toivotonrunoilija - Tumblr blog

[toivotonrunoilija]

Kuoleman Sulhanen

Äänesi kaikuu täällä, kuulen kuinka Pyhä Pietari karjuu kivusta Me yritimme vain selvitä, sortajat seurasivat sivusta Muistan kun se poika rukoili, toinen vuosi kuiviin Ajattelin että kestän sen, kunnes tartuin tuoppeihin turhiin Minulle sanottiin peilin kautta totuuksia, kaikki taisi olla väärinpäin Seisoin siinä eteisessä kun sinut viimeisen kerran näin Kaikki meistä hukkui, kukaan ei saanut päättää että mihin Kumppanini yksinäisyys, alttarini rikkinäinen, minä kuoleman kanssa itseni vihin Tavallaan kaikki päätettiin puolestani Takanani Jumala, edessäni ihmiskunta, sattuma ja laki Nyt olen vain kuoleman sulhanen, elämä polkee paikallaan Jos toisten tahto on ohjannut elämääni, kai minä saan edes kuolla tahallaan? Tanssin perheeni ja ystävieni tahtiin Valvon öitä, varoen itseäni, kuka rakastuisi yövahtiin? Joka aamu tiedän vastauksen, ei kukaan Vaikka vapauttaisit minut vastuusta, minä kahlitsen itseni uudestaan, minä vannon ja lupaan Siellä missä minä elän, ei ole armoa tai toisia mahdollisuuksia On vain surullisia lauluja, tyhjiä sieluja, täysiä tuoppeja ja mahdottomuuksia Tämä tyhjä jono on täynnä miehiä joiden unelmat ei koskaan toteudu Olen runoilija, turmeltunut tunteilija, pieni poika joka ei isoon maailmaan sopeudu Pidä minua kädestä, minä revin itseni kyllä irti, sylki lentäen huudan sinut kauemmaksi Ehjässä maailmassa missä aikuinen aika ajaa eteenpäin, olen vain yksi rikkinäinen lapsi Pyytäisin apuasi jos en tietäisi sen olevan turhaa Yksinäinen yksilö yksiössä armon murhaa Täällä ei elä toivo, minulla on enää vain usko jäljellä Mielenvikainen mies ei enää edes voi leikkiä järjellä Koska se on vuosia sitten jo mennyt menojaan Katkera kyttyräselkä koittaa tehdä vaikutusta enää vain Tarinankertojaan.

-Aadam Abraham/Toivoton Runoilija

[toivotonrunoilija]

Vastakohta Mies

Minä en sano mitään kun huudan apua, kuiskin kivusta Ja kun te potkitte minua maassa, minä kiitän avusta Riisuudun kun minulla on kylmä ja haluan lämpöä Rikon kelloni viisarit ja vasta kun olen myöhässä, minä teen lähtöä Pidän kiinni kaikilla voimillani päästämällä irti, teen kaikkeni Panostan nollalla, luon luovuttaakseni Humalassa minä kävelen suorassa, selvinpäin hoipertelen teille tuntemattomille Lasken maljan kun aloitat puheesi, kun lopetat, kyynelien takaa minä nostan pulloni sille Kotona minä olen koditon, vankilassa potilaana, sairaalassa sylkykuppina Nauran harhoilleni, huudan rauhassa, itkun pidän ainoana hupina Lännessä oikea on vasen, tyhjä on täysi, näen videot kuvina Kun tarkkaan kuuntelen, hiljaisuudessa on se kaikki melu ja hulina Viilsin taas rintani auki, mutta sen alla oli vain lisää ihoa Halasit minua ja sanoit että rakastat, mutta minä tunsin vain itseinhoa Paineen piti luoda meistä kovia, mutta minun pehmeys murhaa muurini Hävisin jo kaiken, mutta pistän kaiken peliin, luotan tuuriini Jos sinulle se kaunis pihapuu on vain osa sitä täydellistä kokonaisuutta Minä etsin mihin kohtaa sitoa köysi, missä roikkua ja etsia uutta mahdollisuutta Kylläisyys saa minut oksentamaan, kuiva suu kertoo siitä kuinka paljon olen juonut Tekoni olkoon testamenttini, minä olen muistinmenettänyt marttyyri, oman tuhoni luonut En tiedä miksi kuolen, mutta jos petturiin on luottamista, kuolema on elämä Kaikki on hyvin, leijun ajassa, rauhassa, en tietenkään tiedä mitä, mutta jotain tälle on tehtävä Älä anna minun olla, jätä minut ykseyteeni, et saa koskea, halaa minut hengiltä Anna minun nukkua, juota minulle viinaa, pelasta minut näiltä ajatuksilta selviltä.

