#pikisaaresta pariisiin

[hiidenneiti]

"Esimerkiksi Sophie Creutz havaitsi, että Holsteinissa palvelusväki ei tuntunut aina tietävän paikkaansa vaan yritti elää herrasväen lailla. Tämä ilmeni kreivittären silmiin muun muassa sopimattomana pukeutumisena. Käytännössä tämä tarkoitti pukeutumista liian hienosti. Ruotsissa piikojen pukeutuminen samettiin ja silkkisukkiin oli yksiselitteisesti kiellettyä. Holsteinissa yksinkertaisinkin piika sai Creutzin mielestä ihmeen korkeaa palkkaa. Lisäksi palvelusväki oli tottunut saamaan ruuakseen tuoretta lihaa useamman kerran viikossa ja voita peräti joka päivä. "Ei tämä vielä mitään", kreivitär jatkoi kuvatessaan kotiin osoitetussa kirjeessään Holsteinin ihmeellisyyksiä, "mutta kahvia ja teetä havitellaan myös; tuskin täällä saa väkeä ilman näitä ehtoja.""

disgusting.............kukaan ei enää tiedä paikkaansa #SÄÄTY-YHTEISKUNNASSA

[hiidenneiti]

Pikisaaresta Pariisiin (2020) luettu:

Helppotajuinen esitys 1800-luvun alkupuolen (ruotsinkielisten) suomalaisten matkoista läntisessä ja eteläisessä Euroopassa. Aikalaisten reaktioita paikalliseen arkkitehtuuriin, kulttuuriin, politiikkaan, matkailun käytännön järjestelyihin.

Viihdyttävästi kirjoitettu teos, kirjoittaja kuvailee aikalaisten toilailuja ja möläytyksiä pilke silmäkulmassa.

Tämä sai tajuamaan miten paljon ajattomia fiiliksiä matkailuun ja turismiin kuuluu: henkinen krapula, kun kotimaan maamerkit tulevat näkyviin, tai halu nähdä jotain "autenttista", muttei liikaa, että sen voi jättää taakse.

Minä kun Ilmoni pääsi vihdoin Etnan huipulle: 😭

Teos koostuu paljolti lähdemateriaalin (aikalaisten matkapäiväkirjat, sanomalehtijutut) referoidusta kuvauksesta. Välillä herää kysymys, eikö selostavan otteen sijasta olisi voinut harjoittaa syvempää analyysia - mutta toisaalta, tuskin olen menossa lukemaan ruotsinkielistä alkuperäisaineistoa, joten ehkä tämä kuitenkin tuli tarpeeseen saavutettavuuden nimissä. Teos käy jatkuvaa keskustelua aikaisempien kulttuurihistoriallisten tekstien kanssa, joten jos joku osa-aihealue jää kaivamaan mieltä, luettavaa löytyy kirjallisuusluettelosta.

Matkailun historiasta (ja vieraiden kulttuurien kohtaamisesta) kiinnostunut saa tästä paljon irti, mutta joissakin kohtaa ote ehkä vähän haparoi. Esimerkiksi seksityöläisiä ja prostituutiota käsittelevä osuus ei tunnu oikein tietävän, miten päin olisi.

Havainnollistavat kartat matkareiteistä kirjan lopussa olivat kivoja.

[hiidenneiti]

jotenkin mukavaa nähdä että ensikokemus hevosella ratsastamisesta aikuisena oli aika lailla sama vuonna 1795 kuin nykypäivänä 🙈

[hiidenneiti]

Samainen Mercier kuvitteli myös oman ihannekaupunkinsa. Tuossa kaupungissa kaikki kulkivat jalan, ja kadut oli valaistu päivin ja öin. Kadut olivat myös turvallisia, tästä pitivät huolen kadunkulmissa päivystävät vartijat. Prostituoidut eivät tässä kaupungissa vaellelleet pitkin katuja. Muutenkin kadut olivat puhtaat, sillä niitä huuhtelivat kaiken aikaa tätä tarkoitusta varten tehdyt suihkulähteet. Rakennusten katoille oli sijoitettu kukkaterasseja. Jos kaupunkia katsoisi yläilmoista, näkisi vain suuren puutarhan. Tämä kaupunki oli sekä fyysisesti että moraalisesti puhdas. Mercier'n ihannekaupungissa ei taatusti haissut teurasjäte tai likavesi. Kukkaterassit ja suihkulähteistä soliseva puhdas vesi tuovat mieleen aivan päinvastaisen aistimaiseman kuin se Pariisi, jossa Mercier eli ja jonka Franzén kohtasi. 1700-luvun lopussa siisti, puhdas ja hyvältä tuoksuva kaupunki olikin utopiaa, pelkkä haavekuva.

Pikisaaresta Pariisiin. Suomalaismatkaajien kokemuksia 1800-luvun Euroopassa. Heli Rantala. Gaudeamus, 2020.

