mastersofthebrewniverse-blog

[mastersofthebrewniverse-blog]

Kallista tuoppia: Kannattiko maksaa olutpullosta 20€?

New post has been published on https://brewniverse.fi/kallista-tuoppia/

Kallista tuoppia: Kannattiko maksaa olutpullosta 20€?

Lähtökohtana oli ostaa kaksi juhlavaa juhlabisseä. Tyylit oli rajattu Imperial Stoutiin ja IPAan, ja IPA olisi saanut olla jenkkipanimolta. Sellaiset helposti Arkadiankadun Alkon valikoimasta löytyikin: Hopping Frogin Hoppin’ To Heaven IPA ja Eviltwinin Liquid Double Fudge Stout. Koska oli tarve juhlistaa jotain, olut sai ja sen piti maksaa normia enemmän. Tämä ei varmaan toistu ihan kovin usein. Oluen laadulliset odotusarvot oli ison hinnan kautta luonnollisesti korkealla myös.

Hopping Frogin IPAn (19,96€/plo, 30,24€/L) kanssa otin tietoista riskiä, se kun ei ollut ennestään tuttu panimo. Ei ollut kallein mahdollinen olut eikä edes kalleinta Hopping Frogia, mutta silti hintavasta päästä. Eviltwiniin luottoa löytyi jo valmiiksi ja sitä kautta myös koriin päätyneeseen stoutiin (14,50€/plo, 22,31 €/L).

  Suorien pullohintojen varassa syntyy ensimmäinen ja varmaan yleensä lopullinenkin mielikuva tuotteen kalleudesta. Koska pullokoot vaihtelee, niin itsehän olen siirtynyt ensisijaisesti tuijottamaan litrahintaa mikä hienosti suomalaisissa hintalapuissa näkyy. Tavanomaista isompi pullokoko myös tukee juhlavuuden mielikuvaa. Tässäkin tapauksessa erikoislaatuisuuden odotus ohjasi valinnan heti pois normipikkupulloista, kaventaen merkittävästi valikoimaa ja sitä kautta helpottaen valintaa.

Näiden kalliimpien oluiden hinnoittelussa ollaan vielä toistaiseksi todella kaukana siitä mitä monet muut alkoholijuomat maksavat. Tämäkin vielä tulee muuttumaan. Näin simppelillä keinolla, siis ihan vaan pelkällä korkealla hinnalla sitä voi huijata itseään kasvattamalla uniikkia, upeaa ja juhlavaa fiilistä odotusarvoksi korkkauksen hetkelle. Mutta sen oluen ei sitten tosiaankaan sovi pettää odotusta hyvästä oluesta. Silläkään ei lopulta ole niin väliä onko se kallis olut jotenkin täysin poikkeuksellisen mahtavaa maultaan, mutta sen verran tasokas sen täytyy olla, että tilanteen juhlavuus ei siitä syystä latistu.

Hopping Frog Hoppin’ To Heaven IPA (6,8%)

  Panimona siis ohionamerikkalainen Hopping Frog Brewery. Erittäin aromaattinen ulkona -4C asteessa nuuskittuna: sitrusmetsää, havuja, pihkaisuutta. Ei välttämättä raikas tuoksu, mutta selvä voimakas. Hyvä! Tuoksu työntyi spontaanisti nenään sen enempää nuuhkimatta jo 10 cm päässä lasista. Suodattamaton vaalean ruskea, kehittää monimuotoisuuteen taipuvaista vaahtofiguuria, joskin suuri osa niistä ansioista menee kylmälle säälle.

Maku resonoi samaa kuin tuoksu, nuo käyskentelevät harmonisesti käsi kädessä. Maku tosin antaa myös katkeroa keskivahvasti, speksin mukaan tämä kausiolut on 68-ibuinen. Flavorhumalonti kuitenkin on tämän oluen tavaramerkki ja tietty ihan aiheesta. Olut jää mallikkaalla huomattavalla, muttei liian kiivaalla tasolla henkimään samaa flavoria pitkälle jälkimakuun. Tähän viskatut humalalajikkeet olisi kiva tietää, nopea guuglaus tässä kohtaa ei tuonut lohtua. No mutta jesjes eniveis! Hiilihapokkuus keskitasoa alempi, yllättävänkin tasainen kaasun henki. Suutuntuma ohuen puolella. Ei täydellinen olut, mutta kehuttava ja miellyttävä.

Amerikkalaisissa löytyy maun ja riittävän tasalaatuisuuden osaajia. Heti syntyi luottosuhde tähän putiikkiin. Jospa tästä rohkaistuneena joskus ostan niitä panimon vielä kalliimpia Alkoon tuotuja oluita: Hoppin’ Frog B.O.R.I.S. the Crusher Oatmeal Imperial Stoutia (22,92€/plo, 34,73€/L) tai Hoppin’ Frog D.O.R.I.S. the Destroyer Double Imperial Stoutia (24,90 €/plo, 37,73 €/L).

Kotiolutharrastajan arvio: Panisin

Ostaisinko uudelleen samaan hintaan: Arkijuomaksi en todellakaan, mutta harvinaisten tilanteiden juhlistajaksi kyllä joo.

Tarina oli laadun puolesta onnellinen, mutta siihen liittyy myös epäinhimillisen karmaiseva episodi. Koska oli käsissä hieno esteettinen olut ja upea kevättalvinen auringonhelotteinen päivä, niin tokihan piti kuviakin saada otettua. Aivan kuvanoton loppuhetkellä sattui se, mitä ei voi sattua. Täysi tuoppi rojahti nurin hankeen!! Mikä tragedia!

Ostat elämäsi tähän asti kalleimman Alkon pullo-oluen ja kaadat sen hankeen! Kun et kaada niitä edullisempiakaan, kotiolutta, tai mitään muutakaan juomaa. Mutta tämä on varaa tuupata nurin. No en kyllä tuupannut, mutta kuitenkin. Klassisiin mieltä kalvaviin “Miksi juuri minun olut?” kysymyksiin ei kai koskaan saada vastausta. Salaliittoteoriat hiipivät niin helposti mieleen. Voi hyvin olla myös poltergeist.

Tai sitten siitä pienipohjaisen IPA-lasin alta joltain kulmalta lumi vähän suli ja maan vetovoima otti niskalenkin oluesta. Se kiven pinta todellakin oli kaltevaa kivilajia.

Tästä insidentistä jäi hampaankoloon tosi paljon vaikka aurinkoisia kuvia tulikin. Menikö tässä nyt prioriteetit ihan oikein? Sitä voi aiheesta kysyä. Kompensoidaan juomamäärän vähäisyyttä kuvien määrällä.

IPAa hangilla kuvasarja

Hopping Frog IPA

IPAa ja lumisokeutta.

Lonesome lost beer sun bathing in da wilderness.

Melko tahmeeta?

Kavion jälki tuopissa. Hold your horses!

Kiteytyvää vaahtoharsoa lasin reunassa.

IPA on the rock.

Tai: The Frog on the rock. Tästä se sitten hyppäsi.

 Näyttääkö tuo laadukkaalta IPAlta vai miltä? Lunta maistaneena voi olla  t ä y s i n  varma, että kyllä se IPAa oli. 

Katkeroinen paluu turmapaikalle tapahtui seuraavana päivänä. Päätin jo silloin hankkivani uuden pullon tätä. Seuraavassa kuva tapauksen jälkeiseltä Alko-käynniltä. Arvaatte varmaan minkä pullon rivistä valitsin. Ensi kerralla korkatessa kamera jätetään syvälle piirongin laatikkoon.

Hyllyn eturivissä kolme Hopping Frog IPAa. On niissä tasoeroja sittenkin.

Eviltwin Liquid Double Fudge stout (12%)

Tämä oli jo lähtökohdissaan ronski stout, kakstoista pinnaa..

Kylmänä pakkasessa

Pullo avatessa ja näpsyt räpsiessä lämpöä oli -4C astetta. Ei olut silti jäätymään ehtinyt. Edeltävästä IPAsta näki kuitenkin, että pientä vaikutusta pakkasellakin ehti vaahtofaasiin olla.

Tuoksu tuottaa pehmeää ja viileää paahteista kermaa. Näkö antaa mustaa kamaa, vaahto on hieno joskin muotoilultaan paljon vähemmän vivahteikas kuin edellisessä IPAssa. Vaahdon väri täydellisen lähellä auringon laskussa kylpevää talvikaislaa. Maistaessa tuoksun tuottamat olot kääntyvät myös suolaiseen lakritsaiseen ja siitä kahviinkin. Alkoholi ei heti maistu vahvasti vaikka voltteja löytyy täysi tusina. Holisuus kuitenkin ilmestyy pian melko voimakkaana. Isännäksi alkoholin ohelle ilmoittautuu paahtunut mallas. Ei mitään kitkeryyttä häiriköimässä siinä. Herkku. Vahva herkku. Suutuntumaan tarjoillaan paksuhko kermainen olemus, mikä ei sittenkään ei yllä nimen fudge-lupaukseen.

Väliarviona varsin miellyttävä stout, mutta ei tämäkään täydellistä ole. Jää selvästi kakkoseksi esimerkiksi äskettäin maistetulle Bresnjev stoutille.

Sisään tuotuna

Lämpötila tässä vaiheessa ensin noin 8C astetta. Tuoksu voimistuu ja on samaa pehmeää paahdemaltaista kermaa. Pisara etanoliakin siitä kaasuuntuu sieraimeen. Neste tihenee ja öljyistyykin, paahdon osuus kasvaa ja terävöityy suhteessa muihin makuihin. Jälkimakukin pitenee. Alkoholi flirttailee suussa. Maussa lakusalmiakkikahvi siirtyy salmarimaisempaan maisemaan ja viiltävämmäksi. Ei tietty salmiakkikossua tämä, mutta alkoholin pisto väijyy juomamiestä. Sitä nimen heittämää Doublea nähtävästi on, mutta Fudge pysyy edelleen paremmin piilossa.

Yhä lämmeten lämpötila nousee noin 14C asteeseen. Tuoksuun pyrkii etanolia entistä enemmän ja se dominoi aromia. Maussakin on eniten paahteista alkoholia. Eikös stoutien pitänyt komplisoitua lämmetessään? Tykkäsin tämän viileästä versiosta enemmän. Lämmetessään tämän oluen hinta-laatu-suhde heikkenee omaan makuun.

Tässä kohtaa päästään yhteen tämän stout-session johtopäätökseen: Nähtävästi tämä stoutien viileydestä entistä enemmän nauttiminen on oman maun evoluutiota. Viime aikojen tietyt ISOMMAT stoutit ovat miellyttäneet enemmän juuri kylmänä kuin oppikirjamaisesti lämmenneenä. Aika kiintoisaa itse asiassa. Voi hyvillä mielin tunnustella itseään makujen kanssa. Laajalle levinneistä “oikeista vastauksista” saa varmasti hyvän baselinen joo, mutta eipä pidä uskoa liikaa valmiita totuuksia kirjoista, foorumeilta tai kavereilta tai mistään. You know yourself when you focus to feel.

Kotiolutharrastajan arvio: Panisin

Ostaisinko uudelleen samaan hintaan: Vaikea sanoa, ei kaduta, mutta ehkä kuitenkin kokeilisin jotain toista.

Stoutia kaislikossa

  Vaihtoehtoinen mittari hintavuudelle

Edellä on puhuttu pullohinnasta ja litrahinnasta. Nämäkin kaksi olutta kuitenkin ovat kovin eri vahvuisia, joten sekin kiinnostaa, miten hinnan kalleudelle käy jos sitä peilataan myös alkoholimäärään. Sehän kuitenkin lainsäätäjän ja terveysviranomaisen mielestä on se oluen tärkein ominaisuus. Kunnioittakaamme sitäkin näkökulmaa, aamen.

Lasketaan molemmille oluille niiden litrahinta per alkoholiprosentti:

Hoppin’ To Heaven IPA: 30,24 €/L / 6,8% = 4,5 €/L/%

Liquid Double Fudge Stout: 22,31 €/L / 12% = 1,9 €/L/%

Ja seuraavaksi muutamia vertailuhintoja tutummille oluille:

Koff Porter: 8,61 €/L / 7,2 % = 1,2 €/L/%

Koff III: 5,3 €/L / 4,5 % = 1,2 €/L/%

Kukko Vahva Pils: 5,82 €/L / 5,5 % = 1,1 €/L/%

Yhtäkkiä Liquid Double Fudge Stout ei edes tunnu ylettömän kalliilta. Vaikka sen hinta toki on 63% vertailuryhmän keskihintaa kovempi. Hoppin’ to Heaven IPA pitää suvereenisti kalliin oluen statuksensa 386% korkeammalla vertailuhinnallaan. Kaikissa tämän jutun hinnoissa kannattaa muistaa, että ne ovat Alkon hintoja. Ravintoloiden hinnat olisivat jo oma stoorinsa.

No kannattiko?

Vastaus otsikon kysymykseen on, että suunnitellussa käyttötarkoituksessaan kannatti. Laatu yksin ei olisi tähän päätelmään riittänyt, vaikka käsityöoluiden hyvä- ja tasalaatuisuus on kova juttu ja näissä tapauksissa ne toteutuivat. Vastaavaa hyvää laatua saa silti selvästi halvemmallakin.

