taivastelia - Tumblr blog

taivastelia · 4 years ago

Text

5. Pastori palvelee tulevaisuutta

Sanoja yhteensä kaikissa kirjoituksissa 2208.

Tässä viimeisessä opintoihin liittyvässä tekstissä mielestäni sopii porautua seuraavaksi tulevaisuuteen. Millaisena itse haluaisin nähdä tulevaisuuden seurakunnan ja miten liitän sen pastoraalityön perusteiden opiskeluun. Eräällä lähiopetuskerralla jo mainitsinkin Maltalla vierailuni ja miten paikallisessa seurakunnassa koin voimakkaasti, että tällaista seurakunnan toiminta tulisi olla. Siellä lapset osallistuivat rukoukseen, raamatunlukuun ym. tehtäviin jumalanpalveluksen aikana. Siellä näkyi sukupolvien välinen kanssakäyminen, yhteys, opetuslapseuttaminen ja keskinäinen rakkaus arkeen tuotuna hienolla tavalla.

Opetusmateriaaleja läpi lukiessani löysin yhtymäkohtia Maltan käytäntöön Allan G. Harknessin artikkelissa. Hän tarkastelee sukupolvien välistä koulutusta tai ennemminkin ohjausta ja ehdottaa kolmea syytä, joiden vuoksi tätä koulutusta tulisi kehittää voimakkaammin. Lyhykäisyydessään ne ovat kristillinen teologia, hengellisen elämän rakentuminen ja yhteiskunnallinen pirstaloituminen. [1]

Kristillinen teologia perustuu apostolien teossa kuvattuun malliin ja todelliseen tilanteeseen, josta nykyajassa ollaan etäännytty. Meidän tulisi palata apostolisen ajan käytäntöön. Jo vanhan testamentin ajattelussa lapset olivat oleellinen osa liiton kansaa. Sama ajattelumalli jatkui alkukirkon ihmisten ajattelussa ja lapset olivat mukana lähes kaikessa toiminnassa. Uskonyhteisö tulee ymmärtää ajattomaksi ja sen kaikki jäsenet -huolimatta iästä tai taustoista- tulee sisällyttää seurakuntaelämään, kaikkiin työmuotoihin ja jumalanpalvelukseen. [2]

Hengellisen elämän rakentuminen: hengellisessä elämässämme Pyhän Hengen aikaansaama muutos ei synny tyhjiössä vaan yhteisössä. Jokainen sukupolvi tuo yhteyteen oman panoksensa, näin jokainen ikäryhmä oppii toisiltaan. Harkness lainaa Westerhoffin ajatusta -yhteisö ollakseen todellinen yhteisö tarvitsee kolmen sukupolven läsnäolon ja vuorovaikutuksen. Liian usein sukupolvet on jaoteltu erikseen seurakunnan toiminnassa. Tulee muistaa, että vanhin sukupolvista on eräänlainen muistipankki, jota ilman toiset sukupolvet on lukittu tämänhetkiseen olemassaoloon. Vaikka nuorin sukupolvi on potentiaalisesti näyn sukupolvi, ei ole mahdollista saada näkyjä ilman muistia, jonka vanhin sukupolvi mahdollistaa. Keskimmäinen sukupolvi on tämän hetken sukupolvi ja silloin kun se on yhdistynyt muiden sukupolvien kanssa, voi se kohdata todellisuuden. Ilman sukupolvien välistä vuoropuhelua, johon jokainen tuo panoksensa, kristillisen yhteisön on erittäin vaikea selviytyä. Paul Welterin tutkimuksen mukaan lapset voivat opettaa aikuisille uskoa, toivoa, rakkautta, paranemisprosessia ja kasvua elämäntapana.[3]

Yhteiskunnallinen pirstaloituminen. Viime vuosina lukuisat maalliset ja uskonnolliset kannanottajat ovat ilmaisseet huolensa nykyisen postmodernin länsimaisen yhteiskunnan hajaantuneisuudesta. Sosiaaliset instituutiot yleisesti kannustavat ikäerotteluun toiminnoissaan, jonka seurauksena tapahtuu sosiaalista köyhtymistä sukupolvien välisten kontaktien puuttuessa. Ainoa aito sukupolvet yhdistävä yhteisö on seurakunta, jolla on potentiaali olla yhteisö, jossa ihmiset kykenevät saavuttamaan todellisen yhteisönä toimimisen - iästä ja taustasta huolimatta. [4]

