#julkinen terveydenhuolto | Explore Tumblr Posts and Blogs

kapitaali · 4 years

Text

Romahdustalouden eri lajit

Mikä on romahdus?

Globaali rahoitusjärjestelmä on sekasotku. Energiahuippu on näkyvillä. Kasvu kehittyneissä talouksissa on hidastunut nollaan. Valtiot ovat kykenemättömiä mihinkään. Tuloerot ovat kasvussa. Koulutus ja terveydenhuolto ovat ikuisessa pulmatilanteessa. Mikään ei tunnu turvalliselta ja tuhon äänet kuuluvat yhä kovempina yhteiskunnassa.

On houkuttelevaa lytätä kaikki nämä haasteet yhteen niinkuin ne olisivat massiivinen salaliittoisku (jota selvästikin poliittinen oppositio ajaa), mutta sellaisella hysterialla ei ole paljoakaan meriittiä todellisuudessa. Pelolla mässäilijät haluaisivat sinun uskovan, että sivilisaatio tuhoutuu ellet usko heitä. Tässä postauksessa hahmottelen useita romahduksen muotoja. Toivon tämän tarjoavan jotain kontekstia lukemattomiin apocalyptisiin ennusteisiin joita tasaiseen tahtiin pusketaan ulos. Seuraavan kerran kun kuulet jonkun ennustavan maailmanlopun, toivottavasti kysyt itseltäsi “Puhummeko me romahduksesta vai ROMAHDUKSESTA?” On mahis, että kuulet todisteita romahduksesta (pienellä ärrällä), mutta sinua koitetaan saada uskomaan että todisteet tarkoittavat ROMAHDUSTA.

Ehdotan kolmenlaista kaavaa romahdukselle, jotka kasvavat vakavuudeltaan; ensimmäiset kaksi ovat tässä sekä niiden alatyypit:

Rahoitusjärjestelmän romahdus

Nimellinen

Perustavanlaatuinen

Instituutioiden romahdus

Jonkin tietyn instituution

Perustavanlaatuinen

Systeeminen romahdus

ei tarvetta alalajeille…

Tarjoan muutaman esimerkin siten kun sellaiselle on tarve. Valitettavasti aivoni ei ole rakennettu satunnaisesti kaivamaan tarkkoja yksityiskohtia. Ne lukijat, joilla on ylivertaiset tiedot historiasta, voivat vapaasti tarjota omia esimerkkejään meidän tarkasteltavaksemme.

Rahoitusjärjestelmän romahdus

Taantuma, lama, romahdus, voi hitsi! Me aloitamme kaikkein yleisimmällä ja vähiten kuumottavalla romahduksen muodolla. Rahoitusjärjestelmän romahdus on enemmän tai vähemmän rajoittunut talouteen. Ihmiset menettävät toimeentulonsa, omaisuuden arvo laskee ja elintaso heikkenee. Kuitenkaan vaikutukset eivät leviä yhteikunnan muihin osiin laajemmalti. Voi olla mielenosoituksia ja jopa mellakoita. Varmasti on enemmän kuin tarpeeksi poliittista retoriikkaa. Mutta suurimmaksi osaksi systeemi jyllää edelleen.

Nimellinen romahdus

Nimellinen romahdus on perinteinen taantuma, joka usein seuraa kuplaa. Kuplan merkki on resurssien väärinallokointi johtuen omaisuuserien hinnoittelun vääristymistä. Lähihistoriamme on täynnä esimerkkejä — tekno-osakkeet, strukturoidut velkakirjat, raaka-aineet (kulta), internet-yritykset, jne.

Se mikä erottaa taantuman/laman syvemmistä romahduksen muodoista on se, että resurssien väärinallokointi tapahtuu marginaalissa. Inflatoidut hinnat johtavat liikainvestointeihin tietyillä sektoreilla. Kuplan puhjettua voi kestää hetken aikaa ennen kuin investointi ja työmarkkinat on restrukturoitu uudelleen. Siitä huolimatta omaisuuserien hinnat kuplien aikaan eivät ole perustavanlaatuisella tavalla vääriä vaan yksinkertaisesti niistä on markkinoilla liikaa tarjontaa.

Teknokuplan jälkeen teknoyritykset eivät kadonneet. Monet sijoittajat menettivät paljon rahaa nimellisesti dollareina, ja kuitenkin merkittävä määrä yrityksistä jatkoi toimintaansa. Lisäksi useat yritykset, jotka joutuivat konkurssiin, jättivät jälkeensä omaisuuseriä ja infrastruktuuria jotka tarjosivat mahdollisuuden rakentaa uusia yrityksiä niiden päälle.

Me voimme nyt katsoa taaksemme 90-luvun lopun euforiaa ja tunnustaa, että monet ennustuksista osoittautuivat oikeiksi. Kyse oli vain sen laajuudesta, aikaikkunasta ja rahallisista ennusteista jotka olivat väärin. Samalla tavoin tietyt oikeutukset asuntokuplalle eivät olleet täysin järjettömiä. Rahoituksesta oli tullut tehokkaampi (vaikkakin myös löysempi). Ihmisten määrä oli kasvussa. Hinnat kasvoivat nopeimmin halutuilla alueilla. Kyse oli vain hinnoista, jotka johdettiin näistä loppupäätelmistä, jotka osoittautuivat järjettömiksi.

Uhka – vaarallista elämäntyylille

Perustavanlaatuinen romahdus

Perustavanlaatuinen romahdus tapahtuu kun omaisuuserät, joita kuplan aikaan on tuotettu, ovat harhaanjohdettuja. Investoinnit eivät ole yksinkertaisesti väärin allokoitu marginaalissa, vaan kohdistettu sen sijaan toimiin, jotka osoittautuvat lopulta arvottomiksi. Talouden perustuksien rakennusta ohjaava viisaus on pahasti vialla.

Perustavanlaatuinen romahdus syntyy kun pyramiditaloudet (ponzi) rakennetaan kestämättömälle pohjalle. Kun pyramidirakenne romahtaa, se ei jätä taakseen järjesteltäviä omaisuuseriä. Kun Bernie Madoff pidätettiin talousrikoksista, kukaan ei kysynyt tulisiko hänen yrityksensä omaisuuserät myydä legitiimille ostajalle. Siellä ei ollut mitään myytävää…. pelkkää sumutusta. Tämä on perustavanlaatuinen romahdus. Omaisuuserät, joilla piti olla arvoa, ovat kadonneet hetkessä.

Sellainen tapaus ei välttämättä vaadi edes petosta. Samat vaarat ovat olemassa aina kun arvostustasot läpi talouden ovat paisuneet yksittäisen herkän premissin avulla. Tuo premissi saattaa tarkoittaa tietyn resurssin jatkuvaa tarjontaa, tai odotusta siitä että jokin ilmiö skaalautuu äärettömästi. Jos infrastruktuurin kerroksia (fyysisiä tai kulttuurillisia) rakennetaan tuollaisen viallisen premissin päälle, koko systeemi muuttuu särkyväksi.

Peak oil -teoreetikot ennustavat tietynlaista perustavanlaatuista romahdusta, kuten myös inflaatiofanaatikot. Molemmat ehdottavat, että koko talous on rakennettu epätodellisten oletusten päälle tietyn resurssin jatkuvasta tarjonnasta, öljyn ja halvan luoton. Jos kummankaan tarjonta kuivuu kasaan yhtäkkiä, taloudellinen infrastuktuuri muuttuu arvottomaksi kerros kerrokselta.

Historialliset esimerkit ovat mm. yhteiskuntia, jotka ovat riippuvaisia jatkuvasta uuden elintilan hankkimisesta, orjakaupasta tai lakkaamattomasta kullan ja muiden ryöstettyjen raaka-aineiden tuonnista. Kun nuo ulkoiset tulovirrat kuivuvat kasaan, maa löytää itsensä äärimmilleen kiristyneestä tilasta. Suuret sotavoimat, jotka joskus olivat varoja, muttuvatkin yhtäkkiä velvoitteiksi.

Yhtäkkinen ulkoisen vaurauden virta tunnetaan ilmiönä nimeltä Hollannintauti. Hollannintaudin vakavuus on sen funktio, miten korkea pyramidi on systeemin päälle rakennettu. Pikku flirtti on kuin voitto kasinolla…. siitä voi nauttia mutta se ei ole tarpeeksi suuri korruptoimaan. Pitkäaikainen riippuvuus on kuin syntyisi lapsi…. saattaa olla tiedossa suuri romahdus jos todellista maailmaa ei kohtaa silmästä silmään.

