#elämän valinnat ;____;

[ankeriassuolashokissa]

Kattelin yhtä pehmolelua (hahmo sarjakuvasta) ja haluaisin sen, mutta kun se on 40$ ;____; en tiiä kestääkö mun mieli saatikka opiskelijabudjetti tätä

[tarzaposts]

Haukkuva koira ei pure?

Haukkuva koira ei pure oli sanonta aikoinaan lapsuudessani, muistatteko?

Aggression ja hyökkäävän asenteen takana on aina jokin syy.

Moni teistä ei varmaan tiedä että olen tehnyt ihmisten kanssa yli 30 vuotta töitä myös vastaanottotoimintani kautta. Olen Funktionaalisen lääketieteen ravintoterapeutti, Certified Divine Healing Technician, ja myös Suomen ensimmäisten Personal Trainereiden kanssa valmistunut vuonna 1997, josta kokemus asiantunemusta yli 32 vuotta. Kehonrakennus oli elämäntapa, ravinto ja henkinen hyvinvointi ovat yhä voimavarani. Olen opiskellut pitkälle muita osaamis alueita jotka luovat vankan pohjan osaamiselle.

Vyöryvä kivi ei sammaloidu.

Kun kehon toiminnot ovat epätasapainossa, väsymys, suolisto ongelmat, turvotus, kipu, särky ja erinäiset oireet, kielii-että nyt on jokin pielessä.

Ihmisen keho on moninainen ja eri biokemiallisia reaktiota täynnä päivittäin. Mielenkiintoinen tekiä on mm. Krebsin sykli, ja sen tehtävät, mutta suurin ja tärkein elin hyvinvointiin on suolisto. Ohutsuoli pelkästään on jo 7 metriä pitkä, Tiesitkö kun ohutsuoli avattaisin kokonaisuudessa ja levitettäisi saadaan siitä huiket 2 tenniskenttän kokoinen viluspinta.

Lyhyt briiffaus ihmisen suolistosta "GI-tract"

Suusta peräsuoleen 9 m​, miehillä pidempi 10 + m

Ohutsuolen pinta ala on  2 tenniskentän kokoinen​

Ruoan nielemiseen käytämme 22  eri lihasta​

Voimme niellä jopa päällä seisoen​

Syömme 50 tonnia ruokaa elämän aikanamme  (75kg mies)​

Tuotamme 1.5 litraa vatsahappoja päivässä​

80% kehon immuunista on läsnä​ suolistossa

Triljoonia bakteereja/1,5 kg/ 400 lajia​

Bakterit muuntuvat kuiduista rasvahapoiksi ja energiaksi​

Ruoansulatuskanava imee 7 l nestettä päivässä​

Kun suolisto vuotaa --> Leaky Gut

Aivo -Suolisto yhteys

Masennus​

Mielialavaihtelut ​

Hermostuneisuus​

Agressiivisuus ​

Väsymys/ haluttomuus ​

Huono muisti / keskittymiskyky ​

Sekavuus​

Schizophrenia yms.​ mielenterveys ongelmat

Kehon heikentynyt puolustujärjestelmä lyhykäisyydessä -->

Allergiat

Sairaudet

Ruoka & Ympäristö tekijät 

Väsyttääkö?

Syitä on moninaisia, jolloin "olo" tila on myös ärtyisä, keskittymiskyky ja haluttomuus tekemiseen ja kommunikoimiseen heikentyy.

Aamuheräämiset, ja tai unensaanti öisin ovat vaikeita, jotka saattavat olla kortisolin häiriötekemisiin. Tämä onkin sitten jo suurempi kokonaisuus joka liittyy lisämunuaisen toimintaan.

Kehomme on moninainen ja jos meidän kehon koneisto ei ole toiminnassa, alkaa oireilu.

Ihminen on Psykofyysinen ja sosiaalinen kokonaisuus

Jos aloitamme jo päivän väärällä jalalla, niin onhan se raskasta. Ihmisen päivittäinen elämä "huonovointisena, tai yhtäkkinen romahdus, josta saattaakin muodustua jo vuosikymmeniksi.

Jokainen päivä on valintoja täynnä.

Valitset aamulla mitä vaatteita laitat päälle, mitkä kengät takin lähtiessäsi kotoa. Valitset mitä musiikkia kuuntelet, josta "tunne" pohjasesti tietämättäsikin valitse musiikin "fiiliksen" mukaan.

Valintoja miten, mitä teet ? Teet niitä joka päivä ehkäpä sen kummemmin miettien mitä siitä seuraa, sillä jokainen teko saa aikaisekseen jotain. Sana, kehonkieli, ele, ilme kaikki on osa sinua. Jokainen on juurikin sitä valintaa mitä kuutelet, mitä katsot mihinkä keskityt se sinusta muokaantuu ja sitä hedelmää myös tuotat. Jokainen valinta on niinku siemen, jokainen on sana on siemen, mitä kylvät ja sitä satoa myös sitten niität.

Valinnat

Valitset heti jo aamusta kun heräät oletko onnellinen, iloinen, onko sinussa rauha, väsymys vai pohditko heti ongelmia mitä päiväsi tuo?

Menikö heti jokin asia päin prinkkalaa aamusta, kenties kompastuit maton reunaan, tai astuit lapsesi jättämän legon päälle ja kipu syöksyi kehosi lävitse. Sadattelitko vai olitko hiljaa? Pysyitkö rauhallisena vai menetitkö malttisi, jossa kirosanat vyöryivät suustasi?

Tämä oli tilanne joka kertoo nopeastikkin mitä sydämessäsi kannat. Sillä suullasi tunnustat / paljastat mitä todellisuudessa sydämessäsi kannat.

Onko sinulla rauha? Puhun nyt siis sisäisestä rauhasta. Ihminen jolla on sisimmässä rauha ei reagoi tunteilla asioihin, hänen elämäänsä ei ole sidottu talouden, maailman muuttuvviin tekijöihin, pankkitilin saldoon tai ihmisten sanomisiin. Sillä hän pohtii asioita ennen kun vastaa. Maailmassa on aina kriisejä, ne tulevat ja menevät. Mutta jos annat jokaisen varastaa sinulta rauhan..on aika uusia sinun mieli.

Rauhan ja rakkauden omaava ihminen kohtaa tilanteet maltilla, rauhalla ja rakkaudella, aina näkien positiivisen näkökulman kautta asiat. Pysähdy ja pohdi tätä!

Ihminen joka on negatiivinen näkee kaikissa asioissa vain ongelmia ja ruokkii niitä puhumalla niistä.

Väsynyt, rikkinäinen, turvaton, katkera ja pelokas ihminen vastaa hyökäten, syyllistäen ja korottamalla itseään.

Taustalla useimmiten piilee rakkaudettomuus ja anteeksiantamattomuus. Rakkaus voittaa kaiken, mutta millainen se rakkaus sitten on? Rakkaus on iso asia jota harva ymmärtää, ja siitä kirjoitan toisella kertaa. Se vaatii ihan oman kirjoituksensa koska se on sen verran suuri asia, jota jokaisen on syytä etsiä koko sydämellä.

Kylmyys ja säälimättömyys tämän päivän maailmassa on kasvanut sietämättömäksi. Moni ihminen kamppailee oman jaksamisensa kanssa, ja on neuvoton monessa tilanteessa.

Kun tapakäyttäytyminen ja huonokäytös on kasvanut identiteetiksi, se hallitsee joka päiväistä elämäsi ruokkimalla negatiivisuutta. Kaikki tämä kääntyy vääjäämättä itseäsi vastaan jossa kierre on vamis. Masennus on tämänpäivän sana joka on vältettävissä tunnustamalla suullasi positiivisia asioita anteeksiannolla. Tarkista mitä siemeniä suullasi kylvät ja millaista satoa on odoettaviss? Jota pitkin hampain sitten niität, ja ihmettelet sitten niitä lukuisia vastoinkäymisiä elämässäsi.

Vastaanotolla

Mää en jaksa

Mua väsyttää

Oon niin ärtynyt, kaikki ärsyttää mua koko ajan

Tuntuu etten jaksa tehä mitää

Se sano mulle nii rumasti

Kukaan ei kuuntele mua

Ku se teki mulle niin tai näin

Kun aina se sano mulle

Meillä ei koskaan kehuttu

Isä / äiti haukku

Mua ei koskaan otettu syliin

Mää en tuntenut mitää

Mua ei rakastettu

Mua ei hyväksytty

Aina oli joku muu parempi

Koko ajan arvostellaan vaan

mitään hyvää en saanu koskaan

Emmää voi sanoa ei, mitä ne sit ajattelee musta

Pakko tehä ettei mee työpaikka alta

Noh, en mää voi kieltäytyäkkää saan potkut

Aina ne vinoilee mulla

Meillä oli tosi kova kuri

En koskaan ollut riittävän hyvä

No emmää kehtaa

No emmää osaa

Mitä mää nyt tuohon uskalla sanoa, se on käyny kouluja/ se on mun pomo/esimies

ei musta tuu mitää

en saa nukuttua

olen masentunu koska

mulla on kipuja

Tässä on nyt osa mitkä ovat monen ihmisen päivittäisi negatiivisia itsensä syyttely sanastoa ja riittämättömyyttä, ihminen on rikkinäinen sisältä, joka hejastuu ulkoiseen käyttäytymiseen.

Ajatuksia?

Eläimet näyttävät käytöksellään kun on huono olo, puolustus, hyökkäys aggression tai / ja ruoansulatus ongelmat eläin koira/kissa/(lintu oksentaa poikaselle ruoan) mahassa olevan "pöpön", jotta tulee parempi olo. Etsii tietoisesti luonnostakin myös kasviksia jolla parantaa oloaan. Eläin on siinä viisas että etsii vastauksia heti jos jokin on pielessä mihin voi itse vaikuttaa. Ei jää julistamaan sitä ääneen määkimällä tai haukkumalla.

Tällä en siis arvostele käytän tätä esimerkkinä miten viisas eläin on koska tietää että on jotain pielessä ja etsii vastausta miten voi korjata tilanteen.

Ihminen?

Heikkous:

myöntämään ongelmaansa, -> estäjä, häpeä myöntää ettei osaa

Pelkää olevansa heikko

oman elämän hallinta romahtaa

Pelkää olevansa huonompi kum muut jos myöntää tarvitsevansa apua

Pelko hallitsee

Pelko kohdata asiat, jättämään ne taakse, irrottamaan otteensa menneisyydestä

Pelossa vaanii piinaus, joka kummittelee ihmisen mielessä varsinkin yöt murehtien ja vatvoen asiaa, tuloksetta

Murehtiminen, johtaa unettomuuteen

Unettomuus johtaa ruoansulatus ongelmiin

Unettomuus johtaa väsymykseen

Väsymys johtaa agressioon

Aggression ja ärtyneisys johtaa ongelmien käsittely kyvyn heikkenemiseen

Jossa ollaankin aggressiivisen koiran käytöksessä, HYÖKKÄYS jos jokin asia ei miellytä ja ottaa itseensä kaiken kokemalla että häntä arvostellaan ja puolustus alkaa.

Näettekö kaikessa on SYY-SEURAUS-OIRE ?!

Tämä on vain lyhyt kuvaus metabolisesta ja psykofyysisestä oirekartoituksesta.

Esimerkki

Koira joka on loukkaantunut, esim. auto ajanut päälle törmäyksen johdosta - koiralla kipu. Lähestyt koiraa hyvällä tarkoituksella auttaaksesi sitä. Koira ei tunne sinua, koira kokee sinut uhkana, koiran kipu luo aggression jolla puolustaa itseään, ja yrittää purra sinua.

Koira ei tiedä eikä ymmärrä että olet tullut auttamaan sitä hädässä!

Koiran normaali käytös on reagoida tilanteeseen ärisemällä varoittaakseen hampaita näyttämällä, koska kokee avuttomuuta, puolustuskyvyttömyyttä. Kokee että olet tullut tekemään pahaa sille. Olet uhkaa koska ei tunne sinua, tai kyseinen koira ei ole koskaan kenties edes luottanut ihmiseen koska on aina saanut selkään tai muutoin jäänyt ilman "tervettä" käytös kasvatusta, sen ainoa tapa on puolustautua =reagoida hyökätä, äristä ja ellei varotus ole riittävä lopuksi puree.

Tämä on hyvin yksinkertaistettu kuva käytöksestä miten myös ihminen käyttäytyy kärsiessä tunnevammoista /traumoista, kivusta ja rakkaudettomuudesta. Pitkäaikais sairaat ovat myös osa tätä kokonaisuutta vaatimalla erityiskohtelua ja huomiota, jota en siis tarkoita vähättelyllä mutta se hejastuu perheenjäseniin jossa kaikki voivat lopuksi huonosti, toisen sairastumisen vuoksi. Tämäkin sen verran suuria asia johon on myäs vastauksia ja ratkaisuja.

Rakkaudettomuus:

luo surua, turvattomuutta, hylkäämisen tunnetta, itsetunto ongelmia, itsesuojelun uupumista tai korostusta, jossa opitaan vain hyökkäämään ja puolustamaan omaa kantaansa, jossa rakkaudelle ei anneta sijaa, saati uskallusta ottaa vastaan uutta. Torjuminen, on helppo ase ettei vain kukaan loukkaa, josta on tullut ratkaisu pessimistisellä asenteella.

