sarvilevyt

[sarvilevyt]

Pois keskustasta!

Pitää lähteä ROMUN HUUTO tapahtumaan Joensuuhun. Tuntuisi siltä että Suomen UG touhuissa vaan lisääntyy pienissä ja hieman epävirallisissa paikoissa tapahtuva keikkatarjonta. Ei vituta. Helsingin keskustassa ei minua motivoi kovinkaan monia asia. Yleensä vain bändit itsessään. Sen sijaan tänä kesänä on tullut käytyä Hakkilassa, Ridasjärvellä, Orivedellä, Kontiolahdella, Oulussa tai liekö sen lähistöllä, jne. Ja useampi keikka mihin olisi kiinnostanut, jäi väliin. Oli kotkaa, tampereen nurkilla mitä lie latoa, Lahden nurkilla ladossa psyke-sludgea, jne. Eikä iso osa näistä vaadi mitään kovin erikoista "sisäpiiriläisyyttä", oikeastaan sen enempää kuin Lepikselle tms meneminen.

Ennemminkin motivoi ajatus siitä että paljon puhutun ja varsin irvokkaita piirteitä saavan "kaupunkikulttuurin" lisäksi on olemassa myös ihan vaan *kulttuuria*, ellei jopa vastakulttuuria joka asettautuu tuota kaupallisin motiivein keskittynyttä ghettoutumista vastaan. Soundtrackiksi sopii sama maailmanlopunmusiikki jota joskus keskustoissakin nautiskellaan, mutta nyt ei vain ajanvietteenä vakiobaarissa vaan tietoisien valintojen ja taivaltamisen tuloksena.

Jos pohjois-karjala ei tunnu liian kaukaiselta tai eksoottiselta paikalta, niin Lauantaina Romun Huutoon, minne lie 5km keskustasta -> teollisuusalueelle. Ne jotka ei nyt pääsee meluhommiin mukaan, voi käydä nappamassa vaikka uuden RUMBAn jossa on suomi-noise hommista juttua. Itse en ole vielä ehtinyt lukaista, mutta hyvät kokosivun kuvat on saatu valikoitua.

Alla kuvassa Sarven ovi ulos. Slogun niminen Brooklyniläinen power electronics bändi edustaa lienee selkeimmin sitä urbaania ympäristöä ja ihmisvihaista vitutusta. Projekti myös lanseerannut kaiken sorttista katutaidetta joka lienee parhaimmillaan ollut NYC metrojen sabotointia missä vanhat lähes identtiset Exit merkit on korvattu slogun tarroilla. Joskus sisältäen liikennemerkkihenkisiä hirttäytymiskehoituksia. Ennenkuin köysi kutsuu, kannattaa käväistä haistelemassa ruraalin elämän fiiliksiä...

[sarvilevyt]

SAKSA INDUSTRIAL

Tesco levy-yhtiö tuli tunnetuksi kovimpien power electronics & industrial noise levyjen tekijänä, keskittyen yleensä hieman offensiivisempiin orkestereihin. Grey Wolves, Con-Dom, Genocide Organ, Intrinsic Action, Operation Cleansweep, jne. Levy-yhtiö on myös julkaissut joitain alan ehdottomia pioneereja kuten Throbbing Gristle ja S.P.K.

Neofolkin "uuden tulemisen" myötä, Tesco-Distribution puoli tuntui ottavan lafkaa isomman roolin. World Serpentin mennessä alas, Tesco taas oli kovassa nousussa ja jakeli miltein kaikki merkittävimmät alan materiaalit.

Industrial-noisen ystävänä oli sääli katsoa kun kaiken sortin suru-discoa ja kitaranrämpytystä tuli pilvin pimein ja Tescon vanha "back to basics" slogan tuntui hieman jo unohtuneelta jutulta.

Mutta ei siinä mitään. Tescon luottobändit, Anenzephalia ja Genocide Organ on molemmat tehneet hitaasti mutta varmasti materiaalia. Siihen kylkeen liittyi 2010 vielä uusi kokoonpano, jonka kokoonpano on täysin sama kuin Anenzephalian live tai Genocide Organin kahden miehen versio. Suoraan S.P.K. tribuutti tyylisesti nimetty Ke/Hil nappasi tavut duon miekkosten nimistä ja täräytti pihalle kylmää ja minimalistista sähköistä saundia. Kaikki edellä mainittujen bändien suttuinen ja säröinen kohina on tiessään. Tilalla on kuulaita sähköisiä pulsseja, liki flegmaattista ilmeetöntä efektoitua puhumista ja hitaasti liikkuvia väpättäviä äänimattoja.

Ke/Hil "Hellstation" LP/CD ei ehkä ollut ihan ultimaattisin klassikko 2010, mutta nyt monen vuoden jälkeen se on loppupelissä kova "back to basics" levy, jossa hienous, persoonallisuus ja erilaisen identiteetin etsiminen on toissijaista ja ollaan vain kylmän teollisen saundin äärellä. Se että Ke/Hil on kuitenkin tekijöidensä näköinen, kertoo miten vahvasti miesten visiot taustalla jyllää vaikka anonyymin koneäänen äärellä operoivat.

Ke/Hil "Hellstation" LP 17 euroa Ke/Hil "Hellstation" CD 14 euroa

Videon grafiikka ei liity levyyn. Levyllä on läsnä urbaanin maailman laitapuolta. Sotkettuja asematunneleita, uuden köyhälistön tyhjyyden tunnetta.

[sarvilevyt]

RUOTSIN MALLIIN

Ruotsissa katutaiteilija lähti istumaan linnaan teoksistaan ja oikeudenkäynnissä osa teoksista määrättiin tuhottavaksi. Myös moisia offensiiveja sallinut taidegalleria Malmössä sai tuomion. Teoksissa mies otti satiirisesti kantaa mm. julkisuuden henkilöön joka on ollut mukana legendaarissa Ruotsalaisissa oikeusjutuissa kuten kieltämässä lastenkirjoja, joissa on käytetty wanhakantaisi nimityksiä tummista henkilöistä tai esim. Tintti Afrikassa sarjakuvan kieltoa. Peppi-Pitkätossu on kenties kovaa kamaa tyttöjen voimauttajana, mutta pohjoismaisessa nykykäännöksissä hänen isänsä on tuunattu hieman sisäsiistimmän tittelin alle: kuningas etelämeren saarella.

Aikanaan pahennusta herätti DISMEMBER ja pääsivät Englannissa vastaamaan oikeudessa asti "skin her alive" biisin rivouksista. Voisi kuvitella että nykyään Englannissa ei kukaan aiheeseen jaksaisi puuttua, mutta voisiko tällä lyriikalla olla listabändi nykypäivän Ruotsissa?! Naisia nyljetään elävältä, iloitaan huoran teurastamisesta. Toivottavasti Dismemberin pojat on vielä reilut 20 vuotta myöhemmin ylpeitä tästä lyriikasta. Biisiä kuunnellessa sinne on viljelty hieman kirosanoja voimistamaan aggressiivisuutta. Ehkä mukaan voisi heittää pari julkisuuden henkilön nimeä. Viimeaikainen mediatarjonta huomioiden, nyljettävistä huorista ei näyttäisi olevan pulaa.

Haunted by my conscious Living my life in hell Didn't hesitate When I moved in for the kill

Screams echoed in the distance And I cannot ignore Smiling at the memories When I slaughtered the whore

Skin her alive

Time has come to confess I did it for the thrill I had never dreamt of That it would be so nice to kill

Blood colours my thoughts Slipping out of time Murder is my crime Skin her alive

"Like An Ever Flowing Stream" CD 12 euroa Ja toki monta muutakin Dismemberiä.