Mikä on pastorin rooli tässä muutoksessa, jota tarvitsemme tämän ajan keskelle? Saavuttaaksemme tämänkaltaisen toimivan yhteisöllisyyden, vaaditaan johdon mukana olo asennemuokkauksessa, opetusta ja ohjausta löytää ne tulokulmat jotka toimivat jo olemassa oleviin toimintoihin. [5]

Väittäisin näiden toimien myötävaikutuksesta lasten kasvavan seurakunnan jäseninä ja tarttuvan aikanaan vastuutehtäviin niin, että menettäisimme mahdollisimman harvoja joukostamme. Onnistuessaan sukupolvien välinen opetus on opetuslapseuttamista parhaimmillaan, mutta vielä enemmän se on perheyhteyttä luova rakenne, jossa keskinäinen rakkaus voi kukoistaa. Pastorin rooli on olla kaitsija, joka johdattaa seurakuntalampaita...myös rukoukseen ja Pyhä Henki on se joka tuo muutoksen [6].

Harkness Allan G.

1998 "Intergenerational education for An Intergenerational Church?", Religious Education Vol. 93 No 4, 430-447. Internet-lähde: https://www.tandfonline.com/doi/abs/10.1080034408980930404. Viitattu 30.04.2021.

[1] Harkness 1998, 431.

[2] Harkness 1998, 436-437.

[3] Harkness 1998, 438-439.

[4] Harkness 1998, 440-441.

[5] Harkness 1998, 442-445.

[6] Harkness 1998, 445.

0 notes

taivastelia · 4 years ago

Text

4. Pastoraalisen tehtävän haasteita

Tehtävän haastavuutta tutkaillessani törmäsinkin McGrath-Merklen artikkeliin. Hän paneutuu aiheessaan roomalaiskatolisen kirkon pappien identiteettiongelmiin. 1970 -luvulta näihin päiviin katsottaessa on pappien ja pastoreiden toimenkuva muuttunut oman alueen hoitajasta tuottavaksi vertaisohjaajaksi kuvailee McGrath-Merkle. Ongelmiksi nousevat vähäinen kutsumustietoisuus, haasteet, työn vaativuus ja palkitsemattomuus. [1]

Vähäisestä kutsumustietoisuudesta. Kutsumusta tarvitaan. Tärkeää on tietoisuus siitä, että minut on tähän tehtävään valtuutettu sekä siunattu ja tehtäväni on arvokasta. Toisaalta työn tekemisen tiimellyksessä voi kutsumus hämärtyä tai kadota. Tähän voi vaikuttaa ettei työn rutiinin omaisuus tunnu mielekkäältä tai joutuu tekemään tehtäviä, jotka eivät vastaa omia taitoja. Jatkuva esilläolokin voi uuvuttaa[2]. Usein sitä vaatii itseltään niin määrällisesti kuin laadullisesti paljon, mutta myös muiden odotukset ovat usein kohtuuttomat.

Vaativuutta kuvatessaan McGrath-Merkle lainaa Neuhausia. "Pastorin odotetaan olevan saarnaaja, ylistyksen johtaja, sielunhoitaja, opettaja, akateemikko, huolenpitäjä, sosiaalikriitikko, hallintojohtaja, herättäjä, rahoituksen järjestäjä, ja isäntä kaikelle muullekin mahdottomalle". Tämän seurauksena kutsumus voi muodostua tekijälleen vaatimukseksi, jonka tuloksena hän ajautuu uupumukseen[3]. Seurakuntakulttuuri, jossa seurakuntatyöntekijän tulee olla kaikkea kaikille, luo tilanteen, jossa itse pastori jätetään uupumaan vastuunsa keskelle, McGrath-Merkle lisää. [4] Yhteiskunta ja sen muutokset asettavat vaatimuksia ja tuo uusia haasteita tehtävien toteuttamiseen. Tehtävään tulee olla sitoutunut[5], vaikka työn kuva on monella tapaa muuttunut ja on muuttumassa yhä enemmän. Vaativuus näkyy myös pastorin yksityisen elämän velvollisuutena olla hyvänä esimerkkinä[6].