Aika loppuu, hyvää huomenta Kaikki on tasan vasta puolelta Ei ole tänäistä turmiota ilman että haureus huokaa huomenna Pelasta minut, pyydän, käsken, anelen Pidätän itseni, tunnustan tuskani, kärsimykseni kantelen Muuta minä valitettavasti osaa en, joten törkeästi kirjaimeni järjestelen Jään roikkumaan omiin sanoihini En usko sitä edes itse, mutta minä vannon, vielä minä olen.

-Aadam Abraham/Toivoton Runoilija

[toivotonrunoilija]

Kuolemankumppani.

Osuinko harhaan? Heräsin vessanlattialta Verta oli kaikkialla, on mahdotonta kiivetä jos rappuset katoavat alta Kärsivällisyyteni on niin lopussa, mutta pillereitä minulla on satakolmekymmentä Selvyys satuttaa, uusi alku ei tee muuta kuin hämmennä Olen naimisissa alkoholin kanssa, minulla on salasuhde lääkkeiden kanssa Niin monta syrjähyppyä, jokainen juhla on itse rakennettu ansa Petän itseäni, enkä ole pahoillani, sinä saatanan kuolemankumppani Kuka voi syleillä niin lämpimästi ja samalla pakottaa minua kaivamaan oman kuoppani? Nyt kun makaan täällä, aviohaudassani, näen teidät tuijottamassa minua sieltä reunoilta Aloituksen aamu, päihtymyksen päivä, ilmeetön ilta Yö onkin jo niin tunteeton, että en tiedä uskallanko kirjoittaa siitä mitään teille Kun sosiopaatti sotkee, juoskaa karkuun, jo lapsena se sisäinen lapseni lähetettiin omille teille 4 vuotias poika aseella uhaten jahdattiin ulos minusta, te raiskasitte kaiken viattoman Piditte kiinni, päästitte irti, mutta jo siinä vaiheessa olitte ryöstäneet kaiken minun oman Nyt minulla on vain tyhjä kuori ja valtava muuri, menetin sielun, sain luun kovan Täysi tuoppi, vajaa pää, keho joka tuottaa kipua, mieli joka saa minut vain vihaamaan minua Oi illuusio, hajoaisitko eteeni jos lukitsen itseni laitokseen? Tärisen alasti sängyssä, olenko minä muka valmis viimeiseen koitokseen? Me elämme päätöksien aikaa, oma rauha, kynä, paperi ja merenranta? Vai vielä yksi pullo, pilleri ja se viimeinen köydestä tehty kaulapanta? Eläimiä, ystäviä, perheriitoja ja ne enkelit, lapset? Vai viimeinen katumuksen sakramentti, elämänlanka ja sakset? Kyllä sinä tiedät mitä minä koitan kysyä, saanko minä elää vai olenko tuomittu kuolemaan? Miten voin elää jos en pysty edes itseäni suojelemaan, jos sairauteni ei vain opi olemaan? Elävä kuollut, haaveilee jostain vitun merenrannasta kaiken sen jälkeen mitä on mennyt tekemään Murhamies, suunnittelee eläkepäiviään, vaikka on tietämättään tuomittu kärsimyksessä elämään.

Haluaisin kertoa että olen tehnyt päätökseni, mutta minä en oikeasti tiedä missä on päätepysäkkini.

-Aadam Abraham/Toivoton Runoilija.

