Tumgik
merituulista · 5 years
Text
Mitä olet oppinut digitaalisen liiketoiminnan kehittämisestä?
Moi lukjia!
Tänään tarkoituksena on pohtia sekä käydä läpi asioita, mitä olemme oppineet digitaalisen liiketoiminnan kehittämisestä. Kuten oppitunneilla kävimme läpi, liiketoimintaa voi kehittää monella eri tapaa. Tämän lisäksi olemme tutkineet erilaisia digitaalisen liiketoiminnan aiheita opintojaksolla, sekä tutkineet niitä erilaisten itse kirjoittamiemme blogien muodossa.
Tumblr media
Miten käsityksenne digitaalisesta liiketoiminnasta on muuttunut?
Kurssin aikana olemme saaneet konkreettisemman kuvan siitä, mitä digitaalinen liiketoiminta oikeasti on. Muutama viikko takaperin, kun teimme aiheesta mindmapin, tuntui käsite hurjan laajalta ja epäselvältä. Pähkinänkuoressa se kuitenkin tarkoittaa yrityksen eri osa-alueiden hoitamista digitaalisesti. Oli se sitten some markkinointia, verkkokaupan pyörittämistä tai digitaalisen asiakaspolun seuraamista. Blogeja kirjoittaessa on ollut mielenkiintoista nähdä miten paljon taustatyötä ja tutkimuksia aiheeseen liittyy.
Digitaaliseen liiketoimintaan liittyviä tutkimuksia ja muita aineistoja lukiessa käsitys tästä liiketoiminnan muodosta on muuttunut merkittävästi. Tämän myötä monet siihen liittyvät toiminnot ja niiden käyttötarkoitukset ovat konkretisoituneet. Vaikka digitaalinen liiketoiminta tuntuu vieläkin erittäin laajalta käsitteeltä, on nyt helpompi ymmärtää siihen liittyviä toimintoja, sekä arvostaa niiden merkitystä liiketoiminnassa aivan uudella tavalla.  
Tumblr media
Mitä uutta olette oppineet kurssin aikana?
Kurssilla kävimme läpi erityisesti sosiaalisen median asemaa markkinoinnissa ruohonjuuritasolla. Suurimmalle osalle ryhmästämme esimerkiksi Tumblr blogin käyttö oli täysin uutta ja oli erittäin mielenkiintoista perehtyä siihen tarkemmin.  
Kaikki meistä olivat lukeneet blogeja, mutta suurimmalla osalla aiempaa kokemusta blogin kirjoittamisesta ei ollut. Oli jännittävää oppia, kuinka arjessakin tutut snapchatit, instagramit, twitterit ja muut sosiaaliset mediat toimivat käytännössä myös markkinoinnin tukena.
Ennen kurssin alkua oli varmaankin kaikilla tiedossa, että Google on melkoisen suuri yritys, mutta kurssilla tutkailtujen aiheiden piirissä huomasi Googlen olevan kaikissa muodoissa digitaalisessa markkinoinnissa mukana jollain tavalla. Tässä on se hassua, että lukija, sinunkin näkymässä on varmaan tälläkin hetkellä googlen kautta tullutta mainontaa.
Tumblr media
Summa summarum
Aiemmin, jos joku olisi kysynyt, että mitä digitaalinen liiketoiminta on, mieleen olisi tullut vain muutama esimerkki ja muutama kysymysmerkki. Digitaalista liiketoimintaa on paljon kuluttajien silmien ulottumattomissa, mutta jokainen meistä yllättyi, miten paljon sitä loppujen lopuksi on myös jokapäiväisessä elämässämme.  
Näemme sosiaalisen median kanavat uudessa valossa ja huomaamme varmasti toimivat markkinointitavat. Nyt myös Tumblr on päässyt uutena kanavana joukkoon. Verkkokaupoissa asioidessa osaamme analysoida omia asiakaspolkujamme ja yritysten onnistumista digitaalisessa liiketoiminnassaan. Oli kaiken kaikkiaan antoisa ja mielenkiintoinen jakso.
Iso kiitos teille lukijat ja pohtijat - jatkakaa digitaalisuuden pohdintaa!
9 notes · View notes
merituulista · 5 years
Text
Somemarkkinoinnin trendit 2019
Yritysten markkinointi yleisesti on viime vuosien aikana muuttunut monella tapaa digitalisaation ja sosiaalisen median valtavan kasvun myötä. Pikkuhiljaa on kehittynyt kaikenlaisia markkinointitrendejä, joista some on ottanut ison palan osakseen. Somemarkkinointiyritys Kurio on laatinut vuoden 2019 ennustetuista somemarkkinointitrendeistä raportin, jossa käydään läpi muutamia isoimpia trendejä. Mitä trendejä sinä olet jo huomannut? Todennäköisesti ainakin Kurion mainitsemat seuraavat kolme, joista kerron muutaman pointin.