Uhka – vaaraksi hyvinvoinnille mutta ei elinajanodotteelle

Instituutioiden romahdus

Instituutioiden romahdus signaloi epävakauden leviämisestä talouden piiristä yhteiskuntaan. Talouden vika alkaa kaataa siihen liittyviä instituutioita. Uhatut instituutiot saattavat olla niitä, jotka pyörivät suoraan menetetyn taloudellisen toiminnan päällä, tai niitä jotka liittyvät romahduksen aikaansaajiin.

Tietyn instituution romahdus

Talous on romahtanut ja siihen liittyvät instituutiot ovat myös romahtamassa. Siihen saattaa kuulua sääntelyelimet, ponzin infrastruktuurin tarjoajat, kokonaiset teollisuudenalat tai osioita valtiosta. Relevantti kysymys kun instituutiot romahtavat on: Ovatko nämä instituutiot edelleen tarpeellisia? Saako romahdus aikaan tuhoa vai onko romahdus tehnyt romahtavista instituutioista tarpeettomia?

Aiheuttiko romahduksen disruptio vaiko resurssien loppuminen? Jos jokin uusi innovaatio on saanut vanhan talouden perustukset vanhentumaan, onko mahdollista että uudet syntyvät instituutiot voivat jo olla liikkuneet asemiinsa. Potentiaali vahingolle on suurempi kun romahduksen saa aikaan yhtäkkinen perusresurssien loppuminen.

Romahdus, joka saavuttaa tämän pisteen, mutta ei edisty siitä enää, tulkitaan usein vallankumoukseksi. Vanhat instituutiot heitetään romukoppaan, mutta korvaajat ovat valmiina, tai ainakin näköpiirissä horisontissa. Epävakaus saattaa häilyä, mutta korruptoituneen (tai fataalisti vikaantuneiden) instituutioiden väheneminen tarjoaa tuoreen alkupisteen, mikä mahdollistaa edistysmielisen kehityksen edistyä nopeasti.

Egyptin vallankumouksen aikaan harva sympatisoi kaatunutta johtoa. Kukaan ei oikeastaan ilmaissut huoltaan siitä, että julkinen turvallisuus olisi uhattuna johtuen virkaa tekevän poliisivoiman rahoituksen puutteesta. Poliisivoimat itsessään olivat uhka julkiselle turvallisuudelle. Huoli selvästi oli julkisesta turvallisuudesta yleisesti, mutta ei erityisestä instituutiosta.

Instituution romahdus on listattu alla molemmille rahoituksen eri muodoille koska vallankumoukselliset tapahtumat harvoin tapahtuvat ilman, että talous sakkaa. Kuten ’kommunistinen’ Kiina meille näyttää, yhteiskunnallinen epävakaus harvoin vie kohti systeemistä epävakautta niin kauan kun talous jatkaa kasvuaan. Ihmiset, jotka tuntevat itsensä rikkaammaksi vuosi toisensa jälkeen harvoin haluavat vallankumousta.

Uhka – potentiaalisesti uusi alku ja vahva elpyminen… tai pitkittynyt epävakaus

Perustavanlaatuinen institutionaalinen romahdus

Tässä kohtaa tilanne alkaa muuttua vaaralliseksi. Tietyt instituutiot ovat romahtaneet ja toimivia vaihtoehtoja ei ole syntynyt korvaamaan niitä. Tämän seurauksena suurimmat yhteiskunnan funktiot puuttuvat. Laki ja järjestys voi rapaantua. Talouden perustoiminnot kuten raha saattavat kumoutua, mikä rampauttaa kaupankäynnin. Täysi valtion vikaantuminen saattaa jättää peruspalvelut ja infrastruktuurin sekasortoiseen tilaan. Lisäksi instituutioiden perustan puuttuminen hidastaa elpymistä.

Voisiko tämän kokoluokan romahdus syntyä disruptiivisesta teknologiasta? Eräs kiinnostava tapaus on se kaaos, jonka digitaalinen tiedostonjako on aiheuttanut teollisille malli-instituutioille. Tähän päivään mennessä digiteknologia on ollut pelkästään disruptiivista. Vanhat bisnesmallit ovat romahtaneet ja uudet mallit ovat syntyneet niiden tilalle. Nämä mallit näyttävät varsin erilaisilta kuin ne jotka ne korvasivat, mutta ne kuitenkin ovat osoittautuneet tarpeeksi motivoiviksi tuottaa luovaa sisältöä.

Mitä jos asian laita ei olisikaan näin? Mitä jos kehitettäisiinkin teknologia, joka auttaisi helpon ja rankaisemattoman ’varkauden’ tekemisessä, ilman että voimaannutettaisiin vaihtoehtoisia tuotantomalleja? Tämä on olennaisesti se mitä kleptokraattisessa yhteiskunnassa tapahtuu, josta puuttuu omistusoikeudet. Voluntaarinen tuottava toiminta tukahdutetaan todellisuudella jossa työsi hedelmät voidaan viedä sinulta helposti. Voisiko suhteellisen disruptiivinen teknologia uhata tuottavaa toimintaa samalla tavalla? Tämä on se mitä patenttioikeuksia ajavat pelolla mässäilijät haluavat meidän uskovan.

Todennäköisemmin perustavanlaatuinen romahdus vaatisi epätodennäköisen katastrofisen tapahtuman. Rehellisesti sanottuna minulla on vaikeuksia kuvitella sellaista tapahtumaketjua, joka loisi niin suuren määrän kaaosta. Kaikki historialliset esimerkit, joita olen tarkastellut, ovat liittyneet siihen kun naapurivaltiot hyökkäävät kimppuun. Miltä Rooman romahdus olisi näyttänyt ilman valtaavia ihmismassoja? Mutta mahdollisesti minä vain myönnän mielikuvituksettomuuteni. Uskooko kukaan, että tämän laajuinen romahdus voisi tapahtua?

Uhka – ei ihmiskunnan loppu, mutta kosiskelee pitkitettyä keskiaikaa

Systeeminen romahdus

Puhtaan Jared Diamond -tyylinen romahdus. Kaikki yhteiskunnallisen järjestäytymisen muodot vikaantuvat. Kriittiset resurssit ajautuvat yhteismaan tragediaan. Ihmisyhteisö on täysin raiskannut maapallon ja maapallo taistelee takaisin.

En syvenny tähän enempää. Kirjaimellisesti en voi kuvitella miten tällainen voisi tapahtua ilman napojen sulamista hetkessä.

Uhka – lähde menemään kun vielä pystyt, löydä mökki kaukaa metsästä kaukana sivilisaatiosta, varastoi tarvikkeita

Lähde: https://ift.tt/2Yo7H8U

from WordPress https://ift.tt/3bV54j4 via IFTTT

#kapitalismi #kapitalismikritiikki #talous #talouspolitiikka #Finnish #solidaarisuustalous #jakamista

0 notes

arikuosmanen · 7 years

Text

Pärjääkö kunnallinen yksityiselle? – “Työkulttuureissa on edelleen eroja” (Tamperelainen)

Lue alkuperäinen artikkeli tältä sivulta: this site

NÄKÖKULMA Valinnanvapauden tuoma kilpailu tehostaisi julkisia terveyspalveluita nopeasti, vaikka takamatkaa on, uskoo ammattijohtaja.

Älkää luulko, etteikö julkinen terveydenhuolto oppisi uudessa kilpailutilanteessa.

Näin muistuttaa tänä vuonna silmäkirurgiaan keskittyneen yksityisen Medilaserin toimitusjohtajan pallilta eläkkeelle jäänyt Asko Koskinen.

Sote-uudistukseen liitetystä terveydenhuoltopalvelujen valinnanvapaudesta on odotettu helppoa euroautomaattia yksityisten terveyspalvelujen järjestäjille, kun ne imuroivat asiakkaat epäsuositulta ja tukkoiselta julkiselta puolelta.

– Uskon, että valinnanvapaus toimii. Julkisen terveydenhuollon on pakko tehostaa omaa toimintaansa aika nopeasti.

Koskinen ei ennakoi, että valinnanvapaus toisi edes alkuun massiivista siirtymää julkiselta yksityiselle.

– Ei sellaista nähty silloinkaan, kun sähkömarkkinat vapautuivat kilpailulle 2000-luvun alussa, heittää vuosina 2001–2004 Tampereen Sähkölaitoksen johdossa ollut Koskinen.

Koskinen uskoo vahvasti, että vaihtoehtoja ja kilpailua lisäävä valinnanvapaus hyödyttää asiakasta. Tosin pitkällinen sote-vatulointi saattaa syödä hyötyä.

– Soten jatkuva viivästyminen on sekoittanut markkinaa ja luonut epävarmuutta yksityisiin terveyspalveluihin. Tämä on näkynyt keskittymisenä.

Esimerkiksi Koskisen vetämän alan keskisuuriin toimijoihin laskettavan Medilaserin enemmistöomistus siirtyi syyskuussa terveyskonserni Coronarialle.

