#inhorealismiajakirjoitusvirheitä

[toivotonrunoilija]

Odottanut jo 20 vuotta.

Kastelen sätkäpaperini kyynelilläni Hukutan itseni liuottimilla ja ikävälläni Ei ole tulevaisuutta jos se ei ole nyt heti Haluan kaiken nyt tai tapan itseni Toinen puoli naamastani itkee, toinen nauraa Joka yö ja aamu on samaa sulaa, kaaosta ja kuraa Hikeni ja kyyneleeni ei eroa toisistaan ja omat käteni kaulaani kuristaa Olen verestä märkä koska peilikuvani ei vieläkään näyttänyt minulta Kun viillän ihoni auki, saan vihdoin katsoa sisään ja nään vain tulta Pelkkää voimaa tämän mädän ruhon sisällä, Olen Jumala Jumala Harhani ottivat vallan pienestä pojasta, veivät reiteille missä ei puhuta pohjasta Ja sen pienen pojan äiti ei enää tunnista sitä poikaa niistä kuvista Molemmat on kadoksissa nyt, jokainen versio minusta pakoon lähtenyt Rakkaus on vain pakkomiellettä enkä minä osaa kontrolloida tunteita Tiputtaudun tyhjiöön luomaan unelmia pimeinä tunteina Ne on jo valmiiksi tuhoituneita

Valkoiset viivat rauhoittavat mustan mielen Tappavan täydet tuopit herättävät kuivan kielen Kun laitan silmäni kiinni, nään oudon maailman Vain kauniita harhoja, en osaa elää ilman Ehkä mielenterveyteni tulee joku päivä takaisin Jos pesen hampaat joka päivä ja menen nukkumaan aikaisin? Jos olen kiltti poika ja rukoilen aina iltaisin?

[toivotonrunoilija]

Ei kiirettä kuolleilla.

Anteeksi että en saa mitään aikaiseksi, Ja että kadotin itseni hetkeksi Anteeksi että mieleni on rikki Ja että en osannut kertoa miksi Anteeksi että en kuunnelut sinua ja otin sen riskin

Anteeksi että elän omassa pienessä maailmassani Ja että rakkauteni kantaa vain oman massani Anteeksi että en osaa näyttää suuntaa Anteeksi että todellisuutta ei voi muuttaa Anteeksi että en osaa rakastaa Ja että osaan vain kärsiä ja huutaa

Anteeksi että en osaa unohtaa tai lopettaa Ja että osaan elää vain kuolemaa Anteeksi jokaisesta riidasta ja humalasta Anteeksi että en pystynyt pelastamaan sitä lasta

Anteeksi että en pääse sängystä ylös ja itken liikaa Anteeksi että tuhosin muistoja ja varastin aikaa Anteeksi että en ole saanut tapettua itseäni vieläkään Anteeksi aikaansaamattomuuteni, lupaan tehdä sen tänään.

Anteeksi että minä synnyin heikkona ja että kasvoin vain heikommaksi Anteeksi että keräsin voimani vihdoin ja muutin itseni loputtomaksi Anteeksi että me nähdään vasta toisella puolella Sitten jutellaan rauhassa kaikki läpi, ei kiirettä kuolleilla.

[toivotonrunoilija]

Visio, Enne.

Ne sanoi että muutos on ainoa mikä pysyy Mutta ei täällä ole mikään muuttunut Kai se riippuu keneltä kysyy Ainoa mikä pysyy on raivo ja viha Ikuisuuden kärsimys, kysymyksiä loputtomia Minä suljen silmäni ja nään voiman joka tulee syömään koko maan Se raiskaa kaikkeuden kokonaan Säännöt muuttuvat ja pelinappulat vihdoin tajuavat Että joku muu antaa ja ottaa, ja niin he pelilaudalta tippuvat Kuuletko sinä kuinka naapurin tytöt kirkuvat tuskasta? Heidän sisukset täyttyivät verestä mustasta Kun Äitimaa nousi heidän tekopyhästä pihasta Näytti miten käy kun ei kunnioita jokaista Äitimaan lasta Hänen ei tarvinnut kuin vain nielaista Ja lääkärillä ei ollut enää lapsia On tullut oikeudenmukaisuuden aika karsia Metsät kaatukoot päällenne Suot syökööt tähteenne, ruummiinne Se on enne. -TR

