#tätä on tapahtunut niin kauan kun muistan

[maisseli]

Miks jos syö kuumia kiinteitä ruokia tai kovia ruokia niiku näkkäriä nii yläetuhampaiden takana olevaan ikeneen sattuu pari seuraavaa päivää? Käykö tätä muillekki vai onko mun ikenissä jotain vikaa????

[tiinawrites-blog]

MeToo vs. teknopiirit

Lähiaikoina on tullut jauhettua ja osin kiisteltyäkin häirinnästä ja ahdistelusta tekno- ja muussa konemusaskenessä. Tämä teksti on syntynyt suuresta turhautumisesta ja toivottavasti tämän jälkeen itselleni tulee olo että olen sanottavani sanonut.

Ensin muutama perusasia: sitä mukaa kun MeToo- henki on levinnyt Hollywoodista ja viihdemaailmasta muihin ympyröihin on keskustelu ahdistelusta, häirinnästä sekä rasistisesta ja fobisesta käyttäytymisestä lisääntynyt myös konemusiikkipiireissä. Ongelman noteeraaminen ei kuitenkaan alkanut MeToosta, vaan sen ympärillä on käyty keskusteluja ns. aina. Toisin kuin joillain muilla sosiaalisilla viiteryhmillä, monissa konemusiikkipiireissä on pitkät perinteet esimerkiksi turvallisen tilan politiikasta ja kaikenlaisen ahdistelun, häirinnän, rasismin ja fobisen käytöksen ja puheen vastaisesta toiminnasta. Piireillä on myös pitkät perinteet silmien sulkemiselle erilaisten valta-asetelmien edessä: kulttuuri on erittäin (cis)miehinen ja osittain äärimmäisen valkoinen. Seksuaalista häirintää olen itse kokenut tässä maailmassa ihan yhtälailla kuin muissakin yhteyksissä elämässäni.

Edellisen suuren, MeToota edeltäneen piikin ahdistelusta ja häirinnästä keskustelulle muistan vuoden 2015 alussa, kun teknotuottaja, feministi Paula Tamplen Kaikun- keikalla joukoittain tapahtunut ahdistelu herätteli pohdintaa turvallisuuden parantamisesta kaupallisilla teknoklubeilla. Olin itsekin Templen keikalla paikalla ja ilta oli jatkuvan ahdistelun vuoksi Täysin Totaalisen Paska.

Nyt post-MeToo-maailmassa asiasta puhutaan yhä enemmän. Ikäväkseni tuntuu kuitenkin että keskustelussa edelleen suurta ääntä käyttää ensinnäkin kaikenlaiset vähättelijät että kenties hyvää tarkoittavat mutta karhunpalveluksen tekevät vitsailijat. Samalla victimblaming kukoistaa. Alla oma erittelyni sille mitkä eri asiat keskustelussa mättää.

1.       Ongelma ihan oikeasti on olemassa ja se elää skenen kaikissa osissa

Useimmiten kun ahdistelusta keskustellaan, törmää jossain vaiheessa väitteeseen siitä että ahdistelua tapahtuisi vain ja ainoastaan kaupallisissa/jonkun tietyn promoottorin bileissä/ei ikinä joissain tietyissä bileissä. Tämä on vakavan asian (ahdistelu) käyttämistä keppihevosena ihan muiden keskustelujen (missä on parhaat bileet) käymiseen ja vie fokuksen pois itse asiasta. Kun klubikulttuurissa puhutaan ahdistelusta ja häirinnästä on tietysti äärimmäisen tärkeää tehdä ero erilaisten bileasetelmien välille ja nähdä se millä tavalla eri ratkaisut sopivat erilaisiin konteksteihin. Mutta se, että ug-bileet olisivat lähtökohtaisesti häirinnästä täysin vapaita on täyttä paskaa. Tähän yleensä liittyy väite siitä, että Kaikun ja Ääniwallin kaltaisissa bileissä ahdistellaan koska siellä bailaa skenen ulkopuolinen, ns. “perusjengi”. Tähän myös liittyy väite siitä, että niin kauan kun bileet ovat pieniä ja suljettuja ja ihmiset tuntevat toisensa/ovat paikalla musiikin takia ongelmia ei nouse.

Väärin.

