vaurasnainen-blog

[vaurasnainen-blog]

Talousvalmentaja-Terhi ja Varjosta valoon

Talousvalmentaja-Terhi -blogin lisäksi olen aloittanut bloggaajana Cityn blogissa. Varjosta valoon -blogini ensimmäinen kirjoitus Musiikki sisälläni kertoo intohimostani ja valottaa taustoja, miten minusta on kasvanut se ihminen, joka tänä päivänä olen. Tervetuloa lukemaan!

[vaurasnainen-blog]

Louis "Luikka" Vuitton - rakkauteni kohde

Omistan kaksi merkkilaukkua, Mulberryn ja Louis Vuittonin. Ensimmäisen olen ostanut vuonna 2006 ja toisen 2010. Kumpikaan näistä hankinnoista ei ole ollut hetken päähänpisto vaan mietin esimerkiksi Louis Vuittonin ostamista kolme vuotta. Osin kysymys oli siitä, että edes uskalsin mennä heidän liikkeeseensä ja syvimmiltään siitä, että olenko minä laukkuni ansainnut. Liikkeeseen sisälle astuminen ensimmäisen kerran kuvasi minulle enemmänkin riittiä, että myös minä voin nauttia ”luksuksesta” ja se kuuluu yhtä lailla myös minulle, kun aika on siihen kypsä. Kun olin päässyt itseni kanssa sinuiksi ajatuksesta, että olen laukun ansainnut ja nyt on oikea aika, astuin rohkeasti sisään kauppaan. Muistan edelleenkin sen tunteen, miten onnellinen olin, kun tulin ulos liikkeestä kauniista paketoitu laukku kädessäni. Minä sain tehtyä sen, mistä olin pitkään haaveillut. Sen jälkeen ”Luikkani” on ollut melkein aina matkassani. Siellä ovat kulkeneet niin työvälineet kuin lasteni vaipat ja vaihtovaatteet. Laukulla, kun on tarpeeksi kokoa, että kaikki elämäni tarpeet mahtuvat sinne tarpeen tullen.

Tykkään Luikastani todella paljon, oikeastaan rakastan sitä. Se on minulle enemmän kuin laukku. Se kertoo siitä, että olen taloudellisesti luonut itselleni tilanteen, joka mahdollistaa tämän. En missään nimessä olisi voinut ostaa laukkua vuosia aiemmin, koska en ollut taloudellisesti vielä siinä tilanteessa, että se olisi ollut järkevää panostaa satoja euroja laukkuun. Se, että jaksoin odottaa muutaman vuoden, merkitsee minulle tulevaisuudessakin mahdollisuutta ostaa luksusta ja panostaa asioihin, jotka ovat kalliita, mutta myös kestävät aikaa. Tänä päivänä voisin ostaa vaikka Louis Vuittonin kaupan tyhjäksi kerralla, mutta rahankäytön prioriteetit ovat luonnollisesti muualla. Luksuksen ostaminen on enemmänkin riitti sille, että olen saavuttanut elämässäni itselleni tärkeitä ja merkityksellisiä tavoitteita.

Uskon, että luksus, mitä ikinä se sinulle tarkoittaakaan, on tarkoitettu meille kaikille. Sinä voit nauttia kauniista tavaroista ja vaatteista, vapaa-ajasta ja elämyksistä, mutta se kannattaa tehdä taloudellisesti kestävällä tavalla. Tiedän, että se on mahdollista tehdä taloudellisesti kestävällä tavalla, jos vain on ensin valmis tekemään työtä sen eteen. Kärsimätön ottaa pikavipin ja marssii merkkiliikkeeseen, mutta me kaikki tiedämme mitä se tekee omalle taloudelle ja itsetunnolle, kun olalla roikkuu valhe - statussymboli, johon meillä ei oikeasti ole varaa.

Luksusta viikkoosi Terhi

[vaurasnainen-blog]

Idea työttömien saamiseksi töihin

Ongelmien ratkaisu ei ole helppoa. Ja mitä isommaksi ongelma tulee, sitä ympäripyöreämmäksi myös keskustelu useimmiten käy ja harvoin konkreettisia ehdotuksia heitetään ilmaan. Ajatellaanpa työttömyyttä. Monet sanovat, että kannustinloukut pitää poistaa, mutta harva kertoo, kuinka se tehdään käytännössä. Esimerkiksi kuinka paljon ihmiset saisivat tehdä töitä, että he eivät menetä tukiaan tai kuinka paljon palkkojen veroaste tulisi olla, että ihmiset kokisivat työn vastaanottamisen kiinnostavaksi. Kyllä todellakin kiinnostavaksi. Minusta on vaikea ymmärtää, että joku olisi vain kotona ja eläisi tuilla, koska ei ole kiinnostunut työnteosta. Mutta kuulemma näitä ihmisiä löytyy tänä päivänä enemmän kuin minä haluaisin uskoa.

Työkykyisille, joille ei työ maistu tai työnhakijoille, jotka pelkäävät muutosta (kotona voi olla turvallisempaa kuin työyhteisössä) tämä on erityisesti motivaatiokysymys. Ja nyt ei ole kysymys heidän omasta motivaatiostaan vaan muiden ympärillä olevien. Arjessa ympärillä ei ole välttämättä yhtään henkilöä, joka kannustaisi työntekoon. Mutta kerran kuussa hän tapaa ainakin yhden ihmisen jonka pitäisi olla. Ja siitä oma ideani syntyi.

Työnhakijat tai tukiin oikeutetut käyvät joka kuukausi jonkun virkamiehen puheilla, jotta tuet tilille kilahtavat. Työntekijä, jonka tukia hakeva henkilö tapaa, tulisi pitää huoli, että tukienhakija ei enää seuraavana kuukautena näkyisi asiakkaana. Ehdottaisin, että pistetään kilpailu pystyyn, kuka saa eniten ihmisiä töihin ja kunnon palkkio päälle. Tehokkuudesta, kun saattaa koitua oma työttömyys.

Samalla saattaisi hoitua Suomen toinenkin haaste, innostus- ja tarinankertojantaitojen karttuminen. Näiden täytyy olla huippuluokkaa, että saa toisen, joka voi olla täysin halutun työntekoon, innostumaan siitä ja ottamaan askeleen pois mukavuusalueeltaan ja menemään töihin. Näitä taitoja tarvitaan tänä päivänä enemmän kuin koskaan. Tekninen hienous ei ole aina päätöksentekokriteeri numero yksi ostohetkellä, vaikka niin haluaisimme edelleen uskoa. Vaikka työttömyys uhkaisikin tehokasta viraston työntekijää, koska asiakkaita ei enää olisi, uskon hänen taitojensa olevan huippukysyttyä suomalaisessa yritysmaailmassa.

Idearikasta viikkoa Terhi

PS. Haaste on toki se, että virastojen työntekijöiden tulisi muuttua valmentajiksi ja innostajiksi. Jos tämä ei onnistu, valtion kannattaisi palkata tehtävään rekrytointifirma tai valmennusyritys, joka saa palkkion tuloksia vastaan.