Julkista terveydenhuoltoa tukistetaan usein siitä, että se ei anna asiakkaalle yksilöllistä palvelua. Koskisen mukaan kritiikkiä pitäisi tarkentaa.

– Minä en haluaisi yksilöllistä palvelua. Haluan suomalaista käypähoitosuosituksen mukaista hyvää palvelua. Julkisella puolella suurin ongelma on potilaan kohtaamisessa. Siinä on paljon tekemistä.

– Esimerkiksi leikkaussaliin tulevalle kirurgilla saattaa olla edessään tavallinen työtiistai, mutta makuulla olevalla potilaalla hyvin tärkeä ja pelottava päivä. Siinä tilanteessa ei saa olla välinpitämätön, konkretisoi Koskinen.

Koskisella on poikkeuksellisen hyvät lähtökohdat vertailla työtä yksityisellä ja julkisella puolella.

Ennen liki kymmenen vuotta kestänyttä Medilaserin toimitusjohtajuutta Koskinen toimi parikymmentä vuotta Tampereen kaupungin talousjohdossa eri tehtävissä ja kolme vuotta Tampereen Sähkölaitoksen toimitusjohtajana.

Vaikka Koskinen uskoo julkisen terveydenhuollon tehostumiseen, on takamatkaa kirittäväksi. Näkemys julkisten alojen työmentaliteetista, jossa kaikille jaetaan lapiot, jotta niihin voidaan nojailla yhdessä, ei ole aivan tuulesta temmattu.

– Työkulttuureissa on edelleen eroja. Julkisella puolella työyhteisössä hyväksytään ja suojellaan paljon pidemmälle työntekijää, joka alisuoriutuu työstään ja jonka käytös muita kohtaan ei ole hyväksyttävää. Yksityisellä puolella puuttumiskynnys on paljon matalampi. Myös keskusteluyhteys organisaatiotasojen yli on usein luontevampaa.

Asko Koskinen

jäi keväällä eläkkeelle Medialaserin toimitusjohtajan paikalta, jossa työskenteli vuodesta 2008

vuosina 1987–2008 Tampereen kaupungilla muun muassa kaupunginkamreerina, liiketoiminta- ja rahoitusjohtajana sekä Tampereen Sähkölaitoksen toimitusjohtajana

Tampereen Raitiotie Oy:n hallituksen puheenjohtaja, hallituksessa myös muun muassa Aito Säästöpankissa ja A-insinööreissä

asuu Ratinassa, osa-aikakurulainen

from WordPress http://ift.tt/2hMjqeU via IFTTT

#IFTTT #WordPress

0 notes

insuranceautolawnews · 8 years

Link

Kokoomuksen ministeriryhmän sote-neuvottelija, sisäministeri Paula Risikkohttp://ift.tt/2hi0p13 (kok) vakuuttaa, että kokoomus tiedostaa uudistuksen valinnanvapauteen liittyvät uhkat ja huolet.

Näkyvien kokoomusvaikuttajien huoli sinisilmäisyydestä markkinamekanismien edessä ei Risikon mukaan ole perusteltu. Mitään repeämää kokoomusriveissä ei Risikko näe.

”Nyt on pelko pahempi kuin paukahdus. Taustalla on varmaan se, että nyt vasta esitys lähtee lausuntokierrokselle, eivätkä kaikki ole olleet mukana neuvotteluissa, joissa on muovattu yksityiskohtia.”

”Totta kai tiedostamme vaarat, ilman muuta. Tämä on hallittu, maltillinen malli ja julkinen sektori pitää tietysti piuhat vahvasti käsissään. Järjestelmää täydennetään kuitenkin yksityisen ja kolmannen sektorin palveluille, niin että palvelut saadaan kaikille.”

Maanantaina EIB:n varapääjohtaja Jan Vapaavuori http://ift.tt/2i5f4yt(kok) varoitti blogissaan soten sudenkuopista. Vapaavuori korostaa, että valinnanvapauden siivellä yksityiselle sektorille ei pidä antaa perusteettomia rahastusmahdollisuuksia.

”Pitkäaikainen kokemus politiikassa osoittaa, että virkamiehet ja politiikat eivät yleensä tunne markkinataloutta ja - toimijoita kauhean hyvin. Sotessa on myös valtava määrä riskejä ja ajattelin varoittaa niistä ennen kuin riskit toteutuvat”, Vapaavuori sanoo HS:lle.

”Yksityisellä puolella on kyllä luovuutta ja siellä haistetaan tilaisuudet. Kokonaisuuden pitää pysyä julkisen vallan näpeissä, joka laskunkin maksaa.”

Vapaavuori muistuttaa, että eritoten valinnanvapauden puolestapuhujien pitää olla nyt tarkkana, että sote rakennetaan järkevällä tavalla.

”Kaikki mahdolliset ylilyönnit nakertavat koko systeemin legitimiteettiä.”

Vapaavuori painottaa, että hänen varoittelunsa ei kohdistu mitenkään erityisesti kokoomusedustajien suuntaan.

”Olen täysin samaa mieltä kokoomuksen kanssa, että valinnanvapaus on tosi hyvä juttu – kunhan se tehdään fiksusti.”

Risikon mukaan hallitus ymmärtää myös huolen, että soten siivellä yritetään lyödä rahoiksi.

”Arvostan Jan Vapaavuorta http://ift.tt/2hhaaNJsuunnattomasti ja uskon, että kaikki kokoomuslaiset haluavat varmistaa ihmisille hyvät palvelut. Emme ole kuitenkaan sinisilmäisiä, eikä mitään hallitsematonta olla tässä tekemässä. Vahva, hyvä ja laadukas sosiaali- ja terveydenhuolto on ollut kokoomuslaisille aina kunnia-asia.”

”Julkista järjestelmää on uusittu jo vuosikausia, ja jonot terveysasemilla ovat vain pidentyneet. Valinnanvapaudella palvelut saadaan lähemmäksi ihmisiä. Valinnanvapaus ei ole itseisarvo, vaan vain keino varmistaa palvelut. Lääkärille pääsee nopeammin, kun toimijoita on enemmän.”

Risikko muistuttaa, että Suomi tulee uudistuksessa takamatkalla moniin muihin maihin verrattuna. Siinä Suomi poikkeaa muista, että myös sosiaalipalvelut uudistetaan samalla.

”Hallittu valinnanvapaus on tätä päivää, ja jokaisen maan pitää luoda oma mallinsa valinnanvapauteen. Toisaalta koska olemme takamatkalla esimerkiksi Ruotsiin ja Englantiin verrattuna, voimme ottaa muista myös oppia.”

Risikko painottaa, että myös järjestelmän hallinnon täytyy olla sujuvaa.

”Maakuntahallinto voi keskittää palveluja liiaksi, eivätkä hallinnon portaat saa olla tietysti esteenä potilaan palvelupolulla. Kyllä tässä paljon on varmistettavaa, mutta tiedostamme ongelmakohdat.”

”Juuri valinnanvapauden avulla saamme hajautettua palvelut lähemmäksi ihmisiä. Uudistuksen toteutuksessa on tietysti valtavan tärkeää myös se, miten tätä kaikkea johdetaan”, Risikko lisää.

Kokoomuskonkari, kansanedustaja Pertti Salolainen http://ift.tt/2i9okwMon varoitellut myös valinnanvapauden sudenkuopista ja kermankuorinnasta.

”Terve järkikin sanoo, että tässä ei saa olla liian markkinauskoinen.”

”Tärkeää on nyt varmistaa, että verot maksetaan Suomeen ja estetään markkinoiden liiallinen keskittyminen. Täytyy myös harkita, pitääkö toimijoiden markkinaosuudelle asettaa yläraja, ettei synny liiallisia oligopoleja tai paikallisia monopoleja”, Salolainen sanoo.

Salolaisen mukaan vapaassa kilpailussakin on vaaransa.

”Esimerkiksi Yhdysvaltojen terveydenhuoltojärjestelmä on täydellinen katastrofi. Mitä presidentti Obamahttp://ift.tt/2jvfzSx yritti parantaa, näyttää siltä, että sen presidentti Trump http://ift.tt/2h4k5WKon nyt hajoittamassa.”

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Ben Zyskowiczhttp://ift.tt/2jvgIJI pitää konkarien varoituksia perusteltuina. Hänen mielestään kokoomuksen pitää olla tarkkana vartioimassa, että ylilyöntejä ei tapahdu.

Mistään kokoomuksen repeämisestä ei ole Zyskowiczin mukaan kyse.

”En usko, että mitään sellaista on julkisessa varoittelussa mukana. Kyse on siitä, että pitkään mukana olleet ymmärtävät ne valtavat haasteet ja riskit, joita isoihin uudistuksiin aina liittyy.”

