tk-liitto - Tumblr blog

[tk-liitto]

‘Yksilöllinen työnhaun malli’ on valvontaa ja ihmiskasvoista alistamista

Työstäkieltäytyjäliitto torjuu hallituksen uuden työnhakumallin ja tarjoaa vastineeksi omaa yhteisöllistä työstäkieltäytymisen malliaan

Hallitus on budjettiriihen tuloksena julkistanut uuden työnhaun mallinsa, jota se mainostaa parannuksena työttömien asemaan. Mallissa työnhakijoiden palveluihin lisätään resursseja, palvelusta tehdään yksilöllisempää ja työnhakijoille asetetaan tuen ehdoksi pakko hakea työpaikkaa 1-4 kertaa kuukaudessa. Sanktiona työnhakuvelvotteen rikkomisesta määrätään karensseja, jotka ovat lyhyempiä kuin nykyjärjestelmässä.

Työstäkieltäytyjän näkökulmasta malli on täynnä ongelmia. Jo itse mallin lähtökohdat ovat ongelmalliset: ‘yksilöllisyys’ tarkoittaa siinä entistä kohdennetumpaa valvontaa ja sitä, että työnhakija voi näennäisen vapaaehtoisesti valita työpaikan jota on pakotettu hakemaan, eikä virheen ja rankaisemisen logiikasta ole vieläkään luovuttu työnhaun lähtökohtana, vaikka ensimmäinen karenssi onkin korvattu huomautuksella.

Kaikki tämä on työttömiin kohdistuvaa alistamista, nyt aiempaa ihmiskasvoisemmassa muodossa. Todellinen työnhaun uudistaminen olisi tarkoittanut valvonnasta ja rangaistuksista luopumista. Epäluottamuksen ja kontrolloinnin sijasta tarvitsemme vastikkeettoman perustulon, joka vapauttaa ihmiset tekemään mielekkäänä näkemiään asioita riippumatta palkkatyösuhteesta tai sen puutteesta.

Hallitus tietää itsekin, että määrälliset työpaikkojen hakuvaatimukset eivät edistä työttömyyden vähentämistä kuin hyvin pinnallisessa ja eettisesti kyseenalaisessa mielessä. Esimerkiksi valtionvarainministeriön johtava erikoisasiantuntija Olli Kärkkäinen toteaa Aamulehdessä, että yksilöllisen työnhaun mallissa keskeinen työllisyysvaikutus on pelotevaikutus: sanktioiden uhka saa ihmiset panostamaan nopeaan työllistymiseen tai työpaikkansa säilyttämiseen. Aivan kuin työllistyminen tai työpaikan säilyttäminen olisi rakennemuutoksen, koronakriisin ja laskevan taloussuhdanteen maailmassa yksilön päätettävissä.

Mallin kovasti mainostettu yksilöllisyyden painotus on uusliberaalia hallintaa ja työnhakuvelvollisuus työttömiin kohdistuvan yhteiskunnallisen vihan ilmentymä, uusin versio työttömiin kohdistuvasta moraalisesta sadismista. Vasemmistopuolueiden hyväksynnällä taputeltu malli ei vastaa niihin keskeisiin ongelmiin, jotka liittyvät palkkatyöhön ja sen rooliin yhteiskunnassa. Palkkatyön tekeminen nähdään edelleen jokaisen ihmisen velvollisuutena, vaikka suuri osa siitä on tarpeetonta, jopa haitallista. Verotulojen kerryttämisen sijaan suuri osa nykyisestä työstä tuottaa moninkertaisia kustannuksia, sillä se kiihdyttää ilmastopäästöjä ja elinympäristön tuhoutumista. Työttömyysturvan kustannusten pakkomielteisen tuijottamisen sijaan pitäisi katsoa, mitä työllisyydestä maksetaan yrityksille kohdistettujen tukien ja verohelpotusten muodossa. Palkkatyön elinkaarikustannukset ovat massiiviset, puhumattakaan vaikutuksista joita työllä ja siihen kytkeytyneillä pakkokäytännöillä on ihmisten elämään ja eri ihmisryhmien välisiin jännitteisiin, joita työttömien syntipukiksi nostaminen vain voimistaa.

Työstäkieltäytyjäliitto ei aio hyväksyä mitään aktiivimallia, oli sitä laatimassa minkälainen hallitus tahansa.

Yhteisöllinen työstäkieltäytymisen malli

Jos hallitus saattaa voimaan yksilöllisen työnhaun mallinsa, Työstäkieltäytyjäliitto alkaa valmistella vastineeksi uudenlaista yhteisöllisen työstäkieltäytymisen mallia.

Mallissa työstäkieltäytyminen on nyt aikaisempaa helpompaa ja kollektiivisempaa, ja vie vähemmän aikaa yksittäiseltä työstäkieltäytyjältä.

Osana mallia Työstäkieltäytyjäliitto laatii valmiin työnhakulomakkeen, jonka työnhakija voi lähettää työnantajalle täyttääkseen työnhakuvelvoitteen. Täysin automatisoitu lomakepohja lähtee työnhakijan valitsemille työnantajille napin painalluksella. Valmiiksi täytetyn lomakkeen avulla työtä voi hakea ei vain 1-4 kertaa kuussa vaan 400, tai vaikka 4000 kertaa viikossa.

Työstäkieltäytyjäliitto takaa, että hakemukset ovat tarpeeksi hyviä, että ne täyttävät työnhaun kriteerit, mutta niin huonoja, ettei niillä voi saada työtä. Jos näin kuitenkin uhkaa käydä, liitto tarjoaa hakijoille infopaketin miten valmistautua työhaastatteluun esimerkiksi sopimattoman pukeutumisen, epäselvän artikulaation ja epäluottamusta herättävän ruumiinkielen avulla. Mahdollisimman puutteellisen CV:n kirjoittamista varten Työstäkieltäytyjäliitto perustaa kirjoittamisen maisteriohjelman, jonka kaikille avoimet verkkokurssit tarjoavat valmennusta työelämän välttelyyn ja elinikäiseen työstäpoisoppimiseen.

Hakemusten lähettämistä jatketaan, kunnes Työstäkieltäytyjäliiton tavoittelema pelotevaikutus on toteutunut, eli työnantajat ovat lakanneet ilmoittamasta avoimista työpaikoista ja hallitus on vetänyt yksilöllisen työnhaun mallinsa takaisin sinne, mistä se on tullutkin.

[tk-liitto]

Ilmastolakko työstäkieltäytymisenä

Viime viikkoina sana ‘ilmastolakko’ on vakiintunut osaksi poliittista puhetta. Tämä on yksinomaan Greta Thunbergin ja muiden koululakkoon ryhtyneiden ansiota. Ensin ihmiset peruskouluista ja lukioista ympäri Suomea lähtivät kaduille, nyt on vuorossa Suomen historian suurimmaksi povattu ilmastomielenosoitus, Ilmastomarssi 6.4. Helsingissä.

Työstäkieltäytyjäliitto tukee Ilmastomarssin tavoitteita oikeudenmukaisemman ja kunnianhimoisemman ilmastopolitiikan puolesta. Tällä artikkelilla haluamme osoittaa tukemme ilmastolakkoilijoille nyt ja tulevaisuudessa, sekä tuoda keskusteluun palkkatyökriittisen näkökulman (viite 1).

Palkkatyö elämänmuotona on räikeässä ristiriidassa maapallon ekologisen kantokyvyn kanssa. Siksi kamppailu paremman tulevaisuuden puolesta on kamppailua paremmasta elämästä tässä ja nyt. Historiallisella hetkellä jolla elämme, työstäkieltäytyminen ja ilmastolakkoilu ovat keinoja käydä kamppailua vapaudesta päättää mihin käytämme ainutkertaisen elämämme elinoloiltaan ainutlaatuisella planeetalla.

Ilmastoahdistus on kaikkialla

Hiilidioksidia on ilmassa enemmän kuin 800 000 vuoteen (2). Maailman merillä liikkuu valtavia muovihiukkasista koostuvia jätelauttoja. Lisääntyneet hurrikaanit, kuivuus, jäätiköiden sulaminen, sademetsien kato, eläin- ja eliölajien sukupuutot ja eri alueille ominaisten ilmastovyöhykkeiden muuttuminen ovat kaikki merkkejä siitä, että planeetan ekologiset järjestelmät ovat ajautuneet kriisiin, josta ei ole enää paluuta.

Ilmastoahdistus on ajan henki. Monet asiat, joita vielä hetki sitten pidettiin itsestään selvästi osana normaalin ihmisen elämää, kuten uusien vaatteiden ostaminen, lentäminen, autoilu ja lihansyönti, ovat muuttuneet kyseenalaisiksi, tai ainakaan suhteemme niihin ei ole yhtä viaton kuin aikaisemmin. Vaikka mikään ei ole muuttunut, kaikki tuntuu muuttuneen. Arkiseen elämään on tullut uudella tavalla ahdistava pohjavire.

Jotain outoa keskustelussa ilmastoahdistuksesta kuitenkin on. Mediassa ympäristökysymyksiä lähestytään useimmiten yksilön tekemien kulutusvalintojen kautta. Mitä kasaan lautaselleni? Miten voin kompensoida lentopäästöjäni? Kuuluuko purukumi bio- vai sekajätteeseen? Yksilön ilmastoahdistus kulminoituu ajatuksessa, että avokadoa kaupassa puristellessa on osallisena maailmanlaajuisessa huijauksessa, jossa tulevilta sukupolvilta ryöstetään hyvän elämän edellytykset. Vastakkain ovat hyvä elämä sellaisena kuin sen tunnemme ja ihmiskunnan kohtalo hamassa tulevaisuudessa.

Kuluttajien syyllistämisestä fossiilikapitalismin kaatamiseen

Kuitenkin avokadot ja lomalennot ovat vain nykyisen elämän yksi puoli. Ilmastoahdistuksesta ja kuluttajamoralismista puhuttaessa unohdetaan, että lentämisen ilmastopäästöistä huolestuneet ihmiset käyvät töissä kahdeksan tuntia joka päivä. Hallitustenvälisen ilmastopaneeli IPCC:n mukaan yksin energian- ja lämmöntuotannosta, teollisuudesta ja kuljetuksesta syntyy 60 prosenttia globaaleista kasvihuonepäästöistä (3). Kaikki nämä ovat paitsi palkkatyön pyörittämiä talouden sektoreita myös aloja, joita ilman palkkatyöyhteiskunnan pyörät eivät pysyisi liikkeessä.

Kuluttajien yksittäiset ostopäätökset ovat sivuraide, joka ei johda ongelman ytimeen. Keskittyminen yksilöiden kuluttamiseen on nurinkurista, sillä globaaleihin tuotantoketjuihin perustuva massakulutus on syntynyt, jotta ihmisten työvoima voitaisiin ohjata taloudellista voittoa tuottavaan toimintaan. Yksi massakulutuksen tehtävistä moderneissa yhteiskunnissa on myös tarjota työssäkäyville jotain vastineeksi siitä ajasta, jonka he käyttävät ainutkertaisesta elämästään työssä toisen alaisuudessa.

Palkkatyöhön perustuva elämänmuoto on olennainen osa nykyistä yhteiskuntamuotoa, jota voidaan nimittää fossiilikapitalismiksi. Kapitalismia siitä tekee hierarkia, jossa kaikki elämä aina nykysuomalaisista työttömistä työnhakijoista kaakkoisaasialaisiin indica-suvun riisikasveihin on pistetty palvelemaan pääomien kasvattamista. Kun tähän marssijärjestykseen yhdistetään fossiilisten polttoaineiden sisältämä tähtitieteellinen energiamäärä, tuloksena on kaikkialle planeetallamme levinnyt yhteiskuntamuoto, jonka olemassaolo riippuu sen kyvystä jatkuvasti kasvaa yli rajojensa ja kasvattaa tuotantoon investoitua pääomaa keinolla millä hyvänsä.

Fossiilikapitalistinen tuotanto ja talous ovat kohtalokkaalla tavalla riippuvaisia fossiilisista energianlähteistä. Tärkein niistä on öljy, jonka energiavoitto suhteessa energiainvestointiin on vailla vertaansa. Se tuottaa valtavasti enemmän energiaa kuin mitä sen tuottamiseen kuluu, mikä tekee siitä ennennäkemättömän voimakkaan energialähteen. Öljyn tehokkuus on syrjäyttänyt kilpailevat energiamuodot, ja viimeisten 150 vuoden aikana kaikki yhteiskunnissa aina asumisesta liikenteeseen ja tuotantoinfrastruktuuriin on rakennettu loputtomasti kasvavan öljynkulutuksen varaan.

Talouskasvuun perustuva talousjärjestelmä perustuu pääoman arvonlisäykseen, jonka on kasvettava jopa pysyäkseen stabiilina. Samalla talouskasvun käyrät kulkevat yhdensuuntaisesti hiilidioksidipäästöjen kasvua kuvaavien käyrien kanssa. Ainoat hetket viime vuosikymmeninä, jolloin hiilidioksidipäästöt ovat kääntyneet laskuun, ovat olleet Neuvostoliiton hajoaminen ja muut romahdukset, joissa bruttokansantuote on väliaikaisesti pudonnut.

Pääoman näkökulmasta on toissijaista, minkälaisia tuotteita tuotetaan ja millä tavalla. Jokaisen tuotantoon investoidun euron on tarkoitus tuoda omistajalleen enemmän euroja ja näin kasvattaa pääoman määrää. Lisäarvon tuottaminen ja pääoman kasautuminen ovat tuotannon ensisijaiset tavoitteet, ja kulutushyödykkeet ovat ainoastaan välineitä niiden saavuttamiseen. Tämä on keskeinen syy siihen, miksi nykyinen tuotanto on järjestään ekologisesti kestämätöntä: pääoman näkökulmasta on järkevämpää tuottaa jo valmiiksi vanhennettuja ja poisheitettäviä tuotteita kuin käyttöarvoltaan pitkäikäisiä hyödykkeitä, joita ei tarvitse korvata seuraavassa hetkessä uudella samanlaisella.