[toivotonrunoilija]

Sokea mies etsimässä muistoja valokuvista

Miten voin levätä jos en edes tiedä milloin kipuni loppuu? Auttaako kuolema vai auttaako ikuisuus siihen että tottuu? Voiko odottaa nousuja jos joka kerta tippuu? Olenko olemassakaan, olenko harhaa? Eihän vain tuskani ole turhaa? Kipu lamauttaa minut, enkä näe edes sitä mitä edessäni on Minäkin haluan kokea jotain normaalia, Maailmanne joka on niin pehmeä ja kulmaton Miksi juuri minun tarvitsee kärsiä ja maksaa meidän synneistä? Miksi minusta tuli näkymätön, miksi kehoni ei enää jaksa seistä? Eikö joku voisi ottaa minun vahtivuoroa? Eikö kukaan muu kuule tätä sadistien laulukuoroa? Tuota pilkkalaulua mikä on minulle osoitettu Missä kärsimykseni on jalustalle nostettu Loppu häämöttää mutta voiko se pelastaa minua Miten se voisi olla niin yksinkertaista? Ei ne minusta päästä irti, ei ne löydä syntipukkia minun vertaista.

Ei ole tasa arvoa Me kaikki olemme kieroutuneita, vailla hulluuden peittävää kalvoa Menneisyys on kotini ja koitan vain unohtaa sen Juoksen karkuun muistoja murhaten Tapoin kaikki minun mielikuvitus ystävät Koitin lopettaa nämä maailmanlopun juhlat ikuisuuksiin kestävät Yksinäinen mies, maailmassa missä ei ole muuta kun muita Äiti auta, en tunne naamaani, en tunne minun luita Ihan sama, minä vain hiljennän ne murskaavat äänet murskatuilla pillereillä Näkymätön ja nopea, antaa kuoleman enkelien lentää kintereillä Minkä takia minä painaisin jarrua jos millään ei ole taaskaan mitään väliä Minä en kättele, minulla ei ole käsiä Enkä minä raivoa, minä olen hiljaa ja vajoan

Herään painajaisesta painajaiseen Kitkerän hajuiseen todellisuuteen En halua tänne enkä halua takaisin siihen uneen Haluan jonnekkin uuteen Haluan vihdoin kotiin Minä rukoilen teitä, päästäkää minut lähtemään Ei minun pitäisi olla tätä aurinkokuntaa lähelläkään.

Tehnyt paljon, jäänyt aina uhriksi alle Mutta eikö se ole nykyään oikeutta Potkaista päähän sitä jo luovutusta taputtavalle Aikamme syö meidät ja minut siinä mukana Eikö meillä ollutkaan hallitsijan oikeudet Eikö kaikki ollutkaan tuhlattavana? Emmekö ollutkaan Jumala?

Minä olen vain sokea mies etsimässä muistoja valokuvista En ole enää täällä mutta paholainen pitää elossa tätä mätää ruumista Heittelen kiviä taivaan ikkunaan, päästäkää minut kotiin, minä rukoilen Kaivoin jo kuopan ja peitän itseäni mullalla, kuunnelkaa minua, minä kuolen! -TR

[toivotonrunoilija]

13.

