#rahikainen

[incorrect-tuntematon-quotes]

Rahikainen: Se ompi se kiristyksen ja lahjonnan laki.

Määttä: Vaan tarkoititkos sinä "kysynnän ja tarjonnan laki"?

Rahikainen: Niinhän mie sannoin.

[morojoj]

[sadistinen-salami]

Jotain kaunista elämään

Paritus/Hahmot: Rahikainen (Tuntematon sotilas)

Genre: Canon era

Varoitukset: Seksiviittauksia, raiskausviittauksia, naisten halventamista, (pakotettuun) seksityöhön viittauksia. Kehnoa murteen kirjoittamista, ei välttämättä canon compliant eikä edes kovin realismi compliant, koska mulla ei ole kirjaa nyt joululomalla mukana. Oli vain idea ja inspiraatiota ja halusin rutistaa tän ulos omaksi iloksi :)

Tiivistelmä: Rahikaisen Petroskoi-ajan kuvausta ja Rahikaisen itsetutkiskelua. Tää lähti ajatuksesta, että olisipa hauskaa, jos Rahikainen olisi jotenkin gender funky mutta päädyin jonnekin ihan eri urille.

Ei Rahikaisella kauaa kestänyt nähdä, miten tyttötilanne sotaväessä hoitui: epätasa-arvoisestipa tietenkin. Lotat räpyttelivät simmujaan upseereille, jos niillekään. Jämiin sai Rahikaisen akan poika tyytyä, sitä vähempään monet epäonnekkaammat. Ei Luoja kaikkia poikiaan yhtä lailla siunannut. Väärin sekin oli.  

”Myö tarvitaan ilotalo. Soataisiin jotain kaunista elämään.” Totesi Rahikainen sitten yhtenä kirkkaana syyspäivänä. Ajatus sai hänen huulensa kiemurtelemaan ihastuneeseen hymyyn.

”Mistäs sinä sinne tytöt saisit?” Kuului järkevä kysymys.

”Mistäpä hyvinkin..” Rahikainen pohti vielä niitä samalla viikolla näkyneitä lottia. Ei niitäkään ollut näkynyt enää päiviin ja marssista ei ollut nyt poikkeamista kyliin etsimään korviketta. ”Eihän tuota valinnanvaraa kyllä liijaksi näillämain ole.” Rahikainen suostui myöntymään. ”Miun muori se aina sanoi, että jos kauniita as’ioita ei ole, niin sittenpä niitä voi tehjä ite.” Hän kääntyi ympäri katsellen uteliaasti ympärilleen. Epäonnekseen Riitaoja sattui olemaan juuri siinä takana.

”Riitaoja, miten ois?” Rahikainen kysyi silmät välkkyen. ”Ryhtyisikkö sie kauniiksi tytöksi meille muille?”

Ei Rahikainen ollut kysymyksensä loppuun asti päässyt, kun hän näki jo kiehuvan punan karahtavan Riitaojan poskille. Riitaoja oli avaamassa suutaan jonkinlaista vastausta muodostaakseen, kun tämä keskeytettiin.

”Älä jauha paskaa.” Ärähti Lehto, joka ei selvästi sanonut näin tullakseen Riitaojan puolustukseksi, vaan puolustautuakseen Rahikaisen karkeutta vastaan henkilökohtaisesti.

Rahikainen antoi asian olla. Siltä erää. Hänen mieltään jäi kuitenkin kutkuttamaan tuo ajatus. Miten nätti ajatus se olikaan: Rahikaisen oma tyttötalo.

Kaunista tyttöä olisi siellä rivi rivissä. Pulleaa, neulanohutta, karvaista ja pehmeää – Rahikainen ei antaisi yhdenkään maun tulevan täyttymättä.

Siinä marssin aikana hänellä oli reilusti aikaa punoa unelmaa, joka vähitellen kasvoi ja vankistui. ’Rahikainen hoivailee vauvaansa’ jotkut vinoilivat, kun hän hetkeksi jos kahdeksi erehtyi uppoamaan suunnitelmaansa. Ei se kuitenkaan häntä vaivannut. Kateelliset vain toivoivat, että olisivat itse keksineet yhtä hienon suunnitelman.

Syksy eteni ja joukot kulkivat. Miestä vaihtui ympärillä. Sitten Petroskoi lähestyi.

Ensimmäinen kunnon kaupunki aikoihin. Siinähän oli mahdollisuuksien markkinat, Rahikainen tuumi jo kauan ennen kuin ensimmäinen kaupungin kyltti kohdattiin.

Petroskoi tuli suomalaisen miehen ottamaksi nopeasti ja kivutta. Miehet jakoivat ajatuksen. Sinne he jäisivät. Jäisivät täyttämään kaupunkia elolla siinä missä venäläismies oli sen hylännyt.

Niin kaupunki riisuttiin vanhasta nimestään ja ristittiin Äänislinnaksi. Uusi nimi teki siitä suomalaisen.