Sitäpaitsi, juhlahetkeen vetoaminen on loistava tekosyy hintaviin hankintoihin. Kun juhlan aiheet on kohdallaan, niin hyvät olutmaljat sille tullaan nostamaan vaikka vähän enemmän maksaisikin. Kyllä laadukkaalla juhlaoluella saa olla hintaa samalla filosofialla kuin shamppanjalla, hyvällä viinillä, viskillä tai konjakilla. Ihan varsinkin jos juhlakalu ja sen kaverit on oluthenkistä väkeä. Mutta! Kallis olut ei saa pettää. Nämä eivät pettäneet.

  Seuraa/tykkää/jaa postaus:

var addthis_config = url: "", title: ""

[mastersofthebrewniverse-blog]

Bändibrändätyt oluet #13...#22 ja muuta

Matkan varrelle on mahtunut muutamia musaoluita, joista ei suuremmin ole kerrottavaa, ovat kaukaa vuosien takaa tai jääneet muuten vaan väliin. Seuraavassa näitä. On niillä kaikilla sen verran mielenkiintoa, että jaksaa ne luetella pysyäkseen kartalla mitä kaikkea on aiheesta vastaan tullut. Muitakin bändibissejä on Suomessa nähty, mutta pidetään siitä kriteeristä kiinni, että on pitänyt itse maistaa olut päästäkseen listaukseen mukaan. Ihan hauska valita musiikkinäytteitä näille ja jotkut on maultaan oikeinkin inspiroivia.

Sisällys

1 Amorphis lager #13

2 AC/DC revisited #14

3 Iron Maiden Trooper #15 – The book of soul world tour

4 Marky Ramones pilsner #16

5 Osmo’s Cosmos #17

6 Tenkasen Iso Vaalee #18

7 Leningrad Cowboysit #19 ja #20

8 Paten tummat #21 ja #22

9 Muuta musaa pullon kyljessä

9.1 Teerenpelin Kymenlaakson laulu (4,7%)

9.2 VASPin Raskasta Joulua (4,5%)

9.3 Pyynikin Ruby Jazz Ale (4,7%)

9.4 Hamina Tattoo Saimaan Juomatehtaalta (4,6%)

Amorphis lager #13

Maku Brewingin 4,6% bändiolut. Cumulus humilis mediocrismäinen herkkä kesäpilven valkoinen vaahtopinta. Oluen runko puolestaan on vaalea ja samea. Joskus aiemmin maistettu Amorphiksen nimeä kantanut Makun olut oli jättänyt keskivertoa isomman odotuksen tälle seuraajalle. Ihan kuin tuoksussa yllättäen olisikin työntynyt pirskahtava korianteri tai appelsiininkuoren ilo. Maku sitten vei voimalla samaan suuntaan. Tuntui paljon enemmän belgian witiltä tai muulta vaalealta belgialelta kuin normilagerilta. Siispä tykkään! Ja juuri senkin takia, että ilmiasu ei kohdannut tavallista lagerin ennakkomielikuvaa. Varmaan teknisesti ottaen tämä on lageria ja siitä vaan. Putoaa hyvin ja se edeltävä kokemus ja odotusarvo Makun bändibissenä toteutuu.

Kotiolutharrastajan arvio: Panisin

  Biisivalintana etikettisloganin “Lager from the thousand lakes” innoittamana: 

AC/DC revisited #14

Kaunis esteettinen juoma (5,0%), nätti puhdas muotohakuinen vaahto, kestää. Tämä yksilö on positiivisesti yllättävä peruslager, maltaisuutta ja humalaisuuttakin on, kirkas. Voisi sopia vanhakantaisiin volyymijuominkeihin tai saunajuomaksi. Voi kyllä olla, että oma mieli on palautunut vähän sallivammaksi tämän ja vastaavien maitokauppalagereiden suhteen, silloin kun ne eivät ole sitä pohjimmaisinta kurakastia.

Tässä linkki sivulle, jossa on se ensimmäinen AC/DC tölkki. Sillähän tämä musabissesarja alkoi numerolla #1. AC/DC tölkkiprinttejä on nähty jo useita, tässä halko asettuu kokoluokkaan 568 ml. Valmistettu Handels GmbH:lle Karlsberg Brauerei GmbH:n toimesta Saksassa. Vaihteeksi näitä, jotka mainitsee humalauutteen raaka-aineena ja ujosti jopa sen, että olut on pastöroitu.

Kotiolutharrastajan arvio: En panis

  Iron Maiden Trooper #15 – The book of soul world tour

Hienoa kuparin väriä ja kuohuu hyvin. Englantilainen bitteri minun kirjoissa siitä huolimatta, että Robinsons Brewery labeloi golden aleksi (4,7%). Ei kuitenkaan anna korostunutta bitteriraikkautta, jota aikojen alussa maistettu Trooper-versio oli syövyttänyt mielikuviin. Ensivaikutelmalla on pitkä vaikutus, hyvässä ja pahassa. Ankeanlainen maku, kylmää peltiä, minkä onneksi voi helposti peittää chilipähkinöillä. Pakkauksena muovipullo avittaa kokonaishengen latistamisessa. Itse asiassa se synnyttää mielikuvapuolella täydellisen ristiriidan etiketin vihaisen pääkallon kanssa.

Tämä myöhempi versio se tosiaan on melko poikkeuksellisesti pakattu muovipulloon. Ongelmistaan huolimatta tämä olut jää aavistuksen positiiviselle puolelle isojen markkinoiden bändibrändioluiden joukossa. Pienpanimoilta monia paljon kiinnostavampiakin löytyy. Toki silloin ei niinkään kannata puhua brändäysmentaliteetista, vaan vaikka mielummin panimon ja yhtyeen yhteistyöstä.

Tässä linkki sivulle, jossa oli aiempi Trooper lasipullossa, musabissesarjan numero #4.

Kotipanijan arvio: En panis

     Marky Ramones pilsner #16

Erinomainen 5,5% vaalea pils Norjasta ja vuodelta 2015. On humalointia ja aromia. Superkatseella voisi takapuolen etiketistä poimia yksityiskohtia valmistusaineista ja asenteesta. Ne molemmat näkyvät lopputuloksessa edukseen. Paljastetaan, että maltaina oli pilsiä ja viennaa, humalina Aroraa, Styrian Goldingsia ja Saazia. Ja se asenne: Just sellaista mitä Ramonesin nimeä kantavalla oluella sietääkin olla. Musaoluisiinkin mahtuu helmiä ja tämä Lervig on yksi niistä.

Kotiolutharrastajan arvio: Panisin

Osmo’s Cosmos #17

Amber lager, 4,5%, Stadin Panimolta. Ei juuri makumuistikuvia, jotain kai sekin kertoo. Tämä yksilö on ostettu Lappeenrannan Prismasta 2014.

Kotiolutharrastajan arvio: N/A

Tenkasen Iso Vaalee #18

Mennään ajassa edelleen taaksepäin ja edellistä hämärämpien oluiden suuntaan. Vuosi on tässä ilmeisesti 2003. Tenkasen (4,3%) aikaan panimon nimenä oli vielä Saimaan Panimo ja sijaintipaikka Lappeenranta.

Kotiolutharrastajan arvio: N/A

  Leningrad Cowboysit #19 ja #20

Mallaskoski Oy:n oluita Seinäjoelta, vuosi ilmeisesti 1999. Molemmat 4,5% vahvuisia, toinen tumma ja toinen vaalea lager. Sinebrychoffin panemana Leningrad Cowboys -oluita oli ollut markkinalla jo aiemmin, mutta niistä ei nyt löydy esimerkkejä tähän lähtöön.

Kotiolutharrastajan arvio: N/A

    Paten tummat #21 ja #22

Historiaosuus jatkuu popedamiehen (s. 1956) nimellä ja kasvoilla myydyllä olutparilla. Ensinnä Nightwish-oluen (sarjan #6) aikalainen Paten Tumma Täysmallasolut (4,5%), joka oli Pirkanmaan Uuden Panimon (PUP) valikoimissa. PUP muuntautui Nokian Panimoksi 2004 ja sittemmin Paten Tumma Juhlaolut (4,5%) tuli markkinoille solistin 50-vuotisjuhlan kunniaksi. Juhlaoluen etiketti kertoo mielenkiintoisen neuvon: Saat parhaimman maun sekoittamalla olutta kevyesti ennen avaamista. Ainakin vaahtoa muodostuu ja siis hiilihappoja vapautuu enemmän kuin ilman sekoitusta ja kaipa näin samalla ainakin aromeita vapautuu hieman enemmän. Jos oluessa niitä aromeita ylipäänsä löytyy.

Kotiolutharrastajan arvio: N/A

Biisinä olutaiheisestikin nimetty Pohjasakkaa:

  Muuta musaa pullon kyljessä

Bändiaihe karkaa vähän käsistä laajentuen musiikkioluisiin ylipäänsä. Pakko tosin sanoa et melkein yhtään näistä ei olisi ostettu elleivät olisi olleet musiikkiteemaisia.

Teerenpelin Kymenlaakson laulu (4,7%)

Kymijoki Beer Festivalin ja Kymen Seudun Osuuskaupan yhteisolut, joka oli odottanut viime kesästä asti ottajaansa jääkaapin vihanneslaatikossa. Best före oli 9.11.16 ja juotua tuli 14.1.17. Ihan raikasta päiväyksestä huolimatta. Kiintoisa hybridi ja lager-kategoriassa hakkaa joukon vertaisiaan kun vaan jättää tuoksuttelut väliin. Tuoksussa nimittäin löytyy muovailuvahaa mikä on ennenkokematon löydös oluiden saralla. Vehnää on mukana ja helposti olisi saattanut joku sanoa vehnäolueksi, mutta nähtävästi käytetty pohjahiiva määrittää oluttyylin. Chilipähkinöiden kanssa maistui mukavasti, eli käypä terassijuoma snäksejä napostellen. Ei silti lähde lentoon.

Kotiolutharrastajan arvio: En panis

      VASPin Raskasta Joulua (4,5%)

Päiväystä oli hyvin jäljellä (3/17) vaikka joulun yli tämänkin maistaminen ajautui. Korkatessa tumma lager kuohui spontaanisti pöydälle ja lattialle asti mikä kaupalliselle oluelle on jo iso no-no. Sen jälkeen vaahto oli ok ja juominenkin onnistui. Panimon tyylispeksiä tietämättä olisi ollut vaikea sanoa lageriksi, sen verran on amberalemainen näkö ja maku. Tuoksu ei houkuta, mutta maltainen maku jokseenkin toimii.

Maistui pähkinät tämänkin kanssa. Baarissa voisin ottaa tätä pullon, jos listalla ei luonteikkaampia oluita näkyisi. Nykyään yleensä jo näkyy. Tummana lagerina keskiarvoistettu niin pitkälle kuluttajamakuun, että ei viitsisi itselle tehdä samaa. Randompointti tässä on siinä, että kyseessä on näinkin alemainen lager ja sopiva esimerkki siitä, että lager ei aina ole se vaalea mauton olut.

Kotiolutharrastajan arvio: En panis

    Pyynikin Ruby Jazz Ale (4,7%)

50-ebuinen dark red ale sisältäen ohraa, vehnää ja pihlajanmarjaa. Varsinkin kiinnostaa miten pihlaja ulottuu makuun ja aromiin asti.

Lasissa juoma näytti tumman ruskealta, mutta kaataessa ohuempi nestemäärä vilautti hyvin tummanpunaista vaikutelmaa. Kelponätti vaahto, joskaan aromia ei oikein löydy. Pihlaja raaka-aineena ja dark red ale tyylikuvauksena on itselle uudenkarhea ja siksikin kiinnostavia. Puhtaan ja korostuneen pehmeä samalla kiivaan makuinen, väristä huolimatta tumma mallas ei makua dominoi vaan rauhoittuu aloilleen kokonaisuuteen. Dominanssin tekee nähtävästi se pihlajanmarja, paperilla huomattavaan humalointiin sekoittuen. Marjahappamuutta ei kuitenkaan havaitse. Pehmeä kiivaus säilyy kielen päällä ja nielussa kauan, ehkä liiankin kauan minkä voi kiertää reippaammalla sippausfrekvenssillä.

Ihan kuin tässä maistuisi sellainen isompi teollisen prosessin kaiku, vaikka käsityöpanimon kanssa ollaan tekemisissä. Epävarma häivähdys peltisyyden epäilystä kävi muutaman naukkaisun jälkeen mielessä, enkä edes ollut ajatellut pakkausmuotoa ennen tätä. Jos joku heittää klassisen kysymyksen ”Oletko pullo- vai tölkkimiehiä?”, niin vastaus on ollut selvä eikä tämä maisto sitä muuta.

Kaikkiaan tämä pihlajanmarja on positiivinen uusi kokemus makupalettiin, joskin omissa panoissa varmaan priorisoi muita marjoja.