[vaurasnainen-blog]

Inhokista tulonlähde

En minä osaa kirjoittaa. Ei minulla ole mitään sanottavaa. Minua nolottaa kirjoittaa. Minua hävettää. Näitä ajatuksia kelasin puoli vuotta talvella 2009–2010. Nimenomaan kelasin. Mieheni yritti kaikin keinoin saada minua kirjoittamaan blogia, mutta minä harasin vastaan kaikin tavoin. Välttelin kirjoittamista myös kaikissa muissa yhteyksissä parhaani mukaan. Olin ollut mukana muutaman vuoden nuorkauppakamarissa, joka tarjoaa kehittymisenpaikkoja vaikka kuinka paljon. Sielläkin mieluummin tartuin puhelimeen ja myin kuin olisin kirjoittanut sanaakaan.

Jossain vaiheessa oma olotila alkoi olla niin tukala lykkäämisestä, että oli suorastaan pakko tehdä jotakin. Keksin idean kirjoittaa jokaisesta viikonpäivästäni jonkun tapahtuman tai ajatuksen, mitä olin pohtinut. Muistan vieläkin, kun painoin ensimmäisen kirjoituksen liveksi. Nyt se on siellä, enkä koskaan enää saa sanojani tekemättömäksi, muistan pohtineeni. Eniten taisin jännittää, miten ihmiset reagoisivat. Huoli oli turha. He eivät reagoineet mitenkään. Teksti oli huono ja enkä edustanut heille mitään sellaista asiaa, minkä he olisivat tunteneet omakseen ja olisivat voineet liittoutua.

Jatkoin sinnikkäästi blogin pitämistä - tosin hyvin epäsäännöllisesti. Kirjoittaminen ei maistunut hyvältä, koska vieläkin pohdin, mitä järkeä tässä on. Kirjoituksia luki vain kourallinen ihmisiä ja se ei tuntunut tuottavan tuloksia. 

Kuitenkin sain päähäni kirjoittaa kirjan, mikä tuntuu aika uskomattomalta, koska enhän minä edes tykänyt kirjoittaa. En ehkä olisi koskaan aloittanutkaan, jos ystäväni Helena ei olisi asiasta minulle sanonut. Hän sanoi aika maagiset sanat ”sinun kannattaisi”. Ja tämähän iski minuun kuin veitsi voihin.

Kirja tuli tehtyä enemmänkin innolla ja sisulla kuin rakkaudella kirjoittamista kohtaan. Olin niin innoissani tulevasta lopputuloksesta, että jaksoin istua tunteja aloillani ja vain naputtaa. Tänä kesänä olen monesti miettinyt, että miten ihmeessä sainkin sen aikaiseksi. Kirjoitin nimittäin enemmän kirjan sivuja kolmessa kuukaudessa kuin olin kirjoittanut blogitekstejä reilussa kahdessa vuodessa.

Eilen oli merkittävä päivä elämässäni. Silloin julkaistiin ensimmäinen kirjoitukseni Ilta-Sanomien ja LIV:n blogissa. Kolmessa ja puolessa vuodessa on tapahtunut muutos. Inhoamastani asiasta on tullut minulle tulonlähde ja voin jopa sanoa nykyään, että nautin kirjoittamisesta. Uskoisin, että asia on näin - mitä enemmän tekee, sitä paremmaksi tulee ja sitä enemmän siitä nauttii.

Intoa viikkoosi Terhi

[vaurasnainen-blog]

Potkut tuli – miten kävi taloudellisesti?

Blogissa vieraskirjoittajana Kristiina, joka osallistui valmennukseen keväällä 2010. Hänelle valmennus antoi sysäyksen pohtia osake- ja asuntosijoittamista. Kristiinan talous joutui testiin viime vuoden lopulla, kun töistä tuli potkut. Miten kävi taloudellisesti?

Viime vuoden lopussa olin samassa tilanteessa kuin kymmenet tuhannet muut suomalaiset: työpaikallani oli yt-neuvottelut. Minulle tuli potkut. Irtisanoutumispaketteja jaettiin vain osalle, itse en siihen joukkoon kuulunut. Työvelvollisuuteni loppui joulukuussa ja tammikuussa sain viimeisen palkan ja lomarahat.

En ollut koskaan aiemmin ollut työttömänä, mutta 90-luvun lamasta oli jäänyt jo kouluaikoina takaraivoon, että työttömyys on jotain kamalaa. Yt-neuvottelujen aikana oli ehtinyt pelätä jo etukäteen taloudellista selviämistäni.

Tammikuussa 2013 pitikin katsoa taloustilannettani kokonaisuutena. Elän kahden hengen taloudessa, kummankin palkka on ollut 4000 euron paremmalla puolella, kokonaisbruttotulot ovat kuukaudessa noin 9000 euroa. Kuuluin ansiosidonnaisen päivärahan piiriin. Tammikuun palkka ja lomarahat olivat nettona noin 6000 euroa.

Työkkärin kuponkeja täytellessäni kuulin, että ensimmäisen päivärahan maksaminen voisi kestää, olihan pääkaupunkiseudulla paljon uusia työttömiä työnhakijoita. Tajusin, että minulla olisi onneksi varaa odottaa päivärahoja jonkun aikaa. Henkilökohtaisella säästötililläni oli rahaa 6000 euroa, noin kahden kuukauden nettopalkkaa vastaava summa. Perheellämme on käytössä kaksi yhteistiliä: asuntolainatili ja taloustili. Siirrämme kumpikin kuukausittain 800 euroa asuntolainatilille ja 300 euroa taloustilille. Summat ovat hieman yläkanttiin, sillä lainanlyhennysten, vastikkeen maksun ja yhteisten laskujen jälkeen tileille jää hieman rahaa ja kummallekin tilille oli kertynyt useampi tuhat euroa ”pohjakassaa”. Tammikuun tuloistani käytin ison osan siihen, että siirsin omat osuuteni asuntolaina- ja taloustilille niin pitkäksi aikaa etukäteen kuin pystyin.

Visa-lasku oli loppuvuodesta paisunut lähes 2000 euron suuruiseksi. Kuittasin Visan nollille myymällä rahasto-osuuteni. Töissä ollessani siirsin joka kuukausi 200 euroa säästötililleni ja 50 euroa rahastoon. Totesin, että koska säästötilille siirtäminen menee nyt jäihin, lakkautan myös rahastosijoittamisen toistaiseksi ja lunastan rahasto-osuuteni pois. Summa riitti juuri Visa-laskun maksamiseen ja hieman ropoja jäi käyttötilillekin.

Seuraavaksi arvioin muun omaisuuteni. Oman asunnon myyminen olisi äärimmäinen hätäratkaisu. Kuukausittaiset asuntomenot tuntuivat korkeilta – selviäisinkö päivärahalla omasta osuudestani? Toisaalta omistusasunnossa voisi tarvittaessa sopia pankin kanssa, että maksaa vain korkoja jonkun aikaa, tämä oli kirjattu asuntolainaehtoihinkin. Vuokranmaksussa ei voisi samalla lailla joustaa. Päätin yrittää selvitä 1100 euron kuukausittaisista asuntokuluistani itse niin kauan kuin pystyisin.