[toivotonrunoilija]

Sinä, Pyhä Golgata.

Me istuimme niillä terassin tuoleilla ja hetken ajan luulin että on toukokuun 29. päivä Silloin kun hymyilit minulle ja tiesin että tässä pihassa syntyi juuri toivon häivä Mutta kello oli kaksitoista, vuosi vaihtuu Kumpikaan meistä ei pystynyt keksimään mitään mitä tästä katuu Kun sinä suutelit minua ilotulitteiden valossa, se tuntui elokuvalta Sellaiselta missä kaikki päättyy hyvin eikä tekstitykset voi sitä onnen määrää kuvailla Ja kun laitan sen sormuksen sormeesi, ylpeyteni on valtava Tämä asunto on niin hiljainen ilman teitä, mutta olen kotona taas kohta Minulla on vain sinun tuoksu ja tämän kylmän sohvan pohja Minä lasken päiviä, sitten hukutan sinut kosketukseeni ja nostan sinut pintaan lämmölläni Minä tuon kokemuksia, naurua ja pehmoleluja ensi käynnilläni Minä saan endorfiinin, dopamiinin ja adrenaliinin elämään Sukurauhaset ja sympaattisen hermorungon heräämään Halaan sinua niin että unohdat missä me olemme Ja meitä ei pelota yhtään, tässä paratiisissa me elämme, tässä taivaassa me kuolemme. Minä laitan timantteja sinuun, minä juotan sinua Jumalattareni, palvelijat kantavat rahaa kotiisi Ja jos minut johonkin naulitaan, tulen vuotamaan kuiviin ja roikkumaan ristiisi. -TR

[toivotonrunoilija]

Kaikki, kai.

Näen sinusta unta joka yö ja toivon että nyt olisi ollut viimeinen kerta kun minun tarvitsee Unelmoida sinusta turhaan, tänne, tähän, tyhjyyteen yksinäiseen Minulla on niin voimaton olo, en tiedä pystynkö astumaan niistä bussin ovista sisään Olen tyhjä, olen niin täynnä että räjähdän, minussa on kaikki, minä en ole mitään. -TR

[toivotonrunoilija]

Se tyyny.

Täällä on pilkkopimeää Tuijotan jokaiseen ilmansuuntaan, eikä täältä löydy elämää Välimatka ei ole enää vain välimatka, jos se repii reikiä sieluun Vaikka rakastatkin minua ja vaikka hukutan sinut puheeseen ja meluun Minä annan kaiken pois, minä uhraan kaiken mitä minulla voisi edes olla Muistan kun kotini oli koti, nyt se on vain lähtöviiva mistä luoksesi tulla Paikka minne pelkään kuolla Vaikka en minä kuolla pelkää Pelkään huonoina päivinä enintään sitä että sinä et halua minua enää Nämä seinät nauravat minulle, vessani valot etsivät minua kuin vankikarkuria Vainot sanomistani asioista seuraa minua kuin ongelmat yksinäistä kulkuria Anna anteeksi ja minä nostan sinut taivaisiin On minun vuoroni kaataa punaviiniä sinun lasiin Paina tyyny kasvoihini, käy tupakalla kokoajan ja ihan väärään aikaan Älä pyydä täydellisiä virheitäsi anteeksi, mikään sinussa ei ole minulle liikaa Ole vierelläni ikuisesti, nytkin tunnen sinut istumassa kanssani tässä bussissa Me emme pysy paikallaan edes kuvissa, kaksi unelmoijaa elämässä haaveissa ikuisissa Ja me omistamme ne kaikki, jokainen yksityiskohta vain meidän Jos sinä et tiedä mitä eilen tapahtui, minä tiedän Rumia sanoja, hävyttömyyksiä, punaviiniä seinillä Ja jos näen itseni silmissäsi, mitä teen peilillä? Pidän joka muiston, varastoin kaikki hiljaiset illat ja humalaiset aamut Niiden avulla selätän lapsuuden demonit ja menneisyyden haamut Laulaisin sinulle jos osaisin, huutaa osaan mutta en halua En pysty lähtemään kuin isäni, enkä ole äitini, minä kykenen pyytämään apua Olen sinulle tässä, olen sinun tänään ja 15 vuoden päästä Olen kaikkeutesi kunnes lähden täältä Minä luovutan, minä olen, minä pystyn Minä pyydän, minä toivon, minä kysyn Minä rakastan, minä ylistän, minä palvon Turvaan, takaisin, tahdon Onko heikkoa myöntää olevansa hetkittäin heikko, entä jos siihen on hyvä syy? Eikä se ole tyhmä joka maksaa vaan se joka kysyy Minä olen sotku, mutta haluan sotkea itseni sinuun niin että en tunnista enää vastauksia Haluan olla niin kuuro että en kuule edes ensimmäisiä laukauksia Tukehduta minut siihen tyynyyn nyt Ja tiedän, on liian myöhäistä käskyttää sinua kun olen jo lähtenyt. -TR