Edeltävän lauseen ristiriitaisuudesta huolimatta arvio: Panisin

Ja sitten lopuksi noteeraan labelin World Beer Awards leiman tölkin kyljessä ”World’s best 2016”. Asiayhteydestä irrottamalla minkä vaan oluen ilmoittaminen maailman parhaaksi on kova väite ja kaikessa subjektiivisuudessaan mahdoton verifioida. Joka tapauksessa tuommoinen on hyvää markkinointimatskua. Enkä jaksa lähteä taustatutkimuksiin esimerkiksi siitä montako olutta tuon kategorian titteleistä on ollut kilpailemassa ja kuka eventin järjestää ja ketkä sitä rahoittaa ynnä muuta sellaista. On tällä työpäivänsä hyvä päättää.

Kun pihlaja kerran on englanniksi rowan niin sittenpä sen yhden hassun mykän näyttelijän nimi meinaa Pihjala Atkininpoikaa. Että näin.

    Hamina Tattoo Saimaan Juomatehtaalta (4,6%)

Tämän sarjan oluita löytyy eri tattoomiesten naamoilla muutamia erilaisia. Omaan ostoskoriin jäi punapukuinen Swiss Army Central Bandin orkesterin tirehtööri.

Lasiin päätyi erittäin kirkasta lagerin näköistä juomaa. Etiketti korostaa luomua sekä myös avainlipun voimalla kotimaisuutta. Sanoo oluen sisältävän myös luomuhumalaa, voisiko sekin olla Suomesta? Niin haluaisi uskoa, muttei silti tahdo uskoa.

Ulkonäön perusteella olisi toivonut enemmän vaaleaa maltaista otetta aromiin. Tämä ei ole kovin aromaattinen jos kohta mieleen työntyy kutsumattomana vieraana hieman pullataikinaa. Hapokkuutta on selvästi vähemmän kuin komea alkuvaahto antaa odottaa. Makuun pinnalle puskee hillitysti erottuva humalointi. Suutuntuma on laiha, mutta sen erottuvan pikkuhumalan ansiosta välttää ilmaisun vesimäinen. Ei luokaton, mutta kuitenkin luonteeton.

Oluen pakkauksessa ei oteta kantaa tyyliin. Itsehän kaipaisin tietoa sitä, mitä oluttyyliä panimo on tavoittellut. Osaisi paremmin suhtautua olueen ja tunnustella sitä sen valossa. Tosielämän tilanteissa fiilikseen vaikuttavat kokonaisvaltaisesti kaikki signaalit, ennakko-odotukset, havaitut aistimukset ja muu oluen psykologia, siis muutkin asiat kuin vain se maku. Tyylikkyyspointseja aina persoonallisesta pullosta.

Kotiolutharrastajan arvio: En panis

Sotamusiikkii siit sit:

Seuraa/tykkää/jaa postaus:

var addthis_config = { url: "https://brewniverse.fi/bandibrandatyt-oluet-13-22/", title: "Bändibrändätyt oluet #13…#22 ja muuta" }

Bändibrändätyt oluet #13…#22 ja muuta was originally published on Brewniverse

[mastersofthebrewniverse-blog]

Belgialainen American Pale Ale: De Koninck APA

Tämä on ensimmäinen belgi-APA, jonka on tiedostaen juonut. De Koninck since 1833 – montakohan APAa panimo on ehtinyt tätä ennen tekemään. Niin muuttuu mailma, Eskoni. Ennen korkkaamista oli vähän samat fiilikset kuin ensimmäisen saksalaisen IPAn ja stoutin kanssa joskus, jotka varmaankin molemmat olivat peräisin CREW Republicilta. Mielellään valitseekin sellaisen oluen postauksen aiheeksi, jossa on jotakin extrakulmaa ihan pelkän maistamisen ohella.

Mainio vaahto, väri kirkas APAksi kuparinen tumman ruskea. EBC-viuhkalla kelmeässä sisävalossa vertailtuna arvo on 40. Sitä voi verrata esimerkiksi BJCB:n tyylispeksiin american pale aleen, mikä on 10-20 EBC. Vahvuus 5,2% toisaalta sattuu hyvin tyylimäärityksiin. Detalijina etiketin mukaan importtaavat tätä ainakin myös Brasiliaan. Mutta kuka rahtaisi brasilialaisia käsityöoluita Suomeen. Sielläkin asianharrastajia todistettavasti on.

  Puolen litran mittalasi on erittäin toimiva juomalasinakin, mutta 0,33L annoskoko jää näyttämään nolon vähäiseltä vaahdon laskeuduttua.

Tuoksu on paljon enemmän maltainen kuin apahumalainen. Itse asiassa, sitä jälkimmäistä ei löydy. Makukaan ei suoraan apaodotuksiin osu. On oikein hyvä olut, mutta taitaa painaa ehkä paljonkin panimon perinteet sille vanhastaan tutummissa tyyleissä. Ei katkeroa, maussa on hieman flavorhumalaa, mutta sokkotestissä tyylimääritys olisi mennyt varmasti ohi panimon kaavailemasta. Amber alen kenties olisin heittänyt. Aivan aavistus peltistä villasukkaakin maussa, ei kuitenkaan häiritsevästi eikä normaalissa tuopin kallistelussa edes lähtisi väittämään tuollaista. Helppo maltainen hyvä juotava. Suutuntuma keskikevyt tai alle ja jälkimaku vähäinen jos ollenkaan, mitkä myös tyyliin hyvin käyvät.

Kotiolutharrastajan arvio: Panisin, mutta APAt teen joillain toisilla resepteillä.

Seuraa/tykkää/jaa postaus:

var addthis_config = { url: "https://brewniverse.fi/belgialainen-american-pale-ale-de-koninck-apa/", title: "Belgialainen American Pale Ale: De Koninck APA" }

Belgialainen American Pale Ale: De Koninck APA was originally published on Brewniverse

[mastersofthebrewniverse-blog]

Rekolan uutuuksia ja Brewniversen verrokki

Tämän kertaiset oluet menee Rekolan Panimon piikkiin. Johan taas vaihteeksi olutharrastus tuntuu hyvältä idealta. Paketissa tuli oluen ohella muutakin roipetta: korkinavaaja, juomalasi, Fiskarsin brosyyriä. Fiskarsin ruukki onkin hieno miljöö, ihmeessä tutustumaan ellei ole tuttu alue. Sen sijaan sinne Rekolan vanhaan panimopaikkaan on tiettävästi perustettu venäläinen kalanjalostamo, enkä nyt tiedä onko Mäntsälässä muutenkaan niin paljon näkemistä. Fiskarsissa on pari kertaa tullut käytyä. Alla muutama kuva viime kesän roadtripiltä, jossa ruukki sattui olemaan ensimmäinen rasti.

Perheloma panimopuodissa. Silloin ostettiin matkamuistoksi Rekolan vehnää. Ai hitto tuleekin kesää ikävä, kun mieli palaa näihin tunnelmiin.  

Rekolan panimon naapurissa on Fiskarsin museo ja siellä vanhoja taloustavaroita ymsyms. Liekös tässä samaa kahvia, jota ovat käyttäneet Kaffe Stoutiin? Joka tapauksessa Työmies maistuu aina.

Rekola Talven Tähti (4,3%)

Suosituslämpötila oluelle on 13-16 astetta, siinä rangessa se tulikin maistettua. Kelpoisa vaaleanruskea vaahto, keskiruskea samea näkö. Tuoksussa tervehtii runsas maustevoima, mikä raaka-ainelistan mukaan syntyy kanelista, tähtianiksesta neilikasta ja kardemummasta. Ainakaan nuo eivät ole teoreettista kosmetiikkaa tuotekuvauksessa.

Mausteiset oluet ei yleisesti ottaen nouse ylimmäksi omien tyylisuosikkien listalla, mutta synkeään talven selkään näitä on totuttu yhdistämään. Maussa mausteet pitävät asemansa. Ei mikään kompromissiolut ja juurikin sen kaltainen, mikä oluesta labelissa syntyvä mielikuva on. Tuskin olisin ostanut itse edellä mainitusta henkilökohtaisesta syystä, mutta suussa kipunoiva mausteyhdistelmä asettuu tässä sillä tavoin sopivalle tasolle, että oma ennakkoluulo olisi ollut hälmö syy jättää tämä maistamatta. Maustegenressään tämä onnistuu itseä miellyttämään.

Kotiolutharrastajan arvio: Panisin, mutta vain isommalla kimpalla, oma kulutus ei riittäisi perusteeksi kokonaisen erän tekemiseen. 

Etualalla Talven Tähti – olut. Taka-alalla talven tähti – Aurinko.

Toisena Rekolan mysteeriolut ilman etikettiä

Kun ei ollut mitään ennakkotietoa tai -havaintoa oluesta niin tämä annos päätyi kihelmöivään sokkomaistoon. (Jätin lähetyksen mukana tulleen saatekirjeen tahallaan lukematta vielä tässä vaiheessa. Asioita paljastuikin myöhemmin siitä sitten.) Visun perusteella veikkaus kohdistui lageriin. Puhdasta valkoista kaunista vaahtoa mikä lasketui melko pian, mutta rauhalliseen tahtiin. Headi nousi pullosta kaadettaessa tiiviin pehmeän näköiseksi, varovaiseen reunan yli yltävään vaahtokumpuun. Oluen väri vaalea kellertävä, kirkasta kuin suodatettu. Läpi näkyi helposti.

Tuoksu oli reilun puhtaan vaalean maltainen, mutta ei huomattavan humalainen. Tyyli assosioitui tässä kohtaa Bavarian Hellesiin. Makua on samoilla linjoilla. Maussa sitten ripeästi humaloitukin, oliskos klassista jalohumalaa käytetty tämän oluen panossa. Tässä vaiheessa alkoi jäädä pitsiä lasin pintaan kauttaaltaan, se ei ole itsestään selvä kaunistus. Humalointi on raskaan (ei huono!) sävyinen mainittuun tyyliin, jälkimaku keskikipristelevä ja kestävä, tuntuu kitalaessa. Hieno olut. Vielä plussapisteitä siitä, että tässä lajissa onnistutaan kotimaassakin.

Kotiolutharrastajan arvio: Panisin

Rekolan Kaffe Stout (5,5%) ja oma kahvistout (7,5%)

Kaffe Stoutissa vaahdon muodostus on varovaisen puolella, mutta pieni pintavaahtokerros säilyy pitkään. Kahvin aromi on selvä. Musta maltaisuus siirtyy hivenen enemmän suuhun kuin verrokkistoutissa. Alkoholi on molemmissa piilossa, mutta suuremman prosentin olut antaa enemmän tiheyttä. Yllättävän pieni ero silti tässä mielessä. Selvän kahvinen makukin kuten odotettua. Juotavuutta on kevyemmän maitokahviotteen ansiosta enemmän kuin omassa. Jälkimmäisessä kahvia on vielä paljonkin väkevämmin, itse asiassa turhankin läpitunkevaksi asti.

Kotiolutharrastajan arvio Kaffe Stoutista: Panisin

Brewniversen kahvistoutissa visuaalisuus on ajan kanssa kehittynyt harmittavan latteasta todella paljon parempaan kermaiseen tiiviiseen ja kestävään kerrokseen. Kuusi kuukautta siihen meni. Aluksi tämä ystävä nimittäin ei vaahtoa kehittänyt. Vaikkei maun kannalta niin olennaista, mutta kokonaisuudessa kyllä.

Tuoksu on erittäin kahvinen kuten tässä satsissa aina. Sama pätee makuun mustan purennan kanssa. Aromi jyrisee ja maku paukkuu. Sitä kahvikomponenttia tähän tosiaan laitettiin eikä tällä reseptillä missään vaiheessa tavoiteltu kansan syvien rivien mieltymyksiä. Omissa teoksissa tulee usein vedettyä kokeilut äärevinä, mutta seuraava kahvistoutti luultavasti on taas hillitympi. Ehkä sellainen järkevämpi, joskin silti luonteikas kuten rinnalla maistettu Rekola.

Loppukaneetti

Katsotaan vielä se panimon laittama saatekirje. Siinähän sitten tosiaan oli oluiden taustoja hieman valotettu. Todetaan, että Kaffe Stout tulee osaksi Alkon käsityöoluiden valkoimaa suurinpiirtein helmikuun alusta. Jep, tämä olikin huomattu. Talven Tähti -reseptiä oli uudistettu, vaikken kyllä ollut maistanut vanhalla reseptillä tehtyä.

Se mystinen pullo ei lopulta jäänyt täydeksi mysteeriksi. Se oli Suomi 100 Juhla Pilsiä, jota varten oli tehty monia koe-eriä. Pullossa tätä ei saa, mutta joissain baarien hanoissa olisi. Kärsivällisyys reseptin virittämisessä on kantanut hedelmää. Sokkokuvailut edellä ovat saaneet jäädä siihen mitä olivatkin. Ne kietoutuvat pitkälle sekä etelä-saksalaisen hellesin että tsekkityylisen pilsin ominaisuuksien ympärille. Näiden tyypillisillä piirteillä on paljon yhteistä ja jotain erojakin. Molemmat ovat hyvin maltaisia, vaaleita pohjahiivaoluita pilsner-maltaaseen tehtynä. Molemmat tukeutuvat jalohumaliin, joskin tsekkipils tyypillisesti stydimmin humaloituna ja erityisesti saazia käyttäen. Puhtaampaan saksalaiseen tyyliin ristiriitoja herättävä, voimainen diasetyyli ei kuulu, ja sitä tähän olueen oli haettu.