Rakkaudeton lapsuus, näkyy ihmisessä

heikko itsetunto

puolustava asenne

hylkäämisen tunne

hyökkäävä

katkeruus

pelko

turvattomuus

kokee olevansa yksin, vaikka olisi ihmisten kanssa

ei kestä kritiikkiä

ei kestä rakentavaa palautetta

ei osaa ottaa vastaan kehuja

miellyttämisen haluinen oman jaksamisen kustannuksella

ei ole omia mielipiteitä

ei osaa sanoa ei

ei osaa puolustaa itseään

alistuva / hyökkäävä

kylmä

pinnallinen

epäaito

tekopyhä

joka päivä yrittää jaksaa "päivä kerralla meininki"

marttyyri

uhri

Ihminen joka on jäänyt menneisyytensä vangiksi antaa loppuelämänsäkin vanhoille menneille asioille, jossa hallitsee katkeruus ja anteeksiantamattomuus

Anteeksianto on suuri voima, joka vapauttaa sinut kahleista.

Tee itsellesi palvelus ja anna anteeksi HETI, ensin itsellesi ja niille ketkä ovat jotakin joskus sinulle tehnyt.

Kylmä totuus on että ihmiset jotka loukkaavat, joko tietämättä, tai tietoisesti ovat rikkinäisiä ihmisiä jotka ovat jääneet vaille rakkautta ja turvaa. Heillä kenties ei ole ollut koskaan edes ihmistä vierellään joka olisi kannustanut, tukenut, arvostanut ja luonut positiivisia asioita heidän elämäänsä. Jota kautta he nyt elävät katkeruudessa, anteeksiantamattomuudessa, kateudessa, juoruamisella, hylkäämisen / torjutun lapsen elämässä vielä aikuusiässään. Opittu kaava, joka on korjattavissa.

Klishee on että nämä ihmiset jotka ovat tehneet sinulle vääryyttä joskus 0-80 vuotta sitten, nukkuvat yönsä hyvin muistamatta sinua, mutta heillä itsellä kenties oli sama "ongelma", joka kaatui ja hejastui sinuun koska heillä ei ollut avaimia purkaa asia, ja olit kohde johon se purettiin. Eli kierre oli valmis, kosto elää meiningillä - jokainen saa samalla mitalla takaisin millä on antanut. Kun oikea tapa lähestyä tätä on anna sydämestäsi niin sinulle annetaan. Mutta jos hallinta ja omaisuudesta kiinni pitäminen on sinun egoosi kiinnitetty, että otat ennemmin kun annat. On meillä jälleen sama ongelma. Ihminen joka antaa sydämestään ja vieläpä ilolla on vahvempi kun ihminen joka ottaa ja vie toisilta.

Lohduttava syli luo lujuutta ja turvaa. Mitä kuva viestittää sinulle?

"Ymmärrys tässä kohtaan on että kaikki mitä menneisyydessä on joskus tapahtunut, on ollutta ja mennyttä sille me emme voi mitään enää. Siksi on aika päästää irti niistä menneisyyden piinaajista."

Sano nyt riittää, enään en anna päivääkään huonoille muistoille- mitä on ollut, annan elämäni tästä päivästä alkaen optimismille ja näen asiat uudessa valossa anteeksiannon kautta.

Ensimmäinen asia on tiedostaa asia

Mistä aloittaa?

Kuka sanoi ja teki mitä? Se on siis se ongelma , jota olet ruokkinut kaikki nämä vuodet ellei vuosikymmenet. On aika sanoa ongelmalle ei enää. Sillä mitä enemmän pohdit ongelmaa, puhut siitä, ajattelet sitä, mietit ja vetvot..sitä suuremmaksi se tulee, ja sitä enemmän se myrkyttää, ja hallitsee sinua. Jolloin koko elämäsi pyörii sen "asian" ympärillä. Samaa asiaa tuot esille, jokaiselle vastaantulialle mitä sinulle on tehty "uhri", asenteella, sitä mitä julistat ääneen, keskityt ja ajattelet muokaa samalla aivojasi joka kasvattaa uusia juuria "neuroplastisyydelle"

Mitä se on?

Neuroplastisuus, aivojen hermosolujen ja hermoverkkojen kyky muuttaa yhteyksiään ja käyttäytymistään vasteena uudelle tiedolle, aististimulaatiolle, kehitykselle, vaurioille tai toimintahäiriöille.

Aivoissa tapahtuu valtavia kemiallisia reaktioita kaikissa tekemisissä. Aivot viestittää sähkötyksellä asioita, joten olethan tarkkana mitä tuotat, sillä kaikki jättää jälkensä myös sinun aivoihin. Juuret jota aivoissasi on kasvattaa uusia "rihmoja" menneisyyteesi. Se ei ole toivottavaa.

Oli se asia mitä vaan, sillä EI ole ENÄÄN merkitystä!!! Päästä irti!!!

Jos ajattelet että en anna anteeksi, se teki mulle sitä ja tätä..niin elät ennemmin menneisyytesi vankina koska se on se "totuttu tuttu tapa" jolla rääkkäät/ piinaat itseäsi, ennemmin kun pästäisit irti.

En anna anteeksi se oli niin ilkeä minulle, se raiskasi minut, se löi mua se verbaalisesti alisti minua..yhä vaan sanon SILLÄ EI OLE MITÄÄN MERKITYSTÄ ENÄÄN, SE ON SINUN MENNEISYYS, jonka yhä annat HALLITA sinua.

Sinä e t saa siitä mitään palkintoa tai liputus päivää itsellesi siitä että pidät menneisyyttäsi ja tapahtumiasi tärkeämpänä ja suurempana kun omaa hyvinvointiasi, annat menneisyytesi kertoa sinulle kuka olet?

On aika muuttaa se pureva kipuilukoira, ystävälliseksi ja rakkaudelliseksi.

Askel parantumiseen lähtee anteeksi annolla!

Ota tilanne haltuusi, yksinkertaistettu versio askel uuteen minään tee näin:

-Puhu ääneen ihmiselle, kenestä on kyse ja käy jokainen ihminen läpi kenelle kannat kaunaa, tai negatiivisia ajatuksia.

Sano nimi ääneen ja anna anteeksi

esim. Nimi..annan anteeksi sinulle - siitä mitä teit, ______ voi myös kuvailla asian mitä tapahtui..MUTTA älä jää vatvomaan vain AIDOSTI koko sydämestäsi ANNA ANTEEKSI, anteeksi anto vapauttaa.

Sen jälkeen olet vapaa, se on niin yksikertainen asia, ettei ihmiset edes ymmärrä kuinka näin ykiskertainen asia voi ola näin vaikea!!!

Anteeksi anto = valtava voima!

Tulet huomaamaan kuinka elimistössäsi alkaa tapahtumaan muutoksia, ja opit jatkossa kuuntelemaan toisia, pohdi ennen kun vastaat. Vastaa aina rakkaudella ja ystävällisyydellä, koska koskaan et tiedä mitä kukin ihminen kantaa sisällään. Ole sinä se soihdun kantaja jatkossa.

Olen vapaa!!!!

Valo karkottaa pimeyden.

"Kun yhä useammat meistä kamppailevat ahdistuksen, tunkeilevien ajatusten, masennuksen, pelon ja myrkyllisten mielipiteiden kanssa, jotka aiheuttavat kaikenlaisia ​​mielenterveysongelmia, tarvitsemme tätä viestiä nyt enemmän kuin koskaan. Mutta todellinen muutos vaatii toimintaa ja soveltamista, ja molemmat ovat mielemme ohjaamia. Mielemme tila vaikuttaa sen toimintaan, mikä määrittää, mitä ja miten imemme, sovellamme ja toteutamme ajattelumme."

Dr. Caroline Leaf, pathologist, audiologist, clinical and cognitive neuroscientist with a Masters and PhD in Communication Pathology and a BSc Logopaedics, specializing in cognitive and metacognitive neuropsychology

Suosittelen lukemaan Caroline Leafin kirjallisuutta

Jos tarvitset Apua yllämainittuihin, taihevosiin liittyviin asioihin. Olen täällä sinua varten.

Ota rohkeasti yhteyttä

Taru Särkelä

CDHT, P.T, H.T

[erikakorpinen-blog]

10 kuuminta kuluttajatrendiä vuonna 2019

Teknologia on lähempänä ihmisten arkea kuin koskaan ennen. Ihmiset haluavat asioiden tapahtuvan vaivattomammin ja nopeammin etenkin, kun kyseessä ovat arkea helpottavat asiat. Ericssonin artikkelissa ”10 Hot Consumer Trends 2019” kuvaillaan kymmenen nykypäivän trendiä, jotka ovat nykyään osana ihmisten arkea. Lähes puolet Ericssonin tutkimuksen vastaajista on sitä mieltä, että internet on korvannut paremmiksi tai huonommiksi monia arjen yksinkertaisia asioita. Artikkeli herättää monia ajatuksia teknologiasta sekä kysymyksiä teknologian kehittymisen vaikutuksista yksilöihin ja yhteiskuntaan. Kuinka nämä 10 nykytrendiä kehittyvät vielä lähivuosina ja kuinka pitkälle teknologian täytyy kehittyä, että arkea helpottavista asioista tuleekin enemmän negatiivisia vaikutuksia? Mikä on paikkamme yksilöinä yhteiskunnassa, kun kaikki on loogisempaa, älykkäämpää ja täsmällisempää?

1: Tietoinen älylaite

Tulevaisuudessa laitteesi tulevat tuntemaan sinut paremmin kuin sinä tunnet laitteet. Kuusi kymmenestä ajattelee, että mielialaamme havaitsevat ja reagoivat laitteet tulevat valtavirtaan kolmessa vuodessa. Kun näin tapahtuu, hallitseeko ihmiset enää laitteitaan vai laitteet ihmisiä? Edistynyttä tekniikkaa, kuten kasvojentunnistusta, käytetään vain yksinkertaisiin asioihin, kuten puhelimen lukituksen avaamiseen. Älypuhelin siis tietää mitä teet, mutta myös täysin kuka olet. Nykyään tekoäly voi ymmärtää persoonallisuuttasi vain kuulemalla äänesi ja katsomalla silmiisi. Ericssonin tutkimuksen mukaan puolet niistä, jotka käyttävät virtuaaliassistenttia esimerkiksi Siriä tai Google Now:ta ajattelevat, että älypuhelimet ymmärtävät pian heidän tunteensakin ja 42% uskoo älypuhelimien ymmärtävän heidät paremmin kuin heidän ystävänsä. Nykypäivän virtuaalitrendit ovat niin kehittyneitä, että jopa kaksi kertaa niin moni luottaa tekoäly-laitteeseen kuin ihmisen pitämään salaisuuteen.

2: Älykkäät riitelijät

Perhe-elämään kuuluu usein riitoja ja eriäviä mielipiteitä ja tämä voi ulottua virtuaalisten avustajien kuten Siri käyttäytymiseen. Ericssonin tutkimuksen mukaan 47% tutkituista virtuaaliassistenttien käyttäjistä ajattelee erilaisten assistenttien antavan heille erilaisia vastauksia, jonka vuoksi pariskunnille on tärkeää, että heillä on yhteensopivat virtuaaliassistentit. Missä vaiheessa assistentit alkavat riidellä keskenään? Tutkituista 66% uskoo, että perheskenaariot, jossa kotitalouden virtuaaliassistentit alkavat riidellä keskenään kuten perheenjäsenet ovat yleisiä kolmen vuoden kuluttua.

3: Vakoilevat sovellukset

Mitkä asiat johtivat siihen, että tarvitsemme henkilösuojaperiaatteita? Monien mielestä sovellukset vakoilevat heitä jatkuvasti. Tutkituista 47% uskoo monien sovelluksien käyttävän kameroita, mikrofonia ja sijaintitietoja keräämään tietoja jokapäiväisestä käytöksestään, jopa silloin kun sovellusta ei käytetä. Monet ovat huolissaan, että sovellukset myyvät tietoja kolmansille osapuolille ilman heidän lupaa. Kysymys yksilön eheydestä nousee edelleen esiin yhteiskunnan digitalisoitumisen kasvaessa.

4: Pakollinen sopimus

Evästeiden salliminen on jokaiselle internettiä käyttävälle arkipäiväinen asia. On tietenkin hyvä asia, että tarvitsee erikseen hyväksyä evästeet ja tiedonkeruu, mutta tutkimukseen vastanneista yli puolet ovat kuitenkin vain ärsyyntyneitä siitä. Johtiko luvan kysyminen siihen, että siitä on enemmän negatiivisia vaikutuksia kuin positiivisia?

5:Taitojen internet

AR/VR mahdollistaa nykypäivänä monien asioiden hallitsemisen. Monipuolisia mahdollisuuksia tarjoavat teknologiat tuovat lisää mielenkiintoa pelaamiseen, asioiden kokemiseen ja oppimiseen. Ohjeiden avulla osaat rakentaa kirjahyllyn tai korjata autoa, vaikka et olisi ikinä ennen kokeillut sellaisia asioita. 85% AR/VR-käyttäjistä uskoo, että tämän tyyppiset ohjeet tulevat valtavirtaan vain kolmessa vuodessa. Tarvitseeko ihmisten enää opetella itse asioita, jos AR/VR mahdollistavat nämä asiat pienemmällä vaivalla?

