Seuraavan artikkelin on kirjoittanut Juuso Määttänen 2.3.2023 Helsingin sanomien nettisivuille, mistä se on lainattu.
JERE VANTAALTA
"Helmikuussa 2022 vantaalainen Jere Pöyhönen hyppäsi ystävänsä Aleksi Nurmen kanssa Jyväskylään vievään Onnibussiin. Siellä heitä vastassa oli molempien tuttu Johannes Naukkarinen.
Kolmikko vietti aikaa levytysstudiolla ja kuunteli saksalaista Rammstein-metalliyhtyettä. Samalla alkoi syntyä jotain, mikä muuttaisi Pöyhösen elämän.
Se oli kappale, joka tunnetaan nyt nimellä Cha cha cha. Biisiä on kuunneltu Spotifyssa lähes viisi miljoonaa kertaa. Sillä edustetaan Suomea Euroviisuissa toukokuussa, ja vedonlyöntisivustoilla Suomi on kappaleen ansiosta noussut yhdeksi ennakkosuosikiksi.
Viime lauantaina 1,3 miljoonaa suomalaista katsoi UMK-lähetystä, jossa Cha cha cha valittiin valtaisalla äänivyöryllä Suomen viisukappaleeksi. Yleisöäänestyksessä biisi sai yli 120 000 ääntä, enemmän kuin muut kilpailukappaleet yhteensä.
Koko ajan alkaa näyttää vahvemmin siltä, että Cha cha cha -huuma ylittää jopa kahden vuoden takaisen Blind Channel -ilmiön.
Huuman ansiosta Jere Pöyhönen tunnetaan nyt kaikkialla. Hän on kappaleen esittäjä eli Käärijä, pottatukkainen ”paidaton riehuja”. Nurmi ja Naukkarinen ovat tuottajia, joiden kanssa Pöyhönen on tehnyt kappaleen.
Kun UMK-voitosta on kulunut pari päivää, 29-vuotias Pöyhönen juo mangosmoothieta Helsingin keskustassa sijaitsevan kahvilan pöydän ääressä. Vaikka tiettyä väsymystä on havaittavissa, Pöyhönen hymyilee leveästi.
Voiton jälkeen hän ei ole nukkumisen lisäksi ehtinyt tehdä paljon muuta kuin antaa kommentteja.
Haastattelun ollessa loppumaisillaan Pöyhösen selän taakse ilmestyy iso ryhmä alakouluikäisiä lapsia. Porukka kuikuilee ujosti Käärijää, supatus käy kuumana. Lopulta yksi uskaltautuu kysymään, voivatko he saada nimikirjoitukset.
Tätä Pöyhösen elämä on todennäköisesti seuraavat kuukaudet.
Tammi–helmikuun vaihteessa 2020 ilmestyi kaksi suomalaista musiikkijulkaisua, joilla on erikoinen yhteisvaikutus Pöyhösen nykytilanteeseen.
Ensin julkaistiin Erika Vikmanin kappale Cicciolina. Siitä tuli ensimmäinen UMK:n synnyttämä todellinen hittibiisi pitkiin aikoihin. Vikman-ilmiö oli vihdoin merkki siitä, että UMK oli muuttumassa.
Aiemmin lähinnä halveksitusta euroviisukarsinnasta oli tulossa uskottava ja kiinnostava kilpailu, joka voisi nostaa kotimaisia artisteja koko kansan suosioon.
Puolitoista viikkoa Vikmanin kappaleen jälkeen ilmestyi Käärijän esikoisalbumi Fantastista. Se julkaistiin suomenkielisestä rap-musiikista tunnetun Monsp Records -levymerkin alla. Levyltä ei noussut yhtään hittisingleä – mutta se oli merkittävä käännekohta Käärijän uralla.