Meidän oppimateriaaleihin lisätyistä artikkeleista psykoterapeutteihin liittyvä teksti antaa mielestäni yhden hyvän lisätyökalun pastoraalisten tehtävienkin hoidossa jaksamiseen. Siellä yhtenä menetelmänä suositellaan hyödyntämään itsehoitostrategioita ja kehotetaan aloittamaan itsensä tarkkailu - ja seuranta, sekä huomioimaan muiden antama palaute omasta toiminnasta.[7] Ne ovat hyviä indikaatteja, joiden perustella voi toimia ennen kuin palaa loppuun.

Palkitsemattomuus näkyy nurinana seurakuntalaisten keskellä, kun työ ei heidän mielestään edisty. Tämä heikentää motivaatiota ja kun ei synny tulosta ei työkään ole enää palkitsevaa. Toinen mistä ei oikein saisi edes puhua on pastorin palkka. Raamattu sanoo, että työntekijä on palkkansa ansainnut[8]. Käytännössä palkka on usein niukan toimeen tulon lähde ja aivan liian pieni vaativuutensa nähden. Ei sekään palkitse!

Tässä vain raapaisu kyseiseen aiheeseen. Historia osoittaa monen hengellisen johtajan kulkeneen samankaltaisen uraputken kautta. Aluksi on tehty töitä suunnattoman paljon innolla reveten joka suuntaan. Jossain vaiheessa on koettu loppuun palaminen, josta kyllä yleensä on sitten nousu. Onko kuitenkaan tarkoitettu niin? Seuraavassa esseessäni tulen pohtimaan seurakunnan hallintomallia. Tämä on laittanut miettimään millainen hallintomalli tukisi työntekijöiden jaksamista ja asemaa. Arvostuksen lisäämiseen kyllä olisi varaa.

Lähteet:

McGrath - Merkel, Clare

2011 "Gregory the Great's Metaphor of the Physician of the Heart as a Model for Pastoral Identity "Journal of Religion and Health, 50/ 2, 374-388. Internet-lähde: https://www.jstor.org/stable/pdf/41349795.pdf?ab_ segments=0%2FSYC-5770%2Fcontrol&refreqid=fastly-default% 3A774987da1a30916b6ce417a2b51415cb. Viitattu 10.03.2021.

Norcross, John C

2000 "Psychotherapist Self-Care: Practitioner-Tested, Research-Informed Strategies", Professional Psychology: Research and Practice 2000, Vol. 31, No. 6, 710-713.

Saarinen, Maria

2004 Piispojen pappiskandidaatteihin kohdistamat odotukset. Tampere: Kirkon tutkimuskeskus. Internet -osoitteessa: https://evl.fi/documents/ 1327140/45386794/Www+3/745fb482-863f-173b-5539-9bdfc08e42fd. Viitattu 11.03.2021.

[1] McGrath-Merkle 2011, 374-375.

[2] Saarinen 2004, 31, 45.

[3] Saarinen 2004, 30-31.

[4] McGrath-Merkle 2011, 376.

[5] Saarinen 2004, 29.

[6] Saarinen 2004, 46.

[7] John C. Norcross 2000, 710-711.

[8] Luuk. 10: 7.

0 notes

taivastelia · 4 years ago

Text

3. Kutsumus: lähtökohta ja merkitys pastoraalisessa tehtävässä

Edellisiä kirjoituksia tehdessäni taivastelin, miten monitahoinen ja vaativa seurakunnan paimenen rooli on. Miten ihmeessä sitten kukaan lähtee toteuttamaan pastoraalista tehtävää? Päädyin siihen, että ennen kaikkia tarvitaan kutsu ja kutsumus. Kutsumustietoisuudesta tulikin sitten keskustelua viimeisellä lähiopiskelurupeamalla huhtikuussa ja siitä päädyin vielä laajentamaan jo kirjoittamaani.