[toivotonrunoilija]

Psykoosi ja Aurinko.

Kello on neljä aamuyöllä ja minulla on vain kuolleita ystäviä vierelläni, ne kertoo kuolemasta He tuovat tulvia täynnä traumoja tuonelasta Tälläisinä hetkinä kukaan ei katso perääni eikä yksikään laki päde Ainainen halu päästä pois mutta kukaan ei täältä yksin lähde Kaikki meistä vie muut mukanaan Jokainen kuolema vie minut takaisin syviin vesiin hukkumaan, elämään kuolemaan Minut peittää home ja syyllisyys Kerro ystävä hyvä, elääkö siellä toisella puolella yksinäisyys? Onko sinulla yhtä ikävä meitä kun meillä on sinua? Jos näet meidät sieltä ylhäältä, voisitko edes hetkeksi luoksemme tippua? Ikuisesti huudamme nimeäsi, edustamme ainoaa oikeaa kotia, pidämme esillä lippua Koko vitun kaupunki on tyhjä, ei näillä kaduilla ole enää nimiä Ja näillä teillä on tulikuumia lasinsiruja eikä kiviä Viekää minut pois täältä, keksikää joku tekosyy Luovuttaminen on varma voitto jos sen hyväksyy Katso peiliin puolestani ja ymmärrä että ei siellä näy ketään Minä en ole siellä, minä olen hukassa, minä en etsi itseäni, minä lepään Hyvästele minut joka kerta kun lähden Anna pusu tyttärelleni puolestani, ikuisen rakkauden tähden Kehoni kuihtuu ja nimeni kaikuu Mutta niiden keskuudessa jotka minut muistavat, sieluni palaset vaihtuu Minä näin kuinka kirjoitit nimesi Isän tutkimusmatkailija, toisin kuin me, sinä löydät itsesi Teksti hajoaa käsiini ja minun pitäisi nukkua Minä rakastan sinua. -TR

[toivotonrunoilija]

Onnen onnettomuus.

Sinä teet minusta onnellisen, sellaisella tavalla mitä en ole ennen kokenut Tänään olen tilassa missä en ole koskaan ollut Kun jäin henkiin, kun pääsin eläkkeelle, kun tyttäreni syntyi terveenä Ne hetket ei ole mitään siihen verrattuna mitä olen löytänyt sinun vierellä eläneenä Dissosiaatio, outo olo, ihan ihmeellistä Onnen kyyneliä, kasvoja satuttavia hymyjä, hiestä märkiä lakanoita ja ääntä eläimellistä Jokainen pieni yksityiskohta sinusta saa minut tuntemaan että ei ole olemassa eilistä Näen tulevaisuuden sinussa, näin maanpäällisen taivaan meissä, näen vihdoin rauhan peilistä Minä hyväksyn itseni, minä näen itseni, minä olen itselleni minä Kukaan muu ei elä kanssamme tässä paratiisissa, kukaan muu ei tiedä Sitä turvan tulvaa, rauhan rantaa, onnen onnettomuutta Kun kaaduit syliini, kun löysin sinut ja ymmärsin että en halua enää mitään uutta. -TR

[toivotonrunoilija]

Minä olen karanteeni.