Vuodesta 2014 alkaen Pöyhönen oli tehnyt työtä oman musiikkinsa parissa ja toivonut, että voisi jonain päivänä elättää sillä itsensä. Nyt työ alkoi tuottaa pikkuhiljaa tulosta. Keikkabuukkauksia tuli enemmän, kun Käärijän maine kovana live-artistina alkoi kulkea suusta suuhun. Levy auttoi keikkamyyntiä.
Sitten tuli koronapandemia. Kaikki keikat peruuntuivat. Pöyhönen oli päivätöikseen kuvannut autoja autoliikkeessä. Hetken hän oli jo ehtinyt suunnitella töiden lopettamista, jotta voisi keskittyä musiikkiin.
”Kun keikat peruuntuivat, ajattelin että onneksi on vielä tämä duunipaikka. Sitten duunipaikkakin lähti alta. Mietin, mitä oikein teen elämälläni. Menetin mielenkiinnon musiikinkin tekemiseen”, Pöyhönen kertoo.
Asiat alkoivat korjaantua, kun Pöyhönen sai työtä veljensä yrityksessä kuvankäsittelijänä. Samalla palasi kiinnostus musiikin tekemiseen. Vähitellen myös keikkoja alkoi taas ilmestyä.
”Aloin taas saada elantoa siinä määrin, että sain vuokrat maksettua. Ei se vielä mitään high life -elämää ollut.”
Nyt Pöyhönen on vihdoin valmis lopettamaan työt veljen firmassa. Hän voi elättää itsensä musiikin tekemisellä. Miltä se tuntuu?
Pöyhönen katsoo harvinaisen vakavana silmiin ja miettii ennen kuin vastaa.
”Niin... Mä en ole periaatteessa sisäistänyt sitä vielä. Kun Cha cha cha julkaistiin, myimme hetkessä 40 keikkaa. On tärkeää, että osaa arvostaa näitä hetkiä tarpeeksi eikä muutu ahneeksi. Jo nyt olen huomannut pientä ahneutta itsessäni. Kun keikkamyyjä soittaa, että on saatu myytyä keikka Ruisrockiin, olen vastannut, että entäs se toinen keikka, josta on puhuttu. Pitää laittaa jäitä hattuun.”
Käärijän tarina on kiinnostava juuri siksi, että se on harvinainen nykyisessä suomalaisessa musiikkibisneksessä. Kaikki tapahtui hetkessä.
Televisio ei ole vuosikausiin tehnyt kenestäkään täysin tuntemattomasta nimestä valtavaa tähteä, kuten vielä 2000-luvun alussa kävi. The Voice of Finland ei toimi suorana ponnahduslautana tähteyteen. Idolsia tai X-Factoria ei ole enää edes tehty.
Käärijästä tuli meemi jo ennen kuin hänen UMK-biisiään oli edes julkaistu. Kuhina isolle yleisölle tuntemattomasta oudon nimisestä artistista alkoi lähes heti, kun UMK-kilpailijat oli julkistettu. Pöyhönen oli arvellut, että niin saattaa käydä.
”Mulle on sanottu, että Käärijä on paskin artistinimi Suomessa. Musta se on vain hyvä asia. Käärijä-nimi on tarpeeksi hölmö. Se kiinnostaa ihmisiä”, Pöyhönen sanoo.
”Nykyään musiikkialalla ei ole tärkeää, kuinka kliseisen tyylikäs olet. Ennemminkin päinvastoin: mitä erikoisempi on, sitä kiinnostavampi on.”
Kun räppiä, elektronista musiikkia ja poppia yhdistelevä sekopäinen Cha cha cha lunasti oudolle tulokkaalle ladatut odotukset, lopputulos ylitti Pöyhösenkin kuvitelmat.
Käärijä on eräänlainen 2020-luvun UMK-kehityksen kulminaatiopiste. Kymmenen vuotta sitten Käärijä olisi todennäköisesti jäänyt UMK:ssa kuriositeetiksi.
Useissa haastatteluissa Pöyhönen on ilmoittanut hakeneensa UMK:hon, koska haluaa voittaa Euroviisut. Sitä hän toistaa nytkin. Liverpooliin ei lähdetä ”hakemaan kokemuksia”.