Yhtenä päivänä Rahikainen tapasi tytön. Liinapäinen tyttö oli tuskin kahdeksantoista, niin pyöreäposkinen ja uneliassilmäinen tämä oli. Eikä näyttänyt yhtään huonolta niissä venäläisrytkyissään ollessaan hakemassa vettä kaivolta, kun Rahikainen tämän tapasi. Onneksi häneltä kieli vähän taittuikin niin että päästäisiin tutustumaan.

”Rastui, rastui. Kak tipjaa savut?”

Tyttö kavahti ja peruutti ämpärinsä kanssa kaivon toiselle puolelle. Rahikainen naurahti ja heilautti kätensä ylös laiskanpuoleisesti. ”Elä pelekää. Enhän mie mittään pahhaa.”

Tytön pyöreät silmät olivat haljun siniset kuin järvivesi ja ripset vaaleat ja pitkät kuin kyyhkyn siivet. Ei lainkaan sellainen tummaverikkö kuin nämä tämän puolen karjalaiset ja venäläiset sattuivat yleensä olemaan.

”Mie oon Jalo. Mikä siun nimi on?” Rahikainen koetti. ”Savut, savut?” Hän astui lähemmäs ja kuin valssin askelin tyttö peruutti askeleen poispäin.

”Ei.”

”Onpa noin nätillä tytöllä hassu nimi.” Rahikainen naurahti. Jos tunnelman piti keveänä, se varmasti rauhoittaisi tyttöä. Hitaasti hän pisti käden taskuun. ”Onkos siulla näläkä? Ei ole hyvä, jos noin kaunis tyttö joutuu nälässä kituuttammaan.”

Hän kohotti kätensä näkyville ja avasi pienen nenäliinan, jonka hän oli käärinyt lahjojen suojaksi. Nenäliinassa oli muutama keksi ja suklaata. Ne nähtyään ei enää tyttökään peruuttanut. Rahikainen pääsi ottamaan yhden askeleen, sitten kaksi lähemmäs.

”Sitähän miekin. Tässä. Ota voan. Ne on siun.”

Tyttö katsoi häntä, sitten keksejä ja sitten laski ämpärin jalkoihinsa. Vapaalla kädellä tämä otti keksin varovasti kuin lintu, joka oli tullut ottamaan jyviä. Rahikainen oli kärsivällinen eikä liikahtanutkaan. Hymyili vain rohkaisevaa hymyä lintuselle.

Tyttö työnsi yhden keksin suuhunsa ja alkoi pureksia varovasti.

”Ole hyvä.” Rahikainen vahvisti. ”Haluukko sie lissää?” Hän elehti syömistä ja tyttö uskaltautui ottaa uuden askeleen lähemmäs. Tämän hennot, kylmät sormet poimivat vielä yhden keksin. Nyt tämä jo seisoi niin lähellä, että Rahikainen tunsi tämän kehon lämmön.

Vielä kuitenkin piti malttaa.

”Oot sie niin kaunis.” Rahikainen sanoi ja pinnisteli muistaakseen sanan, jota oli harjoitellut. ”Krasiiva.”

Sana sai tytön kohottamaan kasvojaan. Rahikainen katsoi niitä kasvoja ja kiitti mielessään hyvää Jumalaa. ”Krasiiva.” Hän toisti ja osoitti sormellaan tyttöä. Tytön suklaiset huulet taipuivat pieneen hymyyn.

Kävi ilmi että samassa talossa, jossa tyttö asui, asui monia muitakin onnettomia yksinäisiä naisia. Monet heistä olivat nälkäisiä ja mielellään tarttuivat vaihtokauppoihin. Niinpä Rahikainen teki tilaa alakerran hiljentyneeseen parturikampaamoon.

Pikkuhiljaa parturikampaamosta muotoutui yhteisöään palveleva virkeä ja toimelias keskus. Keskuksessa oli jopa takatilat yksityistä toimintaa varten. Se kaikki oli enemmän kuin mitä Rahikainen oli kiihkeimmissä päiväunissaankaan uskaltanut toivoa. Eikä enää kukaan puolijoukkueen pojistakaan jaksanut irvailla Rahikaisen vauvasta. Vauva oli syntynyt ja potraksi pojaksi kuoriutunut, ja koko Äänislinna sai ihastella sitä.

Rahikainen hoiteli vauveliaan innolla ja tarmolla. Hän hankki tytöille mekkoja ja kenkiä – eivät ne kauaa koskaan viihdyttäneet, mutta rekvisiittana olivat hauskoja. Löysipä hän eräästä hylätystä talosta paljettimekon, joka myöhemmin ilahduttaisi häntä vaimonsa päällä.

Tietenkin pian kävi selväksi, että venäläisnaiset kelpasivat vain osalle. Jotkut miehet tulivat uteliaisuuttaan ovelle asti, mutta kääntyivät kynnyksellä, koska koti-ikävä oli liian suuri. Ymmärsihän tuon. Rahikainen ei kuitenkaan lannistunut, vaan päätti ratkaista asian. Aito lotta olisi tietysti vetonaula, mutta harva ryhtyisi siihen. Niinpä Rahikaisen täytyi vähän selvitellä asiaa.