Olen satuttanut muita ja leikannut auki omia arpiani Matkustan samoihin virheisiin ainiaaksi Minun käteni tuhoavat kaiken mihin minä niillä kosken Viattomat tytöt siivoavat kyyneleet silmissään kun minä kaiken niiden verellä sotken Samat virheet, eri tilanteet Olen epäonnistunut nyt vihdoin viimeisen kerran Hetken nautinnosta loppuelämän tuska ja katumus Anna minulle kaikki heti, ja niin minun sielustani tuli häpeän asumus En pyydä anteeksi koska ei ole enää mitään mitä antaa anteeksi, en ymmärtänyt vain koskaan tilanteen vakavuutta Naivina narsistina odotin vain päivää uutta Ehkä tänään tai ehkä sitten huomenna Ehkä tänään en tuhoa enää teitä, ehkä on minun aikani, ehkä nyt ainoa ystäväni oikeasti onkin kuolema Olen rikkinäinen mies rikkomassa kaiken ympäriltäni Haluan riisua tämän kalman kaavun päältäni Olen tuonut tuhoa, tuskaa ja toivoa Tuonelaan Päästäkää minut ainoasta työstäni, antakaa minun hukkua johonkin muuhun kuin kuolemaan Rikoin kaiken, olin varma että tällä kerralla kaikki menisi toisin Aina sama Saatanan suunnitelma, poltan sillat ennenkuin ne on rakennettu ja muuttaisin sen jos voisin Minun piti olla oppinut rakastamaan, minun käteni piti olla hellät ja sieluni sitäkin enemmän Mutta nyt ei ole ovia joita avata, vain ovia mistä minä ulos lennän Aamu kuudelta minä aivojani ginillä pehmennän Kuilu kasvaa ja tuhannet tärkeät tunteet turtuu tunteettomiksi Luota, pyydä anteeksi, usko, toivo, ehkä se siitä, mahdollisuus, riski? Valkoiset pillerit eivät mustaa mätää sydäntäni vaalenna, ne saavat minut vain unohtamaan sen hetkeksi Luovutan tänään, lähden tänään, jos en taas uusia tekosyitä keksi Kuka olisi arvannut että pakoreittejä ei löydä jos niitä ei etsi? Olen yksin risteyksessä missä jokainen suunta tuntuu niin väärältä Minne päädyn jos en kieroon kasvanutta rattiani käännä? Miten pääsen lopullisesti pois täältä? Viilsin sinua niin syvältä että voit puhua minulle vasta tänään Sokeuttavat iskut tuovat minut polvilleen, sehän nähdään Tein haavoja sinuun, jätin traumoja, menetin mahdollisuuksia Tämä aamu sattuu enemmän kuin ajattelin, vanhoja arpia ja veitsen iskuja uusia Minä luovutin, luovuta sinäkin suhteeni Minä olen kadonnut, kielletty, kaukana, minä olen karanteeni. -TR

[toivotonrunoilija]

Vihdoin.

Vein sinut sinne vihdoin, näkemään minun maailmani Mutta kävikin niin että näin kaikessa kokonaisuudessaan kaiken haalimani Joka päivä tajuan omistavani enemmän, niin monta syytä elää Minua ei haittaa pysähtyä kun sinä matkaltamme kiviä keräät Sinun suloisuudessasi sieluni lepää Kädet ympärilläsi, tunti ihan hiljaa Ei tämä tarvitse sanoja, rakastetaan toisiamme kilpaa Haluatko sinä sen? Sen sinä saat Kova kallio, pehmeä rakkaus, en ole tuntenut ikinä mitään näin vahvaa Kylmä ilta, lämmin turva, uskossasi uusi elämä alkaa

Pehmoleluja ja auringonlaskuja Kuun valossa pyöräilyä ja uusia alkuja Savua ja pilvien ihmettelyä Uudelleen rakastumista ja jatkuvaa kyselyä Vastauksia ja meidän kappaleita Lainattuja pyöriä ja omista haaveita Alaston iho ja kylmä kallio sitä vasten Aitoa fantasiaa ja leikkejä jotka eivät ole lasten