Kaikkiaan näillä oluilla Rekola tuntuu liikkuvan hyvään suuntaan.

Kaverikuvia – kaksi kahvistoutia.

  ***

Ellei muuta ole mainittu, blogitekstit ovat kirjoittajan omia mielipiteitä eikä niiden sisältöön ole mikään yritys vaikuttanut sellaisissakaan tapauksissa, joissa kirjoituksessa on viitattu ilmaisiin näytekappaleisiin. Ilmaisnäytteen vastaanottaminen tai yrityksen tilaisuuksiin osallistuminen ei myöskään vaikuta siihen onko tuotetta käsitelty positiiviseen tai negatiiviseen sävyyn, eikä se myöskään takaa sitä että tuotetta käsitellään blogissa millään tavalla.

Seuraa/tykkää/jaa postaus:

var addthis_config = { url: "https://brewniverse.fi/rekolan-uusia/", title: "Rekolan uutuuksia ja Brewniversen verrokki" }

Rekolan uutuuksia ja Brewniversen verrokki was originally published on Brewniverse

[mastersofthebrewniverse-blog]

Moniolutkulttuurisuus yhdistää: Case brewpub Moscow (with Norwegian bonus), osa 3/3

Vyaleniy Lev – Kuivattu Leijona (5,5%)

Viides Pub 1516 & Breweryn olut näytti painepullossaan niin juhlavalta, että tätä piti pihdata muita Venäjän ihmeitä pitempään. Montakos kertaa on joutunut korkkiruuvilla olutpullon avaamaan. Taitaa olla eka kerta nyt, kun tämän sisällä ollut ei tarpeeksi painetta itsekseen tai helpolla irrotakseen eikä korkinpäätä käsin vääntelemälläkään päässyt eteenpäin. Pienen tussahduksen saattelemana lopulta kuivakka ja hieman murenevainen korkki irtosi. Melkein ihmetys on se, miten koskaan ovat saaneet korkkikorkin tuonne sisään.

  Ensimmäinen reaktio: tosi ärtsy olut. Happaman marjamehun tuoksu. Hiilihappoja on, tosin vain sen verran etteivät ne makuun enää kovin ylety. Vähän vaahtoa synnyttää, mutta melko flättiä on. Vaahto on vaalean ruskeaa, nopeaan poistuvaa. Väri vaikuttaa viininpunaisen mustalta normaalissa huoneen valossa, takkatulen ääressä se ilmentää selvästi ruskeampaa sävyä.

Etukäteen ei ollut mitään tietoa oluen tyylistä, paitsi mitä nyt painepakkauksesta voisi arvata. Mallasta en löydä enkä humalaa (IBU 12), joten luonteeltaan puhtaasti marjaolueksi menee. Tietämättömän marjaveikkaus osui mustaherukkaan tai sen kaltaiseen. Suutuntuma on ohut. Helkkarin hapan maku, melkein pistävä. Alkoholi jää piiloon.

Kyrillisen labelin huolellisen tutkimisen jälkeen vahvistuu oluen sisältävän vaaleaa ohramallasta, poltettua mallasta, vehnämallasta, karamellimallasta, kirsikkaa, humalaa, vettä ja hiivaa. Raaka-aineista jää tsaarinvallan ottein dominoimaan se kirsikka, mutta sellaisella otteella joka ei edelleenkään ihan samaistu klassisiin Kriek Lambiceihin. Olis kiva tietää paljonko marjoja on kipattu sekaan, varmaan paljon. Sanotusti nimenomaan spontaanikäytetty olut, mitä nyt tällä kertaa tarkemmin tarkoittaakaan: Eli onko oltu mitään hiivaa lisäämättä vai onko kuitenkin tarkoituksella lisätty jotakin villihiivakantaa.

Kokenut Neuvostoliiton kävijä maistaa samaa juomaa vieressä. Hän kuvailee sitä vanhaksi neuvostojuomaksi. Sellaista mitä 70-luvulla oli. Sellaista, että mielummin otti silloin vettä. Sanoo, että Baltika oli jo toista, siis miellyttävämpää. En tiedä mitä silloin tuolla juotiin, kirsikkaoluita, laimeita marjalikööreitä vai mitä, mutta oma tuomio on lievempi. Kummajaistahan tämä on, mutta lasi tai pullo menee innolla ja helposti erikoisuuksiin tutustuen. Ei kuitenkaan menisi kokonainen batchi ja tarkemmin ajatellen tämä yksi pullo on ihan sopiva määrä.

  Olut on pantu huhtikuussa 2013, eli juotu 3,5v ikäisenä. Se kuitenkin on vain 5,5 prosenttinen. Miltähän tämä on tuoreempana maistunut, voisiko huippumaku jo olla ohi? Näin veikkaisin. Maistelun ja kirjoittelun aikana kirkastui epäily, että oluen esikuvana kai ovat Kriek Lambicit. Jo pelkästä yrityksestä saa nostaa hattua panimolle. Ja jos tämä kriek-spekulaatioiden polku kestää, alkaa tuntua entistä luonnollisemmalta se, että vastaaviin oluisiin Belgiassa käytetään niin laajasti säilyvyyttä parantavia hapettumisenestoaineita. Tässä niitä ei ollut.

Tiivistettynä: Lievästi hapotettu erittäin väkevä kirsikkamehu, joka kuitenkin on olutta.

Kotiolutharrastajan arvio: En panis

  Norwegian bonus – Bresnjev Sovjet Staut (8%)

Venäjän teemaan nimetty norjalainen Kinn Bryggerin superherkku. Tästä ei stout omaan makuun parane! Supertäyteläinen, rankan tummasuklainen paahdettu kermamallaspommi, silti humalakin kutkuttaa. Tosin Fuggles ei ole kiehtonut humalana ennen tätä tapausta. Aikamoiset määrät on tuota humalaa pitänyt työntää keitokseen, koska Fugglesin alfahapot asettuvat vain 4-5% paikkeille ja IBUja ilmoitetaan olevan 70. Eipä Fuggles useinkaan liene katkerohumalana, ja se on tosiaan ainoa humala tässä oluessa.

  Poikkeuksellisesti vain 3 oC:ksi jäähdytetty stout toimii kuin unelma. Tuoksuu suklaamousselta. Kauniin kermainen, joskin vaipuva vaahto. Tiheää nestettä tämä. Täydellinen jälkiruoka. Ostettu Oslon lentokentältä, joten voi olla vaikea saada lisää, mikä on säälien sääli. Bresnjev my main main!

Suosituslämmössäänkin 10-12 oC:ssa oluen lupaus pitää. Varsinkin makupuolella kaikki voimistuu heti, erityisesti maun pituus kasvaa. Ei kitkeryyttä, vain syväkermaista vahvaa vaahtopaahtonamia. Tässä juomassa on rauhallista ja arvokasta luonnetta, ei kiivailevaa anarkistiluonnetta. Tästä voi ottaa oppia. Viva la Bresnjev!

Suosituslämmössä myös tuoksu voimistuu ja pehmenee maun perässä, näkö on öljyistä, kaunista. Huoneenlämmössä viipyiltyään ja 17 oC:seen ehdittyään olut on edelleen hyvässä juomakunnossa. Mestarillinen stout toimii läpi lämpötilaskaalan ja tällä kertaa wow-efekti syntyi korostuneen kylmänä. Bresnjev oh-la-la!

Kotiolutharrastajan arvio: Panisin todellakin

  Craft beer  ja kotipaneminen – rajat ylittäviä rakkauden kieliä molemmat

Kaikenlaiset pelailut pitävät maailmaa väsähtäneenkireästi pihdeissään ja siihenkin näkymään outo pakansekoittaja kantaa korsiaan kekoon. Mutta onneksemme hyvän oluen kieli yhdistää. Vaikka mitä päätyisi ajattelemaan isojen voimien toimista siellä sun täällä, niin käsityöoluen into ja henki ylittää vallan, kylmän rahan ja politiikan tarkoitusperät. Näin halutaan uskoa, perskkeles, olkoot vaikka kuinka naiivia, sattanas. Kun asiat on tarpeeksi pieniä, niistä ei pääse syntymään kähinääkään. Peace, Love & Craft Beer!

Seuraa/tykkää/jaa postaus:

var addthis_config = { url: "https://brewniverse.fi/moniolutkulttuurisuus-yhdistaa-case-brewpub-moscow-with-norwegian-bonus-osa-33/", title: "Moniolutkulttuurisuus yhdistää: Case brewpub Moscow (with Norwegian bonus), osa 3/3" }

Moniolutkulttuurisuus yhdistää: Case brewpub Moscow (with Norwegian bonus), osa 3/3 was originally published on Brewniverse

[mastersofthebrewniverse-blog]

Bändibrändätyt oluet #12: Mallaskuun Rokkarin luu

On se vaan kun tätä sarkaa työntää sitä tahtia ettei perässä pysy. Tämäkin jo ties miten vanha edellisen vuoden puolelta ja uudempia on jonoksi asti. Eipä mitään, voi ainakin sanoa että ennen ei ollut kaikki paremmin. Keep on comin. Tämä olut on omistettu orkesterille Miljoonasade.

Puhtaan valkoinen vaahto. Viileänä raikas hedelmäinen tuoksu, lämmetessään korvautuu tasaisemmalla ja miedolla katkeroisemmalla sävyllä. Maistaessa flavorit ei yllä alkutuoksun lupaamalle tasolle, puumaista lievää tasapaksuisuutta jopa tunkkaisuutta odotukseen nähden. Katkero nostaa päätään ja se jättää jälkimakuun oikein pitkään viipyvän keskikatkeroisen maun. Katkeron huippu saapuu vasta pitkästi nielaisun jälkeen, jos malttaa odotella.

Perusnice kevytrunkoinen pale ale, vaikka aromi- ja erityisesti flavor-humaloinnissa voisi löytyä selvästi enemmän vivahteikkuutta ja intensiteettiä APAksi. Katkeron suhteen luonteikastakin olemusta löytyy ”isomman juotavuuden” –tyyliseksi olueksi. Sitä kombinaatiota taitaa monikin panimo tavoitella.

Perustietoina: 4,5% ABV, humalat Centennial, Citra ja Columbus, sekä maltaat Pale ale ja Vienna.

Kotiolutharrastajan arvio: Panisin

Musavalintana nimibiisi Rokkarin luu:

Ja koska Mallaskuu, niin myös Marraskuu:

Seuraa/tykkää/jaa postaus:

var addthis_config = { url: "https://brewniverse.fi/bandibrandatyt-oluet-12-mallaskuun-rokkarin-luu/", title: "Bändibrändätyt oluet #12: Mallaskuun Rokkarin luu" }

Bändibrändätyt oluet #12: Mallaskuun Rokkarin luu was originally published on Brewniverse

[mastersofthebrewniverse-blog]

Moniolutkulttuurisuus yhdistää: Case brewpub Moscow, osa 2/3

Kakkososa Moskovan craft beer näytteistä ensimmäisen episodin jatkoksi. Kolmantena Pub 1516 & Breweryn oluena:

Salt Berry Gose (4,5%) ja heijastelua Brewniversen vastaavaan (4,3%)

Trendikäs gose happamien oluiden nousevasta genrestä, italialaisen Toccalmatton kanssa. Hauska verrokki syksyiseen Brewniversen goseen.

On vaalean punertavaa, tummempaa kuin kotipanimon vastaava. Kaunis valkoinen aluksi runsas vaahto, kuten omassakin. Tuoksu happaman marjainen tummalla ei kai sentään tunkkaisella sävyllä. Mieleen nousi mansikka, vaikkei venäjää taitamattomana niin sanotusti ensin ollut hajuakaan mitä marjaa tässä olisi. Mut oikeesti, itse asiassa melkoisen voimakas aromi. Ehkä tuo suola silti sotkee kirkasta mansikkaisuutta. Maistaessa suuhun ilmestyy voimakas metsämansikan maku erittäin raikkaana. Suolaisuuden huomaa, mutta sitä ei ole ollenkaan liikaa. Tosin kanssamaistajan kommentti oli “liian suolainen”. Suuntuntuma on hyvin ohut kummassakin gosessa. Hyvä pirteä olut. Tämä on taas niitä tyylejä, joita monikaan satunnainen kadunnainen (tai -mies) ei olueksi maun puolesta arvaisi.

Brewniversen gosessa marjoina meni raakoja karviaisia ja kypsiä punaisia viinimarjoja. Sen maussa ensin liipaisi pulssinsa suolaisuus äkkiä häviten, happamuus ja makeus saapuivat rintarinnan, eivät kovin voimakkaina, mutta kolmimakuisuus oli siellä. Tästä leikkautui marjahappamuutta pois yllättävän paljon jälkisokeroinnin vaikutuksesta. Jälkisokerointi tuli vedettyä yläkanttiin, koska juomasta halusi oikeinkin kuplaisaa.

Humalana 1516:lla on Columbus, meillä Tettnager. Molemmissa tapauksissa humalointi jäi rehellisesti taustalle. Gosemaiset marjahappamat ja suolaiset ominaispiirteet jyräävät. Aineksia on perusbissejä juhlavammiksi juomiksi visuaalisuutensa ja tuoreena kepeän raikkautensa vuoksi.