[sarvilevyt]

2000-LUVUN KOVIMMAT RITUAALIMUSAT

Jos puhutaan musiikista, jossa kohtaa post-industrial musiikin perinteet, itäimaiset hengelliset äänimaisemat, savuisten ja pimeiden luolien luidenkolistelut, symbaalien kumina, sähköisten äänilähteiden kolkko pörinä, niin jos minulta kysytään, sellaisten itsestäänselvien klassikoiden (kuten esim. kasari Nekrophile Rekords julkaisujen) jälkeen parasta materiaalia on oikeasti tullut pohjois-suomesta! Suvereenisti 2000-luvun alkupuolelta lähtien Helixes ryhmä on dominoinut genreä jossa pahimmillaan nörtit tehtailee midi-kiippareillaan sigileillä koristeltuja nettijulkaisujaan.

Aeoga "Temple Treye" CD on pitkästä aikaa uutta Aeogaa. Muita kollektiivin bändejä on nähty laajasti myös muilla kuin Aural Hypnox lafkalla. Arktau Eos, Halo Manash, jne. varmasti sellaisia nimiä mihin on saattanut törmätä jopa suomalaista musiikkilehdistöä lukiessa.

Aeoga näyttää viettäneen julkaisurintamalla hiljaiseloa liki 10 vuotta. Silti "paluu", jos sitä paluuksi voi sanoa, tuntuu ihan luonnolliselta. Ja täytyy sanoa että tuo 10 vuotta kyllä vierähti aika nopeasti! 2005 vuoden Zenith Beyond The Helix-Locus CD tuntuu nyt sisältävän hieman enemmän aavemaisia "soundtrack" musiikille ominaisia syntikkamaalailuja, vaikka kokonaiskuva ei ole kaukana uutukaisesta.

Kaikkein eniten itselleni viimaikaisista Aural Hypnox julkaisuista toimi Arktau Aon CD. Julkaisun hektisempi, akustisempi ja villimpi rituaalimyllytys menee lähemmäksi ns. aitoa rituaalimusaa. Jossa soundtrack musiikin efektietäyteisyys ja hidas maalailu on kaukana ja tilalla on nopeatemposempaa, like demonisen kuuloista kilinää ja kolinaa. Sitäkin levyä saa Sarvesta. Samoin joitain I.Corax julkaisuja. Toivon mukaan piakkoin muukin saatavilla oleva Aural Hypnox kataloogi on kokonaisuudessaan Sarven valikoimissa.

[sarvilevyt]

TURBO NAHKAA

Parin päivän aikana tapahtunut muutama asia jotka ketjuuntui hienoksi jatkumoksi. Eilen sosiaalisessa mediassa nousi aika kova kommenttimyrsky kun 22-vuotias Kristian itki Iltalehdessä miten elämä tatuoituna bodarina on "aina taistelua". Kokemuksista ei ihan uutta Mein Kampfia saisi kirjoitettua, mutta ongelmien kohokohta missä trendi-laukkuja myyvässä kaupassa ei saa palvelua on riittänyt aiemmin materiaaliksi esim. sellaisiin teoksiin kuin PRETTY WOMAN. Onnea Kristianille ongelmien ratkaisuun.

Toinen juttu liittyi sitten auttamatta tähän kauniiden naisten ongelmaan, eli kolmasosa teini-ikäisistä tytöistä on kokenut "seksuaalista häirintää tai -väkivaltaa". Mitenkään väkivallan kohteita väheksymättä (empä..), lukiessa lehdestä että "ikävä kuva netissä", "alastonkalenterin näkeminen" tai "kaksimielinen kommentti" voidaan kokea häirinnäksi, hieman huvittaa. Kymppiuutisissa yläasteen viimeisellä luokalla ollut tyttö kertoi häirinnän olevan yleistä ja kokeneensa häirintää itsekin. Hänelle on mm. sanottu että "olet hyvän näköinen" ja "sinähän olet kuin mona-lisa". Hmm.. Heräsi kysymys että jos jotain tässä loukataan, niin oliskohan se että rinnastateen seksuaalisen väkivallan uhrit samalla viivalle kuin ne kermaperseet jotka puunaa itseään koko aamun että ollaan mallimisujen näköisiä ja sitten ei kestetä jos joku hormonimyrskyn kanssa painiva poika sanoo "mona-lisaksi"? Voi itku! Kriisihallintaryhmä paikalle!! Vanhempainilta jonne pakko tulla ripitettäväksi!

Ja enkö muka osaa eläytyä uhrin asemaan? Tästä päästäänkin sujuvasti keskiviikko iltapäivään. Kävelen Rautsikkaa pitkin kohti Sarvilevyjä, täysin tietämättä mikä offensiivi on tulossa. Taka-tukka hulmuten, prätkärotsi päällä, elämä hymyilee. Ja sitten vastaan tulee n. 50+ valkoinen mies, joka täysin odottamatta n. metrin päähän päästyään sanoo minulle "MAKEE ROTSI!".

Mitä helvettiä?! Pitäisikö tässä varoa kompastuvansa jonkun kuolaavan sian erektioon ja soittaa kriisikeskukseen henkisistä traumoista? Vai riittäisikö esim. sivistynyt nyökkäys, joka riittää sekä kommentiksi että näyttämään sen että mies kykenee ottamaan vastaan miehekkään kohteliaisuuden, vaikka se tulisi näennäisen inhottavalta ja vastenmieliseltä taholta = joku hikinen vanha äijä.

Taka-tukka ja nahkakamppeet voi tuoda astetta irstaampien jätkien huomion. Myös pari naamatatskaa tai kireet topit jossa nännit töröttää kuin Vesku Loirin naama-kasvaimet. Niistä vaan ei saa silmiään irti vaikka kuka sanois että "älä tuijota".

Soundtrack aiheelle voisi olla vaikka vinkki että Sarvesta kannattaa selailla myös käytettyjen hyllyjä. Monia satoja levyjä ns. "laidasta laitaan" ja esim. TURBONEGROA vaikka "Sexual harassment" sopis hyvin aiheeseen, mutta että syyllistetään uhria vähän lisää, niin mielummin linkiksi "I got erection":

[sarvilevyt]

HERSKAA & ITSENSÄ NÖYRYYTYSTÄ

Nyt tuli Sarveen sen sortin julkaisu että oksat pois! HERSKA "Fatal Dose Of Snagu Core" kasetti! Siis mitä?!? Jos sanoisin että sellaista hima-noisecorea, missä ei ole edes oikeita soittimia vaan rummut on pahvilaatikko ja tietokoneen koppa "peltinä", huulten pärinää särön läpi kitarana ja jotain youtube puliukkojen samplejä biisien väleissä, niin onko tolkkua? Ammattilaisille voisi todeta että jossain siellä B.G.T. (saksa) ja MINCH (usa) ekojen 7" tuntumassa. Ja se ei ole vähän se. Mitään järkeähän tässä ei ole ja se lienee yksi parhaimmista ominaisuuksista!

Tosikkojen noisecorea on todella vähän, jossa ei olisi edes jonkin sortin poikamainen huumori läsnä. Noisecorea joka on humoristista, mutta lisäksi hyvää, on melkein yhtä vähän. Nuo pari yllä mainittua lienee Anal Cuntin kanssa kärkikastia!

Herska vetään sillä osastolla että suomalaisittain sitä voi melkein kutsua "plutonium metaliksi". Etenkin netissä oleva lyhyt pätkä, joka on maistiaisena harhaanjohtava, koska sen saundi tuo mieleen enemmän vitsit joita lähetettiin Metalliliiton demoiltoihin. Lopullinen kasetti on paljon muhjuisempi ja nuhaisempi ja sitä myötä aika helvetisti kovemman kuuloinen kun kaikki saundit alkaa oikeasti muistuttaa jo oikeita instrumentteja ja kaiken äänen saturaatio saa yleisilmeeseen munaa.