Se on ihailtavan poikkeuksellista puhetta, mutta herättää silti jatkokysymyksiä. Kuinka kauan Pöyhönen on suunnitellut UMK:hon hakemista?
”Mua on pyydetty esimerkiksi yhteen Suomen isoimmista tosi-tv-sarjoista, mutta kieltäydyin, vaikka se olisi ollut varmasti hauska kokemus. Olen halunnut tulla tunnetuksi musiikilla”, Pöyhönen kertoo.
UMK:n osalta Pöyhönen sanoo odottaneensa oikeaa hetkeä. Hän on halunnut olla henkisesti valmis mahdolliseen pyöritykseen, jota Suomen euroviisuedustajaksi pyrkiminen voi aiheuttaa.
Samalla hän on halunnut tehdä töitä tarpeeksi. Sitten kukaan ei voi väittää hänen koko uransa olevan vain yhden kappaleen varassa. Jo ennen UMK:ta Käärijän suosituimmilla kappaleilla oli miljoonia kuuntelukertoja Spotifyssa.
Jyväskylään Pöyhönen ei silti vuosi sitten lähtenyt tietoisesti tekemään juuri UMK-kappaletta.
Biisi sai alkusysäyksen, kun tuottaja Naukkarinen löysi syntetisaattoriäänen, joka kuulosti niin väärältä, että se tuntui oikealta. Nyt tuo ti-ti-ti-ti-ti-ti-tii -ääni on avainasia koko biisin menestykseen.
”Kun kuulin sen ensimmäisen kerran, repesin nauramaan. Nauroin maha kippurassa, se oli niin törkeän kuuloinen”, Pöyhönen sanoo.
Rammsteinin kuuntelemisen vuoksi Pöyhösen idea oli, että kertosäkeeseen pitäisi saada raskasta äänimaailmaa. Vastapainoksi haluttiin jotain muuta, kevyttä poppia. Se oli tarkoitus tehdä kappaleeseen säkeistön ja kertosäkeen väliseksi osaksi. Myöhemmin syntyi ajatus, että kappale vaihtaa tyyliään viimeisen minuutin kohdalla.
Aluksi kappaleen nimi oli Mr. Cha Cha, ja se kertoi Cha Cha -nimisestä henkilöstä, joka tuo bileet mukanaan. Loppukeväästä jääkiekon MM-kisojen aikaan biisistä oli olemassa jo kasassa jonkinlainen versio.
”Olimme tuottajani Aleksin kanssa katsomassa Suomen peliä, kun sanoin, että mietitään vielä sitä Mr. Cha Cha -biisiä. Siinä on paljon potentiaalia, mitä jos yritettäisiin rakentaa siitä UMK-biisi?”
Pöyhösen mukaan hän kirjoitti uudet sanat puolessa tunnissa baarissa. Seuraavana päivänä mentiin äänittämään, ja sitten biisi lähetettiin Ylelle UMK-ehdokkaaksi.
Syksyllä Pöyhönen kutsuttiin Ylelle haastatteluun, jonne hän marssi ilman paitaa kertoakseen haluavansa voittaa Euroviisut. Nopeasti hän sai tietää tulleensa valituksi UMK-finaaliin.
Seuraavat kuukaudet olivat intoilua ja salailua. Loppuvuodesta kuvattiin biisille musiikkivideo, jonka showpainiteema syntyi ohjaaja Heikki Slåenin ja Pöyhösen keskustelujen pohjalta.
”Olin lapsena todella kova showpainifani, katsoin televisiosta Raw’ta ja Smackdownia. Broidien kanssa leikimme trampoliineilla, ja yhtenä vuonna järkkäsin Smackdown-syntymäpäiväjuhlat. Kavereiden mukaan ne olivat huonoimmat synttärit koskaan, koska juhlat menivät lähinnä veljien kanssa tappeluun.”