Megatähdistä mikrovaikuttajiin
Olet varmasti nähnyt monia tuttuja julkisuudenhahmoja yritysten mainoksissa tai jopa joidenkin tuotteiden pitkäaikaisena mainoskasvona. Megatähdillä on helppo saada näkyvyyttä tuotteelle/yritykselle, mutta riittääkö niin sanottujen mainoksiin maksettujen starojen kasvot enää vakuuttamaan asiakkaita tuotteiden laadukkuudesta? Tavallinen kansa on alkanut kaivata tuotearvioita ja kokemuksia samaistuttavammalta väeltä; mikrovaikuttajilta. Näitä ovat esimerkiksi erilaiset tubettajat, instaajat, snäppääjät, bloggaajat ja pelaajat, jotka ovat tarpeeksi suuria someilmiöitä ollakseen vaikuttajia, mutta tuntuvat vielä elävän edes vähän enemmän tavanomaisen kuluttajan elämää. Mikrovaikuttajien sponsorointi onkin kasvussa ja sen on ennustettu olevan isompi markkinointitrendi tälle vuodelle.
Tumblr media
Somen käyttö ja kriittisyys kasvavat käsikädessä
Loogistahan se on, että mitä enemmän markkinointia näkee, sitä enemmän löytää epäkohtia ja epäilyttäviä väitteitä mainoksista, ja sitä enemmän muuttuu kriittisemmäksi markkinointia kohtaan. Markkinoinnin lisääntyminen sosiaalisessa mediassa luo monille lisäksi ”someähkyä”, etenkin kun jokaista mainosta pitää tarkastella varauksella, vaikka se olisikin esimerkiksi oman lempparitubettajan tuotearviontivideo.
Yritysten täytyy tänävuonna vastaanottaa yleistyvä kriittisyys ja mahdollinen ähkyn aiheuttama somelakkoilu haasteena ja keksiä uusia tapoja suhteuttaa markkinointi kohtuulliseksi, mutta tehokkaaksi. Jotta somemarkkinointi ei olisi jatkuvalla syötöllä tapahtuvaa tasapaksua pommitusta, tilalle keksitään muita toimenpiteitä ja kampanjoita, joilla ainakin yksittäisiin lieveilmiöihin pyritään puuttumaan.
Videot ja livet voittavat kuvat ja sanat
Melkein kaikissa somekanavissa on nykyään omat ”mystoryt”, siis erilaiset videopätkät käyttäjän sen hetkisestä elämästä ja tapahtumista, jotka näkyvät tietyn ajan profiilissa. Aiemmin tilanteiden videoiminen someen on ollut pääosin kuluttajien hommaa, mutta nyt se on yleistynyt myös yritysten keskuudessa.
Tumblr media
Kaikenkokoiset yritykset saattavat markkinoida tuotteitaan ja palveluitaan joka päivä lyhyillä videonpätkillä yritystiliensä stooreissa, tai parhaimmassa tapauksessa jopa live-lähetyksissä. Itsekin seuraan muutamien yritysten mystoreja esimerkiksi Instagramissa ja olen todennut sen olevan melko kätevä lisä markkinointiin, sillä tarinat eivät pomppaa väkisin silmille, vaan asiakkaan halutessaan ovat saatavilla ja katsottavissa. Samaten niin mikrovaikuttajien, että yritysten stooreilusta on tulossa yksi isoimmista somemarkkinointitrendeistä vuonna 2019. Mitä yrityksiä sinä seuraat somessa ja katsotko koskaan yritystilien mystoreja?
5 notes · View notes
merituulista · 5 years
Text
Tulevaisuuden maksutavat
Siitä ei ole monia vuosia, kun lähimaksu ilmestyi maksukortteihin ensimmäisen kerran. Sen jälkeen lähimaksu onkin siirtynyt puhelimiin, samoin kuin erilaiset liikkeiden clubijäsenyydet ovat siirtyneet puhelimen appeihin. Täten lompakot ovat kaventuneet, kun muovikortit alkavat tippua pois matkanvarrella. Mutta miltä näyttää maksutavat tulevaisuudessa?
