pajunmaa

[pajunmaa]

Nocturnal animals pt. 2

I couln’t stop looking at him. It felt strange that apparently no one else seemed to pay any attention to him: to his bad posture, dark curls and cute grey hair strands amongst the darker ones, not to mention the attraction that made my body tremble in a way I hadn’t felt before. I finished my stale drink and thought about getting closer to the man in a way, that wouldn’t seem desperate, but I didn’t have time to make a move when his eyes suddenly met mine. He smiled a little, the alcohol in our bodies made us just stand there. 

“Hi”, I greeted him but he waved towards his ears. 

“...louder!” I managed to hear just the last words. “Too much noise!”

He grabbed my hands and pulled me a little closer to his body, but it didn’t feel at all uncomfortable. We just danced there for awhile unsure, and all of sudden I couldn’t to manage to form any words. It felt important to stay close to him and notice the depth of his gaze. As if his eyes were hiding so many untold things.

“I didn’t really have anything meaningful to say to be honest”, i finally managed to say. “It’s just that I’m here by myself and I just thought that...I mean you are here by yourself, too.” I had so much else to say that wouldn’t have sounded as shaky, but he didn’t seem to be too bothered. His eyes were smiling.

“I saw you too when you came in. I meant to say something, but fortunately you made the first move”, he gave a laugh with an unsure look on his face. “I don’t usually just dance like this with strangers. I’ve already had a few...I’m sorry if you...”

“Well, I’m not really stone cold sober myself”, I laughed. The man laughed too and somehow found the courage to pull me a little closer to him. I felt his left hand make his way to my lower back. “So, you are celebrating the new year here, too?”

The man nodded. “First time here aboard, usually I just sit by myself at home and think about how another year has passed and yet I’ve accomplished nothing.” His words sounded like you should have laughed at them and say something sarcastic about life, but there’s something about his face and wrinkles that told he meant every word.

“Same here”, I said. That’s all I could say. “I’m Y/N by the way, sorry I forgot to introduce myself.”

My heart was beating, why on earth was it suddenly so restless. His curls tickled my ear when he leaned closer.

“I’m Bruno.”

---

En saanut katsettani irti hänestä. Tuntui kummalliselta, ettei kukaan muu tuntunut kiinnittävän mieheen erityistä huomiota: hänen kumaraan ryhtiinsä, tummiin kiharoihinsa, joiden seassa helmeili harmaita suortuvia ja kehoani värisyttävään vetovoimaan, jollaista en koskaan aikaisemmin ollut tuntenut. Kulautin loput väljähtäneestä juomastani ja mietin, voisinko lähestyä miestä ja naamioida sen vahingoksi, mutta en ehtinyt tehdä elettäkään, kun hänen silmänsä nauliutuivat omiini. Hän hymyili hieman, alkoholi keinutti meitä paikoillamme.

“Hei”, tervehdin, mutta mies viittoi kohti korviaan.

“...lujempaa!” kuulin vain hänen lauseensa loppuosan. “Liikaa melua!”

Mies tarttui käsistäni ja veti aavistuksen lähemmäs kehoaan, mutta hänen otteensa ei tuntunut lainkaan epämiellyttävältä. Keinahtelimme epävarmoina enemmän tai vähemmän musiikin tahtiin, mutta en yhtäkkiä osannutkaan sanoa mitään. Tuntui tärkeältä pysyä miehen lähellä ja arvioida hänen katseensa syvyyttä. Kuin hänen silmissään olisi piilotellut monta vaiettua asiaa.

“Ei mulla mitään ihmeitä”, sanoin lopulta. “Oon itekseni täällä ja mä vaan aattelin, et.. tai siis et säkin olit ihekses.” Olisi ollut niin paljon muuta sanottavaa, mikä ei olisi kuulostanut yhtä hataralle, mutta mies ei vaikuttanut ottavan sanomisieni puutetta turhan vakavasti. Hänen silmänsä hymyilivät.

“Miekin näin sut tos joku hetki sitten, ku tulit sissään. Meinasin sannoo kyl jottain, mut onneks sä tulitkin eka puhumaan”, hän naurahti epävarma ilme kasvoillaan. “Emmie yleensä näi tuu vaa tanssii tuntemattomien kaa. Oon juonu jo muutaman...sori siis, jos sie..”