[hiidenneiti]

Mutta eihän Ilmoni voinut jättää leikkiä kesken. Muutamaa päivää myöhemmin hän oli jälleen kapuamassa Etnan rinnettä ylös, nyt seuranaan englantilainen matkaaja Stanforth. Tällä kertaa Ilmoni ei yrittänytkään ehtiä huipulle auringon nousun vaan laskun aikaan. Sää oli nyt toisenlainen, taivas oli kyllä kirkas mutta jälleen korkeuksissa tuuli - Ilmoni joutui pitelemään kiinni myssystään, jottei tuuli olisi sitä vienyt. Muuleilla kuljettiin lumirajalle saakka, ja tästä matka jatkui jalkaisin. Jo vanha tuttu Casa Inglese, jossa hetken lepo, ja sieltä loppumatka aina kraatterille saakka. Näkymät: Calabria vuorineen ja metsineen, Sisilian itärannikko ja Palermon seudun vuoret, Messina ja Stromboli. Kirkkaalla säällä täältä saattoi nähdä aina Maltalle saakka ja Afrikan puolelle Cap Boniin. Ilmoni seurasi auringon laskeutumista mereen. Tie Nummen kirkon kellonsoittajan pojasta tänne oli pitkä. Oliko kukaan suomalainen aiemmin kiivennyt tänne tähystelemään Välimeren maisemia, tästä ei ole varmaa tietoa. Ilmoni keräili vuoren rinteiltä mineraaleja mukaansa ja yöpyi Casa Inglesen luona. Hän oli mietteissään. Tähdet loistivat niin kirkkaina.

Pikisaaresta Pariisiin. Suomalaismatkaajien kokemuksia 1800-luvun Euroopassa. Heli Rantala. Gaudeamus, 2020.

[hiidenneiti]

Maailman kokeminen kompleksisena ja epävarmana paikkana, jossa ei oikein voi luottaa tulevaan, kuulostaa varsin modernilta ajatukselta. Sitä se onkin, sillä tässä kirjassa käsittelyssä ollut aikakausi on juurikin modernin tietoisuuden ja maailmakuvan muotoutumisen aikaa. Käsitteellä moderni viitataan usein yhteiskunnalliseen kehitykseen, jossa erilaiset toiminnot eriytyvät ja sirpaloituvat omiksi instituutioikseen. Se on yksilöllistymistä sekä yhteiskunnan järjestäytymisen että yksittäisen ihmisen minäkuvan eli identiteetin muotoutumisen tasoilla. Mutta moderniin kokemukseen kuuluu myös epäily ja kyseenalaistaminen, se on dogmien ja perimmäisten totuuksien hylkäämistä tai kadottamista, eksymistä ja identiteettikriisejä, ambivalenttiutta. Tässä mielessä 1800-luvun alku, vallankumousten romantiikan aikakaudeksi usein luonnehdittu ajanjakso, on meille tunnistettava ja ymmärrettävä.

Pikisaaresta Pariisiin. Suomalaismatkaajien kokemuksia 1800-luvun Euroopassa. Heli Rantala. Gaudeamus, 2020.

[hiidenneiti]

Katolisuus merkitsi monelle protestantille uskonnollista toiseutta: se edusti menneisyyttä, paavin ja kirkon ylivaltaa, taantumuksellisuutta ja vanhakantaisuutta. Erilaiset katolisuuteen liittyvät mielikuvat ja ennakkoluulot nousevatkin matkakuvauksissa toisinaan varsin selkeästi esille. [...] Franzén oli Frankenbergissa seuraamassa katolista jumalanpalvelusta. Seremoniat olivat hänelle outoja, hän ei ymmärtänyt mitään siitä, mitä kaikki tarkoitti tai mitä sen tulisi tarkoittaa. Tästä hän veti sen johtopäätöksen, että koko jumalanpalvelus olikin täysin merkityksetön. "Mitä mitäänsanomattomia seremonioita!", hän kirjoittikin päiväkirjaansa. […] Pohjoismaista tulleella luterilaisella saattoi riittää myös ymmärrystä Paavin uskoisia kohtaan. Tengström kirjoitti Napolinkokemustensa yhteydessä siitä, miten protestanttisista maista tulleet matkaajat usein hämmästelivät paikallisten katolilaisten tapoja. Mitä he oikein odottivat, Tengström kysyi retorisesti kirjoituksessaan. Tottahan katolisessa maassa harjoitettiin katolista uskoa! Tengströmin mukaan osa katolisuuden kriitikoista näyttää olleen valmis perustamaan vaikka "protestanttisen inkvisition" saadakseen kitkettyä katolisuuden kaikesta taikauskosta. Tengström piti katolisuutta monin tavoin kunnioitettavana uskona, etenkin kun sitä vertasi siihen omahyväisen kylmäkiskoiseen protestanttisuuteen, joka monissa maissa vallitsi. Melko kovia sanoja arkkipiispan sukulaispojalta.

Pikisaaresta Pariisiin. Suomalaismatkaajien kokemuksia 1800-luvun Euroopassa. Heli Rantala. Gaudeamus, 2020.

