janka745

[janka745]

Valvontakapitalismin vaarat

Algoritmit ovat ihmisten luomia, mutta ovatko ne enää ihmisten hallittavissa? Tällainen kysymys esitetään Netflix-dokumentissa The Social Dilemma (suomeksi Valvontakapitalismin vaarat). Dokumentissa entiset ja nykyiset datajättien työntekijät tuovat esiin alustojen datan keräämisestä johtuvia ongelmia. Dokumentti on silmiä avaava, vaikkakin mielestäni melko karrikoitu. Avaankin hieman tässä dokumentin pohjalta asioita, joista siinä oltiin huolissaan.

Datajätit ja muut yritykset kehittävät kokoajan uusia alustoja, jotka tarjoavat yksilöille ikään kuin vaihtoehtoja. Puhutaan teknologisista tarjoumista, joita teknologia tarjoaa käyttäjälle. Käyttäjälle tarjoutuu visuaalisen havainnon perusteella kokoajan mahdollisuuksia tehdä valintoja. Näiden valintojen mukaan algoritmit sitten alkavat tarjota yksilölle juuri hänelle kohdennettua sisältöä. Mihin tällainen filtteröinti johtaa?

Eniten ihmistä yksilönä koskettava huoli oli mielenterveys. Sosiaalinen media tarjoaa jatkuvasti erilaisia samaistumis- ja ihanteita, joihin ihmisen tulisi pyrkiä. Tai ainakin siinä määrin, mitä niitä näytille tarjotaan, saa yksilön ajattelemaan niin. Konkreettisesti tämä voi näkyä esimerkiksi masentuneisuutena tai muuna mielenterveysongelmana (syömishäiriöt, BDD). Tässä kohtaa on syytä painottaa mahdollisuutta tällaiseen sairastumiseen, ei automaattista syy-seuraus -suhdetta. Jokainen on vastuussa siitä, millaista sisältöä somesta haluaa nähdä ja tilinsä voi poistaa, jos ajattelee provosoituvansa siitä. Some ei sairastuta ketään, somen tuomat ajatukset saavat mielen syömään itse itseään. Somealustat voivat aiheuttaa myös riippuvuutta. Jollain luennolla avattiin riippuvuuden käsitettä ja kyseenalaistettiin, viittaako riippuvuus aina negatiiviseen asiaan. Onko someriippuvuus yhtä negatiivinen asia kuin tupakkariippuvuus? Alustat suunnitellaan niin, että niistä jää helposti riippuvaiseksi. Suuret käyttäjämäärät tietävät dataa, joka on suurille yritykselle valuuttaa, mitä myydä mainostajille. Mielenkiintoinen ajatus on myös se, onko someriippuvuus itsensä oma valinta vai altistuuko sille, kun tupakoinnin voi mielestäni mieltää valinnaksi? Vaikkakin riippuvuutta aiheuttavia aineita siitäkin löytyy, vaatiiko keho vai mieli nikotiinia? Someriippuvuudesta puhuttaessa keho ei sitä vaadi vaan mieli.

Lisääntynyt somen käyttö ja saatavilla oleva datan määrä lisäävät myös rikoksen riskejä. Esimerkiksi identiteettivarkaudet, catfishing ja tietosuojarikokset ovat lisääntyneet somen ja palveluiden digitaalistumisen myötä. Mielestäni tämä on looginen kausaalisuhde, kun tietoa on saatavissa valtavia määriä. Erilaiset kasvon- ja sormenjälkitunnistukset aiheuttavat myös yksityisyyden puutteen. Pankkiohjelmat, sijaintitiedot ja lukemattomat muut tiedot päätyvät kyberavaruuteen, joita me käyttäjinä emme pysty hallitsemaan. Pystyvätkö insinööritkään vai viekö tekoäly pikkuhiljaa voiton?