Pääoman kasautuminen tapahtuu kiihtyvän materiaalisen läpisyötön avulla. Kasvaakseen pääoma vaatii kasvavia määriä biofyysisiä resursseja, jotka kiskotaan ympäristöstä ja palautetaan sinne jätteinä, kun niistä on saatu tuotantoprosessin vaatima hyöty. Pääoman kasvun ja kasvavan resurssituhon spiraali on ylöspäin laajeneva: mitä enemmän kapitalistiset yritykset saavat kasattua pääomaa, sitä enemmän ne pystyvät sitä kasaamaan – ja mitä enemmän luonnonvaroja ne ovat kiskoneet tuotantoprosessin tarpeisiin, sitä enemmän ne kykenevät myös jatkossa alistamaan käyttöönsä.

Öljyn hyödyntäminen ei ole vapauttanut ihmistä työstä. Päinvastoin. Vaikka öljyn sisältämä energia tekee suurimman osan siitä työstä, joka aikaisemmin tehtiin ihmisvoimin, tilalle on syntynyt uusia työn muotoja, jotka tuottavat lisäarvoa rahanomistajille. Fossiiliset polttoaineet ovat toimineet pääoman ja vallan kasautumisen välineinä. Ne ovat tuottaneet yhteiskunnallisen tilanteen, jossa pääomasta on tullut niin hallitseva yhteiskunnallinen voima, ettei sen alaisuudessa tehtävästä työstä kieltäytyminen ole mahdollista. Paikallisen energian- ja ruoantuotannon korvaaminen keskitetyillä, fossiilisilla ratkaisuilla on vähentänyt palkkatyöstä riippumattomia itsenäisen elämisen mahdollisuuksia. Työn vähentämisen sijaan fossiilienergia on tarkoittanut työvoiman määrän räjähdysmäistä kasvua, sillä ihmistyövoiman lisäksi yrityksillä on käytössään moninkertainen määrä energiaorjia, öljyn ja hiilen tekemiä ihmistyövuosia, joiden todelliset kustannukset tulevat myöhempien sukupolvien maksettaviksi.

Vuosimiljoonien saatossa öljyksi, hiileksi ja kaasuksi muuntautuneet aineet eivät kuitenkaan ole polttoaineita itsessään, vaan ne vaativat ihmistyötä muuttuakseen energianlähteiksi. Fossiilikapitalismin kuolettavassa nälkäpelissä työläiset pitävät toiminnassa fossiilisilla polttoaineilla pyörivää tuotantoa, vaikka sen voitot päätyvät vain harvoille, samalla kun tuotannon seurauksena syntyvä ympäristötuho koskettaa kaikkia nykyisin ja tulevaisuudessa eläviä.

Työstä on tehty ainoa elämäntapa, ja se tuhoaa meidät

Ilmastonmuutosta ja ekologista kriisiä ajatellessa ei pidä unohtaa, että fossiilikapitalismi ei alun alkaenkaan ollut kaikkien ihmisten tavoittelema asia. Siirtymistä fossiilisiin polttoaineisiin ei päätetty demokraattisesti, vaan kyse oli yksityisestä liiketoiminnasta, jota luokkayhteiskunta aseineen suojeli. Fossiilisiin polttoaineisiin siirtyminen oli ennen kaikkea yhden ihmisryhmän käyttämä ase toista ihmisryhmää vastaan – tuhoisan menestyksekäs sellainen.

Fossiilienergiaan nojaava järjestelmä tekee mahdolliseksi työn hinnan alentamisen ja työläisten kollektiivisen voiman murskaamisen. Se on johtanut globaalilla tasolla yhä hienosyisempiin tapoihin erottaa työläiset toisistaan ja vähentää heidän päätäntävaltaansa tuotantoprosessiin ja omaan elämäänsä. Lisäksi se on tehnyt elämästä sellaista, että sitä on mahdotonta elää osallistumatta fossiilitalouden rakenteisiin. Tuotantovälineiden yksityisomistus tekee meistä riippuvaisia suuryrityksistä, joiden etujen mukaan ruoan- ja tavarantuotanto sekä asuminen ja liikkuminen on järjestetty.

Tämä näkyy esimerkiksi kaupunkisuunnittelussa, jossa yksityisauto on edelleen ensisijainen liikennemuoto ja auton käyttäminen on pakollista, jos haluaa liikkua nopeasti asuinalueelta toiselle, kauppaan, lasten harrastuksiin – tai töihin. Tilanne, jossa työmatkalaiset köröttelevät päivittäin aamuruuhkassa kukin oman yksityisautonsa ratissa, on näköiskuva fossiilikapitalistisesta elämästä. Yritykset muodostaa kollektiivisia elämänkäytäntöjä ja ottaa huomioon oman toiminnan vaikutus elinympäristöön on tehty rakenteellisesti hankaliksi tai mahdottomiksi toteuttaa ja tehdä elettäviksi.

Niin länsimaissa kuin globaalissa etelässäkin suuryritysten palveluksessa ja niiden ehdoilla tehty palkkatyö on edelleen valtaosalle ihmisistä ainoa mahdollisuus elää yhteiskunnassa, jossa enemmistö on pakotettu myymään työvoimaansa. Työn tekeminen kuluttaa aina energiaa ja raaka-aineita, eivätkä maapallon luonnonvarat riitä 2–3 miljardin ihmisen tekemän työn tuottavuuden kohoamiseen ja sitä myötä heidän kulutustasonsa nousuun länsimaiselle tasolle. Jo nykyään globaali työllisyyden ylläpito vaatii noin neljän prosentin vuosittaista talouskasvua. Jos maailmantalous kasvaisi myös tulevaisuudessa neljän prosentin vuosivauhtia, se olisi vuonna 2050 lähes viisinkertainen verrattuna vuoden 2010 kokonaistuotantoon, vaikka jo vuonna 2010 ihmiskunnan ekologinen kuormitus oli jo 50 prosenttia suurempi kuin minkä maapallon kestokyky sallii.(4)

Ilmastonmuutoksesta huolimatta työn teettämiselle ei ole asetettu rajoituksia, eivätkä ympäristövaikutukset ole siirtyneet työn, tuotteiden ja palveluiden hintaan. Suomessa teollinen tuotanto perustuu fossiilisten polttoaineiden intensiiviseen kulutukseen, ja Suomen virallisten kannanottojen mukaan ilmastonmuutoksen torjunta ei saa hankaloittaa teollisuuden oloja (5). Energian hinnan nousun varalta Suomen valtio tarjoaa yrityksille arvioiden mukaan noin 2,1 miljardin edestä energiatukia. Siinä missä sosiaaliturvaa kehitetään entistä vastikkeellisemmaksi, 2015 yritystukiin lisättiin päästökaupan epäsuorien kustannusten kompensaatio. Sitä ja muita vastikkeettomia yritystukia on oikeutettu työpaikkojen säilyttämisellä.

Sekä Suomessa että globaalilla tasolla yrityksille on eri pelisäännöt kuin tavallisille työvoimaansa myymään pakotetuille ihmisille. Elämme yksityisomistuksen, alistetun työn ja äärimmäisen rikkauden maailmassa, jossa pohjoisen pallonpuoliskon rikkaat kuluttavat enemmän luonnonvaroja kuin eteläisen pallonpuoliskon asukkaat, joiden elämää ilmastonmuutos vaikeuttaa jo nyt.

Työstäkieltäytyminen on parasta ilmastopolitiikkaa

Miten pysäyttää itsetuhoisuuteen saakka talouskasvuun sitoutunut pääomavetoinen yhteiskuntajärjestelmä ennen kuin se nielaisee meidät?

Ratkaisu, yksi niistä, on työstäkieltäytyminen. Ei vain yksilöllisenä tekona vaan poliittisena toimintana, joka liittää meidät yhteen niiden kanssa, jotka ovat päätyneet samaan lopputulokseen: että nykyinen elämä on mieletöntä, emmekä halua sen jatkuvan tällaisena.

Nykypäivän työstäkieltäytyjä kulkee samaa polkua 1800-luvun tehtaista pakenevien orpolasten ja koneista tulppia kiskovien työläisaktivistien kanssa. Kuten teollisen vallankumouksen historia osoittaa, fossiilitalous syntyi vastauksena työläisten haluttomuuteen sopeutua siihen osaan, johon heidät oli pakotettu alistumaan. Vaikka nykyinen elämänmuoto voi näyttäytyä luonnollisena, se on syntynyt ristiriitojen ja kamppailujen kautta. Siksi työstäkieltäytyminen on aktiivista ilmastopolitiikkaa, joka ei ole kiinni valtioiden ja suuryritysten hyvästä tahdosta ja imagonkohennuksesta vaan jokaisesta ihmisestä, joka haluaa tulevaisuuden ilman ympäristöä tuhoavaa työtä.

Kuten kirjailija Ossi Nyman toteaa Helsingin Sanomien haastattelussa:

[– –] suuri osa työstä on turhaa, joten miksi sitä sitten pitäisi tehdä? Siitä, että myy Kiinassa valmistettua muoviroskaa jossain Flying Tigerissa on ihmisille ja ihmiskunnalle enemmän haittaa kuin hyötyä. Silti tällaista toimintaa arvostetaan, koska se luo työpaikkoja ja tuottaa verovaroja. Tämä on niin älytön järjestelmä, että sen luulisi romahtavan itsestään, mutta ei se romahda. Ihmiset siinä romahtaa, ja ekosysteemit. (6)

Ahdistus ilmaston lämpenemisestä ja elinympäristöjen tuhoutumisesta ei ole vain syyllisyyttä ja voimattomuutta. Radikaalissa muodossaan ilmastoahdistus on tietoisuutta siitä, että elämä työyhteiskunnassa on perustavalla tavalla pielessä. Se pysäyttää kesken kiireen ja stressin ja nousee mieleen, kun astelee sisään TE-toimiston ovesta. Tieto etenevästä luonnonjärjestelmien romahduksesta tarjoaa perspektiivin, johon työ ja työn vaatimukset asettuvat, eikä tuo perspektiivi ole se, johon meidät jatkuvasti julkisessa puheessa asetetaan: yksilön vastuuseen ja hänen arvonsa mittaamiseen sen mukaan, kuinka hyvin hän osaa esittää palkkatyönä määriteltyä tuottavuutta.

Näin käsitettynä ilmastoahdistusta voi ajatella radikaalina katkoksena, joka hätkähdyttää ulos ajattelusta, jossa palkkatyötä pidetään edelleen ihmisen elämän keskeisimpänä tehtävänä. En halua tuottaa lisää paskaa tähän maailmaan on vaistomainen reaktio tilanteeseen, jossa työn ja mielekkään elämän vaatimukset ovat peruuttamattomassa ristiriidassa. Ilmastoraivo auttaa kyseenalaistamaan palkkatyön merkityksen paitsi oman elämän sisältönä myös laajemmin koko mielekkään elämän ehtona. Se muistuttaa meitä siitä, että osana palkkatyöyhteiskuntaa olemme pyytämättä mukana toteuttamassa kuudetta sukupuuttoaaltoa, vaikka oikeasti tehtävämme olisi pysäyttää se.

Perustulo kytkee irti työn ja kulutuksen

The Human Planet -kirjan kirjoittajat Simon Lewis ja Mark Maslin ehdottavat ratkaisuksi nykyisen yhteiskunnan ongelmiin universaalia perustuloa.(7) Perustulon merkitys ekologiselle muutokselle on merkittävä, sillä jo pienen mittaluokan perustulokokeilut ovat osoittaneet, että vaikka suurin osa ihmisistä tekee palkkatöitä perustulon ohella, perustulo kytkee irti työn ja kulutuksen välisen yhteyden, joka on olennainen osa nykyistä kasvutaloutta.

Esimerkiksi Suomessa tilastot tulojen ja ympäristökuormituksen yhteydestä näyttävät vuoden 2012 perusteella, että ilmastopäästöillä ja luonnonvarojen kulutuksella on suora yhteys tulojen kasvuun. Tuolloin rikkain kymmenys kotitalouksista tuotti 2,4 kertaa enemmän kasvihuonekaasupäästöjä kuin pienituloisimman kymmenyksen jäsenet, ja raaka-aineissa ero oli 2,8-kertainen. Samaa sanovat globaalit tarkastelut. Maailman rikkain kymmenys tuottaa lähes puolet yksityisen kulutuksen hiilidioksidipäästöistä, mutta maailman köyhin puolisko tuottaa vastaavista päästöistä vain kymmenyksen.(8)

Fossiiliperustaisessa työyhteiskunnassa aikuisväestö käy päivittäisessä palkkatyössä ja saa siitä vastineeksi ostovoimaa palkan muodossa. Käytännössä työntekijöiden mahdollisuus hyödyntää palkkaansa vaatii kuitenkin halpaa energiaa, kolmannen maailman luonnonvarojen riistoa ja kulutuksen ympäristövaikutusten ulkoistamista globaaliin etelään.

Lewisin ja Maslinin mukaan perustulo ratkaisisi tilanteen, jossa vaatimukset laskea kulutusta yhdistyvät vaatimukseen tehdä koko ajan enemmän töitä. Perustulon avulla materiaalista kulutusta voidaan laskea ilman, että se tarkoittaa työntekijöiden elämän heikentymistä ja ilmastonmuutoksen tulemista työntekijöiden maksettavaksi.