”Tärkeää on, että kukaan ei kuvittele, että tässä tulee kerralla valmista, niin kuin ei tule missään muussakaan uudistuksessa. Valinnanvapaus on nimenomaan keino edistää uudistuksen keskeisiä päämääriä eli hoidon laatua, saatavuutta ja kustannustehokkuutta”, Zyskowicz lisää.

#IFTTT #Blogger

0 notes

kapitaali · 5 years

Text

Fluori on vaarallista

Kirjoittanut Murray N. Rothbard

Tämä essee alun perin ilmestyi tammikuun 1993 The Rothbard-Rockwell Report julkaisussa.

Kyllä, myönnän: Olen veteraani antifluoraaja, täten — en ensimmäistä kertaa — minulla on riski asettautua “oikeistosiiven sekopäiden ja fanaatikkojen” leiriin. On aina ollut hieman mystistä minulle miksi vasemmisto-ympäristöaktivistit, jotka huutavat kauhusta kun omenoiden pinnalla on hieman daminotsidia, jotka huutavat “syöpä” jopa absurdimmin kuin poika huusi “Susi”, jotka vihaavat jokaista ihmiselle tunnettua kemiallista lisäainetta, hyväntahtoisesti hyväksyvät fluorin, erittäin toksisen ja mahdollisesti karsinogeenisen aineen. Ja he eivät ainoastaan salli fluoripäästöille synninpäästöä, vaan he täysin kritiikittömästi suosittelevat massiivista ja jatkuvaa fluorin kaatamista maamme vesivarantoihin.

Ensin: yleistetty tapaus puolesta ja vastaan veden fluoraamista. Tapaus on uskomattoman ohut, ja se tiivistyy väitettyyn faktaan hampaiden reikien huomattavassa vähenemisessä viidestä yhdeksään vuotiailla lapsilla. Piste. Ei ole muita väitettyjä hyötyjä vanhemmille kuin yhdeksänvuotiaille! Tämän takia koko aikuispopulaation on pakko altistua massalääkitsemiselle!

Tapaus vastaan, jopa kun otetaan pois fluorin aivan erityiset pahuudet, on vahva ja musertava.

(1) Pakollinen massalääkitseminen on lääketieteellisesti pahantahtoista, kuten myös yhteiskunnallisesti. On varsin selvää, että avain mihin tahansa lääkitsemiseen on annoksen suuruuden kontrolli; eri ihmiset, eri riskitasoilla, tarvitsevat yksittäisiä annoksia heidän tarpeidensa mukaan. Ja kuitenkin kun vettä pakolla fluorataan, annos pätee kaikkiin, ja on väistämättä suhteessa juotuun veden määrään.

Mikä on lääketieteellinen oikeutus henkilölle, joka juo kymmenen lasia vettä päivässä, ja saa kymmenkertaisen fluoriannoksen, verrattuna henkilöön, joka juo vain yhden lasin? Koko prosessi on hirviömäinen sekä idioottimainen.

(2) Aikuiset, itse asiassa yli yhdeksän vuotiaat lapset, eivät saa minkäänlaista hyötyä pakollisesta lääkitsemisestään, ja kuitenkin he imevät itseensä fluoria suhteessa heidän vedensaantiinsa.

(3) Tutkimukset ovat näyttäneet, että vaikka lapset viidestä yhdeksään vuotta voivat saada vähemmän reikiä fluoraamalla, samoilla lapsilla yhdeksästä 12 vuoteen on enemmän reikiä, niin että 12 vuoden jälkeen reikähyötyä ei enää ole. Täten, vähintäänkin, kysymys kuuluu: altistetaanko meidät fluorin vaaroille ainoastaan hammaslääkäreiden ärsytyksen lieventämiseksi, jottei heidän tarvitsisi hoitaa viidestä yhdeksään vuotiaita rääkyviä lapsia?

(4) Kuka tahansa vanhempi, joka haluaa antaa lapselleen fluoraamisen kyseenalaiset hyödyt, voi tehdä sen yksilöllisesti: antamalla lapsilleen fluoritabletteja, joiden annoksia kontrolloidaan, sen sijaan että summanmutikassa tämä olisi suhteessa lasten janoisuuteen; ja/tai, kuten me kaikki tiedämme, he voivat pestä hampaansa fluorihammastahnalla. Kuinka sitten yksilön valinnanvapauden kanssa?

(5) Eikä jätetä huomiotta kärsinyttä veronmaksajaa, joka joutuu maksamaan satojen tuhansien tonnien fluorit, jotka kaadetaan maan sosialisoituun vesijohtoverkostoon joka vuosi. Yksityisten vesiyritysten aika, jotka joskus kukoistivat USA:ssa, on kauan sitten mennyttä, vaikka markkinat, viime vuosina, ovat kehittäneet varsin suosittua yksityistä pullovesibisnestä, vaikka se on huomattavasti kalliimpaa kuin sosialisoitu ilmainen vesi.

Näissä argumenteissa ei ole mitään hullua tai sekavaa, vai onko? Se siitä fluorauksen yleisestä tapauksesta. Kun me pääsemme fluorauksen erityisiin kauheuksiin, tapaus muuttuu paljon musertavammaksi, sekä kammottavammaksi.

1940- ja 1950-luvuilla, kun fluorausta ajettiin käärmeenä onnistuneesti pyssyyn, fluorausta kannattavat voimat ylistivät Newburgin ja Kingstonin koetilanteita, kaksi vierekkäistä pikkukaupunkia New Yorkin ylämailla, joiden asukaskunta oli varsin samanlaista. Newburgh oli fluorannut ja Kingston ei ollut, ja voimakas fluoria kannattava Valtio suitsutti tätä seikkaa kymmenen vuoden ajan, reikien määrä viidestä yhdeksään vuotiailla lapsilla oli Newburgissa huomattavasti pienempi kuin Kingstonissa (alunperin jokaisen taudin esiintyneisyys oli näissä kahdessa paikassa sama). OK, mutta vastustajat kiinnittivät huomion siihen levottomaan seikkaan, että kymmenen vuoden jälkeen sekä syövän että sydäntautien esiintyneisyys oli nyt paljon suurempi Newburgissa. Miten Valtio kohteli kritiikkiä? Sivuuttamalla sen irrelevanttina, sekopäisenä pelotteluna. Aijaa?

Miksi nämä ja myöhemmät ongelmat ja väitteet sivuutettiin ja hylättiin, ja miksi kiirehtiä tuomitsemaan fluorauksen vastustus Amerikassa? Kuka oli tämän taustalla, ja miten vastustajat saivat “oikeistosiiven sekopään” maineen?

RYNTÄYS FLUORAAMAAN

Virallinen pyrkimys sai alkunsa yhtäkkiä juuri ennen toisen maailmansodan loppua, jota ajoi ensin USA:n julkinen terveydenhuolto, sitten valtiovarainministeriö. Vuonna 1945 liittovaltion hallitus valitsi kaksi Michiganin kaupunkia viralliseen “15 vuoden” tutkimukseen; Grand Rapids fluorattiin, kontrollikaupunki jätettiin fluoraamatta. (Olen kiitollisuudenvelassa tuoreelle revisionistiselle Joel Griffithsin artikkelille vasemmistolaisessa paskalehdessä Covert Action Information Bulletin: “Fluoride: Commie Plot or Capitalist Ploy?” [Syksy 1992], pp. 26-28, 63-66.) Kuitenkin ennen kuin viisi vuotta oli kulunut, valtio lopetti sen oman “tieteellisen tutkimuksen” aloittamalla fluorauksen toisessakin michiganilaisessa kaupungissa. Miksi? Tekosyy sen toimille oli fluorauksen “suuri kysyntä”; kuten tulemme näkemään, “suuri kysyntä” oli valtion itsensä luomaa. Todellakin, niinkin aikaisin kuin vuonna 1946, liittovaltion kampanjan avulla, kuusi amerikkalaista kaupunkia fluorasi vetensä, ja 87 muuta hyppäsi kelkkaan mukaan vuoteen 1950 mennessä.

Keskeinen hahmo onnistuneessa fluorauskampanjassa oli Oscar R. Ewing, jonka presidentti Truman nimitti vuonna 1947 Federal Security Agencyn johtoon, jonka alaisuudessa oli julkinen terveydenhuolto, ja joka myöhemmin kehittyi terveysministeriöksi. Eräs syy vasemmiston fluorauksen tukemiselle — sen lisäksi että se oli sosialisoitu lääke ja massalääkintää, heille hyvää itsessään — oli, että Ewing oli sertifioitu Trumanin Fair Dealia ajava vasemmistolainen, ja sosialisoidun lääketieteen kannattaja, korkea virkamies silloin voimakkaassa Americans for Democratic Actionissa, kansakunnan keskeisessä “anti-kommunististen liberaalien” järjestössä (lue: sosiaalidemokraatteja tai menshevikkejä). Ewing mobilisoi sekä kelvollisen vasemmiston että valtaapitävän keskustan. Voimakas pyrkimys pakkofluoraukseen vehkeiltiin PHS:n avulla, joka pian mobilisoi kansakunnan valtaapitävät hammaslääketieteen ja lääkärien organisaatiot.