Muuta omaisuutta löytyi osakesalkun ja sijoitusasunnon verran. Osakkeita olin saanut vuosia sitten vanhemmiltani verovapaana lahjoituksena. Lahjoituksen arvo oli alun perin ollut noin 9000 euroa, mutta kas – salkun arvo olikin alkuvuodesta noin 40 000 euroa. Ikinä en ollut yhtään osaketta myynyt tai ostanut, mutta äitini sijoitustaktiikka oli osoittautunut hyväksi. Hän kuulemma noudattaa E-liikkeen oppeja, eli ostaa niitä osakkeita mitä Ehrnroothin rahakas suku suosi. Pottia oli paisuttanut erään yhtiön pitkäaikainen menestys, joka oli moninkertaistanut osakkeen arvon viime vuosien aikana. Tajusin, että jos myisin osakesalkkuni siltä seisomalta, saisin tilille yhtä paljon rahaa kuin palkkatuloina vuodessa. Tästä seurasi todella suuri helpotuksen huokaus. Koskisin osakkeisiin vasta jos olisi pakko.

Sijoitusasunnon omistaja minusta oli tullut puolivahingossa. Sinkkuvuosina olin ostanut itselleni pienen asunnon ja kun tuli ajankohtaiseksi muuttaa miehen kanssa yhteen, panin asunnon vuokralle. Tuolloin kun asunnosta oli niin paljon lainaa maksamatta, etten olisi kummoistakaan pesämunaa yhteiseen kotiin tuonut. Vuokran olin saanut aina ajallaan ja asunnon laina- ja vastikekulut olivat alhaisen koron ja pienen marginaalin ansiosta niin pienet, että pystyin hoitamaan sijoitusasunnon kaikki kulut vuokratulolla. Laskin, että jos panisin asunnon saman tien myyntiin, niin käteen jäisi arviolta vähintään 10 000 euroa, mahdollisesti 20 000 euroa, kenties jopa 30 000 euroa. Totesin, että tähänkään ei tarvitse ryhtyä vielä.

Ensimmäinen ansiosidonnainen päiväraha tuli tililleni maaliskuun lopussa, noin kaksi kuukautta lomarahojen tulemisen jälkeen. Olin hämmästynyt, kun tililleni ropsahti nettona noin 2100 euroa. Päivärahoja varten tilaamani veroprosentti oli jäänyt pieneksi, veroa meni vain 10 %. Lisäksi päivärahoissa maksettiin jonkinlaisia lisiä ensi viikoilta. Seuraavatkin päivärahat olivat mukavan suuruisia, pienimmillään 1900 euroa kuussa. Tajusin saavani nettopäivärahaa enemmän kuin monet kaverini bruttopalkkaa ja olin tyytyväinen, että olin aikanaan palkkaneuvotteluissa rohkeasti pyytänyt kunnon palkkaa itselleni. Nyt siitä palkittiin.

Työnhaku oli välillä todella stressaavaa, mutta lopulta työllistyin lähes tilastojen mukaisesti. Akateemisen työnhakijan työttömyysaika jää kuulemma joko noin kolmen kuukauden mittaiseksi tai sitten venyy huomattavasti pitemmäksi. Eli työnhakija työllistyy jo saman tien tai sitten todella hitaasti. Sain työtarjouksen kolmannen työttömyyskuukauteni lopussa ja työsopimus tehtiin siten, että työttömyysaikaa jäi kalenteriin neljä kuukautta. Aivan samaan kuukausipalkkaan en yltänyt, mutta voin olla uuteen palkkaani kumminkin tyytyväinen. Vuonna 2013 tilannetta tasoittaa sekin, että myös palkkaa varten tilaamani verokortin veroprosentti jäi tavallista pienemmäksi, joten nettopalkkani on tänä vuonna lähes sama kuin edellisessä työssäni.

Joten hämmästyksekseni tajusin, että neljän kuukauden työttömyydestä ja palkan pienenemisestä huolimatta nettotuloni tulevat tänä vuonna olemaan lähes samat kuin edellisenä vuonna. Mitä tästä pitäisi päätellä?

Taloudellisesti selvisin työttömyydestä siis paljon paremmin kuin etukäteen pelkäsin. Mutta mikä siitä oli omaa ansiotani ja mikä tuuria?

Omaksi ansiokseni voin laskea vain joitakin asioita. Minulla on korkea koulutus – ja ennen kaikkea valmis koulutus. Moni opintonsa kesken jättänyt joutuu pulaan työttömänä, jos joutuu kiistelemään työvoimatoimiston kanssa, onko sittenkään oikea työtön vai opiskelija, joka ei ole oikeutettu työttömyyskorvauksiin. Kaksi asunnonostopäätöstäni olen myös tehnyt itse, jälkimmäisen luonnollisesti yhdessä puolisoni kanssa. Puolison valintakin on ollut hyvä taloudellinen päätös – vaikka en tietenkään ole sitä sen kummemmin pohtinut kun rakastuin. Työttömänä tuntui kuitenkin tosi hyvältä ajatella, että mieheni osaa ajatella taloudellisesti vastuullisella tavalla. Kun itse on huolissaan raha-asioista, olisi kauheaa jos mies humputtelisi ja tuhlaisi turhuuksiin. Nyt sain puolisolta tukea.

Osakesalkku taas on tupsahtanut minulle ilman omaa ansiotani – perhetaustaansa kun ei voi valita. Sitäkin mietin, onko korkeakoulutukseni ja työhistoriani täysin omaa ansiotani, vai johtuuko ”menestykseni” lapsuuden perheestä tulleista malleista ja vanhemmiltani saamasta henkisestä ja aineellisesta tuesta. Varmasti kohtalooni on vaikuttanut sekä perheen vaikutus että oma motivaatio ja tavoitteellisuus.

  Sattuman kauppaa sen sijaan oli sen hetkinen ikäni. Kun ikä alkaa kolmosella, voi vielä työllistyä suht järkevästi nykyisillä työmarkkinoilla, mutta monet vanhemmat kohtalotoverini kokevat, että ikärasismi tulee työnhaussa äkkiä vastaan. Itse tunnuin olevan sopivan ikäinen työnhakija.

Arkielämässä kuitenkin suurimmalta tuntui säästötilin merkitys, vaikka euroissa säästötili oli paljon pienempi omaisuuserä kuin asuntoni tai osakesalkkuni. Henkilökohtainen säästötili oli kuitenkin kaikkein joustavin ja kätevin omaisuuden muoto. Sieltä pystyin nostamaan rahaa tammi- ja maaliskuun välisenä aikana omiin tarpeisiini keneltäkään lupia kyselemättä ja minkäänlaista kaupankäyntivaivaa näkemättä. Onneksi olin säästänyt tilille rahaa. Yhteensä nostin tililtä 3000 euroa, tästä osa meni asuntolaina- ja taloustilien suorituksiin, osa tavalliseen arkikulutukseeni. Tavoitteenani on, että ensi joulukuussa säästötililläni on taas 6000 euroa – tai kenties enemmänkin. Täytyy hieman harkita, sillä työttömyyden hyvänä puolena oli aikaresurssien kasvaminen. Ehdin työnhaun ohessa selvittää, kannattaisiko minun myydä nykyinen sijoitusasuntoni ja ostaa tilalle toinen. Samoin ryhdyin seuraamaan osakemarkkinoita enemmän ja päätin siirtyä passiivisijoittajasta aktiiviseksi – aion siis ryhtyä käymään kauppaa osakesalkullani enkä vain seuraa arvon vaihtelua sivusta.

Senkin tajusin, että omaisuuteni on vielä sen verran pientä, että olen arkielämässä riippuvainen säännöllisestä palkkatulosta. Kenties voin vähin erin kasvattaa muuta omaisuuttani suuremmaksi, jotta mahdollinen seuraava työttömyysjakso aiheuttaisi vähemmän huolta. Pelkällä peruspäivärahalla, kun en selviäisi nykyisen kaltaisista menoista.