Sinun rahat, mutta jokin muu maksaa
Suomen pankki on julkaissut tästä aiheesta e-kirjan, joka käsittelee kattavasti tulevaisuuden ennustettuja maksutapoja. Iso teema tulevaisuuden maksamistavoissa on automaatio, jonka ennustetaan menevän siihen pisteeseen, että älylaitteet maksavat ja tekevät ostokset puolestasi. E-kirjassa käsitellään muun muassa sellaista mahdollisuutta, että itseohjautuvilla autoillakin tulisi olemaan lompakko, jota autot pystyisivät itse hallitsemaan samalla kun suunnittelisivat päivän reitit ja akkujen lataukset. Toinen  tulevaisuuden arkikäytön älylaite, jääkaappi, tietäisi mitä tarvittavia aineksia puuttuu ja sekä tilaisi, että maksaisi ne itse.
Tumblr media
Digitaalisuuden ja teknologian kehitys mahdollistaa älylaitteiden jopa niin vahvan kommunikoinnin keskenään, että me emme oletetusti 2020-luvulla enää käytännössä suorita maksamista omin kätösimme. Niin sanotut lohkoketjut ja tekoäly tulevat mahdollistamaan älylaitteiden tekemän sopimustenhallinnan ja maksusopimusten ja -tapahtumien käsittelyn häiriöttömämmin, sujuvammin sekä varautuen maksukyvyn heilahteluihin. Kaikki automaatio tulee tapahtumaan tietenkin asetettujen rajoitusten, maksuvalmiuden ja sääntöjen puitteissa.
Näytä peukku ja kerää ostoksesi
Jos mietitään vielä nykypäivän maksutapoja, niistä nopeasti yleistynyt ja suosiota kasvattanut puhelimen lähimaksu on saanut minutkin muuttamaan mieleni lähimaksun suhteen. Aiemmin, vielä kun lähimaksu oli uudempi juttu ja sen turvallisuudesta varoiteltiin, en pahemmin murehtinut pankkikortin pin-koodin ainaista näpyttelyä. 
Tumblr media
Nyt, kun on mahdoliisuus jättää nopealla kauppareissulla lompakko kokonaan kotiin ja maksaa puhelimella, tuntuu oudolla tavalla turvallisemmalta lähteä ovesta ulos. Ei tarvitse joka kerta kerrata mielessä, että ottiko sen lompakon mukaan vai ei, eikä myöskään pelätä, että se unohtuu johonkin tai napataan laukusta. Puhelin - kun valitettavan usein onkin - on usein kädessä tai muuten helposti saatavilla vaikkapa takin taskussa. Olin missä tahansa ja ilman lompakkoa, minulla on rahat mukana. Se onkin sitten asia erikseen, että toimiiko lähimaksu vielä ihan joka kerta ja kaikkialla.
6 notes · View notes
merituulista · 5 years
Text
Kannattavaa kierrätystä -vaihtodiili
Opiskeluihimme kuuluu projekti, jossa teemme eräänlaisen innovaation valitulle yritykselle, meidän tapauksessamme mResell-nimiselle käytettyjen Apple-tuotteiden myyjälle ja ostajalle. Tässä postauksessa ryhmämme käsittelee lyhyesti Lean Canvas –mallin mukaisesti yrityksen ja innovaatiomme ominaisuuksia.
Yrityksen kehityskohteet
Käytettyjen puhelimien myyntihinta on liian korkea. Esimerkiksi uuden Iphone 8:n ja vastaavanlaisen käytetyn puhelimen hintaero on vain 39.90€, eikä mResell:n pakettiin kuulu kuulokkeita. Tämän lisäksi yrityksen tunnettavuuteen tulisi panostaa, sillä moni kyselyyn vastanneista eivät olleet kuulleet yrityksestä aiemmin ollenkaan. Yritys ei erotu muista kilpailijoista tarpeeksi hyvin.
Vaihtoehtoisesti kohderyhmän on helppoa käyttää paremmin tunnettujen yritysten palveluita. Ero uuden ja käytetyn puhelimen välillä ollessa pieni, asiakkaat saattavat päättyä ostamaan uuden puhelimen. Jos asiakkaat eivät saa hyvää hintaa myymistään puhelimista, he saattavat jättää vanhan puhelimen myymättä.  
Ratkaisu
Vaihtodiili – yhdessä muodossaan: ostaessasi uuden puhelimen mResell:lle saat paremman tarjouksen vanhasta puhelimestasi, ja toisessa muodossa: myydessäsi vanhan puhelimesi mResell:lle saat enemmän hyvitystä uuteen puhelimeen. Tällä voidaan yrittää sitouttamaan asiakkaita lähettämään puhelimensa mResell:lle. Vaihtodiilissä olisi myös hyvää se, että kilpailijoilla ei ole tällä hetkellä vastaavaa diiliä tarjolla.