Mobilisaatio, kansakunnan hälinä fluorista, ja vastustajien hiljentäminen oikeistohörhön kuvalla oli kaikki erään Oscar Ewingin palkkaaman PR-miehen aikaansaannosta. Ewing palkkasi kenes muunkaan kuin Edward L. Bernaysin, miehen jolla on kyseenalainen “public relationsin isän” arvonimi. Bernays, Sigmund Freudin siskonpoika, oli liikanimeltään myös “The Original Spin Doctor” Washington Postin varsin ihailevassa artikkelissa vanhan manipulaattorin satavuotispäivänä 1991. Sitä, että oikeistoryhmät kuten John Birch Society oikein nimittivät fluorausta “hiipiväksi sosialismiksi” ja syyttivät neuvostososialismia fluorauskampanjan lähteenä (ei, ei bolshevikkeja, vaan menshevikkien valtiokapitalistista liittoa, katso alla), käytettiin bernaysilaisten leirissä pilkkaamaan vastustusta.

Kuten retrospektiivinen tiedeartikkeli huomautti fluoriliikkeestä, eräs sen laajimmalle levitetyistä tiedostoista listasi fluorauksen vastustajista “aakkosjärjestyksessä hyvämaineisia tiedemiehiä, tuomittuja vankeja, ruokamuotihulluttelijoita, tieteellisiä organisaatioita ja Ku Klux Klanin.”

Hänen vuoden 1928 kirjassaan Propaganda Bernays teki selväksi hänen käyttämänsä keinot: puhuessaan “julkista mielipidettä hallitsevasta mekanismista”, jota hänenkaltaiset ihmiset manipuloivat, Bernays sanoi että “Ne, jotka manipuloivat näkymätöntä yhteiskunnan mekanismia, muodostavat näkymättömän hallituksen, joka on maamme todellinen johtava valta… mieliämme muokkaavat, makujamme muotoilevat, ideoita ehdottelevat suurimmaksi osaksi meille täysin tuntemattomat ihmiset…” Ja ryhmänjohtajien manipuloinnin prosessi “joko heidän tietoisella tai tiedostamattomalla yhteistyöllään” tulee “automaattisesti vaikuttamaan” sellaisten ryhmien jäseniin.

Kuvatessaan hänen käytäntöjään PR-miehenä Beech-Nut Baconille, Bernays kertoo miten hän kehoitti lääkäreitä sanomaan julkisesti, että “on terveellistä syödä pekonia.” Sillä, Bernays lisää, hän “tietää matemaattisella varmuudella, että suuri määrä ihmisiä tulee seuraamaan tohtorinsa antamia neuvoja, koska hän (PR-mies) ymmärtää psykologisen riippuvuussuhteen ihmisten ja heitä hoitavien lääkärien välillä.” (Edward L. Bernays, Propaganda [New York: Liveright, 1928], pp. 9, 18, 49, 53. Lainaus Griffiths, p.63 mukaan) Heitä “hammaslääkärit” vielä soppaan mukaan ja korvaa “pekoni” “fluorilla” ja meillä on Bernaysin propagandakampanjan olemus käsissämme.

Ennen Bernaysin kampanjaa fluori oli suurimmaksi osaksi tunnettu julkisessa keskustelussa hyönteis- ja rotanmyrkkyjä; kampanjan jälkeen sitä laajalti pidettiin hampaiden terveyden ja kirkkaan hymyn turvallisena tuojana.

1950-luvun jälkeen kaikki oli vain peittelyä — voimat fluorin taustalla olivat voittaneet, ja kaksi kolmasosaa kansakunnan juomavesivarannoista fluorattiin. Maassa oli edelleen joitain taskuja (Kaliforniassa alle 16% fluorattiin) ja liittovaltion & PHS:n tavoite oli “universaali fluoraus.”

EPÄILYT KASVAVAT

Huolimatta myrskyisästä voitosta, epäilyjä oli alkanut esiintyä tiedeyhteisössä. Fluori ei ole biohajoava aine, mikä, ihmisten tapauksessa, kertyy hampaisiin ja luihin — ehkä mahdollisesti vahvistaen lasten hampaita; mutta mitä se tekee ihmisten luille? Kaksi kriittistä fluoridien luuongelmaa — luiden haurastuminen ja syöpä — alkoivat esiintyä tutkimuksissa, jotka valtion virastot systemaattisesti estivät. Niinkin aikaisin kuin 1956 liittovaltion tutkimus löysi lähes kaksinkertaisen määrän pahalaatuisia luuhäiriöitä nuorilla miehillä Newbergissa kuin mitä fluoraamattomassa Kingstonissa oli; mutta tämä löydös nopeasti sivuutettiin “harhaanjohtavana.”

Omituista kyllä, huolimatta vuoden 1956 tutkimuksesta ja karsinogeenitodisteista, joita oli alkanut kasaantua 1940-luvulta eteenpäin, liittovaltio ei koskaan tehnyt omia eläinkokeita (joista se niin kovasti muuten piti) fluorideilla. Lopulta vuonna 1975 biokemisti John Yiamouyiannis ja Dean Berk, eläköitynyt liittovaltion omasta National Cancer Institutesta (NCI), esittivät tutkimuksen American Society of Biological Chemistsin kokouksessa. Tutkimus raportoi 5-10% kasvun syövän esiintymisessä niissä kaupungeissa, jotka olivat fluoranneet vetensä. Löydökset olivat kiistämättömiä, mutta ne triggeröivät kongressiin kuulemistilaisuuden kaksi vuotta sen jälkeen, missä valtio paljasti kongressiedustajille ettei se koskaan ollut tutkinut fluorin syöpävaarallisuutta. Kongressi komensi tekemään sellaiset tutkimukset.

Siinä vasta vetkuttelua! Ihmeellistä kyllä, kesti NCI:ltä 12 vuotta saattaa testit loppuun, joiden myötä löydettiin “moniselitteisiä todisteita” siitä että fluori aiheuttaa luusyöpää urosrotilla. Lisätutkimukset kongressin johdolla tutkivat syöpätrendejä USA:ssa, ja löysivät kansallisessa mittakaavassa evidenssiä “kasvavasta luu- ja nivelsyöpien esiintymisestä kaikissa ikäluokissa”, erityisesti nuorilla, piirikunnissa jotka olivat fluoranneet vetensä, mutta tällaista ei havaittu piirikunnissa, jotka eivät fluoranneet juomavettään.

Yksityiskohtaisemmissa tutkimuksissa Washingtonin ja Iowan osavaltioissa NCI havaitsi, että 1970-luvulta 80-luvulle luusyövän esiintyneisyys alle 20-vuotiailla miehillä oli kasvanut 70% fluoraavissa osavaltioissa, mutta se oli laskenut 4% alueilla joissa ei fluorattu. Kuulostaa aika ratkaisevalta minusta, mutta NCI pisti tilastinikkarit asialle ja tuli tulokseen, että nämä löydökset, myös, olivat “harhaanjohtavia.” Tämän raportin tiimoilta tappelu johti liittovaltion tekemään erään suosikkitemppunsa lähes kaikilla aloilla: perustamaan aiheesta asiantuntevan, molempia puoluekantoja kunnioittavan, “arvovapaan” komission.

Valtio oli jo toteuttanut komissiohomman vuonna 1983, kun häiritsevät tutkimukset fluorista ajoivat vanhan ystävämme PHS:n muodostamaan “maailmanluokan asiantuntijoiden” komission käymään läpi turvallisuusdataa fluorin esiintymisestä juomavedessä. Yllättävää kyllä, paneeli vahvasti suositteli, että fluoria juomavedessä ei saisi esiintyä enempää kuin 2 ppm lapsilla 9 ikävuoteen asti, johtuen fluorin aiheuttamista vaikutuksista lasten luustoon, sekä mahdollisesti vaurioista lasten sydämiin.

Paneelin puhemies Jay R. Shapiro National Institute of Healthista varoitti jäseniä, kuitenkin, että PHS saattaisi “muokata” löydöksiä, sillä “raportti käsittelee arkaluontoisia poliittisia aiheita.” Todellakin, kun Surgeon General Everett Koop julkaisi raportin kuukausi myöhemmin, liittovaltion hallitus oli heittänyt paneelin kaikkein tärkeimmät johtopäätökset ja suositukset menemään, ilman että paneelia konsultoitiin. Todellakin, paneeli ei koskaan saanut haltuunsa viimeisintä, peukaloitua, versiota. Valtion muokkaukset olivat kaikki fluoria suosivaan suuntaan, ja väitettiin että ei olisi ollut “tieteellistä dokumentaatiota” mistään fluorin aiheuttamasta ongelmasta määrillä alle 8 ppm.