   Pub 1516 & Breweryn mansikkagose.  

Brewniversen karviais-punaviinimarjagose, mikä lontoon murteella taipuu muotoon Gooseberry Gose.

Kotiolutharrastajan arvio Salt Berry Gosesta: Panisin

  Black Swan, Russian Imperial Stout (8,5%)

Läpimustaa ilman muuta, vaahto ihan reilu kaunis vaalean ruskea, kerroksena ei erityisen pitkä pysyvyydeltään, mutta pintakuplana säilyy kauankin. Kylmässäkin oluessa voimakas suklaakaakao puskee tuoksuun. Maussa fokus siirtyy tiukkaan paahtoon siitä tuoksun suklaasta. Maistaessa tuli heti mieleen saman panimon Black IPA. Ei välttämättä hävyttömän kaukana siitä, mutta tässä paahde kääntyy kitkeriäisen pistäväksikin. Vahva paahde viipyilee ympäri suuta vielä kauan siemauksen jälkeen. Suutuntuma on kehuttavan tiheyden puolella.

Lämmenneenä tuoksu ei ainakaan vahvistu. Ja siinä assosiaatio kulminoituu eniten sanaan maito. Ei paahde, ei suklaa. Maku puolestaan on pehmeytynyt paahteen silkkiseksi ja suutuntuma tuntuu täyteläiseltä.

  Sopii erinomaisesti jälkkäriksi yhdessä mutakakun ja vaniljajäätelön kanssa. Pääsee parhaiten oikeuksiinsa ja suussa maku kehittyy hienosti nautintajärjestyksessä jätski, olut, kakku. Jäätelö tosiaan neutraloi stoutin makua kuten vihjattu toisessa postauksessa.

  Ei ole se helpoin mahdollinen, mutta mahtava olut. On luonnetta monipuolisesti tässä. Me likes right lot! Black Swan on nimensä veroinen. Yllättäen tapahtuva juttu.

Kotiolutharrastajan arvio: Panisin

    Seuraa/tykkää/jaa postaus:

var addthis_config = { url: "https://brewniverse.fi/moniolutkulttuurisuus-yhdistaa-case-brewpub-moscow-osa-23/", title: "Moniolutkulttuurisuus yhdistää: Case brewpub Moscow, osa 2/3" }

Moniolutkulttuurisuus yhdistää: Case brewpub Moscow, osa 2/3 was originally published on Brewniverse

[mastersofthebrewniverse-blog]

Moniolutkulttuurisuus yhdistää: Case brewpub Moscow, osa 1/3

Aiemmin tuli tehtyä postaus liittyen Pietarinkin panimoravintoloihin. Laajennetaan Venäjän skooppia Moskovaan asti yhden panimoravintolan verran ja kolmiosaiseksi postaussarjaksi. Kaveri asuu Moskovassa ja toimitti näytteitä paikallisesta panimoravintolasta. Sain näin haltuun viisi olutta Pub 1516 & Breweryn valikoimasta.

Panimon panovehkeet on hankittu kolme vuotta sitten Belgiasta. Kapasiteettia vaikuttaa olevan sangen mukavasti panimoravintolaksi. Virtuaalikierroksenkin tarjoavat tiloistaan. Omakohtaista kokemusta Moskovan craft beer skenestä ei ole ollut, vaikka pari vuotta sitten positiivisesti yllätyinkin Moskovan pienten kulmakauppojen oluttarjonnasta.

Väläys Pub 1516 & Breweryn tiloista. Kiitos Pena & Lena, Moskovan olutlähettiläät! Pena on lupautunut jeesaamaan Moskovan matkaa suunnittelevia. Häneen voi olla yhteydessä kauttamme, jos haluat vinkkejä craft-mestoista tai muista vierailun arvoisista paikoista.

loading map - please wait... click here for troubleshooting

Map could not be loaded - please enable Javascript! → more information

Pub 1516 & Brewery

Subway station Proletarskaya, Abelmanovskaya st 4 a, Moscow, 109377, Russia (Directions)

Pub 1516 & Brewery 55.736299, 37.670799 Pub 1516 & BrewerySubway station Proletarskaya, Abelmanovskaya st 4 a, Moscow, 109377, Russia (Directions)

Pub 1516 & Brewery Moskovan kartalla

  Pac Man Pale Ale (4,5%)

Ensimmäisenä viidestä oluesta tuli korkatuksi Pac Man Pale Ale. Sillä on oiva vaahto, sameanpuoleinen, vaaleanruskean kellertävä väri, jättää hienoa pitsiä. Tyypillinen iloinen keskivahva citran tuoksu, ohut suutuntuma, melkein hieman vesimäinen ja juotavuus sen puolesta isoa. Tuoksussa pieni viuhahdus saippuaa. Maussakin pieni välähdys kellaria, mutta mikään noista ei varsinaisesti haittaa olutnautintoa. Jälkimakuun jää havaittavasti katkeroa, enemmän kuin juoman 29 IBUa signaloi. Keskikastin citra-ale kepeään aleluokkaan. Toimii varsinkin, jos ei jää erityisemmin miettimään mitään vaan sippailee iisisti vaan.

Kotiolutharrastajan arvio: Panisin

    Haka Black IPA (7%)

Täysmustaa ja voisiko tyyliin muuta kuuluakaan. Aika rajallista vaahdon muodostusta, mikä tyylille tuntuu ominaiselta. Miksei nämä Black IPAt muuten yleensä tunnu kehittävän reilua kestävää vaahtoa, hmmm. Mallaspohjan kanssa sen havainnon on täytyy olla naimisissa.

Tässä tapauksessa tyylille on alkoholia yläkanttiin totuttuun nähden. Isosti paahteinen tuoksu. Suutuntuman suhteen ennakkomielikuvat ovat tyylissä siellä varsin ohuen puolella eikä tämäkään siitä poikkea. Sen sijaan paahtoaste on tavallistakin roisimpi. Se on hyvä, mutta tässä on muutakin keskivertoa parempaa: enemmän makuvivahteita nimittäin, ohutta öljymäistä salmiakkia, mikä miellyttäisi stoutissakin.

Alkoholi ei kuitenkaan maistu ja vahvasta mausta huolimatta ja kevyen rungon siivittämänä juotavuus on isoa. Noh, viiltävä pitkäkestoinen ylipaahde sitä toki pienentää, jos malttaa jäädä pohdiskelemaan sitä jälkimakua. Juomaa voi nimittäin siemailla nopeammin, jolloin ei koskaan pääse tekemään huomioita tiukasta loppupaahdosta.

Mosaicin ja columbuksen tuottama ibuarvo on ison puolella (70 IBU), mutta katkero ei nouse makuun ollenkaan samassa määrin.

Black IPA ei yleensä kuulu suosikkityyleihini, mutta tämä miellyttää. Luonnehtisin enemminkin crossoveriksi Black IPAn ja Imperial Stoutin välillä. Itse asiassa: lämmetessään tämä olut alkaa yhä enemmän stoutmaistumaan.

Kotiolutharrastajan arvio: Panisin

  Postaussarjan jatko-osissa lisää saman panimon kamaa ja vähän muutakin. Sitä ennen hieman olutrunoutta:

Fire… walk with me

  Through the maltiness of future’s past, The brewmaster longs to see. One chants out between two worlds… “Fire… walk with me.” We lived among the people. I think you say, brewpub. We lived above it. I mean it like it smells… like it tastes. I too have been touched by the hoppy one. Tattoo on the left barrel… Oh, but when I saw the face of Ninkasi, I was changed. I took the entire tap off. My name is Pac Man Pale Ale.

– Mike’s Monologue, Twin Peaks, modaukset punaisella, kuvassa Pac Man Pale Ale –

Seuraa/tykkää/jaa postaus:

var addthis_config = { url: "https://brewniverse.fi/moniolutkulttuurisuus-yhdistaa-case-brewpub-moscow-osa-13/", title: "Moniolutkulttuurisuus yhdistää: Case brewpub Moscow, osa 1/3" }

Moniolutkulttuurisuus yhdistää: Case brewpub Moscow, osa 1/3 was originally published on Brewniverse

[mastersofthebrewniverse-blog]

Orval, juustoa ja trappistipanimoita

Kyseessä on Orval-aiheinen yhteispostaus olublogistien toimesta ja samalla kellonlyömällä. Joulun aika sattui sopivasti, joten oli helppo lyödä kärpäsiä yhdellä kertaa: Osta jouluksi useampi juusto ja käytä niistä siivut paritteluun Orval-lestin kanssa. Melkein siitä kulmasta kirjoitus syntyikin. Sillä kun joulun alla katse kohtasi Spencer Trappist Alen (6,5%) Alkon hyllyssä, salamana orastavaa uutta suhdetta ei voinut olla kokeilematta. Ja käsillä olleeseen trappistiteemaan liittämättä.

Vieraileva tähti – Massachusettslaisten munkkien Spencer Ale

Ensimmäinen Euroopan ulkopuolella sijaitseva trappistimunkkien panimo, Spencer Brewery, kertoo oluitaan saatavan kotiosavaltiostaan, New Hampshirestä, Ohiosta, Belgiasta, Ranskasta ja Espanjasta. Jummalleission, propsit Alkolle nyt, siellähän joku on ollut todellakin hereillä, kun ihan tosta vaan helsinkiläisen paikallisalkon hyllystä tätä olutta pystyi bongaamaan! Jos kukaan alkolainen koskaan tätä lukee niin voi välittää kiitosta ja kunniaa osto-osastolle. Toki vain tämän tapauksen osalta tällä kertaa.

Oivallettuaan tuolla Bostonin liepeillä, että bisseä kannatta ryhtyä panemaan olivat jenkkimunkit saaneet vahvat suositukset Euroopan veljespanijoilta: 1) rakenna state-of-the-art tasoinen panimo, 2) palkkaa panimoinsinööri ja 3) viiden ensimmäisen vuoden ajan tee vain yhtä olutta. Viisaita sanoja. Kertovat, että markkinoille tullessaan olivat tehneet yli 20 koe-erää. Erien määrä vaikuttaa todella pieneltä markkinapaikalle mennäkseen, kun miettii paljonko kotipanijatkin oluita tekevät. Kolmannen ohjeen perusteella on syytä olettaa, että nuo parikymmentä batchiä ovat olleet yhtä ja samaa olutta. Näin ollen homma rupeaa vaikuttamaan edes hieman uskottavammalta. Olivathan heti aloittaessaan hypähtämässä suoraan olutbrändimaailman huipulle. Nähtävästi loppuun asti viiden vuoden kehotusta eivät ole malttaneet seurata, koska ensimmäiset alet tulivat myyntiin 2014 alussa ja jo 2016 panimolla on valikoimassa myös lager ja IPA. Kelatkaa – Trappisti IPA – how cool is that!

Menkööt näin babytrappisti (per. 2014) senioritrappistin (per. 1931) rinnalla maistoon. Vastoin kaikkia historiaa havisevia mielikuvia Orvalinkin panimo on perustettu kuitenkin vasta 1931. Mihin kuvitelmiinsa tässä nyt enää voi luottaa? Komeesti ilman tuon pidempää oluenpanohistoriaa on Orval hyödyntänyt munkkiteemaa positiivisen perinnemielikuvan rakentamiseen. Markkinointirespektiä aivan prkleesti tästäkin suorituksesta.

Molemmat näistä trappistiluostareista ovat muuten aloittaneet oluen panon rahantarpeessaan. Joko vanhojen rakennusten korjaamista varten niin kuin Orvalin keississä on, tai kuten spencerläiset ilmaisevat: ”When the time came to re-chart the economic path for the monastery’s future, the idea of a brewery gained traction.” Hell yeah, that’s one expression for the American way of monkery.

Olisin varmasti Spenceriä maistanut, vaikkei tuo Orval-iloittelun kanssa olisi lähimaille osunutkaan. Hintaa tällä uudella ystävällä tosin on sen verran (7,07€ pullo eli 21,45 €/l), että saa olla aika sairaan hyvää lisää ostaakseen. Kohta nähdään. ”Lievää” vetoapua alusta pitäen ovat myyntiinsä saaneet aidon trappistileiman avulla. Tai siis sertifikaatin, kuten trappistiyhdistys asiansa muotoilee. Tarkoittaa mm. sitä, että oluen tulee olla valmistettu samassa luostarissa, joka sitä markkinoi.

Alkon mukaan olut on ”kullanruskea, samea, runsasvaahtoinen, täyteläinen, keskiasteisesti humaloitu, mallaskeksinen, kuivahedelmäinen, kermainen, hunajainen, mausteinen, tasapainoinen.” No joo, kuvailevia termejä on siinä reilu setti. Millään näistä ei tietenkään ollut mitään vaikutusta siihen, että oluen ostin. Vain sillä oli, että tämä on päässyt joukkoon tummaan. Nyt mietityttää, voiko laajeneva trappistibrändi koskaan kokea arvostusinflaation. Ei se ihan heti näköpiirissä ole.

