#otin kaks

[ilkitie]

‘‘Kuin kehtaat olla kylymää’‘, kysyn ääneen, kun jälleen kerran keskittymiseni herpaantui kesken kahvin juonnin ihan vaan hetkeksi (kahdeksi tunniksi).

[kala-mies]

Ough. Eugh. Augh.

[tears-of-boredom]

vittu ku haluu kuolla. ois nii rentoututtavaa jos joku tulis upottaa veitsen mun neljännen ja viidennen kylkiluun väliin.

alkaa parasetamoli vaikuttaa vihdoin ainaki.

mun pyykit on vielki kuivarissa. miten aina kipeenä haluis tehä kaikki askareet mitä on lykänny myöhemmäks. mun on pakko käyä pesulla huomenna. pitää pyytää joku aikusista vahtimaan etten pyörry.

mult kysyttiin mitä haluun leivän päälle aikasemmin, ja mie sanoin et kaikkee niit vihanneksii, ja saa laittaa juustoo ja leikkelettä, mut ei voita. tääl ei useesti oo suolakurkkuu tarjolla, nii en jaksanu sanoo et sitäkään en haluu. oli se vähä huvittavaa ku just ku luulin et sitä ei oo, nii mun leivil on kaks viipaletta. mut siin oli salaatin lehdet välissä, nii ei se maku ehtiny ees upota mihinkään, otin vaan pois ne.

vittu ku haluis kuolla. tai ehkä vaan kaipaan seuraa. tuntuu ahistavalta olla vaan koko ajan yksin huoneessa. en uskalla ees ikkunaa piettää auki, ettei kylmä viima vaan pahanna kaikkee.

mut oli aika viisasta aikusilta tuua mulle mehua juotavaks. jos en jaksa syyä nii ainakin pystyn nostaa veren sokerii. mut vittu ku tuntuu ouolt et on vaan oksentanu kolmesti. en tiiä lähtiks se bakteeri sit, vai heikkenikö tarpeeks että kuumeen nosto riittää tappamaan sen.

on kans nii outoo ku nukkuu koko päivän nii tuntuu et on menny vaa joku kolme tuntii aamusta.

lääke oikeesti alko vaikuttaa, en haluu kuolla nii paljoo enää. ehk mä pystyn syömään loput mun leivistä.

[pupucino]

Täällä kuntoutuksessa parasta on ollu mun kylpytakki. Tää on kylpylähotelli, ja määhän en ui, mut huomattuani huoneeni kaapissa kylpytakin otin sen enivei käyttöön, ja oi miten ihana kylpytakki se on!

Mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan. Halasin tänään mun kylpytakkia ja itkin, ku täällä on ollu niin ankeeta ja turhauttavaa ja kylpytakki on ollu tän kaiken keskellä niin ihana. Sit keksin mennä kysymään respasta, saisinko ostaa sen omaks. No eihän se ollu ostettavissa, mut sen sijaan uusia kylpytakkeja ois ollu myynnissä. En mä kuitenkaan halunnu pulittaa kaheksaakymppiä jostai satunnaisesta kylpytakista. Oisin halunnu sen, joka on lohduttanu mua tän viikon.

Mut sen paikka on täällä, ei mun luona. Ei kaikki ihana maailmassa oo ostettavissa ja omistettavissa. Sanoin sit heipat mun kylpytakille ja suuntasin kohti uusia pettymyksiä. Vielä kaks tuntia tätä paskanäytöstä ennen ku pääsen kotiin.