Näen, ettei seurakunnan tehtävissä yleensäkään, ja varsinkaan paimenen roolissa, jaksa tai edes tule olla, ellei koe kutsumusta kyseiseen tehtävään. Niinpä lähdin pärvöttämään asiaa kutsumustietoisuudesta käsin, johon törmäsin McGrath-Merkelin artikkelin kohdalla[1], josta enemmän seuraavassa blogikirjoituksessa.

Kutsumistietoisuuteen liittyy kutsu, joka Vanhassa testamentissa oli sama asia, kuin Jumalan valinta. Esimerkiksi kansan johtajalta vaadittiin Jumalan kutsua.[2] Tämän lisäksi kutsumukseen yhdistyy kuuliaisuus. Voidaan toisaalta nähdä kirkon opetuksessa jo luomiseen pohjautunut kutsu jokapäiväiseen tehtävään ja toisaalta se nähtiin erityisenä kirkon palvelutehtävänä kuten pappeutena. Historiassa voidaan nähdä juuri luostariliikkeen vaikutus vahvistamassa tätä hengellisen kutsumuksen korostamista.[3] Tähän lisäisin, että molemmat kutsumukset ovat tasavertaisia ja yhtä tärkeitä – tehtävän luonne vain on erilainen.

Lisäksi Smith jakaa nämä kutsut ensiksi yleiseen kutsuun Kristuksen seuraajana ja toteuttaa tehtävää rakastamalla Jumalaa ja lähimmäistä. Toiseksi erityiseen kutsuun, jolloin toteutamme erityistä tehtävää Jumalan missiossa. Kolmanneksi välittömään vastuuseen, niihin tehtäviin tai velvollisuuksiin, joihin Jumala on meidät kutsunut tänään. Ne asiat, joita emme voi sivuuttaa jokapäiväisessä elämässämme - kuten vastuu perheestä.[4]

Jeesuksen työ maan päällä kuvaa hyvin sitä, miten hän oli tietoinen kutsumuksestaan. Miten keskittyneesti, kiireettä ja koruttomasti Hän tekikään työtään. Lopussa näemme Hänen vielä lausuvan: "Minä olen kirkastanut sinut maan päällä saattamalla päätökseen työn, jonka annoit tehdäkseni"[5] Kunpa voisimme itsekin levosta käsin sanoa päiviemme lopussa saaneemme valmiiksi meille annetun työn.[6]

Jeesuksen kutsumustietoisuuden näenkin olevan yhtenevä luterilaisen opin kanssa, jossa palvelutehtävään ryhtyvällä tulee olla henkilökohtainen (sisäinen= vocatio interna) kutsumus. Kirkon tehtäväksi muodostuu kutsua ja valtuuttaa tehtävään (vocatio externa). Vihkimyksessä henkilö erotetaan hoitamaan tehtäväänsä siunaamalla kätten päällepanemisen kautta ja rukoilemalla Pyhän Hengen ohjausta toimen toteuttamiseen.[7] Jeesuksellakin oli sisäinen kutsumus tehtäväänsä, Jumala valtuutti hänet Pyhän Hengen kasteessa ja näin Jeesuksen julkinen työ alkoi [8].

Mitä merkitsee olla kutsuttu? Kutsu on sisäistä varmuutta siitä, että minut on tarkoitettu juuri t��hän tehtävään Jumalan kutsumana[9]. Usein kutsumus antaa motivaation [10] ja intohimon kyseiseen tehtävään. Smith lisää, että kutsuttuna eläminen on kaikkien kolmen kutsumusmuodon samanaikaisesti elämistä. Meidän tulee hyväksyä päivittäisten tehtävien rutiininomaisen suorittamisen vastuu voidaksemme toteuttaa yleistä ja erityistä kutsua.[11] Toisaalta kutsumus voi vaatia kuuliaisuutta uskaltaa hypätä tuntemattomaan Jumalaan luottaen. Maarit Eronen kuvaa sitä näin: ”Olen huomannut, että Jumala valitsee usein keskivertoihmisiä, jotka ovat tarpeeksi lapsenmielisiä heittäytymään. Hän ei välttämättä otakaan käyttöönsä vahvuuksiani, jotten luottaisi itseeni vaan joutuisin turvautumaan häneen. On ratkaisevaa uskaltaa ottaa riski. Sitten hän yllättää kaikki”.[12]