Toisaalta algoritmeihin perustuva tiedonsaanti aiheuttaa objektiivisuuden ongelman. Tällä tarkoitan sitä, että ihmisille näytetään eri informaatioita esimerkiksi hakukoneessa. Jotkut sivustot, kuten Wikipedia, näyttää kaikille kuitenkin samaa tietoa, vaikkakin artikkeleihin on saatettu käyttää eri lähteitä. Objektiivisuudesta päästään kysymykseen, mitä datan kerääminen aiheuttaa demokratian rakenteille? Erilaisia kyberhyökkäyksiä ja valeuutisia on nähty. Nyt esimerkiksi pandemian aikana valeuutiset koronan vaikutuksista ovat levinneet kulovalkean lailla. Tällaisilla valeuutisilla voi olla kohtalokkaita seurauksia, varsinkin kun teknologia mahdollistaa tiedon liikkumisen nopeasti ja maantieteellisistä rajoista riippumatta. Teknologian aikakaudella on myös miltein mahdotonta erottaa, mikä on oikeaa ja mikä väärää tietoa, samoin esimerkiksi kuvat, videot ja tuotteet ovat jatkuvana manipulaation kohteena. Propagandaa on nähty niin Yhdysvaltojen vaaleissa kuin Venäjän vaalien äänestystuloksissa, olemmeko menossa kohti utopiaa vai dystopiaa?

Yhteiskunnallisella tasolla datajättien tiedonkeruu johtaa myös siihen, että kukaan ei osaa sanoa, kenellä on vastuu. Hamstraajalle voidaan myydä netissä kallillla tuotteita, koska yhtiöille on halvempaa muokata dataa ja kohdentaa mainontaa kuin parantaa tuotteen laatua. Entä, kuka on vastuussa aleuutisten seuraamuksista tai mielenterveysongelmista? Datajätit vai yksilö itse? Lainsäädäntö on erittäin kehnoa liittyen teknologian suomiin mahdollisuuksiin vaikuttaa, julkaista ja kohdentaa sisältöä. Datajäteille se on vain bisnestä, jonka seurauksilla yksilöön ei ole merkitystä. Toisaalta missä menee raja sananvapauden ja esimerkiksi nettikiusaamisen tai kunnianloukkauksen välillä?

Nämä ajatukset herättävät itselleni ristiriitoja somen suhteen. Näen somen potentiaalisena ja mahdollisuuksia antavana, vaikka jokaisessa asiassa on ikään kuin kolikon kääntöpuoli. Kohdemarkkinointi esimerkiksi helpottaa online-shoppailu, työpaikkojen yms löytämistä, mutta tätä varten tarvitaan dataa ja yksilön tulee olla tuotteiden hinnoista tietoinen. Laajempaa kokonaisuutta ajatellen, on hienoa, että tekniikan ansiosta ihmisillä on enemmän valtaa vaikuttaa ja etsiä itselleen tietoa, usein erilaisista näkökulmista. Kynnys on madaltanut ja rohkeus kasvanut julkaista sisältöä. Tämä puolestaan aiheuttaa sen, ettei enää voi olla varma, mikä on faktaa ja mikä mielipidettä.

Dokumentin lisäksi kuuntelin aiheeseen liittyvän kirjan Ten Arguments For Deleting Your Social Media Accounts Right (suom. 10 syytä tuhota kaikki sometilit nyt), jonka on kirjoittanut dokumentissakin esiintynyt Jaron Lanier. Jos tämä datankeruun, algoritmien ja somen kolikon kääntöpuoli kiinnostaa, suosittelen lukemaan tai kuuntelemaan kirja ja tsekkaamaan dokumentin. Kirjasta sen verran spoilausta, että mielestäni se perustui enemmän provosointiin kuin oikeisiin argumentteihin, mutta ihan viihdyttävää lenkkiseuraa. Alla olevista kuvista hieman esimakua kirjan sisällöstä. Netflix-dokumentti oli astetta parempi ja ajatuksia herättävä, kärkkäästä esitystavasta huolimatta.

Dokumentista: https://www.thesocialdilemma.com/

Kirjasta: https://fi.wikipedia.org/wiki/10_syyt%C3%A4_tuhota_kaikki_sometilit_nyt

[janka745]

Yksityisyyden kuolemanenkelit

Näiden yhtiöiden suuruudesta ja kasvuvoimasta kertonee tilastot, joissa yhtiöt pyörivät maailman suurimpien yhtiöiden top30:n kärjessä. Lisäksi Yle uutisoi taannoin, että nämä digijätit ovat hyötyneet korona-pandemiasta, sillä niiden tuottamat palvelut ovat olleet monelle henkireikä ja etätyöläisille välttämättömiä (esim. Google Teams ja Zoom).