1980-luvun lopun luusyöpätutkimuksien lisäksi alkoi kasaantua evidenssiä siitä, että fluoridit johtaisivat luunmurtumiin. Viimeisen kahden vuoden ajan kahdeksan epidemiologista tutkimusta on indikoinut, että fluoraus on kasvattanut luunmurtumia kaiken ikäisillä miehillä ja naisilla. Todellakin, vuodesta 1957 eteenpäin luunmurtumien määrä nuorilla miehillä on kasvanut jyrkästi USA:ssa, ja USA:n lonkkamurtumien määrä on nyt korkein maailmassa. Itse asiassa tutkimus perinteisesti fluorimyönteisessä Journal of the American Medical Association (JAMA) -lehdessä, elokuun 12. 1992, havaitsi, että jopa “pienet fluorimäärät voivat kasvattaa lonkkamurtuman riskiä vanhemmilla.” JAMA totesi, etttä “nyt on asianmukaista palata veden fluorauksen ongelmaan.”

Selvästikin oli korkea aika toiselle liittovaltion komissiolle. Vuosina 1990-91, uusi komissio, jota johti veteraani PHS-viranomainen ja pitkäaikainen fluorimyönteinen Frank E. Young, ennustettavasti tuli loppupäätelmään, että “todisteita ei” löydy, jotka yhdistäisivät fluorin syöpään. Luunmurtumista komissio totesi, että “lisätutkimuksia tarvitaan.” Mutta enempää tutkimuksia tai itsetutkiskelua ei tarvittu lopputulokseen: “The U.S. Public Health Servicen tulisi jatkaa juomaveden optimaalista fluoraamista.” Oletettavasti he eivät tajunneet, että “optimaalinen” tarkoitti nollaa.

Huolimatta Youngin valkopesusta, epäilyjä alkoi kasaantua jopa liittovaltiossa. James Huff, U.S. National Institute of Environmental Health Sciencesin johtaja, totesi vuonna 1992, että eläimet valtion tutkimuksissa saivat syövän, erityisesti luusyövän, siitä että heille annettiin fluoria — eikä tässä johtopäätöksessä ole mitään “epämääräistä”.

Eri tieteentekijät Environmental Protection Agencyssa (EPA) ovat kääntyneet fluorinvastaisen toksikologin William Marcus’n varoituksen suuntaan, kun hän sanoi että fluori aiheuttaa syövän lisäksi myös luunmurtumia, nivelreumaa ja muita tauteja. Marcus mainitsee, myös, että New Jersey Health Departmentin (osavaltio jossa vain 15% populaatiosta saa fluoria) julkaisematon tutkimus näyttää, että luusyövän esiintyneisyys nuorilla miehillä on kuusi kertaa niin suuri fluoratuilla alueilla verrattuna ei-fluorattuihin.

Käsitellessään pitkään pyhänä pidettyä ideaa siitä, että fluoraus vähentäisi reikiä lapsilla, eri huipputason fluorimyönteiset tahot, joiden asiantuntemusta ylistetään, yhtäkkiä katkerasti saivat arvostelua osakseen kun myöhempi tutkimus johti heidät johtopäätökseen, että hammashyödyt fluorista ovat merkityksettömiä. Uuden Seelannin kaikkein tunnetuin fluorausta ajava oli maan huippuhammaslääkäri tri. John Colquhoun.

Fluorausta edistävän komitean puheenjohtajana Colquhoun päätti kerätä tilastot ja näyttää epäilijöille fluorin meriitit. Hänen järkytyksekseen hän havaitsi, että terveitä, ilman reikiä hampaissa olevia lapsia oli enemmän alueilla ilman fluoria kuin Uuden Seelannin fluoratuilla alueilla. Kansallinen terveyslaitos ei suostunut antamaan lupaa Colquhounille lupaa julkaista löydöksiään, ja he potkivat hänet pois johtajan paikalta. Samalla tavalla fluorimyönteinen Richard G. Foulkes Kanadan Brittiläisessä Columbiassa totesi, että fluoraus on sekä vaarallista että se myöskään ei estä hampaiden reikiintymistä. Foulkes sai propagandistin leiman kollegoiltaan “anti-fluoraajien puoskaroinnin edistämisestä.”

MIKSI HINKU FLUORATA JUOMAVESI?

Pakkofluorauksen casen ollessa paperinohut, ja case vastaan on niin musertava, on lopuksi kysyttävä: miksi? Miksi PHS lähti mukaan alunperinkään? Miten tämä sai alkunsa? Meidän pitää pitää silmällä Oscar R. Ewingin keskeistä roolia, sillä Ewing oli paljon muutakin kuin pelkkä sosiaalidemokraattinen Fair Deal -mies.

Fluori on pitkään tunnistettu erääksi kaikkein myrkyllisimmistä alkuaineista, joita löytyy Maan kuoresta. Fluoridit ovat monien teollisten prosessien sivutuotteita, joita päästetään ilmaan ja veteen, ja mahdollisesti kaikkein suurin tämän alkuaineen sivutuottaja on alumiiniteollisuus. 1920- ja 1930-luvuille tultaessa fluori oli yhä useammin oikeuskäsittelyiden ja sääntelyn kohteena. Erityisesti vuoteen 1938 tultaessa tärkeä, suhteellisen uusi alumiiniteollisuus oli ajautumassa sodan keskelle. Mitä tehdä jos sen suurin sivutuote on vaarallinen myrkky?

Oli tullut aika damage controllille; vielä parempaa, kääntää julkisuuskuva tälle kamalalle aineelle. PHS, kuten muistamme, oli valtiovarainministeriön täydessä ohjauksessa, ja valtiovarainministeri koko 1920-luvun aina vuoteen 1931 asti ei ollutkaan kukaan muu kuin miljardööri Andrew J. Mellon, “Mr. Pittsburgh,” amerikkalaisen alumiinivalmistajan Aluminum Corporation of American (ALCOA) perustaja ja johtaja, joka oli johtava peluri alumiiniteollisuudessa.

Vuonna 1931, PHS lähetti hammaslääkärin nimeltä H. Trendley Dean tutkimaan luonnossa vedessä esiintyvän fluoridin vaikutuksia ihmisten hampaisiin. Dean havaitsi, että korkea luonnollinen fluoripitoisuus tuntui vaikuttavan siihen, että ihmisillä oli vähemmän reikiä hampaissa. Tämä uutinen kiihotti Mellonin tiedemiehet toimintaan. Erityisesti Mellon Institute, ALCOA:n tutkimuslaboratoriossa Pittsburghissa sponsoroi tutkimusta, jossa biokemisti Gerald J. Cox fluorasi laboratoriorottia ja päätti, että reiät näiden rottien hampaissa olivat vähentyneet, ja välittömästi totesi, että “case (että fluori vähentää reikiä) tulisi pitää nyt todistettuna.” Instant-tiedettä!

Seuraavana vuonna, 1939, Cox, tiedemies ALCOAn leivissä, joka työskenteli yrityksen fluorivahingoista vastaavassa yksikössä, teki ensimmäisen julkisen ehdotuksensa pakollisesta veden fluoraamisesta. Cox ryhtyi kampanjoimaan maassa fluoraamisen puolesta. Samaan aikaan ALCOAn rahoittamat tiedemiehet suitsuttivat fluoridien turvallisuuden puolesta, erityisesti Cincinnatin yliopiston Kettering Laboratory.

Toisen maailmansodan aikaan vahingonkorvausvaatimukset fluoripäästöistä kasautuivat odotetusti, suhteessa alumiinintuotannon kasvun kanssa sodan aikaan. Mutta huomio näissä vaatimuksissa ohjattiin toisaalle, kun, juuri ennen sodan loppua, PHS alkoi puskea kovaa pakollista veden fluoraamista. Näin hinku pakolliseen veden fluoraamiseen saavutti kaksi tavoitetta kerralla: se muutti fluoriyhdisteiden kuvan kirouksesta siunaukseksi, joka vahvistaa jokaisen lapsen hampaita, ja se tarjosi vakaan ja huomattavan rahallisen kysynnän fluorijohdannaisille, joita vuosittain dumpata kansakunnan juomaveteen.

Eräs kiinnostava sivuhuomio tähän tarinaan on, että siinä missä fluoriyhdisteet luonnollisesti fluoratussa vedessä tulevat kalsiumfluoridin muodossa, jokaisen kunnan juomaveteen dumpattu fluori on natriumfluoridia. Valtaapitävien puolustus “fluoridi on fluoridia” muttuu epävakuuttavaksi, kun tarkastellaan kahta pointtia: (a) kalsium on hyvässä maineessa luiden ja hampaiden terveyden suhteen, joten reikiä täyttävä vaikutus luonnollisesti fluoratussa vedessä saattaa hyvinkin johtua kalsiumista eikä fluorista; ja (b) natriumfluoridi sattuu olemaan alumiiniteollisuuden sivutuote.