Mitä kutsumus antaa työhön? Parhaimmillaan mielekkyyttä, sisäisen perustan miksi ja kenelle tätä työtä teen, jonka vuoksi pystyy rajaamaan tehtäviään. Se antaa myös intoa ja rohkeutta työn tekemiseen, itsensä kehittämiseen ja uskallukseen olla edellä käyvänä.[13]

Lähteet:

Hiltunen, Jari Olavi 2021 "Maarit Erosen elämäkerrassa näkyy yhden naisen vahva kutsumus- tietoisuus ja jopa pilkahdus nykyajan kirkkohistoriaa", Ristin Voitto: Internet -lähde: https://www.ristinvoitto.fi/mielipiteet/maarit_erosen_elamakerrassa_nakyy_yhden_naisen_vahva_kutsumustietoisuus_ja_jopa_pilkahdus_nykyajan_kirkkohistoria/. Viitattu 29.4.2021.

Kirkollisten toimitusten opas 2009 Sinä olet kanssani. Kirkollistentoimitusten opas. Toinen Painos. Helsinki: Kirkkohallitus. Internet -lähde: https://evl.fi/documents/1327140/55718882/Sin%C3%A4+olet+kanssani.+Kirkollisten+toimitusten+opas.pdf/df32c4ea-590c-6823-cd34-755760ad4448. Viitattu 10.03.2021.

McGrath-Merkel, Clare 2011 "Gregory the Great's Metaphor of the Physician of the Heart as a Model for Pastoral Identity"Journal of Religion and Health, 50/ 2, 374-388. Internet-osoitteessa: https://www.jstor.org/stable/pdf/41349795.pdf?ab_segments=0%2Fbasic_search_gsv2%2Ftest&refreqid=fastly-default%3Ada47982783c3c0a05ad30d36d9f6fccd. Viitattu 10.3.2021.

Alphacrucis Gollege (tied. puutt.) MIN101/MIN401 Ordination, Calling and Women - PowerPoint-esitys. Internet -lähde: https://isokirja.mmg.fi/mod/resource/view.php?id=27547. Viitattu 08.04.2021.

Saarinen, Maria 2004 Piispojen pappiskandidaatteihin kohdistamat odotukset. Tampere: Kirkon tutkimuskeskus. Internet -osoitteessa: https://evl.fi/documents/1327140/45386794/Www+3/745fb482-863f-173b-5539-9bdfc08e42fd. Viitattu 11.03.2021.

Smith, Gordon T. 2014 Called to Be Saints : An Invitation to Christian Maturity. Illinois: InterVarsityPress. Internet -osoite: https://web.a.ebscohost.com/ehost/ebookviewer/ebook/bmxlYmtfXzY3NTI4OF9fQU41?sid=6f3a1055eb9f4642bab83f9460ccf9e5@sessionmgr4008&vid=1&format=EB. Viitattu 16.04.2021.

Teinonen, Seppo A. & Teinonen, Riitta 2003 Ajasta ylösnousemukseen: Sata sanaa teologiaa. Jyväskylä: Kirjapaja.

[1] McGrath – Merkel 2011.

[2] Teinonen & Teinonen 2003, 19.

[3] Teinonen & Teinonen 2003. 139 - 140.

[4] Alphacrucis Gollege, dia 8.

[5] Joh. 17:4.

[6] Smith 2014, 89-90.

[7] Kirkollisten toimitusten opas 2009, 118.

[8] Mark. 1:9-11.

[9] Saarinen 2004, 30.

[10] Saarinen 2004, 30.

[11] Alphacrucis Gollege, dia 9.

[12] Hiltunen 2021.

[13] Saarinen 2004, 30, 45.