Google-kääntäjä suomentaa sinulle espanjankielisen tekstin, jota kaikki tuntuvat tatuoinnikseen haluavan. Kaverisi on muuttanut uudelle asuinalueelle, jonne Google maps sinut johdattaa. Haluat tietää lisää aiheesta kuin aiheesta, kysy Googlelta. Ainakin Vauva.fistä löytyy takuuvarmasti vastaus. Suosikki sisällöntuottajasi on julkaissut My week-videon Youtubeen. Kaikesta tästä huolimatta Googlen emoyhtiön Alphabetin liikevaihto laski.

Applen taloutta ovat tukeneet kotitoimistoihin tarvittavat laitteet sekä niiden lisäksi puettavat laitteet kuten älykellot ja lisälaitteet. Tämän selittänee lisääntynyt ulkoilu- ja kotiliikunta sekä lenkkeily pandemian aikana.

Facebookin taloudellisen nousun pandemian aikana on selittänyt muun muassa se, että monet pienet yritykset ovat voineet jatkaa toimintaansa verkossa ja mainostamisessa.

Amazonin verkkokaupan kasvun lisäksi Zoom-sovelluksen suosio nosti Amazonin verkkopalveluiden suosiota. Yritys onkin luonut yli 175 000 maaliskuun jälkeen.

Datajätit ovat kuitenkin monien syytöksien alla; sakkoja satelee, ne käyttävät teknologiaa valtansa kasvattamiseen ja monopoliasemaan, tietoturva-asiat... listaa voitanee jatkaa vielä.

Datajättien valta-asema on mennyt niin jopa niin pitkälle, että Yhdysvaltain edustajainhuoneen lakivaliokunta ja kongressi kuulivat näiden neljän yhtiön toimitusjohtajia. Tarkoituksena oli selvittää, ovatko teknologiajätit vapaan kilpailun tukahduttajia, ja toimivatko ne kuluttajien etujen mukaisesti. Yhtiöiden monopoliasemasta kertoo esimerkiksi se, että Google ja Apple valmistavat lähes kaikkiin älypuhelimiin ohjelmistot. Verkkokauppa Amazonia on syytetty puolestaan siitä, että se kerää käyttäjädataa suosituista tuotteista ja käyttää tietoja omien kilpailevien versioidensa luomiseen. Googlea puolestaan on hiillostettu sen muun muassa sen vuoksi, että se ohjaa käyttäjiä hakukoneen kautta omien tuotteidensa pariin.

Entäs sitten me käyttäjät? Datajätit keräävät meistä dataa. Jättämämme data toki säästää meidän aikaamme, ehkä jopa rahaakin, kun näemme lähikauppamme tarjoukset tai lähialueen säätiedot suoraan älylaitteestamme, eikä tarvitse odottaa television sääennusteita. Datan keruun kasvun myötä lisääntyvät myös siihen liittyvät riskit esimerkiksi tietojen väärinkäytöstä. Data päätyy lopulta mainostajien käsiin ja meistä tulee tuote, datajättien pelinappuloita. ”Jos et osta tuotetta, olet tuote” onki yhtiöiden mottona. Mainostajat maksavat datajäteille mainostilasta ja datasta, jota niiltä saavat meistä räätälöidäkseen mainokset juuri meille, jotta me ostaisimme tuotteita ja palveluita. Monimutkainen oravanpyörä eikö?

Tässä pienessä briiffauksessa on tarkoitus tuoda esille teknologiajättien valta-asema suhteessa muihin yrityksiin ja ihmisiin, mikö toivon mukaan saa sinutkin ajattelemaan kriittisemmin niitä, ja kuinka näiden yritysten palveluita käytät.