6: Kuluttaminen ilman kosketuspisteitä

Ihmiset haluavat hyödyntää teknologiaa yhä enemmän elämän tylsien elementtien automatisoimiseksi ja hyödyntää siihen menevän ajan itselle mielenkiintoisten asioiden parissa. Virtuaaliassistenttien haluttaisiin hoitavan muun muassa laskujen maksamisen sekä rahoituksen, myös veroilmoitukset.

7: Henkinen ylipaino

Päätösten automatisointi helpottaa arkea huomattavasti ja nykyään siihen käytetään digitaalisen laitteen neuvoja. Entä sitten, kun et enää osa tehdä päätöksiä ilman digitaalisen laitteen neuvoja? Luotammeko jatkossa enemmän virtuaaliassistenttien tekemiin päätöksiin, kun ihmisen tekemiin? Tutkittavista 57% sanoo haluavansa älypuhelimen, joka tietää, kun sairastuu ennen kuin itse edes huomaavat sitä. Viekö tämä siihen, että lääkäriin mennään ilman, että itse tietää syytä? Jopa 34% tutkittavista uskookin kriittisen ajattelun katoavan virtuaaliassistenttien liiallisen käytön vuoksi.

8: Ekologinen minä

Ympäristötietoisuus on pinnalla oleva asia ja monet käyttävät esimerkiksi oman hiilijalanjäljen mittaamiseen erilaisia digitaalisia palveluita. Tutkimukseen vastanneista 78% uskoo, että viiden vuoden päästä VR-lomista fyysisten lomien korvaamiseksi tulee valtavirta ympäristösyistä. Hyvin todennäköisesti ekologiset valinnat tulevat ohjaamaan paljon käyttäytymistämme ja mahdollisesti tulemme luopumaan monista asioista. Sen vuoksi noin puolet tutkimukseen vastanneista kannattaisi digitaalista ekovaluuttaa, jolloin he ansaitsevat rahaa, kun tekevät työmatkoja tai ostoksia ekologisilla tavoilla.

9: Minun digitaalinen kaksonen

Tiesitkö, että olet päivittäin kahdessa paikassa samaan aikaan? Usein emme edes ajattele kyseistä asiaa, jonka vuoksi se kuulostaa mahdottomalta. Kuitenkin olemme päivittäin läsnä työpaikalla ja internetin tai puhelun välityksellä osana jotakin toista tilannetta kuten palaveria toisaalla. On vain ajan kysymys, milloin virtuaalikaksosistamme tulee täysin kaltaisiamme, ettei niitä edes erota toisistaan. Tämä herättää huolestuneisuutta siitä, jos virtuaalikaksosen takia joutuu kärsimään rikollisten toimien seurauksista.

10. 5G automatisoi yhteiskuntaa

Kuluttajat odottavat 5G verkon muuttavan koko internetin ja virtuaalitodellisuuden maailman. Suurin osa odottaakin 5G:n automatisoivan joka päiväistä elämäämme suuresti. Sen avulla voidaan parantaa muun muassa kodin, itseohjautuvien autojen, älykodinkoneiden ja -laitteiden turvallisuutta sekä helpotetaan huomattavasti niiden ylläpitämistä ja käyttöä. 5G mahdollistaa uusia innovaatioita ja kehityksiä, jotka eivät aiemmin olleet mahdollisia.

Osa edellä mainitsemani kuluttajatrendeistä ovat osana jollakin tapaa arjessani. Käytössäni on muutamia sovelluksia, josta seuraan ruokaostoksien osalta hiilijalanjälkeäni sekä kuinka monta prosenttia ostoksista ovat kotimaisia. Ainakin toistaiseksi vain seuraan, koska haluan olla tietoinen omista ekologisista valinnoista, mutta uskon jossakin vaiheessa sen muuttuvan siihen, että alan tekemään ekologisempia valintoja. Omalla kohdalla en kuitenkaan tule muuttamaan lomamatkoja virtuaalimatkoiksi, vaikka lentäminen tuottaa paljon päästöjä. ”Ekologinen minä” tuo helpotusta arkeen, mutta en usko sen muuttavan kovinkaan paljon nykyisiä päätöksiäni.

”Kuluttaminen ilman kosketuspisteitä” olisi minulle hyödyllinen, sillä uskon sen tuovan paljonkin helpotusta arkeen. Esimerkiksi laskujen maksamisen voisi automatisoida sekä saisin vain ilmoituksen, kun pyykinpesuaine on lopussa ja sitä on tilattu lisää. Osan arkisista asioista olen pystynyt automatisoimaan esimerkiksi laskujen suoraveloitus tililtä, mutta voisin laajemmin hyötyä tästä muun muassa kauppareissujen helpottamiseksi. Arjessa voisin keskittyä kouluun ja töihin ilman, että tarvitsee murehtia kodin asioista.

Lähteet:

https://www.ericsson.com/en/trends-and-insights/consumerlab/consumer-insights/reports/10-hot-consumer-trends-2019

https://www.youtube.com/watch?v=0CP13u68_MY

https://www.wired.com/insights/2015/03/awareables-technology-superhumanism/

https://www.businessfinland.fi/ajankohtaista/uutiset/2019/tekoaly-ja-robotiikka-vahvistavat-myyntia/

[ljubovski]

AN OFFICIAL EUROVISION RANT (UMK-Finland  + Mello-Sverige)

TÄNÄÄN ON YST...LASKIAISUNNUNTAI!

Ja viikon virallinen lepopäivä, jonka voin käyttää Suomi-Ruotsi -maaottelun analysointiin.

Eli lähemmässä tarkastelussa tämän vuoden Ruotsin ja Suomen euroviisutarjokkaita. Eilisest�� Melodifestivalenin tokasta karsinnasta ja musavideoklipit Suomen Uuden musiikin kilpailusta.

So, here goes! Nu kör vi!

UMK 2021 -finalistit (katsomisjärjestyksessä):

* Blind Channel – ”Dark Side”

Aika rajun raisu veto. Ehkä muuten eka kerta, kun kuulin ko. aktista. My bad!  ”Nurkkaan ajetun eläimen tuntoja”. Sopii kuvaamaan tämän pohjoisen, synkän maan mentaalista maisemaa. Ainahan euroviisuihin on menty vähän kaikenlaisilla musiikkityyleillä ja ilmaisutavoilla. Hevillä et häviä (vaan katoat mustasta aukosta)? Osa-aikagootti mussa tykkäsi noista hevimetelilyriikoista. Onhan tolla tekemistä varmaan sellaisen jenkkiläisen, jo osaltaan edesmenneen ”pomppuhevin” kanssa. Sanokaa, jos oon väärässä. Linkin Parkin on joku tuonut esiin. Jossain vaiheessa biisiä kuului mielestäni skrätsäystä ja se taas kuului integraalina osana em. musatyyliin. Musta on ihan jees, että tällainen hyvintuotettu metallibiisikin on mukana karsinnoissa ja kahinoissa! Ps. Melodifestivalin seuraavassa karsinnassa ensi viikolla esiintyy iso ruotsalaisen rokin nimi, Moustache! Ajatelkaapa sitä.Tähän on tultu.  

* Teflon Brothers feat. Pandora – ”I Love You”

Heittämällä näiden kisojen tarttuvin kertosäe! No, huh huh. Se on kova. Oisko tää se juttu, jolla Suomi tulee vihdoin noteeratuksi muun Euroopan silmissä?

Videossa oli erittäin hyvää se, että räpit oli käännetty teksityksillä enkuksi. Right on! Kertsille oli selkeästi annettu paljon tilaa itse rap-osuuksilta, jotka oli kutistettu minimiin. Teflonien tyyliin ne oli oivaltavia ja älykkäitä sanataiteiluja. Itse biisi on raikas ja keväinen. Sopii siis itse kisoihin ja ajankohtaan. Erittäin energinen ja tanssittava. Kuin minttupastilli sun suussa! Ja koko Eurooppa huutaa: ”AI LAV JUUUU!”

* Oskr – ”Lie”

Ei paha slovari tämäkään, ihan ekaa kertaa kuultuna! Rakkaus – tuo pop-laulujen lyriikoiden suurin bensa liekkeihin. Rakkauden alku, rakkauden päättyminen. Muttei useinkaan itse rakkaudessa oleminen tai sen arkipäiväistyminen pitkässä juoksussa. ”Lie” -biisi käsitteli rakkauden päättymisen herättämiä herkkiä ja vähän loukattujakin tuntemuksia. Puhutaan säästä, puhutaan yhteisistä frendeistä, muttei puhuta siitä, mikä sisällä just silloin liikuttaa. Valehdellaan mieluummin. Biisi on taattua euroviisusisältöä ja esittäjänsä kotimaisen musakentän meritoituneita vaikuttajia. Ehem, ilman googlausta en nyt osaa sanoa, missä bändissä tai bändeissä hän onkaan vaikuttanut. ”Nevermind!” sanoi Nirvana.

* Aksel – ”Hurt”

Sopii temaattisesti täydellisesti kuunteluputkeen edellisen sydänsurubiisin kanssa. Sydänsuruluritus tämäkin. Rakkauden päättyminen ja siinä epäonnistuminen altistaa ihmisen mielenterveyden keikahduksille. Tämä tunne välittyi selkeästi Akselin biisikandidaatista. Ihan hyvin tehty, ei siinä mitään. Kai ihan hyvää jatkumoa viime vuoden tulkinnalleen, joka jäi heti kättelyssä rannalle Rotterdamin viisujen peruunnuttua. Jäisikö tämäkin? En osaa sanoa. Henk.koht. en kuulu niihin, jotka tykkäävät euroviisuissa eniten sydäntäsärkevistä balladeista. Ei ihan mun pala mansikkakermakakkua. Ps. Eka assosiaatio biisin NIMESTÄ oli Nine Inch Nailsin ”Hurt”, josta myös itse Johnny Cash teki coverin. Se ei liity Akselin vetoon mitenkään.

* Danny – ”Sinä päivänä kun kaikki rakastaa mua”

Johnny Cash mainittu jo yllä! Vanha viihdealan kotimainen kettu tilittää, vaan ei tylytä. Erittäin hyvät, oivaltavat, osuvat ja sivaltavatkin sanat. Kiva laulu elämän ehtoopuolelta, kuolemisesta ja elämän vääjäämättömästä päättymisestä. Hyvä sävellys! Vahva sanoma ja pohjavire. Kuolema puhuttelee aina, on ikuisuusaihe. Niin kuin rakkauskin ja sen variaatiot. Vaan ei niin banaalilla tavalla. (Kuolema ei ole banaali, vaan fakta, joka on syytä käsitellä elämän aikana). Biisin videoon olisi voinut laittaa lyriikat enkuksi. IMHO!

* Ilta – ”Kelle mä soitan”

Vähän niin kuin ”koronatuntoja” – vaikkei ehkä sitten kuitenkaan. Kysymysmerkki oli väärässä paikassa, toteavan lauseen perässä. Siis videossa viuhuvien lyriikoiden yhteydessä. Tämä oli sitä euroviisuballadi-osastoa, jonka ylin ystävä, tuntija ja arvostaja en oikein ole. Hyvät vokalisaatiot. Ilta Fuchs on kai lähtöisin tästä Jyväskylän kaupungista. Lauloi kaiketi viisussaan nykyisen asuinkaupunkinsa Helsingin kaduista aamuyöllä. Ja aikana ennen koronaa. Heh.

* Laura – ”Play”

Ah! Lauraan mulla kohdistui ja kohdistuu isoimmat odotukset, koskapa hän edustaa eteläisen naapurimaa Viron pop-eliittiä ja -sensibiliteettiä. Virolaiset osaavat paremmin duurin ja tunteiden käsittelyn taidon. Ei synny niin suurta tunnekuormaa kuin tässä kylmässä kotimaassa. Vai onko tämä vain fantasiaa? Laura on valinnut toiseksi kotimaakseen juurikin Suomen. Hän kai näkee parempia etenemismahdollisuuksia pop-uralla tässä 5 miljoonan asukkaan maassa verrattuna piskuisempaan Viroon. (Itse kyllä näkisin niin, että etelänaapuristamme valuttaisiin etelämmäs ja lännemmäs noissa intentioissa, mut…)

Laura tuli minulle lähinnä tutuksi v. 2017 Viron edustajabiisin toisena (nais)laulajana. Toinen oli Viron pop-taivaan nuori kiintotähtimies Koit Toome. Biisi valui suoraan sydämeeni ja sieluuni. Sen kuulemisen jälkeen se piti ostaa monen eri version ja remiksin sinkkuna iTunesista. Ja se soi edelleen sekä fyysisessä että mielensisäisessä soittimessani – usein, toistuvasti.

Ylittämätön veto, johon tämä ”Play” ei täysin vastaa tai yllä. Harmitus niin!

No mut. ”Play”-biisi itsessään kertoo myöskin rakkauden jälkeen jättämistä tunteista. Oikeastaan niistä poiskuoriutumisesta. Kertojaprotagonisti on jo vapaa ja voimaantunut / voimaantumassa. Hän pyyhkii jo pöytää ex-rakastajalla. Ehkä hyvä niin. Sellainen luo vapautunutta, vaan ei paatoksellista tunnelmaa. Parasta biisissä kuitenkin on se, että se on sekä enkuksi laulettu että tekstitetty. Sillä voi lisätä pärjäämispotentiaalia näissä epävarmuudensietokykyä edellyttävissä kisoissa, joissa mikään ei oikeastaan ole varmaa.

”Europe will crumble!” Hataria lainatakseni.