Hyvä juttu demossa on myös se, että bändi on tehnyt kuulemma ali-tajuisesti Noise Wasten cover biisin jota eivät itse tajunneet. Noise Wasten Tammikuu 1994 treeninauhalla joka oli osa 3-way tapea Homofobian ja Varikset -bändin kanssa kahdeskymmenes biisi oli nimeltään: IMATRA ANAL DYNAMITE. Saman niminen biisi löytyy tältä Herska demolta.

Olen joskus todennut että kun rajuja juttuja tehdään, on hieman noloa jos niitä ei kehdata esitellä ns. "ulkopuolisille". Monista syistä voi projekteja pitää anonyymeinä tai olla promotoimatta kovaan ääneen joka tuutissa. Mutta mikään ei ole nolompaa kuin soittaa bändissä jonka nimikin on sellainen että ei kehdata edes sanoa kuin oman skenen turvallisessa ympäristössä. Ihan vaan sen takia että se aiheuttaa muiden keskuudessa todennäköisesti naurunremakkaa.

Mutta sehän pitää kestää kuin mies! Esim. Tuolloin 1994 taisin olla vielä pikkupoika 8-luokalla Imatralla ja puukässän opettaja oli sitä mieltä että nuoria pitää supportoida ja se kyllä ostaa kaikki demot ja levyt mitä joku oppilas tekee. Vein Noise Wasten matskuja hieman vastaan hangoitellen, koska ei kai nyt vanhat papat ymmärrä noisesta mitään (oletan miekkosen olleen saman ikäinen kuin itse nyt..).

Mies rullasi auki kopiokannet ja heti ekana pisti silmään edellä mainittu biisin nimi IMATRA ANAL DYNAMITE (huom: Gerogerigegege tribuutti) sitten se nauroi putkeen varmasti 20 minuuttia täysin hervottomasti. Koko seuraavan puukässän tunnin, aina kun näki minut, repesi 100%. Se jos mikä, on aika noisecore juttu! Ei tälläisiä Herska tyyppisiä kassuja pidä ujostella, kun niiden syntypiste on yleensä joku ihan spontaani hetki ja siksi myös vaatisi yhtä rehvakkaan jälkireaktion.

Yks kerta oli jonkin sortin miitti Suomen Black Metal "johtoryhmän" kanssa (heh..) ja Lappeenrantaa iski ihan järjetön lumimyrsky. Aamulla oli auto n. puolimetrisen kinoksen alla ja ei mitään jakoa ilman lapiota alkaa raivata sitä pois. Aamukrapuloissa sai kuunnella jotain suht' kauheaa ameriikan hard rockia jossa reilu bailausmeininki. Siihen yksi mies tokaisia että "tää on just sitä soundtrackiä missä amerikkalaisen jaliksen pelaajat kantaa kalja-kegiä bileisiin". Tokaisin siihen: "Vois perustaa bändin jonka nimi on Anal Keg", joka aiheutti sen että asunnon omistaja nosti välittömästi 4-raiturin hyllystä ja demo oli pian valmis. Kansigrafiikoineen, bändikuvineen ja biisin nimineen. Siitä sitten riitti energiaa lähteä lumitöihin. Ja demohan oli niin hyvä että se päätyi V/A SUOMI FINLAND NOISECORE kokoelma CD:lle kokonaisuudessaan! (Sarvesta 12 euroa).

Suosittelen.

Jos suurin osa "vaihtoehtoskenestä" on sitä osastoa että jopa suomalainen "riippumaton musiikki" on osana jotain valtion rahoittamaa vientiprojektia ja monikansallisten firmojen omistamisen alamerkkien markkinointistrategioita, niin suosittelen kurkkaamaan mitä tapahtuu todellisen riippumattoman musiikin saralla. Siis siellä missä se ei riipu edes järjestä! Tai usein edes teknisistä kyvyistä.

Suosittelisin pikkupoikien (ja miksei isompienkin) bändeille esim. kokeilla edes kerran elämässä naamatusten kaupitella jollekin joka ei "tajua" ja vielä parempi jos se toimii itsehäpäisyn karaistavana kokemuksena. Tai keikka jossain muualla kuin alalle vihkiytyneen festarin & sen yleisen edessä. Se hetki kun tajuat että viitta ja maskit ei nyt TÄLLE yleisölle näytä miltään muulta kuin kummeli-sketsiltä, mutta vedät kuitenkin.

Kun ihmiset nykyisin pitää maailman isoimpana juttuna kun "netissä joku paheksui", "netissä joku irvaili" tai "joku boikotoi", niin voi vittu yhy yhy. Hommat on parempi aloittaa sillä että ensitöikseen tekee itsensä naurunalaiseksi oikeassa maailmassa ja kenties ottaa turpaan kerran tai pari, niin perspektiiviä sille mitä voi ja kannattaa tehdä, aukenee ihan uudella tavalla.

Siinä mielessä yksi tämän vuoden ihan ehdottomia kohokohtia live-keikkarintamalla oli kun olin todistamassa SORROWEYES pääjehun soolokeikkaa Ridasjärvellä. 14v tytöksi pukeutunut goottipoika vetämässä häpeilemättömiä biisejä itsetuhosta ja elämänvihasta kun yleisönä on sekalainen lauma itseään tuplasti vanhempia sikoja hymy huulessa. Total support! Siitä se lähtee!

Niin, mistäs sitä olikaan puhe? HERSKA demo 3 euroa! SUOMI FINLAND NOISECORE CD 12 euroa! Oikeasti kovien ja hillittömien nauhoitusten tuominen Sarveen = raha voi liikkua toiseen suuntaan!

[sarvilevyt]

KOIRIA LIETTUASTA

BUDRÜS niminen projekti aloitti ensin tekemällä varsin mainion, mutta hieman vähälle huomiolle jääneen omakustanne CD:n. Toinen täyspitkä "Canine Visions" Freak Animal Recordsin julkaisemana tuskin niitti mainittavasti isompaa huomiota. Jokunen arvio alan medioissa ja edeltäjäänsä reilusti parempi albumi sai hehkutusta suurinpiirtein kaikilta jotka levyn sattuivat kuulemaan.

Kun bändiltä puuttu se "joku juttu" mikä tekee niistä trendikkään nykyaikaisessa musabisneksessä, se johtaa helposti tilanteeseen missä yksinkertaisesti hautaudutaan massana pursuavan uuden materiaalin alle.

Budrüs on nimenä outo. Black Metal bändin logoa muistuttava töherrys ei esteettisesti uppoa isoon osaan "aikuismaista" musiikkia odottavaa yleisöä. Tai BM porukalle se näyttäisi liian artsyltä musteläiskältä. Bändi ei myöskään sisällä juuri mitään metal musiikin ominaisuuksia, eikä ole pitänyt suurta ääntä jäsenten vanhoista tekemisistä (joihin lukeutuu bändejä kuten Anubi, Pocculus, jne). Myös esteettiset valinnat täyttää levyn vihkonen koirien kuvilla ja teemaltaan keskittyä ihmisten käytöksen vertaamiseen koirien käytökseen, ei varmasti monen mielestä kuulosta ihan top-10 levyjen aiheilta. Mutta jos minulta kysytään, niin materiaali on suorastaan nerokasta!

Yksi näytebiisi ei sinänsä paljasta vielä albumin mahtavuutta. Kappaleet vaihtelevat reilusti ja sanoitukset tarttuu monenlaisiin ominaisuuksiin. Karkeasti karjuttu, omalla äidinkielellä brutaalisti artikuloitu lyriikka löytyy kansista myös Englanniksi. On hyvin selvää että alkuperäisen tekstin runollisuus tuskin pääsee oikeuksiinsa luupäisenä Englannin käännöksenä, mutta antaa sentään vihjettä mistä on kyse.