Niin kauan, kun häirinnälle ja ahdistelulle suljetaan tällä tavalla silmät ei asialle voida tehdä mitään. Minua on ahdisteltu niin Suomessa kuin ulkomaillakin, niin Helsingissä kuin muualla Suomessa, ja niin kaupallisilla klubeilla kuin ug-bileissäkin. Ug:issä ehdottomasti harvemmin, mutta vastustan kiivaasti väitettä että skene jotenkin automaattisesti pitäisi huolta omistaan tai että Syvällä Pelissä olevat ihmiset eivät ahdistelisi. 

Totuus on kuitenkin se, että elektronisesta musiikista tykkääminen on aika pieni yhteinen nimittäjä, ja tähänkin porukkaan kuuluu kaikenlaisia ihmisiä laidasta laitaan. Seksuaalinen häirintä on suhteellisen yleistä melkein missä tahansa viiteryhmässä Suomessa, ja sitä tapahtuu myös näissä porukoissa. “Ulkopuolisten” viikonloppujuhlijoiden kääntäminen klubien ovelta tai bileiden siirtäminen entistä enemmän suljettujen, epäkaupallisten ovien taakse ei siis yksinään ratkaise bileissä tapahtuvaa häirintää, koska sitä tapahtuu kulttuurin sisällä, sisäpiiriläisten itensä toimesta. Ihmisillä on yleensäkin tapana luoda tällaisia me-muut- asetelmia ja liittää negatiivisia piirteitä ulkopuolisiin ja positiivisia piirteitä ryhmän sisälle kuuluviin ihmisiin mutta tämä ei heijastele minkäänlaista todellisuutta tässä(kään) alakulttuurissa. 

2.       Ei syyllistetä uhria tai aseteta uhrille kaikkea vastuuta asian ratkaisemiseksi

Kun tästä asiasta keskustelee, tulee yleensä väkisinkin jossain vaiheessa kuultua kommentteja siitä kuinka ongelman ydin on ahdistelluissa itsessään jotka eivät ”tee asialle mitään siinä tilanteessa”. Ikävän usein nämä kommentit tulevat itsekin ahdistelua kokeneilta ja höystetään huvittuneilla kertomuksilla siitä kuinka on itse vetänyt ahdistelijaansa suurin piirtein turpaan keskellä tanssilattiaa, tai kuinka ”nauttii” siitä että voi polkaista ahdistelijoita koroilla varpaille. Joskus tätä perustellaan sillä että ahdistelijoita tulee ”kouluttaa” olemaan ahdistelematta. Samaa ongelmaa vahvistaa myös huumorilla(kin) loukkaantuminen jos ei ole koskaan “saanut” kokea ahdistelua. 

Itse olen yleensä ahdistelutilanteissa sekä hyvin toimintakykyinen että helposti provosoituva, ja minulla on itsepuolustustaitoja. Silti (tai juuri siksi) pyrin kuitenkin välttämään fyysistä reaktiota omalta osaltani ihan niin pitkään kuin vain on mahdollista. En siksi että toisen tilaa rikkonut ahdistelija sinänsä ansaitsisi oman fyysisen tilansa kunnioittamista, vaan siksi että haluan itse varjella itseäni fyysisiltä reaktioilta, myös itse harjoittamaltani sellaisilta.  

Muutaman kerran olen joutunut käyttämään fyysistä itsepuolustusta ahdistelutilanteissa. Näistä tilanteista on jäänyt pitkäksi aikaa aivan uskomattoman hirveä olo. Ei siis huono omatunto, vaan huono olo siitä että olen todella joutunut puolustamaan itseäni fyysisesti ja enemmän tai vähemmän taistelemaan itseni vapaaksi. Kokemukset ovat olleet kammottavia enkä todellakaan ole kokenut itseäni niiden jälkeen voimaantuneeksi tai tyytyväiseksi siitä että pääsin ”kouluttamaan” ahdistelijaani. Reaktiot ovat olleet aina tilanteissa relevantteja mutta ihan todella toivon ettei minun ikinä enää tarvitsisi tehdä niin.