[hiidenneiti]

Tällä hetkellä lukemassa – Heli Rantala: Pikisaaresta Pariisiin. Suomalaismatkaajien kokemuksia 1800-luvun Euroopassa. Gaudeamus, 2020.

”Seison kuin lintu häkkinsä kynnyksellä levitetyin siivin. Minä matkustan, ystäväni: matkustan ulkomaille.” Näin kirjoitti 23-vuotias Frans Mikael Franzen toukokuussa 1795, kun hän nousi purjelaivaan Turun Pikisaaren satamassa. Nuori yliopistomies oli täynnä odotusta, pääsisihän hän nyt ensi kertaa Lontoon ja Pariisin kaltaisiin sykkiviin suurkaupunkeihin. 1700- ja 1800-luvun taitteen Euroopassa matkusteli muitakin suomalaisia. Pikisaaresta Pariisiin -teoksessa heidän seikkailuistaan ja kirjoituksistaan piirtyy esiin muotokuva kiihkeää aikaa eläneestä maanosasta, jota teollistuminen ja vallankumoukset myllersivät. Teoksessa seurataan esimerkiksi kreivitär Sophie Creutzin, taidemaalari Mathilda Rotkirchin, lääkäri Immanuel Ilmonin sekä fennomaani J. V. Snellmanin matkantekoa eri puolilla Eurooppaa Holsteinin puutarhoista Etnan rinteille. Miltä Pariisin kadut näyttivät Ranskan vallankumouksen jälkeen? Millainen tunnelma oli wieniläisravintoloissa 1840‐luvun alussa? Miltä tuntui matkustaa täpötäysissä saksalaisissa postivaunuissa keskellä yötä? Entä millaisilta Suomi ja suomalaisuus näyttivät, kun niitä tarkasteli matkan päästä?

[hiidenneiti]

Hirnin mainitsema luotisuora rautatie on yksi esimerkki siitä muutoksesta, joka matkustamiseen tuli höyryvoiman myötä. Aiemmin sekä vesi- että maateillä oli kuljettu aivan toisella tavalla luonnon armoilla: purjelaiva myötäili veden liikkeitä ja kulki tuulen voimalla, ja maalla vaunut etenivät eläinten vetäminä teillä, joita oli harvoin piirretty viivoittimella. Purjelaivan tai hevosvaunujen liike ei ole tasaista ja suoraviivaista vaan keinuvaa ja nykivääkin. Matkan rasittavuus on ollut konkreettista: väsyviä hevosia ja niiden kehoista nousevaa matkustajien puutuneita istumalihaksia (josta nykymatkaaja voi saada jonkinmoista tuntumaa mannertenvälisillä lennoilla), tärinää ja heilumista, jota kesti tunnista toiseen. Myös tiet myötäilivät luontoa kulkien mäkiä ylös ja alas, mutkitellen sieltä täältä. Höyryvoiman myötä tämä luonnon ehdoilla tapahtunut matkustaminen muuttui koneen aikaansaamaksi liikkeeksi, joka ikään puski luontoa vastaan ja siitä piittaamatta suoraviivaisesti eteenpäin. Liikenne vapautui luonnosta, kuten junamatkustamista tutkinut Wolfgang Schivelbusch asian ilmaisee.

Pikisaaresta Pariisiin. Suomalaismatkaajien kokemuksia 1800-luvun Euroopassa. Heli Rantala. Gaudeamus, 2020.

[hiidenneiti]

Snellman myös selostaa matkallaan sattunutta tapausta, jossa neljäntoista tai viidentoista vuoden vanhan tytön matkustaminen yksin herätti kanssamatkustajien huolen tämän turvallisuudesta. Perhe oli kyllä saattanut tytön matkaan, mutta Snellmanin mukaan tämän oli määrä viettää matkan jälkeen kokonainen vuorokausi Wienissä ja jatkaa tästä vielä matkaa höyrylaivalla. Epäilyksiä herätti vaunuseurueeseen kuulunut yksin matkustava böömiläinen mies, joka tosin omien sanojensa mukaan oli naimisissa mutta muiden matkaajien mielestä tuppasi turhan innokkaasti tytön seuraan. Kun Wieniin tultaessa mies tilasi muitta mutkitta itselleen ja tytölle vaunut, joilla he lähtivät kaksin matkaan, oltiin muussa seurueessa valppaana, ja Snellmanin mukaan kaksi unkarilaista matkaajaa lähtikin kaksikon perään varmistamaan, että tyttö oli turvassa. Myöhemmin kuultiin nyt jo pahamaineisen "böömiläisen" yrittäneen varata majatalosta yhtä huonetta - itselleen ja tytölle. Yritys ei kuitenkaan onnistunut. Snellmanin esimerkki kertoo kanssamatkustajista huolehtimisesta: yksin matkustaneen nuoren tytön turvallisuus oli muiden matkustajien yhteisenä huolen aiheena.

Pikisaaresta Pariisiin. Suomalaismatkaajien kokemuksia 1800-luvun Euroopassa. Heli Rantala. Gaudeamus, 2020.