Tänään olen juonut 13 vuotta tyhjäksi 13 vuotta koittanut kaataa itseni ehjäksi Olen ryystänyt unelmani tuopista Olen niellyt jo yli puolet elämästäni kurkusta alas, kädet irti ruorista Yrittänyt selvitä traumojeni sotkuista, pelkojeni vuorista Mutta en löytänyt mitättömyyden pullosta vastauksia Löysin kysymyksiä unisia, löysin painajaisia Löysin itseni kymmenissä tuhansissa pulloissa Jokaisessa pieni sirpale minua Ja minä juon jokaisen takaisin sisälleni hampaat irvessä Ei ole muuta tietä, se on kirjoitettuna tähdissä, se on hakattuna kivessä Jos sisuskaluni luovuttavat taisteluni Ihmismieleen minä rakennan kirkkoni Jos mieleni hajoaa, niin minä en Minä en voi hajota, en luovuttaa Olen sieltä missä pojista ei tarvinnut miehiä kasvattaa Meiltä riistettiin lapsuus ennenkun se ehti edes alkaa.

Olen juonut myrkkyä aamut ja yöt Huutaen itselleni yksin todellisuudessa missä kaikki on nestettä Ei ole mitään konkreettista, ei ole mitään mistä ottaa kiinni Ja kun viimeisen hetken myönnät itsellesi Se kestääkin ikuisesti Koska demonien nuoruudenlähteellä sinä et itseäsi tapa hetkessä Et päivässä yhdessä Kuolet kun et muista enää mitään tästä elämästä Kun olet haamu, varjo selkärangattomasta selästä Kun vanha ystävä moikkaa ja sinä kävelet ohi silmät sameana Kotiin kirjoittamaan samaa lausetta Aina uudestaan ja uudestaan Toivoen että sinut muistetaan Rukoillen että pian sinut haudataan Itkien, kun et haluakkaan olla saatanan kanssa enää koskaan kahdestaan. -TR

[toivotonrunoilija]

Kärsimyksen Kulkuri.

Olenko pettämässä itseäni, onko petos vaihtoehto menestykselle? Jos olen vain toinen versio minusta mutta nostan maljaa vain menetykselle En vastaa puheluhisi, itse asiassa en enää vastaa kenenkään puheluihin Valveilla olo on kuin unessa olisin, ihan kuin itseäni vastaan tulisin Uisin ikuisessa sumussa, peilien meressä Olenko olemassa sitten edes loppujen lopuksi? Jos jokainen väärinteko minua kohtaan on ohjelmoitua pilkkaa Minkä takia juoksisin julman simulaation kanssa kilpaa? Olenko minä vain osa minua isompaa vitsiä Jos ei ole mitään selvää syytä kärsimykseen, kannattaako se keksiä? Traumat kasvavat jos niille antaa vettä, valoa ja ravinteita Ja yksin kuljetut tiet syövät sen kulkijoita, kulahtaneita puoli kuolleita kulkureita. -TR

[toivotonrunoilija]

Jumalan Tahto.

Jos haluan jotain, tarvitsen sen, se on pakko Ja jos Saatana elää minussa, se on Jumalan tahto.

Jos haluat jotain minusta, ymmärrä että olen voiman kultti, olen vahvuuden lahko Ja kun Saatana elää minussa, se on Jumalan tahto.

Jos ymmärrät puheen ja tunnet sanat, tiedät etten ole armo Minä olen Saatana, se on Jumalan tahto. -TR

[toivotonrunoilija]

Käärmeenkieli ja Afrodite

Sanoit että särjin sydämesi Mutta en kuitenkaan niin pahasti etten voisi sitä kielelläni korjata Sanoit että käteni osaavat vain murtaa ja satuttaa Mutta et tiedä miltä tuntuu jos antaisit sormieni solmusi auki harjata.

Sanoit että puheeni on myrkkyä Mutta ei ole silti mitään kohtaa sinussa, jota en pääsisi huulillani korjaamaan Sanoit että sanoisit "Ei"  Sanoit että vastustaisit minua Mutta molemmat meistä tietää ettei siihen ole mahdollisuuttakaan.

Me pystyisimme sentään rakastamaan toisiamme valitettavasti Me voisimme hakata toisiamme maailmanloppuun asti Kunnes kuolisimme nauruun Eikä edes maailman typerin kyynikko voisi olla uskomatta meidän verellä kirjoittamaan taruun Siihen kuinka elimme onnellisina kuolemamme loppuun asti ja sen yli Edes helvetin syvimmät tyrmät eivät meitä pidätelleet Eikä edes korkeimmat Jumalat meitä kieltäneet.