Maailmanlaajuisesti toteutettava perustulo vähentää riippuvuutta palkkatyöstä. Se antaa tilaa itsenäiselle toimijuudelle, jossa ihmiset voivat kieltäytyä kuluttavasta työstä ja luoda perustaa elämäntavalle, joka ei ole jyrkässä ristiriidassa elinympäristön kanssa. Perustulon avulla ihmiset pystyvät ajattelemaan elämäänsä pitkällä tähtäimellä ja tekemään suunnitelmia seuraavaa palkkapäivää pidemmälle.

Palkkatyö luo saasteet, työstäkieltäytyminen päivänvalon

Taistelu työtä vastaan on ennen kaikkea kamppailua ajasta. Niin kauan kuin elämme palkkatyön kultin alaisuudessa, aika, jonka voisimme käyttää yhteisöjen rakentamiseen ja ekologisten elämänkäytäntöjen luomiseen, on pakkolunastettu ja laitettu sellaiseen käyttöön, joka jouduttaa ympäristön ja luonnonjärjestelmien tuhoa joko suoraan tai välillisesti.

Työstäkieltäytyminen on yksi tapa sanoa “ei” – ja toisaalta sanoa enemmän “kyllä”. Niin kauan kun toisen palveluksessa tehtävä työ on normi, meitä estetään käyttämästä kykyämme tehdä eettisiä päätöksiä, joilla olisi merkitystä.

Työstäkieltäytymisen voikin käsittää eettisen valinnan lisäksi teoksi, joka mahdollistaa merkittävien eettisten valintojen tekemisen. Maailmassamme ympäristön järjestelmällisen tuhoamisen lopettaminen on niistä keskeisin. Mutta jotta ympäristötietoisuudella olisi vaikutusta mihinkään, se tulisi käsittää satunnaisten ilmastovalintojen sijaan pikemminkin jokaisella elämän tasolla tapahtuvaksi muutokseksi. Sen täytyy koskea meitä päivämme jokaisena tuntina, ei vain niinä, jotka eivät kulu palkkatöissä.

Nykyään kymmenet tuhannet öljy- ja kaasukentät, -putket, tankkerit, voimalat, jalostamot ja maakaasuterminaalit valtaavat lukemattomia neliökilometrejä maaperää ja muodostavat maailman laajimman ja kalleimman infrastruktuurien verkoston. Ilmastotiede kuitenkin osoittaa selvin luvuin, että jos ilmaston lämpeneminen halutaan pysäyttää kahteen asteeseen vuoteen 2100 mennessä, valtavat määrät käytössä olevia hiilivoimaloita ja muuta tuotantoinfrastuktuuria pitää poistaa käytöstä ennenaikaisesti vuosien 2030 ja 2050 välillä.(9)

Universaalin perustulon ohella Lewis ja Maslin ehdottavat metsäpinta-alan radikaalia lisäämistä, niin että puolet maapallon pinta-alasta varataan muiden eläinlajien kuin ihmisen käyttöön. Kaupungistumisen myötä tämä ei ole enää kaukainen ja mahdoton ajatus. Esimerkiksi Suomessa työnjälkeinen yhteiskunta voisi tarkoittaa metsien jättämistä rauhaan ilmastonmuutosta hidastavana hiilinieluna eikä pilkkahintaan keihästettävänä resurssina, joka kuluu teollisuuden tarpeisiin.

Yhdistettynä perustulovaatimukseen ja edistykselliseen metsäpolitiikkaan taistelu työtä vastaan voi siis olla työn ehtojen parantamista, työajan vähentämistä ja vapaa-ajan lisäämistä mutta myös tuhoisan ja ekologisesti haitallisen tuotannon alasajoa – ajan ottamista ekosysteemien palautumiselle.

Näin on väistämättä käynyt aina, kun työläiset ovat ryhtyneet laajamittaiseen vastarintaan omista lähtökohdistaan. Vuoden 1968 työläis- ja opiskelijaliikehdintää innoittanut Guy Debord kuvaa kirjoituksessaan Sick Planet, kuinka toukokuun -68 aikana Pariisin taivas kirkastui sitä hämärtäneistä ilmansaasteista, kun lakot sulkivat tehtaat ja liikenteen ja vain protestiksi poltetut autot savuttivat petrolia taivaalle. Nykyään, kun savusumu tekee Pekingin kaduista 1800-luvun teollisuuspainajaisesta muistuttavia kuolemanloukkuja, Debordin iskulause “Vieraantunut teollinen tuotanto luo saasteet – vallankumous päivänvalon!” kaikuu mielessä yhä enteellisempänä.

Ekologinen muutos vaatii kamppailua. Se vaatii meitä keksimään uudelleen, mitä on työ, mitä on mielekäs elämä, miten järjestämme ajan ja resurssit. Ekologinen muutos on mahdollista tehdä vain yhdessä. Siksi kestävä muutos ei perustu yksilön valintoihin ja päätöksiin vaan jaettuihin elämänmuotoihin, joissa ekologisuus on mukana kaikilla tasoilla. Yhteiskunnassa, jossa palkkatyö ei ole enää vallitseva normi, elämän järjestäminen uudelleen ekologisesti kestävälle pohjalle muuttuu mahdolliseksi. Lopulta elämä ilman ilmastotuhoa ei ole enää mahdottomalta tuntuva haave vaan jotain, mitä pidetään niin normaalina, että sen on vaikea kuvitella olleen joskus toisin.

Työstäkieltäytyjäliitto

Viitteet

1. Teksti perustuu lukuun “Ilmastotuhosta työstäkieltäytymiseen” teoksessa Työstäkieltäytyjän käsikirja (Into 2019).

2. WMO Greenhouse Gas Bulletin 2016.

3. EPA (United States Environmental Protection Agency): Global Greenhouse Gas Emissions Data. https://www.epa.gov/ghgemissions/global-greenhouse-gas-emissions-data, tilastot IPCC 2014.

4. Minea Koskinen: Miten käy työlle, kun ilmastonmuutos etenee? Kalevi Sorsa -säätiö 26.10.2017

5. Koskinen 2017.

6. Helsingin Sanomat 13.10.2017.

7. Lewis & Maslin 2018.

8. Marko Ulvila: Vauraus ja rikkaat ympäristöongelmana. Peruste 18.4.2018. https://perustelehti.fi/vauraus-ja-rikkaat-ymparistoongelmana/ (haettu 22.10.2018)

9. Malm 2016, 358–359.

[tk-liitto]

Tekstejä työstäkieltäytyjille

Nidottu, 96 sivua, omakustanne © TKL 2018 LOPPUUNMYYTY

Lataa julkaisu kokonaisuudessaan (.PDF) TÄSTÄ LINKISTÄ!

Sisällys: Vastikkeetonta rahaa kaikille! – Työstäkieltäytyjäliiton ohjelmajulistus – Työttömyyspolitiikka ja työstä kieltäytyminen – Sepät korpilakossa keskellä Helsinkiä – Poliittisten innovaatioiden laboratorio – Taistelu työvoimatoimistossa – TKL Consulting X TE-toimisto – Rottia ja ihmisiä – Karensseja työnantajille – Enemmän vai vähemmän? – Työstäkieltäytyjäliiton perhevapaamalli – Vinkkejä työn välttelyyn – Just say no to work! – Marx synapseissa – Usein kysytyt kysymykset

[tk-liitto]

Kumppanuudesta kapinaan – Alustatalous, ruoankuljetuspalvelut ja taistelevan työvoiman yhteenliittymät

Syksyllä 2018 alkanut Foodora-lähettien kampanja palkanalennusten perumiseksi ja työolosuhteiden parantamiseksi on nostanut esiin alustatalouden keikkatyöhön liittyviä konflikteja ja järjestäytymisen kysymyksiä. Freelancereiden, ”itsensä työllistäjien” ja keikkatyöläisten organisoituminen on perinteisesti nähty hankalaksi. Vaikeasta ennakkoasetelmasta huolimatta freelancer-sopimuksilla työskentelevät ruokalähetit ovat ympäri Eurooppaa onnistuneet järjestäytymään alustapomojen kavahtamaksi painostusvoimaksi ja pakottamaan alustayrityksiä vaatimuksiinsa. Mitä opittavaa muiden alojen prekaareilla voisi olla ruoankuljetusalan työtaisteluista?

Alustatalous on kattokäsite monille erilaisille liiketoimintamalleille. Yhteistä alustatalouden yrityksille on ainakin se, että ne pyrkivät ulkoistamaan niille voittoa tuottavan työn suorittamisen alustojen käyttäjille. Alustayritykset katsovat tarjoavansa digitaalisen torin tai markkinapaikan, jolla asiakkaat voivat harjoittaa liiketoimintaa keskenään alustalle maksettavaa korvausta vastaan. Esimerkiksi asunnonvuokraussovellus Airbnb:n ansaintalogiikka perustuu sille, että se tarjoaa vuokrasta perimäänsä osuutta vastaan alustan, jonka puitteissa sovelluksen käyttäjät voivat vuokrata asuntoja toisilleen ja toisiltaan. Tuottavan alustan ei kuitenkaan aina tarvitse olla maksullinen tai toimia suoran liiketoiminnan ympäristönä. Esimerkiksi Facebook ja Google repivät miljardeja pelkästään siitä, että sovellusten käyttäjät syöttävät niihin tietoja itsestään. Facebookin ja Googlen kaltaiset digitaalijätit loisivat ihmisten välisessä kanssakäymisessä, keräävät siitä tietoa ja myyvät sitä mainostajille.

Kaikki alustayritykset eivät kuitenkaan ole kyenneet ulkoistamaan arvontuotantoaan sovellusten käyttäjille. Esimerkiksi ruoankuljetuspalvelut Foodora ja Wolt ovat riippuvaisia alustalla työskentelevistä ruokaläheteistä, jotka kuljettavat sovelluksen kautta tilatut ruoat ravintoloista asiakkaille. Alustatatalouden ruoankuljetuspalveluita markkinoidaan saumattomina prosesseina, joissa tuotantoketjun logistiikka on hiottu äärimmäisen tehokkaaksi. Riippuvuus ruokalähettien työpanoksesta lisää kuitenkin ruoankuljetuspalveluihin arvaamattoman elementin. Ruokalähettien kapinat matalia korvauksia ja huonoja työolosuhteita vastaan ovat ravisuttaneet alustatalouden kuljetusyrityksiä viime vuosina eri puolilla Eurooppaa. Kamppailuja lähettien palkkojen ja työolosuhteiden parantamiseksi on käyty viimeisten kolmen vuoden aikana ainakin Espanjassa, Irlannissa, Britanniassa, Belgiassa, Alankomaissa, Ranskassa, Italiassa ja Saksassa.

Yksi yleisimmistä alustatalouden ruoankuljetuspalveluiden ja niille työtä tekevien lähettien välisistä kiistoista koskee työsuhteen muotoa tai pikemminkin koko työsuhteen puuttumista. Foodora esimerkiksi jakaa lähettien työvuorot, määrää pukeutumaan yhtiön vaatteisiin, pakottaa käyttämään yhtiön ruoankantolaatikkoa ja sanelee hinnan, jota lähettien tekemästä kuljetustyöstä pyydetään. Jos freelancereina työskentelevät lähetit kieltäytyvät toimituksesta työvuoron aikana, Foodora uhkaa evätä heiltä mahdollisuuden saada jatkossa työvuoroja. Lähettityön suorittamisen olosuhteet vastaavat siten enemmän palkkatyösuhdetta, jossa työntekijä työskentelee työnantajan määräysvallan alaisena, kuin yrittäjyyttä tai ”yhtiökumppanuutta”. Tästä huolimatta valtaosa Foodoran ja vastaavan ruoankuljetuspalvelu Woltin läheteistä ei sopimusteknisesti ottaen ole työntekijän asemassa, vaan heitä kohdellaan freelancer-sopimuksella työskentelevinä ”lähettikumppaneina”.

Freelancer-sopimuksen ansiosta Foodora ja Wolt kykenevät kiertämään työnantajalle palkkatyösuhteessa kuuluvat velvoitteet. Koska ”lähettikumppaneilla” ei ole työntekijän asemaa, Foodoran ja Woltin ei tarvitse huolehtia työntekijöille kuuluvista oikeuksista, kuten esimerkiksi vuosilomasta, sairausajan palkasta, työterveyshuollosta, tapaturmavakuutuksesta tai henkilöstötiloista. Lähetit tekevät matalasti korvattua, raskasta ja tapaturma-altista työtä alustayrityksen valvonnan ja määräilyn alaisena, mutta ilman työsuhteen tuomaa turvaa. Työsuhteessa työnantajan kontolla olevat riskit on freelancer-sopimuksessa ulkoistettu ”lähettikumppaneille”, samoin kuin työssä tarvittavan kulkuvälineen ja puhelimen hankinta ja huolto. Alustayritys voi freelancer-sopimuksia hyödyntämällä pestä kätensä vastuusta esimerkiksi silloin, jos lähetin pyörä tai älypuhelin hajoaa työaikana tai hän joutuu työpäivän aikana onnettomuuteen.  

Vaikka Foodora ja Wolt haluavat epäilemättä antaa itsestään kuvan moderneina tulevaisuuden toimijoina, kuuluu yritysten henkilöstöpolitiikka ennemmin 1800-luvulle kuin nykyaikaan. Tämä osoittaa jälleen kerran, että se, mitä nykyään katsotaan ”normaaliksi” palkkatyöksi, ei ole historiallisesti muuttumaton tai kaikkialla vallitseva tuotannon järjestämisen tapa. Nykyiset työntekijöitä suojelevat oikeudet ja etuudet on kirjoitettu työsopimuslakiin lakkoilun ja työläiskapinoiden pakottamana. Työmarkkinoiden nykyisyys on välitilinpäätös menneistä kamppailuista, ja työn tulevaisuus taotaan nykyisissä työtaisteluissa.