Tumblr media
Avainmittarit
Vaihtodiilin myötä olisi tärkeää mitata vaihtodiilin käyttöastetta. Koska vaihtodiili laskee katteita olisi hyvä olla perillä sen käyttöasteesta, jotta tiedetään lisääkö diilin kauppojen määrää. Lisäksi diilin myötä olisi hyvä seurata asiakaspalautteita ja kommentteja diiliin liittyen – asiakkaiden kommentit diilistä saattavat osoittaa parannuksen kohteita.
Arvolupaukset
Kannattavaa kierrätystä. Mielestämme tämä kiteyttää hyvin yhtiön arvolupauksen. Yhtiön asiakaskunta koostuu ekologisuutta arvostavista asiakkaista, jonka takia ekologisuus tulisi mielestämme tuoda entistä vahvemmin esille sekä yhtiön markkinoinnissa, että verkkosivuilla.  
Oleellista on myös tehdä asiakkaalle selväksi, että kyseessä on myös ekologisuuden lisäksi laadusta tinkimätön yritys. Asiakas voi asettaa odotuksensa niin korkealle, että laite vastaa samaa, kuin ostaisi täysin uuden laitteen kaupasta.
Etulyöntiasema
Tällä hetkellä kilpailijat eivät tarjoa samanlaista etua puhelimen myynnin ja oston välille. Täten mResell olisi ensimmäinen, joka tarjoaa tämänkaltaista etua asiakkailleen. Tämä on ehdottomasti kilpailuetu. Odotamme, että edun myötä asiakasmäärä kasvaa ja tämän myötä myös yrityksen tunnettuus paranee.  
Kanavat
Vaihtodiilin onnistumisen edellytyksenä ovat toimivat myynti- ja markkinointikanavat. Yrityksen kotisivut, sekä some-tilit tulisi tarkistaa ja päivittää. Esim. Instagram-tili olisi hyvä tehdä. Myös parannukset hakukoneoptimointiin ja -mainontaan edesauttaisivat vaihtodiilin menestymistä.
Asiakassegmentit
Innovaatiomme tärkeimpiin asiakasryhmiin kuuluvat 18-25 vuotiaat kaupungissa asuvat nuoret, sekä pienet yritykset. Nämä ovat nyt jo yrityksen suurempia asiakasryhmiä.
Ihanteelliset käyttäjäryhmät yrityksellemme ovat digitaalisuudesta ja ekologisuudesta kiinnostuneet henkilöt ja yritykset, jotka ovat myymässä vanhan puhelimensa pois ja tarvitsevat uuden tilalle.
Tumblr media
Kulurakenne
Vaihtodiilin myötä puhelimien, niin myytävien kuin sisäänostettavien, hintoja pitää diilikohtaisesti muuttaa ja näin ollen katteet myös laskea uusiksi. Tähän liittyen yrityksen verkkokaupan nettisivuille voisi olla hyvä saada esiin hintavertailu täysin uusien ja mResellin myymien puhelimien välille, tai jonkinlainen suuntaa antava hintalaskuri vaihtodiiliin tarjouksille. Verkkokaupan päivittäminen tietenkin vaatii aikaa ja työvoimaa, tai ulkoistettuna vielä enemmän pääomaa.
Kassavirta
Tarkoituksenamme on innovaation kautta houkutella lisää asiakkaita, joka loogisesti lisäisi yrityksen myyntiä. Koska yrityksellä ei ole kivijalkakauppaa, tulot tulevat verkkokaupan kautta.
Tätä blogia työstivät muutkin ryhmämme jäsenet Blogdayrasmus Tare7blog Eemiblog Lööviblogi Kiranblogi ! Rakkaat lukijat, jos haluatte lisää mielenkiintoista luettavaa, pistäkääpä nämä blogit pikimmiten seurantaan.
7 notes · View notes
merituulista · 5 years
Text
Verkkomarkkinoinnin harjoitteet
Kaupankäynti digitalisoituu, kuten tässä blogissa onkin jo aiemmin todettu. Jotta kauppaa saadaan aikaiseksi, mitä yritysten sitten pitää ottaa huomioon yrityksen markkinoinnissa? Se nyt on tietenkin selvää, että sanomalehdet ja jakelumainokset alkavat olla eilisiä, kun olemme orientoituneet viettämään puolet päivistämme älypuhelimilla ja tietokoneilla. Seuraavaksi saattekin kuulla pointteja Fonectan tekemästä Markkinointi.Nyt -oppaasta markkinoinnin muutoksista ja tärkeistä huomioista digitaalisessa markkinoinnissa.