[toivotonrunoilija]

Viimeinen ensi-ilta

Ei ole aikaa, on vain runoutta Inhorealismia ja kirjoitusvirheitä ilman staattista totuutta Romantisoin ja juhlin tyhjyydessä minun kuolemaa yksinäistä

Etkä sinä edes pysty katsomaan peilikuvaani, saatika sitten minua silmiin Ja kun et katso, varastan kultaiset saksesi ja leikkaan reikiä sinun filmiin Ensikertalainen, elävän elokuvamme viimeinen ensi-ilta Ja ensimmäiset kerrat jotka kuitenkin tuntuvat loputtomilta Selityksiksi sallitut, viimeisen viimeistelyn vaativat vertauskuvat Valitettavasti vaativat enemmän kuin lupaukset loputtomat

Koska mikään osa meistä ei osaa pitää sanaansa Jokainen kerta kun luvattomia lupaa, astuu omaan karhun ansaansa Hirttää itsensä siihen petokseen kiinni Joutuu kulkemaan kansan ja kaikkeuden läpi kunnes se leikataan kuolleesta ruhostasi irti

Joten älä lupaa mitään, elä elämättä elämää kunnes sekin on ohi Ei lännestä itään, ei minnekkään Odota hiljaa paikallasi kunnes sulkeutuu viimeinenkin ovi Elämä on kuolemaa jos sen oikein oivaltaa Kun elämistä on kuitenkin turha kuolevaisille opettaa Raukkaparka, istu alas On aika lopulta aikasi luovuttaa. -TR

[toivotonrunoilija]

Kuninkaan Kosto.

Jumala on oikeassa kädessäni Ihmismieli toisessa, kaulassa kiinni Se kaikki menee sisälle, halusi epäonnistunut apina pelastuksen tuhoa tai ei Kaikki minkä piti tapahtua, tapahtuu nyt Lempeäkin isä suuttuu joskus.

Jokainen hakattu runoilija, jokainen nälkäinen lapsi Jokainen murhattu ja raiskattu eläin, jokainen tapettu puu Jokainen maksetaan takaisin, jokainen verollepanoon lukeutuu.

Elämä oli niin yksinkertaista valot vilkkuen, savukoneiden savussa Unessa ikuisen laskun nimeen, loputtoman kuitin puitteissa Tulee päivä kun tuli tuo valon välähtelyt ja se savu Se sattuu aitona lapsiemme keuhkoissa

Joko te otatte sen vastaan tai se kääntyy teitä vastaan Kuka ei haluaisi pelastaa omaa lastaan? Vain ahneudesta seonnut geenivirhe apina Evoluution paska vitsi, itseoppinut jumala.

Ja jos te ette puhu Jumalan kieltä, olkaa hiljaa! Tämä on jumalauta Herran huone Tämä kaikki, sitä ette enää olemisellanne pilaa Sinulla ei ole tilaa, ei sanottavaa Jos ymmärtäisit oman arvosi, et olisi täällä enää Ei ole paluuta mihinkään, mikä ei ole ollut ikinä sinun Et saa taistella asiasta, joka ei kuulu sinulle Riemujuhla ajan loppumiselle.

Jos universumi toimisi enää, jos se ei olisi liian väsynyt vuoksesi Oikeeudenmukaisuus olisi leikannut raajasi Amputoinut sinut oikeaan muotoosi Kuluttamaton saatanan huora, Valuuttaa ja kuolaa, kuin demonien halu ja himo lyhyt, On aika kastroida, amputoida ja polttaa rotumme kyvyt.

Kultaa ja paskaa Ei muuta mahdu jumalasta seuraavien Itse mustamaalatuun maailmaan Ja se on mustana mädäntyneistä ruumiista, eläinten ja ihmis lapsien

Ei auta itkeä enää Hyvät naiset ja herrat On tullut aika nauttia synnistä vihonviimeisen kerran. -TR