Spencer Trappist Ale (6,5%). Parasta ennen 08/2019. Tulikohan tämä nyt nykäistyä turhan varhain. Ei voinut mitään, maistettava oli. Tummemman puoleinen vaalean ruskea väri, sameaa, valkoinen aluksi runsas puolikestävä vaahto, josta osa jysähtää lasin reunaan ohueksi kuplikkaaksi vaahtopanssariksi. Kylmänä antaa vahvaa yrttistä tai mausteista aromia. Itse asiassa hieman häiritsevä sävy omaan nenään, mutta voipa tuota sanoa ihan vaan omaperäiseksikin. Maussa aromi miksautuu kepeään mutta varmaan maltaiseen otteeseen. Keskitäyteläinen silti kevyt miellyttävä suutuntuma, jota ryydittää tuo monista muista aleista erottava yrttismausteisuus-tekijä, hiipuen hiljaa nielaisun jälkeen.

Jos otetaan Alkon luonnehdinta vertailukohdaksi, niin aika paljon jää niistä termeistä itseltä löytymättä. Ei nyt välttämättä juuri tässä tapauksessa korostu, mutta toisinaan tulee oluiden tuotekuvauksissa mieleen niiden ylikuvailu. Tai sitten oma havaintokyky vaan on robusti putkimakuaisti eikä niinkään nyanttisen tippaleipämakuaistikas.

Joka tapauksessa on iso fakta, että samankin oluen ominaisuudet riippuvat paljon nautintalämpötilasta. Tällä kertaa se sattui olemaan 14 astetta. Paitsi että viimeiset siivut lasillisesta vetäessään lämpö oli ehtinyt kohoamaan 21 asteeseen. Siinä vaiheessa edellä löytynyt tuoksun häiritsevä sävy oli poistunut, ja juoma oli peruspiirteineen ja muutenkin kaikin puolin miellyttävä nauttia. No ehkä hiilihapot olivat karanneet, mutta muu karakteeri on tässä oluessa sitä tasoa, että moista seikkaa hädin tuskin huomioi.

Kotiolutharrastajan arvio oluesta: Panisin

Ostaisinko toisen kerran tähän hintaan: Joskus harvoin

  Välispiikki trappistiluostareista

Trappistioluita on nykyään jo 11 luostarilla, joista eniten, vanhimmat ja tunnetuimmat on Belgiassa. Panimoiden määrä tuntuu olevan kasvussa 2010-luvulla vilkasta vauhtia ja lisäpotentiaaliakin siihen on, koska kansainväliseen trappistiyhdistykseen kuuluu 20 luostaria. Niistä sijaitsee Belgiassa 11 kappaletta, Hollannissa 3, sekä yhdet kappaleet Itävallassa, Saksassa, Ranskassa, Italiassa, Espanjassa ja Yhdysvalloissa. Minkä lisäksi vielä löytyy yli 150 trappistiluostaria ympäri maailman.

Olutta valmistavat trappistiluostarit:

Rochefort, Belgia (per. 1595)

Westmalle, Belgia (1836)

Westvleteren, Belgia (1838)

Chimay, Belgia (1850)

De Koeningshoevenin La Trappe oluet, Hollanti (1884)

Achel, Belgia (1998)

Engelszell, Itävalta (2012)

De Kievitin Zundert olut, Hollanti (2013)

Spencer, Yhdysvallat (2014)

Tre Fontane, Italia (2015)

Edellisten lisäksi on olemassa ranskalainen Mont des Catsin trappistiolut. Tosin se ei sertfikaatin ehtoja täytä, sillä se valmistetaan Chimayn panimossa. Melkein kuin kiertolaistrappistipanimo. How weird is that.

loading map - please wait... click here for troubleshooting

Map could not be loaded - please enable Javascript! → more information

Achel: 51.299067, 5.489001

Engelszell: 48.501000, 13.733300

Mont des Cats: 50.785264, 2.665858

Orval: 49.618913, 5.331507

Rochefort: 50.159615, 5.222079

Chimay: 50.035698, 4.378116

Spencer: 42.296617, -72.012111

Tre Fontane: 41.834411, 12.482691

Tre Fontane: 41.834411, 12.482691

Westmalle: 51.285794, 4.655503

Westvleteren: 50.895427, 2.720833

Trappistenbrouwerij de Kievit: 51.480955, 4.617026

Useimmat trappistipanimot sijaitsevat valtakunnan rajan tuntumassa. Tällekin ilmiölle joku selitys lienee. Spencer jää oletusnäkymän ulkopuolelle, mutta sekin sieltä löytyy jos raahaa karttanäkymää Atlantin yli.

Hämmentävän selkeästi näyttäisi Rochefort hakkaavan muut trappistiluostarit oluthistoriansa pituudessa. Kiva silleen, että mielikuva trappistioluiden pitkästä historiasta näyttää pitävän siinä kohtaa kutinsa. Oluttradition pituudessa saksalaiset luostarit vievät sitäkin pitemmän korren. Julistavathan itsensä vanhimmiksi yhä toimiviksi luostaripanimoiksi Weihenstephan (per. 1040) ja Weltenburger (per. 1050).

Kaikki perustamisvuodet edellä viittaavat oluen panon aloittamiseen. Trappistienkin luostaritouhut muutoin voivat olla paljon pitempää perua. Orvalin stoori omasta historiastaan lähtee liikkeelle jopa 165 miljoonan vuoden takaa. Munkit sitten saapuivat paikalle vuonna 1070 ja panimotoiminta alkoi vielä paljon myöhemmin. Lähteenä vuosilukuihin on kansainvälisen trappistiyhdistyksen sivut, panimoiden omat sivut tai tiedon puuttuessa muut semiluotettavat nettilähteet (lue: Wikipedia).

Orval ja juustot

Orval on trappistioluidenkin joukossa el classico. Ratebeer antaa tälle kokonaispisteiksi 99/100. Maineestaan huolimatta trappisti- ja muista luostarioluista Orval ei ole sattunut omien ykkössuosikkien joukkoon. Oliskohan jo aika tarkistaa kantaansa tässä asiassa. Minimalistinen etiketti sinänsä on ollut rohkeanviehättävä ominaisuus, ja pullon pullea muoto samoin. Eikä oluessa ennenkään vikaa ole ollut. Makuasiat vaan on makuasioita.

Pullon kyljessä lukee vahvuutena 6,9%. Kaupallinen kuvaus kiintoisasti mainitsee pullotuksen tapahtuvan 5,2% vahvuudessa, mistä se voi nousta yli 7% tasolle. Eli tehdäänpäs nyt sitten ominaispainomittaus niin saadaan Final Gravity lukema ja lasketaan (approksimoitu) todellinen alkoholiprosentti. Korkatun oluen FG on 1.006, jonka avulla saadaan prosenteiksi 6,1%. Tätä yksilöä olisi voinut hyvillä mielin kypsytellä pitempäänkin. Enää ei sit voi sanoa etteikö olisi koskaan mitannut kaupasta hankitusta oluesta sen ominaispainoa. How geeky is that.

Hypoteesin mukaan ne raaka-aineet, joilla on enemmän yhteisiä makuyhdisteitä, todennäköisemmin maistuvat hyvälle yhdessä. Ja juuri juustoilla on niitä on runsaasti oluen kanssa, suhteessa moniin muihin ruoka-aineisiin. Se vaan että teorian taustalla olevat käsiin päätyneet jutut eivät ota kantaa millaisesta oluesta on kyse, vaan oluesta ylimalkaan. Tässä voisi olla tekemätöntä tutkimusta vielä paljonkin, jotta pääsisi arvailuissa eri oluttyylien tasolle.

Juustoja miettiessä tuli mieleen Orvalin oma lehmänmaidosta tehtävä juusto. Sitä ovat valmistaneet vuodesta 1928, eli suunnilleen yhtä kauan kuin olutta. Sen sijaan, että olisin lähtenyt kauppahalliin tai muualle umpimähkään etsimään, päätin kysyä meilitse suoraan Orvalin juustotehtaalta. Että tuodaanko Suomeen ja että mistä voisi ostaa. Eivät vaivautuneet vastaamaan mitään. Melko laimeeta.

Alkuperäisen ajatuksen ”Orval ja juustot” toteuttamiseen tuli lopulta hankituksi 6 eri juustoa. Klassikoksi Orvalin kaltaisten oluiden parituksessa on sanottu Cambozolaa. ”Saksalainen Camembertin ja Gorgonzolan yhdistävä, kermaisen pehmeä sinihomejuusto. Cambozolassa Camembertin kosteus ja kermaisuus yhdistyy Gorgonzolan terävyyteen. Brien tapainen suolainen, pähkinäinen ja makeahko sinihomejuusto.” Cambozolaa nyt ei tarpeeksi helpolla ostoskoriin löytynyt, joten tyydytään Roquefort Societeen, joka kyllä muutoin on itseä paljonkin miellyttänyt. Tämä on lampaanmaitoon tehty luolakypsytetty sinihomejuusto (32%).

Toinen juuri Orvalin kanssa suositeltu juusto näytti olevan tuhkakypsytetty Hillman Farmhouse vuohenjuusto. Vai tuhkakypsytetty. No ei varmaan löytyisi sellaista tähän hätään. Eikä löytynytkään. Mutta löytyi ranskalainen vuohenmaitojuusto (21%) sekä myös hollantilainen vuohengouda (29%).

Kolmantena suositeltu vaihtoehto oluttyyliin olisi lehmänmaitojuusto. Tässä maistelussa yhdeksi tällaiseksi valikoitui K-Juustomestarin kova, mieto, pleinin oloinen saksalainen, ja markkinointiproosan mukaan pähkinäisen jälkimaun omaava Maasdam (27%).

Mukaan juustoplatterille päätyi vielä kaksi muutakin juustokimpaletta, kypsytettyjä ranskalaisia molemmat ja nekin tehty lehmänmaidosta: valkohomejuusto Kolibrie (32%) sekä kermainen Chaumes punakittijuusto (25%).

Ylärivi vasemmalta: Chaumes, vuohengouda, Kolibrie, vuohenmaitojuusto. Alarivi vasemmalta: Maasdam, Roquefort.

Nyt kysymykseksi itselle: Mikä juusto hienoiten istuu yksiin Orvalin oluen kanssa? Oluen sekä juustojen lämpötila oli näihin pieniin meditointihetkiin lähdettäessä noin 17 oC.

1) Maasdam: Tällä on kiintein rakenne juustoista, mutta maistellessa tämäkin on pehmeänelastista, ei ollenkaan enää jääkaappikovaa. Hyvää ja pehmyttä kermaistakin maultaan. Olutta sen perään ottaessa oluen mausteisuus nousee ylimmäksi juustokkuuden heti pois huuhdellen. Mielummin nämä maistelen toisistaan erillään, niin molemmat pääsevät näkyviin. Mutta niinkin toimii, että ottaa ensin vahvamakuista olutta, minkä päälle hillitty juusto jää makuun kellumaan. Samalla löytyi näin sattuman kautta hyvä ja maistuvuuteensa nähden edullinen (n. 8€/kg) käyttöjuusto. Tulee ostettua uudestaan. Kokonaisfiilis (1-5): 3 (asteikko kalibroitu)

2) Vuohengouda: Edellistä vahvempi juusto vaikka kevyttä sarjaa tämäkin. Tässä olut juuston jälkeen sipattuna ei pelkästään huuhdo juustoa nieluun, kielen päälle löytyy uutta suolaisuutta. Kun toisaalta oluen jälkeen ottaa palan juustoa, vuohenjuuston ominaismaku saa ehkä lisää ulottuvuuksia. Silti tämänkin juuston mieluiten otan yksinään ja oluen yksinään. Kokonaisfiilis: 3,5

3) Vuohenmaitojuusto: Juusto voimistuu edelleen maultaan suhteessa aiempiin. On edellistä suolaisempaakin, hyvin tyypillinen, pehmeä, mureneva vuohenjuusto tämä. Tässä otan mieluiten oluen ensin oluena, sitten juustoa. Näin juuston suolaisuus saa uusia kulmia, voimakkuutta ja lievää salmiakinsuolaa. Kokonaisfiilis: 4,0

4) Chaumes: Juustoissa liikahdetaan takaisin miedompaan suuntaan ja pehmeään tiiviiseen kermatekstuuriin. Chaumes muuten muistuttaa valmistustavaltaan trappistityylisiä juustoja. Olutta päälle ottaessa se neutraloi molempia makuja. Ilman muuta niin, että ensin olutta ja sitten juustoa, ja molemmat pääsevät vilauttamaan olemustaan. Kokonaisfiilis: 3,5

5) Kolibrie: Valkohomejuusto on miellyttävää, pehmeää ja mietoa. Jälleen haluan ottaa ensin olutta sitten juustoa. Kuvio maistamistekniikan suhteen alkaa olla selvä. Kokonaisfiilis: 3,5

6) Roquefort: Ehdottomasti voimakkaimman makuinen juusto tällä lautasella. Upeaa sinihomejuuston kristallista suolaisuutta. Tämä juustokimpale intoutuu hikoilemaan huolella, siitä vaan. Pienesti rakeinen runko muotoutuu pehmeästi juustoveitsen armoilla. Ainoa juustoista, jonka maku pitää pintansa oluen huuhdellessa sitä kielen päältä. Se on myös vähiten harmoninen oluen kanssa ja tuo konfliktia makujen kentälle. Kokonaisfiilis: 4,5

Loppumietteitä: Kaikki kokeilut toimivat todella hyvin omaan suuhun. Maistessa halusi ottaa miedoilla juustoilla ensin aina olutta, sitten juustoa. Tai vaihtoehtoisesti niin, että suuhun kippaukset on selvästi erillään toisistaan. Haluan välttää nesteen huuhtelevuutta maistossa. Siinä hukkuu pois jotain ja laatuolutta menee jotenkin hukkaan.