[ruttotohtori]

Näin viime yönä unta, jossa oli kesä ja olin  meiän pihalla iskän kanssa. Huomasin, et taivaalla (ei kuitenkaan meiän pihanl yläpuolella, vaan kauempana) on musta auto, joka on jonku levyn päällä ja sen yläpuolella oli avonainen laskuvarjo, ja koko hässäkkä leiju paikoillaan niinku joku kuumailmapallo koreineen. Mulla oli tietysti kamera kädessä ni zoomasin ja otin kuvan. Sain zoomattua sen verran lähelle, et näin, et se auto on Aston Martin, ja viel joku wanha malli. Otin pari valokuvaa ja sit aloin ottaa videota ku oli sen verran erikoinen näky. Kävelin kuvatessani pihasta metsän puolelle, ku sieltä näki paremmin. Metässä ihan meiän tontin rajalla oliki n. 10 tuntematonta ihmistä kattelemassa sitä taivaalla leijuvaa autoa. Sit yhtäkkiä se auton alla oleva levy kallistu ja se auto valu nokka eellä pois sen päältä ja alko leijailla laskuvarjon varassa maata kohti. Meinasin lopettaa kuvaamisen ku se auto ja laskuvarjo katos puitten latvojen taa  mut sit taivalle ilmestyki ilotulitus. Sit ku raketit ei enää paukkunu ni lopetin kuvaamisen ja lähin kävelee takas meiän pihalle. Mut sit katoin, et myös ne tuntemattomat ihmiset kävelee meiän pihalle ja oikkasee sitä kautta tielle. Olin vähä et mitä vittua, mite ne ees kehtaa tollee ilman lupaa tulla siihe pihaa. Eikä tässä vielä kaikki, äiti oli keränny kasvimaalta kasvattamiaan tomaatteja muovikippoon, jonka se oli sit jättäny hetkeks puutarhapöydän päälle ja yks niist tuntemattomista, joku keski-ikäne mies, oli päättäny istuutua siihe pöydän ääree ja piteeli poskeensa niitä tomaatteja. Kävelin sen miehen luo ja sanoin, et mä en kyllä kehtais mennä tuntemattoman pihalle ilman lupaa ja varastaa vihanneksia. Aattelin, et eiköhä se tosta tajua nostaa perseen ylös penkistä ja painua hevon kuusee, mut se ukko vaa tuhahti ja jatko tomaattien mussuttamista. Päätin mennä sanoo iskälle, jos se ukko sit älyäis lähteä.

Sit oliki seuraava päivä ja olin olkkarissa ja muistin, et edellisenä päivänä olin kuullu ku joku niist sitä autoo kattelleist oli sanonu jollekki toiselle, et se sama temppu toistetaan tänään samaan aikaan. Otin kameran esiin laukusta ja katoin, et mihin aikaan olin ottanu ne kaks kuvaa, et oisin sit tänää heti valmiina ku se auto ilmestyy taivaalle. Siihe oli viel n. 24min aikaa. Aattelin, et ehin hyvin käyä nopeesti kaupassa ennen sitä. Mut sit ku olin lähössä ulos ni e millää meinannu saada laitettua kenkää vasempaan jalkaan, koko ajan se meni jotenki huonosti tai väärin ja yhel kerral se ei ees ollu samaa paria ku oikeen jalan kenkä. Sit ku vihdoin ja viimein sain kengät jalkaan ja menin ovesta ulos ni huomasin, et kaukana horisontissa näkyy revontulia. Mulla oli kamera taskussa ni aloin heti ottamaa kuvia. Aattelin samal, et ne näkyy kyl yllättävän hyvin vaik on aurinkoinen kesäpäivä. Sit yhtäkkii koko taivas oli revontulien peittossa ja oli hämärää ja päätin jättää kauppareissun myöhemmäks ku ei varmaa toista kertaa tuu näin hyvää tilaisuutta revontulien kuvaamisee omasta pihasta. Sit naapurinmies tuli aidan läpi meiän pihaa sanomaa mulle jotai, e enää muista mitä.