Viikkoa myöhemmin Rahikaisen onkeen kävi vonkale. Hän pääsi tapaamaan erästä lottaa, joka voisi olla avain hänen ongelmaansa.

Kun hän saapui sovitulle paikalle sillan varjoon, lotta oli jo siellä. Ainakin Rahikainen otaksui tämän olevan lotta. Odottelija oli pienikokoinen, lettipäinen ja harmaissa, sylissään kori.

”Päevee. Mie kuulin juttua, että sie voisit ratkaissa miun ongelman.” Rahikaisen lähestyminen sai lotan jäykistymään. Lähempää hän näki, että tämän kasvoilla oli jäykkä, kivenkova ilme.

”Onks sulla sitä, mitä mä halusin?” Tyttö kysyi jokseenkin niin vaikean jäykästi että Rahikaista nauratti. Naureskellen hän nojautui vasten sillan seinämään.

”Ei mahoton. Oliko se totta? Yks yhteen vaihjonko sie mokoma haluat?”

Tytön silmissä alkoi palaa hiiltynyt kiivaus.

”Elä, elä. Vitsi vitsillä.” Rahikainen rauhoitteli, koska olihan hänellä järkeä sen verran, että tästä kauppakumppanista ei kannattanut päästää irti. ”Mie voin hankkii sen siulle.”

Tyttö seurasi hänen ilmeitään kivenkovan hermostuneena. Jokin siinä oli suloista. Rahikainen katseli tyttöä arvioiden ja mittaillen.

”Mitäs noin nätti tyttö miesten vehkeillä? Etkö sie helpomminkin päiväpaitaa ja sarkatakkia saa?”

”Haluatko sä sitä asua vai et?” Tyttö sähähti.

”Haluan.” Rahikainen vastasi letkeän hitaasti.

”No älä sitten kysele.” Lotta tiuskaisi ja vaipui äreään, loukattuun hiljaisuuteen. Rahikainen hetken katseli tyttöä, joka ei ollut lainkaan pahannäköinen. Liian vakavasti tämä tietysti otti elämän, mutta sen saattoi pienellä määrällä viinaa korjata. Jos Luoja oli tytön luonteella pilannut, ei tämä sentään tätä aivan tylsäksi ollut jättänyt, kun kerran tällä oli käyttöä sotamiehen vormulle.  

”Keskiviikkona sama aika. Mä oon täällä. Sä tuot sun osas.”

Rahikaista virnuilutti. Tyttöhän rupesi käskyttämään. ”Maanantaina.”

”Keskiviikkona.” Tyttö vastasi ja lähti kävelemään poispäin. Rahikainen antoi tämän kävellä, sillä olihan takaapäin siinä jotain katseltavaakin.

Keskiviikko saapuisi kuitenkin armottoman pian. Rahikainen tiesi, että hänen täytyi pelata kortinsa oikein saadakseen oikeanmittaisen paidan ja takin. Varastoltakaan ei käynyt ottaminen. Yhdessä vaiheessa Rahikainen ehti jo toivoa, että olisipa kyse ollut vain jostain miesten puvuntakista. Mutta tytön haave ja visio oli selvästi vankka, ja Rahikainen pystyi kunnioittamaan sitä.

Niinpä yhtenä yönä asuntolassa, mieslauman suurenmoisen kuorsauksen turvin hän kääntyi pedillään Määtän puoleen. ”Hei, kuule..”

Sanatta Määttä käänsi vain päätään ja kurkisti häntä olkansa yli.

”Saanko mie laenata siun takkia? Ja vähän muutakin.” Rahikainen sihisi.

Määttä oli hetken hiljaa. Sitten tämä hitaasti kellahti selälleen.

”Vaan mihin sinä sitä tarvitset?”

”Arvaa.” Rahikaisen huulet kaartuivat kuunvalossa virneeseen.

”Mieluummin en sitä tekisi.” Määttä totesi hiljaa.

”Antaisit nyt.”

”Mitä minä siitä saan?”

”Mitä sie haluat?” Mitä Määttä muuten oikeasti halusi elämältä? Rahikainen ymmärsi sillä hetkellä, ettei hän oikeastaan edes tiennyt sitä. Kun hän jäi odottamaan vastausta, vaikutti siltä että Määttäkin jäi odottamaan vastausta itseltään. Hetken Rahikainen salli tämän jatkaa itsetutkiskelua hiljaa. Sitten hän sanoi: ”Sie soat ne takaisin ennen viikonloppua.”

Määttä ei vastannut vaan vain möllötteli. Miehen kasvoille lankeavat varjot peittivät tyystin, oliko tämä jo sulkenut silmänsäkin.

”Määttä. Kuulekko sie?”

”Hyvä on. Mutta sittenhän sinä olet minulle yhden auki.”

”Niin totisesti olen, vaikka elämäni loppuun asti.”

Pian tuli keskiviikko ja Rahikainen saapui sillan alle iloisena kantamastaan kuormasta. ”Nääthän sie, mie en oo tyhyjin käsin!”