Lähteet:

https://yle.fi/uutiset/3-11473518

https://yle.fi/uutiset/3-11471238

[janka745]

“Data is like garbage. You’d better know what you are going to do with it before you collect it.” — Mark Twain

Viimeisen kymmenen vuoden aikana sosiaalisesta mediasta on tullut olennainen osa jokapäiväistä elämää, sillä on ollut suuria taloudellisia, poliittisia ja yhteiskunnallisia vaikutuksia. Samaan aikaan, kun perinteisen median vaikutus hupenee, sosiaalisen median alustat ovat levinneet ympäri maailmaa ennennäkemättömällä nopeudella, mikä paljastaa sosiaalisen median ilmiön poikkeuksellisen luonteen. Pelkästään tästä syystä on välttämätöntä analysoida sosiaalisen median ilmiötä. Koska termillä sosiaalinen media on useita merkityksiä, sen määritelmästä on tullut erittäin kiistanalainen, eikä aina ole selvää, mitkä työkalut, alustat ja sosiaaliset ilmiöt lasketaan sosiaaliseksi mediaksi, vaikka sen integrointuminen monien jokapäiväiseen elämään on kiistatonta. (McCay-Peet & Quan-Haase 2017: 13-14)

McCay-Peet ja Quan-Haase esittävät sosiaalisen median määrittämisen hankalaksi, sillä kun nopeasti kehittyviä sivustoja kehittyi 2000-luvulla, alkoi termien käyttö häilyä. Tämän seurauksena termit SNS= social networking site eli sosiaalisen verkostoitumisen sivusto ja OSN=online social network lisääntyivät nopeasti lehdissä ja mediajulkaisuissa eri aloilla, mukaan lukien tietojenkäsittelytiede, viestintä ja sosiologia. Vuosina 2009–2014 suuntaus kuitenkin kääntyi päinvastaiseksi, kun termiä sosiaalinen media alettiin käyttää kaksi kertaa enemmän. Näin valtavien tietomäärien analysointi on ennennäkemätöntä ja tuo mukanaan monia haasteita, kuten eettisiä näkökohtia, laitteistorajoituksia ja ohjelmistojen kehittämistä tiedonkeruuta ja analysointia varten. (McCay-Peet & Quan-Haase 2017: 13-14, 15)

Sosiaalisen median alustat keräävät meistä dataa ja käyttävät algoritmien avulla meille ehdotetaan sopivaa sisältöä ja kohdennetaan mainontaa. Insinöörit tekevät jatkuvasti töitä sovellusten käytettävyyden parantamiseksi juuri meidän avullamme: jaa-, tykkää- ja trendaa-painikkeet, joita klikkailemme, kun selaamme somea päivittäin. Painikkeet ovat joka sovelluksessa erilaiset, mutta niillä on logiikka eli lisätä käyttäjäliikennettä. (van Dijck 2013: 41-42)

Tämä jättämämme digitaalinen jalanjälki aiheuttaa pysäyttämättömän oravanpyörän. Digitaalisella jalanjäljellä tarkoitetaan esimerkiksi sijaintitetojen ja selaushistorian perustuvaa jälkeä. Pohjustetaan kuitenkin hieman käsitteitä data ja algoritmi, jotka tulevat olemaan jatkossa teksteissä olennaisia käsitteitä.

Van Dijck määrittelee datan seuraavasti: datatiedot voivat olla mitä tahansa tietoja, jotka soveltuvat käytettäväksi tietokoneessa, esimerkiksi tekstiä, kuvaa, ääntä ja numeroita. Tiedot voivat olla myös henkilökohtaisia profiilitietoja, kuten nimi, sukupuoli, syntymäaika ja postinumero, joita käyttäjät yleensä ilmoittavat sivuston rekisteröinti- ja syötysprotokollan mukaisesti. (van Dijck 2013: 30) Usein dataan liittyy oppineisuus 3V:stä ”3Vs – volume, velocity, and variety” eli voluumista, nopeudesta ja monipuolisuudesta. Käyttäjien luomasta sisällöstä, kuten viesteistä, tykkäyksistä ja "ystävien" ja "seuraajien" kautta saaduista yhteyksistä saadut tiedot ovat tulleet keskeisiksi monilla aloilla, kuten politiikassa, terveydenhuollossa, ja ennen kaikkea liiketoiminnassa. (McCay-Peet & Quan-Haase 2017: 14)

Algoritmin van Dijck määrittelee puolestaan näin: algoritmi on rajallinen luettelo tarkasti määritellyistä funktion laskentaohjeista, joka määrää koneen tuottamaan tietyn tuotoksen annetusta syötteestä. Esimerkkinä van Dijck nostaa Amazonin, joka kerää asiakkaidensa osotokäyttäytymisestä tietoja laskeakseen mieltymysten ja maun välisen suhteen ostosten sekä katseluiden perusteella. Tämän perusteella sivusto ehdottaa seuraavan kerran asiakkaalleen ostoksia. (van Dijck 2013: 30-31)

Näiden käsitteiden avulla palaamme seuraavissa postauksisa datajätteihin ja niiden aiheuttamiin, kiistanalaisiin kysymyksiin.