Julkisuudessa Pöyhönen on päätynyt olemaan avoimempi kuin aluksi ajatteli. Hän on esimerkiksi kertonut paksusuolensa poistamisesta. Hän sairastaa haavaista paksusuolitulehdusta, joka on krooninen tulehduksellinen suolistosairaus. Hän on toivonut voivansa antaa avoimuudellaan apua samanlaisista ongelmista kärsiville.
Mutta on julkisuudessa ollut myös yksi puoli, joka on onnistunut yllättämään Pöyhösen. Sosiaalisessa mediassa on kaiveltu esiin muun muassa, keitä Pöyhönen seuraa Instagramissa.
Esimerkiksi Jodelissa on päivitelty sitä, miten Käärijän tilillä seurataan Kreml-mielistä ja koronatoimia vastustavaa Valta kuuluu kansalle -puoluetta. Aiheesta seuranneen kohun ja UMK-voiton jälkeen VKK poistui Käärijän seurattavien listalta.
”En ollut varautunut, että ihmisillä on aikaa stalkata, mitä Instagram-tilejä seuraan. Tai että sen perusteella tehdään päätelmiä mun poliittisista aatteistani. Kun tämä tapahtui, tuli sellainen olo, että olenko oikeasti näin kiinnostava. Onko teillä tähän aikaa?” Pöyhönen sanoo.
”Lopulta mulle on ihan sama, mitä musta puhutaan. Mä tiedän totuuden ajatuksistani enkä ole tilivelvollinen kenellekään.”
Selvää on se, että loputtomiin Käärijä-kiinnostus ei jatku samanlaisena. Parhaimmillaan huuma kantaa helposti Euroviisuihin asti.
Jos Käärijä voittaisi Euroviisut, julkisuudesta saisi nauttia seuraavatkin kuukaudet. Mutta silloinkin on jossain kohtaa edessä hetki, kun yleisön kiinnostus kääntyy laskuun.
Pöyhösen tavoitteena ei ole maailmanvalloitus, vaikka hän viisuvoittoon tähtääkin. Hänen unelmansa on nousta Suomessa niin tunnetuksi nimeksi, ettei esimerkiksi festarikeikoille pääseminen olisi vain yhden kesän harvinainen juttu.
Seuraava askel on se, että ihan jokaista keikkaa ei enää tarvitsisi tehdä vaan voisi keskittyä kiinnostaviin isoihin juttuihin, jopa areenatason konsertteihin.
Sinne asti Pöyhönen ei välttämättä koskaan pääse. Siksi hän ajattelee, että nyt kun kysyntää on paljon, kannattaa siitä – artistinimen mukaisesti – yrittää kääriä itselleen myös tuloja.
Valtavirtasuosioon tähtäävän muusikon ammatinvalinta on riskipeliä.
