivätkä suostuneet siihen. Lopputulos on nyt sit se että Rahista tuli joku kumma kieroutunut filosofi, sain Hietsun itkemään ja niillä on jonkin sortin helliä tunteita toisiaan kohtaan. Näillä se on nyt sit mentävä :D Kiitos @trevardes, @sotamieshonkajoki ja @too-spoopy-to-be-frukd jälleen kerran tuesta ja ideoista <3 Summary: Hietanen ja Rahikainen selvittelevät kiistojaan kipinävuorossa. **

Uupumuksesta sekava konekiväärikomppania marssi aina vain sodan runtelemissa metsissä, nyt jo niin monetta päivää, ettei kukaan miehistä jaksanut enää edes pitää lukua. Sen lisäksi, että heitä vaivasi yleinen kyllästyneisyys tilanteeseen, heidän seuralaisinaan pysyivät myös jatkuva nälkä ja jano, jotka saivat kenen tahansa hermot kireälle. Toisiin inhimillisten tarpeiden laiminlyönti höystettynä väsymyksellä ja jalkoja hiertävillä saappailla vaikutti enemmän kuin toisiin, ja juuri sellaisissa olosuhteissa oli nyt jo edesmennyt Riitaojakin edellisenä vuonna sotkettu Lehdon toimesta suohon, kun tämä ei enää ollut jaksanut kulkea eteenpäin ja kantaa itse varusteitaan. Luutnantti Koskela, joka kulki joukkonsa kärjessä, odotti nytkin jonkinlaisen ilmiriidan syttymistä ärtyneiden miestensä välille. Hietanen ja Rahikainen olivat nimittäin silminnähden jälleen kerran napit vastakkain. Nyt ensiksi mainittu asteli perin pohjin loukatun näköisenä marssijonossa mahdollisimman kaukana toisesta kuin voisi saada Rahikaisesta jonkin tarttuvan taudin, mutisi epämääräisesti itsekseen ja kiihtyi nollasta sataan, jos häntä vain tohdittiin häiritä. Aivan askeleen verran nuoren kersantin edellä kävelevä Koskela ei enää ollenkaan pysynyt perässä sen suhteen, millä keinoin Rahikainen oli Hietasen kulloinkin suututtanut, eikä sen puoleen välttämättä halunnutkaan tarkalleen tietää. Valitettavasti joukkueenjohtajan ehkä ikäväkin velvollisuus oli huolehtia siitä, etteivät miesten vääjäämättä tiiviissä yhteiselossa ja koettelemuksissa syntyvät keskinäiset konfliktit vaikuttaisi koko porukan toimintaan. Hietasella ja Rahikaisella ne olivat vaikuttaneet heti ensimmäisestä päivästä lähtien, ja vaikka Koskela olisi kuinka halunnut sulkea siltä silmänsä, ei hän siihen oikein pystynyt. Muutenkin joka ikinen joukkueen mies tiesi aina, jos Hietanen ja Rahikainen olivat ottaneet yhteen, tulivat toisinaan jopa pyytämään häntäkin erotuomariksi, jos ilmapiiri kävi liian passiivisaggressiiviseksi. Koskela kehotti heitä kuitenkin yleensä vain odottamaan tilanteen tasaantumista, sillä hän oli sitä mieltä, ettei liian tarkka holhoaminen tehnyt kuin hallaa yhteishengelle ja usein pahensikin asioita, että aikuisten miesten kannatti itse setviä ongelmansa. Hän ei kuitenkaan voinut kieltää sitä, etteivät nuo kaksi siihen millään tuntuneet pystyvän, vaan aina oli jotakin, mistä Hietanen Rahikaiselle mekotti. Ei siinä toisaalta – Koskela ymmärsi kyllä Hietasen tuohtumisen. Ei Koskela itsekään Rahikaisen tekemisiä aina hyväksynyt, mutta katsoi niitä yleensä sormien läpi (tai oli näkemättä, jos suinkaan siihen pystyi) eikä puuttunut asiaan. Rahikaisen bisnekset eivät Koskelan mielestä edes upseerille kuuluneet, kunhan tämä vain hoiti häneltä vaaditut hommat eikä tehnyt mitään suoraan ohjesääntöjen vastaista. Niin Rahikainen yleensä ilman suurempaa moitteen sijaa asialliset suorittikin. Hietasella vain oli vahva moraali, jota tämä mielellään – vain hyvää tietenkin tarkoittaen – toisillekin jakeli, ja toisinaan Koskela melkein toivoi, ettei Hietanen olisi niin herkkä ja ailahtelevainen. Mies itse siitä kuitenkin eniten kärsi, mutta toisaalta sodassa selviytymisen keinot olivat moninaiset, ja jo talvisota oli Koskelalle sen opettanut. Joukosta alkoi pikku hiljaa kuulua muutakin sotamiesten nurinaa kuin pelkästään Hietasen yksinäinen sadattelu, ja Koskelakin vilkaisi hämärtyvälle kesäkuun taivaalle. Hänen mielestään olisi jo aika lopettaa marssi siltä päivältä ja päästää miehet nukkumaan, mutta ylemmältä taholta sitä käskyä oli silti odotettava, ja niin hän miehilleen huusikin. Nurkuminen loppui siihen paikkaan, mutta heidän ei silti kovin kauaa tarvinnut vapautusta vartoa, sillä pian saapui lähetti, joku Koskelalle tuntematon uusi pojankloppi, asiasta ilmoittamaan, ja juoksi sitten saman tien suoraan heidän edelleen Kariluodon miehille kertomaan niin nopeasti kuin sotavalmis nuorukainen vain kykeni. Koskela ei voinut olla hymyilemättä toisen epäloogiselle innokkuudelle, vaikka tiesi, että pian se pojastakin hälvenisi, kun tämä pääsisi oikean maailman kanssa tekemisiin. ”No niin. Tuli käsky. Tästä enää vähän matkaa eteenpäin, seurataan neljättä puolijoukkuetta”, huusi Koskela pysähtymättä ohjeet ja melkein tunsi jalkapohjissaan miesten hetkellisesti virkistyneiden askelten kuminan polkua vasten. Hietanenkin tuntui vähän elpyneen, kun Koskela kääntyi tarkistamaan, että perässä tulijoilla oli kaikki hyvin. He leiriytyivät Lammion käskystä hieman epätasaiselle aukealle, mutta puolijoukkueteltta saatiin tottunein ottein pystytettyä ja nälkäisille miehille annettiin lupa syödä päivän ensimmäinen ateria. Koskela istahti tapansa mukaan Hietasen viereen ja ojensi tälle muutaman säilykepurkin. ”Otahan tästä. Pistä kiertämään.” Ottihan Hietanen, ei ruoasta kannattanut kieltäytyä, vaikkei hänen oikeastaan enää tehnyt mieli syödä. Rahikainen oli poikennut aiemmin päivällä marssirivistä johonkin kylään, ja kun Hietanen oli Koskelan hiljaa esitetyn pyynnön mukaisesti mennyt miestä noutamaan, oli tämä löytynyt jälleen kerran varkaista. Hietanen oli varmastikin mekottanut Rahikaiselle pitkän hetken, ja miesten palatessa reissultaan oli Koskela heti huomannut kersantin kireyden ja Rahikaisen repun uuden pullotuksen, saanut sillä vahvistuksen ounastelulleen. Koskela oli laittanut Hietasen asialle siksi, että näin miehet saisivat hetken olla kahden kesken ja toivonut, että muun ryhmän puuttuessa ympäriltä Rahikainen saattaisi antaa vähän periksi ja olla ärsyttämättä Hietasta enää enempää, ehkä jopa jättää varastelun sikseen. Hietanen olisi varmasti arvostanut elettä, ja Koskela tiesi Rahikaisenkin tietävän sen. Mies oli kuitenkin huomattavan hyvä ihmistuntija sen perusteella, mitä Koskela oli vuoden yhdessä sotimisen aikana ehtinyt nähdä, ja juuri siksi hän Rahikaisen käytöstä ja motiiveja sille kummastelikin. Omaa – liian pientä, tietystikin – annostaan hiljaa syödessään ja ryhmänsä miehiä tiiviisti tarkkaillessaan Koskela mietti ankarasti. Hän ei olisi halunnut puuttua asioihin enempää kuin oli jo