Vaurasta kesää Kristiina

[vaurasnainen-blog]

Menestyminen on paras kosto

Viime perjantaina saimme puhelun toimittajalta, joka kolmannessa lauseessa kertoi meidän olevan huijareita. Koska olen saanut kymmeniä puheluja toimittajilta viimeisen puolen vuoden aikana, ensimmäisenä mieleen tuli mahdoinko putsata korvani aamulla. Aikeissa ainakin oli. Toimittaja toisti asiansa, joten kuulin kyllä oikein. Seuraavaksi pohdin, olenko mahtanut joutua piilokameraan, niin absurdilta soittaja kuulosti.

Useampana päivänä asiaa miettineenä olen tullut siihen tulokseen, että mitä enemmän itse etenee elämässään, sitä varmemmin tulee joku, joka haluaa laittaa kapuloita rattaisiin. Ei auta, vaikka kuinka heidän kanssa yrittää puhua asiasta, sillä he ovat kantansa päättäneet jo kauan sitten. Heidän ainoa tarkoituksensa on yrittää hiekoittaa. Olen kuullut ihmisten puhuvan näistä ihmisistä, siitä kuinka paljon kateutta ja pahansuopaa on olemassa, mutta en ymmärtänyt, miten pahalta itse tuntuu olla siinä asemassa, kun siitä saa osansa. Ja varsinkin se, ettei asiaan juuri voi itse vaikuttaa. Valmentajana olen saanut huimia tuloksia aikaan, mutta en minäkään pysty valmentamaan Pohjois-Korean johtajaa. Nämä kapulaihmiset ovat yhtä mahdottomia tapauksia.

Miten sitten tilanteessa tulisi toimia? Miten kaikki saisivat sitä mitä haluavat? Koska kapulaihmiset haluavat hiekoittaa, annetaan heille siihen mahdollisuus. Jotta heille olisi puuhaa ja tekemistä, heille tulee antaa menestystä. Paras tapa antaa heille tyydytyksen tunne siihen mitä he kaipaavat, on menestyä ja niin hemmetisti. Ja tämä on paras asia meille kaikille. Esimerkiksi meidän sijoittajamme ovat varmasti enemmän kuin iloisia hankkeiden menestyksestä. Hyvän päivän tullen voi käydä niin, että he saavat sijoitetun summan nelin-viisinkertaisena takaisin, minä saan toteuttaa omia unelmiani ja nämä kapulaihmiset saavat haluamaansa polttoainetta. Kaikki saavat sitä, mitä ovat tilanneet.

Minun kostoni on menestyä ja luoda menestystä sekä auttaa kanssamme kulkevia tulemaan hyvin varakkaiksi. Ja ah se tuntuu niin hyvältä!

Iloista juhannusta Terhi

[vaurasnainen-blog]

Yrittäjä, jäikö luu käteen?

Yrittäjä, onko sinun yritystoiminnaltasi koskaan pudonnut pohja? En siis tarkoita tilannetta, että olisit itse munannut jotenkin, vaan esimerkiksi lainsäädäntö muuttuu, markkinat ovat saturaatiopisteessä tai tapahtuu yrityskauppa, joka muuttaa kaiken. Vai etkö usko, että tämä voisi koskaan tapahtua sinulle?

Minulle tulee heti mieleen kolme eri tapahtumaa viimeisen 11 vuoden aikana, jolloin toimialani säännöt on kirjoitettu uudestaan. Siksi itse pyrin koko ajan skannaamaan, missä seuraava mahdollisuus idean jalostumiseksi kannattavaksi yritystoiminnaksi voisi olla.

Valmistumisen jälkeen vuonna 2002 aloitin eläkevakuutuskauppiaana. Verohyödyn takia vakuutusten kulut olivat melko korkealla tasolla ja myyminen myös kannatti. Lakimuutosten ja PS-tilien myötä kulut pienenivät, eikä kenelläkään ole enää taloudellisesti kannattavaa myydä eläkesäästöratkaisuja. Huomattavaa on kuitenkin se, että kun kukaan ei myy, ei kukaan myöskään osta. Eläkesäästämisen suosio on romahtanut huippuvuosista jopa niin paljon, että jotkut toimijat ovat ilmoittaneensa lopettavansa niiden myynnin kokonaan.

Vuonna 2004 aloitimme asuntosijoittamisen ostotoimeksiantopalvelut. Jälkikäteen olen miettinyt, miten voi olla mahdollista, että minusta tuntui vaikealta myydä sijoitusta, jonka pystyi rahoittamaan 100 prosenttisesti lainalla ja sijoittaja ”joutui” pääomittamaan sijoitustaan 50 eurolla kuukaudessa. Kaikki eivät edes tarttuneet tähän mahdollisuuteen. Nyt kun vuokratuotot ovat laskeneet noin 10 prosentista 4 prosenttiin, todella moni on innostunut asuntosijoittamisesta. Kun todella hyvin tuottavia kohteita on markkinoilla vain vähän, loppui myös meidän bisness tältä osin kuin seinään. Onhan se vähän nurinkurista, että se mitä halusimme kovasti, toteutuessaan lopetti liiketoimintamme. Halusimme tuoda asuntosijoittamisen samalle viivalle muun sijoittamisen kanssa ja tehdä asuntosijoittamisesta tunnetun ja siinä myös onnistuimme. Samalla tosin loppui tulovirtakin – tästä bisneksestä.

Kolmas tapaus ei niinkään kosketa minua, mutta pisti silmään lukiessani toukokuun Arvopaperia (5/2013). Sivulla 14 on juttu, jossa kerrotaan Skandia-varojen jaosta syntyneestä riidasta. OP-Pohjola osti koko Skandia-kannan viime vuonna ja sai kaupan myötä 1,3 miljardin euron varat hoitoonsa. Skandian vakuutuksia myivät Suomessa pääosin asiamiehet. Heidän merkittävä tulonlähteensä on ollut omat kuorirahastot, josta hallinnointipalkkiot jäivät asiamiehille. Suurin menettäjä kaupassa on Alexandria Rahastoyhtiö. Heidän asiakkaillaan oli 440 miljoonan euron pääomat kuorirahastoissa vakuutusten ansiosta. Kauppa ei ole sujunut osapuolten välillä sopuisasti, sillä OP-Pohjolan Kuisma kuvaa tilannetta Alexandrian kanssa ”täydeksi sodaksi”.

Voi olla, että minuakin hetkellisesti ottaisi päähän, jos joku veisi minulta 440 miljoonan euron kassakoneen, joka tuottaisi joka vuosi 4,4 miljoonaa, jos hallinnointipalkkio olisi yhden prosentin tai saati paljon enemmän. Toisaalta oma filosofiani on aina ollut, että bisneksestä saadut varat sijoitetaan ja vasta sijoitusten tuotoilla eletään. Jos minulla olisi ollut tällainen kassakone kymmenen vuotta ja olisin ansainnut verojen jälkeen yli 20 miljoonaa käteen, 70 prosentin lainoitusasteella olisin hankkinut noin 70 miljoonan asunto- ja kiinteistösijoitukset. Kyllä minua ainakin hymyilyttäisi. Onkohan niin, että rahat ovat mahdollisesti menneet taivaan tuuliin, koska on ajateltu, että vallitseva tilanne kestää ikuisuuden? Bisneksessä kaikki on mahdollista ja paino sanalla kaikki, joten muista pistää tavalla tai toisella sukanvarteen tai sijoittaa osa yrityksesi kassavirrasta. Et varmasti halua olla se, jolle jää luu käteen pitkän menestyksen jälkeen.