Rahikaisen kantamuksista huolimatta tyttö ei ollut sen paremmalla tuulella kuin viimeksikään. Ihmeellistä. Niin vaihtokauppa kuitenkin tehtiin. Vasta kun tyttö sai hyppysiinsä haluamansa vaatteet, tämän ilme silisi tyyneksi. Tyttö silitteli mietteliäänä Määtän likaista päiväpaitaa tunnustellen sen kangasta.

”Mie tarvihten nuo sitten takaisin perjantaina.”

Tyttö vilkaisi häneen nyt ensi kertaa kuuliaana. Sitten tyttö nyökäytti. ”Mä tuon.”

Sitten hyvästittä he lähtivät tahoilleen. Rahikainen suuntasi parturikampaamon suuntaan hyvillään. Kun hän kuitenkin pääsi samalle kadulle, näki hän jotain huolestuttavaa. Parturikampaamon edustalla kävi kuhina. Tähän aikaan päivästä.

Kylmä, nihkeä tunne kuristi kurkkua, kun Rahikainen lähestyi kampaamoa. Hän pudotti kantamansa nyytin sadevesiämpärin taakse pannen sijainnin merkille mieleensä.

Kun hän pääsi parturikampaamon ovelle, valkeni Rahikaiselle nopeasti, mitä oli tapahtunut. Ennen tyttöjä täynnä oleva salonki oli nyt ilkeän tyhjä ja kolkko. Sen tyhjentänyt mies oli vielä paikalla ja huomasi juuri hänen tulonsa sillä hetkellä, kun hän astui sisään.

”Herra luutnantti.” Rahikainen sai sanotuksi onneksi niin pian, ettei Lammion tarvinnut huomauttaa siitä.

”Mitäs tämä on?” Lammio kysyi katsellen ympäriinsä kuin asia ei olisi päivänselvä. Rahikainen kuitenkin osasi yhtyä luutnantin leikkiin. Hänkin vilkuili ympäri salonkia näennäisen hämmennyksissä.

”Parturikampaamolta näyttää, herra luutnantti.”

”Missähän parturikampaamossa on näin monia sänkyjä, sohvia ja divaaneja?”

’Mukavassa sellasessa tietysti’, olisi Rahikainen halunnut sanoa, muttei iljennyt. Hän jäi vain hiljaisuuden valtaan, mitä luutnantti ei ilmeisesti kärsinyt katsoa.

”Onko tämä sinun luomuksesi?”

”Ohikulkumatkalla vain, herra luutnantti.” Rahikainen valehteli pokkana.

”Vai niin. Tämä paikka on tästä päivästä lähtien virallisesti suljettu.” Lammio totesi. ”Haluan sängyt ja muut ulos.”

No sehän olisi hyvää miesvoiman käyttöä, Rahikainen mietti. Hän ei kyllä pistäisi tikkua ristiin sen vuoksi.

”Etkös sinä ole Koskelan miehiä?”

Näinkö vähän se kovennettu sinulle merkitsi, Rahikainen halusi huokaista. ”Kyllä, herra luutnantti.”

”Minäpä vaihdan pari sanaa hänen kanssaan asiasta.” Lammio totesi ja lähti ohittamaan Rahikaista. Rahikainen väisti sivuun ja nyökäytti päätään vastaten mahdollisimman letkeään sävyyn: ”Luonnollisesti, herra luutnantti.”

Hetkeksi Lammio pysähtyi hänen kohdallaan. Luutnantin pistävän kylmä katse viilteli häntä ja mittaili hänen sanojensa merkitystä.

”Mitä tuo oli tarkoittavinaan?” Lammio siristi silmiään. Mokoma likinäköinen tirriäinen.

”Että kuulostaa järäkevältä ajatukselta, herra luutnantti.”

Lammio ei vaikuttanut täysin vakuuttuneelta. Tämän ilmekään ei värähtänyt, kun tämä hitaasti astui rappuset ylös ja poistui. Välittömästi Rahikainen antoi ryhtinsä valahtaa löysäksi. Hän päästi myös ulos sen raskaan, tuskastuneen huokaisun, joka oli halunnut ulos sillä silmäyksellä, kun hän oli tunnistanut salonkiin päässeen pahanilmanlinnun.

”Voi perkele.” Rahikainen puuskaisi ja sohaisi sormillaan vaaleita hiuksiaan. Hiusrajaan oli ehtinyt jo herahtaa tuskanhiki, joka korvensi päänahkaa.

Oliko kaikki viety? Tytötkin? Rahikaisen ajatukset kävivät kuumeisina heti tärkeimmän kauppatavaran kimppuun. Salongin huoneet olivat kuitenkin takahuoneita myöten tyhjiä. Missään ei ollut ketään. Ei edes hänen omaa Anjaansa. Jäljellä oli vain vihreä paljettimekko, hylättynä puoliksi sängyn alla. Rahikaiselle tuli mieleen punaliput, jotka oli pudotettu ja tallottu, kun kaupunki oli vallattu.