0 notes

taivastelia · 4 years ago

Text

2. Paimenuuden vaatimukset ja tehtävät

Edellisessä tekstissä paneuduin Psalmin 23 kuvaukseen "Herra on minun Paimeneni" pohjalta paimenuuden ja vastuuvirkojen esikuvaan raamatunaikaisen lammaspaimenen työnkuvan kautta. Kuten saimme huomata, kyseessä oli monipuolinen ja haastava tehtävä, jota ei varmastikaan osattu, eikä osata, tarpeeksi arvostaa.

Uuteen Testamenttiin saavuttaessa ja seurakunnalle vastuuhenkilöitä päätettäessä Paavali antaa pitkän listan siitä, millainen henkilön tulee olla voidakseen hoitaa tointaan mahdollisimman hyvin ja horjumatta uskossaan. Tituskirjeen[1] luettelo: nuhteeton, ei ylimielinen eikä äkkipikainen, ei juomiseen taipuvainen, ei väkivaltainen eikä oman edun tavoittelija, vieraanvarainen, hyväntahtoinen, harkitseva, oikeamielinen, hurskas ja itsensä hillitsevä, pitäydyttävä opin mukaisessa sanassa voidakseen rohkaista terveellä opetuksella ja kumota vastustajien väitteet antaa monipuolisen ja kattavan kuvauksen tehtävissä tarvittavista ominaisuuksista.

Löydämme paimen sanaa käytettävän myös Uudessa Testamentissa ja huomaamme paimentehtävässä eri vivahteita. Luukkaan evankeliumissa joulukertomuksessa paimenet vartioivat laumaansa[2]. Johanneksen evankeliumissa Jeesus puhuu itsestään hyvänä paimenena[3], joka on valmis kuolemaan lampaidensa edestä, tuntee lampaansa ja ne tuntevat hänet, lampaat kuulevat hänen äänensä ja hän pitää laumansa koossa. Selkeästi voimme siis nähdä seurakunnastaan huolehtivan [4] ja johdettaviensa puolesta uhrautuvan paimenen. Tähän Pietari ensimmäisessä kirjeessään lisää, että tehtävää tulisi tehdä vapaaehtoisesti ja tapahtua "sydämen halusta"[5].

Kaikki edellä mainittu kiteytyy Paavalin sanoissa "Pitäkää huoli itsestänne ja koko laumasta, jonka kaitsijoiksi Pyhä Henki on teidät pannut; huolehtikaa seurakunnasta, jonka Herra omalla verellään on itselleen lunastanut[6].” Näihin raamatunkohtiin voimme liittää tunneillakin käsitellyt pastoraaliseen toimenkuvaan kohdistuvat tehtävät, jotka Stitzinger jakaa seuraavanlaisesti a) paimen tai pastori, paimen, merkitsee johtajuutta ja valtaa merkitsevää asemaa, sekä opastusta ja huolenpitoa b) kaitsija, episkopos, painottaa ohjausta, valvontaa ja johtamista kirkossa c) vanhin, presbyteros, korostaa kirkon hallintoa ja hengellistä ohjausta b) julistaja tai saarnaaja, kerux, viittaa evankeliumin julkiseen julistamiseen ja lauman opettamiseen sekä e) opettaja, didaskalos, on vastuussa pyhien kirjoitusten opettamisesta ja esittämisestä.[7]

Pastoraalista toimenkuvaa mielestäni hyvin täydentää vielä johtaja, proistamenos, jonka löydämme esimerkiksi Roomalaiskirjeessä kehotuksena, joka johtaa, johtakoon tarmokkaasti [8]. Sanan sisältö kuvaa mielestäni hienosti vielä yhtä osa-aluetta pastoraalityössä. Sana merkitsee nimittäin asettaa eteen, olla etummaisena, johtaa, huolehtia ja ahkeroida[9]. Tästä näen tehtävään kuuluvan kokonaisvaltaisen seurakunnan johtamisen, jossa toimessa ollaan etummaisina ja esimerkkeinä, kaitsetaan laumaa ja suojellaan sitä kaikenlaisilta vääryyksiltä ja vääriltä opeilta.