Menestystä uusiin ideoihin Terhi

[vaurasnainen-blog]

Sijoitusasuntokupla Suomeen?

Viime viikkoina olemme saaneet lukea talouslehdistä useammastakin uudesta Suomeen sijoittavasta asuntorahastosta. Niin Ålandsbanken, OP kuin FIM:kin ovat tuoneet oman vaihtoehtonsa asuntosijoittajille jo olemassa olevien vaihtoehtojen rinnalle. Itseäni tämä innokkuus hieman hirvittää. Asuntojen hinnat ovat historiallisesti korkeimmalla tasolla ja markkinoille ryntää uusia tekijöitä kysyntäpuolelle ja vielä isojen markkinointi- ja myyntikoneistojen voimin. Kasvava kysyntä johtaa helposti hintojen nousuun, jos tarjontaa ei tule lisää ja kukapa sitä nyt alennushinnoin lähtisi myymään kuumaa tavaraa. Hintojen nousun myötä vuokratuotto kutistuu entisestään ja sijoituksen riski kasvaa. Jos vuokratuotto pienenee, kaikki odotukset ovat arvonnousussa. Oikeastiko Suomessa asuntojen hinnat vielä nousevat, kun jo nyt kaikki puhuvat, kuinka kallista täällä on? Asuntokantaa rasittaa myös iso korjausvelka, joka tulee realisoitumaan enemmin tai myöhemmin. Ja mikä pahinta suomalaiset myyvät asuntoja toisilleen. Se on kuin laittaisi rahaa taskusta toiseen.

2000-luvun alussa pienten asuntojen vuokratuotot pääkaupunkiseudulla olivat lähemmäs kymmenen prosenttia. Asuntojen hinnat ovat reilussa kymmenessä vuodessa nousseet merkittävästi. Vuokrat ovat myös nousseet, mutta tahti ei ole ollut niin hurja. Tämän vuoksi vuokratuotot ovat laskeneet 3-4 prosentin tasolle.

Pääkaupunkiseudun vuokratuottojen laskiessa katseet ovat siirtyneet maakuntien kasvukeskuksiin. Vuokratuotto on ollut näissä korkeampaa kuin pääkaupunkiseudulla johtuen pääosin siitä, että odotettava arvonnousu on matalampi kuin pääkaupunkiseudulla. Vaikka vuokratuotto on laskennallisesti korkeampi, pitänee erityisesti kiinnittää huomiota vuokrattavuuteen. Tyhjät kuukaudet saattavat aiheuttaa päänvaivaa, jos niitä ei ota huomioon laskelmissa. Tämän lisäksi taloyhtiöön tehtävät peruskorjaukset voivat yllättää ei kalleudellaan vaan suhteellisella osuudellaan asunnon hinnasta. Remontit voivat olla pääkaupunkiseudun hintatasoa hieman edullisempia, mutta ne saattavat edustaa merkittävää osaa koko asunnon hinnasta. Näitä kustannuksia voi olla vaikea lisätä asunnon hintaan. Esimerkiksi 15 000 euron remontti on 30 prosenttia 50 000 euroa maksavasta asunnosta, kun taas 150 000 euron asunnosta se edustaa vain 10 prosenttia. Suurissa kaupungeissa on ihan ok asua kerrostalossa, kun taas pienillä paikkakunnilla omakotitaloasuminen on usein kodin ostajille se juttu. Ennen sijoittamista on hyvä huomioida, kuinka omistusasuntomarkkinat toimivat kohdealueella. Itselleni tulee väistämättä mieleen ajatus, ovatko suomalaisten rahat parhaassa mahdollisessa paikassa juuri näillä pienemmillä paikkakunnilla. Jostain syystähän asuntojen hinnat ovat pysyneet suhteellisen maltillisina näillä paikkakunnilla tähänkin asti, joten sijoittajan kannattaa tarkasti miettiä, kuinka paljon kassavirtaa sijoitus tuottaa, ja paljonko arvonnousulle on annettu painoarvoa sijoituspäätöstä tehtäessä.

Jokainen omaisuuslaji on aika ajoin pop, jolloin ihmiset kokevat, että siihen on turvallista ja tuottavaa sijoittaa. Asia on kuitenkin aivan päinvastoin. Romahduksen jälkeen sijoittaminen on huomattavasti turvallisempaa, koska silloin arvotustasot ovat järkevällä tasolla. Kun joku omaisuuslaji on todella suosittu, arvostustasot ovat yleensä jo nousseet pitkän matkaa ja riski siinä samalla. Maailma on syklinen ja kaikella on aikansa. Kesän jälkeen tulee syksy ja syksy taittuu talveksi.

Aurinkoista viikkoa Terhi

[vaurasnainen-blog]

Herääminen

Olin eilen Taivas+helvetti –kirjan julkistamistilaisuudessa. Ei voi kuin ihailla, kuinka upeasti kirjan ennakkomarkkinointi tehtiin. Ennen julkistamistilaisuutta odotukset olivat korkealla ja ne myös täyttyivät. On helppo yhtyä kirjoittajien tavoitteeseen - yrittäjyyskulttuurin vallankumoukseen. Vaikka et olisi tai haluaisi edes olla yrittäjä, voit olla yritteliäs ja ottaa lahjasi käyttöön.

Tilaisuudessa joku iski minua lekalla päähän. En tiedä mikä se oli, mutta heräsin. Tajusin, että vaikka olen saavuttanut paljon, maailman mittapuun mukaan se on kuitenkin aika pientä. On totta, että siitä mistä olen lähtenyt liikkeelle, olen saavuttanut isoja tuloksia. Mutta on myös totta, että olen jäänyt niiden vangiksi. Miksi enää tavoitella mitään, kun on jo saavuttanut paljon? Voi kääk, mikä ajatus. Huh, että tajusin tämän eilen, enkä kymmenen vuoden päästä. Itselle saavuttaminen näkyy tuloksina, toisille se voi merkitä paljon enemmän. Taivas+helvetti –kirjan kirjoittajien tavoitteena on lahjoittaa 60 000 kirjaa opintonsa päättäville nuorille. Toivon todella, että he saavuttavat tavoitteensa. Kirjan lukeminen voi merkitä näille nuorille käänteentekevää hetkeä heidän elämässään.

Monet asiat ovat tuntuneet viime aikoina vaikeilta ja uskon, että asia johtuu siitä, ettei minulla ole ollut kirkasta tavoitetta, mihin seuraavaksi ponnistan. Jos ei tiedä mihin tähtää, on vaikea koskaan saapua maaliin. Tänään vietän aikaa hieman enemmän muistikirjan ja kynän kanssa. On aika taas unelmoida.