Markkinointi on muuttunut
Markkinointi.Nyt -oppaassa kerrotaan lyhyesti se, miten markkinointi on tässä vuosien mittaan muuttunut. Kaikkein keskeisin piirrehän on ostoprosessin siirtyminen niin monelta osin verkkoon. Se mitä ennen luettiin joko lehdestä tai kuultiin suoraan myyjältä, löydetään nyt verkkosivuilta, sosiaalisesta mediasta ja keskustelupalstoilta. Tuotteiden ja niiden tietojen haku, myynti ja suosittelut tehdään suurimmaksi osaksi netissä. Tästä johtuenhan asiakkaat eivät enää kierrä kivijalkakauppojakaan vertaillessaan tuotteita, mikä taas on johtanut siihen, että yritykset ovat alkaneet markkinoida myymälöitään netissä saadakseen asiakkaat vierailemaan myös fyysisesti. Mikä paradoksi.
Tumblr media
Pienennä digikuilua
Tiesitkö, että yrittäjistä vain harmillisen pieni osa on ymmärtänyt verkon tärkeyden ja hyödyntänyt sen mahdollisuuksia? Hyvä esimerkki on B2B-toimijat, jotka kokevat ettei heidän bisnes ole verkossa, mutta todellisuudessahan tämäkin myynti on human to human -myyntiä. Toisin sanoen yrityksissä päätösten tekijät ovat yhtälailla ihmisiä, kuin tavalliset kuluttajatkin. Iso ongelma, ja nyt myös tavallisten kuluttajien kannalta, on yritysten haluttomuus panostaa verkkosivuihin ja löydettävyyteen, vaikka Markkinointi.Nyt -oppaan mukaan 83% suomalaisista kuluttajista etsii tietoa hakupalveluista ja 76% pitää verkkosivuja ensisijaisena tiedonlähteenä.
Seuraa ostokäyttäytymisen muutosta
Mitä enemmän tulee uusia digitaalisia innovaatioita, sitä laajemmaksi asiakkaiden ostopolut muuttuvat. Ole siis valppaana uusista mahdollisuuksista markkinoida yritystäsi, sekä pidä huoli keinojesi nykyaikaisuudesta.
Tumblr media
Pidä tiedot ajantasalla, verkkosivut ja löydettävyys
Jos yrityksestä löytyy epämääräisiä, tai ristiriitaisia tietoja netissä, se vähentää markkinoinnin tehokkuutta heti ensikättelyssä. Varmista, että yrityksesi löytyy hauista ja tiedot täsmäävät todellisuutta. Erittäin tärkeää on pitää yhteystiedot helposti löydettävinä ja aukioloajat korrekteina ja samoina joka lähteessä!
Ota Googlesta kaikki irti
Niin kuluttajat kuin yrityspäättäjät useimmiten hyökkäävät nimenomaan googlettamaan tuotteita tai yritystietoja, sillä Google tarjoaa nopeasti ja helposti tärkeimmät verkkosivut, joista kaikki vastaukset löytyvät. Googlen hakusanamainontaa kannattaa ja pitääkin hyödyntää, sekä Googlen muita oheispalveluja, kuten esimerkiksi Google Displayta. Olemalla kärkijoukossa Google-hauissa ja kohdentamalla Displey-mainontaa saat nopeasti huomiota myös niiltä potentiaalisilta asiakkailta, jotka eivät olleet ajatelleetkaan tai välttämättä edes tienneet yrityksestäsi.
Tumblr media
Hyödynnä dataa
Kun olet kerryttänyt asiakasrekisteriä, rajannut kohderyhmääsi ja muita segmenttejä, pystyt tehostamaan verkkomainontaasi hyödyntämällä erilaisia kohdentamisen työkaluja. Saat myös vanhojen asiakkaiden tietojen perusteella mahdollisesti selville uusia potentiaalisia asiakkaita, jotka muistuttavat nykyisiäsi. Kunhan muistat huolehtia datan laillisuudesta, voit keskittyä tietojen lisäämään optimaaliseen tehokkuuteen.
4 notes · View notes
merituulista · 5 years
Text
Digitaalinen palvelukokemus
Jos viisi vuotta sitten olisi kysytty keski-ikäiseltä Helsinkiläiseltä, että maksaisiko hän sähkölaskunsa mielummin tietokoneella verkkopankissa vai puhelimella tunnuslukusovelluksen avulla, hän olisi todennäköisesti epäillyt puhelimella maksamisen helppoutta ja luotettavuutta ja valinnut verkkopankin. Toinen on tilanne nyt, kun niin monet erilaiset paperiset laskutkin muuttuvat e-laskuiksi, puhelin tunnistaa sormenjälkesi ja sinun ei tarvitse kaivaa tunnuslukukorttia esiin joka kerta maksujen tai rahan siirron yhteydessä. Vaikka digitaaliset palvelut ovat monille suuri harppaus tuntemattomaan, muutamien askeleiden jälkeen yhä useampi kokee tämän tuntemattoman helpompana ja mieluisampana.