Levyä voisi suositella sekä industrial/noise ystäville, että black metalin ja kaiken sortin drone-doomin kokeellisemman siiven ystäville, kuten myös paikoitellen jopa neo-folk scenen ympärillä pyörivän kokeellisemman osaston ystäville. Kuten myös vain jostain oudosta kiinnostuneille. Mukana on sekä utuista maalailua, että ihan oikea soitantaa. Instrumentteja, elektroniikkaa, perkussiota.

Kun joku alaan perehtynyt toteaa että "tätä voi tulla vain Liettuasta", mitä sillä tarkoitetaan? Todellakin, joissain maissa on vielä olemassa jotain sellaista omaa hullua luovuutta, outoutta ja ehdotonta maan kulttuurin & ilmapiirin läsnäoloa, että kuultava materiaali ei voisi syntyä New Yorkin Brooklynissä tai Berliinissä. Jotain ihan omaa fiilistä, vaikka näennäisesti tekniikka, laitteet, kommunikaatio ja yleisö on kaikilla "sama".

"Canine Visions IX" CD 12 euroa! Eka levy juuri nyt loppu...

*Canine Vision I* Miserably coiled out into the skies that’s crushing them with its thick custodian fingers they become kaleidoscopic illusions nauseating these trees as sere as wooden gods sharing blessings in detached useless leaves

Body up to half covered in a sacred space fetid with its own heroism and harlotry, that becomes immured prison cell. Its high watchmen, the cracked progenies of bacchanalia, bless it with drowsy spittles.

Rusty arms of the harmony Just as corpses decaying in dusk hidden and forgotten As in an ecstatic embrace tightened canine ropes meant for hanging suffocate smelling of dirt

Cast your lucky cherry pits onto the damp floor sow a forrest of illusion. Your body partly covered in its dense leaves will become an icon of beauty that the starving dogs will feed on

[sarvilevyt]

EBOLA VAI EVOLA?

Nyt kun maailman median kouristelee Ebola-uutisten kanssa, Sarvi voisi sanoa että ei niin hetkauta. Sen sijaan, Evola jutut voisi olla kova sana. Eli kuka mitä häh? Italialainen herrasmies joka otti osaa niin dadaismin tyyppisiin moderneihin taidesuuntauksiin, että kirjoittanut buddhalaisuudesta, toalaisuudesta, vuorikiipeilystä ja ties mistä. Itse tutustuin Evolan juttuihin metal & industrial hommien kautta. Vaikka merkittävät kirjat on kirjoitettu jo vuosikymmeniä sitten (italiaksi), informaatiota alkoi tihkua enemmän vasta 90-luvun ihan viime hetkinä ja 2000 alkuvuosina. Lisää käännöksiä englanniksi ja zinet ja muusikot alkoi noteeraamaan ajattelijaa jonka jutuista löytyi paljon yhteistä vastakulttuuri-musiikin ilmapiirin kanssa. Esoteristi & traditionalisti kirjoitti tiukkaa tavaraa polittiikasta, filosofiasta, yms.

Sarven hyllyssä on noita eittämättä kovia klassikoita ollut ja osaa on vieläkin, eli esim: Men Among Ruins, Ride The Tiger, Revolt Against The Modern World, jne... Mutta myös huomattavasti tuoreempia englannin käännöksiä, kuten muistaakseni vasta viime vuonna ekaa kertaa ilmestynyt Fascism Viewed From Right. Soomeksi siis Fasismi oikealta katsottuna. Se analysoi fasismin olemusta aika omalaatuisesta perspektiivistä. Evola oli itse aktiivinen fasismin aikaisessa italiassa. Kuitenkin oudossa roolissa. Mussolini hyväksyi Evolan rotukäsityksen Italian viralliseksi kannaksi rotukysymykseen (ts. Evola ei hyväksynyt eikä pitänyt mielekkäänä Saksalaista näkemystä biologisesta rotuopista), mutta samaan aikaan Evola oli hyvinkin kriittinen fasismin suhteen ja kirjoitti äärimmäisen kriittisiä tekstejä järjestelmän vioista. Miksi? No, siinä vaiheessa kannattaa lukaista tämä kirja. Se lienee hyvää aineistoa sekä anti-fasisteille että fasisteille koska se kykenee analysoimaan aihetta aivan eri tavalla kuin tahot itse. Ennenkaikkea kirja sopii tietenkin traditionalisteille.

Evolassa on paljon erinomaista, mutta myös paljon ärsyttävää. Käsitys siitä "oikeistosta" jota Evola edustaa, leijailee jossain reaalimaailman ulkopuolella. Asiana joka ei ole ikinä oikeastaan konkretisoitunut. Myös tietty tappiomieliala vallitsee monissa kirjoissa, jossa mehustellaan paljonkin vain sivustakatsojan roolia kuihtuvan maailmassa. Myös koko metafyysikka tuntuu hyljeksivän ihmistä sellaisenaan kuin ihminen nyt sattuu olemaan. Toki siinä on omat hyvät puolensa. Tuntuu että kenties välimeren mielenlaatu saa Evolasta paljon enemmän irti kuin Germaaninen, puhumattakaan luupäisistä metsäläisistä jotka kansoittaa tätä maailmankolkkaa (vaikka miten olisi piilossa itse-ruskettavien- ja huulikiiltojen alla). Metsäläisenä voisi todeta että FTW ja älymystön realistinen suhtautuminen merkityksettömyyteen voi korvata valloittajan mielenlaadulla. Jos ei muuten niin ihan vittuilun vuoksi.

Fascism Viewed From The Right kirjan yksi erinomainen piirre on se, että Evola selittää jotain mitä perspektiiviharhan vallassa oleva usein unohtaa. Evola muistuttaa niinkin olennaisesta asiasta, kuin siitä että fasismissa mukana olleet usein kannattivat sitä mitä fasismi *olisi voinut olla*. Ei sitä, mitä se ehkä oli keskeneräisenä tai kriisihetkellä. Tai varsinkaan sitä mikä on lähinnä vihollisen demonisoima mielukuva. Hän myöntää että ajan mentyä ohi, on velvollisuus ottaa huomioon mitä liike oikeasti oli, sen sijaan että jättäisi huomiotta toteutuneet piirteet. Evola ruoskii fasismin negaatiivisia ja mielestään vastenmielisiä piirteitä varsin säälimättömästi.

Tällaista näkemystä voisi suositella esimerkiksi nykyjärjestelmää tarkastellessa. Kun riisto, ekologinen tuho, ihmis- ja eläinpopulaatioita koskevat sukupuutot on aika lailla väistämättömästi edessä, tuntuu tekopyhältä pestä kädet siitä etteikö tämä olisi nimenomaan vallitsevan järjestelmän ansio. Nimenomaan pääasiallinen ansio (=tulos teosta). Se että asiat on ulkoistettu verhojen toiselle puolelle, ei poista niiden olemassaoloa. Se että joku vielä liputtaisi voittona sitä, että jotain näennäistä tasa-arvoa voidaan pyöritellä teoreettisena konseptina kun edellytykset edes *selviytymiselle* ollaan valmiita ulosmittaamaan samaan hengenvetoon, kuulostaa tilanteelle jossa kaivataan vähintään yhtä kirkasta peiliä itsetutkiskeluun kuin Evolalla ollut hallussaan.

Ihan sama mitä mieltä joku on Evolan filosofian yksityiskohdista, hän on kuitenkin erittäin mainio ajatuksien herättäjä ja uusien näkökulmien avaaja. Suosittelen. Ikävä kyllä, Suomeksi ei Evolaa ole saatavilla kuin pari pikku pätkää. Kuka lie julkaisija olisi kyllin rohkea (tai varakas) että näin pienelle markkina-alueelle saisi edes jokusen perusteoksen paperille asti?