Alustatalouden merkityksen työmarkkinoilla voi joka tapauksessa ennustaa kasvavan. Foodoran ja Woltin freelancer-lähettien työolosuhteet tänään voivat vain hieman kärjistäen olla minkä tahansa ammattialan arkea huomenna. Ei ole kuitenkaan aika surra, vaan järjestäytyä kamppailemaan työvoiman etujen puolesta, niin ruoankuljetuksessa kuin muillakin prekaarin työn sektoreilla.

Niin freelancereiden kuin palkkatyöläistenkin järjestäytymisessä on olennaista löytää piste, johon iskemällä on mahdollista pakottaa työn tilaaja – tai ”antaja” – myöntymään työvoiman vaatimuksiin. Järjestäytyminen tarkoittaa tässä mielessä yhteenliittyneiden voimien kokoamista, jota käyttämällä tai jolla uhkaamalla työvoima kykenee ajamaan tavoitteitaan eteenpäin. Työntekijän mahdollisuus tuottaa vahinkoa pääomalle on sidoksissa hänen omaan asemaansa tuottavana työvoimana. Yritykset ovat riippuvaisia työntekijöistään ja ”kumppaneistaan”, joten lakkoilu tai muut työvoiman aiheuttamat katkokset ja häiriöt yrityksen arvontuotannossa ovat työntekijöiden valttikortteja palkkauksesta ja työehdoista neuvoteltaessa.  

Ruoankuljetuspalvelut pyrkivät hyötymään siitä, että freelancereiden on vaikeampaa sopia työehdoista kollektiivisesti isojen ammattiliittojen kautta. Freelancer-sopimuksiin kuuluva jousto on kuitenkin mahdollistanut sellaisia työtaistelutoimenpiteitä, joihin suurten ammattiliittojen olisi lakko-oikeudellisista syistä vaikeampi ryhtyä. Freelancer-lähetit eivät ole sopimuksellisesti velvollisia työskentelemään kiinteinä työaikoina, joten he voivat ”mennä lakkoon” kieltäytymällä kollektiivisesti työvuoroista tiettynä aikana. Ruoankuljetuksessa onkin eri puolilla Eurooppaa nähty paljon ”villejä lakkoja”, joita lähetit organisoivat itsenäisesti lyhyellä varoitusajalla ilman suurten ammattiliittojen tukea tai valvontaa.

Pienimuotoisetkin villit lakot voivat olla tehokkaita, vaikka kaikki samalla alueella työskentelevät lähetit eivät osallistuisi niihin tai olisi edes kuulleet niistä. Ruoankuljetuspalveluita markkinoidaan tilaamisen helppoudella ja kitkattomuudella. Siksi toimitusaikojen ajoittainenkin venyminen tekee palvelusta epäluotettavan kuluttajan silmissä. Uhka kuljetuksen luotettavuuden hupenemisesta saa alustayritykset ottamaan pienetkin häiriöt vakavasti.

Ruokalähettien lakkoihin on usein liittynyt kaupunkitilan näkyvä haltuunotto. Kuten ranskalaiset lähetit sanovat, le rue est notre usine, ”kadut ovat tehtaamme”, jotka valtaamalla on mahdollista tuoda esiin ruoankuljetuspalveluihin liittyviä konflikteja. Alla olevassa videossa näkyy, kuinka Uber Eatsille työskentelevät ruokalähetit kävivät taannoin syyskuussa harjoittamassa pomojen peräänkuuluttamaa ”paikallista sopimista” alustayrityksen toimiston edustalla Lontoossa:

#ubereats pic.twitter.com/HbH6QkJbwd

Ruokalähetin ensisijainen työ on kuljettaa ruokaa ravintolasta asiakkaalle, mutta kuljetus ei ole kuitenkaan lähettien työn ainoa tuote. Alustayrityksen värikkäisiin vaatteisiin ja varusteisiin pukeutuvat lähetit toimivat katukuvassa kuljetuspalvelun elävinä mainoksina. Lähetit ovat muun työnsä ohessa yrityksen kasvoina katukuvassa, ja ovat siten tärkeässä osassa alustayrityksen brändin rakentumisessa. Lähettien julkisuuskampanjat ovat siten yksi tehokas keino painostaa pomot vaatimuksiin. Lähettien työehdot ovat niin huonot, että jo pelkkä niiden julkituominen sabotoi alustayritysten mainetta.

Monet ruokaläheteistä ovat siirtolaisia, jotka eivät puhu äidinkielenään sen maan virallisia kieliä, jossa työskentelevät. Koska lähetit työskentelevät ympäri kaupunkia, eikä heillä välttämättä ole käytössään edes taukotilaa, heillä ei ole työn puolesta tilaa, jossa kokoontua ja keskustella olosuhteistaan. Työvoiman vaihtuvuus on ruoankuljetuspalveluissa suurta, minkä voi myös nähdä tekevän järjestäytymisestä vaikeampaa. Lähettien kamppailut toimivat siten esimerkkeinä muiden alojen prekaareille siitä, millä tavoin eri taustaiset ja hajallaan ympäri kaupunkia työskentelevät työntekijät voivat luoda yhteisiä kamppailuja työvoiman aseman parantamiseksi.

Alustatalouden ruoankuljetusta markkinoidaan työnä, jossa työntekijä pääsee nauttimaan vapaudesta valita työaikataulunsa itse. Ihanteellisessa muodossaan freelancerina työskentely tekeekin työstä kieltäytymisestä joustavampaa. Käytännön todellisuus ei kuitenkaan aina ole ruusuinen. Freelancer-sopimuksia käytetään työsuhteeseen liittyvän turvan kiertämiseksi, mutta keikkatyön joustavuus, eli työntekijän mahdollisuus vaikuttaa itse siihen, milloin työskentelee, ei sinällään ole torjuttava asia. Joustavuuden etu on se, että ainakin teoriassa on mahdollista jättää työvuoroja väliin ilman, että joutuu lopettamaan työn kokonaan. Freelancereille tulisi taata oikeus vastaavaan työsuhdeturvaan kuin palkkatyöläisillä, joko palkkatyösopimuksen kautta tai muilla keinoin. Samalla tulisi kuitenkin kamppailla jouston positiivisten puolten ulottamisesta myös palkkatyösuhteessa työskenteleville. Kaikille turvaa, kaikille mahdollisuus joustoon.

Ruoankuljetuspalveluiden konfliktien eskaloiminen muille keikka- ja freelancetyön alueille olisi yksi seuraavista askelista prekaarien työläisten järjestäytymisessä. Olisi rakennettava eri ammattialoja yhdistäviä vaatimuksia ja kamppailuja, joiden avulla kasvattaa prekaarin työväen voimaa; etsittävä innovatiivisia lakon ja sabotaasin muotoja, jotka pakottavat pääoman myönnytyksiin. Taistelevan prekariaatin kapinalliset alustat keikkakapitalismin kurjuutta vastaan.

Slush on vasta joulukuussa, mutta sovelluspomojen bileet näyttävät hiipuvan jo alkusyksystä.

—Työstäkieltäytyjäliitto

Linkkejä:

Foodora vastuuseen: https://foodoravastuuseen.noblogs.org/ & https://www.facebook.com/justice4couriers/

Collectif des livreurs autonomes de Paris: https://www.facebook.com/clap75/

Couriers Network CYMRU: https://cymrucouriers.wordpress.com/

Deliverance Project (Italia) https://www.facebook.com/DeliveranceProject/

Deliverunion; saksalaisen FAU-liiton ruokalähettien kampanja Berliinissä: https://deliverunion.fau.org/

IWGB Couriers and Logistics Branch (Britannia): https://iwgbclb.wordpress.com/

IWW Couriers Network (Britannia ja Irlanti): https://iww.org.uk/iww-couriers-network/

Rebel Roo; ruokalähettien kamppailuja Britanniassa ja muualla Euroopassa käsittelevä julkaisu, numerot 1 – 8: https://www.weareplanc.org/?s=rebel+roo  

Transnational Social Strike -verkosto: https://www.transnational-strike.info/  

Valikoima artikkeleita

Cant, Callum (2017): Precarious couriers are leading the struggle against platform capitalism. politicalcritique.org.

Notes from Below 1.10.2018: Fast Food, Shutdown! An October 4th Preview.

—  21.9.2018: ‘No Money, No Food!’ London UberEats Workers on Strike.

— 19.9.2018: 'Everything comes from struggle': An interview with The Paris Autonomous Deliverers’ Collective.

— 18.9.2018: Glasgow Couriers Strike Against Pay Cuts.

— 16.8.2018: The Workers Will See You Now: Organising with the IWGB.

— 16.8.2018: “Without our brain and muscle not a single wheel can turn”: The IWW Couriers Network.

[tk-liitto]

Vastikkeetonta rahaa kaikille!

Aktiivimalli kiteyttää rankaisemiseen perustuvan työllisyyspolitiikan mielettömyyden. Se on viimeisin etappi nykyisen hallituksen ristiretkessä työttömiä vastaan. Mallista päättäneet poliitikot eivät kuitenkaan osanneet ottaa laskuihin sitä pinnan alla pitkään kytenyttä raivoa, joka velloo nyt kaikkialla.

Aktiivimalli on nostattanut myrskyn, jonka pauhu voi pyyhkiä mennessään koko vallassaolevan työttömiä kurittavan kyykytyskoneiston. Tästä ei ole paluuta takaisin.

On aika järjestäytyä taistelemaan työttömien kepittämisen lopettamiseksi. Työstäkieltäytyjäliitto vaatii kaiken vastikkeellisuuden poistamista työttömyys- ja sosiaaliturvajärjestelmästä sekä kaikkien jo langetettujen karenssien välitöntä perumista. Olkoon aktiivimallin kaataminen vasta alkua!

LOPPU PALKKATYÖN PAKKOVALLALLE!

Työstä kieltäytyminen on elämän ottamista omiin käsiin.

Työstä kieltäytyminen vapauttaa aikaa mielekkäämpään toimintaan.

Työstä kieltäytyminen on ympäristöteko.

Nykyisen työllisyyspolitiikan ensisijainen tehtävä on lisätä kilpailua työttömien välillä. Se pakottaa työnhakijat hyväksymään huonoja työehtoja tai työskentelemään kokonaan palkatta. Työttömyysturvan kontrollit koskevat potentiaalisesti kaikkia, jotka joutuvat myymään työvoimaansa toisten palvelukseen.

Yhä epävarmemmilla työmarkkinoilla kuka tahansa saattaa olla jo ensi viikolla työtön ja TE-toimistojen armoilla. Työttömyysturvan vastikkeellisuuden purkaminen on kaikkien työvoimaansa myyvien yhteinen etu.

Me kieltäydymme työstä, ja teemme sen suurella ylpeydellä. Työttömyys ei ole syy häpeään, eikä työhaluttomuudesta tarvitse potea syyllisyyttä. Maailmassa arvokkaita asioita ei mitata sillä, voiko ne tuottaa halvalla palkkatyöllä. Arvokkaat asiat tunnistaa lopulta vain siitä, haluammeko me tehdä niitä.

Edessä on kuuma kevät. Mikään työrauha ei ole liian vahva rikottavaksi. Kunnes viimeinenkin karenssi on kumottu!

—Työstäkieltäytyjäliitto

YHTEYDENOTTO: tk.liitto@gmail.com

[tk-liitto]

SAK on työväen vihollinen

Moni pien- tai yksinyrittäjä, freelancer tai matalapalkka-alojen pätkä­työläinen vihaa nykyisin enemmän SAK:ta kuin EK:ta tai Kokoomusta. Kyse ei välttämättä ole väärästä tietoisuudesta. SAK ja suuret ammattiliitot vastustavat kiivaammin kuin kukaan muu sellaisia vaatimuksia, jotka voisivat konkreettisesti parantaa heidän asemaansa. SAK näyttääkin korkeintaan toistaiseksi voimassa olevassa palkkatyösuhteessa olevien työntekijöiden etujen ajajalta, vaikka heidänkin kapinointiaan palkka­malttiin ja talouskasvuun sitoutunut ay-liike on viime vuosikymmeninä lähinnä hillinnyt.

Prekaarin työläisen keskeinen ongelma on, että hänellä on liian vähän rahaa ja liikaa työtä. Perustulo tarjoaisi tähän ainakin jonkinlaisen ratkaisun. Vähän lisää rahaa ilman lisätyötä. Jopa muutamat älykkäimmät miljardöörit ovat tajunneet, että perustulo olisi järkevä ratkaisu työn ja tuotannon muutosten esiin nostamiin uudenlaisiin ongelmiin. Perustulo olisi palkkaa tuottavasta elämästä, yritystukea suuryritysten sijaan itsensä yrittäjälle, investointi yhteiskunnalliseen luovuuteen ja väline epämielekkään työn vähentämiseen. Perustuloa vastustavat kuitenkin kaikkein kiivaimmin ammattiliitot, joiden pitäisi puolustaa työvoiman asemaa.

Eikö tilanne ole aivan sairas? Mistä tämä voi johtua?