Sit oliki taas iha normaali, aurinkoinen kesäpäivä ja olin vielki pihalla kamera kourassa. Yhtäkkiä taivaalla lens 5 hävittäjää muodostelmassa monta kertaa ees taas. Yhen ohilennon aikana yhestä hävittäjästä hyppäs laskuvarjolla suoraa meiän pihalle Sigourney Weaver kädessään tarjotin, jonka päällä oli kiekko jotain tosi kovaa juustoa. Se laito sen juustotarjottimen nurmikolle ja sano, et meiän pitää mennä maahan makaamaa ku ne hävittäjät lentää koht tosi matalalla ja rikkoo äänivallin just siinä meiän pihan kohalla et se juustokiekko murenis pieniks palasiks. Sit mä kysyin siltä, et väistäähän ne hävittäjät meiän pihalla olevaa lehtikuusta ettei sille satu mitää tai et hankkiikse sit ite tilalle uuen ison lehtikuusen jos se vaik katkeaa. E muista et mitä se sano toho.

E muista kunnol et mitä siin sit oli mut jostai syystä Sigourney Weaver alko seuraavaks rakentaa meiän pihaa jättiläiskilpikonnan kuoresta jotai lummelampea, jonka keskellä oli saari, johonka oli ankkuroitu asuntovene, jossa asu puutarhatonttu kolmen kissan kanssa. Ja sit se Weaver otti mun viime vuoden Pokemon-joulukalenterista saaman Squirtle-figuurin ja alko askartelemaa sille peruukkia valkosesta tekoturkiksesta. Mä sanoin sille, et älä sit liimaa sitä peruukkia sen Squirtlen päähän ku e haluu et se o pysyvästi ihan Steve Martinin näkönen.

[aau-2023]

Udine 28.4.

Olin suunnitellu päiväreissuu Udineen jo pääsiäslomalla, mut kulutin jalat loppuun sillon nii en sitte päätynyt sinne. Uus yritys!

Riippuen junista, reissu kestää 2-3 tuntia. Otin aamusta lähijunan Villachiin ja siitä kaukojunan Udineen ja tässä meni lähemmäs kolmea tuntia matkassa junien vaihdon takia. Toisaalta myöhemmin lähtevä suora juna Udineen ois saapunut about 20 min myöhemmin ku tää junanvaihtoreitti (+nää liput makso 9€ vs. Suora matka about 20€ joten helppo valinta). Yhteensä meno-paluuliput oli ~30€

Ja taas erikoismaininta järvi- ja vuoristomaisemista ku menee Villachin suuntaan ❤️

Matka Villachista Udineen meni tosi nopeesti vaikka se väli oliki lähelle kaks tuntia. Uusia maisemia ja kaikkee kivaa ja jännää. Ainoo huono puoli näissä pidemmissä junareissuissa on korkeusvaihtelut, ku menee korvat lukkoon :Dd ei oo kyl muuta pahaa sanottavaa.

Päädyin sit asemalta Città Fieran ostoskeskukseen pyörimään. Piti erikseen lippupisteeltä ostaa liput, bussista ei saanu eikä itsepalveluautomaatteja ollu. Toisaalta rakastan lippulappusia. Yks tunnin lippu makso 1,4€... miksei Suomessa voi olla näin halpaa T_T

Olin erikseen kattonu et tääl ois katteltavaa ku aikaa hengata kaupungissa oli runsaasti ja kelasin et vois safkata kans aamupäivästä. Siellä oli kans GameStop :-0 siis jäätävän kokonen ostari.

Pro tip: jos syöt itävaltalaista ruokaa Italiassa, älä odota ihmeitä :Dd jälkkäri oli kyl kiva, mascarponevaahtoa, suklaajätskii ja Kinder Bueno -paloja. Hintakaan ei ravintolan jälkiruoka-annoksella ollu liikaa (4,5€).

Lähdin sit ostarilta keskustaan katteleen juttuja. Kävelin random katuja pitkin ja joka puolella oli Italian lippuja, siis ihan joka paikassa. Piazza della Libertàn aukiolla oli rauhallista ja ihan kiva kattella ympärille ku on patsaita ja kaikkee. Kävelin sieltä sit hiljalleen asemalle ja löysin tollasen rakennuksen ja sydän-penkin, tosi söpö!