nyt puuttunut, mutta hänestäkin tuntui epämukavalta nähdä, kuinka Hietaselle tuli aina huono olo silloin kun tämän eettiset näkemykset joutuivat koetukselle. Sotaa Hietanen kyllä kesti, koska vaihtoehtoja ei ollut, mutta mitään turhaa mies ei sietänyt. Koskela oli jo melkein puuttunut Lehdon toimiin silloin kun tämä oli ampunut sen venäläisvangin takaapäin, oli ollut jo avaamassa suutaan, mutta perääntynyt sitten viime hetkellä, vaikka olikin silloin nähnyt Hietasen loukkaantuneempana kuin koskaan enää sen jälkeen. Hän ei yksinkertaisesti ollut uskonut, että Lehto siitä kuitenkaan muuttuisi, mutta Hietasta ja tämän hätää Koskela oli säälinyt. Kaikkiahan hän oikeastaan sääli, piti huolta jokaisesta niin hyvin kuin vain kykeni, olisi tehnyt toisten puolesta mitä tahansa. Siksi Koskela tunsi silläkin hetkellä ikävää vastuuta, tarvetta auttaa miehiään vaikka väkisin, halua tehdä kerrankin oikein. Kun ruoat oli syöty ja nälästä mariseminen hetkeksi tauonnut, alkoivat sotilaat haukotellen painua telttaan toivoen, ettei yhdellekään heistä lankeaisi vahtivuoroa. Koskela nousi äkkiä ylös ennen kuin Hietanen ja Rahikainen ehtisivät minnekään. ”Hei, pysyhän hetki aloillasi”, Koskela sanoi ja tarttui kevyesti Hietasta univormun liepeestä. ”Ja Rahikainen myös. Tulepa tänne.” Hietasen ilme synkkeni ja Rahikainenkin näytti katseensa kääntäessään vähän kummastuneelta, mutta tuli kun Koskela kerran käski. Luutnantti mittaili kumpaakin hetken ennen kuin puhui. ”Te kaksi saatte tämän yön ensimmäisen kipinävuoron”, tokaisi Koskela ja nosti kätensä pystyyn, sillä Hietanen oli jo avaamassa suutaan vastaväitteisiin, ”aivan, Hietanen, minä tiedän, että sinä haluaisit jonkun muun. Minä sen sijaan haluan, että te kaksi selvitätte sen, mikä teidän välejänne hiertää.” Koskela piti tauon ja katsoi alaisiaan tiukemmin kuin olisi halunnut. Hietanen jurotti uhmakkuutta nuorilla kasvoillaan ja Rahikainen oli nostanut kulmakarvaansa. ”Niin kuin te hyvin tiedätte, tämän ryhmän pitää vetää yhtä köyttä, jotta se toimisi parhaalla mahdollisella tavalla. Se tarkoittaa sitä, että jokaisen täällä täytyy kyetä tekemään töitä kaikkien kanssa. En minä sitä sano, että ylimpiä ystäviä pitäisi olla, mutta toimeen on tultava”, totesi Koskela rauhallisesti. Hietanen punastui kevyesti ja katseli maahan, ei olisi halunnut pettää Koskelan luottamusta, mutta pelkäsi tehneensä niin. Rahikainenkin näytti hieman vaikealta. ”Te istutte tänä yönä totuttuun tapaan yhden kipinävuoron, mutta ellette ole sopineet sen päättymiseen mennessä, istutte niin kauan kunnes olette. Sen jälkeen te tulette telttaan ja herätätte minut seuraavalle vuorolle. Onko selvä?” Hietanen ja Rahikainen nyökkäsivät sanomatta mitään. Koskela oli oikeassa, sen he tiesivät, ja oli kuin heitä olisi nuhdeltu koulupoikien lailla. Oli olemassa vain tuo yksi ihminen, jonka suorasta pyynnöstä he eivät voineet kieltäytyä, vaikka Hietanen kuumeisesti pohtikin, sanoisiko Koskela mitään, jos hän vain tämän kerran uhmaisi suoraa käskyä. Koskela näki kyllä toisen mielenliikkeet tämän kasvoilla, mutta tiesi, että Hietanen päätyisi lopulta aina tottelemaan. Tämä oli niin lojaali hänelle, melkein luottomies, ettei Koskela yhtään epäillyt, etteikö mies tekisi mitä hän pyysi. Rahikaisen suhteen hän oli melko varma, ettei tämä vastustelisi, tämä osaisi kyllä vähintään imarrella tiensä läpi esteiden, ja jos Hietanen suostuisi jäämään Rahikaisen kanssa vahtiin, toteuttaisi kersantti samalla varmasti loputkin Koskelan pyynnöstä ja yrittäisi kaikin keinoin sopia. Hietanen oli nopea suuttumaan, mutta Koskela tiesi, ettei tämä ollut pitkävihainen tai millään muotoa tahtonut riidellä. Hietanen kyllä todennäköisesti säksättäisi Rahikaiselle kaikki tunteensa ulos, mutta antaisi anteeksi, jos toinen vain käyttäytyisi edes näennäisen sovittelevasti. Hietanen oli palannut tuijottamaan maata kiinnostuneen näköisenä, ja Koskela otti sen myöntymisen merkkinä. Rahikainen sen sijaan katsoi Koskelaa edelleen kuin olisi halunnut kysyä mieheltä oliko tämä tosissaan, muttei joko uskaltanut alkaa sellaiseen tai kunnioitti esimiestään liikaa. Varmasti kumpaakin. Koskela katsoi Rahikaista hetken päättäväisesti takaisin suoraan silmiin, nyökkäsi tälle kuin käskynsä sinetöiden ja sanoi: ”No niin, pojat. Pankaahan nuotio tulille. Onhan jommallakummalla kello?” ”On”, sanoi Hietanen ja ravisti hihaansa alas, näytti kulunutta mutta täysin toimivaa pientä koneistoa. Koskela nyökkäsi hyväksyvästi. ”Pitäkäähän huoli itsestänne.” ”Pijetäähä myö”, huikkasi Rahikainen mairittelevasti luutnantin loittonevalle selälle ja kääntyi sitten hymy korvissa Hietasta kohti, ”eikös niin?” Hietanen ei viitsinyt edes vastata, mulkaisi vain Rahikaista pahasti ja alkoi kerätä maasta kuivia oksia vihaisin ottein. Rahikainen hymyili vinosti itsekseen, kohautti olkapäitään ja ryhtyi hänkin puuhaan. Hietanen kuljeskeli niin kaukana Rahikaisesta kuin suinkin oli mahdollista. Hänen sisällään kiehui, ja hetken hän melkein vihasi Koskelaa sen vuoksi, että tämä oli hänet jotenkin onnistunut taas suostuttelemaan yhteistyöhön Rahikaisen kanssa, nyt jo toista kertaa saman päivän aikana. Ymmärsihän Hietanen Koskelan toiveen – puolijoukkueen sisällä kun oli aina yhteenottoja, mutta ne olivat useimmiten vain satunnaisia näpäytyksiä miesten kesken, eivät sellaisia jatkuvia riidanaiheita kuten hänen ja Rahikaisen päättymätön tahtojen taistelu. Kaikinpuolinen suvaitsevaisuus oli heidän elossapysymisensä valttikortti, ja luutnantti oli tarpeeksi viisas ymmärtääkseen sen. Hietanen ei vain olisi millään jaksanut ruveta siihen, ei silloin kun hänen itsensä ainut toive oli päästä pitkän marssipäivän jälkeen punkkaansa nukkumaan väsymyksen pois. Koskela tiesi sen ja käytti sitä nyt Hietasta vastaan, mutta ei Hietanen valitettavasti voinut siitä suuttua, sillä hän ymmärsi hyvin, ettei Koskela sitä hänen kiusakseen tehnyt, yritti vain auttaa heitä, itseään ja kaikkia muitakin. Rahikaistakin varmasti väsytti, mutta sai Hietasen mielestä väsyttääkin, aivan sama hänelle. Hietanen itse ei ainakaan alkaisi sovittelemaan vaan odottaisi Rahikaisen aloitetta, meni siinä sitten koko yö jos niikseen tuli. Aikuinen mies selviäisi kyllä yhdestä unettomasta yöstä. Rahikainen katseli Hietasta vaivihkaa sivummalta. Kersantti olisi raivoisalla riuhtomisellaan varmasti saanut kokonaisen puunkin irti jos olisi yrittänyt, ja hieman se Rahikaista ihmetytti. Olihan hän varsin monesti vastaanottanut oman osansa