*  *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *

Ja sitten tähän perään vielä eilisiltaisen Melodifestivalenin tokan karsinnan herättämät tunnot, jotka yritän pukea sanoiksi lyhykäisemmin.

Mun mielestä vahvimmat kandidaatit länsinaapurin edustajavalinnan kärkikahinoihin olivat biisin numero 1 (Anton Ewald – ”New Religion”) ja biisi numero 6 (Patrik Jean - ”Tears Run Dry”). Ja mitä ihmettä: jälkimmäinen PUTOSI ulos kisasta. Actually:WTF.

Jaan tähän nyt vain Tukholman seudulla asuvalle suomalaistaustaiselle kaverille lähettämäni mese-viestin:

”Ekassa oli häkellyttävät laserit. Ne kaappasivat täysin huomioni. Juontajakaksikkopojat vaikuttivat mukavilta. Valmiimmat esitykset maata edustamaan olisivat olleet just eka ja sit se valkoisiin pukeutunut kaveri, jolla hamosiin verhoutuneet tanssijat. Tyylikkäimmät! Ruotsalaista, hienovaraista pop-osaamista parhaimmillaan. Mut en tiiä, onko viime vuodet menty liian saman sapluunan varmoilla vedoilla? Pitäiskö nyt oikeasti REPÄISTÄ?!”

Mut fakta on se, että länsinaapurimme pop-osaaminen on aivan omaa luokkaansa. Miksi näin on, mitkä tietoiset syyt ja valinnat ovat johtaneet siihen? Sille ei voi muuta kuin tuhoavimmillaan olla kateellinen ja rakentavimmillaan ottaa opiksi.

Vai onko kaikki ollut vain onnekasta sattumaa? Kaiketi sitäkin.

[analyyttinenpalaverikerho]

3. Suunnittelijan tekijyys

Kirjoittaja (puheenjohtaja): Jasmin

Kolmas lukupiirikerta käsittelee suunnittelijan tekijyyttä ja siinä poraudumme seuraaviin samannimisiin teksteihin:

Designer as Author,  teoksesta Multiple signatures: On designers, authors, readers and users. (New York: Rizzoli, 1996.) Kirjoittanut Michael Rock.

Designer as Author, teoksesta DESIGN ACT Socially and Politically engaged design today – critical roles and emerging tactics. (Stockholm: Iaspis and Berlin: Sternberg Press, 2011.) Kirjoittanut Anthony Dunne ja Fiona Raby.

Tekstissään Designer as Author Michael Rock pohtii sitä, voiko graafinen suunnittelija olla ns. tekijä (myös kirjailija, eng. author). Termi on ollut suosittu varsinkin alan reunalla, joka tasapainottelee jossain graafisen sunnittelun ja taiteen välimaastossa. Rockin mukaan tekijä-sanassa on tietynlainen tärkeyden sointu, mutta vasta termin ja sen kriteerien määritteleminen voivat paljastaa, ketkä ovat suunnittelijoita/tekijöitä.

Mikä siis on tekijä (“kirjailija”)? Aikaisemmat määritelmät eivät liity kirjoittamiseen – kattavin näistä on “henkilö, joka selkeästi kuvastaa autoritaarisia merkityksiä: “kaiken elämän luoja”, “keksijä, rakentaja tai perustaja”, “joka synnyttää” ja “johtaja, komentaja tai hallitsija.” Koska kyseessä on englanninkielinen teksti, jossa käytetään sanaa “author”, on suomenkieliselle lukijalle hiukan vaikeaa tulkita puhutaanko tässä nimenomaan kirjailijoista vai ns. tekijästä. Toisaalta kirjailijat ovat myös tekijöitä, joten se sopii ehkä paremmin asian ilmaisemiseen näin suomeksi.

Rock mainitsee tekstissään erilaisia historian esimerkkejä siitä, mitä tekijyys on merkinnyt menneiden vuosisatojen aikana. Varhaisimmat tekstit olivat tekijättömiä (ei kirjailijan nimeä), kun taas tieteelliset tekstit vaativat kirjailijan nimen tekstin validoimiseksi - tiede perustui subjektiiviseen keksintöön eikä objektiiviseen toteuteen. Tämä kuitenkin muuttui, kun tieteen ala kasvoi. Tieteelliset löydät ja matemaattiset todisteet eivät enää tarvinneet kirjoittajia, koska ne koettiin löydetyiksi totuuksiksi kirjoitettujen ideoiden sijaan. Tutkija siis paljasti olemassa olevan ilmiön, tosiasian, jonka periaatteessa kuka tahansa voisi löytää. Niinpä tieteestä tuli nimettömän objektiivisuuden tuote ja kirjallisuus oli kirjailijoiden ala.

70-luvulla suunnittelun ala alkoi kääntyä poispäin aiemmin mainitusta tieteellisestä lähestymistavasta, joka oli vaikuttanut useita vuosikymmeniä. Suunnittelijat siirtyivät nimettömistä teoksista kohti asemaa, jossa he voisivat vaatia jonkin verran omistusoikeutta luomaansa viestiin. Tämä ei kuitenkaan välttämättä sovi ammattiin, jossa asiakas maksaa suunnittelijalle välittämään tiettyjä tietoja tai tunteita. Lisäksi suurin osa suunnittelusta tehdään jonkinlaisessa yhteistyöympäristössä, jossa hyödynnetään lukuisten luovien ihmisten kykyjä. Näin ollen ideoiden alkuperä hämärtyy.

Elokuvataiteessa asiaa on pohdittu sen kannalta, kuinka luoda elokuva (yleensä ison työyhteisön projekti), joka on yhden taiteilijan teos ja siten yksittäinen taideteos. Tätä varten kehitettiin joukko kriteerejä, jotka vaativat, että ohjaaja hallitsi koko projektia: ohjausta, käsikirjoitusta ja kuvausta. Amerikkalainen kriitikko Andrew Sarris katsoi, että ohjaajien on täytettävä kolme olennaista kriteeriä ollakseen tekijöitä (ns. kirjailijoita): ohjaajan on osoitettava tekninen asiantuntemus, hänellä on oltava itselleen ominainen tyyli, ja hänen täytyy esittää elokuvissaan johdonmukainen visio. Robert Ebertin sanoin: “A film is not what it is about, it’s how it is about.” Tästä itselleni tulee mieleen esimerkiksi lempiohjaajani Quentin Tarantino, jonka elokuvissa toistuvat samanlaiset tyylit, valinnat ja ominaisuudet – jopa näyttelijät. Hänen elokuvansa liikkuvatkin ehkä enemmän elokuvateollisuuden ja taiteen välimaastossa, verrattuna valtaosaan Hollywood-elokuvista.

Näitä samoja käsitteitä voidaan soveltaa myös graafisiin suunnittelijoihin. Yhdistämällä tekninen pätevyys ominaistyyliin voidaan suunnittelijoiden laajasta joukosta nostaa näkyville ne, joiden tyyli toistuu ja saa sitä kautta huomiota sekä jää mieleen. Henkilökohtaisesti ainakin itse pidän enemmän taiteilijoista/suunnittelijoista, joilla on tietty tyyli. On mielenkiintoista seurata miten he käyttävät itselle ominaista tyyliään erilaisten töiden ja sommittelujen luomiseen. Toki näissä tapauksissa graafisen tekijän on ehkä enemmän nähtävä vaivaa itselleen ja omalle tyylilleen sopivien projektien etsimiseen.

Tavat, joilla suunnittelijat voivat olla tekijöitä, ovat monimutkaisia ja erilaisia. Anne Burdick ehdotti Emigren artikkelissaan, että “designers must consider themselves authors, not facilitators. This shift in perspective implies responsibility, voice, action… With voice comes a more personal connection and opportunity to explore individual options.”

Tekstin lopussa Rock esittää suunnittelulle kolmea vaihtoehtoista, kuvaavaa mallia: suunnittelija kääntäjänä, suunnittelija esiintyjänä ja suunnittelija ohjaajana.

Suunnittelija kääntäjänä perustuu olettamukseen, että suunnittelutyö on pohjimmiltaan materiaalin selventämistä tai sisällön uudistamista muodosta toiseen. Lopullinen tavoite on ilmaista sisältö muodossa, joka tavoittaa uuden yleisön. (Esim. Kiinalaisen runon kääntäminen länsimaalaiselle yleisölle.) Tässä suunnittelija on välittäjä, ja jokainen käännös heijastaa sekä alkuperäisen teoksen että nykyajan luonnetta, mutta myös kääntäjän taustaa.

Suunnittelija esiintyjänä perustuu teatteriin ja musiikkiin. Näyttelijä ei ole käsikirjoituksen kirjoittaja, mutta ilman näyttelijää taidetta ei voida toteuttaa. Näyttelijä on työn fyysinen ilmentymä, ja tämän mallin mukaan myös suunnittelijasta tulee työnsä sisällön fyysinen ilmentymä: esiintyjä. Suunnittelija muokkaa ja ilmaisee teoksen sisältöä graafisten laitteiden avulla.

Suunnittelija ohjaajana taas saa perustansa elokuvamaailmasta. Siinä suunnittelija työskentelee elokuvaohjaajan tavoin: valvoo käsikirjoitusta, suorituksia, valokuvaajia, taiteilijoita ja tuotantoryhmiä. Tämä malli onkin näkyvillä eniten isoissa installaatioissa, mainoskampanjoissa ja muissa projekteissa, ja esimerkkeinä toimivat muun muassa Nike ja Coca-Cola. Tämän mallin suunnittelija kuulostaa AD:ltä, jonka tittelissäkin on sana “ohjaaja”.

Kaiken jauhamisen ja selittelyn jälkeen Rock kuitenkin lopettaa tekstin esittämällä, että jos meidän on todella luotava sana, joka kuvaa luomista, muokkaamista, kertomista, esittämistä, kääntämistä, järjestämistä ja ohjaamista, voisi se olla suunnittelija. Hyvää pohdintaa, mutta koko juttu vähän lässähtää tähän.

Tekstissään Designer as Author Anthony Dunne ja Fiona Raby pohtivat myös suunnittelijan roolia, mutta nemmän kaupallisen työn näkökulmasta. Heidän mukaansa kaikki suunnittelu on ideologista ja suunnitteluprosessi perustuu tietynlaiseen maailmankatsomukseen tai tapaan nähdä ja ymmärtää todellisuutta. Suunnittelu voidaan jakaa kahteen kategoriaan: myönteinen suunnittelu ja kriittinen suunnittelu. Ensimmäinen vahvistaa sitä, miten asiat ovat tällä hetkellä, sopeutuen kulttuurillisiin, sosiaalisiin, teknisiin ja taloudellisiin odotuksiin. Suurin osa suunnittelusta kuuluu tähän kategoriaan. Jälkimmäinen eli kriittinen suunnittelu taas torjuu ja arvostelee nykytilanteen asioita, ja ilmentää vaihtoehtoisia malleja. Sen tarkoituksena on kannustaa keskusteluun.

Jotta (kaupallista) suunnittelua  pidetään onnistuneena, sen on myytävä isosti ja näin ollen oltava suosittua. Kirjoittajien mukaan kriittinen suunnittelu ei koskaan voi olla täysin suosittua, sillä se ei yleensä saa kaupallista rahoitusta ja sen vuoksi jää yksittäistapauksiksi. Heidän mielestään suunnittelun tulisi siirtyä ulos palvelualasta ja kapitalististen arvojen vahvistamisesta. Suunnittelijoiden olisi määriteltävä uudelleen heidän roolinsa, kehitettävä uusia metodeja ja lähestymistapoja, jotka miellyttävät mutta haastavat samalla tapaa kuin kirjat ja elokuvat. Suunnittelijoiden olisi siis otettava enemmän vastuuta ja proaktiivista roolia yhteiskunnassa. Oppia tulisi ottaa taiteen (eng. fine arts) alasta. Aihe on hankala, sillä kaupallinen suunnittelu on juurikin asiakaslähtöistä ja siinä mennään suurilta osin asiakkaan halujen mukaan.  

Teksti mainitsee yhtenä esimerkkinä erilaisesta businessmaailman lähetystymistavasta vuonna 1994 perustetun etoy-nimisen ryhmän, joka koostuu arkkitehdeista, asianajajista, ohjelmoijista, artisteista ja sunnittelijoita. Heidän tavoitteena oli luoda puhtaasti digitaalinen identiteetti. Jokainen ryhmään kuuluva artisti myöntyi myydään heidän yksilöllisen henkilöllisyytensä etoylle osakkeita vastaan ja elämään anonyymisti etoyn agenttina. Etoyn tuotteita ei voi ostaa, sen taide on olemassa vain osakkeina.

Dunne ja Raby mainitsevat useita esimerkkejä suunnittelun ja kaupallisuuden uudenlaisesta yhdistymisestä, joista toisena mainittakoon 1993 perustettu Maywa Denki, jonka japanilaiset veljekset valmistavat kaupallisia laitteita, joilla ei ole mitään järkevää käyttötarkoitusta. Heidän teolliset tavaransa TOY-NAKIt ovat massatuotettuja ja myynnissä valtavirran kauppapaikoissa. Tekstissä mainitut esimerkit ovat mielenkiintoisia, mutta ne esittelevät pääosin yksittäisiä toimijoita, jotka ovat saaneet oman juttunsa rullaamaan. Kyseessä ei ole kaupallinen mainostoimisto tai muuten suunnittelua tekevä yritys, ja näin ollen aiheeseen ei oikeastaan tarjota mitään “oikeita” esimerkkejä - enemmänkin käsitteellisen suunnittelun taidonnäytteitä.