Paluumatka meni suoralla junalla Udinesta Klagenfurtiin. Tän junan päätepysäkki on Wien! Alkuperäinen lähtöpysäkki tais olla Venetsia, joten aika pitkä reissu tulis jos menis päästä päähän. Näkymät tosin oli tosi kivat (niinku aina!)

[21474]

Otin rintalastaan tatuoinnin.

Odotin että sattus aivan vitusti, koska siitä oli varoteltu mulle.

Vaikka toki mulla on omat esimerkit kivuliaimmista asioista, niin puolet tatuointiajasta pystyin vaan miettiin et mulla on tällä hetkellä haaruksissa finni/paise/en-tiedä-mikä-enkä-halua-tietää johon sattuu vitusti enemmän joka kerta ku osun siihen.

Kipu on kovin suhteellista.

[oocmuumit]

[paulig-official]

toi shokakolasuklaa sai mut muuten ymmärtää miten kofeiini ei vaikuta muhun yhtään, söin paketin sitä eikä tullu yhtään sen pirteempi olo 👏

En käsitä miten, mä oon ihan tärinöissä jos otan sitä enemmän ku yhden palan kerralla. Yks päivä otin kaks palaa tota suklaata ja kupin kahvia ja pystyin haistamaan värejä.

[en-ole-robotti]

Muuttohöpötystä

Mä oon nyt tosi hyvin saanu käytyy kaappeja läpi. Mulla on ollu tässä kämpässä ihan hervottomasti säilytystilaa. Neljä lattiasta kattoon kaappia eteisen ja olkkarin välissä, kolme samanlaista lisää makkarissa, keittokomerossa kaappeja kahdella seinällä ja kaks kellarikomeroa. Sit mul on näitä irtokalusteita mis on säilytystilaa. Tätä on ihan helvetisti! No oon sit heittäny pois arvotonta pikkuhuttua ja pakannu lahjotukseen menevät kamat toiseen kassaan. Koska mun elämä ennen tätä kämppää oli 3 vuotta laatikoissa, niin totesin et miks heittäs nää laatikot pois, kun ne on kiva tunkee sellasenaan kaappiin, niin nyt mulla on kaapeissa tosi hyvin kamat jo laatikoissa valmiina. Oon sit vaa kattonu mitä siel laatikos on ja palauttanu random kamat alkuperäsiin laatikoihin.

Mul on enää kaks kaappia läpi käymättä ja sit vaatteet. Sit kun saan ne muuttolaatikot niin mulla on jäljellä enää kamojen nostaminen laatikoihin ja sit mä oon vähä niinku valmis menee. Sovin tosin muuttomiesten kans et ne tulee 11.11. niin en viiti enää sit aikaistaa, jos ne ei sit enää ehdikää. Ja toisekseen otin sen viikon töistä lomaa, niin saan homman kasaan sen viikon aikaka ettei tartte sit väsyneenä ja riutuneena töiden jälkee viel alkaa järkkää uutta kämppää. Kattoo sit et mitä sinne mahtuu ja mitä ei, että tartteeko tästä vielä vähentää.

Kyl tää tästä. Vois tää kai paskemminki olla tällä hetkellä. Oon kyl keksiny varmaan sata juttua mitä tekisin mieluummin ku tätä, mut koitan olla alottamatta nyt mitään mis tarttee purkaa noita valmiita laatikoita.

[wretchedmaiden]

vittu otin jo kaks magnesium tablettii VOISKO JALKA LOPETTAA KRAMPPAAMISEN VITTU

[noomskis]

Otin kaks 500mg paramaxia. Mietin jos oisin pyytänyt Mikaa ojentamaan, vaikka ne oli tossa metrin päässä. Ja vettä kans. Nousin sit kumminkin itse. Ristiselkään otti kipeää kun nousin tästä. Hain sit samalla alakerrasta sen hiton kellon. Kun pääsin takas ylös, syke nousi sen verran että päätä rupes taas juilimaan. Jos nyt otan lepiä hetken, että särkylääke vaikuttaa.