Huokaisten Rahikainen lösähti istumaan tutulle sängylle. Hänen katseensa eksyi orpona peiliin huoneennurkassa. Täyspitkä peili oli melkein ehjä, mikä oli suuri harvinaisuus. Rahikainen oli saanut varovasti kuljettaa sitä yömyöhään, jotta sai sen ehjänä ja turvassa perille asti. Siellä se nökötti keskeneräiseksi jääneen huoneen nurkassa.

Ei tullut tästä paikasta kaunista, Rahikainen mietti. Parhaansa hän oli tehnyt, mutta lopulta oli suomalainen upseeri tämänkin vienyt sitten häneltä. Kirvelevä, kirpeä pettymys valtasi ja syövytti Rahikaisen mielen, ja hetken hän salli itsensä olla allapäin.

Rahikainen kumartui nostamaan paljettimekon. Sen reuna oli ehtinyt revetä, mutta muuten se oli kelpo mekko, joka oli palvellut häntä hyvin. Rahikaisen mieleen välkähti kuva Anjan uumasta vihreänä välkkyvän mekon syleilyssä. Muisto sai hänet kovettumaan.

Rahikainen huokaisi laiskasti. No kaipa sitten, vanhojen hyvien aikojen kunniaksi. Hän pudotti takin harteiltaan, potkaisi saappaat jaloistaan ja kävi pitkälleen nitisevälle sängylle. Kankean välinpitämättömästi hän upotti kätensä housunkauluksen sisälle ja rupesi sivelemään itseään. Hän työsti itseään ajatuksissaan seuraten vaistoa ja hukaten alkuperäisen ajatuksen, joka hänet tähän toimeen oli saanut ryhtymään.

Kai se oli jonkinlaista itsesääliä ja haavojen nuolemista. Näinkö huonosti asiat todella olivat? Rahikainen erehtyi vilkaisemaan peilin suuntaan ja hän näki vaalean kiharapehkonsa vasten vaaleita lakanoita. Oli myös vihreä paljettimekko.

Mekko oli jäänyt hänen syliinsä. Sen vihreät paljetit välkähtelivät, kun Rahikaisen käsi teki työtään. Jokaiseen pumppaukseen mekko reagoi. Se lauloi mykkää, kaunista lauluaan vasten Rahikaisen kehoa. Tulemisen hetkellä Rahikainen pystyi vain ajattelemaan, että siinä vihreässä välkkeessä oli jotain samaa kuin hänen silmiensä välkkeessä järviveden heijastuksessa kesäpäivänä.

Mutta olisipa se hauska ajatus, että Rahikainen olisi voinut olla kaunis kuin tyttö.

[korvapuustinen]

Käytin aikaani taas järkevästi, elikkäs tässä mielipiteitä Tuntsan pareista

Koskela/Hietanen

7/10

Nää kaksi luottaa toisiinsa 100%

Ei oo kuitenkaan mun lemppari

Rokka/Susi

9/10

Tää on periaatteessa canon

Lahtinen/Määttä

10/10

Kuulunut mun lemppareihin alusta asti

Toistensa vastakohtia monessa asiassa mutta ehkä just siks tää toimii

Lehto/Riitaoja

10/10 tai 0/10

Välillä mä rakastan ja välillä vihaan tätä, riippuu siitä miten niiden välinen dynamiikka esitetään

Kariluoto/Sirkka

6/10

Canon, mutta on jäänyt mulle vähän etäiseksi

Rahikainen/Lammio

4/10

En jostain syystä oo tän fani

Mut ymmärrän miks tästä tykätään

Hietanen/Vera

9/10

Söpöliinit

Rokka/Lammio

10/10

En osaa selittää mutta näiden välillä on tosi herkullinen jännite

Luin yhden tosi hyvä ficin näistä kahdesta, joka on varmaan vahvistanut mun mielipidettä

Vanhala/Honkajoki

7/10

Sopii hyvin yhteen mut on jälleen aika etäinen mulle

Koskela/Kariluoto

5/10

En oikein nää näitä kahta parina vaan enemmänkin hyvinä ystävinä

[oivallus]

Tajusin vasta nyt et en koskaa postannu tästä värkkäyksestä tumplerii elikkäs ööh tein tämmöse tosi hienon pahvisen ständin rötsyistä koska hylly vaikutti tyhjältä!! mut tää artti on musta ihan cool tollee muutenki

tuolla on mun poikaystävän @morojoj maalaama määttä taustalla, menkää kattoon sen tumppu se tekee hassuja tuntsa piirroksia!!