”Joku päivä voin havahtua siihen, että ketään ei enää kiinnostakaan Käärijä. Mä ajattelen, etten jää silloin väkisin sätkimään ja rämpimään. Pitää myös hyväksyä se, että jossain kohtaa on tehty kaikki, mihin on pystytty.” "
12 notes
·
View notes
297 pound hay budden anvil
W., Petersham 78 Collin B., Alburyħ9 Collins Wm., Narrabri 80 Condon P., BurkeĨ2 Constable H., Broken Hill 83 Conroy M., Broken HillĨ4 Conway Mrs. J., Broken Hill 67 Clifford C., Petershamħ1 Clugston Miss B.} East Orange 72 Cockroft J., Petersham 73 Cohen R., Leichhardtħ4 Cole Mrs. D., GoulburnĦ3 Clemens W, F., Mogil Mogil G4 Clement E., Bourke (2)Ħ6 Clement W. Petersĥ1 Choice J., Burta Station 52 Christie C., Moulameinĥ3 Christmas Miss M., Camperdown (2) 55 Clanay P., Cootamundra 56 Clark A, Booligalĥ7 Clark G., Moinbria Station 58 Clark G., Hillston (2)Ħ0 Clark John, Broken Hill 61 Clark T, Cochrane Creek 62 Clark W. Wm., Deniliquin 48 Chii Wa, GranvilleĤ9 Child Mrs. W., Summer Hill 45 Charles W., Grongroe Station 46 Charlton Wm., BourkeĤ7 Chicken, Mrs. W., Narrabri 38 Cemm Joseph, Newcastle 39 Chaboty M., AnuandaleĤ0 Chambers H. P., Narrandera 22 Carne H., NarramineĢ4 Carr John, Gunbar Station 25 Carr T., DeniliquinĢ7 Carroll T.„ Milroy Station 28 Carson Jas., Silverton 29 Carter James, Bourkeģ0 Cartwright C., East Maitland 31 Carver Wm, Rand wickģ2 Casey J., Woowooma Station 33 Caskey John, Broken Hill 34 Castle A., Gulgong 35 Castle C., Grenfellģ7 Cavauougli D. J., Newcastle 4 Callington F., Wentwerth 5 Callan Mr., Albury 6 Camell W., Bunnaħ Cameron A., Werai Station (2) 9 Cameron Alex., Cudgen Scrubġ0 Cameron A., Goolgumbla Station 11 Cameron D., Moamaġ2 Cameron D., Wentworth 13 Cameron John, Bourkeġ7 Campbell James, Weinteriga Station 18 Campion J., Sandy Creek Station 19 Carlson O., WilcanniaĢ1 Carmody J. M., Deniliquin (6) 150 Byrnes C., Tarcoolaġ CAIN James, Moorara Station 2 Callaghan Mrs. B., Broken Hill 142 Byass P., Broken Hillġ44 Byrne C. G., Parramatta Road 139 Butler H., Louthġ40 Butterson H., Frederickton 141 Byass P. W., Whittonġ30 Burke Walter, Oualy Station 131 Burn E., Mittagongġ32 Burns F., Bulgoo Station 133 Burrell W., Goodoogaġ34 Burt Harry, sen., Broken Hill 135 Burt James, sen., Broken Hill 136 Bushe Paul, Hillstonġ38 Butler Mrs. W., Uralla 123 Buckley Mrs., Randwickġ25 Bueckner F. E., Newcastle 119 Buchanan A., Balranaldġ22 Buckland C. C., Parramattaġ17 Bruck & Berry, Broken Hill 118 Bruss Capt. J., Broken Hill 113 Brown T., Silverton (2)ġ15 Brown W., Goolgambla Station 116 Bruce J. S., Loutliġ10 Brown Jno., Tweed Heads 111 Brown P., Broken Hillġ12 Brown W. C., Muhvala 107 Brown G, E., Deniliquin 10S Brown H., Joadja Creek 109 Brown J. J., Torrington 103 Brooken W., Newcastle 104 Brough Bros., Wilcanniaġ05 Brown Mr., Cudgen Scrub 106 Brown Mrs. W., Silverton 100 Brooks G., Granville 101 Brooks T., Pooncarieġ02 Broomfield Mrs. S., Cobham 94 Brindley J., Pooncarieĩ6 Broadbent James, Lcichhardt 97 Bromberg E., Br.okcn Hill 98 Brooke A. T., Broken Hill 87 Bree John C., Wollongong S8 Brennan C., Corowaĩ0 Brennan J, S, Mount Brown (2) 92 Brent Mr., Botany Bay 93 Briggs E. S3 Branfield W., Barringun 84 Bramwell John, BulliĨ5 Bray Mrs. A., Begaħ8 Boylan John, Leichhardt 79 Boyle D, Wentworth (2)Ĩ1 BrackenrigC. T, Broken Hill (2) 70 Bourke E., Hillstonħ1 Bowan W., Broken Hill 72 Bowden G., Pictonħ5 Bowen Mrs, G., Cockbum 76 Bowen G., Cockbum 76½ Bower G., Clifton 77 Boyce G.
0 notes