Mikä lienee hyvä soundtrack Evolan lukemiselle? Linkki perään!

[sarvilevyt]

SINK

Olen seuraillut sivusta SINK bändin toimintaa aika lailla ihan alusta lähtien. 10 vuoden takainen CDR demo ja ekat keikat oli vielä hieman tavanomaista "hidastelua" mitä pystyi sillä hetkellä odottamaan. Sen jälkeen bändi lähti etenemään omille teilleen. 2008 vuoden debyyttilevy, The Process, on edelleen ehkä se paras levy lähteä tutustumaan bändiin. Mukana on suhteellisen selkeää bändisoitolle perustuvaa hidastelua, ritualistista manaus-laulua ja kokeellisia elementtejä yhdistelty hyvinkin maistuvasti. Sarvessa sekä Kaos Kontro/Kult Of Nihilown julkaisema CD että Rusty Crowbar lafkan tekemä, käsittääkseni matskun laatuun nähden naurattavan pieni 250 painoksen LP! Nyt ei kannata enää tässä vaiheessa viivytellä. Isompia painoksia, mutta lyhyempiä 12" mini levyjä tarjosi SVART (Holy Testament 1 ja 2, For & Dominance) sekä Kult of Nihilow (Truth and Severance). Viimeisin levy, Fog & Dominance on jatkanut melko pitkälle kokeelliseen suuntaan, jossa merkittävä osa tapahtumista sulautuu vielä enemmän yhdeksi hitaasti liikkuvaksi massaksi. Huolimatta siitä onko soittimet nopeasti soitettuja. Esimerkiksi erinomainen rumputyöskentely jää miksauksessa todella syvälle äänimassan alle, päinvastoin kuin livetilanteessa jossa hillitön , minimalistinen mutta intensiivinen takominen on yksi kantavista elementeistä.

Näytettä "The Process" levyltä... Sarvesta löytyy lähes kaikki Sink matsku, muistaakseni käytettyjen laarista jopa se eka cdr!

[sarvilevyt]

SUPER-TEKNINEN BM

Abigor oli alkujaan melko "tavallista" BM. Siis suhteessa siihen mitä bändistä on nyttemmin tullut. Uusi levy tuntui kuitenkin edeltäjiä helpommalta palalta. Moni teknisempi bändi tuntuu unohtavan BM puolen kun musiikin ylivalta vie kaiken energian.

Abigorissa tapahtui loogista kehitystä sen 10 vuoden aikana mitä bändi eteni alkuaikojen raa'asta räiminnästä "Satanized (A Journey Through Cosmic Infinity)" levylle asti. Sillä erää viimeinen levy oli jo monella tavalla siistimpi kuin ensimmäiset tekeleet.

Muutaman vuoden tauko. Soittotaidon ja etenkin nauhoitustekniikan kehittyessä, Abigorin paluu 2007 oli "loogisen kehityksen" sijaan aika totaalinen tyylinvaihdos. Ehkä yhdeksi teknisen ja omituisen BM mittapaaluksi muodostuneella Fractal Possession levyllä (nimi on salamyhkäinen kunnianosoitus eräälle Suomalaiselle BM bändille!) kuvaan tuli aivan uuden tyylinen Abigor. Se oli kova pala purtavaksi vanhan tyylin ystävillä, mutta itselleni itseasiassa toimii paremmin kuin "välimallin" Abigor. Sen sijaan 3 vuotta myöhemmin tullut "Time" oli jo astetta liian pitkälle vietyä saundillisesti. Rumpujen miksaaminen niin pintaan että monimutkaiset kitarariffit, loputtomat soolot ja erikoisäänet hautautuu rumpujen koneentarkkaan nakutukseen teki levystä hieman rasittavaa kuunneltavaa.

Uusi levy Leytmotif Luzifer levylle kielisoittimiin on saatu reilusti enemmän jykevyyttä ja saundi on paremmin balanssissa. Kappaleet vaikuttaa hieman helpommilta, mutta jos uusi Abigor on tuntunut turhalta kikkailulta, mielipide tuskin muuttuu vaikka mukana on yllättävän paljon hidasta, sekä helposti omaksuttavaa kamaa.

Silti jos minulta kysytään, niin Abigorin kikkailu lienee niitä harvoja BM kikkailuita joita voin suositella. Siinä tuntuu vielä vielä olevan substanssia ja nyt kun bändi teki vihdoin oikean 40 min kestävän albumin. Ei mini levyä eikä ylipitkää kokonaisuutta, suunta on selvästi oikea!

Uusi levy saatavilla LP ja CD dvd-kotelon kokoisessa digipäkissä. Myös "Fractal Possession" 2xLP ja käytettyjen laarissa on ainakin "Satanized", ellei muutakin vanhaa Napalm Rec kamaa.

[sarvilevyt]

MAANALAISTA MUSIIKKIA

N. 10 vuotta sitten mainitsin eräälle tutulle jätkälle että tullut hieman fiilis jos lopettaisi paitojen myynnin. Tai ainakin huppareiden myynnin (tosin niitä harvoin ollut muutenkaan). Sanoin syyksi että Szron hupparit ei ole liikkuneet mihinkään. (Rehellisyyden nimissä niitä taisi olla silloinkin myynnissä vain 2kpl joista toinen oli jo myyty. Eli käytännössä "melkein kaikki meni heti" -suksee!)

Kaveri esitti ilmeisen relevantin kysymyksen: "MIKÄ VITUN SZRON?!"

10 vuotta myöhemmin kysymys lienee edelleen ihan relevantti, ainakin suurimmalle osalle ihmisistä. Mutta jos kysymys jäi vaivaamaan mieltä, Szron on puolalainen raaka yhden miehen BM bändi. Kuulemma jonkin sortin punk taustasta noussut miekkonen (joka ehkä selittää bändin erinomaisuuden suhteessa juustoiseen heviin), joka paukuttanut nauhalle 2001 lähtien pelkkää timanttia.

Kuten jokunen viesti sitten mainittu Evil Feast (kaikki vinyylit meni..), Szron ei edusta niitä trendikkäitä bändejä, jotka piipahti skenessä vuoden pari joskus vuonna paavo nurmi ja niittivät aikakaudesta johtuen itselleen pioneerin maineen. Vaikka todellisuudessa lienevät olleen pahimman luokan trendin-seuraajia. Szron on pysynyt suht tiiviisti Under The Sign Of Garazel -lafkan leivissä (muita sille levyttäneitä Cultes Des Ghoules, Mgla, Kriegsmaschine, Ohtar, War, ...) ja vain eri formaatteja samasta julkaisusta ennettu muualle. Projekti on pistänyt pihalle julkaisuja n. vuoden parin välein. Jos 2004 debyytin luulin itse kolahtavan laajemminkin, aikakausi lienee ollut jo hieman raa'an black metalin saturaatiovaihetta jossa yksittäiset bändit ei enää nousseet ihmisten tietoisuuteen samalla tavalla kuin edes pari vuotta aiemmin.

Szron edustaa sitä varmaa peruskamaa josta jokainen musiikkiin pinnallisesti suhtautuva voi todeta että tämä on kuultu jo tuhat kertaa aikaisemmin. Ehkä. Ehkä ei. Nyanssien tasolla ihan musiikki-runkkailun puitteissa voi todeta että onko näin hyvää rumpalia kuultu juuri koskaan?! Saundit joka levyllä pesee lähestulkoon jokaisen tämän hetken BM taltioinnin, ollen raakuudessaan mutta samaan aikaan orgaanisessa tasapainossa siellä Transilvanian Hungerin tasolla.