Hietasen ärtymyksestä, mutta nyt toisen – oikeutettu, Rahikaisen oli tahtomattaankin pakko myöntää – suuttumus paloi niin pinnalla, että yksikin väärä sana Rahikaiselta olisi kuin bensiiniä ja päästäisi varmasti ilmiliekit valloilleen. Mies vaistosi, ettei ehkä itse ollutkaan enää suurin syy kersantin kiukkuun, ja se kieltämättä helpotti tilannetta. Voisihan hän katsoa, kuinka asia etenisi ja antaa sitten tarvittaessa vähän periksi. Rahikainen vei omat isommat puunsa tasaiselle soramaalle ja ryhtyi tottuneesti valmistelemaan heille nuotiopaikkaa. Hietanen pudotti omat risunsa nopeasti tulisijan päälle ja Rahikaisen katsetta vältellen katosi sitten uudelle hakukierrokselle ennen kuin toisen ehtisi hänelle mitään sanoa. Rahikainen katseli hetken miehen perään, mutta keskittyi sitten taas tulentekoon, ehtisihän sitä myöhemminkin Hietasta tarkkailla. Hän kaivoi tulitikut harmaan univormunsa taskusta, tarkisti vielä kaiken varuiksi melkein huomaamattoman tuulen suunnan ja sytytti puut. Nuotio roihahti iloisesti, ja kieltämättä tulen lämpö tuntui kesäyönäkin melko turvalliselta ja mukavalta. ”Helvetti”, kirosi Hietanen sivummalla. Rahikainen nosti yllättyneenä katseensa: harvemmin hän oli kersantilta voimasanoja kuullut, vaikka ne olivatkin eittämättä osa korpisoturin jokapäiväistä puheenpartta. Hietanen retkotti mahallaan maassa, ja syyllinen siihen löytyi aivan läheltä. Aivan vastaavanlaisiin juuriin oli kapteeni Kaarnakin aikoinaan aina juuttunut ja sadatellut niin, että puoli Paloaukeaa kuuli sen. Rahikaisen suupielet kääntyivät jälleen hymyyn, mutta mies arveli, että olisi varmaankin viisainta yrittää tukahduttaa se. Hän nousi seisomaan ja käveli kersantin luo, ojensi tälle kättään. ”Suatanan juuret”, pahoitteli Rahikainen niin myötätuntoisesti kuin osasi, ”suanko mie auttaa?” Hietanen katsoi häntä ensin niin, että Rahikainen varmasti tiesi, ettei saisi auttaa. Uhma miehen kasvoilla oli kuitenkin pelkkä häivähdys, joka katosi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin, ja hetken se sisäinen taistelu Hietasen ilmeessä kesti, kunnes jompikumpi puoli antautui. Rahikainen piti kättään edelleen ylhäällä ja odotti kärsivällisesti. Vain hetkisen Hietanen vielä epäröi, mutta kohottautui sitten pystyyn ja hyväksyi hänelle tarjotun avun. Rahikaisen ote oli luja hänen auttaessaan kersantin taas tolpilleen, ja toinen näytti levottomalta hänen puistellessaan ohimennen kevyesti univormun etuosaa. ”Uotkos sie kunnossa?” Rahikainen kysäisi ja väläytti hymyn. Hietanen ei ollut varma, kuinka reagoida, tyytyi vain nyökkäämään yksinkertaisesti, nostamaan käsistään kaatuessaan pudottamat risut maasta ja jatkamaan sitä, mitä oli ollut tekemässä. Rahikainen palasi tulta vahtimaan – Hietanen tarvitsisi varmasti hetken omaa rauhaa, mutta hän oli varma, että toinen vielä myöhemmin jäkättäisi oikein olan takaa. Kuten Koskelakin aina sanoi, rauhallisesti se oli otettava. Kauaa ei Hietanen voinut tekosyynsä varjolla pysyä poissa nuotiopiiristä, sillä maastossa oli oksia melko huononlaisesti, kuitenkin varmasti sille yölle riittävästi, ja ne oli nopeasti kerätty. Lopun viimein hänen oli pakko tulla Rahikaisen seuraksi liekkien ääreen, mutta niin kauaksi hän edelleen istui kuin suinkin pystyi, sammaleen peittämälle mättäälle. Hän vältteli taas katsomasta Rahikaiseen, ja ihan vain jotakin tekemistä keksiäkseen hän kaivoi tupakkansa ja tulitikkunsa esille. Siinä poltellessaan hänen olisi tehnyt mieli sanoa jotain, oikeastaan ihan mitä tahansa, ei Hietanen ollut tottunut sillä tavalla vain hiljaa olemaan. Se tuntui hänen kaltaisestaan hupiveikosta pelkästään kiusalliselta ja painostavalta ja, hitto vie, kyllähän Hietanen inhosi kovasti niitä kipinä- tai muita vahtivuoroja, joita oli viimeisen vuoden aikana hoitanut yksin. Mikään ei hänestä ollut tylsempää kuin uppoutua liiaksi omaan maailmaan ulkoisten virikkeiden puuttuessa. Seuraavan tunnin ajan he vain istuivat aivan hiljaa aloillaan ja tuijottivat liekkejä, lisäilivät satunnaisesti risuja nuotioon, mutta sitten Rahikainen avasi lopulta suunsa todettuaan, ettei Hietanen kuitenkaan aloitetta tekisi. ”Meijän pittäis vissiin jottai täs puhhuu että peästäis jossain vuaiheessa nukkumaanki”, hän sanoi ja katsoi nuotion yli mietteisiinsä vaipuneeseen Hietaseen. ”Sää tiärä oikke hyvi mist mää sul suutui”, Hietanen tokaisi ääni särähtäen, takaisin katsomatta. Häntä suututti, mutta myös suretti ja hermostuttikin. Hietasen olisi oikeastaan tehnyt mieli huutaa, mutta hän yritti hillitä itsensä. ”Tiijänhä mie”, sanahti Rahikainen lyhyesti ja raapi päätään, ”mut en mie voi kyllä sannoo, että mie oikein ymmärtäisin.” Hietanen kohautti olkapäitään. Rahikainen saisi hänen puolestaan olla ymmärtämättä, jos tahtoi. ”Auta ny vähän ies. Kai siitä voijaan ies puhhuu voaikka lämpimikseen vuan jos ei muuten”, sanoi Rahikainen hetken päästä harkitusti. ”Sää viet ihmiste omaisuut”, sähähti Hietanen vihaisesti, ei pystynyt enää pitämään sitä sisällään. Se yllätti Rahikaisen, sillä vaikka tämä oli odottanutkin Hietasen jossain vaiheessa avautuvan, se tuli silti nopeammin kuin mies oli vain hetkeä aiemmin antanut odottaa. ”Ei ne immeiset sinne ennää takas tule. Paremp se on että joku niitäkii ruokii ja tavaroita viel tarttee”, suostutteli Rahikainen hymyillen vienosti. Hietasta ärsytti, sillä hän tiesi Rahikaisen olevan siinä kyllä oikeassa, ja hän tyytyi vaikenemaan. Olkoon yksin oikeassa. ”Sie peäsisit isse pualjon helepommalla jos vuan sulukisit silmäs miun liiketuoiminnalta. Kyllä sie tiijät että elossa mie vuan koetan pyssyy niin ko kuaikki muutkin täällä.” ”Kylä mää se ymmärrä et sää viet ruakka, jopa tavaroit myytäviks et saisit lisää ruakka, mää en sitä hyväksy mut kylä mää se tiärä miks”, Hietanen tokaisi, mutta Rahikainen oli melko varma, ettei toinen ollut vielä puhunut suutaan täysin puhtaaksi, että jokin suurempi kireyden aihe kyti vielä pinnan alla. ”Jatka vuan”, hän johdatteli. Hietanen epäröi hetken, ei halunnut huutaa, mutta tuohtumus otti silti ennen pitkää vallan. ”Mää tiärä mitä sää teit Petroskois. Sää pyäriti ilotaloo ja käyti niit kaupungi asukkait hyväks” hän sanoi jo ääntään korottaen. Rahikainen oli osannut odottaa sitä. ”Ne itse suostuvat. En mie kettään puakottanu.” ”Ne kärsi jo aiva tarpeeks ja niil oli kaikil nälkä, tietenki ne suostu! Sää oisit voinu auttaa. Nii määki tein”, sanoi Hietanen jo melkein kyyneleet silmissä, hämärtyvän yön peittäessä suurimman vihan nostattaman punan hänen