[suomiplorpoturnaus]

Suomiplorpoturnaus: Kierros 1 • Äänestys 19

Propaganda leikkauksen alla...

x

Rahikainen (Tuntematon sotilas)

“Hän on aivan kamala ja kapitalisti mut se on niin söpö ei se voisi tehä ikinä mitään pahaa (me ei puhuta 17 versiosta mä kiellän sen) se on niin söpö ja hassu ja vaan höpsöilee he's just a silly guy i promise se tekee muille lettuja!!!! se vaan on nälkänen. ja miten muka ei voisi tätä naamaa rakastaa <3” – @samisfalse

x

Alina Linnanen (Kaapin nurkista)

“Paha maine itäsuomalaisessa pikku kaupungissa/kylässä. Aseksuaali. Aromanttinen, mutta kokeilunhaluinen seurustelun suhteen (mahdollisesti quoiromanttinen). Lempi pari on Tara/Willow. Lempi ace on Tohtori Who. Lempparit on mansikkakakku ja rooibos tee. Tulevaisuudessa crazy cat lady, oli parisuhdetta tai ei. Luonne on hiukan hillitympi sähläävä apinatyyppi. Saa yleensä tahtonsa läpi.” – @nocticola

x

Heimo Vesa (Fingerpori)

“Firgerpori-sarjakuvan päähahmo, tutkija Tiedekeskus Fingerpolilla. Jossain muussa universumissa hän varmaan on tumblr sexymän.” – @lunar-system

[filmokosmos]

Tuntematon sotilas mutta se on murre swap!

Lammio: Ka mitteepä työ autossae?

Lehto: Vaan omalla luvalla sitä tässä körötettään.

Lammio: Mittee nuo luatikot siinä? Näöttäkee.

Rahikainen: Herra luutnantti, ne sisältävät keksejä sekä marmeladia.

Lammio: Uottako työ varastanna nuita nuin palajon?

Rahikainen: Emme ole varastaneet niitä, herra luutnantti. Tien vieressä oli EKM:n yhteyshenkilöitä lähtöpitäjästäni. He luovuttivat varannoistaan meille.

Lammio: Ee uo sallituva, jotta yhtä enämpi einestä suap antoo.

Rahikainen: En tunne huoltoasioita, herra luutnantti. Päätellen siitä, että he antoivat ilman eri pyyntöä omistaan, niin ei tuo täytä varkauden rikosnimikettä.

Lammio: Elähän laseta luikurija. Lehtoko ei tiennä jotta ei sitä nuin vuan porukasta livetä kun marssija pietään?

Lehto: Vaan kyllähän tuo tiejossa oli.

Lammio: Elä kehtoo. Vuan minähän pistän putkaan koko konkkaronkan. Männöö ristit ja natsat ja siitä vuan suonpolokemishommoo. Mitteepä tykkeetten tuosta?

Lehto: Vaan eepä tuo minun asija uo piättää. Minähän sitä luulen, jotta luutnanttimies ossaa tommosen ittekki sortteerata.

Lammio: No voe taatinen... Tuleha Koskela käymmää.

Koskela: Kui sanos?

Lammio: Tehhää nyt kumminkin niin, jotta laetettaa pojat seestä hojottammaa tunnin verran tuolla pellollae. Tai vaekka kakskin. Mänkööt sinne ennenku teltan varjo ossuu närreen kohalle. Ovat mokomat viännä monemmoista. Ja Lehto tässä onnii oikeen vihoviimenen ketale. Luatikot pittee heittee Mäkilälle ja sitten etiäpäin jonnii. Onkohan tällee selevä?

Koskela: Ant mennä.

Lehto: Vaan minähän en sitä seisomaan lähe. Otti perkele jos minä tommosta pösilöä pelekään.

Koskela: Ois kyä tolkullista et te seisot. Ei siin oo se pelko. Helpommal päässe ku tekke vaa.

[maisseli]

Annan Tuntematon sotilas hahmoille kolikot, mutta perustelut on huonoja ja kuvatkin ihan kuraa

Rahikainen ja Italian 10 senttiä

Toi vaan yksinkertasesti on kuva Rahikaisesta

Määttä ja Viron 10 senttiä

No siis toihan on ihan selkee Määttä

Viron muoto on samalla aallonpituudella Määtän kanssa

Lammio ja Slovenian 1 sentti

Haikara tai kuovi ei se niin tarkkaa oo

Riitaoja ja Itävallan 1 sentti

Riitaoja on vaan pieni kukka joka ei päässy kukkimaan sodan hirveydessä

Susi ja Viron susi erikois 2 euronen

Tarviiko tää ees perusteluja

Hauhia ja Slovenian 5 senttiä

Jotenki tosta tulee mieleen että matka loppu lyhyeen

Mielonen ja Kroatian 1 euro

Mielonen ja näädät nyt vaan sopii yhteen

Lehto ja Saksan 5 senttiä

Jos Lehto ois puu nii se ois tammi

Tammi on lehtipuu ja niitä kasvaa lehdossa

[aurinauris]

Tuntematon Sotilas Ultra Bra -biiseinä

Heipsan! Aika höpsöä, että tää on mun debyytti arvon tuntsayhteisöön, mut minkäs teet. Kello on päälle yhden arkena ja olen kirjoittanut tätä useamman tunnin..

Tarpeeksi minusta. Homma toimii niin, että valikoin kullekin sanoituksiin nähden kelpoisalle hahmolle oman kappaleen Ultra Bra:n tuotannosta. Päälle kirjoittelin perustelut, miksi juuri kyseinen kappale olisi sopiva. Sanat löytää itse ainakin internethakukoneen avulla ja voihan sitä laittaa taustallekin soimaan. Seuraava sisältö tulee käsittämään spoilereita.