[elinalindelof]

Torsdag 14.12.

Heräsin herätyskellon soidessa 7:30 ja mulla oli vartti aikaa tehdä aamutoimet sekä mennä aamupalalle. (Ainut kerta kun muistin ottaa kuvan)

8:30 valmistelimme vikan case tehtävän (case norjan).

Menimme käymään Parlamettitalolla ja siellä meille kerrottiin Ahvenanmaan itsenäistymisestä, laista ja työttömyys prosentista joka on vain 2%.

Kävimme koululla syömässä lihakeittoa jonka jälkeen odotimme kriteereitä case tehtävää varten jotta voisimme tehdä vielä viimeiset muutokset suunnitelmaan. Ennen esittämistä.

Lähdimme autolla käymään Maxingenissa (isoin ja ainoa ostoskeskus. 10kauppaa yhdessä kerroksessa). Sillä me söisimme siellä myös päivällisen, mutta meillä meni niin vähän aikaa kaupoissa (ehkä siksi että olimme jo käyneet pienellä porukalla siellä aiemmin), joten istuimme penkeille juttelemaan sekä pelaamaan puhelimilla. Pari tuntia meni nopeasti.

Saatiin vähän aikaistettua ruokailua. Söin pizzan ja otin jälkkäriksi Ahvenanmaalaista pannukakkua (oli pieni pettymys), mutta se oli kuulemma Ahvenanmaalaisten mielestä myös omituista ja ettei ollut oikeaa/ sitä mihin he oli tottunut. Jotenka huomisen vikan päivän tehtävänä on löytää pannukakkua. Pannukakun pitäisi olla enemmän ruokaisampaa ja ohuempaa ja tämä minkä söin ei ollut mannaryyni pohjainen.

Päivällisellä kerrottiin myös "kilpailun" voittaja joka oli Team Vikings, hopea sijan sai Team Pandas , Team Tigers ja Team Thunder Unicorns (oma ryhmäni). Voittajat sai muumimukin jonka sisällä oli omenamehupullo (made in Åland) ja karkkia.

Hopea sijalla olevat sai pienen pussin jossa oli pätkis ja kaks tikkaria.

Päivällisen jälkeen tulimme hotellille viettämään aikaa n. kahdeksi tunniksi ennen leffan alkua. Kuunneltiin musiikkia ja juteltiin.

Menimme katsomaan uusimman Star Wars leffan ensi-iltaa. Leffa oli hyvä, vaikken ole kaikkia nähnytkään.

Päivä oli tosi mukava vaikka illalla on tullut jo haikea fiilis, koska oli viimeinen päivä yhdessä. Huominen päivä vietetään suomalaisten kesken sillä norjalaiset lähtevät jo aamulla.

[kolmenminuutinnovellit]

Tulppaanit

Hänen partavetensä kurkotti nenääni jo ennen kuin bussikuski oli saanut ryppyisen vitosen vaihdettua muutamaan euron kolikkoon. Kaikki penkit edessäni olivat tyhjiä, takana istui muutama elämän kyllästyttämä rouva katsoen tympääntyneinä kaljuuntuvia koivuja. Mantrasin päässäni kuin siunaton ettei hän asettelisi leveää takamustaan minun viereeni. Jos äiti ei olisi opettanut minua kohteliaaksi, olisin heittänyt treenilaukkuni viereiselle penkilleni, nostanut jalat siihen päälle ja sylkäissyt lattialle reviirinmerkkaus mielessä. Mutta äitini oli herttainen ja kasvatti minustakin herttaisen, oikean krumelumeluun. Niinpä mies istahti kulahtanut nahkatakki rohisten vierelleni. Hänen käsissään olevista tulppaneista tipahti punainen terälehti harmaapilkkuiselle lattialle.