Tosiasiassa suuret ammattiliitot ovat olleet työväen itsenäisyyden vihollisia jo suunnilleen toisesta maailmansodasta lähtien. Ne ovat vastustaneet laittomia lakkoja, liian suuria palkkavaatimuksia ja liian radikaaleja yrityksiä järjestää tuotantoa uudelleen. Ne puolustavat pakkomielteisesti palkkatyötä, orjuuden nykyistä muotoa. 1800-luvun työväenliike kävi jatkuvia väittelyitä siitä, miten palkkatyön lakkauttaminen tapahtuu. Sen näkökulmasta nykyisten ammatti­liittojen puheet vaikuttaisivatkin järkyttäviltä. Ammattiliitot sitoutuivat aikanaan teollisen kapitalismin luokkakompromissiin, johon ne edelleen ovat hirttäytyneet: jos annatte keskeisten teollisuusalojen valkoisille miestyöläisille vähän lisää palkkaa, kannatamme palkkaorjuuden levittämistä kaikkialle.

Nuorelle prekaarille ajatus siitä, että palkkatyöllä voi vaurastua, vaikuttaa yhtä uskottavalta kuin sadut joulupukista, johon hän on jo ennen kouluikää lakannut uskomasta. Juuri kukaan ei usko voivansa ansaita edes yhtä paljon kuin vanhempansa. Kun SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta lausuu, että ”pitää olla oikeuksia, mutta myös velvollisuuksia, jotka liittyvät työhön osallistumiseen”, SAK alkaa kuulostaa sukujuhlissa nuorisoa moralisoivalta ja (varsinkin nuoria naisia) selkään taputtelevalta sedältä.

Nykyisin monilla keskeisillä tuotannonaloilla on vaikea kuvitella, mitä lakko tarkoittaa tai miten se voisi vahingoittaa pääomaa. Siksi keskitetyllä sopimisella on varmasti työvoiman kannalta positiivinen merkitys, vaikka kaikkein prekaareimmilla aloilla ei usein olekaan yleissitovia työehtosopimuksia, ja mikroyrittäjät tai freelancerit jäävät tietenkin täysin niiden ulkopuolelle. Historiallisesti keskitetyn sopimisen syynä oli kuitenkin viedä motivaatio työläisten itsenäisiltä taisteluilta. Se oli siis pääoman etua palvellut ratkaisu. Jos työläiset lakkoilivat tehtaassa ja vaativat lisää palkkaa, heille voitiin vastata: ��Liittonne on sitoutunut keskitettyihin palkkaratkaisuihin, turha lakkoilla, koska kaikesta päätetään kuitenkin liittotasolla!”

Jos paikalliseen sopimiseen liittyisi todellinen mahdollisuus taistella paikallisesti työn uudelleenjärjestämisestä ja sen tulosten jakamisesta, paikallinen sopiminen olisi aivan varmasti työvoiman kannalta edullisempaa kuin keskitetyt palkkaratkaisut. Kapitalisteja eivät koskaan ole pelottaneet ammattiyhdistysten toimitsijat vaan työläisten itsenäiset, aineellista vahinkoa tuottaneet, tuotannon pysäyttäneet kamppailut. Ay-liikkeen he ovat kutsuneet kanssaan Etelärannan saunaan, itsenäiset työläiset ja yrittäjät he ovat leimanneet yhteiskunnan vihollisiksi.

Oikeisto voi kannattaa paikallista sopimista, koska työläisillä ei enää ole neuvotteluvoimaa työpaikalla. Paikallisesta järjestäytymisestä ei ole hyötyä, jos ei ole tehdasta, jonka koneita pysäyttää tai jos tehdas voidaan vain siirtää muualle. Myöskään liittotason keskitetty sopiminen palkkamaltista ja orjuuden jatkumisesta ei silti kiinnosta nykyajan prekaaria. Hän uskoo rikastuvansa pikemminkin jopa pörssisijoituksilla tai bitcoineilla kuin palkkatyöllä. Palkkatyötä ihannoiva SAK vaikuttaa niin jälkeenjääneeltä, että moni liittyy mieluummin Loimaan kassaan kenties jopa poliittisista syistä, koska ei halua seisoa palkkaorjuuden kannattajien joukoissa.

Kun SAK puolustaa vimmatusti ansiosidonnaista 6 kk työpaikalla lusineelle, mutta vastustaa kiivaasti minkään myönnytysten antamista proletaariselle palkkaorjuutta pakoilevalle yksinyrittäjälle, ei jää epäselvyyttä, kenen puolella SAK on. Ennen kaikkea itsensä ja oman olemassaolonsa, rahoituksensa jatkuvuuden. SAK:sta on tullut kirkon kaltainen organisaatio, eikä sattumalta. Sen ajama palkkatyön kultti on nykyisin kaikkien kapitalististen maiden todellinen valtionuskonto. Kuten kirkosta, siitäkin eroaa jatkuvasti yhä useampi, mutta sen virsiä on edelleen veisattava kaikissa julkisissa juhlallisuuksissa. Kuten kirkolla, sillä on valtava varallisuus, joka on syntynyt sen vaatimista kymmenyksistä. Sen papit tuomitsevat ikuiseen kadotukseen ja yleensä myös välittömään maalliseen rangaistukseen pakanat, jotka tavoittelevat itsenäistä ja täysipainoista tämänpuoleista elämää eivätkä ole valmiita muistuttamaan palkkatyön hyvyydestä ja julistamaan sen ihmeitä vuosi vuodelta.

SAK puolustaa työpaikkoja, ei työläisiä. Tämä on sen kannalta rationaalista. Sen olemassaolo ja valtavat rahavarat perustuvat suoraan palkasta maksettaviin jäsenmaksuihin. SAK:n olemassaolon koko oikeutus perustuu siten palkka­orjuuden olemassaoloon. Jos palkkatyö lakkautettaisiin, lakkautettaisiin myös SAK:n rahahanat. Herää jo kysymys, pitäisikö SAK:ta nykyisin pitää työläisten riistäjänä. Ansiosidonnainen työttömyysturva on toki palkkatyöläisten etu, mutta vielä enemmän se on ammattiliittojen johtajien ja työntekijöiden etu, ja välttämätön edellytys heidän korkeapalkkaisten työpaikkojensa olemassaololle. Siksi heidän tehtävänsä on väistämättä puolustaa työpaikkoja eikä työläisiä, koska ensimmäisistä on heille itselleen enemmän hyötyä. Mikroyrittäjät ja freelancerit, joilla ei ole edes varaa maksaa jäsenmaksuja, painukoot helvettiin.

Siksi ei ole ihme, että prekaari työläinen näkee ay-liikkeen pikemminkin vihollisena kuin tukijana. Kyllästyneenä jo muutenkin liialliseen saarnaamiseen itsensä kieltämisen autuudellisista vaikutuksista hän voi tuskin tehdä muuta kuin sulkea korvansa setien saarnoilta. Työpaikkojen puolustamisessa ja työllistämisvaatimuksissa ei ole järjen häivääkään. Työtä on jo liikaa. Työ on jo ensi sijassa pelkkä velvollisuus, toisin kuin SAK kuvittelee. Tarvitaan enemmän rahaa ja vähemmän työtä.  

–Työstäkieltäytyjäliitto

[tk-liitto]

Ääni työstäkieltäytyjälle – Mielenilmaus SAK:ta vastaan

Työstäkieltäytyjäliitto (TKL) järjestää perjantaina 27.4.2018 klo 12 #ÄäniTyöstäkieltäytyjälle-väenkokoontumisen SAK:n Helsingin toimiston edustalla (Pitkänsillanranta 3) ja esittelee oman työstäkieltäyjämallinsa. Tervetuloa mukaan juhlistamaan kevättä ja osoittamaan mieltä paremman elämän puolesta – karensseja, kyykytystä ja palkkatyöfanatismia vastaan! SAK esitti keväällä hallituksen aktiivimallin korvikkeeksi ”kannustavaa työllistymismallia”, joka lievennyksistä huolimatta sisältäisi sekä karensseja että velvoitteen tavata työvoimaviranomaisia. TKL pitää SAK:n ehdotusta vaihtoehtoisista karensseista ja pakkotapaamisista häpeällisinä koko työväenliikkeen kannalta. Työttömyysturvan vastikkeellisuus heikentää työvoimansa myyjien neuvotteluasemaa, eikä karenssien kannattamisen uskoisi siksi olevan osa yhdenkään työntekijäjärjestön politiikkaa. Karensseihin takertuminen ja sinnikäs perustulon vastustus kertoo SAK:n pakonomaisesta tarrautumisesta jo ajat sitten rappeutuneeseen palkkatyöyhteiskuntaan. SAK rakastaa palkkatyötä ja valtiota eikä siksi kykene ymmärtämään niitä vastaan rynnäköivien prekaarien työläisten ja työttömien elämää ja kamppailuja. Kuka tahansa nyt työsuhteessa oleva voi olla jo ensi viikolla työtön, joten työttömyyspolitiikan kiristävyys koskee potentiaalisesti kaikkia, jotka joutuvat myymään työvoimaansa työnantajien palvelukseen. TKL:llä on SAK:n mallille vaihtoehto, jolla avaamme keskustelun työstäkieltäytymisturvasta. TKL:n työstäkieltäytymismalli kannustaa tavoittelemaan hyvää elämää ja pitämään toisistamme parempaa huolta. Työstäkieltäytymisen on aina oltava kannattavaa. TKL:n työstäkieltäytymismallissa: • Kaikki työttömyys- ja sosiaaliturvajärjestelmään sisältyvä vastikkeellisuus poistetaan ja kaikki jo langetetut karenssit peruutetaan ensi tilassa • Kenenkään ei tule olla missään olosuhteissa velvoitettu tapaamaan työvoimaviranomaisia kasvokkain tai olemaan heihin millään tavoin yhteydessä vasten tahtoaan • Palkkatyöaikaa supistetaan radikaalisti ja tuotannon automatisaation luoma vauraus jaetaan tasaisesti kaikille On aika lopettaa työttömien ja työssäkäyvien välinen vastakkainasettelu ja syöstä vastikkeellisuuteen perustuva sosiaaliturva alas siltä valtaistuimelta, jolle palkkatyökultin palvonta on sen vuosikymmenten saatossa nostanut. Olkoon aktiivimallin kaataminen vasta alkua! Kunnes viimeinenkin karenssi on kumottu!

https://www.facebook.com/events/2048993378475139/

[tk-liitto]

Työstäkieltäytyjäliitto suosittelee, kesäbiisi 2018: ARTo – Onko pakko Kuuntele Spotifystä Kuuntele Youtubesta

[tk-liitto]

Työstäkieltäytyjäilta – puhetta palkkatyön ulkopuolelta

Mitä kaikkea mielekästä ja tärkeää ihmiset tekevät palkkatyön ulkopuolella? Miten vapautua työttömyyteen liitetystä syyllisyydestä ja häpeästä?

Tervetuloa mukaan keskustelemaan työstäkieltäytymisestä, palkkatyön ongelmallisuudesta, hankaluuksista TE-toimiston kanssa ja työstäkieltäytymisen avaamista mahdollisuuksista tiistaina 27.3.2018 Helsingissä. Ihmiset kohtaavat työvoimaviranomaiset usein yksin. Me haluamme luoda tilaa kokemusten jakamiseksi, ja rakentaa yhteistä voimaa, jonka avulla voimme tukea toisiamme TE-toimistojen mielivaltaa vastaan. Nykyinen rankaiseva työvoimapolitiikka pyrkii lisäämään kilpailua työnhakijoiden ja työntekijöiden välille. Me haluamme lopettaa työttömien ja työssäkäyvien välisen vastakkainasettelun. Työttömiä kepittävän politiikan ja palkkatyön pakkovallan murtaminen on kaikkien työvoimaansa myyvien yhteinen etu. TILAISUUDEN OHJELMA: 18.00 Työstäkieltäytyjäliiton historian lyhyt esittely 18.20 Puheenvuoro työn ongelmista 18.45 Työstäkieltäytyjäliiton tutkimuskyselyn esittely 19.00 Mitä seuraavaksi? - TKL:n toimintaan osallistuminen 19.15 Sana on vapaa Tapahtuman järjestävät Työstäkieltäytyjäliitto ja Autonomiset opiskelijat Tila on valitettavasti esteellinen.

Aika: Tiistai 27.3.2018, klo 18–21 Paikka: Uusi ylioppilastalo, Wilhelmsson-sali, Mannerheimintie 5 A, 5. kerros Facebook: https://www.facebook.com/events/423039954787223/

[tk-liitto]

Työstäkieltäytyjänuoret huolissaan keski-ikäisten jaksamisesta – käynnistää syrjäytymistä edistävän kampanjan

Työstäkieltäytyjäliiton nuorisojärjestö Työstäkieltäytyjänuoret aloittaa Iloiset syrjäytyjät -kampanjan, jonka tavoitteena on tukea keski-ikäisiä työmarkkinoilta syrjäytymisessä. Vuoden 2018 loppuun jatkuvan kampanjan taustalla on Työstäkieltäytyjänuorten huoli keski-ikäisten jaksamisesta alati raadollistuvilla työmarkkinoilla.

Syrjäytymistyö käynnistyy Työstäkieltäytyjäilta – puhetta palkkatyön ulkopuolelta -tapahtuman yhteydessä Helsingissä 27. maaliskuuta. Kampanjan suunnittelussa on käytetty voimavarana nuorten positiivisia syrjäytymiskokemuksia.

”Jos niin sanottu työelämä merkitsee työnantajien käskyvallan alla pyörivää mielivaltaisten suoritusten ja tyhjänpäiväisen hännystelyn sirkustragediaa, joka palkitsee korkeintaan vatsahaavalla tai työkyvyttömyyseläkkeellä, syrjäydymme siitä oikein mielellämme”, sanoo Työstäkieltäytyjänuorten varapuheenjohtaja Pauli Patinen.

Vanhempien ikäluokkien toksinen työkulttuuri heijastuu myös nuoriin. Yhä useampi nuori aikuinen altistuu työelämän lieveilmiöille, kuten huonoille yöunille ja hermoja raastavalle kilpailulle. Työstäkieltäytyjänuoret pitää vanhan työkulttuurin siirtämistä uusille sukupolville vastuuttomana.