Eipä muuta, käykähä käsiks.

Asumaniemi "Lapsuus Loppui" Kulta pieni ei ikinä päässyt pohtimaan tämän kappaleen sanoja.

Hauhia "Kalpeat Kasvot" Hauhian mieli on yhtä optimistinen kuin tämä mukava kipale. Jospa hänestäkin olisi jäänyt muutakin, kuin muisto, polaroidkuva.

Hietanen "Siirrän sokeriastiaa" Yhtä hellävarainen on Hietanen vikitellesään, kuin näiden sanojen kertoja. "Hauki" Ahvenan voimabiisi.

Vera "Entäs nyt?" Hietasen lähtöhetkiin. Sanat puhuu puolestani. Synnyinseudun hurjat laulutkin mainittu.. Kalinka Kalinka

Honkajoki "Rubikin kuutio" Honkajoki, vanha teekkari, rakastaa pulmapelejä. Luulenpa, että Rubikin kuutio ottaisi ikiliikkujan muodon myös tämän kätösissä. Sisääntulokin jäämyrskyä muistuttava.

Kariluoto "Kun näen sinut kaukaa" Hurmatun tuntoja rakkaastansa. Uutta ja jännitteistä, viulut soivat taustalla vikisemättä. Ei raukka parka näe silloin mitään muuta.

Sirkka "Nainen, Joka Elää Vapaaherran Elämää" Tällaiseksi kuvittelin Sirkan lukiessani kirjaa. Elää reippaasti omaa elämäänsä, näkee maailman omalla, huolimattomalla ja huolettomalla tavallaan, mutta kuitenkin ikävöi rakastaan pimeän aikaan.

Kaarna "Minä Suojelen Sinua Kaikelta" Kokenut Kaarna kertoo pojille, että kaikki järjestyy.

Korpela "Veturi, Taksi, Valtamerilaiva" Ratsumiehen rakkauslaulu.

Koskela "Poika Vuoden Takaa" Villelle oli kovin vaikeata löytää sanoja. Minulle, valintaraadin edustajana, se oli jo tarpeeksi suuri purettava. Mutta ei Koskela niistä varmaan itsellekään kauheasti osannut puhua. "Jos käännän katseeni, on tässä ihan hyvä makaa." ("Kuka haluaa?" - Kookoon mielipide Koskelasta)

Lahtinen "Laulu Marsalkka Mannerheimista" "Avaruuden Lapsia" Ultra Bra olisi Lahtisen soittolistalla. Mielellään Yrjö ois myös sanoittanu niille. (Tausta niillä kun olikin vasemmistonuorissa.) Molemmat näistä biiseistä on jonkinlainen kannanotto ja en osannut päättää, kumpi olisi paras. Kuuntele kaikki, t. Lahtinen.

Lammio "Naispaholainen" Onko hän ihminen ollenkaan? Vastaus tulisi Henkalta nopeasti ja vallan mairean hymyn kera: "En." ("Älä soita tänne enää koskaan" Kookoon mielipide Lammiosta)

Lehto "Kirjoituksia" Kaupunkilainen Lehto ei osaa sanoittaa fiiliksiään, puhuu vain jostain raitiovaunuista. Ja biisin särmikkäämpi soundi miellyttää miestä myös.

Mielonen "Lähettäkää Minulle Kirjoja" Mielonen toivoo aina, että lähettämänsä sähkeet olisivat iloisia. Niin hyväsydämisyydestään kuin miesten murinan takia.

Mäkilä "Haikara" Tämä mies on oppinut elämään viisaasti, karusti. Voisin toki myös kuvitella "Mäkin" kirjoittamassa runoja kissastaan ja ohdakkeen kahinoista. Kovasti "haikarat" kuitenkin häiriköi Mäkilän rauhallista, säännönmukaista elämää.

Määttä "Sinä Lähdit Pois" Pääosin Määtykkä kuuntelee Lahtisen kanssa samoja musiikkeja, mutta tykkäsi myös tämän kappaleen "fiiliksestä."

Rahikainen "Pikku kissa" Kuvaa oivasti herra Ällötyksen näkemystä vapaa-ajanvietosta. ("Kuka haluaa?" Rahikainen kysyi tämän kysymyksen.)

Riitaoja "Siili" Riitaoja olisi kaveri metsän siilien kanssa, niin kuin on satujen prinsseillä tapana. Se pelkää myös pimeässä metsässä. Ja luulee, että tyypit on kyllästyneitä juttuihinsa vaikka itse tuskin puhuukaan.

Naapurmiehet (yksikkö) "Kuiskaus" Perhearjesta, jaetuista elämän hetkistä ja puhtoisesta rakkaudesta. "Pinnan alla" Tämä kappale on niille hetkille, jolloin nuori Tassu ja Antti polski keskenään Vuoksessa, välittämättä lainkaan muusta maailmasta. Pitäen yhtä ja toisiansa pystyssä, kilvoittelemassa, kokeilemassa "vieraita rantoja" ja, miten sen hetken haluaa ikinä kuvitella, sulamassa yhteen, kun lopulta tajuavat ehdottoman: paras ranta on siellä missä toinenkin.