Lähteet:

Van Dijck, José 2013. A critical History of Social Media. Oxford: Oxford University Press, Incorporated.

McCay-Peet & Quan-Haase 2017. What is Social Media and What Questions Can Social Media Research Help Us Answer? Teoksessa: Burgess, J., Marwick, A. & Poell, T. (2018). The SAGE Handbook of Social Media. Sage.

https://yle.fi/uutiset/3-6872787

[janka745]

Teknologia tarjoaa puitteet digitaalisten demokratian muodoille. ja uusien syntymiseen. Alustoilla on helppo verkostoitua, löytää samanlaisen arvomaailman jakavia ihmisiä sekä itse puhua jonkun asian puolesta, sillä kynnys aloittamiseen teknisesti on tehty matalaksi. Yksityisiä tilejä voidaan käyttää siis kannanottoihin. Tässä vaiheessa peliin astuu myös kysymys siitä, mikä on totuutta, mitkä mielipiteitä?

Voidaan myös miettiä, vaikuttaako esimerkiksi ikä siihen, osaako hakea tietoa tai missä kanavissa voi vaikuttaa. Toisaalta digialustat vaativat laitteet, joita kaikilla ei ole välttämättä varaa hankkia. Mikä on algoritmien ja valeuutisten osuus tässä palapelissä? Miten määritellään yhteisöllisyys, ja millaista syrjintää digitaalisilla alustoilla vaikuttaminen aiheuttaa?

[janka745]

Mietitkö koskaan sitä, mitä postaat someen tai jätät postaamatta?

Jokaisella ihmisellä on tarve rakentaa minuutta ja kokea yhteenkuuluvuutta toisten ihmisten kanssa. Sosiaalisessa mediassa on teknisesti helppoa rakentaa minuutta tai ehkä jotkut rakentavat ”some-minää”.  Ajatellaan esimerkiksi tubettajia, jotka myös tuottavat usein sisältöä myös useille muille alustoille. Heillä varmasti korostuu hyvin nimimerkin takana oleva some-minän ja yksityisen minän ero.

Toisaalta jokaisella meilläkin on mahdollisuus jakaa itsestämme someen vain se mitä haluamme. Valintoihimme vaikuttavat monet eri asia: ikä, seuraajien määrä, kenelle haluan julkaista yms. Päivityksiä mietitään, sopivatko ne identiteettiini ja mitä vaikkapa mahdollinen tuleva työnantaja on mieltä siitä, jos julkaisen bikinikuvia. Entä jos en julkaise mitään tai omista sometilejä, monet luokitellaan tämän vuoksi leikkisästi sosiopaateiksi.

Herää kysymys, miksi me pohdimme tätä niin paljon? Ystäväni luvalla lainaan hänen sanojaan someen julkaisemisesta: ”kenenkä muun iloksi sen pitäisi olla?”

Nämä edellä mainitut kysymykset uppotuvat yhden käsitteen alle, joka on profiilityö.

Uski & Lampinen määrittelevät artikkelissaan Social norms and selfpresentation on so cialnetwork sites: Profile work in action profiilityön jatkuvaksi, strategiseksi toiminnaksi eri verkkoalustoilla. Se on itsensä esittämistä, mihin vaikuttavat muun muassa sosiaaliset normit sekä yksilön tulkinnat omasta ja muiden käyttäytymisestä. Lisäksi profiilityön tekemiseen vaikuttaa olennaisesti se, kuinka yksilö ajattelee muiden tulkitsevan tämä jakamaa sisältöä. Uski & Lampinen nostavat esille mielenkiintoisen dilemman: aitous kiinnostaa toisia kuluttajia, mutta voiko ihminen olla aito onlinessä, ja kuinka paljon  henkilökohtaiset tavoitteet vaikuttavat sisällön julkaisemiseen?