”Kyse on ainutkertaisista elämistämme, joilla voisimme lähtökohtaisesti tehdä mitä tahansa. Miksi haaskaisimme nuoruutemme tappelemalla CV-merkinnöistä osakkeenomistajien valtaa palvelevissa paskatyöpaikoissa, jotka terveytemme lisäksi vaarantavat koko planeetan elinkelpoisuuden”, Patinen pohtii.

Sukupolvieroista huolimatta Työstäkieltäytyjänuoret ei halua lietsoa vastakkainasettelua ikäryhmien välille. Työmarkkinoista kärsivät kaikenikäiset, ja niiltä syrjäytyminen onnistuu parhaiten yhdessä. Iloiset syrjäytyjät -kampanja pyrkii luomaan liittolaisuuksia ikäpolvien yli sekä löytämään uusia tapoja pitää toisistamme huolta.

”Me haluamme mielekkäitä, turvallisia, ympäristöystävällisiä ja alistamisesta vapaita tuottamisen ja yhteistoiminnan ympäristöjä kaikille, niin nuorille kuin vanhoille. Nykyinen työelämä ei sellaisia tarjoa, joten on aika järjestäytyä sen syrjäyttämiseksi”, Patinen toteaa.

Työstäkieltäytyjänuoret on työvoimapoliittinen nuorisojärjestö, jonka keskeiset arvot ovat vapaus, välittäminen ja syrjäytyminen.

Lisätietoja:

Yleinen tk-puhelin: 040 253 9758

tk.nuoret@gmail.com

[tk-liitto]

Usein kysytyt kysymykset, osa 1

Miksi te kieltäydytte työstä?

Haluamme herättää keskustelua palkkatyön ongelmallisuudesta. Haluamme pelastaa maapallon ilmastokatastrofilta. Haluamme taistella sitä vastaan, että koko elämästä tulee pelkkää kilpailua.

Palkkatyö ei ole tasa-arvoinen eikä ikuinen tuotannon järjestämisen tapa vaan valtasuhde työnantajan ja työntekijän välillä, jossa työnantaja rikastuu työläisen tekemällä työllä. “Toisten rahoilla eläjiä” ovat yhteiskunnassamme siis tosiasiassa työnantajat, eivät esimerkiksi työttömät. “Työnantaja”-käsitteeseen olisikin suhtauduttava kriittisesti: työn “antamisessa” ei ole mitään positiivista. Työnantaja antaa alistussuhteen. Tästä alistussuhteesta me kieltäydymme.

Vielä 1800–1900-luvun vaihteessa "työssä käymistä", siis palkkatyötä, pidettiin häpeällisenä ja nolona, ja sen tekemistä pikemminkin haluttiin salailla sen sijaan, että sillä olisi kehuskeltu. Palkkatyölle perustuva yhteiskunta on historiallinen ja ohimenevä yhteiskuntamuoto, jota ei tarvitsisi sietää enää yhtään pidempään.

Mitä tarkoitatte toisen palveluksessa tehtävän työn lakkauttamisella?

Kyse on siitä, kuka palvelee ja ketä. Tällä hetkellä työntekijä ei työllään palvele yhteistä etua, vaan yrityksen osakkeenomistajia. Työvoimaa ostavat yritykset taas eivät ole kiinnostuneita konkreetista työstä, kuten tien auraamisesta puhtaaksi, vaan työvoiman ostamisen tarkoituksena on voiton saaminen, jolloin liian huolellisesti tien auraavaa työntekijää pidetään tehottomana. Lopputuloksena on usein kallista, huonosti järjestettyä työtä, josta kertyneet voitot katoavat veroparatiiseihin.

On myös demokratian vastaista, että suurin osa ihmisistä joutuu olemaan 7–8 tuntia päivässä toisen komennossa. Mahdollisuus kirjoittaa numero äänestyslippuun kerran neljässä vuodessa ei paina paljonkaan tämän rinnalla. Vaadimme demokratian laajentamista myös talouden ja työn alueelle.

Toisen palveluksessa tehtävän työn lakkauttamisella tarkoitamme siis sitä, että työn ja yhteiskunnallisen tuotannon päämääränä ei tule olla lisäarvon tuottaminen työnantajille vaan välttämättömän työn tehostaminen, esimerkiksi mekaanisen työn robotisointi ja toimeentulon takaaminen jokaiselle työpanoksesta riippumatta.  

Pitäisikö kaikista julkisen sektorin töistä myös kieltäytyä, esimerkiksi sairaanhoidosta?

Toisen palveluksessa tehtävästä työstä kieltäytyminen ei tarkoita, että lakattaisiin esimerkiksi hoitamasta sairaita, lakaisemasta katuja ja niin edelleen. Sillä tarkoitetaan, että on luovuttava sellaisesta työn tekemisen muodosta, jossa yksi käskee mitä toisen on tehtävä eikä työn tekijällä ole vaikutusmahdollisuuksia työnsä sisältöihin, tekemisen tapaan, tai rytmeihin. Esimerkiksi sairaanhoitajien työolot ovat käsityksemme mukaan tällä hetkellä erittäin raskaat ja palkkataso työn vaativuuteen nähden varsin matala. Mitä enemmän työvoiman tarjontaa alennetaan, sitä enemmän työolot ja palkkataso voivat kohentua.

Julkisella sektorilla työtä myös organisoidaan usein aivan yhtä hierarkkisesti kuin yksityisellä puolella, eikä työntekijöillä ole mahdollisuuksia vaikuttaa itse työnsä järjestämiseen tai hyödyntää omaa asiantuntemustaan parhaalla mahdollisella tavalla. Vaikuttaa siltä, että valtion tai kuntien menojen vähentäminen on tällä hetkellä tärkeämpää kuin esimerkiksi potilaiden hyvinvointi.

Jos rahaa jaetaan ilman työsuoritetta, mistä ne rahat tulevat?

Parempi kysymys on, mistä yhteiskunnan rikkaimmat nykyään saavat ja luulevat jatkossa saavansa rahansa. Kehittyvä tuotannon automatisaatio ja robotiikka luo jo nyt jatkuvasti vaurautta pääoman omistajille. Vaikka tuottavuus on viimeisen sadan vuoden aikana moninkertaistunut, keskimääräinen työaika ei ole vähentynyt. Päinvastoin työpäivää halutaan jatkuvasti pidentää, vaikka on hyvin epäselvää, mitä se nykytyön kohdalla tarkoittaa.

Nykyinen kehityssuunta on lakkoon kykenemätön täysautomatisoitu työkoneisto, jota pääoma hallitsee ja dominoi sataprosenttisesti. Me ehdotamme vaihtoehtoista kehityssuuntaa. Ihmisen arvo ja asema ei tule olla millään tavalla riippuvainen hänen asemastaan supistuvilla ihmistyömarkkinoilla. Emme suostu kilpailemaan robottien kanssa työpaikoista, vaan haluamme nauttia automatisaation mahdollistamasta lisääntyvästä vapaa-ajasta ja siirtyä kohti palkallista täystyöttömyyttä.

Robotisaatiota emme pidä uhkana – antaa robottien viedä “työpaikat”! Nykyisin uhkana on, että me itse muutumme roboteiksi, koska joudumme raatamaan yhä enemmän työssä, jossa ei ole mitään mieltä.

Miten ajattelitte rahoittaa 1400 euron perustulon?

Ensi askel köyhyyden ja työvoimaviranomaisten mielivallan lopettamisessa on kaiken nykyiseen työttömyys- ja sosiaaliturvajärjestelmään kuuluvan vastikkeellisuuden poistaminen. Rahoitusmalli tähän on jo olemassa nykyisen sosiaaliturvajärjestelmän muodossa.

Pitkällä tähtäimellä varallisuus on jaettava toisin. Tällä hetkellä 8 rikkainta ihmistä omistaa yhtä paljon kuin köyhin 50 % maapallon väestöstä. Suomessakin tuotetusta varallisuudesta miljardeja kasataan tällä hetkellä holding -yhtiöihin, jotka eivät maksa ollenkaan veroa.

Modernissa rahajärjestelmässä raha ei myöskään ole minkään jo olemassa olevan arvon vastike, vaan raha syntyy pankkijärjestelmässä liikepankkien myöntäessä luottoa. Raha on yhteiskunnallinen suhde, valtasuhde. Se, minkälaiseen toimintaan myönnetään rahaa, ratkaisee, minkälaista toimintaa pidetään yhteiskunnallisesti arvokkaana. Kun rahaa tarvitaan pankkien tai suursijoittajien pelastamiseen, sitä jostain syystä löytyy aina loputtomasti. Esimerkiksi Yhdysvaltain keskuspankin Federal Reserven arvioidaan käyttäneen 29 triljoonaa dollaria pankkien pelastamiseen finanssikriisin kuluessa.

Rahaa siis kyllä on, kyse on siitä kuinka se jaetaan. Voimme aloittaa jakamalla 99,9 % suuryritysten automatisaatiolla saaduista voitosta universaalin perustulon muodossa. Tähän uudelleenjakamiseen tulee osallistaa myös algoritmi-riippuvaiset finanssialan ja datakapitalismin jättiläiset.

Miksi vihaatte hyvinvointivaltiota?

Hyvinvointivaltioksi kutsuttu “sosiaalidemokraattinen paratiisi” perustui tuottavuushyötyjen jakamiseen tiettyjen ydinteollisuusalojen miestyöläisille. Hyvinvointivaltio on kapitalismia, kompromissi pääoman ja työläisten välillä. Hyvinvointivaltio kuten työnantajakin ovat ideologisia käsitteitä: pahoinvointi ja riisto legitimoidaan kääntämällä ne ympäri. Hyvinvointivaltio oli mahdollinen ainoastaan sukupuolittuneen työnjaon (naisten korvauksetta jäävän kotityön) ja hierarkisen globaalin työnjaon (kolmannen maailman alistamisen halpojen raaka-aineiden tuottajaksi) ansiosta.  Hyvinvointivaltio oli myös mielisairaala, vammaisten keskitysleiri, vankila ja patriarkaalis-koloniaalis-heteronormatiivinen koulu. Hyvinvointivaltiota kutsutaan demokratiaksi, mutta kuinka demokraattisesti esimerkiksi työpaikoilla toimitaan?

Miksi te vain kritisoitte nykyistä systeemiä tarjoamatta mitään konkreettista vaihtoehtoa?

Emme voi puhua kenenkään puolesta siitä, minkälainen tulevan yhteiskunnan tulisi olla. Utooppinen ajattelu on aiheuttanut jo tarpeeksi harmia – elämä on alistettu ideoille, ihmiset kultaisille tulevaisuuksille. Lähdemme liikkeelle huonoista nykyisistä, emme hyvistä vanhoista tai haaveissa siintävistä tulevista ajoista. Olennaista on kaiken olemassa olevan armoton kritiikki, sen tuominen esiin, että nykyisellä tavalla on mahdotonta, sietämätöntä elää. Tulevan yhteiskunnan luonteesta voidaan saada selkoa vain samalla, kun sitä yhdessä luodaan, koska siitä täytyy päättää demokraattisesti eikä sitä voi ennalta suunnitella minkäänlainen etujoukko. Nykyinen järjestelmä on voimalla luotu ja ylläpidetty, ja sen muuttaminen on aina mahdollista.

Vahvistaako Työstäkieltäytyjäliitto ennakkoluuloja työttömistä työnvieroksujina? Tekeekö se näin palveluksen Kokoomukselle?

Miksi työttömien pitäisi aina olla kuuliaisia, nöyriä ja esittää vain hakevansa mitä tahansa työtä millä ehdoilla tahansa?

Palkkatyön välttelyn ja siitä puhumisen väitetään usein leimaavan töitä aktiivisesti hakevia työttömiä. Tämä usein muualta kuin työttömien suusta kuultu puhe työkarkuruuden aiheuttamista imagohaitoista on pyrkimys lietsoa vastakkainasettelua työttömien välille. Ylhäältäpäin tuleva jako halveksuttaviin ja jaloihin köyhiin on läpi historian toiminut pyrkimyksenä usuttaa alistetut ryhmät toistensa kimppuun. Työstä kieltäytymisessä on ihmisiä yhdistävää voimaa.

Palkkatyöhön kohdistuva vastarinta hyödyttää monella tapaa kaikkia meitä, jotka joudumme elääksemme myymään työvoimaa työnantajien palvelukseen. Työkarkuruuden kulttuuri vähentää kilpailua sekä työsuhteessa olevien että työttömien kesken. On parempi antaa työnantajien kilvoitella keskenään työvoiman saatavuudesta, kuin nahistella työpaikoista kyynärpäät heiluen muiden työnhakijoiden kanssa.

Mitä helpompaa työn välttely on, sitä houkuttelevampaa työstä täytyy tehdä, ja siksi työstä kieltäytymisellä on palkkoja ja työolosuhteita parantava vaikutus. Työkarkuruus ja sitä tukevan infrastruktuurin kehittäminen edustaa näin kaikkien töissäkäyvien ja töitä hakevien yhteistä etua.

Oletteko tosissanne? Onko Työstäkieltäytyjäliitto vitsi?