Vuonna 2016 DNA teetti kyselyn suomalaisille digitaalisesta asioinnista ja palvelukokemuksesta, mikä julkaistiin tutkimusyhteenvetona medialle. Tutkimukseen osallistui kokonaisuudessaan 1036 ihmistä ja kohderyhmänä olivat 15-74 vuotiaat. Kyselyn avulla selvitettiin muun muassa parhaimmat digitaalisen asioinnin asiakaskokemukset, perinteisen ja digitaalisen asioinnin suosio sekä digitaalisten asiointien odotettu ja toivottu kehitys. Kysely on melko kattava, mutta toki nyt jo kolme vuotta vanha, mikä on nykyajan digitaalisessa kehityksessä huiman pitkä aika.
Tutkimuksesta selviää, että (silloisten) viimeisen kolmen kuukauden aikana jopa 80% vastanneista on hoitanut pankkiasioitaan joko mobiilisovelluksella tai pankin itsepalvelussa, miltei 40% on varannut ajan lääkärille tai laboratorioon verkon kautta ja n. 30% on myynyt tai ostanut tuotteita nettihuutokaupassa tai -kirpputorilla. Näistä digitaalisista palveluista parhaimmat asiakaskokemukset ovat tulleet nettihuutokaupoista/-kirpputoreilta (79% tyytyväisiä) ja Facebook kirppareilta (75% tyytyväisiä). Myös tavallisista vaatteiden ja kodin elektroniikan verkkokaupoista ostaneet asiakkaat ovat kehuneet asiakaskokemusta hyväksi (71% tyytyväisiä).
Tumblr media
Siitä huolimatta, että niin moni eri ikäluokistakin on ollut tyytyväinen digitaalisten palveluiden toimivuuteen ja toivoo niiden vielä kehittyvän jatkossa, 68% vastanneista haluaa lisäksi säilyttää perinteisemmät asioiden hoitamistavat. He haluavat mahdollisuuden valita digitaalisen ja perinteisen tavan välillä ja vaihdella kanavia eri tilanteiden mukaan. Esimerkiksi tilanteet, joissa tarvitaan asiantuntijan apua tai henkilökohtaisempaa palvelua, ovat tärkeitä perinteisten kanavien säilyttämisen kannalta. Toisaalta, mikä on hieman yllättävää tähän liittyen, digitaalisista palveluista erityisesti terveydenhuoltoon ja lääkärin kanssa keskusteluun halutaan kehittää mobiilisovelluksia ja sen semmoisia. Eikö lääkärin kanssa asioimisessa nimenomaan saada asiantuntijan antamaa henkilökohtaista palvelua?
Tumblr media
Vaikka vastaajat ideoivat uusia digitaalisia palveluja terveydenhuoltoon, pankki- ja vakuutusasioiden hoitamiseen ja kaiken maailman kirpputoreihin, suuri osa on sitä mieltä, että nykyiset palvelut riittävät jo, tai että olemassa olevia tulisi vain kehittää jatkossa. Itse olen sitä mieltä, että digitaalisten palveluiden aika on vasta alkanut, eikä uusille ideoille näy loppua. Mitä minä haluaisin kehittää, näin opiskelijana, ovat Kelan digitaaliset palvelut. Kumpa vain asumiseen tai asumistukeenkin liittyvistä muutoksista voisi näppärästi ilmoittaa vaikkapa mobiiliapin kautta, täyttämättä pitkiä lomakkeita kohta kohdalta aina uudestaan ja uudestaan.
Tumblr media
6 notes · View notes
merituulista · 5 years
Text
Digitaalinen tulevaisuus - uhka vai mahdollisuus?
Meidän tämän hetkiset sukupolvemme ovat kokeneet mitä mullistavimpia keksintöjä ja nähneet teknologian kehittyvän alkutaipaleelta nykyhetkeen käsittämättömän kovaa vauhtia, mitä ei kukaan olisi uskonut olevan mahdollista niin lyhyellä aikavälillä. Vauhti on niin kova, että sitä on vaikea edes vanhempien ymmärtää, kun taas nuoremmat ovat opetelleet pitämään oman vauhtinsa vähintään yhtä nopeana kehityksen virrassa.