Kirjoittajien mukaan käsitteellinen suunnittelu voi olla vaikuttavaa, jos se tuottaa mielihyvää ja tietynlaisen kokemuksen - “monimutkaisen nautinnon”. Ideana ei ole olla negatiivinen, vaan kannustaa suunnittelijoita, kaupallista alaa ja yleisöä keskusteluun. Käsitteellisen suunnittelun tuotokset ovat esineitä mielelle. Niiden ei kuulu olla liian realistisia, vaan niiden abstraktimmat muodot kertovat, että käytön on tarkoitus tapahtua vain mielikuvituksen tasolla. Haasteena onkin häivyttää todellisuuden ja fiktion rajoja, jotta käsitteellisestä tulee konkreettisempaa ja konkreettisuus nähtäisiin vain yhtenä rajallisena mahdollisuutena muiden joukossa. Jäljelle jääkin vain kysymys siitä, onko tästäkin aiheesta tehtävä niin pirun moniselitteistä ja vaikeaa. Eikö suunnittelu voida vain jakaa kaupalliseen suunnitteluun ja taiteeseen, ja johonkin siltä väliltä?

Kysymyksiä:

Pitäisikö kaupallisessa suunnittelussa tekijällä ja hänen nimellään olla isompi rooli ja enemmän painoarvoa? Millä tavalla?

Millä tavoin kaupallista suunnittelua voisi kehittää ns. taiteellisempaan suuntaan, poispäin kapitalistisista arvoista? Onko tälle edes tarvetta?

Onko suunnittelija Rockin ehdotusten mukaan eniten kääntäjä, esiintyjä vai ohjaaja?

Onko (kaupallisen) suunnittelijan ammatti palvelualaa vaiko jotakin muuta? Mitä?

[aistitavoinna-blog]

Taidekasvatus varhaiskasvatuksessa

Lapsille ominaisimpia ja luontevimpia työmenetelmiä ovat toiminnalliset ja luovuutta sekä osallisuutta edistävät tavat. Työtapojen valinnat tehdään lasten tavoitteiden, ikätason, tarpeiden ja kiinnostuksenkohteiden perusteella. Lasten mielipiteiden havainnoimiseksi varhaiskasvatushenkilöstön tulee olla sensitiivisiä ja aktiivisia lasten arjessa. Tärkeää on lapsen ja työntekijän välinen tuttuus ja luottamuksellinen, turvallinen suhde, jossa lapsi rohkaistuu ilmaisemaan ja aikuinen on orientoitunut havainnoimaan. Lapsi osallistuu työmenetelmien suunnitteluun yksilöllisellä mittakaavallaan. Kokemusten tarjoaminen ja monipuolinen, työtapojen vaihteleva käyttö herättelee lasta aktiiviseen toimijuuteen ja vuorovaikutukseen ympäristönsä ja muiden kanssa. (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. 2016.)

Taidekasvatuksen avulla on mahdollista jäsentää ja hahmottaa ympäristö yksilöllisellä, uniikilla tavalla. Asioita on mahdollista tarkastella yksityiskohtaisesti, joista myöhemmin on mahdollista muodostaa omaa näkemystä kuvaava, eheä kokonaisuus. Taidekasvatuksen käsite sisältää useita osa-alueita, joita ovat mm. kuvataide, musiikki, sanataide, sirkustaide, mediataide ja tanssitaide. (Malmivirta. 2010.)

Taidekasvatuksen tavoitteena on taiteen vastaanottamisen ohessa sen itsenäinen tuottaminen. Taidekasvatuksella pyritään varhaiskasvatuksen parissa lisäämään kulttuurista sensitiivisyyttä, jossa korostuu aineeton hyvinvointi ja sen merkitys. Taidekasvatuksella voidaan mahdollistaa arjen elämyksellisyys, luovien voimavarojen lisääntyminen ja osallisuus sekä vuorovaikutus suhteessa ympäristöön. Taidekasvatuksen ensisijaisena tavoitteena on antaa lapselle rakennusaineet tehdä persoonallisia tulkintoja maailmasta käyttämällä taiteen monia muotoja. Yksilöllisen näkökulman ilmentyessä tuetaan myös taidollista kehittymistä sekä aistista herkkyyttä. (Malmivirta. 2010.)

Varhaiskasvatuksen henkilöstöllä on vastuu päivähoidon taidekasvatuksesta. Lasten kanssa taiteen näkeminen, kokeminen ja hämmästely luovat pohjaa oman elämän kysymysten kriittiselle pohdinnalle. Intensiivinen läsnäolo ja aistien kokonaisvaltainen käyttäminen tuottaa kokemuksellisuutta ja mahdollisesti saattaa tutkijan myös “flow”-tilaan.(Malmivirta. 2010.)

LÄHTEET:

Malmivirta. Varhaiskasvatuksen taidekasvatus. 2010. Lapsen hyvä arki. http://www.sosiaalikollega.fi/kaste/pohjois-pohjanmaa-lapsen-hyva-arki/Lapsen%20hyva%20arki%206.5.2010.pdf

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. 2016. Opetushallitus. https://www.oph.fi/download/179349_varhaiskasvatussuunnitelman_perusteet_2016.pdf

-R

[kapitaali]

Pois konsumerismista: Ahneen mielen vapauttaminen

Pois konsumerismista: Ahneen mielen vapauttaminen

Stephanie Kaza

Syksy saa ensimmäisten keltaisten lehtien kera, ja opiskelijat palaavat kampukselle. Nuoret ovat innokkaasti uusien kokemusten ja uusien oppien perään. Professorina minulla on ristiriitaiset tunteet heidän paluustaan. Heidän tuore urhea energiansa on inspiroivaa ja suuntaa huomion minun omaankin kutsumukseeni. Mutta sisäisesti kamppailen sen parissa mitä minun tulisi heille opettaa. Ympäristötieteiden kurssit paljastavat häiritsevän aspektin ihmisluonnosta — säälimättömän resurssien kuluttamisen. Ahneuden tuhoamat maisemat eivät ole kaunis näky. Biologiset ja poliittiset vaateet lisämaa-alasta, lisävedestä ja lisäenergiasta ovat muuttaneet Maan piiriä. Tämän kärsimyksen kohtaaminen johtaa väistämättä monimutkaisiin kysymyksiin. Vaikka olen työskennellyt näiden ongelmien parissa monia vuosia ja monista kulmista, silti sydämelläni on raskas kivi. Joka syksy yhdessä opiskelijoiden kanssa kohtaan oman osallisuuteni tämän väärinkäytön pitkittämisessä.

Miten voimme ymmärtää tätä ahneutta? Buddhalainen psykologia selittää ahneuden vetovoiman ja välttämisen avulla. Buddhalaisessa maailmankuvassa kaikki emootiot ovat kolmen perustaipumuksen manifestaatioita — jonkin lisää haluamisen (ahneus), jonkin vähemmän haluamisen (viha) ja jonkin olemattomuudenhalun (harha). Ensimmäinen emootioiden joukko voidaan ymmärtää biologisena veturina mennä kohti sitä mikä on käyttökelpoista tai miellyttävää, toinen haluna palata takaisin sieltä mikä on haitallista tai vastenmielistä, ja kolmas hämmennystä siitä mikä on illuusiota. Yhdessä nämä tunnetaan Kolmena Myrkkynä, kaiken inhimillisen kärsimyksen lähteenä. Buddhalainen polku vapauteen keskittyy halun tutkimiseen ja siitä vapautumiseen, painottaen mielentyyneyden kultivointia sen sijaan. Ahneutta ei nähdä niinkään syntinä, vaan kaikkiin olentoihin vaikuttavana liikkeellepanevana voimana. Joskus se on hyödyllinen, esim. silloin kun eläimet keräävät ruokaa talteen talven varalle; joskus se on haitallinen, esim. silloin kun resurssit kuluvat paineen alaisuudessa. Ahneutta ei voida eliminoida; se on osa elämän prosessia joka ylläpitää meitä… ja kaivaa maata jalkojemme alla.

Ihmisen ahneus selkeästi on vaatinut osansa luonnollisesta maailmasta: maaperän eroosio, veden ehtyminen, elinympäristön tuhoutuminen ja eliölajien katoaminen ovat yleisiä kaikissa maanosissa. Suurin osa sodista ja siirtomaavalloituksista perustuvat myös ahneuteen. Materiaaliset elämämme heijastelevat kumulatiivista impaktia. Amerikkalaiset kuluttavat heidän keskiverto elopainonsa verran joka päivä materiaaleja, jotka revitään maatiloilta, kaivoksilta, laidunmailta ja metsistä. Amerikkalaiset kotitaloudet sitovat ja kuluttavat enemmän tavaraa kuin mitkään muut kotitaloudet historiassa yhteensä. Lähes kaikki kotitaloustuotteemme ovat perustuneet työvoimaan tai luonnonvaroihin, jotka ovat peräisin kaukaisilta mailta muualta päin planeettaa.

Kuinka nämä systeemitason vaikutukset heijastuvat moderniin identiteettiimme? Nykypäivän kulutusyhteiskunnassa itse tuntuu määrittyvän sanonnalla ”Olen se mitä minulla on”, tai Descartesia mukaillaksemme ”Shoppaan, siis olen”. Mukanaoloa vahvistaa mainokset, jotka leikkivät ihmisten tarpeilla turvallisuudesta ja hyväksynnästä. Kehittämällä idealisoituja stereotyyppejä, mainokset vaalivat ahneutta ja epätyytyväisyyden sekä riittämättömyyden tunnetta. Identiteetti voi sulautua tiettyihin tuotteisiin, mikä luo addiktioita brändinimiin ja jopa itse shoppailuun. Ekopsykologit Kanner ja Gomes uskovat, että ”shopaholismi” on laajalle levinnyttä, krooninen ongelma, jossa ihmiset shoppaavat päästäkseen pakoon kärsimystä paljolti samalla tavoin kuin ihmiset käyttävät huumeita tai alkoholia. Konsumerismi nojaa oletukseen siitä, että ihmisen tarpeet ovat äärettömän laajentuvia; jos on olemassa loputtomasti tapoja olla epätyytyväinen, silloin on loputtomasti rakoja markkinoilla uusille tuotteille jotka nuo tarpeet tyydyttävät. Markkinoijat äärimmäisen osaavasti käyttävät hyväksi sitä mikä on olennaista ihmisluonnolle — halua. Kun konsumerismi leviää hälyttävästi ympäri Maapalloa, uskonnot kysyvät ”Mitä me voimme tarjota vastalääkkeenä tähän hulluuteen?”

Buddhan mielestä halun käsittely on perustavanlaatuinen inhimillinen ongelma. Opetuksessaan Neljästä Jalosta Totuudesta hän luo perustan tietynlaiselle metodologialle tämän kaikenkattavan kärsimyksen käsittemiseksi. Opetus on esitetty lääkärin diagnoosin muodossa: kärsimys on sairaus, himo on sairauden aiheuttaja, sairauteen on lääke ja tuo lääke on Kahdeksanosainen Tie valaistumiseen. Miten me voimme soveltaa tätä diagnoosia konsumerismiin?

Aloittakaamme sairauden aiheuttajasta: tyytymättömyys tai takertuminen, himo, halu, kiinnittyminen. Monenmuotoisena se on jatkuva pyrkimys johonkin uuteen tilaan tai tunteeseen, tai tyydytykseen ja pysyvyyteen. Johtuen ainaisen muuttuvaisesta todellisuuden luonteesta, tämä pyrkimys on aina turhauttavaa. Himoon kuuluu myös välttely, halu olemassaolemattomuuteen. Tämän tyyppisessä kärsimyksessä himoitaan helpotusta tai pakoa siitä mikä on epämiellyttävää tai epämieluisaa. Ensimmäinen Kolmesta Myrkystä, mielihyvän etsiminen (tai ahneus), on markkinointipsykologian kulmakivi. Mainonta kannustaa kuluttajia kasvattamaan ahneuttaan niin monilla areenoilla kuin mahdollista.

Tarkastellaan, esimerkiksi, pikaruokaloiden ”superisoja” annoksia, tarjoustalojen alennusmyyntejä, paljastuksia Internetissä. Välttely/viha, tai halu päästä eroon, on yhtä keskeinen markkinointistrategia. Tuholaistorjuntatuotteet ajavat pois vihatut hyönteiset, deodorantit ajavat pois vihatut kehon hajut, pesuaineet ajavat pois ei-toivotut tahrat. Kuluttajat mieluusti uskovat, että he ovat onnellisia jos he voivat vain ajaa pois asiat joista he eivät pidä. Harhaluulo tai tietämättömyys pitkittyy markkinoijien toimilla, jotka pitävät ihmiset hämmennyksessä heidän tarpeistaan. Kaikki kolme myrkkyä ajavat kuluttajan päättymättömään kärsimykseen, kaikki niiden kannattavaksi hyödyksi, jotka hyödyntävät tätä ihmistaipumusta.