Työstäkieltäytyjäliitto on tosissaan muttei vakavissaan. Jokainen Suomen hallitus on vuosikymmenien ajan luvannut aina satojatuhansia työpaikkoja lisää, ilman että niitä olisi syntynyt. Eikö se ole vitsi? Pidetäänkö vallitsevaa yhteiskuntajärjestystä yllä tosissaan, vai onko se pelkkä (huono) vitsi? Se tuottaa ja tarvitsee työttömiä, samanaikaisesti se syyllistää ja kepittää luomaansa ihmisryhmää. Tämä on absurdia, barbaarista väkivaltaa, emmekä voi hyväksyä tätä normaaliksi arjeksemme, meitä ympäröivän yhteiskunnan perusominaisuudeksi. Tulevien ihmisten näkökulmasta yhteiskuntamme näyttäisi luultavasti traagisen sävyiseltä slapstick-komedialta.

Eikö 1400 euron perustulo ole täyttä utopiaa?

Näistä asioista keskusteltaessa kohtaa usein retoriikkaan piiloutuneen totalitaristisen oletuksen: joko puhutte taloususkonnon kielellä, tai teitä ei kuunnella. Emme suostu tällaiseen keskustelun rajaamiseen. Mikäli 1400 euron perustulo tuntuu mahdottomalta, on tämä nähtävä osoituksena siitä, miten tottumattomia olemme kyseenalaistamaan yhteiskuntajärjestyksemme perustuksiin meneviä oletuksia. 1400 euroa voi vaikuttaa mahdottomalta, mutta mahdottomaksi tätä ei tee itse summa vaan sitä ympäröivän yhteiskuntajärjestyksen logiikka.

Kaikki työntekijöiden edut palkkatasosta työaikaan on saavutettu vaatimalla ja painostamalla. Mitään hyvinvointivaltion piirteitä ei ikinä olisi saavutettu ilman taistelua ja mahdottoman vaatimista. Kun kansaneläkettä vaadittiin, kaikki elinkeinoelämän etujärjestöt ja valtiovarainministeriö pitivät tätä mahdottomana.

Onko yhteiskuntamme valmis Työstäkieltäytyjäliiton ehdottamiin muutoksiin?

Me koemme, että poliittinen liike voi lähteä omakohtaisista kokemuksista palkkatyöstä tai työttömyydestä, ja ajaa tilanteeseen muutosta, johon "yhteiskunnan" on sitten mukauduttava. Jos yhteiskunnan etu vaatii työttömien nöyryyttämistä, me muutamme yhteiskunnan. Jos palkkatyöjärjestelmä pysyy pystyssä vain kaikkein köyhimpiä nöyryyttämällä, se sietääkin romahtaa.

[tk-liitto]

Työstäkieltäytyjäliiton perhevapaamalli

www.perhevapaa.net

Hallitus pyrki uudistamaan perhevapaamallia tavoitteenaan perhe-elämän ja työn yhdistämisen helpottaminen ja etenkin nuorten naisten kannustaminen palkkatyöhön. Uudistus kaatui hallituspuolueiden kiistelyyn kotihoidontuesta. Työstäkieltäytyjäliitto näkee kuitenkin, että ehdotetut uudistukset eivät millään tavoin horjuttaisi yhteiskunnassa ja väistämättä myös palkkatyön maailmassa toimivia sukupuolittavia valtasuhteita. Tavoitteena näyttää olevan ainoastaan muodollinen tasa-arvo siinä mielessä, että jokainen pitäisi pakottaa yhtäläisesti toisen palveluksessa tehtävään työhön.

Työstäkieltäytyjäliiton perhevapaamallissa jokaiselle maksetaan 1400 euroa kuukaudessa perhesuhteista riippumatta ja työstä vapautumiseksi. Työstäkieltäytyjäliitto vaatii jokaiselle oikeutta hoivata läheisiään ja itseään, kotona tai sen ulkopuolella.

Ensimmäisenä askeleena kohti tällaista (perhe)vapaamallia Työstäkieltäytyjäliitto vaatii kotihoidontuen säilyttämistä ja korottamista sekä kestoa koskevien rajoitusten poistamista. Tällä hetkellä kotihoidontukea käytetään usein eräänlaisena perustulona, jotta voitaisiin olla joko rauhassa työttömyysturvaan liittyvästä kontrollista tai vähän aikaa poissa raskaasta ja pienipalkkaisesta työstä. Esimerkiksi Helsingissä kuntalisän ansiosta kotihoidontuki on myös korkeampi kuin minimivanhempainpäiväraha. Prekaarille, jolle ansiosidonnaiset ovat vain utopia, kotihoidontuki toimii perustulon kaltaisena etuutena. Kotihoidontuki luo mahdollisuuksia tehdä muutakin kun taistella TE-toimistoa ja KELA:a vastaan, vastailla selvityspyyntöihin tai kuunnella moralisointia.

Lasten hoitaminen kotona ja kotihoidontuen käyttäminen on nykyisin yksi harvoja “hyväksyttyjä” mahdollisuuksia kieltäytyä työstä. Tämän Juhana Vartiainen ja Kokoomus ovat tajunneet erittäin hyvin. Juuri siksi Kokoomus onkin vaatinut kotihoidontuen lakkauttamista. Työstäkieltäytyjäliitto taas vaatii kotihoidontuen korottamista ja laajentamista koskemaan muitakin kuin ainoastaan pienten lasten vanhempia.

Perhevapaauudistuksen ympärillä velloneessa keskustelussa kotihoidontukea puolustettiin pääosin konservatiivisesta näkökulmasta: lapselle on parempi, että lasta hoidetaan kotona, perheen piirissä. Kotihoidontuen poistaminen taas esitettiin ”feminisminä”. Se poistaisi naisilta ”kannustimen” olla pois työmarkkinoilta ja kannustaisi naisiakin luomaan uraa. Ikään kuin jos lapsen äiti olisi töissä, eikä “piilottelisi kotilieden lämmössä”, hän olisi todennäköisesti pörssiyhtiön hallituksessa.

Ajatus on hyvin ongelmallinen (vähintään) kahdessa mielessä. Ensinnäkin se olettaa, että pelkästään juridisten tai suoraviivaisen taloudellisten ”kannustinloukkujen” purkaminen johtaisi tasa-arvoon työmarkkinoilla. Se peittää täysin näkyvistä erilaiset näkymättömät sukupuoleen liittyvät odotukset ja ruumiiseen kertyneet tottumukset. Vaikka kotihoidontuki poistettaisiin ja naiset siirtyisivät ”työmarkkinoille”, naisten hoivatyöstä kantaman vastuun määrä ei välttämättä vähenisi. Epätasa-arvo työmarkkinoilla ei ehkä olisi enää muodollista, mutta se olisi edelleen materiaalista. Naiset tekevät jo työtä vähintään kolmessa vuorossa, vaikka vain yksi näistä tapahtuisi virallisessa palkkatyössä. Työssäkäyvälle naiselle jäisi edelleen suurempi osuus kotityöstä (niin sanotusta “toisesta työvuorosta”), metatyöstä (“kolmannesta vuorosta”) ja ehkä mahdollisesti pian syntyvästä neljännestä vuorosta (jota emme vielä osaa kuvitella). Mikään yksinkertainen oikeudellinen uudistus ei kumoa ruumiisiin vuosisatojen aikana kertyneitä vallan vaikutuksia eikä kapitalistisen yhteiskunnan sukupuolittuneita hierarkioita. Pikemminkin kotihoidontuen maksaminen ruokakunnan vähemmän tienaavalle osapuolelle – riippumatta siitä onko hän “kotona” vai “työssä” – (eikä ole vaikea arvata kummasta yleensä on kyse) kuuluisan ”80 sentin” ylittävänä korvauksena voisi toimia keinona tuoda muodollisen kapitalistisen talouden ulkopuoliset ”vuorot” näkyviin ja tunnustaa niiden taloudellinen merkitys. Kyse ei olisi ainoastaan “kotityöpalkasta” vaan myös “metatyöpalkasta”. Näin se toimisi keinona tunnustaa yhteiskunnallisesti ja tehdä näkyväksi sellaisia työn muotoja, jotka ovat nykyisin kaikkein näkymättömimpiä, koska ne perustuvat kaikkein voimakkaimmin koko elämän aikana muodostuneisiin ruumiin taipumuksiin ja ovat siksi kaikkein syvimmin sukupuolittuneita.

Toiseksi, ja vielä olennaisemmin, tavoite naisten "kannustamisesta" palkkatöihin antaa olettaa, että palkkatyö merkitsee vapautumisen välinettä eikä alistumista rahanomistajan työlle ja tuotannolle asettamille päämäärille. Palkkatyö on  tietenkin tarjonnut joillekin naisille vapautumisen mahdollisuuksia suhteessa 1900-luvun puolinvälin fordistiseen palkkatyöyhteiskuntaan, jossa palkattoman työn tekijät olivat taloudellisesti ja siten myös monin muin tavoin riippuvaisia palkkatyön tekijöistä. Vapauden välineenä toimi kuitenkin raha eikä työ. Siksi Työstäkieltäytyjäliitto vaatii enemmän rahaa ja vähemmän työtä kaikille.

Nykyisessä “naisten vapauttamista palkkatyön kautta” ajavassa puheessa sukupuolen kategoria kivetetään aivan samalla tavalla kuin konservatiivisessa kotiäitiyttä puoltavassa puheessa: “kaikki” tietyt (joko “sosiaaliset” tai “biologiset”) ominaisuudet oletetusti jakavat ruumiit jakavat välttämättä myös samat tavoitteet. Ikään kuin vihreä kansanedustaja ja lähihoitaja olisivat aivan samassa tilanteessa: molemmat haluaisivat “tehdä uraa” ja saavuttaa tiettyä vapautta suhteessa naisille lankeavaan hoivavastuuseen. Entä jos toiselle palkkatyö merkitsee vain useampien lasten hoivaamista matalalla palkalla ja ilman mahdollisuutta vaikuttaa työehtoihin?

Monilla naisvaltaisilla matalapalkka-aloilla puhe ”urasta” kuulostaakin uskoaksemme täysin tolkuttomalta. Nykyisin näillä aloilla työ tappaa aivan kirjaimellisesti. Esimerkiksi Yhdysvalloissa vähiten koulutettujen (valkoihoisten) naisten eliniänodote on 1990-luvun alusta lähtien laskenut noin viidellä vuodella.

Yhtä tolkuttomalta kuulostaa sanahelinä “varhaiskasvatuksen tärkeydestä”, kun päiväkotien henkilöstö on täysin alipalkattua ja sitä on liian vähän. Koska henkilöstö on uupunutta, päiväkodeissa on jatkuvasti sijaisia, vaikka pienille lapsille olisi tärkeää, että aikuiset ovat tuttuja. Myös sijaisia on tietysti vaikeaa rekrytoida alipalkkauksen vuoksi, ja pääkaupunkiseudun kaupunkien “herrasmiessopimus” olla nostamatta lastentarhanopettajien palkkoja on vain osa palkkatyöyhteiskunnan sukupuolihierarkiaa, jossa hoivatyöstä ei tarvitse maksaa. Kuten eräs lastentarhanopettaja kiteytti Helsingin Sanomissa, ”Palkkaus on ajateltu niin, että tätä saattoi tehdä hyväpalkkaisen miehen vaimo, vähän kuin harrastuksena”.

Kun palkkakartellit alkavat paljastua ja vallanpitäjät silti horisevat varhaiskasvatuksen tärkeydestä, on aika heittää kakkavaipat kadulle.

Ydinperhemallin ahtaus ja lasten kasvatukseen liittyvien vaatimusten jatkuva kasvu johtavat siihen, että “ruuhkavuosia” eläville työpaikka saattaa joskus tuntua levähdysalueelta verrattuna kodin kaikkiin eri työvuoroihin. Syy ei kuitenkaan ole palkkatyön ihanuudessa vaan perhemallien ja sukupuoliroolien kapeudessa. Ydinperhe ja siihen liittyvä sukupuolittunut työnjako ovat peräisin nimenomaan palkkatyön yhteiskunnasta. Palkkatyöyhteiskunta perustui ajatukselle, että (valkoinen) mies voi tehtaassa tai toimistossa tienata hieman korkeampaa palkkaa, kun naisten työ kotona jää kokonaan vaille korvausta ja muut palkkatyöläiset saavat hyvin matalaa palkkaa. Perhe on toiminut myös keinona taata työvoiman saatavuus sekä nyt perhettään elättämään sitoutuneiden (mies)tehdastyöläisten että korvauksetta kasvatetun ja huolletun uuden työläissukupolven muodossa. Nostalgisesti ihannoitu hyvinvointivaltio – sosiaalidemokraattinen paratiisi – tarjosi todellisuudessa varsinaisia hyötyjä korkeintaan tiettyjen teollisuuden ydinalojen työläisille (emmekä enää jaksa toistaa, minkälaisia sukupuolittamisen ja rodullistamisen hierarkioita siihen liittyi…)

Feministit ovat aina ajaneet oikeutta lasten päivähoitoon ja hoivavastuun jakamiseen. Pitkään porvarit vastustivat: jos naiset vapautetaan hoivavastuusta, yhteiskunta, valtio ja perhe tuhoutuvat! Vaikka toivoisimme yhteiskunnan, valtion ja perheen tuhoutuvan, päivähoito ei valitettavasti ole saanut sitä aikaan. Nyt tilanne on päinvastainen. Oikeistolaiset vaativat lapsia päiväkoteihin ja vieläpä prekaarien naisten ja työläisten lasten edun nimissä. On syytä katsoa ympärillemme, ja etsiä uusia pakoreittejä.

Työstäkieltäytyjäliiton perhevapaamalli ei ihannoi perhettä vaan antaa myös mahdollisuuden vapautumiseen perheestä – jos niin halutaan. Sen avulla voimme kasvattaa yhteistä voimaamme kamppailla kapitalistista yhteiskuntaa vastaan, ja murtaa sen sortavia rakenteita, jotka tällä hetkellä estävät meitä kuvittelemasta ja luomasta uusia yhdessäolon ja hoivaamisen muotoja ja instituutioita. Näin Työstäkieltäytyjäliiton malli tekee mahdolliseksi sekä vapautua työstä toisten ja itsen hoivaamista varten että vapautua perheestä mielekästä elämää ja työskentelyä varten.  