Mikä tuo meidät takaisin Oscar R. Ewingiin. Ewing saapui Washingtoniiin vuonna 1946, pian sen jälkeen kun PHS aloitti fluorin pakottamisena, ja saapui sinne pitkäaikaisena neuvonantajana, nyt pääneuvonantajana, ALCOAlle, tienaten tuohon aikaan astronomisen suuren määrän $750,000 vuodessa (noin about $7,000,000 nykydollareissa) juridisista palveluista. Vuotta myöhemmin Ewing otti haltuun Federal Security Agencyn, jonka alle PHS kuului, ja runnoi läpi kansallisesti veden fluorauksen. Muutaman vuoden jälkeen, kun hän oli onnistunut kampanjassaan, Ewing siirtyi pois pestistään, ja palasi yksityiselämään, ALCOAn pääneuvonantajaksi.

Tässä pienessä saagassa on oppitunti siitä miten ja miksi hyvinvointivaltio tuli Amerikkaan. Se tuli kolmen suuren voiman liittolaisena: ideologiset sosiaalidemokraatit, kunnianhimoiset teknokraattiset byrokraatit ja Isot Liikemiehet, jotka etsivät Valtiolta etuoikeuksia. Fluoraussaagassa me voisimme nimittää koko tätä prosessia “ALCOA-sosialismiksi.” Hyvinvointivaltio kääntää hyvinvoinnin pois meiltä kaikilta kohti näitä hyväksi käyttäviä ja korruptoituneita ryhmiä.

Katso myös (2005) Fluoride Follies, kirjoittanut Donald W. Miller, MD.

Lähde: lewrockwell.com

from WordPress https://ift.tt/2LbybmD via IFTTT

#kapitalismi #kapitalismikritiikki #talous #talouspolitiikka #Finnish #solidaarisuustalous #jakamista

0 notes

kapitaali · 7 years

Text

Nyt, Yhteisvauraus

Lehdestä Journal of Peer Production: Mathieu O’Neil, Johan Söderberg, Maurizio Teli, and Stefano Zacchiroli

Journal of Peer Productionin päästessä kymmenenteen numeroonsa, on aika tarkastella mitä pyrittiin saamaan aikaan, mitä saatiin aikaan ja mitä tulisi tehdä seuraavaksi. The Journal of Peer Production esittää pyrkimyksen emuloida FOSS:ia kiertämällä akateemista julkaisujärjestelmää, jossa tutkijat tekevät kaiken työn — kehittäen ja levittäen kutsuja tutkimuksille, tuottaen ja dokumentoiden tutkimuksen, valiten kontribuutiot, kirjoittaen tutkimuksen jne. — ja heille ”maksetaan” voittoa tavoittelevan 60-päiväisen journalin ilmaisen tilauksen muodossa jonka heidän yliopistonsa kirjastot jo tilaavat, riistohinnoin. Tätä vastoin tarkastelkaamme tieteenteon ydinperiaatteita jotka Robert Merton on identifioinut vuonna 1942: universalimsi, esteettömyys, järjestelmällinen skeptisismi ja kommunismi (myöhemmin muutetty yhteisöllisyydeksi). ”Tieteellisen eetoksen kommunismi”, kiroittaa Merton, ”on epäyhteensopiva teknologian ’yksityisomaisuuden’ määritelmän kanssa kapitalistisessa taloudessa” (275).

Eräs kymmenennen julkaisun kirjoittajista sai kutsun jokin aika sitten editoimaan akateemisen journalin erikoisnumeroa ”avoimesta yhteistyöstä”. Tämä palveli hyödyllisenä muistuksena arvostelijoiden työn mielettömyydestä, joka hyödyttää vain kirjoittajia: olennainen osa tiedon tuottamisesta, alan asiantuntijoiden harkitut mielipiteet, tahallaan piilotetaan muiden silmiltä. Työskenneltyäni vuosia läpinäkyvämmissä olosuhteissa tämä tuntui todella omituiselta ja vanhentuneelta. Alkuperäisen artikkelin ja sen arvostelujen saataville tuomisen lisäksi olemme ottaneet käyttöön myös ”signalointi”-järjestelmän jossa arvostelijat voivat ilmaista arvonantonsa lopulliselle artikkelille. Tällä on se hyöty että julkaisuaika lyhenee ja julkaistavien artikkelien valikoima laajenee samalla kun suojellaan journalin mainetta. Silloin myös vältytään vertaisarvioinnin näkymättömiltä kustannuksilta artikkeleista jotka hylätään.

Vapaaehtoisten, jotka ovat kontribuoineet Journal of Peer Productioniin, tulisi saada onnitteluja: me olemme julkaisseet merkkipaalunumeron laajasta aihevalikoimasta. Me olemme luoneet omat sääntömme, ja toimineet niiden mukaan. Me olemme olleet resilienttejä ihmisten ja infrastruktuurin vastoinkäymisten kanssa. Me jatkamme uusien kontribuutioiden ja toimittajien houkuttelemista. Mutta tämän hyvin ansaitun selkääntaputuksen jälkeen me muistutamme itseämme ja kollegoitamme että työmme täytyy ulottua avoimen pääsyn journalien julkaisun ja tukemisen ulkopuolelle, niin käytännöllistä ja tarpeellista kuin tämä onkin. The Journal of Peer Production syntyi vuonna 2009 Oekonux ConferencessaManchesterissa, tilaisuudessa joka toi yhteen aktivisteja ja tutkijoita. Oekonux oli alkuperäinen toimija dynaamisessa Saksan yhteisvaurausliikkeessä, jonka ominaispiirre oli yrittää tuoda yhteen ”online ja offline, aineellinen ja aineeton, vanha ja uusi, vihreä ja sosiaalinen yhteisvauraus, jonka eksplisiittinen pyrkimys on transformoida yhteiskunta.” (Euler, 2016: 95). Journal of Peer Production oli tarkoitettu strategiatyökaluksi keskusteluun ”uusista perspektiiveistä liittyen sosiaalisen muutoksen vertaistuotannon vaikutuksiin”.

Maapallon jatkuvat teollisen tuhoamisen äärellä, sekä oligarkkien hyväksikäyttämä ja alistaman ihmiskunnan, meidän tulee kysyä tuttu kysymys: mitä tulisi tehdä (mitä me voimme tehdä)? Oekonuxin jalanjäljissä Nick Dyer-Witheford ilmaisi asian parhaiten: ”Jos kapitalismin solumuoto on hyödyke, yhteiskunnan solun (siemen)muoto pääoman ulkopuolella on yhteiset asiat. Hyödyke on tuote joka on tuotettu myytäväksi, yhteiset asiat ovat tuotettu, tai säilötty, jaettavaksi” (Dyer-Witheford 2007: 82).

Suurimmaksi osaksi Journal of Peer Production on karttanut visioita tulevaisuuden sosiaalisille järjestelyille ja keskittynyt konkretiaan ja käytännön kysymyksiin, kuten eettisten modulaaristen kokousten ja organisaatioiden tehokkuuteen, oikeudenmukaisuuteen ja kestävyyteen. Tulevat numerot keskittyvät vertaisurbanismiin (JoPP#11, lokakuu 2017) sekä jaettujen koepajojen institutionalisaatioon (JoPP#12, huhtikuu 2018). Nämä edustavat innostavia tämän näkökannan innostavia kehityskulkuja. Sellaisia tutkimuksia tulee viedä eteenpäin, sekä artikuloida uuden suunnan avulla.

Todellakin, me uskomme että nyt on aika Journal of Peer Productionin laajentaa kantamaansa, instituutioiden ja yhteisvaurauden eksklusiivisesta fokuksesta muualle. Meillä on keinot selkeästi artikuloida vakuuttavia ideoita. Journalina ja innostuneiden tutkijoiden ja aktivistien yhteisönä me olemme uniikissa asemassa tutkija ja kehittää ekologiaa, sääntelyä ja kulttuuria joka voi kasvaa yhteisvauraudeksi. Jos me olemme vakavissamme sosiaalisesta muutoksesta, meidän tulisi pyrkiä tekemään yhteisvauraudesta kollektiivin ydinosa jotta ymmärretään se mitä ihmisenä oleminen tarkoittaa.

Me luonnostelemme neljä päällekkäistä tutkimuksen ja aktivismin aluetta, lähtien kulttuuristen normien muutoksesta politiikkaan.