Hämärtänyt ilta tekee busseista liikkuvia peilitaloja, ja vaikka kuinka välttelin katsekontaktia, näin suun liikkuvan ujosti vieressäni. “Hei” aaltoilivat rasvaa kaipaavat huulet takanani, silmämme kohtasivat lasin pinnassa. Käännyin vaivaantuneesti hymyillen ja nappasin toisen napin korvaltani korvanlehden taakse roikkumaan. Vain toisen tosin, musiikkiakaan en sammuttanut. “Minkä ikäinen neiti on?” mies räsähti hiljaa kuin rikkinäinen radio. Ääni muistutti yksinäisiä baari-iltoja yksinäisissä baareissa nurkkapöydässä pilkkuun asti. Syvä suru nipisti poskipäätäni. “25,” valehtelin. Mies naurahti, sitä se ainakin muistutti, ja vilkaisi takana istuvia eukkoja hiukan inhoten. Toivoin, että hän jäisi seuraavalla pysäkillä. “Elisa oli sun ikänen, kun me tavattiin,” hän yhtäkkiä sanoi kääntyen taas minuun päin. “Kulu kaks vuotta, ennen kun sain suostuteltua sen naimisiin. Mä anelin kun hullu! En ees silleen klassisesti yhdellä polvella, sen naisen takia mä konttasin maassa ku vaippaikänen! Rääyin ku kakara että oo mun vaimo. Lopulta se sit suostu, hymyili kuitenkin. Mä olin sillon maailman onnellisin äijä.” Mies ei katsonut minua, enkä ollut varma siitäkään kenelle puhe oli. Tunsin itseni rippipapiksi.

Varoittamatta hän jatkoi: “Oltiinhan me oikeasti onnellisia, ainakin se eka viis vuotta. Lapsia me ei haluttu, mut meillä oli parhaimmillaan seittemän koiraa. Maailman uljaimpia rakkeja. Elisa nimes niitä kun muksuja, yks oli Ulla-Maaria Isabella. Se sano et sen isomummu oli Isabella ja että nimen piti pysyä suvussa. Se nainen oli parempaa kun mikään tässä maailmassa. Sä et näytä siltä että vetäisit mitään kovia, mut jos kuitenkin, niin se nainen oli sitäkin parempaa,” hän sanoi katsahtaen minuun vakavan näköisenä. Nielaisin kohteliaan naurahdukseni, joka ei muutenkaan olisi aidolta kuulostanut. Toinen takana olevista naisista töyksäytti sormensa STOP-nappiin ja kipitti ohi. Hetken istuimme hiljaa.

Juuri kun olin laittamassa napin takaisin korvaan, mies jatkoi: “Tiedäksä, mä tein väärin Elisalle. Mä otin homman rekkakuskina. Se aina sano mulle ettei jaksa tätä maailmaa ja sen arkea yksin. Ne oli mun oman alan töitä ja oltiin oltu jo viis vuotta naimisissa kuiteski. Mä vaan sanoin sille että kyllä sä akka pärjäät. Se uhkas mua erolla, uhosin takas että ei varmaan uskalla. No ei se pariin ekaan vuoteen uskaltanukaan. Sit tuli se mersuäijä. Komea kaaraa, vaikka oonkin enemmän volvomiehiä. Ja nuori äijä, komea kai sekin. No, se oli Elisan menoa se.” Mies laski leukaansa rintakehään kuin hänen olisi vaikea hengittää. Olin näkevinäni karvaisella poskella kyyneleen. “Kyllä mä tekisin ihan mitä vaan että saisin uuden mahdollisuuden, mut menny mikä menny. Omapa oli mokani, sehän sano mut jättävänsä. Mut mä olin paskaläpi, mä olin saatanan tunari. Ja niin mun elämän rakkaus vaan jätti mut. Tänä vuonna olis tullu 15 vuotta naimisissa.” Mieleni teki huutaa ja halata häntä. Poskionteloita kirveli. Tulppaanit miehen kädessä tärisivät kuin tuulessa. Mies katsahti minuun ja vilkaisi kukkasia kourissaan. Hän hymähti, suoristi selkäänsä penkillä ja tavoitteli hymyä muistuttavaa suunkulmaa.