Kaikki juustot Roquefortiin asti olivat sävyisiä oluen kanssa, harmonisia suorastaan. Sillä lailla empiirisesti voi vahvistaa ennakko-odotusta oluen ja juustojen yhteen sointuvuudesta. Joskaan sitä havaintoa en tee, että juusto ja olut yhdessä voimistaisi makujen syvyyttä. Olut ja juusto vaan tulee hyvin juttuun keskenään, ei riitelyä eikä toisen alistamista. Suurimmat pisteet keräsi silti sinihomejuusto, joka on joukon räväyttelijä. Pienessä määrin nautittuna se antaa kiinnostavimman vaikutelman, mutta pitemmän päälle iisimmät muut juustot ovat turvallisempia ja niitä jaksaa kauemmin.

Vaikka kaikkien kanssa hyvin homma toimii niin silti mieluiten juon luonteikkaan oluen oluena. Ja rennommin homma rokkaa juustojenkin kanssa, kun ei liikaa rupea makujen sointuvuuksia pohtimaan. On syytä kunnioittaa tunnetta. Se voittaa järjen muutenkin.

Orvalia nimenomaan kannattaa maistella ihan yksinäänkin. Onneksi tuli ostettua kaksi pulloa, koska ensimmäinen aivan hädin tuskin riitti kuudelle juustolle vaikka varoen ja säästellen olutta naukkaili. Olut on runsaan vaahtoavaa muodostaen tiheän melko tasaisen pinnan, joka rytmikkäästi kuplia puhkoen laskeuttaa vaahdon tasaisella vauhdilla. Isosta aromilasista tuoksuttaessa ja syvään hengittäessä 11-asteisen aromin intensiteetti lyö turpaan melkein kuin CO2-höyryt oluen käymisastian kantta poistaessa. Hyvällä tavalla. Toimii tässä kohtaa iso 0,5l aromilasi edukseen nimittäin. Ihmettelen, ettei oluen lasinmuotohypettelyjen tuoksinassa huomio ole kiinnittynyt tähän muotoon.

Erittäin nautinnollinen olut. Jos ei iskevää mausteisuutta huomioon oteta, niin tasapainoista kamaa on. Tuo mausteisuus muuten yllättävän paljon muistuttaa Spencer Alen vastaavaa, ja ulkonäkökin värinsä puolesta. No, olivathan jenkkimunkit käyneet Euroopassa jutskailemassa ja ehkäpä veljesten välillä on niin suuri luottamus, että  Orvalin the reseptiä kaverille vilautettiin.

Kotiolutharrastajan arvio: Panisin 

Kotipanemisessa pääsisi vauhtiin vaikka BYOn Orval-kloonireseptin avulla. Sen tähtäin on 6,2%ssa ja reseptiin menee perusmaltaana Pale Alea ja Viennaa sekä lisäksi Crystalia ja ruokosokeria. Humaloinnin targetti on 33 IBUssa Hersbrückerillä ja Styrian Goldingsilla, osa jälkimmäisestä kuivahumalana. Pääkäyttäminen tehtäisiin kahteen kertaan, ensin perusluostarioluthiivalla ja perään Brettakäyminen kuivahumalien kanssa. 

En nyt sitten Orval-klooniin hurahtanut, mutta teemaa kunnioittaakseen tuli pantua Belgian Quadrupel käymään. Siitä pitäisi tulla aika selvästikin Orvalia vahvempaa. Perusmallaspohja rakentuu Pilsin päälle. Muita maltaita on monta sorttia: Munich, Wheat, Crystal, Special B ja Chocolate, siis selvästi Orvalia moninaisemmin. Ruokosokeria quadrupeliinkin putoaa ja humalana sama Styrian Goldings kuin Orval-kloonissa. Tälle tehdään vain yksi pääkäyminen perusluostarialehiivalla, mutta käyttämiseen tarjoillaan apuna muhkea 4 litran hiivastartteri ja hiivalle lisäravinteita vierteeseen. Nyt vaan odotellaan.

Muut Orvalista samanaikaisesti blogauttajat

H-hetkeksi tähän ryhmäpostaukseen oli valittu 31.12.2016 klo 12. Kiitokset Tuopilliselle tapahtumajärjestelyistä.

Arde Arvioi

Beerspectives

Bisseparoni

Bönthöö Bönthöö

Every Beer I Take

Hankala asiakas

Humalablogi

Huurteinen

Jaskan Kaljat

Kaunis Humala

Keikyblogi

Ladamatkaaja

Loppasuut

Musamiehen Oluet

Mushimalt

Olutkoira

Oluttoverit

Pari sanaa oluesta

Pullollinen

Punavuori Gourmet

Reittausblogi

Tuopillinen

Tuopin Ääressä

Tyttö ja Tuoppi

Viinihullun päiväkirja

Ölmönger

Seuraa/tykkää/jaa postaus:

var addthis_config = { url: "https://brewniverse.fi/orval-juustoa-ja-trappistipanimoita/", title: "Orval, juustoa ja trappistipanimoita" }

Orval, juustoa ja trappistipanimoita was originally published on Brewniverse

[mastersofthebrewniverse-blog]

Panimoravintolat kartalla

  Sisällys

1 Suomen panimoravintolat ja vähän muualtakin

2 Helsingin panimoravintolat

3 Tukholman panimoravintolat

4 Tallinnan panimoravintolat

5 Pietarin panimoravintolat

6 Oslon panimoravintolat

7 Kööpenhaminan panimoravintolat

8 Panimoravintoloista

Suomen panimoravintolat ja vähän muualtakin

loading map - please wait... click here for troubleshooting

Map could not be loaded - please enable Javascript! → more information

Panimoravintola Koulu: 60.449764, 22.264272

Bryggeri Helsinki: 60.168305, 24.952014

Panimoravintola Plevna: 61.500891, 23.758597

Teerenpeli Kamppi: 60.170186, 24.933622

Bruuveri: 60.168594, 24.931734

Suomenlinnan Panimo: 60.148832, 24.984992

Uusi Apteekki: 60.447614, 22.270903

Stadin Panimo: 60.186886, 24.973254

Waahto Brewery: 61.864725, 28.881201

Il Birrificio: 60.163381, 24.938109

Finlandia Sahti: 61.495962, 22.643281

Keudan Panimo: 60.397436, 25.100661

Kuninkaankartanon Panimo ja Oluttupa: 60.820230, 23.768663

Beer Hunter\'s: 61.487425, 21.795934

Hollolan HIrvi: 60.985000, 25.455800

Ravintola Perho: 60.170814, 24.921265

Pub Stallhagen: 60.242239, 19.968638

Mallaskosken Panimoravintola: 62.780443, 22.836589

Bock\'s Corner Brewery: 63.116250, 21.618192

Sahtikrouvi: 61.464491, 25.904560

Kochi Aidad: 59.441151, 24.764929

Beer House: 59.436882, 24.743596

Brasserie de Metropole: 59.933096, 30.333338

Karl i Fridrikh: 59.970005, 30.232573

Paulaner Bräuhaus: 59.843232, 30.318851

Schwaben Keller: 59.958613, 30.408709

Maximilian Brauhaus: 59.989557, 30.204981

Schelkunchik: 59.931782, 30.361977

Nabeerezhnaya: 59.978311, 30.314715

Grad Petrov: 59.940849, 30.302872

Bier Stube: 59.919043, 30.285112

Jagger: 59.853546, 30.303442

Puberty: 59.973537, 30.333977

Monk’s Café & Brewery Wallingatan: 59.336259, 18.052474

Nya Carnegiebryggeriet: 59.305383, 18.098533

Fjäderholmarnas Bryggeri: 59.329158, 18.175246

Nørrebro Bryghus: 55.690250, 12.563970

Bryggeri Skovlyst: 55.762764, 12.383866

BrewPub København: 55.677500, 12.569900

Bryggeriet Apollo: 55.673100, 12.555400

Warpigs: 55.668473, 12.559991

Vesterbro Bryghus: 55.675382, 12.565731

Amundsen Bryggeri & Spiseri: 59.913741, 10.735123

Schouskjelleren Mikrobryggeri: 59.918246, 10.759908

Crowbar & Bryggeri: 59.917189, 10.753418

Grünerløkka Brygghus: 59.925001, 10.759381

Nydalen Bryggeri og Spiseri: 59.950059, 10.764512

Siste Sang Bryggeri: 59.911635, 10.766444

Helsingin panimoravintolat

loading map - please wait... click here for troubleshooting

Map could not be loaded - please enable Javascript! → more information

Bryggeri Helsinki: 60.168305, 24.952014

Teerenpeli Kamppi: 60.170186, 24.933622

Bruuveri: 60.168594, 24.931734

Suomenlinnan Panimo: 60.148832, 24.984992

Stadin Panimo: 60.186886, 24.973254

Il Birrificio: 60.163381, 24.938109

Ravintola Perho: 60.170814, 24.921265

Tukholman panimoravintolat

loading map - please wait... click here for troubleshooting

Map could not be loaded - please enable Javascript! → more information

Monk’s Café & Brewery Wallingatan: 59.336259, 18.052474

Nya Carnegiebryggeriet: 59.305383, 18.098533

Fjäderholmarnas Bryggeri: 59.329158, 18.175246

Tallinnan panimoravintolat

loading map - please wait... click here for troubleshooting

Map could not be loaded - please enable Javascript! → more information

Kochi Aidad: 59.441151, 24.764929

Beer House: 59.436882, 24.743596

Pietarin panimoravintolat

loading map - please wait... click here for troubleshooting

Map could not be loaded - please enable Javascript! → more information

Brasserie de Metropole: 59.933096, 30.333338

Karl i Fridrikh: 59.970005, 30.232573

Paulaner Bräuhaus: 59.843232, 30.318851

Schwaben Keller: 59.958613, 30.408709

Maximilian Brauhaus: 59.989557, 30.204981

Schelkunchik: 59.931782, 30.361977

Nabeerezhnaya: 59.978311, 30.314715

Grad Petrov: 59.940849, 30.302872

Bier Stube: 59.919043, 30.285112

Jagger: 59.853546, 30.303442

Puberty: 59.973537, 30.333977

Oslon panimoravintolat

loading map - please wait... click here for troubleshooting

Map could not be loaded - please enable Javascript! → more information

Amundsen Bryggeri & Spiseri: 59.913741, 10.735123

Schouskjelleren Mikrobryggeri: 59.918246, 10.759908

Crowbar & Bryggeri: 59.917189, 10.753418

Grünerløkka Brygghus: 59.925001, 10.759381

Nydalen Bryggeri og Spiseri: 59.950059, 10.764512

Siste Sang Bryggeri: 59.911635, 10.766444

Kööpenhaminan panimoravintolat

loading map - please wait... click here for troubleshooting

Map could not be loaded - please enable Javascript! → more information

Nørrebro Bryghus: 55.690250, 12.563970

Bryggeri Skovlyst: 55.762764, 12.383866

BrewPub København: 55.677500, 12.569900

Bryggeriet Apollo: 55.673100, 12.555400

Warpigs: 55.668473, 12.559991

Vesterbro Bryghus: 55.675382, 12.565731

Panimoravintoloista

Euroopassa jonkinlaisia panimopubeja tai -majataloja on ollut kauan. Briteissä sanotaan ensimmäisten modernien panimopubien syntyneen 1979 Firkin-pubiketjuun. Vuonna 1982 jenkeissä ensimmäisenä sai luvan samoissa tiloissa myydä olutta ja ruokaa Washingtonin osavaltiossa sijainnut Yakima Brewing and Malting Company. Seuraavana vuonna Mendocino Brewing Company avasi Californian ensimmäisen panimopubin Hoplandissa Russian River -joen rannalla. Asiallinen paikkakunnan nimi ja kuten arvata saattaa, se on yhteydessä humalan tuotantoon alueella. Nykyisin Yhdysvalloissa laajimpia panimopubien verkostoja on McMenamins -ketjulla. Suomalaisista ensimmäisenä oli toiminnassa Kappelin ravintolapanimo (1993-2000) Sinebrychoffin omistuksessa. Helsingin ravintolapanimoista vanhin edelleen toiminnassa oleva on vuonna 1995 aloittanut Perho.