Kun sinä itkit sylissäni, tiesin että sinäkin tunnet sen Sinä puristit minua niin lujaa että olin varma että jaoimme saman kokemuksen Olen vihdoin rauhassa, haluan muutakin kuin vain tuhota Haluan rakentaa ja koota, en halua edes pilvilinnoja kumota Sinä olet kaikki mitä olen ikinä halunnut Sisälläsi tulevaisuuteni tuonut, olen tarkoitukseni tajunnut. -TR

[toivotonrunoilija]

Veljet.

Veljet kuolee, hajoaa, muuttuu ja katoaa Luopuisin tästä kaikesta jos vain saisin unohtaa Veitsiä, saksia, puheluita, viestejä, kravaatteja ja ruoskaa Jättäkää minut yksin ja kuolkaa Veljeys ei tarkoita enää mitään, kaikki on muuttunut Päivät täällä on vuosia enkä halua tätä, olen niin uupunut Kuolema petturille, kuolema selänkääntäjälle, kuolema kaikille Ei ole enää sääntöjä, ei lojaalisuus asu täällä, tänään koti maistuu kuivalle kalkille Hyvästi kodille missä joskus asuttiin, levätköön rauhassa kaikki mitä yhdessä rakennettiin Eristän itseni uudestaan, hylätty erakko janoaa karanteeniin Mitä teidän nimeen hankitut ja annetut traumat painaa? Kuka pahoinpideltiin, ketä kidutettiin, onko joku vainaa? Minä vuosin verta, hikeä ja kyyneliä vuoksenne, mitä miehen teot merkitsee? Jos olemme perhettä, jos voimme iskeä tuoppimme yhteen, miksi emme enää halaa, miksi istumme erikseen? -TR

[toivotonrunoilija]

Niin sanottu Äiti.

Äiti ei pidä sylissään, täristään sydämet kylmissään Kuka tässä helvetissä asuu? Mikä helvetti tämä on kun ei ole lämpöä missään? Miksi sinä rakensit pinnasängystä vankilan? Teit ihmisestä pelottavan ja hymystä ahdistavan? Miksi et ottanut kuvia minusta kun olin lapsi? Miksi isäni oikeasti hylkäsi minut ennenkun täytin kaksi? Minä pelkään vauvan itkua, menen paniikkiin Miten kukaan voi purkaa mielisairautensa omiin lapsiin? Sinä mursit sormeni, sinä väänsit selkärankani vinoksi Tuhosit luottamukseni ihmiseen, tartutit traumasi ja minä elin sinun iloksi Koska sinusta ei ollut siihen, minä kasvatin itseni isoksi Ja kadut, kadut täynnä miehiä jotka halusivat vain pahaa minun jo rikkinäiselle mielelle Minä elän maailmassa missä on vain vihaa ja katkeruutta, sinä pakotit minut sille tielle Sinä pakotit minut nukkumaan kuolleen miehen vierelle Veit minut pohjalle ja korkean kallion kielekkeelle Päättämään että päätänkö elämäni vai jatkanko epämiellyttävää matkaa Ja että jatkanko puhumista "äidille" joka ei rakasta edes lastaan Menetin paljon, menetin itseni, menetin ystäviä, menetin ne kuolemalle Siitä sinä tiedät, sinä hautasit elämäsi kuoleman alle Menetin aikani, menetin vuosia, menetin uskon terveyteeni Murruin, tuhouduin, sorruin aina kun este tuli eteeni Kuka ei pese hampaitaan äiti? Kuka pitää samoja alushousuja useita viikkoja? Kuka kasvattaa lapsen pelkäämään muita, opettaa että ei kannata odottaa liikoja? Miksi tuhota unelmat pieneltä unelmoijalta joka ei ole vielä kohdannut maailman pahuutta? Minun piti kokea se itse ja yksin! Nyt omena pojalla ei ole edessään mitään uutta Tiesin että maailma on paha jo pienenä lapsena, sinä ja muut piditte siitä hyvän huolen Mietin vieläkin, kun synnyin ilman pulssia, toivoitko sinä että minä kuolen? Tässä minä nyt olen, olen kaiken sen vihan tulos ja äiti, sinua minä vihaan Sinä veit minulta kaiken kauniin, sinä veit totuuden ja kaiken puhtaan Tulin tulokseen, minä en halua nähdä sinua enää koskaan, minä en puhu sinulle enää sanaakaan Sinä loit minusta kuolleen, joten nyt on sinun vuorosi, sinä olet kuollut minun maailmassa Minä elän vihdoin, minä olen elossa! Sinä et ole koskaan edes ollut olemassa. -TR