Tie ulos konsumerismin kärsimyksestä lepää perimmäisistä syistä ulospääsyssä. Tämä on Kolmas Jalo Totuus — että vapautuminen lakkaamattomasta kärsimyksestä on mahdollinen. Alistetulle ja harhaiselle kuluttajalle tämä on kaikkein kriittisin totuus. Se on buddhismin tarjoama loistava jalokivi lääkkeeksi konsumerismin sairauteen: ihmisellä on valinta tässä asiassa. Voi valita jäädä sairaaksi, tai voi valita vapautuksen ja paranemisen. Eettiset valinnat kulutuksessa ovat ne, jotka tuovat henkilökohtaisen ja ympäristön parannuksen. Epäeettiset valinnat ovat niitä, jotka pitkittävät henkilökohtaista ja ympäristötuhotoimia. Neljäs Jalo Totuus on Kahdeksanosainen polku, tietoisten valintojen tekemisen harjoitus eri toiminnan aloilla, mikä tarjoaa etsijälle vapautuksen konsumerismin kärsimyksestä.

Vapautuksen tavoite tässä kontekstissa voitaisiin määritellä termillä santutthi, tyytyväisyys. Tähän kuuluu vapaus halusta ja kiintymyksestä — dukkhan, kärsimyksen vastakohta. Kun tyytyy siihen mitä on. Oppinut thaimaalainen Pibob Udomittipong kuvaa sitä miten syvästi tämä käsite haastaa modernin konsumerismin. Pian ensimmäisen Thaimaan viisivuotissuunnitelman laatimisen jälkeen 1960-luvulla hallitus kielsi buddhalaisilta munkeilta opetuksen tyytyväisyydestä. Virallinen munkkien johtava elin, Sangha, hyväksyi tämän päätöksen, ilmeisesti pitäen santutthia esteenä talouskasvun idealle. Edesmennyt Buddhadasa Bhikkhu, erittäin kunnioitettu ja yhteiskunnallisesti aktiivinen thaimaalainen opettaja, esitti väitteitä kieltoa vastaan, huomauttaen että tyytyväisyys johtaa viisauden kehittymiseen ja näin ollen on olennaisen tärkeää todelliselle ihmiskunnan kehitykselle.

Konsumerismi keskittyy tarkoitukselliseen halun kultivointiin. Perinteiset opetukset kahdestatoista riippuvuuden ketjusta tarjoaa hyödyllisen työkalun konsumerismin sekä analysointiin että oivaltamiseen. Tämä sykli on usein kuvattu reinkarnaation prosessina; se pätee myös yksittäisiin ahneuden hetkiin. Vapautus voidaan löytää jokaisesta ketjun kohdasta.

Kaksitoista nidanaa seuraavat toisiaan järjestyksessä: 1) tietämättömyys, joka johtaa 2) tahdollisiin muodostelmiin eli karmaan. Se taas johtaa 3) tietoisuuden heräämiseen, joka mahdollistaa 4) nimen ja muodon (paaliksi nama-rupa) eli fyysisten ja psyykkisten ilmiöiden olemassaolon. Nimen ja muodon myötä syntyvät 5) kuusi perustaa tai aistia – siis tavalliset viisi aistia sekä mieli. 6) Kun on aistit, syntyy kosketus, joka buddhalaisessa terminologiassa tarkoittaa aistin, sen kohteen ja aistitietoisuuden yhtäaikaista läsnäoloa. Kosketus johtaa 7) tuntemukseen (miellyttävään, epämiellyttävään tai neutraaliin), joka mahdollistaa 8) halun (tanhan) ja 9) takertumisen synnyn. 10) Näistä seuraa tuleminen ja 11) jälleensyntymä, mikä loppujen lopuksi aiheuttaa 12) sairauden, vanhuuden ja kuoleman. Jokaisen näistä vetovoima, joka perustuu aikaisemman vahvaan kokemukseen, on niin voimakas että ihmiset (ja toiset olennot omalla tavallaan) ovat jatkuvasti tämän kuvion otteessa. Koska kaikki kaksitoista nidanaa ovat toisistaan riippuvaisia olosuhteita, jos yksikään olosuhteista lakkaa olemasta, koko sykli lakkaa toimimasta. Vapautus tästä ahneuden ja kärsimyksen syklistä on se mitä buddhalaiset nimittävät nirvanaksi.

Kuluttajan halu riippuu tunteista jotka syntyvät kontaktista esineiden kanssa aistikentissä. Tunnetilojen tunteminen on buddhalaisessa psykologiassa usein luokiteltu miellyttäväksi, epämiellyttäväksi tai neutraaliksi. Koska tuntemukset ovat ohimeneviä, mainostajat tai myyntiagentit joutuvat jatkuvasti stimuloimaan potentiaalisia ostajia. Tämä tapahtuu luomalla kontaktipisteiden ristituli aistielimille: ruokamaistiaisia, mainostauluja alkoholille, kaupan julkisivu täynnä televisioita. Kontaktipiste on se missä havainnon kohde, aistielin ja tuntotietoisuus kohtaavat. Myyjä tarjoaa esineen; kuluttaja tarjoaa jo valmiiksi ehdollistetun silmän, korvan, nenän, kielen, kehon ja mielen aistikentät.

Se mikä havaitaan aistikentässä on täysin oman kokemuksen ehdollistama, ja tuolle kokemukselle annetaan nimi ja muoto. Nimi ja muoto ovat aiempien kokemuksien ehdollistamia, jotka muokkaavat tietoisuutta ja niitä muotoja joita se tulee saamaan. Sellainen ehdollistaminen on hyvin dokumentoitu alkoholismin ja muiden addiktiivisten käytösmallien tapauksissa. Toistuva alkoholinkäyttö muuttaa ihmisen fysiologiaa enemmän kiintyneeksi alkoholin aikaansaamiin tiloihin. Kun tätä ehdollistamista sovelletaan muihin ylenpalttisen kulutuksen muotoihin, addiktiivinen sykli laajenee kattamaan luksusruoat, brändinimivaatetuksen ja TV-saippuaoopperat. Ajan mittaan akkumuloituva, toistuva kuviointi,  karmiset kuviot, kehittyvät tuottamaan addiktion sukupolvia.

Himo, puolestaan, pitkittää takertumista. Miellyttävistä kokemuksista nauttiminen saa aikaan halun jatkaa niitä; epämiellyttävien kokemuksien kammoksuminen saa aikaan halun lopettaa ne. Nämä takertumisen muodot ovat erityisen vahvoja kun oma identiteetti määrittyy niiden kautta (esim. ”Vältän lihaa; olen kasvissyöjä”; tai ”Rakastan vuorivaellusta; olen huvittelija”). Takertuminen saa aikaan tulemista. Mitä enemmän tarkertuu kulutustavaroihin tai arvoihin, sitä enemmän ihmisestä tulee kuluttaja. Tämä johtaa itseidentifioituneen egon syntymään joka määrittää elämää pääosin kulutuksen kautta.

Lopulta, totta kai, jopa kuluttajan tulee kohdata kuolema, joko tutun omaisuuden kanssa tai ilman sitä. Näin riippuvuuden synnyn kaksitoista uloketta ovat varmistaneet sen, että kuluttajatietoisuus elää ja voi hyvin, saaden yhä moninaisempia muotoja joka päivä. Kuitenkin, oivallukset ja vapautus ovat lähellä vahvasti määrittävien linkkien murtuessa. Mutta miten tämä oikeastaan saavutetaan?

Työni perusopiskelijoiden kanssa Vermontin yliopistossa on antanut minulle mahdollisuuden tehdä muutamia kokeita kuluttajan vapauttamisesta. Nämä kokeet, jotka ovat mallinnettu mindfulnessin avulla, pohjaavat tietoisuuteen käyttäytymisestä, johon aiemmin ei ole kiinnitetty huomiota. Ympäristötieteen opiskelijoille amerikkalainen ahneus ja konsumerismiaddiktiot ovat moraalisen ahdistuksen lähde. Sovelsin buddhalaisia vapautusoppeja opiskelijoiden huoliin uudella kurssilla, jota kutsuin nimellä Konsumerismista Poisoppiminen. Joka viikko opiskelijat tekivät laboratoriokokeen arvioidakseen jotain heidän kulutuskäyttäytymisensä aspektia. Tavoitteeni oli antaa opiskelijoille tapoja tutkia tietoisuutta, joka syntyy konsumerismista itseopiskelemalla heidän kulttuurillista ehdollistamistaan.

Eräs ensimmäisistä harjoituksistamme oli ”omaisuuslista”. Tämä vei opiskelijoiden huomion tarkasti heidän elämänsä fyysiseen todellisuuteen. Jokaisen opiskelijan tuli tehdä lista kaikista heidän tavaroistaan, alusvaatteista sähkökitaroihin. Pelkkä listaaminen jo itsessään oli mindfulness-harjoitus, joka paljasti ylenpalttisuuden ja rationalisoinnin. Vastauksena tälle perustin tukiryhmiä perustuen AA-kerhon malliin erityisen ongelmallisista elämänalueista. Nämä ryhmät käsittelivät kahviriippuvuutta, CD-keräilyä, ylimääräisiä vaatteita ja kenkiä, ja televisionkatselua. Tämän kurssin lopussa opiskelijat todistivat vähentäneen kulutustaan jokaisella näistä alueista.

Ryhmä käsitteli myös energiankulutusta, joukkoliikennekäyttöä ja ruoankulutuksen ympäristövaikutuksia. Me nojasimme loistavaan lähteeseen. The Consumer’s Guide to Effective Environmental Choices, jota on ollut valmistelemassa Huolestuneiden Tiedemiesten Liitto. Opiskelijat pitivät ruokapäiväkirjaa yhden viikon, kirjaten ylös mistä tuotteet olivat tulleet ja estimoiden ympäristövaikutukset. He tarkastelivat ruokavaliotaan arvioidun planeetalle aiheutuneen energiankulutuksen kautta, kalorien sijaan.

Koska kulutusviestit lähetetään niin monen median kautta, sain opiskelijat pitämään kolmen päivän teknologiapaaston. Tämä paasto oli modernin maailman versio luopumisrituaalista, joka suoritetaan luostaritraditioissa. Opiskelijoiden oli luovuttava Internetin käytöstään, televisiosta ja muista haluamistaan teknologioista ja arvioitava sen aikaansaama vaikutus heidän elämäänsä. Ilman pärjääminen yleisesti nähtiin hyvänä harjoituksena, vaikka joissain tapauksissa se vaikutti heidän sosiaaliseen elämäänsä ja synnytti muita dilemmoja.

Television tutkimista varten opiskelijat tekivät sarjan lyhyitä harjoitteita, tehden muistiinpanoja siitä mitä he havaitsivat. Ensiksi heidän piti ”katsoa” TV:tä puoli tuntia niin että laite oli kiinni. Tämä antoi heille jonkin idean omituisesta suhteetsaan elektroniseen laatikkoon. Sitten heidän piti havainnoida muiden opiskelijoiden TV-katselua. He tajusivat, että televisiota katsellessaan he myös näyttivät veltoilta ja tylsiltä, niin kuin jotkut ihmiset havaitsivat.

Kurssin alussa olin pyytänyt opiskelijoilta krijoittamaan kuluttajaomaelämänkerran, jossa alleviivataan jännitteitä ja addiktioita, jotka he ovat jo nuoren elämänsä aikana kohdanneet. Lopuksi heistä jokainen kirjoitti henkilökohtaisen uskomusjärjestelmän, johon he latoivat henkilökohtaiset uskomuksensa ja eettiset periaatteensa kulutukseen liittyen. Ensimmäinen harjoitus oli ehkäpä rippiseremonian muoto, toinen yksinkertainen henkilökohtaisen valan vannominen. Viimeistä sessiotamme varten me pidimme suuren Lahjoitusjuhlan, jossa harjoiteltiin anteliaisuutta antamalla aarteita toisille ja kaikki yli jäävät asiat hyväntekeväisyyteen.

On mielestäni reilua sanoa, että konsumerismi on törmäyskurssilla planeetan rajojen kanssa, ja tauti on leviämässä nopeasti. Jos planeetta (ja täten buddhalaisuus) aikovat kukoistaa tulevaisuudessa, meidän tulee ottaa äärimmäisen vakavasti ympäristölliset, kulttuurilliset ja psykologiset ylikuluttamisen vaikutukset. Vapauttavat dharman menetelmät tarjoavat voimakkaita työkaluja ja harjoituksia, jotka voivat auttaa tässä tehtävässä. Ottaen huomioon ahneuden ja välttelyn kaikkialla läsnäolevat vaikutukset jokaisen ihmisen elämässä, on aina paljon mahdollisuuksia harjoitukselle. Meidän tulee tehdä tämä työ, kirjaimellisesti kaikkien olentojen tähden — ennen kuin konsumerismi syö kaiken sen mikä on jäljellä. Meillä on valinta tässä asiassa — valinta herätä kaiken kärsimyksen keskellä. Oman ahneutemme monimutkaisuutta havainnoimalla me astumme vapautuksen mahdollisuuksiin yksi halu kerrallaan.

  Lähde:

http://www.amalthys.com/greenpath/012unlearningconsumerism.html

  from WordPress https://ift.tt/2LftdDr via IFTTT

[unitlux]

7.3 Keskiviikko

Unit lux aloitti päivänsä klo 9.00 Felmanniassa, kaikki olivat paikalla jotka eivät olleet Portugalissa. Teimme yhteisen päätöksen että Portugalissa tällä hetkellä olevat on erotettu määräajaksi tiimistä Kunnes toisin päätetään. Asianomaiseen emme saa kommikointiyhteyttä joten hänelle myös tämä tiedoksi jos tätä lukee. Syynä tähän se, että meidän mielestämme tiimin kuuluisi tietää missä mennään, ja olla luotettava, ja tätä emme tällä hetkellä koe.