kasvoiltaan. Rahikainen punnitsi vaihtoehtojaan lipevyyden ja sovittelevuuden väliltä, päätyi jälkimmäiseen ajatellessaan, ettei Hietanen varmastikaan ensimmäistä arvostaisi. ”Mie olin niille kaikille hyvä, mie varmistin että ne oli koko ajan turvassa ja ettei kukkaa niitä satuttanu. Mie annoin niille tyätä että ne vois elättää ittensä, ainoota tyätä mitä mie niille soain annettuu.” Hietanen itki jo, vaikka oli pitkään pidätellyt katkeria tunteitaan sisällään. Hänestä tuntui kamalan pahalta ajatella niitä ihmisiä, jotka joutuivat alentumaan itsensä myymiseen henkensä pitimiksi, joilla ei ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin alistua pahantekoon pahanteon jälkeen, sotaan ja siihen, etteivät heidän kehonsa kuuluneet heille vaan suomalaisille sotilaille, joiden oli tarkoitus heitä käyttämisen sijasta suojella. Se oli ällöttävää ja epäinhimillistä. Rahikainen katseli vähän avuttomana, kun Hietanen pyyhkäisi nyt jo selkeästi punehtuneita kasvojaan hihansyrjään. Hänen oli hirvittävän vaikea ymmärtää toisen tunnepitoista reaktiota, mutta kyllä hän tietysti hyvyyttä kaikissa sen ilmenemisen muodoissa kunnioitti. Rahikainen nousi ylös alkuyön aikana hyvin lämmittämältään paikalta ja istahti Hietasen viereen, laski kätensä tämän olkapäälle. Toinen ravisteli sen pois ja yritti parhaansa mukaan olla mies. ”Anna ol”, Hietanen sähähti, koetti päästä kauemmas Rahikaisesta kuin jostain saastasta. Tämä tarttui häntä lujasti ranteesta kiinni. ”En anna. Rauhotu ny, hyväne aeka”, Rahikainen älähti kun Hietanen edelleen tempoili otteessa, koetti satuttaakin päästäkseen vapaaksi. ”Sää teit se vaa saarakses omat tarpees tyyrytettyy!” Hietanen ulvoi. Häntä ahdisti puhua aiheesta, ja se oli Rahikaisellekin selvää. ”Pysy ny aloillas ja anna miullekin joku muahollisuus puhhuu!” Yllättäen Hietanen lakkasi venkoilemasta ja lysähti väsyneesti maahan selälleen, painoi kädet kasvoilleen kun Rahikainen päästi irti hänen ranteestaan. Eipä tässä kai muukaan auttanut kuin antaa Rahikaisen selittää. Rahikaisen oli pakko myöntää, että häntä vähän säälitti Hietasen osa. Toisen tuska oli niin ylitsevuotavaa, ettei sen aitoudessa ollut yhtään mitään kyseenalaistamisen sijaa, ja vuosia muita ihmisiä tarkkailtuaan oli Rahikainen oppinut tunnistamaan erityisen herkät yksilöt jo kaukaa. Yksi niistä oli hänen rakas lapsuudenystävänsä Sihvonen, ja toinen tuo Hietanen tuossa. Pakkohan kersantille oli rehellinen olla. ”Sie uot ihan oikiassa sen suhteen, että kyllä mie näitä huommiani oman edun nimissä enssijasesti pyäritän”, Rahikainen aloitti hiljaa, katseli nuotioon sanojaan punniten, ”mut aevan koaikki mitä myö immeiset tehhää on oman edun pualesta. Sie syöt ja nukutki oman etus pualesta. Mut ei se sitä tarkota ettei siun oma etu tarkottais muittenki etua. Se pelekästään että myö voijaan olla sillä tavoin hengissä auttamassa tuoisia meijän omilla tuavoilla ja puarhaamme mukkaan korvaa jo palajon sitä että myö tehhään koaikki ittemme etteen ennen muita. Käsitätkö sie? Muailma on hirviän juluma paekka, en mie sitä kiellä, mutta joskus, tai oikeestaan meleko usein, tarkotus pyhittää keinot. Meijän on yritettävä tehä puarhaamme niillä välineillä jotka meille on annettu. Ymmärrätkö?” Hietanen oli kuunnellut joka sanan tarkkaan, eikä voinut millään kiistää sitä, etteikö Rahikaisen puheissa olisi ollut järkeä. Tottahan toinen puhui – jopa Hietasen inkvisitio oli ollut pääasiassa hänen oman etunsa sanelemaa, mutta tarkoitusperä oli jälleen kerran ollut hyvä. Sellainenko piilotettu elämänfilosofia oli kaiken Rahikaisen toiminnan taustalla, toisista huolen pitäminen keinolla millä hyvänsä, jopa niillä ikävimmilläkin? Tuntui siltä, että Hietasen pään läpi kulki raide, jolla liikkuvat junat jättivät lastejaan ties minne, ja siksi hänen nyt mustavalkoiselta tuntuva ajattelutapansa romahti täysin kasaan, sillä ei ollut enää käyttöä. Hetken Hietanen vain makasi aloillaan ja tuijotteli pilvistä taivasta, koetti saada asioihin jotakin järkeä, mutta sitä ei löytynyt. Ei hän edelleenkään Rahikaisen toimia hyväksynyt, ne olivat ja tulisivat aina olemaankin hänen moraalikäsitystään vastaan, mutta hän ymmärsi Rahikaisen logiikan. Kieroutunuthan se oli aivan kuten mies itsekin, kiero kuin korkinruuvi, mutta Rahikainen oli selvästikin uhrannut sille aikaa ja ajatusta. Hietanen ei olisi koskaan uskonut Rahikaisen olevan minkäänlaista ajattelijatyyppiä tai edes kykenevän syvällisyyteen, ja nyt häntä hämmensi kovasti se, että hän oli ollut niinkin väärässä toisen suhteen. Hitaasti Hietanen nousi takaisin istumaan, tuijotti Rahikaista ja tämä häntä, katsoi toista aivan uusin silmin. Hän halusi tietää lisää tämän ajatusten ketjusta, halusi keskustella, halusi ymmärtää paremmin ja nähdä maailman toisen kautta. Eihän sitä samaa mieltä kai tarvinnut ollakaan, sen olivat jo lukuisat keskustelut Lahtisen kanssa Hietaselle osoittaneet. Monet kerrat hän oli kyseenalaistanut, vaan oli hänet itsensäkin kyseenalaistettu. ”Olik sää varmast niille hyvä? Pirik sää varmast niist hualta?” ”Niin hyvin ko vuan osasin.” He katsoivat toisiaan suoraan silmiin, Hietanen kuin haastaen, mutta Rahikaisen katseessa ei näkynyt mitään muuta kuin pelkkää vilpittömyyttä, uskoa omaan asiaan. Hietanen ei ollut varma, oliko Rahikainen sillä oikealla asialla, mutta ei kai sen sillä tavalla väliksi ollutkaan. Petroskoi oli jo takana päin. ”Hyvä o”, Hietanen myöntyi ja kääntyi kohti hiipuvaa tulta, heitti vierestään sinne risuja pitääkseen liekin elossa. ”En mää siit erellenkä tykkä, mut kylä mää tajuan. Ei se must oikke o, mää ole erelle stä mielt jot o niit muitki tapoi auttaa, mut jos sää pirit niist eres mahrollisimma hyvää hualta…” Rahikainen katseli Hietasta, tämän koko olemusta. Oli vaikea uskoa, että he kaksi olivat saman ikäisiä, sillä siinä missä Rahikainen itse oli nähnyt paljon pahuuttakin, oli Hietanen varmasti säästynyt siltä melkein täysin ennen sotaan joutumista. Tietynlainen Hietasen koko persoonallisuutta hallitseva viattomuus oli niin erilaista kuin Rahikaisen oma vankka kokemuspohja, ja sellaista oli vaikea ymmärtää, ellei itse ollut yhtä herkkä ja pehmeä, ikuinen optimisti ja kaikin puolin pelkästään pyyteettömän hyväntahtoinen. Hietasen kasvoilla oli sellainen pohtiva, iätön ilme, kuin mies olisi uponnut jonnekin maailmankaikkeuden syvyyksiin ja unohtanut, missä fyysisesti oli. Jokin lopputulokseen saapumisen luoma kipinä toisen silmissä poltteli, eikä Rahikainen oikein ollut