Tämän jälkeen en enää yhtään ihmettele tuota tehtävän haltijan ominaisuuksista laadittua pitkää listaa. Balchin vielä korostaa puhtaita motiiveja ilman oman edun tavoittelua paimentehtävässä, joka sisältää huolenpitoa, opettamista ja palvelemista kaikkien parhaaksi [10]. Juntunen huomauttaa Jeesuksen olevan se ainoa oikea paimen, jolla on voima ja valta pelastaa synnistä ja kuolemasta. Tähän emme me ihmiset pysty. Juntunen kuvaileekin tehtävää paimenkoirana, joka omalla toiminnallaan ohjaa Jeesuksen luokse. Vääristä motiiveista tapahtuvaan työhön Juntunen tekstissään viittaa siihen, ettei tällainen opetus tyydytä laumaa ja väärin motivoitunut ohjaa vain eksyksiin ja kauemmaksi Jumalan yhteydestä. [11] Tämän vuoksi onkin todella tärkeä seurakunnan vastuutehtäviin valittaessa ottaa selvää millaista “jälkeä” ehdokas on jälkeensä jättänyt ja millaisena toimijana hänet tunnetaan.

Lähteet:

Balchin, John F. 1998 Mitä Raamattu sanoo seurakunnasta. Keuruu: Aika Oy.

Juntunen, Sammeli (Tied. puutt.) "Hyvä Paimen", Internet- lähde: https://www.savonlinnanseurakunta.fi/documents/475004/27207525/Joh+32.pdf/1465f290-6748-5524-b46b-f6f1a2c7a78f. Viitattu 14.3.2021.

Liljeqvust, Matti 2001 Kreikka - Suomi, Uuden testamentin sanasto. Keuruu: Aika Oy.

Petts, Daavid 2007 Armolahjat seurakuntaa rakentamassa. Keuruu: Aikamedia.

Stitzinger, James F. 1995 "Pastoral Ministry in History", The Master’s Seminary Journal, 6 no 2 Fall 1995, 143-180.

[1] Tit. 1: 7-9.

[2] Luuk. 2:8

[3] Joh.10:11-16

[4] Petts 2007, 83.

[5] 1 Piet. 5: 2-5.

[6] Apt. 20:28.

[7] Stitzinger 1995, 149.

[8] Room.12:8.

[9] Liljeqvist 2001, 156.

[10] Balchin 1998, 124.

[11] Juntunen (tied. puutt.), 3-4.

0 notes

taivastelia · 4 years ago

Text

1. Pastori vai paimen - ja muita esikuvallisia kielikuvia

Nämä viisi tulevaa tekstiä olen laatinut teologianopintojeni tehtävän annon vuoksi. Aiheena on ollut pastoraalityö ja hyppään suoraan aiheeseen. Koen, että nykyään tehdään liikaakin pesäeroa paimen- ja pastorikäsitteiden kanssa. Sillä, kun katsoo pastori-sanan etymologiaa huomaamme, että sen latinankielinen kantasana pastor tarkoittaa itse asiassa paimenta[1]. Kuitenkin historian saatossa olemme käyttäneet sanaa pastori ja ehkä menettäneet sanan alkuperäisen tarkoituksen ymmärtämisen. Nykyään pastori tarkoittaa enemmänkin saarnaajaa ja liitämme sen myös seurakunnan työntekijän virkaan, emmekä niinkään sanan alkuperäiseen taustaan eli paimenuuteen. Voidaksemme ymmärtää paimenuuden konkreettista merkitystä ja tehtävän luonnetta meidän on hyvä tutustua asiaan vähän syvemmin.