Moni teknologian ja digitaalisuuden handlaava nuori osaa jo kehitellä mielessään mahdollisia tulevaisuuden innovaatioita sen pohjalta, mitä on nyt jo pystytty luomaan. Niin sanotusti digitaalisen maailman tulevaisuuden ennustaminen on käynyt yhä helpommaksi, mutta miten on tämän tulevaisuuden maailman vaikutusten ennustamisen kanta?
Tumblr media
Tulevaisuuden visio
Meillä on käsissämme aivan valtavasti keinoja hyödyntää digitaalisuutta niin pienten lasten kuin nuorten opiskelijoiden koulutuksessa, työpaikoilla ja työn ulkopuolella oppimisen tukena. Microsoftin tekemä Future vision 2020 -video (ensimmäinen jo vuodelta 2009) sisältää hyviä esimerkkejä digitaalisuudesta ja sen odotetusta yleistymisestä kaikessa käytännön toiminnassa. Videon alussa nähdään kaksi erikielistä lasta keskustelevan luokkahuoneessa olevan läpinäkyvän kosketusnäyttöseinän molemmin puolin. He piirtävät seinään sormillaan kuvia, jotka alkavat liikkua käden heilautuksesta. Tämän tyylistä vaivatonta ja nopeaa visualisointia tulee varmasti olemaan tulevaisuudessa kouluissa ja työpaikoilla tussitaulujen sijaan. 
Sittemmin videolla näkyy, miten oikeastaan kaikki maailman tietokannat, organisaatioiden suunnitelmat sekä yksittäisten työntekijöiden työtehtävät ja projektit ovat virtuaalisesti tarkasteltavissa ja muokattavissa erilaisilta läpinäkyviltä kosketusnäyttöpinnoilta. Jopa niin monilta eri pinnoilta, että visiosta tulee jo hyvin suuri cliché.
Oikeastaan, cliché muuttuu jokseenkin häiritseväksi turhuudeksi, kun näemme videolla miten kahvikupeissakin on digitaalisia vireystilan mittareita, sanomalehdissä on digitaalisesti liikkuvia kuvia ja kaukosäätimellä voi ottaa kuvan ja siirtää sen “sanomalehdelle” tarkasteltavaksi. Tuntuu, että niitä kosketusnäytöllisiä tasoja alkaa tursuamaan joka tuutista, eikä siinä ala olla enää järkeä miten alunperin eri tarkoituksiin tehdyistä tavaroista tehdään samalla periaatteella toimivia laitteita. Toisaalta, monet videon silloin ennustetuista digitaalisista tulevaisuuden toiminnoista ovat nyt toteutuneet yhdessä laitteessa - puhelimessa. Tämä tosiasia on poistanut jo joitakin tuotteita markkinoilta ja tulee todennäköisesti poistamaan esimerkiksi juuri ne paperiset sanomalehdet, mitkä videolla olivat jostain syystä visualisoitu “digitaalisina papereina”.
Tumblr media
Digitaalisuuden rooli tulee esiin myös nerokkaasti Keiichi Matsudan luomassa Hyper-Reality nimisessä videossa. Video käsittelee sitä, kuinka tulevaisuudessa olisi mahdollista nähdä jopa ruokatuotteiden mainokset virtuaalisesti kaupan hyllyillä. Asiakkaalla on niin sanottu virtuaalinäkö, joka luo todellisesta maailmasta aivan erilaisen kuvan. Virtuaaliseen asiakaspalveluun voi ottaa yhteyttä ilmaan näpyttelemällä ja erikielisten asiakaspalvelijoiden puhe kääntyy omalle kielelle tuosta vain. Kuulostaa jännittävältä, eikö? Odota vain. Hetken päästä tässä visiossa ilmenee ongelmia, nimittäin asiakkaan digitaalinen näkymä alkaa reistailemaan, eikä asiakaspalvelu tunnu ottavan näkymän kaatumista tosissaan. Ei ainakaan enää siinä vaiheessa, kun virtuaalinen asiakaspalvelijakin häviää kaiken muun AR-näkymän loppumisen myötä.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että digitaalisen tulevaisuuden näkymä on kaikesta huolimatta hyvä, kunhan emme laajenna kaikkia elämämme toimintoja pelkästään sen varaan. Tehokkuutta lisäävä ja luonnonvaroja säästävä digitalisaatio on luultavasti jonkin sortin elinehto ihmiskunnan elämän jatkumiselle, mutta siinä vaiheessa jos nenämme edessä aukeavaa näkymää verhoaa liika lisätty todellisuus, eikä ilman sitä ihminen enää pärjää, pitää olla huolissaan. Vai mitä olet mieltä - sinä, joka luet tätäkin kirjoitusta digitaaliselta alustalta?