1. Yhteisvaurauden puolustaminen

Uusien kulttuurillisten standardien juurruttamiseksi meidän tulee popularisoida yhteisvaurauden puolustajat. Elinor Ostromin (1933-2012) keskittyminen sosiaalisiin ja institutionaalisiin muotoihin, jotka mahdollistavat yhteisten resurssien ja oikeuksien jakamisen, näyttäen kuinka tarpeellista oli suojella metsiä ja jokia, ovat selkeästi paljon relevantimpia nyt kuin koskaan. Perinteiset yhteisöt, monien vuosisatojen olemassaolon aikana, saattavat sopeutua Ostromin malliin, mutta rajata pääsyä resursseihin perustuen perhejäsenyyteen, johon pääsi osalliseksi avioliiton kautta: inklusiivinen, globaali dimensio tulisi aina ottaa mukaan. Ideologisin termein Ostrom asettaa vastakkaine sen miten ensimmäinen nykyaika (1500-1700 -luvut) hahmottivat maailman, näkökulma joka silti on valloillaan koulutusjärjestelmässämme. Sekoittamalla lakia, teknologiaa ja taloutta, ”tiede” normalisoitiin toiminnaksi joka hajottaa ei-uusiutuvia luonnonvaroja. Me elämme silti maailmassa, jossa yksityisomaisuus ona paremmin suojattu kuin yhteinen omaisuus: yksimielinen kulttuurinen muutos, pääosin koulujen ja populaarikulttuurin kautta levitetty, täytyy saada muuttamaan tätä arvojärjestelmää. Ostromin kontribuution tulisi informoida (ja lopulta ohjata) globaalin ympäristöyhteisvaurauden hallintaa. Yhteisvaurauden tunnistaminen ja tutkiminen ympärillämme, kuten rakennetty (koulut ja kirjastot), luonnollinen (ilma ja auringonvalo) sekä perhe-, ystäväpiiri- ja osallisuustalousyhteisöjen omistamat saaret meille osoittavat, että yhteisvauraus elää ja voi hyvin.

2. Vähemmän työntekoa

André Gorz (1923-2007) on vähemmän tunnettu mutta ei yhtään vähäpätöisempi. Gorz, eräs poliittisen ekologian sekä ‘degrowthin’ (décroissance) käsitteen radikaaleista perustajista, painotti kasvattamaan eroa tuotetun ja tarvittavan välillä. Jotkut hänen ehdotuksistaan on jo osittain toteutettu: työnteon vähentäminen otettiin Ranskan sosialistihallituksessa käyttöön 1990-luvun lopulla 35-tuntisen työviikon muodossa. Tämä mitta on johtanut ongelmiin ylityökorvauksiin liittyen ja se on osoittautunut epäsuosituksi joidenkin työntekijöiden kategorioiden keskuudessa jotka haluavat tienata enemmän. Tästä huolimatta se pysyy, ja sosialistikandidaatti Ranskan presidentinvaaleissa on ehdottanut sen pienentämisen yhä lisää 32 tuntiin. Jotta vertaistuotanto voisi kasvaa, tämänkaltaisia aloitteita tulisi analysoida ja kritisoida.

3. Perustulo

Toinen Gorzin ehdotuksista, perustulo, menee pidemmälle. Automatisaation yleistyminen on tuonut mukanaa parlamentaaristen raporttien hyväksymisen perustulosta Ranskassa ja Australiassa; perustulo on jo kokeilussa Suomessa, Hollannissa ja Skotlannissa. Joidenkin korkean tason konservatiivipoliitikkojen ja teknologiayrittäjien perustulon hyväksyminen voi johtaa meidät epäilemään että perustulo on juonu jolla poistetaan sosiaaliturva kaikkein haavoittuvimmilta ja korvataan se yksittäisellä tulonsiirrolla. Toisaalta perustulo voisi toimia feministisenä edistysaskeleena sillä ”lastensaanti huomattavasti kärjistää sukupuolien välistä eriarvoisuutta kasvattamalla erikoistumista ja naisten työmäärää” (Craig, 2006). Todellakin perustulo olisi erittäin hyödyllinen yksinhuoltajaäitien tapauksessa, joiden tulovaikutus on kaikkein negatiivisin lapsen syntyessä. Tämä vastaisi pitkäaikaiseen marxilaisten feministien kuten Mariarosa Dalla Costaja Selma James (1972) huoleen, jotka identifioivat suuria määriä rahallisesti ei-tunnustettuja mutta taloudellisesti olennaisia kotitöitä jotka tehdään ilmaiseksi. Ilman (miesteoreetikoille) näkymätöntä palkatonta tai lisääntymiseen liittyvää työtä kuten lastenhoito, kokkaus jne., palkattu työvoima ei olisi valmiina töihin aamulla. Me kutsumme tutkailemaan perustulolausuntoja paikallisten, alueellisten ja kansallisten valuuttojen kautta.

4. Ilmaisten palveluiden hyvän käytön mainostaminen

Sääntelyn purkajien, jotka haluavat yksityisää julkisia palveluita kuten terveydenhuolto ja koulutus, toimia tulisi vastustaa: meidän tulisi myös dokumentoida ja tukea pyrkimyksiä tehdä palveluista kuten joukkoliikenne, kunnallinen asuminen ja julkinen terveydenhuolto sekä koulutus ilmaisia. Uudet institutionaaliset järjestelyt voivat tulla tarpeeseen. Suomi on vihkinyt julkisten palvelujen vertaistuotannon mm. koulutuksessa, asukasyhdistyksissä, huume- ja peliriippuvaisten tukemisessa, kotihoidossa, jne. (Botero et al., 2012). Täytyy myös tunnustaa että kaikki ilmaisten palvelujen käyttö tulisi olla tasa-arvoista. Esimerkiksi, miksi yksi kuutiometri vettä kotikäyttöön maksaa saman verran kuin kuutiometri jolla täytetään yksityinen uima-allas (Ariès, 2007)? Idea siitä, että yhteisvaurauden ”väärinkäytöstä” tulisi keskustella ja tehdä tunnetuksi. Hyvien käyttötarkoitusten tulisi olla ilmaisia, huonojen käyttötarkoitusten kalliita. Ja jotta estettäisiin se, että rikkaat yksinkertaisesti ostavat tuhlailevan väärinkäytö, tulisiko keskustella samalla maksimituloista perustulon lisäksi?

Me olemme luonnostelleet neljä tutkimuksen ja toiminnan aluetta: yhteisvaurauden kulttuurillisen konseptin levittäminen laajalle; työajan lyhentäminen; perustulon käyttöönotto; julkisten palvelujen muuttaminen ilmaiseksi sekä niiden oikein- ja väärinkäytön erottelu. Mitat kuten lyhennetyn työajan määrä ja maksetun perustulon määrä viittaavat työvoiman erottamiseen tehtävästä työstä. Ne edustavat vaihtoehtoa dominantille diskurssille joka näkee työpaikat, huolimatta siitä miten huonosti palkattuja ja/tai tarpeettomia ja/tai ympäristölle tuhoisia ja/tai tylsiä ne ovat, olennaisena vaatimuksena kehitykselle. Ilmaiset julkiset palvelut ja perustulo saattavat olla toisiaan täydentäviä; ne saattavat olla ristiriidassa. Pointtu ei ole kuvitella yhteiskuntaa jossa kaikki mitat elävät täydellisen sulassa sovussa, mutta tutkia, kehittää ja tehdä yhdestä tai useammasta julkisia, kun taktisia ja strategisia mahdollisuuksia ilmenee, niin että saadaan aikaan oikeaa edistystä.

Me kutsumme Journal of Peer Productionin tutkijat ja harjoittajat harkitsemaan, kritisoimaan, kehittämään tai syrjäyttämään nämä tutkimusalueet ja toimet, ja dokumentoimaan heidän artikulaationsa vertaisprojekteista.

Lähteet

Ariès, P. (2007) Le Mésusage : Essai sur l’hypercapitalisme. Parangon, Paris. Botero, A., Paterson, A., & Saad-Sulonen, J. (2012). Towards peer production in public services: Cases from Finland. Helsinki: Aalto University publication series Crossover.

Craig, L. (2006) Children and the revolution. A time-diary analysis of the impact of motherhood on daily workload. Journal of Sociology, 42(2): 125-143. Dalla Costa, M. & James, S. (1972) The power of women and the subversion of the community. Bristol: Falling Wall Press.

Dyer-Witheford, N. (2007) Commonism. Turbulence, 1: 81-87 (online).

Euler, J. (2015) Commons-creating Society On the Radical German Commons Discourse Review of Radical Political Economics Vol 48, Issue 1, pp. 93 – 110.

Merton, R. K. (1973) [1942], ‘The normative structure of science’, in Merton, R. K., The sociology of science: Theoretical and empirical investigations. Chicago: University of Chicago Press.

Lähde:

http://ift.tt/2uyqlfv

from WordPress http://ift.tt/2uEaInB via IFTTT