Tällaisessa huvittuneessa ”haha litsaria rohkeesti vaan menemään, naiset!”- kommentointiin liittyy todella paljon isoja ongelmia ja todella vähän oikeita ratkaisuja. Ensinnäkin litsaria ei tarvitse uskaltaa tai kyetä vetämään siinä tilanteessa. Se on pelottavaa ja ahdistavaa eikä sitä pidä keneltäkään vaatia. Ihmisillä pitää voida olla omat rajat myös itsensä fyysisessä vastustamisessa. Uhrin vastaan taistelemattomuudesta syyllistäminen missä tahansa seksuaalisen väkivallan yhteydessä on todella väärin ja itsessään raiskauskulttuurin oire. Ei myöskään ole uhrin vastuu ”kouluttaa” ahdistelijoita millään tavalla.

On ignoranttia olettaa, että kaikilla on samat mahdollisuudet tehdä ahdistelusta julkinen issue keskellä bileitä. On monia eri tilanteita, joissa ahdistelua kokenut ei voi/halua/uskalla kiinnittää kaikkien ympärillä olevien huomiota itseensä tällä tavalla. Itseäni on vuosia sitten ahdisteltu erään bilejärjestäjän pienehkössä tapahtumassa skenessä itseäni paljon tunnetumman, keskeisen henkilön taholta. Olin uusi, nuori ja pihalla, ja ajatus siitä että olisin marssinut tyypin kavereiden luo tai kiinnittänyt kaikkien huomion tilanteessa itseeni oli täysin mahdoton. Tilanne on käyty myöhemmin lävitse, mutta mielestäni on täysin kohtuuton vaatimus, että olisin alkanut jotenkin julkisesti ”kouluttamaan” tätä ihmistä. 

 3.       Kukaan ei ole asian suhteen ulkopuolinen; olet joko osa ongelmaa tai osa ratkaisua

Niin kauan kun kukin meistä on (mikä tahansa) osa tätä kulttuuria, liittyy tämäkin asia jokaiseen meistä jollakin tavalla. Kukaan ei siis ole asian suhteen ulkopuolinen vaikka kuinka yrittäisi ummistaa asialle silmiään. Jokaisen on tärkeä pohtia omaa positiotaan tässä asiassa. Haluanko tehdä jotain asialle? Voinko tehdä jotain asialle? Olenko toiminnallani osa ongelmaa, vai osa ratkaisua?

Tarkoitan sitä että vaikka sinua ei olisi ikinä ahdisteltu, vaikka et itse kokisi ongelmaa suureksi tai se ei estä sinua käymästä tapahtumissa rauhassa, tilanne ei ole näin kaikille. Ongelma on olemassa, ja se on vakava.

Yksin kukaan asiaa ei voi ratkaista, mutta yhdessä sille ehkä voi jo tehdäkin jotain. Kuten yllä painotin, kenenkään ei yksin tarvitse alkaa äänekkäästi vastustamaan ketään bileissä. Pidetään painopiste siinä, että ahdistelua aiheuttavat ahdistelijat, ja ahdistelu loppuu kun ahdistelijat lopettavat sen. Mutta jos voit tehdä jotakin, tee se. Jos näet ahdistelua, voit mennä kysymään tarvitseeko ahdisteltu apuasi. Jos tiedät, että ystäviisi kuuluu tyyppi jolta saattaa joskus päissään ”mennä vähän yli”, yritä ottaa asia ihan oikeasti puheeksi tämän kanssa ja osoita ettet tue tällaista käytöstä. Jos tiedät jonkun ihmisen joka välttelee bileitä/tiettyjä tilanteita bileissä, tarjoudu tukemaan häntä jotta hän pääsisi turvallisesti mukaan. Kysy mitä voi tehdä. Tämä koskee potentiaalisesti kaikkia sukupuolia ja positioita. Mitään sellaista ei tarvitse tehdä johon resursseja ei riitä, mutta jos niitä on, kysy miten voit olla avuksi. Ja jos salaa mielessäsi nyt itse tiedät, että joskus saattaa mennä omassa käytöksessä jonkun rajan yli niin ota tilanne vakavasti ja työstä se tahollasi niin ettet enää toimi niin missään tilanteessa kenellekään.

Mitä haluaisin nähdä?