“Mä en oo käyny Elisaa moikkaamassa seittemään vuoteen. Seittemään! Oon mäkin aika vitun paskakasa. Se sen lähtö oli mulle vaan aika saamarin kova isku. Mut tänään mä sit otin itteeni niskasta kiinni, sanoin ittelleni että hei Jartsi, nyt meet. En mä uutta mahollisuutta saa, mut ainakin mä saan taas hetken olla lähellä sitä. Ostin sille kukkiakin. Se rakasti tulppaaneja yli kaiken. Niitäkin se nimes. Hemmetin outo nainen. Ja aina jos halusin tuoda sille rehuja se sano vaan että pitää tuoda niitä nuupahtaneita, niitä mitkä on just kuolemas. Kun kysyin siltä että miks, se sano että koska ne on niitä mitä kukaan muu ei halua, kun ne haluaa vaan sellasia kauniita ja valheellisia, mut kyl nekin kuolee. Ei vaan yhtä nopeesti kun vanhat ja rupsahtaneet. Musta tuntuu että se nainen ties liikaa kaikesta.” Hän katsahti terälehtiään pudottelevia kukkasia, nappasi tuoreimman ja ojensi minulle. “Kiitti hei kun rohkasit. Tää on mun pysäkki, siellä se Elisa odottelee mua.” Mies painoi STOP-nappia hiukan ennen pysäkkiä, bussikuski kiroili hiljaa pomppivassa penkissään. Mies hyppäsi avatusta ovesta maiharit tömähtäen maahan ja käveli rautaiselle portille bussikatoksen takana.

Bussin kiihdyttäessä kohti seuraavaa pysäkkiä jouduin kääntymään penkilläni ympäri, jotta näkisin kuinka mies hiipi kuin entisen rakastajan haamu portista sisälle ja käveli pää painuksissa harmaiden ristien välissä pitkin syksyistä hautuumaata.

Kotona asetin tulppaanin maljakkoon ja nimesin sen kauneimmalla nimellä jonka keksin. Hänestä tuli Elisa.

[pahvikalu]

Sain töitä välivuodelle. Itse asiassa olisin saanu kaks osa-aikasta työpaikkaa, toisen takii olisin muuttanu omilleni kaupunkiin ja toisen takia jääny kotio asumaan. Otin vastaan ton jälkimmäisen. Olin aiemmin peloissani etten saa töitä ja nyt ku sain niin mulla on kauheen paska fiilis. Niinko miks?! Haluaisin muuttaa kotoo mut ei kai siitä pitäs näin paskaa fiilistä tulla ku säästän rahaa yms. kuitenki

[ruttotohtori]

Näin viime yönä unta, mis tarvittiin kolme vapaaehtoista, jotka muuttuu lumileopardeiksi, koska eläintarhojen lumileopardien geeniperimään tarvittiin laajennusta. Ne kolme, jotka ehti ekana yhtee huoneesee, valittiin. Mä ja kaks jotai naista oltii siel ekoina ja sit sen huoneen ovi laitettiinki kiinni ja me oltii sit siel kolmestaa. Siel huonees oli 3 jonku ammatikseen fursuitteja tekevän tekenää lumileopardihäntää. Toine niist naisist ehti ottaa sen hännän minkä mä oisin halunnu, mut sit huomasin, et se häntä minkä mä otin, oliki parempi. Sitte me alettiinki muuttumaa lumileopardeiks. Se huone oli onneks sisustettu lumileopardeille sopivaks ja siel oli yks erittäin mukava isoille koirille tarkotettu peti, jossa mä tykkäsin makoilla. Sit seuraavas kohas mä olinki jossai eläintarhan aitaukses ja kuulin ku työntekijät puhu jotai et toivottavasti mä ja sen eläintarhan vanha uroslumileopardi lisäännytää