Postaus listaa Suomesta ja sen lähiympäristöstä löytyvät panimoravintolat. Näissä paikoissa oluen tuotantokapasiteetti on yleensä selvästi pienempi kuin muissa pienpanimoissa. Voi miettiä miten raja vedetään panimoravintolaksi luokittelun osalta. Lähtökohtaisesti samoissa tiloissa tai ainakin toistensa välittömässä läheisyydessä pitäisi valmistaa olut sekä myydä ruokaa ja oman panimon olutta. Tässä listauksessa kriteerinä on hieman väljemmin ollut, että panimon yhteydessä riittää olla sen tuotteita myyvä baari. Nettiä selatessa näyttää löytyvän sellaisiakin panimopubiksi mainittuja yrityksiä, joissa oluen valmistus tapahtuu jossakin muualla kuin myyntipaikan yhteydessä. Vaatimuksena myös on ollut, että ravintola on avoinna yleisölle. Suurten panimoiden yhteydessä tapahtuva ravintolatoiminta on jätetty listojen ulkopuolelle.

Vaikka listausta kootessa ei ole yritysten kohdalla otettu kantaa onko syytä puhua panimoravintolasta vai ravintolapanimosta, nimityksellä voi olla merkitystä. Molemmat sanojen järjestykset ovat ymmärrettäviä, joskin ensimmäisenä kannattanee mainita se toiminta, mikä on yrityksen kannalta toiminnallisesti ja taloudellisesti merkittävämmässä roolissa. Jos molemmat ovat tasavahvoja, kallistuisin silloin kutsumaan paikkaa panimoravintolaksi. Ellei muuta perustetta, niin näin mukaillaan paremmin englannin kielistä brewpubia ja oluenpanoon liittyvä toiminta saa harvinaisemman luonteensa ansaitsemaa painoa. Vielä voi väännellä muitakin versioita: panimopubi vai pubipanimo, tai panimobaari vai baaripanimo, tai koulupanimo vai panimokoulu.

Listalla on tunnistettu parikymmentä suomalaista ja lähes saman verran lähialueiden isoimmissa kaupungeissa toimivaa panimoravintolaa. Helsinki näyttäytyy tässä Itämeren rantakaupunkien joukossa kunniakseen, mutta voipa olla että eri kaupungeissa piileskelee vielä muitakin yrityksiä, jotka ansaitsisivat paikan kartalla. Lisäyksistä tai korjauksista voi vihjaista lomakkeella.

Seuraa/tykkää/jaa postaus:

var addthis_config = { url: "https://brewniverse.fi/panimoravintolat-kartalla/", title: "Panimoravintolat kartalla" }

Panimoravintolat kartalla was originally published on Brewniverse

[mastersofthebrewniverse-blog]

Sahticocktails - Salute to the great history of Sahti

Sahti batch few weeks ago turned out to be quite decent to say the least. One can appreciate this noble drink and its traditions not only by sticking with pure sahti alone. In addition, we wanted to see how it would contribute to drink mixes and whether its nature would remain recognizeable in a line of cocktails: a long drink, a fancy cocktail, a strong cocktail and a shot.

By wrapping some gloss around sahti also results bling-bling proof night club versions for sahti. When one seeks to find intriguing tastes the path taken is more or less inevitable. Mixing sahti with soft and hard drinks is fascinating, but may be controversial and odd as well. Not all may like the idea of twining past and present drinks together. On the other side, there will always be someones who won’t love the taste of sahti as such. In fact, when first said aloud the idea of mixing sahti with Coca-Cola, the person next to me implied: “Why batter cola with sahti?”

So the first idea was simply to mix sahti with common soft drinks. Similar types of drink mixes have been existing long time for some other more common beer styles, usually referred to as shandies or radlers. However, we wanted to go bit further with the idea, especially when honoured to have guest for designing the drinks. The setting for experiments was provided by the Brewniverse, but the soul to drinks was given by French gourmet cook Tomi Bourthoumieu. He has been working in Michelin star restaurant, Château de la Pioline in Aix-en-Provence. Collaborative attitude worked this time too. A batch of beer was brewed together with Tomi and he gave the birth for the following etno-cocktails.

1. Saimaa Royale

This is a long drink for chilling. This is where Eastern Finland and Western France meet. The original recipe uses Château de Montifaud VSOP Fine Petite Champagne. Rotate the glass back and forth for cucumber slice to mimic baby green mamba swimming. Then enjoy and watch any Finnish lake for peace of mind.

The drink welds together brown colours from both sahti and cognac, unfolding amber golden colour with tonic water. It produces green reflections and nice bubbles on the cucumber. Strong sweetish aroma from sahti. The hint of cucumber softens the tones from alcoholic beverages. Overall very fresh, the taste of sahti is present.

Composition:

4cl cognac

9cl sahti

9cl Schweppes tonic water

1 peel of cucumber

3 ice cubes

Total serving: 22cl

Serve in tall tumbler glass on the rocks.

2. Strawberry Sampo

Strawberry Sampo is a fancy cocktail party drink. The name is inspired by Finnish Kalevala poetry, in which sampo is a wonderful kind of mill generating richnesses. Ancient heritage made luxourius.

The drink has dark reddish-pinkish cloudy appearance with thick beautiful foam. Strawberry smell with fresh strawberries is striking. Overall light presence of strawberry and berry sweetness, with the lightness of cava (Spanish sparkling white wine). Sahti adds to drink the deepness of a forest. With this cocktail you want to have party in the woods like Alice in Wonderland.

Composition:

2 cl fresh strawberry purée with sugar

4cl sahti

8cl cava (Freixenet Cordon Negro Cava Brut)

1 fresh strawberry for decoration

Total serving: 14cl

First add the strawberry purée and sahti and stir them, then add the cava with enough strength to create a pink foam. Be sure to have sweetened strawberry pulp to avoid sour taste. Serve in champagne flute.

3. Sunny Sahti

This one is strong cocktail to be served as short drink. Whether the weather is sunny or showery this drink makes you feel lovely. Chef’s favourite.

The cocktail is really fresh with the characteristic taste of sahti. Nice orange pale colour. Citric aroma brought by Cointreau and lemon. Rather strong while fresh. Orange-flavoured Cointreau and lemon slice mix to sahti for flavour complexity. This convolution is created by the friendly match between sourness and sahti sweetness.

Composition:

2cl lemon juice from fresh lemon

2cl Cointreau

4cl sahti

A slice of a lemon for decoration

Few ice cubes

Total serving: 8cl

Use shaker to mix the ingredients then filter ice cubes away. Serve in cocktail/Martini glass (may be substituted with traditional cognac glass).

4. Shotiverse, the Double-J shot

Here we have a shot, or actually two shots. This drink is to be made two shots at the time and to be enjoyed together with  friend or someone else important. Festive and easily drinkable with interesting polar cloudberry. Samba dancers would drink this in Brasil.

The drink is pretty sweet as the sweetness is boosted both by cloudberry liqueur and sahti. This is like a little candy. After taking the shot, infused lime is to be eaten (not the skin you funny fellow). This cuts off the sweetness leaving the final taste a bit sour.

Composition:

2cl sahti

2cl cloudberry liqueur (Chymos Lakka liqueur)

A quarter of a lime slice

Total serving: 4cl per portion, always serve paired shots.

Serve in shot glasses with a small lime slice in the glass.

You can drink these all day long (with moderation of course) watching ringed seals sunning themselves on lake Saimaa rocks. Or wherever you may roam with an access to sahti. Go on with the recipes and give it a try yourself! À la vôtre!

  Seuraa/tykkää/jaa postaus:

var addthis_config = { url: "https://brewniverse.fi/sahticocktails-salute-to-the-great-history-of-sahti/", title: "Sahticocktails – Salute to the great history of Sahti" }

Sahticocktails – Salute to the great history of Sahti was originally published on Brewniverse

[mastersofthebrewniverse-blog]

Bändibrändätyt oluet #8: Amorphis, sekä kooste aiemmista vastaavista #1-7

Maku Brewingin pale ale (4,5%) Amorphisin mukaan nimettynä. Korkatessa olut ei tervehtinyt moshingilla mutta gushingilla kuitenkin. Sattuuhan näitä eikä siitä isompaa haittaa kun malttaa kaataa varoen ja odottaa vaahdon laskeutumisen. Pienen odottelun jälkeen iloisen raikas sitruunagreippi hyökyi lasista nenään. Oikein kiva. Maku jatkuu katkeroon päin siitä mihin tuoksu jäi. Pale aleksi varman pirteä ja hyvin voisi myös APAksi tyyliltään luonnehtia. Etenkin bändibrändättyjen sarjassa aivan omaa luokkaansa. Nam.

Kuvassa esiintyvän vihaisen harmaan hahmon nimi on Pertti. Korkki irti ja olutta maistamaan. Uusimmalta levyltään Amorphis-musamaistiaisia olutkuvien perään.

    Aiemmat alkuperäiset bändiolutpostaukset Facebookin puolella:

#7 Sibelius, Vakka-Suomen Panimo

Sibeliuksen 150-vuotisjuhlabisse VASPilta. Perus. Lager. Maistuvammasta päästä sitä lajia. Katajaa raaka-aineiden joukossa, vaikkei selvää sen karakteeria mausta löydä. Ainola toisessa kuvassa taustalla. ”Tämä talo on, kuten tiedät, taiteelleni välttämättömyys. Sen vuoksi onkin kysymys niin paljosta.” Jean Sibelius, 1904.

Kuvien alla jotakin hienoa taiteilijalta metallisella sivumaulla kohdasta 0:38 eteenpäin.

    #6 Nightwish, Nokian Panimo

Kuvassa Nokian Panimon Nightwish Beer (4,5 %) vuodelta 2004. Näistä vanhoista oluista parane lähteä liiemmin makuja kommentoimaan. Pullossa lukee megabueno cerveza. Olkoon näin. Megabueno styge ainakin on:

#5 KISS Destroyer, Krönleins Bryggeri

Mystinen KISS Destroyer lager. Mystinen siksi, että panimoa ei tuotteen labelissa kerrota. Visuaalisesti virheetön, makumaailmaltaan erittäin neutraali. Ehkä tämä on monenkin suun mukaista, makuasia, mutta tuskin pääsee olutharrastajien suosioon. Ja silloin kun litrahinta kipuaa kympin tuntumaan, odotukset kasvaa. Ratebeerin mukaan asialla olisi samainen Krönleins Bryggeri, joka Motörhead bastards lageriakin duunaa. Nimibändioluista alkaa kuvio muotoutumaan.

Enempiä kommentoimatta pannaan linkaten Destroyer-levyltä se erilainen iso KISS-hitti. Siitäkin erikoinen biisi, että sen esittää rumpalismies Peter Criss, eikä bändin nokkamiehet edes olleet mukana kappaleen teossa.

  #4 Iron Maiden Trooper, Robinsons Brewery

Odotukset aiemman Trooper-kokemuksen mukaan oli korkealla, tulossa olisi kivasti humaloitu raikas bitteri. Myös etiketti lupaa enemmän kuin tähän asti raportoidut muut bändioluet, mallaspohjassa myös vehnää, humalina Goldings, Cascade ja Bobec. Viime mainittu on entuudestaan tuntematon, pikabrowsaamisella lie sama kuin Styrian Golding B. Muttamutta, joku ei tässä pulloyksilössä ole kohdillaan. Ainakaan Cascaden hedelmäisistä aromeista ei ole tietoakaan. Kaikkiaan humalointi vaikuttaa lattealta, maku pahvisen-metallisella olemuksella höystetty, ja jälkimaussa tympeää tuhkaa. Näköjään pettymys ruokkii mielikuvitusta. Parasta ennen päivämäärä on vasta Sept 2015, joten yli-ikäisyydestä ei ole kyse. Kuva todistaa, että tosifani ei petä vaikka kouraan sattuisikin maanantaikappale. Niiden hyvien muistikuvien kunniaksi Trooper Youtubesta.

#3 Motörhead, Krönleins Bryggeri

Motörhead bastards lager – Kovemmille jätkille ja muijille. Etiketin mukaan juurikin “hell raisers” –tyyppisille tyypeille. Tai ehkä juuri sellaisille jotka järjestää kolmen auton kisoja 15cm paksulla järven jäällä (kuvassa taustalla). Mutta eipä niinkään sellaisille, jotka etsii oluesta isommalti luonnetta. Ruotsalaisen Krönleins Bryggerin toimesta pysytään turvallisesti positiivisella tavalla perusvarmojen juomalaagereiden (4,7%) osastossa. Hellraisers osaston musaakin löytyy.

#2 Hurriganes, Laitilan Wirvoitusjuomatehdas

Vaalea Hurriganes-lager ja oluen nimibiisi siihen perään.

#1 AC/DC, Karlsberg Brauerei

Ensimmäisen muusikko-olutpostauksen bändiksi päätyy musiikin puolesta ah aina niin hevi AC/DC. Tyylinä maitokauppalager, nuff said. Hauskasti myös on kehitelty tuoteselosteeseen termiksi “Law of Purity”. Turvallisempi hieman vääntää alkuperäistä puhtauslakia mutkalle kun kuitenkin raaka-aineiden joukossa on myös humalauute. Vaikkei olut kova hitti olisikaan, musiikin puolelta niitä löytyy.

  7.12.2015 / Jani 

Seuraa/tykkää/jaa postaus:

var addthis_config = { url: "https://brewniverse.fi/bandibrandatyt-oluet-8-amorphis/", title: "Bändibrändätyt oluet #8: Amorphis, sekä kooste aiemmista vastaavista #1-7" }

Bändibrändätyt oluet #8: Amorphis, sekä kooste aiemmista vastaavista #1-7 was originally published on Brewniverse