Profiilityöhön yhteydessä on hyvä ottaa esiin myös käyttäjäkokemus, jolla tarkoitetaan kaikkea sitä, mitä tapahtuu, kun laitteita käytetään. Minkä takia ihmiset haluavat käyttää somealustoja, joissa sitten joutuvat miettimään omaa profiilityötään? Ensimmäisenä voisi olla addiktio; mitä uutta somessa on käyttäjälleen, kun päivität sen yhä uudelleen ja uudelleen. Biologista mielihyvää puolestaan aiheuttaa dopamiini elimistössä, kun käyttäjä saa uuden tykkäyksen tai näkee iloisen videon kissanpennuista. Sanalla sanoen, alustojen teknologia suunnitellaan koukuttavaksi ja käytettävyys helpoksi.

Alustojen jatkuva kehittyminen ja uusien tulo markkinoille vaikuttaa profiilityöhön sekä siihen, mitä käyttäjä voi siellä itsestään jakaa. Eri ikäpolvet käyttävät eri alustoja ja yksilöt käyttävät eri alustoja eri tarkoituksiin; joku somettaa Facebookissa lähipiirinsä kanssa ja lähettelee tilannekuvia kavereilleen Snapchatissa.

Kuuntelin aiheeseen liittyen Radio Helsingin Nollahypoteesi podcastin jakson Miten sosiaalinen media vaikuttaa meihin yksilöinä ja yhteisöinä?, jossa Uski on vieraana. Suora lainaus Uskilta: ”Tyypit, jotka eivät ikinä oikein julkaise mitään, eivät uskalla ilmaista itseään.” Mielestäni tähän ajatukseen tulee suhtautua skeptisesti. Onko somessa oleminen ja sinne jakaminen nykyisen enemmän sääntö kuin poikkeus? Entäs me (allekirjoittanut mukaan lukien), jotka eivät juurikaan jaa mitään sisältöä, emmekö voi ilmaista itseämme muuten?

Suhtautumiseni someen on aina ollut ristiriitainen. Koen käyttäväni somekanavia nykyisellään enemmän työpaikkojen katseluun ja uutisten selailuun kuin itseni ilmaisemiseen. Minua kiinnostaa aito sisältö, eikä pintapuolisuus. Olen erittäin skeptinen sisällön jakamisen suhteen, sillä mielestäni somella on enemmän negatiivisia kuin positiivisia vaikutuksia. Omassa elämässäni esimerkkinä on Instagram, jonka pintapuolisuus ja täydelliset kuvat saivat minut kateelliseksi ja vertailemaan itseäni muihin. En ole ainut ystäväpiiristäni, joka on poistanut tilinsä sen takia, ettei mieli sairastuttaisi itse itseään. Kateus ja vertailu lienee luonnollisia ominaisuuksia yksilöille. Näin vanhempana on osannut vetää rajan siihen, että ymmärtää lopettaa itselleen provosoivan sisällön seuraamisen ja suhtautua skeptisesti kuvien takana tapahtuvaan elämään, sillä kaikki ei ole sitä, miltä näyttää. Nuorille käyttäjillä, jotka rakentavat vielä minuuttaan, tämä voi kuitenkin olla vaikeaa ja pahimmassa tapauksessa esimerkiksi nettikiusaaminen ja itsensä vertaaminen voi aiheuttaa nuorille mielenterveysongelmia.

Kenellä on vastuu tästä? Alustan haltijat ja mainostajat eivät välitä kasvavasta pahoinvointivaltiosta vaan klikkausten määrästä. Myös somevaikuttajat, jotka jakavat arkaluontoisempaa sisältöä, saavat viestiboksinsa usein täyteen nuorten avunpyyntöjä ja tarinoita seuraajien pahasta olosta. En sano, etteikö olisi hyvä, että arkoja aiheita nostetaan esiin, niistä voidaan keskustella avoimesti ja tätä kautta ehkäpä ehkäistä  niitä. Onneksi sisällöntuottajat painottavat katsojilleen, etteivät ole ammattilaisia ja ohjaavat heitä esimerkiksi keskustelusivustoille, joissa toimii ammattilaisia.