[toivotonrunoilija]

Sotilas.

Ei ole juomaa joka hiljentää nämä äänet Ei ole lääkettä joka pelastaa minut kun traumat hyökkäävät päälle Ei ole pilleriä joka poistaa nämä arvet, on vain ne samat tiet jotka johtavat aina tänne Näen nyrkit, tunnen potkut kyljissäni Aseen otsallani ja kun viimeiset sanat kaikuivat päässäni Veitsen kaulallani ja lihassani Muistan sinun kylmän ruumiin ja poliisit pihassani Eikä ole mitään mikä saa minua unohtamaan Te piditte päätäni veden alla liian pitkään En saa happea enää vaikka kasvaisin mihin ikään Te mursitte liian monta luuta, haluan vain unohtaa, en halua mitään muuta Koitan hukuttaa traumani, yritän pelotella niitä pillereillä Mutta ne vain ei lähde, ne asuu meillä Mitä eroa on minulla ja luonnevikaisella eläimellä? Se että minua ei saa lopettaa, ne pitää minut hengissä häkissä, minä en saa mennä Miksi on vain kertausharjoituksia missä minä en oikeasti halua olla Miksi minä en saa kuolla? Miksi Vapahtaja ei vain voi tulla? Minä elin kaaoksen, minä ansaitsen rauhan Minä haluan vain lopettaa nämä lääkkeet ja että ne ei kutsuisi minua potilaaksi Ne sanoo traumaperäinen stressihäiriö, se on henkinen sota, kutsukaa minua sotilaaksi. -TR

[toivotonrunoilija]

Hylätty Serafi.

Minä olen nähnyt syvät vedet, pohjan missä yksikään mies ei kävele Minä olen ollut täydessä tyhjyydessä, tyhjiössä missä ei enää soi sävelet Minä olen kuullut viattomien itkun ja syyllisten selitykset Minä olen nauranut kun olen kokenut synnin ja valheiden esitykset Minä olen ollut valhe ja totuus, minä olen vastaus Minä olen alku ja loppu, ylösnousemus ja hautaus Minä olen Serafi, tämä on minun vankilani ja täällä minä makaan Jokaisen kuolemani jälkeen minut vangitaan uudestaan ja minä palaan.

Vapauta minut, päästä minut ulos siunauksestasi Minä en pyytänyt sinua, minä en pyytänyt ikuisuuttasi. -TR

[toivotonrunoilija]

Hyvää syntymäpäivää luuseri.

Valkoisia viivoja, pyöreitä pillereitä ja pahalta maistuvia juomia Ajatuksia ei niin kivoja, onnea minkä haluan viedä teiltä, suunnitelmia julmia Ei kannata odottaa liikoja, ne haluavat vain verta meistä, teräviä kulmia Juon liikaa, mutta sen olen kertonut jo pihani pikkukivillekin Tapan itseäni liian hitaasti eikä auttanut vaikka asian terapeutilleni esitin Minä olen kuollut mies ja minulla on huomenna syntymäpäivä Haluaisin lahjaksi hirttää itseni mutta ei täällä vain käydä On helpompaa toistaa samaa ja vaihtaa samalla aihetta Minulla on pakkomielle vaikeisiin tilanteisiin aiheetta Haluan hukkua, haluan että käärme yrittää syödä minut elävänä Kun tapan itseni, nähkää minut vahvana, älkää pelkäävänä Minä halusin lopettaa kipuni, en elämääni Tai sitten olin niin pelkuri etten uskaltanut myöntää pelkääväni Vitut, minä pelkään niin etten saa nukuttua Valvon aina aamuun asti, jonkun on pakko muuttua Haluasin pyytää apua, rukoilisin sitä jos vain tietäisin kenellä se voima on Mutta minä olen tämän infernon ainoa Jumala ja minä olen voimaton.