 - Yksittäisten artistien julkisia ulostuloja siitä, että haluavat kaikkien voivan nauttia soittamastaan musiikista, vastustavat kaikenlaista ahdistelua ja haluavat olla osa ratkaisua. Tämä on aika symbolinen ja vaikutukseltaan ehkä epäkonkreettisen oloinen, mutta ihan hirvittävän tärkeä asia. Itselleni olisi todella tärkeä tietää, että kuuntelemani artistit haluavat minun ja muiden olevan turvassa ja vapaita nauttimaan illasta heidän settiensä aikana. Lisäksi uskon että kun tarpeeksi moni artisti tekee tämän, voi tätä käyttää mahdollisena vipuvartena mikäli jotain ongelmia kasaantuu joihinkin paikkoihin. 

Esimerkiksi ahdisteluun kevyesti suhtautuvaa promoottoria voi ihan eri tavalla painostaa tekemään bileissään jotain eri tavoin jos kaikki lineupissa olevat artistit tiedetään tässä asiassa hyviksiksi. Yksi syy siihen, että Paula Templen keikan jälkeen ihmiset alkoivat keskustelemaan kokemastaan häirinnästä ja miettimään miten esimerkiksi viestiä Pikku-Tonille asiasta johtui juuri siitä että Temple itse on tunnettu feministi ja julkisesti kommentoinut klubeilla ja bileissä tapahtuvaa ahdistelua. Tämä Templen painoarvo ja hänen keikalleen saapuneiden ihmisten käytös aiheutti sellaisen kognitiivisen dissonanssin että siitä syntyi hetkeksi aikaa jopa jonkinlainen pieni liike. 

- Klubiomistajien/promoottoreiden/klubien yms. yms. vastaavanlaisia julkisia ulostuloja. ”Me tunnistamme ja tunnustamme ongelman ja pyrimme toimimaan sen ratkaisemiseksi. Otamme yleisöltä vastaan vinkkejä turvallisemman ja viihtyisämmän klubiympäristön rakentamiseksi. Muistutamme myös, että pokemme ovat asiakkaitamme varten koko tilaisuuden ajan ja ratkaisevat mahdolliset tilanteet ammattimaisesti. Poket löydät kaikista tapahtumistamme ainakin paikoista x ja y, ja lisäksi voit kääntyä tarvittaessa muun henkilökuntamme puoleen.”

- Avointa keskustelua ja stormailua aiheesta. Tässä tullaan nyt siihen millä tavoin kaupalliset ja epäkaupalliset bileet saattavat erota toisistaan. Nyrkkisääntö on, että järjestäjä ei voi pestä käsiään ongelmasta argumentilla ”ei me voida tehdä mitään, kun ei kukaan tule bileissä kertomaan” jos järjestäjä ei itse madalla kynnystä tähän. Turvallisen tilan periaatteet ovat yksi tällainen ratkaisu, kunhan niistä pitää kiinni. Yleisen perseilyn vähentäminen onnistuu hyvällä ovipolitiikalla ja herkällä ulosheittokädellä. 

- Sen asenteen adaptoimista, että mitä vähemmän asiasta tiedät, sitä vähemmän ole äänessä. Etkö ole ikinä ollut ahdistelun uhri? Mahtavaa! Anna siis tilaa niille jotka tietävät asiasta enemmän. Etkö tiedä mitä eri asioita ahdisteluun voi liittyä, jos tilanteessa on esimerkiksi ei-valkoinen, vammainen ja/tai ei-cis-sukupuolinen? Selvä homma, en minäkään! Tiedostetaan oma hegemoninen asemamme ja pidetään huoli, että muutkin saavat turvallisesti puhua mikäli haluavat. Se, ettei itse huomaa jotain ongelmaa ei tarkoita sitä etteikö se olisi olemassa ja vakava asia. Se, että uskaltaa itse nousta isoeleisesti ahdistelua vastaan ei tarkoita sitä että ne ahdistellut jotka eivät näin tee olisivat ongelman ydin.

- Ylipäänsä sen sijaan että eri valta-asemissa olevat tahot (eli ne jotka bileitä järjestää, ihmisiä bileisiin kutsuu ja ovella päästää sisään, ne jotka bileistä viestii, bileissä soittaa ja jotka bileisiin rahaa tai aikaa muuten investoi) itkevät että “asialle ei oikein voi mitään”, nämä tahot voisivat avata keskustelun tai pitää vaikka tilaisuuden ja kysyä avoimin mielin: “mitä me voisimme tehdä, keskustellaan?”