[tk-liitto]

Työstäkieltäytyjäliitto vaatii karensseja työnantajille – ensimmäiset selvityspyynnöt lähdössä TE-toimistot ovat vuosikymmeniä vaikeuttaneet työttömien elämää pyytämällä selvityksiä ja langettamalla karensseja. Työstäkieltäytyjäliitto vastaa työvoimaviranomaisten toimintaan lähettämällä selvityspyyntöjä työtä teettäville suuryrityksille.

"Emme voi enää katsoa sivusta, kun työstäkieltäytyjien etuja rikotaan räikeällä tavalla", sanoo Heidi Meriläinen Työstäkieltäytyjäliitosta. Työstäkieltäytyjäliitto kohdentaa tarkastuksensa erityisesti yrityksiin, jotka ovat hyötyneet työn tuottavuuden kasvusta ja viime vuosikymmenten automatisaatiotrendistä. Selvityspyynnössä vaaditaan yritykseltä kuvaus siitä, kuinka yritys on edistänyt työn vähentämistä ja jakanut voittojaan tavalla, joka edistää ihmisten hyvinvointia. Jos selvityspyyntöön jättää vastaamatta, seurauksena on karenssi työn ostajalle. Karenssin aikana yrityksen työntekijöiden sallitaan tekevän vain puolittaista työpäivää täydellä palkalla. Myös yrityksen voitoista leikataan puolet pois ja jaetaan yhteiseen käyttöön. Ensimmäinen karenssi kestää kaksi kuukautta. Toinen rikkomus tuplaa karenssin keston. Kolmannesta kerrasta yritys tullaan valtaamaan ja sen omaisuus pakkolunastetaan jaettavaksi tasaisesti. "Vallitseva tilanne, jossa vain toinen työmarkkinaosapuoli saa karensseja, on kestämätön. Karenssien ulottaminen työnostajiin tasapainottaa työmarkkinatilanteen epäsuhtaa ja poistaa työnantajien kannustinloukkuja”, sanoo Työstäkieltäytyjäliiton aktiivi Joel Kilpi. "Jotkut työnostajat jopa röyhkeästi kehuskelevat sillä, että he niin sanotusti luovat työpaikkoja eli rikastuvat toisten työllä ja varsin usein myös veronmaksajien rahoilla”, Kilpi lisää. Työstäkieltäytyjäliitto on perustettu ajamaan työstäkieltäytyjien etuja. Liiton tavoitteena on täystyöllisyyden sijaan täystyytyväisyys. Siihen päästään lopettamalla kaikki työttömille osoitetut karenssit, jakamalla yhdessä tuotettua rikkautta ja vähentämällä toisen palveluksessa tehtävä työ minimiin. Lisätietoja: tk.liitto@gmail.com tk-liitto.tumblr.com Yleinen tk-puhelin: 040 253 9758

[tk-liitto]

https://youtu.be/bm9cw-SoLDk

[tk-liitto]

https://www.slideshare.net/TK-Liitto/tkliitto-x-tetoimisto

Työstäkieltäytyjäliitto kävi yllätyskonsultoimassa Kampin TE-toimistoa – vaatii kaikkien karenssien kumoamista

Vasta perustetun Työstäkieltäytyjäliiton konsulttiyritys TKL Consulting teki perjantaina 9. helmikuuta tarveharkintaisen konsultaatioiskun Helsingin Kampin TE-toimistoon.

TKL Consulting tarjoili virkailijoille ja asiakkaille itse paistettuja vohveleita, kermavaahtoa, ilmapalloja ja vichyä. Kymmenen konsulttia koristeli toimiston julisteilla, post it -lapuilla ja flyereillä, joissa lukee “työstä kieltäytyminen on ympäristöteko” ja “vastikkeetonta rahaa kaikille”.

“TE-toimistot on muutettava avoimiksi kokoontumis- ja virkistäytymistiloiksi, joissa työttömät voivat tavata toisiaan keskinäisen avunannon hengessä”, konsultit suosittelivat.

Konsultit toivat mukanaan fläppitaulun ja äänentoiston, joiden avulla pidettiin presentaatio otsikolla “AFTER WORK 2018 – TE-toimiston tarkoituksen ja toiminnan uudelleenmäärittely muuttuvassa maailmassa”. Konsultit suosittelivat, että kaikki työttömiin kohdistuva syyllistäminen ja moralisointi lopetetaan ja kaikista karensseista luovutaan.

Esitystä ei pysäyttänyt edes TE-toimiston vartija, joka kävi takavarikoimassa konsulttien kaiuttimen. Toimiston virkailijat ottivat konsultoinnin vastaan innokkaasti – eikä ihme, sillä konsultit olivat virkailijoiden puolella ehdottaessaan, että virkailijat vapautetaan velvoitteesta valvoa ja patistaa työttömiä.

Nykyisin virkailijoiden resurssit kuluvat järjettömien selvitysten vaatimiseen ja tarkastamiseen. TE-toimisto on painostanut jopa kuolleita ihmisiä töihin.

“Aktiivimalli oli viimeinen pisara”, konsultit ilmoittavat. “Palkkatyöyhteiskunnan aika on ohi. Työstä kieltäytyminen parantaa elämänlaatua. Ympäristökin kiittää.”

Toimiston virkailijat kannustivat TKL Consultingia jatkamaan toimintaansa muissa työvoimahallinnon toimipisteissä. TKL Consulting aikookin toimia kunnes viimeinenkin karenssi on kumottu.

TKL Consultingin yleinen puhelin: 040 253 9758 Sähköposti tk.liitto@gmail.com

[tk-liitto]

TKL Consulting: “AFTER WORK 2018 – TE-toimiston tarkoituksen ja toiminnan uudelleenmäärittely muuttuvassa maailmassa” presentaation kalvot ladaattavissa täältä:

https://www.slideshare.net/TK-Liitto/tkliitto-x-tetoimisto

[tk-liitto]

Just say no to work

Työn kokeileminen voi tuntua houkuttelevalta ajatukselta. Kokeilija uskoo hallitsevansa tilanteen, eikä lopettaminen tunnu ongelmalliselta. Osa ihastuu ja jää kiinni työn aiheuttamiin tunnetiloihin. Työporukassa voi herkästi ajautua myös sosiaaliseen riippuvuuteen. Joillain fyysinen riippuvuus kehittyy jo muutaman työpäivän jälkeen.

Työksi lasketaan kaikki suoritusluontoinen toiminta, joka aiheuttaa taloudellista tai henkistä riippuvuutta, kuten palkkatyö, pätkätyöt, kotityöt ja rakkauden työt. Työ vaikuttaa ihmisen aivoihin muuttaen työntekijän ajattelua ja käyttäytymistä ennalta arvattavaksi. Työhön liittyy myös monenlaisia terveyshaittoja. Näistä yleisiä ovat mm.

myrkytysvaara, halvaantuminen ja kuolemanvaara;

masennus ja mielisairaudet;

tapaturmat ja vammautumiset;

työpaikalla leviävät taudit (flunssa, kuume, sukupuolitaudit);

vastustuskyvyn heikkeneminen, unihäiriöt, tyhmyys.

Työriippuvuus kehittyy helposti koko perheen ja ystäväpiirin ongelmaksi. Kun työ tai sen hakeminen muodostuu elämän tärkeimmäksi asiaksi, ei perhe- ja ystävyyssuhteilla ole enää entistä merkitystä. Valehtelu, joka liittyy työntekoon, varastelu ja näpistykset ovat arkipäivää monelle työntekijälle.

Monesti ensimmäinen työ on ilmainen ja sitä tarjotaan ”harjoitteluna” tai ”koeaikana”. Yksittäisestä viikonloppu- tai iltatyöstä tulee pian kaikkea muuta kuin viaton kokeilu. Kaveripiirissä työntekijää saatetaan jopa ihailla. Tämä aiheuttaa sosiaalista painetta jatkaa työn tekemistä. Perimmiltään työnteko tyydyttääkin hyväksytyksi tulemisen tarvetta.

Kysyttäessä pitkäaikaistyöntekijöiltä on havaittu, että lähes jokainen on aloittanut kevyillä töillä. Nämä toimivat porttina raskaaseen työmaailmaan, jossa tarve työhön on tyydytettävä päivittäin. Työstä ja sen jatkuvasta hakemisesta tulee nopeasti elämän koko sisältö. Työn tekemisestä seuraa aina elämäntapamuutos!

Eräät yhteiskuntamme anonyymeinä pysyttelevät tahot, kuten sivusto www.mol.fi, levittävät kuvaa työstä harmittomana ajanvietteenä. He myös kampanjoivat voimakkaasti työn ja sen laillisuuden puolesta. Valitettavasti totuus työstä on toisenlainen, kuten työkierteestä irti päässeet tietävät kertoa.

Työtä välitetään yhteiskunnassamme usein täysin avoimesti. Välittäjillä on jopa toimistoja kuolemankauppansa hoitamiseksi. Suuri osa työstä välitetään kuitenkin julkisuudelta piilossa, erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa, kuten kotibileissä. Monesti työn välittäjät ovat itsekin työnarkomaaneja, jotka turvaavat oman työnsä palvelemalla varsinaisia työkartelleja, työnantajia.

Työstä vierottuminen on aikaa vievä prosessi, jota on usein tuettava pitkäaikaisella lääkityksellä. Valitettavasti yhteiskuntamme on kriminalisoinut eräitä tehokkaimpia hoitomuotoja. Monet vieroittujat joutuvat tekemään ulkomaanmatkoja lääkkeiden ja hoitojen saamiseksi, esimerkiksi Amsterdamiin.

Työn tekeminen, sen ostaminen ja myynti, maahantuonti, välittäminen ja siitä puhuminen tulisi määritellä rangaistaviksi rikoksiksi. Työnarkomania leviää eritoten nuorten aikuisten keskuudessa. Kyseessä on koko yhteiskuntaa koskettava tauti, ei vain työntekijän oma asia. Jokaista työntekijää kohtaan on useita, jotka kärsivät tämän työnteosta. Työnantajat ja -välittäjät ovat poikkeuksetta sekaantuneet myös muunlaiseen järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

Tiesitkö, että

Vuosina 1996-2000 kaksisataaviisikymmentäkuusi (256) ihmistä kuoli välittömästi työssään.

Vuosina 2000-2005 kuoli kaksisataaseitsemäntoista (217) palkansaajaa työssään.

Joka vuosi työssä kuolee kymmeniä (10) ihmisiä.

Työ lisää alkoholin ja muiden päihteiden käyttöä, perheriitoja, lasten pahoinvointia ja väkivaltaa. Työstä aiheutuvat välilliset haittavaikutukset ovat äärimmäisen suuret.

Vuonna 2005 vakuutusyhtiöt joutuivat maksamaan korvauksia sadalleyhdelletoistatuhannellesadallekahdellekymmenelleyhdeksälle (111 129) ihmiselle työssä aiheutuneista vammoista;

Vuonna 2005 jopa viisikymmentäneljätuhattakolmesataaviisikymmentäkaksi (54 352) ihmistä menetti toimintakykynsä yli neljäksi (4) päiväksi työn vuoksi.

Työ on erityisen vaarallista miehille.

Kannattaa huomata, että

Työn hankkimiseen ja sen välittämiseen kuluvat summat ovat huomattavia ja ne rasittavat koko valtion taloutta.

Työnarkomaniasta toipuneet eivät yleensä kykene itsenäiseen elämään, vaan yhteiskunta joutuu maksamaan heidän kuntouttamisensa ja elämänsä.

Suurin osa työntekijöistä päätyy elämänsä loppuvaiheessa laitoshoitoon ja vahvan lääkityksen alaiseksi.

Muista aina, että

Työ aiheuttaa riippuvuutta. On ihmisiä, jotka ovat kokeilleet työtä vain kerran ja jääneet koukkuun pystymättä enää koskaan elämään joutilaasti.

Työstä irrottautuminen on erityisen hankalaa sosiaalisen paineen ja työssä muodostuneen ”ystäväpiirin” vuoksi.

Työ vie koko elämän ajan. Vanhoille ystäville ja parisuhteelle jää yhä vähemmän aikaa, sillä kohtuullinenkin työnarkomaani viettää yli 1600 tuntia vuodessa töissä.

Yhä useampi alle 18-vuotias kokeilee työtä. Auta ystävääsi pysymään erossa työstä. Työ on haitallista nuoren psyykkiselle ja fyysiselle kehitykselle.

”Luomutyöntekijää” ei ole. ”Luomutyön” ja ”kevyiden töiden” kaltaiset mielikuvat ovat naiivien ja yhteiskunnallista vastuutaan ymmärtämättömien, ”kapinoivien” seniilien kannattamia ajatuksia, joiden leviämiselle ei saa antaa sijaa.

USKALLA SANOA EI TYÖLLE! ROHKEUTTA TARVITAAN, DUUNIA EI OLLENKAAN!

TUE YSTÄVÄÄSI KAMPPAILUSSA TYÖTÄ VASTAAN. JOKAISELLA ON MAHDOLLISUUS TURVATTUUN, TYÖTTÖMÄÄN ELÄMÄÄN!

ELÄMÄ ON PARASTA TYÖTÄ!

Halutessasi vierottua työstä, lue lisää osoitteesta http://megafoni.kulma.net

Teksti: Kenraali äly

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran verkkolehti Megafonissa 16.10.2007 http://megafoni.kulma.net/index.php?art=461