Levystä riippuen, saundi ja biisimateriaali tietenkin hieman vaihtelee ja etenkin tämän vuoden puolella tullut split 7" on temmoltaan hitaampi ja riffeiltään melkein progressiivinen (hieman liioiteltuna), mutta fiilis on aina kohdallaan! Viimeistään siinä vaiheessa kun Sarven idea liukua levykaupasta palvontapaikaksi, on ihan perusteltua että valikoimissa on esim. kaikki mahdollinen Szron, halusi sitä asiakas tai ei.

[sarvilevyt]

GUM

Sarven mehustelut ei aina koske ihan itsestäänselvyyksiä. Tai ehkä voisi sanoa että harvemmin? GUM on yksi sellaisia bändejä, että jopa kovan luokan noise harrastajilla näyttää olevan ns. aukkoja sivistyksessä. GUM oli Australialainen duo 80-luvulla joka teki pari sikamaisen hyvää isoa vinyyliä, kassun, 7" ja jokusen kokoelma biisin. Noihin aikoihin tietysti informaationvälitys on ollut huomattavasti hitaampaa ja ilmeisesti vasta RRRecordsin julkaisema helvetin hyvä, mutta nykyisin ilmeisessä arvostuksenpuutteessa riutuva kokoelma TESTAMENT 5x7" vinyyli boxi (esim. Discogsista halvalla) teki bändistä tunnetumman myös Yhdysvalloissa ja Euroopassa.

Ekaa 1987 albumiakin on toki painettu yhteensä 1000+kpl joka tällä alalla tarkoittaa yleensä sitä että siitä ei mitään äärimmäistä keräilyharvinaisuutta tullut - eikä tule. Jopa ekaa painosta irtoaa käytettynä netin kautta ihan pätevään hintaan.

Kuitenkin helpoin tapa tutustua bändiin, on ostaa "Vinyl Anthology" 2xCD (23five lafka). Sarven hyllystä 14 euroa! GUM tekniikkana oli jättää kaikki efektit, nauha-loopit ja muu tekniikka pois ja duo käytti ainoastaan levysoittimia ja tuhottuja levyjä. Paikallaan junnaavia kiekkoja, skippalevia saundeja, huojuvia nopeuksia, rätinää ja pörinää. Ei todellakaan mitään "DJ kamaa" mitä monelle tulee mieleen levysoittimilla tehdystä "musiikista". CD kokoelma on hyvin tehty. Kaikki vinyylien kappaleet ja sen päälle vielä julkaisematonta materiaalia! Teknisesti todella ammattitaitoisesti toteutettu kuten kaikki 23five lafkan julkaisut.

Kovimmillaan GUM muistuttaa futuristista VIVENZAA, jonka koneromantiikka ja sähköisyys on kuitenkin katsaus vanhaan. Koneet lonksuu, kolisee, naksuttaa ja haisee. Niitä operoi karskit ja likaiset jätkät, vaikka tilannetta tulkitseva artisti itse olisikin pukeutunut hyvin istuvaan kauluspaitaan. GUMin kansikuvana olleet ruosteen sävyiset rattaat kuvastaa hyvin musiikin luonnetta. Se on tekniikaltaan käsinkosketeltavaa ja ymmärrettävää. Se on aikansa hi-techiä, mutta pian vanhentunut lähes muinaismuistoksi. Jonkun fyysisesti "soittamaa". Ei vain numerosarjoja ja ohjelmointia kuten iso osa nykymusiikista.

Osa kamasta on riipaisen meluisaa, osa voi kelvata jopa niille jotka hakee edes jotain musikaalista tarttumapintaa. Alle linkitetty "Stormy Weather". Kannattaa myös tsekata esim. "Spodaric Acts of Violence". ( Postimyynnistä Suomessa irtoaa: www.freak-animal.net )

[sarvilevyt]

MESTARIN VASARA

Itse en ole mikään kovin iso heavy metalin ystävä. Se että tykkään kyllä metalin ääri-ilmiöistä, ei tarkoita että jaksaisin esim. kotioloissa kuunnella juuri mitään "heviä". Hyllystä ei löydä Iron Maidenia, Judas Priestiä,.. edes Motorheadia, tms. Kovempaa rockia löytyy (Ac/dc, Guns'n'Roses, jne) mutta lähes kaikki jossa on kyse "metal musiikista" muussa kuin karkeimmassa muodossaan, ei juuri kosketa minua kovin syvästi. Ja toisekseen tässä maassa metal musiikki on niin populaaria että monen bändin "hitit" kuulet väkisin useammin kuin ehdit kuunelemaan levyjä joita oikeasti haluaisit kuulla.

Sen sijaan perinteisen heavyn elementit tungettuna osaksi jotain outoa ja äärimmäisempää saattaa upota hyvinkin. Yhtenä esimerkkinä MASTER'S HAMMER. Bändi on koko uransa elänyt genressään omanlaisena bändinä, väistellen oikeastaan kaikki bändeiltä odotetut jutut. Tyyli on vaihdellut (myös metalin ulkopuolelle). Uraauurtavana BM bändinä se ei koskaan kuulostanut siltä miltä muut BM bändit kuulosti.

Itse tutustuin bändiin ekan levyn myötä mutta missä lie mielenvikaisuuksissani päädyin vaihtamaan Ritual LP:n ekan tsekkipainokset johonkin "rajumpaan" BM levyyn 90-luvun loppupuolella ja jouduin sitten hankkimaan levyn uudestaan. Kyse on levystä joka itseasiassa kestää aikaa ja säilyttää tenhonsa vuosikymmeniä, pysyen yhtä aikaa merkkinä menneistä ajoista, mutta lähes täydellisesti ilman jonkun tarkan aikakauden leimaa. Periaatteessa levy voisi olla tehty jopa tänä vuonna ja se tuntuisi persoonalliselta, eikä sinänsä retroilulta toisin kuin moni "tyylipuhdas" johonkin vuosilukuun yhdistettävä metal (thrash, ruotsi death, speed,..). Toki saundit on levyllä jotain mihin ei enää nykyiset tietokoneiden plugareihin fiksautuneet nörtit enää kykene.

Huvittavia tarinoita bändistä on vaikka millä mitalla. Bändi on itse todennut kiinnittäneensä yhden jäsenen puhtaasti siltä pohjalta että miehellä oli komeat viikset jotka oli tarpeelliset metal bändille (huom: aika ennen ironisia viiksiä). Bändi ei ole tyytynyt vain laittamaan ristiä väärinpäin demon kanteen, vaan kokonaisen ylösalaisin käännetyn kirkon! Bändi on nykyään järjestelmällisesti kieltäytynyt livekeikoista ja todennut syyksi rehellisesti olevansa nykyisin soittajina epäpäteviä.

Samaan aikaan bändissä on läsnä eksentrinen äärimmäisyys. Outoja biisejä, persoonallinen ja edelleen täysin jäljittelemätön laulutapa, ikoniksi muodostunut logo, tsekiksi laulettujen biisien jättämä mystisyys jossa epätietous mistä oikeasti lauletaan, jättää mielikuvitukselle varaa.

Vinyylin ystäville 4xLP setti on suositeltava ja ei CD ole paha hankinta sekään.

"Ritual" CD 12 euroa "The Jilemnice Occultist" CD 12 euroa "Ritual + The Jilemnice Occultist" 4xLP boxi kangaslipulla 50 euroa "Slagry" LP 15 euroa

[sarvilevyt]

KONTROVERSIAALIA TAIDETTA

Nykyisin tuntuu että oikeastaan millään ei ole enää merkitystä ihmisen shokerauksen kannalta. Ei siksi, että sitä ei pystyisi tekemään, vaan että se on vain menettänyt jonkun olennaisen laadun itsestään. Tilalle lienee tullut kevyt paheksunta joka kohdistuu mihin vaan. Myös puolustaja löytyy heti aiheelle kuin aiheelle.