“Emmääkään ihan vesiselvä oo”, nauroin. Mies yhtyi nauruun, ja uskaltautui vetämään minut aavistuksen lähemmäs itseään. Tunsin hänen vasemman kätensä irtautuvan kädestäni ja siirtyvän alaselälleni. “Sääkin oot vissiin uutta vuotta viettämässä?”

Mies nyökkäsi. “Eka kerta tälleen laivalla, yleesä mie vaan istuksin kotona ja mietin mite taas män yks vuos elämästä enkä mittään taaskaan saanut aikaseks.” Sanat kuulostivat siltä kuin niille olisi tullut naurahtaa ja sanoa jotain sarkastista elämästä, mutta jokin miehen kasvoissa ja syvään uurtuneissa juonteissa kertoi hänen tarkoittavan sanomaansa.

“Sama täällä”, sanoin. Siinä kaikki, mihin kykenin. “Nii mä oon muuten Y/N, sori ku en ees tajunnu sanoo nimeeni.”

Sydän hakkasi rinnassani, miten se äkkiä olikin niin levoton. Miehen kiharat kutittivat korvaani, kun hän kumartui lähemmäs.

“Mie oon Bruno.”

[pajunmaa]

Bruno x reader// Nocturnal animals

Siinä vaiheessa kun törmäsin viidettä kertaa johonkuhun yrittäessäni liikkua eteenpäin tulin siihen lopputulemaan, etten ymmärtänyt hämärän valaistuksen päälle. Kenties olin vielä sen verran naiivi, että kuvittelin laivan yökerhon olevan ideaali parinhakupaikka ja automaattisesti kaikki siellä tapahtuva kestäisi päivänvaloa. Juoma toisessa kädessäni tajusin alkoholin tekevän suurimman työn tänäkin iltana, sillä ennen kuin huomasinkaan, oli aikaisemmin häiritsevän meluisa joukko tanssilattialla muuttunut siedettäväksi, ja korvia riepottava musiikki kauniiksi. 

Noina hetkinä en odottanut ketään: hetken aikaa olin sinut omien ajatusteni kanssa, vaikka juomien huuhtoessa alas olisi voinut alkaa puhua pikemminkin niiden puutteesta. Olimme yöllisiä olentoja laivan yökerhossa, liikkeillä ei ollut tarkalleen määriteltyä suuntaa, eikä millään merkitystä. Halusin itkeä onnesta ja vapaudesta, jota tahoin syleillä enemmän kuin ketään niistä muista kasvottomista yön olennoista. 

Sitten yksi olento irtaantui tummasta väkijoukosta. Tai ei irtaantunut, tajusin, hän liikahteli muiden tavoin silmät suljettuina ja olin vain jostain syystä laskenut katseeni häneen. Jotain tapahtui sillä hetkellä, kun annoin katseeni vaeltaa miehen ahavoituneilla kasvoilla, mittailla käsivarsia ja tajuta, että olin lopettanut tanssimisen. 

In English:

When I for the fifth time bumped into someone while trying to make my way around the crowded dance floor, I drew a conclusion that I didn’t understand the meaning of dim lights. Maybe I was just too naive and thought that nightclub of a cruise ship was an ideal place to find a mate. While holding a drink I realised that once again alcohol was going to do the job tonight, because before I even realised, the dancing crowd wasn’t irritating anymore, and music was almost beautiful.

It was moments like this when I wasn’t waiting for anyone: for a little while I was okay with my thoughts. Although after these many drinks you could have talked about the lack of thoughts. We all were nocturnal creatures, the movements didn’t have a certain direction, nothing really mattered. I wanted to cry out of joy and freedom was something I wanted to caress more than anyone that night.��

Then one person separated from the crowd. Well, not really, I realised, he moved the same way as everybody else eyes closed. It was just me who for some reason was gazing at him. Something happened at the moment when I let my eyes wander around the man’s weather-beaten face, measure his arms and realise that I had stopped dancing.

[pajunmaa]

Welcome to my little Tumblr-page dedicated to my Bruno fanfictions! I write mainly fluffy romance stuff (Bruno x reader), but my idea is that everything happens outside of Encanto cause why not? I’m open to requests, sexual stuff is not out of the picture, as long it’s tasteful :) English is not my first language, so please be nice :) P.S. Some of my stuff might be in Finnish cause that’s the language I’m fluent in, but I’m trying to write in English as much as possible!