Linkit näihin mielenkiintoisiin kyseessä oleviin videoihin löytyvät alta:
Microsoft Future vision https://www.youtube.com/watch?v=ozLaklIFWUI
Hyper-Reality https://vimeo.com/166807261
13 notes · View notes
merituulista · 5 years
Text
Tumblr media
139K notes · View notes
merituulista · 5 years
Text
Mitä onkaan digitaalinen liiketoiminta?
Kylläpä on laaja kysymys. Nykyään kun digitaalisuus on vahva osa kaikkia toimialoja, yritysten on miltei välttämätöntä syventyä yritystoimintaan digitaalisella tasolla. Kuluttajat asioivat ja etsivät tietoa, sekä tekevät erilaisia hankintoja verkossa. Tässä on tärkeää huomioida se, että samalla kun vaihtoehtojen määrä on kasvanut monenkertaiseksi, myös asiakkaiden odotukset ovat kasvaneet. Mikä on riittänyt asiakkaille vielä viime viikolla, aiheuttaa huomenna jo myötähäpeää. Digitaalisuus muuttuu ja muuttaa nopeasti toimintamalleja ja strategioita.
Digitaalinen liiketoiminta pitää sisällään laajalti markkinoinnin, kaupankäynnin ja asiakkuuksien hoitamisen eri alueita. Eli toisin sanoen, oli kyse sitten tuotteiden myymisestä tai uusien asiakkuuksien hankinnasta, huomattavan suuri osa tapahtumaketjujen prosessien osista tapahtuu digitaalisesti. Digitaalisten palveluiden hyödyt voidaan oikeastaan jakaa kolmen otsikon alle; myynnin kasvattaminen, asiakastyytyväisyys ja kustannustehokkuus. On sanomattakin selvää, että nämä ovat myös yleisesti ne kolme tärkeintä tavoitetta yritysmaailmassa, joten nykypäivän yritysten olisi hölmöä olla lainkaan hyödyntämättä digitaalisia palveluja.
Tumblr media
Jos ajatellaan yritysten markkinointia, voidaan todella laajasti ja tehokkaasti markkinoida yritystä ja sen tuotteita ja palveluita digitaalisesti. Esimerkiksi hakukoneoptimoinnilla voidaan strategisesti vaikuttaa yrityksen näkyvyyteen esimerkiksi Google-hauissa. Tänä päivänä sosiaalisen median käyttö on luonnollinen – miltei pakollinen - osa yrityksen markkinointia. Hyvällä “somesuunnitelmalla” pienempikin yritys voi tavoittaa isonkin joukon mahdollisia asiakkaita, kuitenkin suhteellisen vähällä panostuksella.
Mobiiliappien käytön lisääntymisen myötä digitaalisten alustojen kautta asiointi on kasvanut. Tämä vaikuttaa vahvasti koko digitaaliseen liiketoimintaan, koska sekä yrityksillä että asiakkailla on mahdollisuus asioida ajasta tai paikasta riippumatta. Tämä osaltaan helpottaa liiketoimintaa.
Digitaalisen liiketoiminnan tehostajana ovat toimineet myös helpot ja nopeat verkkomaksumenetelmät, jotka virtaviivaistavat asioinnin verkkokaupoissa muistamalla jo aikaisemmin lomakkeisiin syötetyt tiedot. Verkkokaupat täyttävät asiakkaan tiedot valmiiksi, jonka ansiosta asiakkaan uudelleen asioidessa samassa kaupassa tai samalla verkkomaksumenetelmällä asiakkaalla kuluu vähemmän aikaa siitä, kun he iskevät tuotteensa ostoskoriin ja tekevät lopullisen ostopäätöksen suorittamalla maksun.
Toiminnanohjausjärjestelmät ovat samaten osa tätä liiketoimintaa, sillä niiden kautta hallitaan prosessien kulkua ja tiedonkeruuta. Yrityksillä on erilaisia digitaalisia alustoja asiakkailleen ja työntekijöilleen, jotka ovat välttämättömiä liiketoiminnan kannalta. Niin asiakkaille, kuin työntekijöillekin voidaan lähettää kaupallisia tarjouksia, tai ottaa muuten yhteyttä.
Näiden pohdintojen pohjalta jatkuu digitaalisen liiketoiminnan kehityksen tarkastelu ensiviikolla. Kiitos kaikille lukijoille ja mikäli uusia pointteja pulpahti pinnalle, tulkaa kertomaan ja keskustelemaan. Pistäkääpä myös nämä alta löytyvät blogit seurantaan! 
Kiran blogi  Eemiblog  Lööviblogi  Tare7blog  Blogdayrasmus
13 notes · View notes