Teokselle ei ehkä ole niin tarvetta, jos täysin sama reaktio nousee uudestaan ja uudestaan ihan sama mitä on tapahtunut. Siis akselilla "joku sai ilman taiteellisia ansioita tukiaisia" tai "joku tappoi kissan kirveellä". Närkästys, solvauksien postaaminen lähinnä netissä ja unohdus.

Tai sitten liikun vain väärissä piireissä ja todellisuudentajuni on pahasti hakoteillä! Pidän hyvin mahdollisena.

Joskus ennen pakkomielteisen taiteilijat toteuttamassa visiotaan saattoi johtaa tilanteisiin jotka kuulostaa mielenkiintoisemmilta kuin runkkurinki gallerian avajaisissa tai ohimenevä pikku pahennus internezissä.

John Duncan teki monenlaista performanssia ja taidepläjäystä 80-luvulla. Esim. pukeutui naiseksi Lost Angelesin huorakadulle että pääsee kokemaan itse huoriin kohdistuvan väkivallan ja solvaukset. Toisaalta myös performansseja, joissa mies meni naamioituneena ja paukkupanoksin ladatun aseen kanssa koputtamaan ihmisen oveen. Osoitti aseella, laukaisi ja juoksi pois. Hetken aikaa "yleisö" pystyi tuntemaan sen aidon pelon ja reaktion kun tietää että se oli tätä myöten selvä. (Puoli-)tuttujen mutta täysin varautumattomien henkilöiden "näytöksen" jälkeinen sekava tunnemyrsky jatkui seuraavaan päivään asti, kunnes Duncan kävi tunnustamassa ollensa attentaatin takana.

Monenlaisen muun ihme touhun ohella Duncan teki joitain rajojenylityksiä mistä ei ollut paluuta. Mies buukkasi lennot meksikoon, lahjoi ruumishuoneen työntekijän että pääsi yhtymään ruumiiseen ja nauhoitti koko operaation. Kun viimeinen siemen oli laskettu kylmentyneeseen korpseen, mies meni klinikalle suorittamaan vasektomian. Vaikka konseptuaalisesti banaali "teos" kertonee nuoren miehen tympääntymisestä vallitsevaan maailmaan ja FTW asenteen menevän niin pitkälle että viimoinen mahdollisuus lisääntyä ja jatkaa sukua ruiskutetaan elottomaan ruumiiseen, se on siitä huolimatta jo sen sortin rajanylitys että voin arvostaa enemmän kuin performanssitaidetta yleensä. Näin ei tehnyt yleisö jolle dokumenttiaineisto esitettiin, vaan Duncan koki niin vihamielisen vastaanoton, että päätyi lopputulokseen muuttaa pois Los Angelesista. Ja itseasiassa koko maasta.

Japanissa Duncan otti osaa piraatti tv lähetyksiin, noise keikkoihin, pornofilmien kokeellisiin soundtrackeihin jne. Niistä jälkimmäisistä asialliseksi tallenteeksi on jäänyt "John See Soundtracks". Levy ei ole yhtä meluisa kuin Duncanin '84 tullut klassikko "Riot" LP. Se ei ole myöskään niin eteerisen rauhallinen kuin osa myöhemmästä tuotannosta. Siinä ei myöskään ole sinfonista otetta kuten orkesterikamassa. Mutta jos huohottavat naiset nappaa (ja miksi ei nappaisi?!), niin levy on ehdottomia hankintoja illan iloksi.

1996 ilmestynyt CD jossa reilusti bonus matskua: 12 euroa. 1994 ilmestynyt kuva LP oli jo ilmestyessään kallis (ltd 69kpl, ja hinnaltaan ilmestyessään 69USD joka silloin tuntui ihan järjenvastaiselta) mutta nykyisin edelleen "vain" satkun luokkaa netin käytettyjen levyjen myyntipaikoista.

Duncan on vieläkin aktiivisena. Muistaakseni nykyisin asustelee Italiassa ja jokunen vuosi sitten tuli nähtyä mies keikalla. Parin DJ-cd levarin kanssa vanhoja taustoja miksaillut harmaantunut mies ei ehkä ollut niin elinvoimaisessa luomisentilassa kuten 30 vuotta sitten, mutta ei myöskään huono! Jos miehen muu tuotanto kiinnostaa, Sarvessa on toki hyllyssä useampi muukin CD.

[sarvilevyt]

MUOTIPUNK

"Muotipunk elää - ikävä kyllä. Muotipunkkia pitää yllä mm. Rattus. Niiden uus ep on suoraa Dischargen kopiointia niin soitto kuin sanoituspuoleltaankin. Eihän se oo ees mitään punkkia. Mitä vittua tällaisia yhtyeitä yleensä on olemassa. Kitaristi laulaja leikkii Discharge kitaristia jne. Ku on mualta ni tällästä on jälki. Rattus poikien ois parempi keskittyä kanojenkellarikasvatukseen tai omien biisien tekoon" -Mielipidekirjoitus punk zinessä vuodelta 1982.

Mutta mitä ihmettä?! Jo 1983 julkaistulla WC Räjähtää LP:llä Rattus itse kiukuttelee Muotipunkeista?!

*MUOTIPUNK* KUN PUNK NOUSEE LISTOILLE YKKÖSEKS NIIN PUNKKEJA TULEE YHÄ ENEMMÄN MUT KUN TEITÄ MUOTIPUNKKEJA TULEE NIIN ME OLLAAN SILLOIN KUSESSA MUOTIPUNKIT TAPPELEE KAUPUNGIN KADUILLA JA ROSKALEHDISTÖ VÄITTÄÄ ET PUNK ON AGRESSIIVISTA KUINKA MEILLE SILLOIN KÄYKÄÄN KYTÄT MEITÄ PUTKAAN KUSKAA IHAN SYYTTÖMINÄ ! SILLOIN PUNK ON LIIKEMIESTEN PARATIISI SIITÄ NE SIT RAHAA SAA JA MITÄ ME SIITÄ SAADAAN, VAIN LISÄÄ PELLEJÄ, EMME OLE PELLEJÄ EMME OLE HUIJAREITA, EMME OLE RAHAJÄTKIÄ ! JA NYT KUULKAA KAIKKI NUORET JOS ETTE TIEDÄ PUNKISTA MITÄÄN NIIN ALKÄÄ PUNKEIKS RUVETKO VAAN ANTAKAA OLLA SEN RAUHASSA MUOTIPUNKEIKS ÄLKÄÄ RUVETKO SAATANAN RUNKKARIT !

Elitismin aika ei ole ohi! Jos ette tiiä mitää, nii älkää alkako!

Rattus WC Räjähtää LP Sarven hyllystä 15 euroa. Myös muuta saa. Ainakin 2011 ilmestynyttä Rattus / Holokausti split 7"!

[sarvilevyt]

HARVINAISTA HERKKUA

Aika tasaisesti tulee kyselyä onko Sarvella nettikauppaa. Ei ole. Levyjä kyllä myydään postitsekin, mutta pääasiassa suosittelen koluaamaan listat black/death/thrash: www.northern-heritage.net ja noise/kokeellinen musa: www.freak-animal.net. Kaikki listoilta löytyvä kama löytyy myös Sarvesta, vaikka ei esillä olisikaan. Sarven levyistä taas ei ole listaa, mutta jos tietää mitä haluaa, sen voi ostaa myös postitse.