Aloimme työstämään elämänkaarijakson ensimmäistä tehtävää, meidän tutkittava ajanjaksomme oli aikuisuus, Jaoimme tehtävän niin että Kaitsu, MInna ja Mäbs keskittyivät myöhempään aikuisuuteen ja minä ja Aino varhaisaikuisuuteen.

Kehitystehtävät ovat normaaliin kehitykseen kuuluvia tavoitteita tai haasteita, jonkinlaisia odotuksia joiden mukaan ihmisen kuuluisi elää. Ne voivat olla biologia, ulkonäköön ja kehoon liittyviä, kuten sukukypsyyden saavuttaminen. Osa on normitiivisia eli yhteiskunnan säätämiä. Näitä ovat mm. itsenäinen asuminen ja itsestä huolehtiminen. Osa näistä on mielen ja tunne-elämän kehitystehtäviä. Näissä kehitystehtävissä onnistuminen kohottaa itsetuntoa ja itseluottamusta, epäonnistuminen lannistaa ja estää saavuttamasta tavoitteita. Vaikuttaa haitallisesti kehitykseen. 

Kehityshaasteissa epäonnistuminen saattaa johtua myös yksilöstä riippumattomista syistä, kuten ympäristöstä tai yhteiskunnasta.

Lähtökohdat vaikuttavat kehityshaasteista selviämiseen myös.

Lähteinä olivat:

Mielen maailma-Anneli Vilkko-Riihelä & Vesa Laine

Kehittyvä ihminen-Psykologia 2

Kehityspsykologiaa lapsuudesta vanhuuteen

Levinson-Seasons of mans live

Tässä muistiinpanot varhaisaikuisuudesta:

Varhaisaikuisuus 23v-noin 40v

Keskeisimmät kehitystehtävät tässä ikävaiheessa

-Vanhemmista irrottautuminen

-Aikuissuhteen rakentaminen omiin vanhempiin

-Kodin ja oman talouden hoito

-Seksuaalisen identiteetin muodostuminen

-Parisuhteen muodostaminen ja vakiintuminen

-Mahdollinen vanhemmuus

-Työuran aloittaminen

-Yhteisön löytyminen

20-30v Tarkastelee ja arvioi valintojaan, 30v siirtymävaihe, muiden ihmisten ja omat odotukset luovat paineita, ja siitä tuleekin sana kolmenkympin kriisi.

Ihminen on fyysisen toimintakykynsä huipulla vähän yli 20-vuotiaana.

Eri tutkijoilla on erilaisia näkemyksiä tämän ikäkauden kehitystehtävistä ja haasteista, tässä muutema:

Eriksonin mukaan ihminen on valmis läheisyyteen ja seksuaalisuuteen toisen kanssa vasta kun hänelle on vakiintunut tunne omasta identiteetistä. Vaikka yksi tämän kauden kehityshaasteista on toimivan parisuhteen muodostus, voi tämän kehityshaasteen ratkaista onnistuneesti vaikkei parisuhdetta muodostukaan, mutta ihminen löytää oman paikkansa suhteessa muihin ihmisiin.

Sosiaalisten suhteiden muodostus on tärkeää koska negatiivinen kehitys johtaa eristäytymiseen. Aikuisen ihmisen ystävyys- ja rakkaussuhteet voivat kehittyä, kun hän vapautuu nuoruuteen kuuluvasta minä-keskeisyydestä. (Erik Erikson-psykososiaalinen teoria)

Levinson oli sitä mieltä että tässä vaiheessa tulevaisuus on jo rajoittuneempi, koska valintoja on jo tehty, valintojen arvioidaan ja uusija valintojen tehdään. (Daniel Levinsson Elämänkulku-teoria)

Cattellilla on teoria kahdesta toisistaan riippumattomista älykkyyden osista, joustavista ja kiteytyneestä älykkyydestä. Aikuisen ajattelussa korostuu nimenomaan kiteytynyt älykkyys, muistot hyviksi koetuista ratkaisuista. Kun ihminen käyttää paljon tietoa ja ratkoo ongelmia, hän yhä useammin turvautuu tuttuihin ja turvallisiin ratkaisuihin. Ajattelu kulkee rutiininomaisia, oppimiseen ja kulttuuriin sidottuja polkuja. Kiteytynyt älykkyys pysyy melko samana iän myötä. (Raymond Cattel, persoonallisuuden ja älykkyyden tutkija)

Piagetin mukaan formaalin eli käsitteellisen ajattelun taso on saavutettu aikuisuuteen mennessä, 16-vuotiaana. Ajattelu kehittyy toki tämän jälkeen aikuisuudessa. On alettu puhumaan ns. postformaalista ajattelusta, joka on laajempaa kuin abstrakti formaali ajattelu. Piagetin mukaan formaali ajattelu on kypsymisen tulos, postformaali taas koulutuksen tulos.

Postformaalisti ajatteleva

-          ymmärtää tiedon epävarmuuden ja suhteellisuuden

-          osaa ajatella itsenäisesti

-          osaa arvioida omaa ajateluaan kriittisesti ja tunnistaa oman ajattelunsa virheitä

-          ymmärtää että asioita voidaan tarkastella eri näkökulmista, jolloin ehdotonta totuutta tai varmuutta asiasta ei voida saada

-          pystyy hyväksymään ristiriitaista tietoa ja kykenee kompromisseihin

Vain osa aikuisista saavuttaa Piagetin mukaan formaalin ajattelutason, ja vielä pienempä osa postformaaliin ajatteluun. Kehittyneelle aikuismaiselle ajattelulle on ominaista nimenomaan oman ajattelun arviointi. Postformaalia ajattelun kehittymistä edistävät koulutus ja mahdollisuudet monipuoliseen tiedon arviointiin sekä ennakkoluuloton ympäristö. (Jean Piaget, kehityspsykologi)

Keski-ikä 

KESKEISIÄ ASIOITA 

-LUOVUUS, TUOTTAVUUS <-> LAMAANTUMINEN (Erik H. Erikson) 

-Tuottavuus tässä tarkoittaa lähinnä suuntautumista uusiin asioihin, työ, harrastukset, perhe,uudet roolit ja tehtävät

-Lamaantuminen voi tapahtua mikäli omat toiveet ja tavoitteet ovat jääneet saavuttamatta, ihminen kokee epäonnistumista, lamaantuu ja voi masentua

-Työkeskeisyys, uralla eteneminen, mielekäs työ, itsensä kehittäminen

-Toisista huolehtiminen, vastuu omasta itsestä ja muista, itsenäinen päätöksenteko ja taloudellinen itsenäisyys

-Asioiden uudet merkitykset, henkinen kasvu, itsetuntemusprosessin läpikäyminen

-Sopeutuminen!

-Tavoitteiden saavuttaminen ja jatkuvuus

-Aikuisuudessa persoonallisuus kehittyy joustavammaksi ja laaja-alaisemmaksi, joka mahdollistaa vastuun ottamisen muista

-EMPATIAKYVYN KEHITTYMINEN 

 AIKUISUUS 

 Itsenäistyminen 

 Vastuullisuus 

 Työt 

 Parisuhde 

 Perhe

 Liittoutuminen 

 Kateuden, kilpailun ja mustasukkaisuuden hallitseminen aikuisen tavoin 

 Kolmenlainen kiintymys: kiihtyminen ensisijaiseen hoitajaan, ystäviin ja seurustelukumppaniin 

 Taloudellinen toimeentulo 

  Henkinen kypsyys 

 Työttömyyden tuomat ongelmat 

 Läheisyys ja seksuaaliset tarpeet Keski-iän kriisi 

 Kun nuoruuden haaveet tai rajallisuuden tiedostaminen ja pyrkimys katsoa jäljellä olevaan elämään nousevat keskeisiksi tekijöiksi 

 Iskee paniikki, haaveet jääneet toteuttamatta, herää tavallaan siihen että on elänyt tietynlaisessa putkessa ajattelematta sen kummemmin mitä oikeasti haluaisi 

 Havahtuu tiedostamaan eletyn elämän ja jäljellä olevan elämän ajan Viidenkympin villitys 

 Pyrkimys vanhenemisen kieltämiseen 

DANIEL LEVINSON 

  Elämänrakenneteoria -> elämänrakenne=ihmisen suhteet kanssaihmisiin ja ulkomaailmaan 

 Ihmisen elämä koostuu vakaista vaiheista ja siirtymävaiheista, jotka kestävät pitkään (vuosia) 

 Levinsonin koko tutkimustyö keskittyi vain miehiin 

 Nuoruudesta aikuisuuteen siirtymiseen vaikuttaa paljon historiallinen aika, yhteiskunta ja kulttuuri 

KOLMENKYMMENEN IKÄVUODEN SIIRTYMÄ 28-33V ”KOLMENKYMPIN KRIISI 

 Elämästä tulee vakavampaa, on enemmän rajoituksia ja vastuuta 

 Yksilölle tulee tunne, että muutokset on tehtävä nyt 

 Siirtymä voi olla pienten uudistusten tekemistä tai totaalinen vallankumous 

 Kehitystehtävänä löytää omien arvojen, lahjakkuuden ja unelmien mukaiset valinnat 

TOINEN AIKUISUUDEN VAIHE 32-40v 

 32-40 vuoden kohdalla toinen aikuisuuden vaihe, jossa punnitaan elämää. Kehitystehtävä tässä siirtymävaiheessa on tulla omanlaisekseen itsenäiseksi ja vastuuntuntoiseksi auktoriteetiksi, eli saavuttaa niinsanottu BOOM (becoming once own man) 

 Jos BOOM jää saavuttamatta, tuloksena yleensä radikaalimpia muutoksia ja haasteita seuraavassa siirtymävaiheessa. Esim, irtisanoutuminen työstä, alan vaihto, avioero, muutto kauas jne. Tavoitteena rakentaa totuudenmukaisempi, omanlainen elämä. SIIRTYMÄVAIHE 45 IKÄVUODEN VÄLILLÄ 

 Ihminen miettii, kuinka on käyttänyt elämänsä itsensä ja muiden hyväksi 

 Huomataan illuusiot jotka ovat ohjanneet ajattelua ja ne rikkoutuvat. Tämä aiheuttaa tuskallisen, mutta välttämättömän prosessin 

 Tämän jälkeen ajattelua ja toimintaa ohjaavien vanhojen illuusioiden tilalle on viileän ja analyyttisen harkinnan avulla kehitettävä uusia malleja

Lähteet: opinnot.internetix.fi kehityspsyka.blogspot.fi Elämänkaaren eri vaiheet -Virva-Liisa Pekkarinen JAMK (pdf)

[letsaine-blog]

3. tapaaminen: Suunnittelijan etiikka

Tapaaminen 12.12.2017, paikka: ?

ALUSTUS Ella Eiranto

Manifesti ilmoittaa tai julistaa ja sillä on usein poliittisia tavoitteita. Manifestien taustalla on ajatus puhua ”totuudesta” vallassa oleville ja kaiken perustana on usein ajatusta yleisestä hyvästä ja hyödystä. First things first -manifesti julkaistiin 1964 ja sen kirjoitti Ken Garland, sekä allekirjotti yli 400 alan ihmistä. Manifestin oli tarkoitus herätellä kaupalliseen ja kritiikittömään toimintaan vajonneita suunnittelijoita. Päivitetty versio manifestista julkaistiin vuonna 1999. 

Rick Poynor (1999) tarkastelee tekstissään First things first, a brief history, manifestin linjanvetoa suunnittelusta kommunikaationa ja katsojan suostutteluna tai ohjailuna. Monet alan ammattilaiset päätyvät pitämään matalaa profiilia ja keskittymään muotoon ja käytännön osaamisen kehittämiseen. Kuten muotoilukasvattaja Katherine McCoy on nostanut esille, suunnittelu ei ole koskaan neutraali ja poliittisista valinnoista vapaa prosessi. Myös kantaaottavuudesta pidättäytyminen on poliittista ja tietoinen valinta. Ajattelen että syy, miksi monet haluavat määritellä itsensä ”neutraaleiksi” ja muotoon keskittyviksi suunnittelijoiksi, on  että omaa arvomaailmaa ei haluta tunnustaa tai ainakaan määritellä muille. Toisaalta jokainen on näistä perusteluista vastuullinen vain itselleen. 

Poynor (1999) esittää, että valtaosa graafisten suunnittelijoiden projekteista toteuttaa yritysten kaupallisia tarpeita ja samalla nämä toimeksiannot vievät eniten suunnittelijoiden aikaa, taitoja ja luovuutta. Tämän kaiken ytimessä on graafisen suunnittelijan syvä rakkaus ”muotoon”. Se tuntuu menevän kaiken muun edelle. Vaikka työn sisältö olisi tyhjää tai jopa arveluttavaa, saatamme silti saada tyydytystä siitä, että lopputulos on paketoitu kauniin viimeistellysti ja tavalla, joka herättää ihastusta kollegoissamme. Tällä hetkellä mainonta ja design ovat lähempänä toisiaan kuin koskaan ennen ja mainosten tunnistaminen kaupallisiksi viesteiksi on  entistä vaikeampaa. Erilaiset media-alustat, joilla graafista suunnittelua jaetaan ja arvioidaan (Instagram, Behance, Dribbble) ovat pitkälti lopputulokseen keskittyviä sivustoja, joilla omaa työtä markkinoidaan kauniin pinnan avulla. Mielestäni olisi suuri tarve vaihtoehdoille, joissa nousisivat esille kriittisen suunnittelun teemat ja suunnitteluprosessit.