Opiskelen tällä hetkellä teologiaa ja tunneilla olemme käyneet läpi pastoraalityön raamatullisia perusperiaatteita. Onkin tärkeää pastorin virkaa ja tehtäviä määritettäessä pohjata raamatullisiin tietoihin. Stitzinger aloittaa Vanhaa testamenttia lainaamalla "Herra on minun paimeneni[2]", joka kuvailee Jumalan pastoraalista roolia kansansa parissa. Tämä kuvaus viittaa siihen, että pastorin tehtävät vaativat auktoriteettia, hellää hoitoa, tiettyjä tehtäviä, rohkeutta ja uhrauksia. Jumalan paimenelliseen huolenpitoon ja rakkauteen liittyy Hänen kurinpitonsa ja vastuuvelvollisuutensa niitä kohtaan, joita Hän rakastaa.[3]

Paimenen tehtävää raamatun ajan maailmassa on kuvattu suojelijana ja taistelijana vaaroja vastaan laumansa edestä sekä ruoan ja juoman hankkijana. Hän oli vastuuvelvollinen jokaisesta lampaasta niiden omistajalle. Hän käytti tehtävänsä hoidossa erilaisia työvälineitä. Sauvaa käytettiin tasapainon pitämiseen ja lampaiden ohjaamiseen sekä merkitsemiseen. Laukku sisälsi ruokaa ja ruokopillin. Linko ja nuija olivat puolustautumista varten. Lammastarhassa eläimet pidettiin yöaikaan turvassa ja lampaita vartioitiin koko ajan. Tällainen tiivis yhteys paimenen ja lampaiden välillä merkitsi sitä, että paimen tiesi katraansa yksilöllisetkin tarpeet. [4] Edellä ilmaistu on hyvin esikuvallista paimenen huolenpidon merkityksestä ja tämän myötä voimme hahmottaa mitä se merkitsee nykyisten seurakuntavirkojen hoidossa.

Mielestäni hyvin tähän päivään tuotuna nuo paimenellisen esikuvan tehtävät toteutuvat meille tunneillakin käsitellyssä Cahalanin pastoraalisen palvelutyön jaottelussa a) opettamiseen, laukussa oleva leipä b) saarnaamiseen, sauvalla ohjaaminen c) huolenpitoon, vastuuvelvollisuus omistajalle ja lammastarha, joka antaa suojaa d) rukoukseen ja palvontaan, laukussa oleva ruokopilli e) sosiaaliseen laupeuteen ja oikeudenmukaisuuteen, linko, nuija ja ruoan hankkijana toimiminen sekä f) johtamiseen ja hallintoon, sauva, jolla paimen piti tasapainoa itselleen ja ohjasi lampaita. [5]

Paimenuuden tehtävän monipuolisuus ja lahjojen määrä kuvaavat mielestäni sitä, ettei tehtävään yksin pysty kuin ainoastaan Jumala itse. Jumalan rakkaudesta ja huolenpidosta jälleen kerran kertoo se, että Hän on ripotellut näitä lahjoja eri ihmisille. Kysymys ei niinkään ole siitä mitä nimeä seurakunnan johtajasta tai johtajista käytämme vaan se, että Jumala antaa tarvittavia taitoja seurakunnan vastuunkantajille, jotta tehtävät tulisivat hoidettua. Huolenpitoa on myöskin se, ettei palkatun pastorin tarvitse yksin revetä tekemään kaikkia näitä tehtäviä vaan vastuu on kollektiivinen ja vapaaehtoisiakin tarvitaan. Toisaalta jokainen voi antaa oman panoksensa omalla osaamisalueellaan ja toisaalta yhteisöllisyys kasvaa jaettaessa työt. Tässä näen seurakunnan Kristus-ruumin jäsenien nivoutuvan hienolla tavalla kiinni toisiinsa.

Lähteet:

Cahalan, Kathleen A. 2010 Introducing the Practice of Ministry. Collegeville, Minnesota: Liturgical Press.

Gower, Ralph 1990 Raamatun ihmisten maailma. Keuruu: Ristin Voitto.

Petts, David 2007 Armolahjat seurakuntaa rakentamassa. Keuruu: Aikamedia.

Stitzinger, James F. 1995 "Pastoral Ministry in history". TMSJ 6/2 (Fall 1995) 143-80. Internet-lähde: https://tms.edu/m/tmsj6f.pdf. Viitattu 28.2.2021.

[1] Petts 2007, 83.

[2] Ps. 23:1.

[3] Stitzinger 1995, 147.

[4] Gower 1990, 134-140.

[5] Cahalan 2010, 69–98.

1 note · View note