-TR

[toivotonrunoilija]

Tommi Hilli

12.8.64 - Ꝏ 

30 vuotta ikäeroa ja kuollut Mutta tuntuu silti että olet siinä ja että olet aina ollut Olit kuin Veli ja Isä keitä en ollut ikinä tavannut Olit siinä aina, itkettiin ja halattiin Puhuttiin asioista mistä ei saa puhua, mutta silti me puhuttiin Join eilen taas Retsinaa yksin ja tuntui kun olisit ollut siinä Me kippistettiin sinulle ja ihan hetken tuntui kun et olisikaan lähtenyt ikinä Janne sanoi eilen että se kuuli huutosi kun se heitti ensimmäisellä sisään Mutta jos en saa kuulla nauruasi, minä en halua kuulla enää ikinä mitään.

-TR. Ystävä, Veli, Toveri.

[toivotonrunoilija]

Tommi Hilli

12.8.64 - Ꝏ 

Sinä kuolit yksin sohvalle kun minä olin pitämässä hauskaa Sinä olit tervein, elävin ja voimakkain, minä olin vetämässä kamaa Kysyn joka aamu kun herään, miksi juuri sinä lähdit? Kysyn joka yö kun käyn nukkumaan, miksi sinä vain kävit? Tappaisin nimeesi sata miestä jos saisin sinut takaisin Jos yhteinen aikamme uudestaan alusta alkaisi, kaiken mitä olen saavuttanut pois antaisin Uhraisin niin paljon yhdestä illasta, yhdestä viinipullosta, yhdestä naurusta Nyt elän vihasta, asian käsittely ei tuota tulosta ja jokainen muisto aloittaa suruajan taas alusta Kävin eilen kaupassa ja luulin että näin sinut, itkin kaupan pihassa enkä hävennyt Sinäkään et osannut hävetä, eikä nuo muut tiedä mitä minä olen menettänyt Inspiroit minua vielä haudankin takaa, viisaat sanasi elävät minussa Olen takiasi vahvempi ja rohkeampi, viisautesi elää tässä kivussa Painotit aina että mikä päivä tahansa voi olla se viimeinen Joten olen vannonut pyhän valan elää niin kuin kuolema tänään olisi ilmeinen Olen elänyt niin kuin sinä olisit minun halunnut elävän Olen tehnyt asioita mitä en olisi ennen uskaltanut, en näe enää itseni pelkäävän Olen muistanut sinut jokaisella kerralla kun olen ylittänyt sen kynnyksen Olen ollut vahva sinulle ja veljilleni, vaikka murrunkin aina kun kohtaan sen kysymyksen Miksi? Kaikkeus on yksi iso mysteeri eikä kukaan voi koskaan siihen minulle vastata Ei vaikka rukoilisin jokaista Jumalaa, ei kysymysten määrä vastauksia kasvata Tänään on sinun muistotilaisuus, enkä tiedä miten olla Tuntuu että murrun, hajoan, tuntuu että minun kuuluisi olla osastolla Mietin mitä sinä sanoisit, mikä olisi sinun neuvo, sinulla oli aina ratkaisu kaikkeen Mutta lupaan että kestän tämän päivän, surun, tuskan, trauman, kyyneleet ja sateen Teen sen sinulle Tommi, teen sen sinun takiasi Tänään kohotan sinulle maljaa, vaikka et voikaan kanssani kilistää lasiasi.

-TR.  Ystävä, Veli, Toveri.