varma, näkikö lopulta vain nuotion heijastuksen vai oliko Hietanen jollain lailla muuttunut siinä pienessä hetkessä, Rahikaisen sanojen johdosta, oliko tämä löytänyt uuden todellisuuden omansa rinnalle. Ehkä. Rahikainen laski vasemman kätensä uudelleen kevyesti Hietasen olalle, eikä tämä nyt ravistanut sitä pois, vilkaisi vain ja katsoi sitten hämärän suurentamilla pupilleillaan jonnekin kauas metsään. He olisivat pian voineet lähteä, mennä telttaan ja herättää Koskelan kipinään, mutta eivät he sitä muistaneet. Sillä hetkellä ei ollut mitään muuta kuin he kaksi, yhteys, jota he eivät halunneet rikkoa, jota he eivät koskaan olleet edes kuvitelleet saavuttavansa. Sellainen yhteisymmärrys oli heille aivan uutta, sillä vastapareina he olivat toisiaan aiemmin pitäneet. He eivät olleet nähneet mitään samaa toisissaan, ja kumpikin tiesi, etteivät he ilman Koskelaa olisi sitä koskaan luultavasti huomanneetkaan. Sitä he eivät osanneet sanoa, oliko Koskela sen jotenkin kummalla tavalla vaistonnut, kuten tällä tapana oli, oliko tiennyt havainnostaan edes alitajuntansa ulkopuolella, mutta yhtä kaikki he mielissään häntä kiittivät. Parempaa luutnanttia ei heillä olisi voinut ollakaan, ja jotenkin tämä aina onnistui saamaan kaiken toimimaan. ”No… soanko mie anteeks?” kysyi Rahikainen hiljaa hetken päästä, annettuaan Hietaselle taas aikaa upota syvimpiin ajatuksiinsa, etsiä omaa paikkaansa hetkellisesti särjetystä maailmastaan. ”Saatha sää”, lupasi Hietanen ja hymyili hänelle, vaikutti rennommalta ja jotenkin helpottuneeltakin. Helpottunut oli tosin Rahikainenkin, vaikka se häntä hieman kummastutti. Hietanen oli yksinkertaisesti jotenkin niin puhdas mutta myös särkyvä, ja Rahikainen oli oikeastaan melko pahoillaan siitä, että oli toista ymmärtämättömyyttään välistä – tai aika useinkin – loukannut. Ei hän sitä tahallaan tehnyt, ei vain aina niin käsittänyt toisten tunteita ja niiden pieniä vivahteita, vaikka olikin hyvä ne huomaamaan. Kenties hän voisi oppia Hietaselta. Rahikainen kiersi Hietasen olalla levänneen kätensä toverillisesti tämän hartioiden ympärille. Hietanen katsoi häneen uudelleen, näytti oloonsa aivan tyytyväiseltä, soi uuden hymyn, joka ulottui koko kasvojen alalle. Rahikainen oikeastaan piti Hietasesta, piti kovastikin, sellaista aitoutta ja itselleen totena pysymistä hän arvosti. Hietanen oli siitä hyvä esimerkki. Tietämättä tarkkaan miksi, halusiko vain taas kasvaneelle puutteelleen helpotusta vai tunsiko kuitenkin ehkä enemmänkin, Rahikainen kumartui Hietasen puoleen, piteli tätä mahdollisimman lempeästi yläselästä, ettei vahingossakaan säikyttäisi toista ja suuteli varovasti, itselleen kumman haparoivasti, pehmeitä huulia. Hietanen vastasi ensin muitta mutkitta, mutta tuntui sitten epäröivän tajutessaan mitä teki ja vetäytyi aavistuksen poispäin. Rahikainen irrottautui vastentahtoisesti hänen suultaan, mutta jäi silti nojaamaan otsallaan toisen omaan, kun tämä ei häntä poiskaan työntänyt. ”Anteeksi, mie en aatellu ollenkaa”, sanoi Rahikainen silmät kiinni, käsivarsi yhä toisessa kiinni. ”Ei se… mitää”, henkäisi Hietanen, ”mää vaa… yllätyi.” ”Mie vuoin kyllä piästää irti.” ”Äl.” Rahikainen avasi silmänsä. ”Eikö?” ”Näi o iha hyvä”, sanoi Hietanen hymyillen ja nojasi häneen, ”vaik en mää kylä aatellu oleva, täytty sano.” Rahikainen hymyili ja sulki silmänsä uudelleen – eipä hänkään ollut sitä juuri ajatellut. Hetken he vain olivat niin, kunnes Hietanen sanoi ahdistuneella äänensävyllä maahan tuijotellen: ”Sää kai halua mult vaa sama mitä kaikilt muiltki.” Rahikainen pudisti päätään. ”Em mie ellet sie. Kyllähä miulle aena kelepaa, mutten miekään välitä ellei tuoinenkaan.” Hietanen huokaisi. ”Mu o kauhia vaikeet usko jot sää oisi sellasest seikast kiinnostunu.” Rahikainen irtautui ja katsoi toista tiiviisti. ”Mitä siitä muka ittelleen soa jos se tuoinen ei ole täysillä mukana? Miun mielestä siin hukkaa kumpiki vuan aekaansa. Kyllä mie sen myönnän että mie aeka usein halluun mut kyllä miulle voipi sannoo myös vuan että ei. Em mie kuoskaan mielestäin kettään ole puakottanu vuaikka saatan mie meleko päällekäyvä olla. Kyllä mie eitä kunnioitan, mutta joskus se tuoinen muuttaaki mielensä jos vähän kovemmin yrittää”, hän selitti. Hietanen ei kyennyt samanaikaisesti kohtaamaan noita tummia silmiä ja ymmärtämään. Hän näki selvästi, että Rahikainen halusi, mutta silti tämä sanojensa mittaisesti jätti päätöksen hänen haltuunsa. Hietanen nielaisi vaikeasti ja heitti lisää oksia nuotioon, vaikkei olisi tarvinnutkaan. Mitä ihmettä? Ei Hietanen koskaan ollut miestä sillä tavalla halunnut, eikä sen puoleen naistakaan ennen Veraa. Mutta Veraa ei enää ollut, se tyttö oli menneessä eikä siinä kaipuu auttanut. Ei kannattanut haikailla enää opettajattaren perään varsinkaan, kun ei tiennyt, olisiko aamulla enää elossa. ”Sie kai uot meleko kokematon?” Hietanen tuijotti punaoransseja liekkejä ja nyökkäsi, katsoi sitten Rahikaiseen lyhyt pelko punehtuneilla kasvoilla häivähtäen. Kyllähän hänkin oikeastaan halusi. Ehkä Rahikaiseen voisi luottaa. ”Sie et uo ennen ollu miehen kanssa?” varmisti Rahikainen olettamuksensa. Hietanen punastui hieman lisää ja pudisti päätään. ”Jos sie halluut – ” Hietanen ei saanut äännähdystäkään itsestään ulos, mutta nyökkäsi katse harhaillen. Rahikainen veti hänet uuteen suudelmaan, niin hellään ja taidokkaaseen kuin vain kykeni. ** Vähän myöhemmin he palasivat pimeään puolijoukkuetelttaan, menivät heti eri puolille kuin eivät toisiaan tuntisikaan. Rahikainen oli aivan rentona kuten aina, mutta Hietanen oli melko varma, että tämä yö tulisi ikuisesti polttelemaan hänen mielessään. Hietanen asettui Määtän viereen ja kuunteli sivukorvalla, kun Rahikainen herätti Koskelan kipinään. ”No, saittekos te asianne selviksi?” Koskela kysyi hiljaisella äänellä ja haukotteli, nousi vastentahtoisesti ylös kun Rahikainen kävi viereiselle paikalle istumaan ja virnisti luutnantin sitä näkemättä. ”Saatiiha myö”, hän tokaisi ykskantaan ja vilkaisi hymy korvissa Hietasen suuntaan. Tämä punastui niin syvästi, että oli onni, ettei Rahikainen voinut sitä nähdä. ”Hyvä juttu”, sanoi Koskela ja taputti poistuessaan Rahikaista olkapäälle samalla kun nyökkäsi hyväksyvästi Hietaselle. Raitista ilmaa tulvi suuaukon läpi. Vielä kerran, ennen kuin käänsi kylkeä, loi Rahikainen Hietaseen merkitsevän katseen ja hymyili leveästi. Sitten Rahikainen nukahti ja Hietanen jäi yksin valvomaan hämmennyksensä keskelle. Mää vaa kauhiast tätä ihmettele.