Huippupäivää Sinulle Terhi

[vaurasnainen-blog]

Riski - mikä ihana tekosyy

Jokainen meistä suomalaisista on sijoittaja, mutta suurin osa meistä on antanut omat rahansa ja sijoituksensa toisten hoidettaviksi. Meille jokaiselle kerrytetään eläkevaroja sijoittamalla. Tulevaisuudessa sitten nähdään, kuinka paljon jokainen meistä näistä yhteisistä rahoista tulee loppujen lopuksi saamaan. Siksi minusta tuntuu joskus täysin käsittämättömältä, miksi ihmiset eivät sijoita tavalla tai toisella omia rahojaan. Niistä sentään saisi päättää ihan itse. Tekosyitä on lukemattomia, mutta kaikkien tekosyiden äiti taitaa olla sana ”RISKI”. Nämä, jotka sanovat, että en voi sijoittaa, koska siihen liittyy riski, eivät varmaan koskaan ole miettineet, kuinkahan paljon riskiä liittyy siihen, että luottavat hyvinvointivaltion maksavan heidän elintasonsa tästä ikuisuuteen. Jos ansaitset nyt 3000 ja saat 1500 euroa eläkettä, niin mistä tulee se toinen puoli? Juu, totta sinulla saattaa olla asunto maksettuna eläkepäiviin mennessä, mutta samaan aikaan, kun et ole töissä, ehdit kuluttamaan enemmän ja terveyskin alkaa reistailla, joten siihen käytetyt eurot nousevat vääjäämättä.

Kaikkeen tulevaan liittyy tuntematonta ja ennustamatonta eli riskiä. Mitä vähemmän me tiedämme ja osaamme, sen suurempi riski on. Riskiä ei kenties voi poistaa, mutta sitä voi hallita. Osaamalla asioita hyvin, tekemiseen liittyy pienempi riksi kuin täysin ummikkona hortoiluun. Riskin rinnalla tulisi aina puntaroida mahdollisuutta eli miettiä sitä jos menee metsään, mutta entäpä jos kävisikin niin, että homma onnistuu. Paljonko on maksimi tappio ja mikä on paras mahdollinen tulema ja kuinka todennäköistä on että näistä toinen tapahtuu.  

Kaikilla (toivottavasti) on kotivakuutus. Sijoittaminen on kuin vakuutus. Sijoittaminen on yksi taito, millä voit vakuuttaa itsesi ja taloutesi parhaalla mahdollisella tavalla. Joskus nimittäin mahdolliset taloudelliset haasteet myös realisoituvat ja silloin olet vahvemmalla pohjalla, jos olet vakuuttanut itsesi eli opetellut sijoittamista. Muita vakuutuksia ovat vararahaston kerääminen ja ansaintakyvystä huolehtimien. Ja jotta ei menisi ihan palopuheeksi, niin omilla ansioilla saadut tulokset tuntuvat vaan paremmilta.

Tuottoisaa päivää Terhi

[vaurasnainen-blog]

Turhakevalmentaja ja perusturva

MTV3.fi –sivuilla julkaistiin juttu, jossa kerroin vinkkejä, mitä kannattaa tehdä, jos rahaa jää käteen 300 euroa kuussa. Yleensä juttujen kommenttikenttiä ei kannata lukea, mutta en voinut vastustaa kiusausta. Kyllä sieltä löytyi taasen helmiä: idioottivalmentaja, turhakevalmentaja jne. Laidoilta voi kyllä huudella, mutta ei se mitään auta. Katsotaan mieluummin, paljonko ympärillä olevat ihmiset kasvavat loan heittämisestä auttamisen sijaan. Yhden kommentin yksi lause jäi pyörimään päähäni ja sai tarttumaan näppäimistöön.

”Onkohan tämäkään ”valmentaja” elänyt päivääkään perusturvan varassa, epäilen!”

Ensinnäkin moni ihminen olettaa asioita ja tuomitsee aika kepein perustein. Asiat eivät ole todellakaan niin kuin ensimetreillä tuntuu, siis tuntuu. On totta, että minä en itse ole elänyt tukien varassa päivääkään, jos opintotukea ja kodinhoidontukea ei lasketa. Isäni sen sijaan eli 5,5 vuotta ja koin silloin, että minäkin sain siitä osani. Valmistuttuani 2002 olisin voinut ilmoittautua työttömäksi, mutta periaatteesta en halunnut. Mikä tahansa työ oli parempi vaihtoehto kuin työttömyys. Lisäksi päätin silloin, että omaa varallisuutta on oltava, ilman käy köpelösti. Lähdin tutkimaan, miten voisin itselleni varallisuutta kerätä ja mikä olisi se minun juttuni. Ensimmäisenä päätin kerätä vararahaston. Olen tunnistanut vuosien saatossa itsessäni halun tuomita muita, mutta se ei ole koskaan tuonut mitään positiivista. Olettaminen on myös ihan hanurista. Nykyään otan asioista selvää usealta taholta ja sitten vasta teen omat johtopäätökseni.

Toiseksi tekeekö se minusta huonomman ihmisen, että en ole itse kokenut tukien varassa keikkumista käytännössä - siis elänyt perusturvan varassa? Tai enkö mitenkään voi asettua toisen ihmisen asemaan, kun en itse ole ollut samassa tilanteessa? En ole elänyt tukien varassa, mutta yrittäjänä ollessani on ollut useampia vuosia, jolloin tulot ovat jääneet köyhyysrajan alapuolelle. Tilillä on ollut euro työntekijöiden palkkojen maksun jälkeen ja omaa palkkaa ei ole maksettu yhdeksään kuukauteen. Kyllä ihminen voi tuntea empatiaa, vaikka ei tukien varassa olisikaan. Voi se ahdistus tulla siitäkin, kun tietää, ettei itse edes tukia saisi, vaikka niitä tarvitsisi. Siinä nöyrtyy kummasti kun tietää, että on ponnistettava kuopasta eikä kukaan tee sitä puolestani. Itku ei auta, vaikka itkettää ja kukaan ei tule päätä paijaamaan ja tarjoamaan rahaa. Tilanteeseen olisi kuitenkin keksittävä ratkaisuja, jotta montusta pääsisi pois.

Mieleeni tulee väistämättä yksi vuokralaiseni, joka aina puhelun lopussa sanoo rakastavansa minua. Miksi? Koska hän on kiitollinen, että sai vuosia sitten katon päänsä päälle. Isäni tilanne ajoi minut juuri toiseen suuntaan. Tein kaikkeni, että en joutuisi yhteiskunnan tukien varaan.

Mietin usein, miksi minä halusin niin paljon varallisuutta, vaikka kotitaustani ei mitenkään ole ollut otollisin perusta sen rakentamiseksi. Ehkä se johtuu siitä, että raha on vain rahaa, ei mitään sen ihmeempää. Siihen ei liity katkeruutta, ei vihaa, ei mielihyvää eikä mitään muitakaan tunteita. Mutta se mahdollistaa kyllä jonkinasteisen vapauden päättää omasta ajasta. Siihen ajatukseen taas liittyy paljon iloa ja onnen tunnetta.

Ilon täyttämää tiistaita Terhi

[vaurasnainen-blog]

Relaa vähän!

Eilen ilmestyneessä Talouselämässä (19/2013) on mainio juttu Jukka Oksaharjusta, joka nuoresta iästään huolimatta on tehnyt merkittävän omaisuuden osakemarkkinoilla. Hänellä on sijoitusuraa takana kymmenen vuotta, vaikka on vasta 25-vuotias. Erityisesti minua lämmitti hänen päämääränsä olla taloudellisesti itsenäinen eikä niinkään itse raha. Riittävä määrä rahaa mahdollistaa sen, että voi itse päättää ajastaan. Oksaharju kertoo avoimesti menestyksekkäistä sijoituksistaan, mutta myös menetyksen hetkistä.