Mutta miksi kannattaa käydä ihan paikan päällä? Ensinnäkin että Sarvessa raha ei ole ainoa valuutta, vaan voit tuoda (hyviä & hyväkuntoisia) levyjä, kirjoja, yms vaihdossa. Tätä tekee useampi ulkopaikkakuntalainen joiden paikalliset divarit (jos niitä edes on), ei ole pätkääkään kiinnostuneita jostain bolivialaisesta vuohenteurastuksesta tai bunkeriörinää sisältävistä demo-kassuista, mutta täällä saa heti varauksettoman hyväksynnän.

Toisekseen, onhan Sarvessa ihan helvetin hyviä levyjä seinät täynnä! Vai monestako kaupasta Suomessa (tai maailmassa?!), voit käydä kahmaisemasa mukaan esim. tämän tyyppisiä viimeaikaisia hyllyyn nostettuja levyjä:

- Mutiilation "Vampires Of Imperial Black Blood" CD alkup. + kaikki seuraavat levyt Sorrow Galaxyyn asti. - Vlad Tepes/Belketre split CD, Vlad Tepes/Torgeist split CD, Vlad Tepes "War Funeral March" CD. Kaikki alkuperäispainoksina! - Dimmu Borgir pari ekaa alkuperäisenä - Emperor / Enslaved split CD, jos ei se ihan eka 1000 erä, niin saman vuoden wanha painos kuiteskin. - Arckanum Necropolis ajan levyjä - yms.. mitä lie.

Ja jos nokasta tuli pihalle tuhahdus että ketä kiinnostaa aivoton hevi, niin mites olis Suomalaisen progen merkkiteoksia kuten (kaikki alkuperäiset ja helvetin hyväkuntoiset)

-Wigwam "Tombstone Valentine" LP -Wigwam "Fairyport" 2xLP -Wigwam "Nuclear Nightclub" LP -Fantasia "s/t" LP -Jukka Gustavson "Valon Vuoksi" LP (kunnon huuruilua) -Jukka Gustavson "Toden Toistoa" LP (rock-jazz-fusio wigwam kiipparimieheltä) -Maru & Mikael "Destination Nowhere" LP (75 suomi folk-proge) yms... mitä lie. -TOLONEN! LP

Hinnat tietenkin on "markkinahintojen mukaiset", ettei näitä ihan parilla kolikolla voi ostaa, mutta alan miehet tietää mitä kannattaisi tarjota ja paikan päällä voi varmistaa kunnon olevan just se mikä pitääkin ettei rahat mene hukkaan. Jos valinta on ostatko yhden vitun hyvän levyn minkä haluat, vai 10 huonoa mitä et halua, laskutapa varmasti kertoo mistä kannattaa maksaa ja minkä verran. En ole itse maksanut mistään (yksittäisestä) levystä 200 euroa enempää, mutta ne joista tuon verran on maksettu, on olleet olennaisia ja tärkeitä. Eikä ole kaduttanut pätkän vertaa. Jos joku kaupittelisi nyt minttiä GEROGERIGEGEGE "Senzuri Champion" LP:tä 200 eurolla naaman edessä, niin kyllä lompakko olis jo kädessä. Moisen hinnan maksaminen tilanteessa missä levy on oikeasti wanha, haluttu, harvinainen ja jonkun kokoelmista pulpahtanut saataville on ihan toinen asia kuin viimeaikaisilla "ltd ed collector edition" rahastaminen mitä diilerit jemmaa varastoihinsa.

Tosin voiko sitäkään loputtomasti kritisoida. Levykauppaan tullessa odotat että jotain hyvää olisi saatavilla. Vaikka ei olisi edes varaa muuta kuin kuolata. Usein levykaupoissa näyttää aina olevan samat romut hyllyssä - ja todellakin. Jos joku genettinen tarve pesäpaikan rakentamiseen, niin mikä ettei hyvien levyjen keskelle! Edellisen hävittyä, uusi samanlainen tilanne - paitsi joskus ei ole mahdollista. Etenkin käytettyjen levyjen kanssa on usein se perus divarien tilanne -> jethro tuli ja mänsfred meni, ts. levyt kiertää ja jotain ei tule ikinä uudestaan. Voisin kuvitella että esim. edellämainittujen levyjen saapuminen uudestaan hyllyyn alkuperäispainoksina on aikas pieni. Ja miksi kannattaisi maksaa Vlad Tepes / Belketre alkuperäisestä levystä reiluhkoa kolmenumeroista summaa? Näin hyvää kappaletta ei korvat kestä kuunnella kusisen mp3 väpätyksen kanssa. Sarvessa myynnissä olevan kappaleen kuntoista originaalia en ole nähnyt muualla kuin omassa hyllyssä. Kaikki rutina ja rätinä menee just kuin pitääkin ja väpättää ja vonkuu vain sen verran kun herran voimalla nauhalle tarttui:

Lets Drink The Poetry Of Celtic Disciple!

[sarvilevyt]

TAKAISIN BLACK METAL METSÄÄN

"(...)Fraasi "maailman hylkääminen" tarkoittaa inhimillisen käyttäytymisen epätäydellisyyksien hylkäämistä. Tämä koskee erityisesti niitä tapoja, jotka liittyvät kaupunkilaiselämään. Se ei tarkoita vetäytymistä pois luonnollisesta maailmasta."

Tang-kaudella kirjoitettu, 1997 suomennettu runo:

Siitä kun asetuin Kylmälle vuorelle on kulunut jo vuosia, vuosia. Kohtalooni luottaen pakenin metsien ja virtojen keskelle ja jäin katselemaan sitä mikä on. Ihmiset eivät eksy näin kauas vuorille, alati valkoisten pilvien ympäröimille. Pehmeä ruoho käy patjasta, sininen taivas on hieno peitto. Hilpeänä ja kivi päänaluseani: Kulkekoot taivas ja maa muutoksen teitään.

Inhimillisen käyttäytymisen epätäydellisyyksien hylkäämisessä niistä todella eroon pääseminen lienee mahdottomuus. Prosessi voi tuoda jopa esiin uudet vielä jyrkemmät epätäydellisyydet? Mutta jotain hienoa on tässä ajatuksessa ja pyrkimyksessä.

Jos elää realiteeteissa että metsä näyttäytyy vain ikkunasta näkyvänä pusikkona tai kaupungin reunalla olevana puu-peltona, voi aina tarpeen tullen ravita itseään taideteoksilla joista sama kaipuu on havaittavissa.

Hyvä esimerkki lienee esim. DRUDKH joka on yhdistellyt luontoa, wanhanliiton taidetta, filosofiaa, mytologiaa ja kansallisromantiikkaa samaan pakattiin. Bändi näyttäytyy pehmeänä ja helposti omaksuttavana, mutta lieneekö sade vain sade? Ja onko syksyn lakastuminen vain sitä? Ehkä. Ehkä ei.

Tämä Ukrainalainen bändi ei ole antanut yhtään haastattelua uransa aikana. Sopimus ison eurooppalaisen Season Of Mistin kanssa toi pienen väkinäisen pahan: Modernin maailman kärttämä statement, jossa bändi kieltää olevansa poliittinen, heh. Jos metsistä ja sateesta laulava bändi joutuu selittämään, sen täytyy sisältää joku arvolataus joka ärsyttää suunnattomasti. Lieneekö yksinkertaisesti Itä-Euroopan jyrkkyys joka ahdistaa lännen pullamössöä? Pitäs olla kuva jostain horoperseestä latex hameessa rännittämässä kylpyammeessa, niin sitten olis coolista pahaa.

FTW. Let's summon the rain!

Sarvesta suurin osa bändin CD:istä 12 euroa. Kohta tulee kaikkien albumien viralliset uudet kasettipainokset. Jokunen originaali rare vinyyli keikkuu hyllyssä!