[mielikuvitukseton-reeta]

Asiakaslähtöinen verkkokauppa

Kuten ihmisiä yleensäkin, meitä asiakkaitakin on moneksi. Siksi ei valitettavasti ole yleispätevää määritelmää asiakaslähtöiselle verkkokaupalle. Minulle asiakaslähtöinen verkkokauppa tarkoittaa sivustoa, jossa on helppo navigoida, löydän eri tuotekategoriat helposti, saan vertailtua tuotteita kätevästi, ja mielellään vieläpä erillinen tuotekortti aukeaa omaan ikkunaansa. Kamalinta on, jos on tehnyt hyvän haun, käy kurkkaamassa jonkun tuotteen tarkempia tietoja, ja kun palaa takaisin hakulistaan – lista on sekoittunut, tai pahimmillaan kokonaan nollautunut. Itse pidän tärkeänä myös verkkosivun selkeää asettelua ja dynaamista mutta selkeää värimaailmaa. Keskustelin taannoin mieheni kanssa erään elektroniikkaa myyvän yrityksen verkkokaupasta. Mielestäni kyseinen verkkokauppa kuuluu Top 5:ssä Kamalimmat verkkokaupat -listallani. Mielestäni se on sekava, fontista lähtien ja väreistä puhumattakaan. Mieheni totesi, että aika moni hänen ystävistään nimenomaan pitää kyseisen verkkokaupan selkeästä rakenteesta ja helpoista hakutoiminnoista. Ei tarvinne sanoa, että en pitänyt tätä tiedonantoa kovin täysijärkisenä. Mutta totuushan on se, että tämä vain osoittaa, mitä edellisessä kappaleessa kirjoitin: ei ole yhtä ainoaa tapaa toteuttaa asiakaslähtöistä verkkokauppaa.

 Mutta entäpä se Top 1 siellä Kamalimmat verkkokaupat -listallani? Tämä palkinto menee sokos.fi -verkkokaupalle. Olen asioinut tasan kerran (joskin se samalla sisälsi kaksi käyntiä: ensimmäisen ja viimeisen). Periaatteessa rakenne on kohtuullinen, joskin etusivulla valikot ovat vain rasittavana alasvetovalikkona. Nykyään valikko on alasivuilla myös sivupalkissa, joka helpottaa kyllä navigointia, mutta tässä nimenomaisessa verkkokaupassa on vikana edelleen se, että se toimii uskomattoman hitaasti. Sen lisäksi ärsytyksen aihe on se, että jos haluan tuotteesta yhtään mitään lisätietoja, sivusto siirtyy tälle alasivulle, vaikka mielestäni käytön kannalta helpompaa olisi avata pop up -ikkunaan tiedot. Mikäli hermojaan menettämättä sattui selviämään jotakuinkin kohtuudella tuotteiden keräämisestä ostoskoriin, totaalinen hermojen menetys tapahtui siirtyessä kassalle: maksutavan valinta oli aivan liian monimutkainen ja viimeistään toimitusosoitetta syöttessä oli hermot jo aivan riekaleina. Toivoa sopii, että näiltä osin verkkokauppaa on paranneltu, mutta vaikka tästä ”kauhukokemuksesta” on jo ainakin 8 vuotta, ei mikään ole saanut minua kokeilemaan uudestaan. (Ja lisättäköön vielä, se paketti jonka tilasin, seikkaili ympäri Uuttamaata, eikä koskaan ollut siellä, missä S-ryhmä ilmoitti sen milloinkin olevan. Ei jatkoon.)

Yksi suosikkikaupoistani visuaalisuudeltaan on Elisan verkkokauppa. Pidän väreistä, ilme on raikas, ja navigointi kohtuullista. Black Friday -kampanjan tuotteissa lisätiedot pompsahtaa omaan ikkunaansa, joten tuotetietojen selailu on helppoa. Tästä vinkkinä Elisalle – ulottakaapa tämä sama malli myös ns. normaaliin verkkokauppaan. Ja mikä tärkeintä, itse ostotapahtuma on nopea ja helppo! Ajatuksesta ostopäätöksen kautta tilausvahvistuksen vastaanottamiseen 5 minuuttia. Tälle vahva suositus. Extramaininnan annan Ikealle. Sivut aivan uskomattoman… no, suoraan sanottuna rumat. Visuaalisuudesta ei todellakaan lisäpisteitä. Mutta toimivuus täysi kymppi. Tuotteista on varmuudella riittävästi tietoa verkossa ja kuvia monesta suunnasta. Itse asiassa joskus myymälässä asioidessani haen lisätietoa tuotteista nimenomaan verkkokaupasta.

Mutta kuten sanottua, asiakkaat ovat erilaisia. mahdotonta on löytää sitä formaattia, joka vastaa kaikkien asiakkaiden tarpeisiin. Mutta siksi onkin tärkeää luoda oman brändin oloinen myös verkkokaupasta ja toteuttaa asiakaslupaustaan myös verkossa. 

[emilialempiainen-blog]

Ilta-Sanomat vs Kotikokki.net

TNS Metrix –palvelu mittaa Suomen suosituimpien verkkopalvelujen kävijämääriä. Sivustoa ei valitettavasti ole päivitetty 8.1.2018 jälkeen, joten tilanne on voinut jo muuttua. TOP 20 kärjestä noin puolet suomalaisten käyttämistä verkkosivustoista ovat erilaisia verkkolehtiä. Päätin siis ottaa vertailuun kärkipaikkaa pitävän Ilta-Sanomat –lehden, joka on TNS Metrixin mukaan ainoa suomalainen verkkosivu, joka tavoittaa yli 2 miljoonaa kävijää viikossa.

Toiseksi pyrin valitsemaan mahdollisimman erilaisen verkkosivun, Kotikokki.netin, joka löytyy listasta sijalta 21. Sivustoilla kävijöitä on Ilta-Sanomien luvusta vain kymmenesosa, n. 230 000. Kotikokki.net ja Ilta-Sanomat eroavat toisistaan kaikilla kolmella osa-alueella: Toiminnallisuuksien, käytettävyyden ja sisältöjen näkökulmasta.