Tässä oli minulle profiilityöstä heränneitä ajatuksia, ja tarkoitus tuoda esiin myös kolikon kääntöpuolta. Somella on lukuisia hyviäkin puolia, mutta kaikki pitävät niitä luultavasti itsestäänselvyyksinä, kuten yhteydenpitoa, tiedonhakua tai muistojen tallentamista fiidiin, joten sen vuoksi en ala niitä erikseen luettelemaan. Hyviä puolia käydään läpi myöhemmissä postauksissa eri asiayhteyksissä, joten siihen asti

Hejdå!

Lähteet:

http://www.suviuski.com/profile-work--profiilityouml.html

https://www.radiohelsinki.fi/podcastit/miten-sosiaalinen-media-vaikuttaa-meihin-yksiloina-ja-yhteisoina/

Uskin & Lampisen artikkeli:

https://journals.sagepub.com/doi/abs/10.1177/1461444814543164

[janka745]

Digitaalinen masturbaatio tekee ihmisestä kävelevän selfiekepin

Jäniskevennyksenä väliin Jari Tervon artikkeli Seuran sivuilta:

https://seura.fi/blogit-ja-kolumnit/jari-tervo/digitaalinen-masturbaatio-tekee-ihmisesta-kavelevan-selfiekepin/

Digitaalinen ja audiovisuaalinen tekniikka on tullut yhä tärkeämmäksi osaksi yhteiskuntaa. Kirjoitus sekä kirjojejn lukeminen tiedon välittäjänä ja harrastuksena lienevät historiaa. Vanha viisaus: kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, on somen motto.

Mielestäni kirjoitustaidon heikkeminen näkyy jo journalistien keskuudessa, varsinkin keltaisessa lehdistössä, mutta myös Yleltä on bongailtu räikeitäkin kielioppivirheitä. Totta kai on ymmärrettävää, kääntäminen ja nopeasti tekeminen vaikuttavat siihen, ettei jokaista epävarmaa sanaa ehdi tarkistaa.

Mitä mieltä olette, vaikuttaako digitaalinen media uudet trendit vaikuttavat kirjoitustyyliin, ja myös kirjoitustaitoon? Jääkö kirjakirjojen lukeminen e-kirjojen jalkoihin?

[janka745]

Digitaalisuudesta ja medioittumisesta

Puhuttaessa digitaalisesta mediasta ja yhteiskunnasta sekä kulttuurista on hyvä aloittaa pohtimalla määritelmiä.

Seppänen & Väliverronen määrittelevät median kirjassaan Mediayhteiskunta (2012) seuraavasti:  yleisimmin medialla tarkoitetaan perinteisiä joukkoviestimiä (televisio, radio, lehdistö ja näiden internet-sivustot)  ja viestintä tapahtuu teknisten laitteiden avulla (Seppänen & Väliverronen 2012: 10, 23).

Kielitoimiston sanakirja puolestaan määrittelee sanan digitaalinen seuraavasti: numeroin ilmaiseva, numeroihin perustuva, numeroita vastaavia signaaleja käyttävä. Toisin sanoen siirrettävän tiedon, oli kyseessä sitten teksti, ääni tai kuva, voi pelkistää koodeiksi, ykkösiksi ja nolliksi.

Rajapinta-luennollaan Ruckenstein ilmaisti digitaalisen ja kulttuurin välisen suhteen oivallisesti: ei ole olemassa erikseen kulttuuria ja digitaalista kulttuuria  vaan digitaalisuus on ikään kuin tunkeutunut jo olemassa olevaa kulttuuria. Esimerkkinä Ruckenstein nostaa esiin deittalun, johon erilaiset alustat ovat tulleet osaksi. Deittalu on siis muuttanut muotoaan: ihmiset tapaavat yhä useammin laitteiden ja niissä toimivien sovellusten avulla.