Tällä viikolla eteeni sattui myös henkilö, joka ei halunnut tulla valmennukseen, koska ennakkotehtävänä oli oman tuloslaskelman ja taseen täyttäminen ja sen lähettäminen minulle etukäteen. Valmentajan haluan tietää etukäteen jokaisen tilanteen, jotta voin valmistautua parhaalla mahdollisella tavalla valmennukseen sekä että jokainen osallistuja saisi parhaat mahdolliset työkalut mukaansa. Spontaanisti tuli mieleeni hänen kohdallaan, että ehkä kannattaisi relata vähän. Raha ei ole ihan niin vakava asia kuin niin moni siihen suhtautuu. Valmentajana minä olen nähnyt melkein kaiken, joten minulle tuloslaskelma ja tase ovat vain numeroita. Minä sytyn siitä, että voin auttaa ihmisiä näkemään heidän mahdollisuutensa ja opettaa rahan teon saloja, niin että he pääsevät omaan tavoitteeseensa.

Itse asiassa uskon, että Oksaharjun kaltaiset ihmiset tekevät hyvää meille kaikille. He kertovat avoimesti kipupisteetkin tunnustaen, miten he ovat sen tehneet ja millaisilla eväillä tulevaisuuteen suuntaavat. Ne, jotka vaikenevat, eivät auta ketään.

Aurinkoista viikonloppua Terhi

[vaurasnainen-blog]

Positiivinen kunnianhimo – löytyykö sinulta?

Talouselämä listasi uusimmassa numerossaan (17/2013) vuoden 2013 Päättäjänaiset. Lehdessä oli myös iso juttu, jossa pohdittiin, mitkä ovat naisten urakehityksen pahimpia esteitä. Vaikka minulla ei olekaan ehkä perinteiseksi koettua uraa, pohdin omaa yksitoista vuotta kestänyttä taivalta työelämässä. Se, miksi olen tässä ja nyt, voisi kiteyttää kahteen sanaan: Positiivinen kunnianhimo. Tämä tarkoittaa sitä, että haluaa olla jossakin asiassa niin hyvä, että kukaan ei voi puhua sinua suohon.

Olen aina halunnut tulla tunnetuksi siitä, että teen työni hyvin ja saan tuloksia aikaan. Myyntityössä tämä on ollut helppo todistaa. Joko saat liikevaihtoa aikaan tai et. Valmentajana ja asiantuntijana tämän todistaminen on ollut piirun verran haastavampaa. Ensinnäkin tuloksia on vaikeampi todentaa ja toiseksi jotkut ihmiset haluavat tökätä sinua tikulla ja katsoa kaadutko. Tämän ymmärtäminen on erityisen tärkeää.

Muutama vuosi sitten olin puhumassa järjestölle, joka oli saanut tilat käyttöönsä eräältä yritykseltä. Illan isännälle oli varattu puolen tunnin aika ja minulle 1,5 tunnin aika. Tämä asetelma otti kuitenkin niin paljon isännän luonnon päälle, että hän puhui pokkana reilun tunnin ja minulle jäi alle tunti omaan puheenvuorooni. Esitykseni taisi olla kuitenkin niin hyvä, että osa siitä löytyi myöhemmin heidän materiaaleistaan. Silloin tajusin, että kukaan ei voi tökätä minua niin pahasti, että kaatuisin, jos tiedän ja tunnen asiani parhaalla mahdollisella tavalla. Varsinkin tänä päivänä, kun tekemämme työ perustuu entistä enemmän tietoon ja osaamiseen eikä suorittavaan työhön, on elintärkeää, että oikeasti haluat ottaa asioista selvää, perehtyä, opiskella ja kokeilla asioita käytännössä.

Osaaminen ja kokemus kertyvät vuosien saatossa eikä 20-vuotiaana ole samaa tietotaitoa kuin 30-vuotiaana tai 50-vuotiaana. Mutta jos sitä ei koskaan ota asiakseen, niin ei se koskaan tule kertymäänkään. Mietin positiivista kunnianhimoa ensin liittyen raha-asioihin, mutta jätetään se tuonnemmaksi. Hoidetaan ensin kuntoon se, että haluat olla ihan törkeän hyvä jossain asiassa. Se vaatii vain päätöksen. Mikä on sinun päätöksesi?

Jos mieleesi tuli vastaväitteitä, miksi et voisi olla jossakin asiassa törkeän hyvä, voit kirjoittaa ne kommenttiboksiin. Ja toki kaikki muutkin kommentit ovat tervetulleita.

Erinomaista sunnuntaita Terhi

[vaurasnainen-blog]

Kaksi eri maksajaa, kaksi eri hintaa

Muutama vuosi sitten ollessamme lomalla, joku oli pussannut autoni vasenta takakulmaa. Tekijä ei jättänyt yhteistietojaan, yllätys, yllätys. Maalia oli kuitenkin lähtenyt sen verran, että tekijä on kyllä jossain vaiheessa itsekin todennut, että johonkin on osunut. Mielenkiintoinen osuus alkoi, kun korjautin jäljen. Autokorjaamosta lähetettiin saman tien vakuutusyhtiön paperit. Omavastuu vakuutuksessa oli 500 euroa. Mietin, maksaako korjaus todellakin vähintään 500 euroa. Koska auton leasingsopimus oli firman nimissä, korjaamo varmaankin ajatteli, että lypsetään rahat pois. Soitin korjaamoon ja tiedustelin, maksaako pieni meikkaus todella 500 euroa. Puhelinlinjalla kuului yllättävää änkytystä. Loppujen lopuksi todellinen hinta oli 247 euroa. Koska olen yrittäjä, minun firmani rahat ovat loppujen lopuksi minun rahojani, joten ei minua huvita maksaa mistään sen enempää kuin on tarvis.

Joillakin ihmisillä näyttää olevan tarve tehdä ilkivaltaa toisten omaisuudelle ja meidän kohdalle näitä on tullut yhden käden sormilla laskettava määrä, niin aika monta 500 eurosta on tullut maksettua vuosien varrella vakuutusyhtiöihin. Jos vielä korjaamokin maksimoi omaa tulostaan, eikä asiakkaan etua, niin voitte kuvitella kuinka paljon höyryä pääsi korvista, kun tajusin tilanteen.