Toiminnallisuudet

Ilta-Sanomien sivuilla on valittu käyttöön yläpalkki, josta löytyvät eri aihealueet. Muuten jaottelu on hyvä, mutta niistä alas aukeavat valikot ovat surkeita. Hiiri täytyy viedä pienen plussan päälle ja odottaa hetki, jotta valikko avautuu alas. Lisäksi olin aika pettynyt, kun hetken jo luulin pääseväni käsiksi IS:n näköislehteen syöttämällä sanomatunnukset. Tämä oli kuitenkin ansa, sillä kirjautumisvaiheessa annoin luvan markkinointiviestintään ja kuitenkin kirjautumisen jälkeen selvisi, että digilehti maksaa, vaikka tunnukset omistaisi. Toiminnallisuuksista lempparini on sivustolta löytyvä sadetutka. Se pitää kokemusteni perusteella hyvin paikkansa ja antaa suht tarkan kuvan sateen todennäköisyydestä. Kotikokin sivuilla on mahdollista rajata reseptejä eri perustein. Mielestäni tämä esimerkki kiteyttää toiminnon toimivuuden: Rajasin pääraaka-aineeksi kasvikset ja ensimmäinen resepti, mikä löytyi, oli kinkkupiirakka. Toiminnallisuus on siis surkea. Keskustelualue on tosi sekava, sillä eri aloituksille ei ole omia kansioita. (Kuva alla)

Ensimmäisen erän jälkeen tilanne on: IS 1 – Kotikokki 0

Käytettävyys

Ilta-Sanomien sivustoilla on hyvä käytettävyys, mikä johtuu varmasti siitä, että sivusto on iso ja paljon käytetty ja sen käytettävyyteen on panostettu paljon niin ajallisesti, kuin rahallisestikin. Kotikotin sivustot ovat käytännölliset, kun tietää mitä on tekemässä, esimerkiksi hakee tiettyä reseptiä. Myös raaka-aine haku toimii. Plussista huolimatta tämäkin erä menee kyllä Ilta-Sanomille viimeistellyn ja loppuunhiotun käytettävyyden ansiosta. IS 2 – Kotikokki 0

Sisältö

Sisältönsä puolesta Iltalehti on selvästi laajempi. Se pitää sisällään kattavan valikoiman kaikkea ajankohtaista, kuten nimipäivät, uutiset kotimaassa ja ulkomailla, urheilua, musiikkia, pörssin… Ilta-Sanomien sivuilla on myös monille tuttu kommentointimahdollisuus. Kotikokin sivuilla aihealue on paljon rajatumpi. Sivuilta löytyy käytännössä vain reseptejä (62 500kpl) jaettuna raaka-aineittain, teemoittain, tai itse valitulla hakusanalla. Monipuolisuutensa vuoksi Ilta-Sanomat vievät myös viimeisen erän ja lopputuloksena voittavat vertailun murskalukemin IS 3 – Kotikokki 0.

Lähteet: TNS Metrix, Ilta-Sanomat ja Kotikokki.net.

[demoncatlady]

Se fiilis kun...

Tajuut että kaikki ei oo ok, tunnet oikeesti kuolevas koska tunnet ittes liian hyvin ja kaikille kelle asiasta ilmoitit, vaan yks vaivautu soittaa ja varmistamaan siun tilan ennen kuin homma ois oikeesti karannut käsistä.

Koko stoori alaalla. --v

Jouduin soittaa hammaslääkäri ajan tiistaina 13.2. ennen pajalle menoa koska miun leukaa särki vasemmalt puolelta ja miun vasenta ylähammasta vihlo ihan saatanakseen. Kerroin yhelle ystävälle oireista ja hää säikytti että miul saattaa olla sydänkohtaus tulossa, mutta debunkkasin sen aika nopeesti sillä sydän tuntu silloin ok’lta. Menin keskussairaalaan klo 16 jälkeen ja kattovat missä kiikastaa, selittäen että siihen vihlovaan hampaaseen pitää tehä juurihoito, varataan aika 22.2. klo 20 sama paikka. Noh, sen hoidon jälkeen menee yks päivä ok, käväsen lukee millanen prosessi juurihoito oikee siis on netistä että tiiän vähän paremmin mitä tuleman pitää, mutta sitten...

Herään 15.2., vasen poski leukaan asti ihan turvoksissa ja vaikee hengittää ja juoda, syöminen ei onnistu, soitan heti aamulla taas hammashoidon ajanvaraukseen, puhelu pätki ihan helvetikseen mutta kuulin kyllä että hoitajalla oli hätä äänen sävyn perusteella. Sain ajan klo 17 jälkeen taas keskussairaalaan ja olo on hirveä. Tuntuu siltä että aika on vähissä, pelkokertoimet satasessa eikä enää paluuta. Laitan yksinkertaisen kiitos viestin muutamalle ystävälle skypen kautta ja teen päivityksen toiseen blogiin jolla yleensä oon taiteellisesti aktiivisempi ja päivitän heille tilanteen ennen lähtöä.

Puhelin soi.

Se on se kaveri joka epäili miulle sydänkohtausta. Hää on yks ketä kiitin kaikesta sillä ollaan tunnettu jo vuosia vaikka välil ei olla oltu minkään näkösis yhteyksis.

Vastaan ja hää kysyy mitä helvettiä mie nyt puhun ja selitän tilanteen. En ite tiiä tarkalleen mikä on vikana, mutta tiiän että aika voi olla vähissä, miulla on pelkokertoimet yli satasen. Hää keskustelee miun kanssa ihan kaikessa rauhassa ja vakuuttaa että mie oon liian lujaa tekoa kuolemaan tähän mikä auttaa miuta rentoutumaan vähän. Puhelun jälkeen mie purskahdan itkuun, stressi helpottuu ja mie soitan äidilt kyydin keskussairaalaan, selittäen hälle automatkalla että kaikki ei oo ok.

Noh, keskus sairaalassa puudutus ja hampaan hoidon alotus. Tämän jälkeen antibioottikuuri viikoksi joka pitää hakee apteekista.

Olo on sekava, puhetapa sössötystä ku oisin kännissä ja vaapunki ku humalainen välillä eikä kieli meinaa pelata, ajatukset ihan sumusia. Käyn hakee lääkkeet pienen puhetappelun jälkeen ku kieli ei taho tehä muuta ku olla rauhas.

Aloitan lääkekuurin, olo edelleen sekava ja puhetapa osittain vajaavaista, ajatukset sumusia edelleen.

17.2. kävin kaupoilla, olo edellee ku humalassa/kuumeessa eikä liikkuminen tee hyvää. Käyn illal suihkussa mikä vähän auttaa virkistämään mieltä.

Tänään 18.2., keskustelen taas kyseisen kaverin kanssa näist oireistä ja hää kertoo että se voi johtua septisestä shokista, eli verenmyrkytyksestä. Tarkistin oireet ja jep, aika osuva. Hää on ite kokenut kuulema joskus samoja joten tietää asiasta. Lekuri ei kertonut mitään, mutta lääkkeet sentää anto. Vähä vituttaa.

[namra1710-blog]

(Digi 4.5.) Verkkokauppojen käyttäjäystävällisyys ja helppokäyttöisyys

Nykyään monet yritykset ovat ottaneet käyttöön verkkokauppoja, sillä se tavoittaa mm. enemmän asiakkaita, mahdollistaa myynnin kasvattamista ja asiakkaillekin on helppoa vertailla tuotteiden hintoja. Yrityksen halutessa myydä omia tuotteitaan netissä, täytyy sen tehdä verkkokaupastaan asiakkaille houkutteleva.

Itse en kauheasti verkkokaupoista tuotteita osta, sillä haluan aina itse fyysisesti kokeilla tuotetta ennen kuin teen ostopäätöksen. Katselen kuitenkin verkkokaupoista tuotteita, jos tykkään jostakin, niin menen yleensä paikanpäälle katsomaan/kokeilemaan sitä tuotetta.