Naapurnaiset (yksikkö 2) "Tyttöjen Välisestä Ystävyydestä" Kuvitelmissani naapurnaiset menis kaikkialle yhes käsi kädessä, puhellen armottomasti, rikkoen paria sääntöä ja iltakausia lainkaan (melkein) poikien takia kärsimättä.

Salo "Eniten" Uhoavaan tyyliinsä Salo häpeää keskinkertaisuutensa. "Eniten haluaisin olla uhkarohkea"

Vanhala "Laulu Asioista" Joka ilta, kun Vanhala on menossa nukkumaan, kehtaa hupsu esittää syvällisiä kysymyksiään.

[surkeasilakka]

Hahaa, Downtun Abbey jatkuu #tuntsabingo2025 innoittamana! Vielä ei ole tainnut Lammio esiintyä kartanolla, ainakaan sarjakuvan muodossa? Asia on nyt korjattu, tosin sitä ei kovin moni muu laske voitoksi... Keep readingin alla pienemmät paneelit isompina kuvina ja sarjisten tekstit selvennettyinä! :)

Rah.: Raivostuttava tuo Lammio... Aina pitää olla keimailemassa... Rok.: Siitä ei moni näillä kulmilla tunnu pitävän. Mukaanlukien hevosekkin...

[suddenmovements]

The Usual Suspects (1995) x Tuntematon sotilas (2017)

[samisfalse]

Joskus selasin pohjoiskarjalan murresanakirjaa ja sain tietää että keksin synonyymi on seksi. Totesin siihen että se että Rahi ei oo käyttäny sitä kertaakaan on rikos. Mutta sitten tajusinkin; ehkä olemme ymmärtäneet Rahikaisen hahmon kokonaan väärin.

I present to you: Seksit ja marmelaatit AU. Jossa Rahikainen oikeasti on vain keksin perään, mutta väärinkäsityksien johdosta päätyy siksi mieshuoraksi jona hänet tunnetaan. Tässä vielä meemi tätä havainnollistamaan.

[morojoj]

Oikeesti mä tarviin uutta rötöstelijäpojat content, luulen et oon nähny ja lukenu jo kaiken, mitä löytyy julkisesti, tarviin jotain uutta. Rötöstelijäpojat on mulle kaikki kaikessa ja kaikki mitä kaipaisin omalta elämältäni, kärsin vakavasta rötsypuutteesta, voiko joku tuottaa uutta rötsy content☹️anomus

[literatebly]

Puolet, paremmasta? (T+; 600)

Mäkilä/Rahikainen

Major Character Death, Canon Compliant, Implied Moral Corruption, Light Angst, Implied Sexual Content, Implied Rough Sex

AO3:

Mäkilä oli niin... tarkka, totta kai, mutta tarkkoja oli maailma täynnä, eikä niistä suurimmassa osassa ollut mitään mielenkiintoista. Ei se ollut nuukuuttakaan, eihän se omillansa pelannut. Eikä todellisuudessa liennyt edes työmoraalia, vaikka taitavasti se sen niihin vaatteisiin pukikin. Ei. Siinä oli alla jotain muuta, tuttua. Ainakaan se ei ollut Rahikaisen aiheuttamaa.

[korvapuustinen]

Menin ja katsoin eilen pitkästä aikaa Mollbergin Tuntemattoman, josta heräsi seuraavia ajatuksia

Haluaisin vaan halata Riitaojaa ja suojella sitä kaikelta (Hannu Kiviojan roolisuoritus on riipaisevan kaunis)

Rahikaisen ja Rokan rooleihin oli valittu tosi osuvat näyttelijät

Olin huomaavinani eroottista latausta useammassa kuin yhdessä kohtauksessa (luulin jo että Koskela ja se yksi upseeri alkais tappelemisen sijasta suutelemaan)

Haavoittuneen Lehdon tuskanhuuto tuntui sydämessä asti

Valotus oli välillä niin himmeä ettei oikein hahmottanut mitä oli tapahtumassa

Metsät oli tosi vihreitä 80-luvulla

Epäilin ensin olisiko Kari Väänänen uskottava Lammiona, mutta kyllä todellakin oli

Pidin siitä miten tässä elokuvassa näkyi selvästi ohjaajan oma näkemys eikä se ollut kopio kirjasta tai Laineen versiosta

Jostain syystä rakastin Peteliuksen Hietasta, vaikka sitä onkin moitittu liian synkäksi (enkä kestä Hietasen ja Veran söpöyttä, elokuvaversiosta riippumatta)

Kariluoto on todella nuoren näköinen

Elokuva tuntui yli kolmen tunnin kestosta huolimatta loppuvan kesken, mutta se toisaalta jättää miettimään juuri nähtyä

Mielestäni tää on paras elokuvaversiointi Tuntemattomasta sotilaasta

[demonfowl]

Jäätävä kasa swäppi/lottajuttuja :DDD vihdoin pakotin itteni saamaan nää kutakuinkin tehtyä. He on mulle kovin kovin rakkaita. Lisää seuraa.