Media on ”tunkeutunut” osaksi kulttuuri ja yhteiskuntaa, ihmisten elämä medioittuu. Tämä tarkoittaa sitä, että yksilöiden ja yhteiskunnan toiminta tulee yhä riippuvaisemmaksi medioista. Suuremmassa mittakaavassa tämä tarkoittaa sitä, että eri yhteiskuntatoimijoiden ja instituutioiden toiminnot ovat riippuvaisia mediasta ja viestinnästä. Yksilöt tavoitetaan laitteiden äärellä paremmin ja heidän huomiostaan kilpaillaan. Tähän liittyy muun muassa myös poliittinen päätöksenteko ja yhteydenpito kansalaisiin:

Poliittinen päätöksen teko, talous ja kansalaisyhteiskunta →  osallistumisen kulttuuri eli sisältöjen tuotanto esim. järjestöt, seurat, verkkosanakirjat, toiminnan organisointi

→ yhteiskunnan osa-alueita ei voi enää ymmärtää ilman mediaa

van Dijck kuvaa teoksessaan The Culture of Connectivity : A Critical History of Social Media (2013), miten median käytön tarkoitus on muuttunut viimeisen 30 vuoden aikana. Alussa erilaisia sosiaalisia internet-alustoja on käytetty hallitusti ikään kuin elämän organisointiin, esimerkiksi sähköpostin käyttö avasi uusia mahdollisuuksia työntekoon. Alustoiden suurin ero nykyisiin (ns. 2000-luvun Web2.0:n) alustoihin lienee se, että ne eivät automaattisesti yhdistäneet käyttäjäänsä muihin, eivätkä olleet jokapäiväisessä käytössä. WWW:n laajetessa ihmisten arkeen, alkoi myös uusi, nimensä mukaan maailmanlaajuinen infrastruktuurin rakentaminen. Uudet alustat lupasivat tehdä kulttuurista osallistuvampaa, käyttäjäkeskeistä ja yhteistyöhön perustuvaa. (van Dijck 2013: 5, 10)

Tämä pieni van Dijckin briiffaus selittää yllämainitsemani vaikutukset kulttuuriin ja yhteiskuntaa. Lisäksi on huomionarvoista, että alustat ovat mahdollistaneet sen, että perinteinen joukkoviestinnän termi on horjuva: kuluttajat voivat itsekin tuottaa sisältöä esimerkiksi podcastien, videoiden tai blogikirjoitusten avulla. Yhdeltä monelle ja ennalta rajaamattomalle joukoulle ja kommentoida esimerkiksi uutsia tai jakaa niitä eteenpäin. Kuluttaja, käyttäjä, kokija, levittäjä, tuottaja vai kaikkia näistä? Siinä vasta kysymys.

Käytetyt lähteet:

https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/#/digitaalinen

https://www.mediataitokoulu.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=321&Itemid=413&lang=fi

Seppänen Janne & Väliverronen Esa 2012. Mediayhteiskunta. Tampere: Vastapaino.

Van Dijck, José 2013. A critical History of Social Media. Oxford: Oxford University Press, Incorporated.

Minna Ruckensteiniin ja hänen töihinsä voit tutustua osoitteessa:

https://researchportal.helsinki.fi/en/persons/minna-ruckenstein

[janka745]

Hahmotan kurssin sisältöä tämän miellekartan avulla. Canva-alusta oli minulle täysin uusi tuttavuus, mutta siitä tuli minulle kurssin myötä “elämänkumppani” niin opiskeluun, työhön kuin arkeen!

Toivottavasti kuva auttaa muitakin hahmottamaan hieman sitä, kuinka digitaalinen media pääpiirteittäin toimii. Ja paino nimenomaan sanalla pääpiirteittäin. Jokaiseen aihealueeseen voisi syventyä lisää ja löytää siihen liittyvää aineistoa ja tutkimuksia, joiden avulla avata aihetta lisää.

[janka745]

Tervetuloa!

Hei!

Tervetuloa katselemaan reflektointiani avoimen yliopiston viestinnän kurssista. Aion käsitellä luentojen ja oheiskirjallisuuden materiaaleja. Tarkoituksenani on nostaa esille teemojen herättämiä ajatuksia ja samalla koostaa itselleni muistiinpanot niistä.

Haluan painottaa, että mielipiteet ovat henkilökohtaisia ja provosoitua saa, mutta hyvän maun rajoissa! :)

Lisäksi olen ajatellut blogin perustamista (kylläkin bloggeriin), mutta tämä on oiva tilaisuus tutustua minulle uuteen alustaan ja sen suomiin teknisiin ominaisuuksiin.

Tervetuloa mukaan!