Itse yleensä asioin vaatekauppojen verkkokaupoissa. Vaatekauppojen verkkokaupat, joissa asioin usein ovat Veromodan ja H&M:n verkkokaupat. Näiden verkkokauppojen käyttäjäystävällisyyteen ja helppokäyttöisyyteen vaikuttavat monet tekijät. Ensinnäkin etusivun ulkoasu. Kuinka siistiltä ja selkeältä etusivu näyttää. Toinen asia, joka vaikuttaa helppokäyttöisyyteen on se, että kuinka selkeästi verkkokaupan etusivulla on laitettu tuotteiden alakategoriat. Esim. mekot, topit, takit, jalkineet jne.  

Se, että tuotteet ovat sijoitettu asiakasryhmittäin helpottaa todella paljon asioimista verkkokaupassa. Esim. H&M:n verkkokaupassa on erikseen laitettu naiset, miehet ja lapset. Tällöin tiedetään jo heti alkuvaiheessa, että mistä painamalla näen naisten hameet tai vaikkapa miesten kauluspaidat.

Verkkokauppojen käyttäjäystävällisyyteen vaikuttaa mielestäni myös se, että tuotteiden lisätietoja on helposti saatavilla. Erityisesti vaatteiden verkkokaupoissa on tärkeätä pystyä näkemään, missä kaupoissa on vielä tiettyä tuotetta saatavilla.

Nyt esittelen tässä blogikirjoituksessa kahta verkkokauppaa ja samalla pohdin näitten verkkokauppojen käyttökokemusta asiakkaan näkökulmasta.  

Ensimmäinen verkkokauppa on Alibaba, josta melkein kaikki tietävät ja suurin osa myös ostaa sieltä. Alibaba on kansainvälinen verkkokauppa, jossa myydään kaikkea. Sieltä on mahdollista ostaa esim. vaatteita, koruja, elektroniikkaa, urheiluvälineitä ja moottoripyöriä.

Alibaban verkkokauppa on englanninkielinen, mutta kieltä pystyy vaihtamaan. Vaihtoehtoina ovat 16 eri kieltä. Alibaban verkkokaupan käyttäjäkokemusta asiakkaan näkökulmasta pohtiessa, huomaan verkkokaupan olevan liian sekava.

Ensivaikutelmassa ainut asia, mikä verkkokaupassa oli selkeästi oli tuotevalikoiman lista. Verkkokaupan etusivulla oli muutoin mielestäni liian paljon muuta turhaa, joka antoi sekavan etusivukuvan. Siellä oli mm. liian paljon kuvia eri tuotteista ja niistä lisätietoa. Olen sitä mieltä, että asiakkaan näkökulmasta Alibaban verkkokauppaa voi olla aika vaikeata käyttää.

Toinen verkkokauppa on Mango vaatekaupan verkkokauppa. Mangon verkkokauppaan mentäessä ensimmäiseksi jouduin valitsemaan maan, jonka Mangon vaatekaupan valikoiman haluan nähdä. Tämän jälkeen eteeni tulee erilaisia kuvia ja samalla valikko, josta olisin pystynyt valitsemaan asiakasryhmän (naiset, miehet, tytöt, pojat…), jonka vaatteet haluaisin katsoa. 

Mielestäni tämä olisi ollut asiakkaan näkökulmasta todella selkeä, että voi katsoa sen ryhmän vaatteita, jonka haluaa katsoa. Minun kohdallani, kun yritin siirtyä seuraavalle sivulla painamalla tiettyä asiakasryhmää niin se ei siirtynyt minnekään. Sillä ei ollut väliä, mitä ryhmää painoin.

Voi olla, että Mangon verkkokauppa muutoin toimii ihan hyvin, mutta minulla se ei toiminut. Se, että verkkokauppa ei toimi ollenkaan tai asiakas ei pysty verkkokaupassa millään muulla tavalla päästä katsomaan vaatteita ei tuota hyvää käyttökokemusta.  

 Lähteet :  

https://www.veromoda.com/fi/fi/home?gclid=Cj0KCQiAgNrQBRC0ARIsAE-m-1z1U2_rSoLUFs3iyiV-7N3VlzUaP0bgAJ3UnCq9Cz3OG_P7Jf1E_5waAtxDEALw_wcB katsottu 23.11.2017

http://www2.hm.com/fi_fi/miesten/osta-tuotteen-mukaan/sukat.html katsottu 23.11.2017

https://www.alibaba.com/ katsottu 23.11.2017

https://shop.mango.com/fi katsottu 23.11.2017  

https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/b/b6/Alixblog.png katsottu 23.11.2017

https://pixabay.com/p-1929002/?no_redirect katsottu 23.11.2017

https://static.pexels.com/photos/291762/pexels-photo-291762.jpeg katsottu 23.11.2017

[lauraerika]

29.1.-31.1.2020

Viimeistä viedään! Eilen illalla saavuin pitkän matkustamisen jälkeen kotiin ja kylläpä unet omassa sängyssä maistui ✨

Sieltä täältä olen kuullut että näitä mun matkakertomuksia on luettu. Ihanaa! Näitä on mukava kirjoittaa ja paremmin muistaa kun päivittäin jotain tänne laittaa. Mut seuraavaan reissuun sit taas 🙏💕

Vielä viimeisten päivien katsaus:

29.1.2020 Hikkaduwa

Viimeinen kokonainen päivä! Sen verran kipeänä olin että päivä meni aikalailla ilmastoinnin alla maatessa. Kylillä kävin kuiten että sain ostettua läheisestä kaupasta Sandagirista teetä ja mausteita kotiin. Illalla mentiin syömään Thambili Café nimiseen paikkaan grilliruokaa. Ruoka oli hyvää mut paras oli niiden itse tekemä Ginger Beer! Kysyin mitä he siihen laittaa ja niinkin yksinkertainen kuin tuore inkivääri, tuore lime ja sooda! Saattoi olla myös sokeria 🤔 mut ihan tosi hyvää ja ihanan kirpsakkaa ja inkivääristä.

Kuva 1. Mun illan drinkit 🍸 eli king coconut thambili ja ginger beer. Kookosta ja inkivääriä, aijaii.

Kuva 2. Papadamit on ihan superhyviä! Nuo tommoset kovat leipäset. Kalaa oli meille grillattu, se oli muistaakseni nimeltään snapper 🐠

30.1.2020 Hikkaduwa

Päivä meni aivan täysin odotellessa. Pakatessa ja päiväunia nukkuessa. Illalla oli viimeinen jooga ja kyllä tulee ikävä tätä ihanaa rutiinia jossa on ohjattu jooga aina aamuisin ja iltaisin.

Kymmeneltä illalla lähdettiin kohti lentokenttää jossa saikin viettää tovin jos toisen odotellessa baggage dropin avautumista. Kenttä oli sekava ja laukkutarkastuksia oli siellä täällä mut oikea vasta lähtöportilla. Lennot meni hyvin ja lähes 24h matkustamisen jälkeen pääsin perille kotiin ❤️

Kuva 1. Viimeinen katsaus meidän villan altaalle 🌞 siellä näkyy kulkukoira mukavasti nukkuvan aurinkotuolissa. Meidän villan ympärillä oli kyllä aita, mut nähtii. Kun se hyppäs sen yli. Siis semmosen melkein 2m aidan yli!

Kuva 2. Näin varaanin!!!!! Tais olla viimeinen kävely villalle, ja vihdoin viimein se tapahtui. Oli se aika hurja, vaikkei ollutkaan isoimmasta päästä tämä yksilö.

Kuva 3. Qatar lensi Iranin yli, ja jos ei olis lentänyt niin enpä nytkään tietäis että siellä on ihan hulluna lunta! Tosi korkeita huippuja näytti olevan ja ihan lumista. Alareunassa näkyy Shirazin kaupunkia.

Kuva 4. Ja joku tämmöinen pinkki järvikin tuli bongattua. Yritin etsiä kartasta mutta en keksinyt mistä tää olis. Kaspianmeren hoodseilta kuitenkin.