Kaksi eri maksajaa, kaksi eri hintaa on tullut esiin myös muissa yhteyksissä. Yleensä jos maksaja on yritys, hinta kaksinkertaistuu, kolminkertaistuu tai viisinkertaistuu. Miksi yrityksiä voi kupata niin paljon kuin haluaa? Miksi joku on valmis maksamaan esimerkiksi jostain palvelusta huomattavasti vähemmän yksityishenkilönä, mutta jos firma maksaakin, niin vihreää valoa näytetään herkemmin ja isommasta summasta? Pohdin, voisiko olla niin, että kun kyseessä ei ole omat rahat, niin hintoja ei osata arvioida kriittisesti tai suhteuttaa palvelusta tai tuotteesta saatuun arvoon? Tai ei ehkä edes haluta. Sillä jos ei ole merkitystä säästääkö firmalta tuhansia tai kymmeniä tuhansia, niin miksi pohtia asiaa sen enempää. Mitä jos se, mikä jää viivan alle jää kulujen jälkeen, jaettaisiinkin työntekijöiden kesken? Mitä jos oma palkka kasvaisi säästettyjen eurojen verran? Voisiko tämä muuttaa käyttäytymistä? Tässä voisikin olla mahtava sitouttamiskeino yrityksillä, sillä ei työntekijän tarvitse olla edes osakas, että hänet voisi saada pohtimaan mistä rahaa tulee ja mihin sitä menee. Aurinkoista torstaita Terhi

[vaurasnainen-blog]

Varaa maksaa veroja, varaa polttaa tupakkaa

Viime viikolla se tapahtui. Sunnuntaina 14.4.2013 näin ensimmäisen uutisen Yle Uutisissa, että eläkemaksut eivät enää kata maksettuja eläkkeitä. Tänään Taloussanomat kirjoittivat samaisesta aiheesta otsikolla ”Mistähän rahoista sinun eläkkeesi maksetaan?” 11-vuotisen työurani aikana olen vain odottanut tätä päivää, kun asiasta tulee ”totta” uutisen muodossa. Toivottavasti tämä uutinen herättää jonkun toimimaan. Jotkut heräävät vasta saatuaan ensimmäisen eläkkeensä.

Viikonloppuna silmiini osui myös Erkki Pulkkisen mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa (14.4.2013). Hänen mukaansa ihmisten, jotka hankkivat sijoitusasunnon, vaikka velalla, täytyy maksaa enemmän veroja, koska heillä on siihen selvästi varaa. Eli kun tekee sijoitustoimintaa, sitä voidaan verottaa niin paljon, kun kehdataan. Minusta tämä kuulostaa aikamoiselta ajatusharhalta.

Vuosien varrella olen auttanut satoja ihmisiä hankkimaan itselleen sijoitusasunnon. Monet heistä ovat halunneet kasvattaa varallisuuttaan ja hankkia muita tuloja palkkatulojen lisäksi sekä varautua itse tuleviin eläkepäiviin. Sijoittamisella haluttiin myös parantaa omaa taloudellista tilannetta ja lisätä liikkumavaraa tulevaisuuteen. 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolivälissä, kun pankkien lainahanat olivat löysemmät, monet rahoittivat tarvittavan oman pääoman esimerkiksi oman asunnon vakuudella. Omasta asunnosta oli saatettu maksaa jo pitkän aikaa velkaa pois ja asuntojen arvojen noustessa pankki antoi mielellään rahaa sitä vasten.

Monilla asiakkaillani ei ole ollut sen enempää pääomia kuin toisillakaan, mutta he ovat nähneet asuntosijoittamisen järkeväksi omassa taloudessaan. He ovat tehneet päätöksen ja ottaneet sen mukaisia riskejä, mitä heidän oma talous kestää. Asuntosijoittamisessa on kyse kassavirrasta. Jos ostat sijoitusasunnon lainarahalla, niin sinun tulee huolehtia, että pystyt tilanteessa kuin tilanteessa hoitamaan velvoitteesi sekä taloyhtiön, pankin että verottajan suuntaan. Ennen kuin teet päätöksen, lasket esimerkiksi vastikkeen ja korkojen nousun vaikutukset kassavirtaan.  Jos koet, että äärimmäisessäkin tilanteessa pystyt velvoitteesi hoitamaan, niin silloin sinulla ei ole hätää sijoituksen suhteen ja askelia kannattaa ottaa.

Asiakkaillani ei lähtökohtaisesti ole ollut varaa maksaa sen enempää veroja vaan sen takia, että he sattuvat omistamaan sijoitusasunnon. He ovat laskeneet, että tietyllä veroasteella he maksavat näin paljon veroja ja kuinka se vaikuttaa kassavirtaan. Tuloista maksetaan veroa, mutta miksi ihmeessä heitä pitäisi rangaista siitä, että haluavat kasvattaa varallisuuttaan ja ottaa vastuuta omasta tulevaisuudestaan? Varsinkin nyt, kun eläkejärjestelmän heikompi tulevaisuudennäkymä on tullut päivänvaloon. Tässä on asennemuutoksen paikka monelle.

Ihmisillä on varaa juuri niihin asioihin, mitkä kokee itselleen tärkeiksi. Kun tutkit omaa rahankäyttöäsi, näet mihin sinulla on varaa. Itse olen pohtinut usein, miten joillakin on varaa polttaa tupakkaa. Minulla on ollut varaa kyllä sijoittaa, mutta minulla ei ole koskaan ollut varaa polttaa tupakkaa. No olen mä maistanut, mutta ei ollut mun juttu. Samalla logiikalla kuin asuntosijoittajia heitä voisi verottaa huomattavasti enemmän vain sen perusteella, että heillä on varaa polttaa tupakkaa. Jos näistä kahdesta pitäisi valita, kumman kovempaa verotusta sinä suosisit?

Energistä viikonloppua Terhi

[vaurasnainen-blog]

Tunteiden vuoristorata

Tänään koettiin tunteiden vuoristorata. Aamupäivä meni nopeasti Planagonin toimistolla uutta ideoiden. Olisi mennyt pidempäänkin, mutta klo 12 oli ehdittävä siskoni tädin hautajaisiin. Vaikka ei verisukua oltukaan, siskoni täti on aina ollut osa myös minun elämääni. Kuten pappi totesi puheessaan, hautajaisissa muistellaan vainajaa ja hänen elämäänsä, mutta myös omaa tähän asti elettyä elämää. Kun kuuntelin papin sanoja tädistä, mietin mitä haluaisin, että minusta muistetaan. Pohdin, lopettaisiko se maailmasta pahat teot, jos ihmiset miettisivät hetken, miltä heidän muistopuheensa kuulostaisi tähänastisten tekojen pohjalta.

Pappi tuli mukaan muistotilaisuuteen ja pyysi meitä jokaista kertomaan jonkun muiston tädistä. Muistan hyvin hänen huolenpidon, joululahjat ja kertomukset, mutta suurimman vaikutuksen minuun on tehnyt äitini kertomus. Äitini jäi leskeksi vuonna 1970, kun siskoni oli vain puoli-vuotias. Silloin raha oli ollut todella tiukalla ja niin he olivat äitini ja täti laskeneet pennejä yhteen, että saavat siskolleni ostettua maitoa. Hän antoi vähistään, mutta oli korvaamaton juuri siinä vaiheessa äitini ja siskoni elämää. Joskus suurin apu on vain olla läsnä ja auttaa sen minkä voi. Kukaan meistä ei voi muuttaa koko maailmaa, mutta voimme muuttaa yhden ihmisen koko maailman.

Mistä sinä haluat, että sinut muistetaan?

Annikkia kaikesta kiittäen Terhi 

[vaurasnainen-blog]

Nainen, joka rakastui kassavirtoihin

Tänään vierailevana kirjoittajana Ville Tolvasen arvostetussa blogissa, joka sai paljon mediahuomiota Tuukka Temosen kirjoituksesta "Oliko "Frontside Ollien" suosio pelkkä vedätys?"

Käy lukemassa Nainen, joka rakastui kassavirtoihin Jaa kirjoitus ja osallistu keskusteluun.

Upeaa päivää Terhi