Kaikkein polttavimmaksi kysymykseksi nyky-designissa nousee, taiteilija ja kriitikko Johanna Druckerin (Poynor, 1999) mukaan, suunnittelijan omat elämän valinnat ja tiedostavuus. Ei siis niinkään se, miltä asiat lopulta näyttävät ja minkä muodon ne ottavat. In whose interest and to what ends? Drucker haluaa kyseenalaistaa, kuka hyötyy siitä visuaalisuudesta todellisuudesta, jonka päädymme rakentamaan ja millaista ”normaaliutta” tuotamme työllämme.   

Miksi meidän sitten tulisi välittää näistä kysymyksistä? Emmekö vain voi tehdä oman osamme prosessissa ja jättää vastuun sisällöstä muille. Graafinen suunnittelija on itse myös visuaalisten viestien vastaanottaja ja samalla visuaalisen kulttuurin asiantuntija, jolla on vastuu viestien rakennusprojektissa ja siinä miten ne vaikuttavat loppukäyttäjään. Designer on manipuloinnin ammattilainen ja jokaisen alalla työskentelevän tulisi tiedostaa valtansa. On mahdollista myös etsiä vaihtoehtoisia tapoja työskennellä visuaalisen viestinnän kentällä. Nämä vaihtoehtoiset tavat ovat oleellinen osa demokraattista yhteiskuntaa ja julkista tilaa, jota ei pidä antaa vain kaupallisten viestien vallattavaksi. (Poynor, 1999.) 

Toisaalta suunnittelun kriittisen tarkastelun tulee kohdistua myös muotoon. David B.Berman (2009) esittelee esimerkin, jossa huono suunnittelu esti demokratian toteutumisen Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa. Palm Beach Countyn äänestyskatastrofi, johtui huonosti toteutetuista äänestyslipukkeista. Vaikka AIGA (the professional association for design) on yrittänyt vuosia saada standardisoitua kaikkien osavaltioiden äänestyslipukkeita, näin ei ole vieläkään tapahtunut ja virheiden todennäköisyys on edelleen suuri. Mielestäni tämä on myös yksi tärkeä teema nostaa esille puhuttaessa eettisestä suunnittelusta ja suunnittelijan vastuusta. On meidän alan asiantuntijoiden tehtävä puuttua aktiivisesti epäkohtiin, vaikka ne eivät olisi juuri niitä töitä, joista itse saamme palkkaa. Meidän tulee myös osoittaa niitä yhteiskunnallisesti merkittäviä alueita, jotka kaipaavat visuaalista ammattilaista jäsentämään tietoa. 

Erik Spiekermann nostaa esille Do good design (Berman, 2009) alkusanoissa suunnittelun ”harmaan alueen”. Mikä todella on hyvää tai huonoa, eettistä tai epäeettistä? Ja milloin tekemämme valinnat ovat kaksinaismoralistisia? Pitäisikö meidän tehdä selkeitä ratkaisuja, joissa suunnittelijan työt nähdään mustavalkoisesti joko hyvinä tai huonoina vai ennemmin uskotella itsellemme, että pyrimme muuttamaan kaupallisia toimijoita sisältäpäin, tekemällä yhteistyötä heidän kanssaan. Spiekermann nostaa kaiken keskiöön sen, että vain me itse voimme vaikuttaa siihen MITEN työskentelemme. Myös hän korostaa suunnittelijan valtaa siinä prosessissa, jossa muokataan loppukäyttäjän toimintaa ja maailmankuvaa. 

En usko, että kukaan voi antaa Spiekermanin kysymyksiin suoria, aina ja kaikkialla toteutuvia vastauksia. Enemmänkin läsnä on ajattelu suunnittelijan omasta kyvystä arvioida tilanteita ja muuttuvaa maailmaa, sekä omaa rooliaan siinä. Toimintamme, tietomme ja arvomme ovat  jatkuvassa muutoksessa, vaikka itse kuvittelisimme niiden olevan melko pysyviä. Koska työnkuvaamme kuuluu muihin ihmisiin vaikuttaminen, ajattelen, että aika ajoin jokaisen alalla työskentelevän olisi hyvä pohtia ”hyvän ja huonon” suunnittelun kysymyksiä. Tietyt arvot ja prosessit olisi hyvä selkeyttää itselle, jo ennen kuin joutuu tekemään valintoja työssään. 

Berman jaottelee ”hyvän” suunnittelun osa-alueet seuraavasti: 

IMMEDIACY – Aika toimia on nyt! Varsinkin nuoret suunnittelijat syyllistyvät helposti ajattelemaan, että alkavat pohtia työn eettisiä valintoja sitten, kun ovat vakiinnuttaneet asemansa alalla ja tienaavat tarpeeksi ollakseen töiden suhteen valikoiva. Tämä vaikuttaa kuitenkin mielestäni huonolta strategialta. Tehdyt valinnat ovat vahvasti sidoksissa siihen, millaisia haluamme olla ihmisinä ja minkä arvojen annamme meitä ohjata. Omaa arvomaailmaa on lähes mahdoton muuttaa nopeasti, sopivan tilaisuuden tullen. We must act and be heard and sometimes simply say no by designing a better yes. 

ETHICS – Pysyn rehellisenä ammattikunnalleni ja yhteisölleni. Tähän alueeseen liittyy työn tavoite, oma moraaliajattelu ja arvot ja uskomukset. Työyhteisössä voi yhdessä määritellä tietyt toimintamallit ja standardit, jotka auttavat päätöksenteossa haastavissa tilanteissa. Berman kannustaa myös liittymään kansalliseen tai alueelliseen suunnittelijayhteisöön, jolla on eettinen ohjeistus. Se, että ympärillä on ihmisiä, jotka aktiivisesti haluavat toimia paremman maailman puolesta, on mielestäni paras tapa myös itse pysyä ruodussa. Maailmaa muutetaan aina yhteisöjen avulla, kukaan ei pysty siihen yksin. 

PRINCIPLES – Pysyn rehellisenä itselleni. Berman lupaa, että mikäli toimimme niin kuin tiedämme, että on oikein, olemme jo pitkällä. Ohjeet kannustavat pohtimaan suunnittelua, ei niinkään ammatinharjoittajana, vaan sen avulla, miten kokee asian yksilönä ja ihmisenä. Välillä kieltäytyminen on osa työtämme, mutta usein vaihtoehtoisten ratkaisujen tarjoaminen saattaa olla kaikille osapuolille parempi ratkaisu. 

EFFORT – Vietän vähintään 10 prosenttia työajastani paremman maailman puolesta. Tekstistä ei täysin selviä, mitä kaikkea tämä voisi sisältää, mutta itse pidän ajattelua oikein virkistävänä. Saatamme löytää itsemme tilanteesta, jossa teemme työtä taloudellisista syistä, emmekä aina löydä sen merkityksellisyyttä. Muutaman tunnin panoksella joka viikko, voimme kuitenkin saada aikaan jotakin positiivista. 

Precarity Pilot -tutkimusprojekti lähti tarkastelemaan niitä keinoja, joilla oman työskentelyn voisi järjestää niin, että se tähtäisi yhteiskunnan positiiviseen muutokseen ja että työllä olisi sosiaalista ja poliittista vaikutusta. Ratkaisuiksi he löysivät alunperin neljä strategiaa.  Olisi asuttava maassa, jossa valtio tukee kriittistä ja kantaaottavaa kulttuuria tai perustettava menestyvä kaupallinen bisnes ja sitten tehtävä siinä sivussa pro-bono työtä. Vaihtoehtoisesti voisi alkaa oman työskentelyn ohella opettajaksi tai syntyä rikkaaseen perheeseen. Nämä ratkaisut olivat kaikki jokseenkin lohduttomia ja tutkimusprojekti halusi perehtyä syvällisemmin muihin vaihtoehtoihin. Erilaisista taustoista tuleville suunnittelijoille haluttiin löytää mahdollisuuksia työskennellä kriittisen suunnittelun parissa ja turvata samalla toimeentulo. Tähän etsittiin ratkaisuja feministisestä ja autonomisesta marxilaisesta teoriasta. Tämän seurauksena syntyi ”vallankumouksellinen uraohajus” (subversive career service), joka toteutettiin pedagogi Caterina Giulianin kanssa. Projektissa teoreettinen tiedon avulla epäsäännölliseen (ja epävarmaan) työhön luotiin käytännön strategioita, joiden avulla voidaan varmistaa suunnittelijoiden toimeentulo. Vahvana taustalla on haave kollektiivisesta toiminnasta, jossa suunnittelija ei tule enää esille yksilönä. Mielestäni tämä oli erittäin ajatuksia herättävä teksti ja projekti ja se sai pohtimaan paljon omaa tekemistä, ja sitä millaisia toiveita itsellä on tulevaisuudesta ja työstä. Tämänkaltaista ajattelua kollektiivisesta suunnittelijayhteisöstä on jokseenkin herätelty opintojemme aikana ja meitä on kannustettu toimimaan yhdessä ja löytämään tukea toisistamme. GRMMXI on piristävä poikkeus graafisen suunnittelun kentällä ja esimerkki tavasta toimia aidosti yhteisönä. On ollut todella innostavaa kuulla heidän ryhmädynamiikastaan ja käytännöistään. Myös monet työhuonekollektiivit ja osuuskunnat Helsingissä ovat alkaneet nähdä uusia mahdollisuuksia graafisen suunnittelijan roolista osana yhteisöä. Kovin radikaaleja esimerkkejä kriittisen suunnittelun yhteisöistä en kuitenkaan tunne ja näihin olisi kiinnostavaa perehtyä enemmän. Opintojemme rakenne ja kurssityöt tukevat edelleen korostetusti individualismia ja kilpailua toisiamme vastaan. Oleellista tuntuu olevan korostaa itseä ja omaa persoonallista tyyliä. Ei ole kovinkaan arvostettua olla hyvin mukautuva tai taitava ryhmätyöskentelijä. Arvosanat, yksilötyöt ja opettajien ylhäältä määrittelevät kurssitehtävät, pitävät yllä vanhanaikaista asennetta suunnittelijan roolista. Meille kerrotaan, että meidän tulisi osata paitsi ratkaista ongelmia, myös määritellä niitä itse, sekä työskennellä monialaisissa yhteisöissä. Näitä taitoja pääsemme kuitenkin harjoittelemaan liian vähän. Precarity Pilotin tavoin vastausten hakeminen marxilaisuudesta ja ajatukset tulonjaosta pienessä ja tiiviissä kriittisen suunnitelun yhteisössä, tuntuvat aika haastavalta, vaikka toki ihanan utopistiselta. Ainakin itse toivon, että suunnittelijat pystyisivät tekemään yhteistyötä kaupallisten tahojen kanssa ja löytämään keinoja esimerkiksi eettisempään mainontaan ja samalla hankkimaan elannon työstä. Vaikka kaikki tiedostavat suunnittelijat jättäisivät kaupalliset projektit ja päätyisivät työskentelemään pieniin yhteisöihin, ei epäeettinen mainonta silti loppuisi. Joissain tapauksissa on tärkeää nostaa esiin epäkohtia ja painostaa pahiksia. Välillä taas kannattaa löytää kaikkia osapuolia tyydyttävä ratkaisu ja työskennellä yhteistyössä.

[pepedemontaigne]

Jokaista mieltä sojottava Pinokkion nenä – Valehtelu, itsepetos ja itse kerrotut tarinat

Identiteettipolitiikan aikakautena en ole katsonut relevantiksi jakaa sosiaalisessa mediassa omia kokemuksiani maailman kokemisesta tai hahmottamisesta. En ota tässä yhteydessä kantaa kokemusperäiseen tietoon ja siitä seuraaviin ongelmiin, kuten induktiivista päättelyä koskeviin ongelmiin. En ole hakenut oikeutusta kokemuksilleni, koska ne ovat pohjimmiltaan omia kokemuksiani maailmasta, etuoikeutettuna ihmisenä. On varmasti objektiivisesti selvää, että minun oikeuksiani polkeminen tai kokemani vääryys on pientä verrattuna siihen ihmisen ja ihmisryhmien sortoon, mitä tapahtuu päivittäin elämässämme maailmassa. Suhtaudun skeptisesti mahdollisuuteen, että kokemukseni maailmasta voisi olla mitenkään yleinen. On varmasti aisteihin ja mieleen liittyviä piirteitä, jotka luovat kokemukseni maailmasta ja nämä vastaavat jollain tapaa jotakin yleistä, tai mitä ihmiset suunnilleen yleisesti asuttamassamme maailmassa kokevat. Ja tämä on myös kokemusperäisen tiedon oikeutus, jonka yleisyys mitataan ensisijaisesti kielen ja kommunikaation alueella. Kieli ja toisten kokemukset myös täsmentävät ja tarkentavat omaa kokemusta, joka ei ole koskaan täysin implikoitavissa, kuten ihmisen toimintakaan ei ole koskaan täysin eksplikoitavissa. Kieli on kokemuksen falsifikaatioon liittyvä väline.  

En käsittele näissä muistiinpanoissa sen kummemmin kokemusta yleisellä tasolla, saatikka omia kokemuksiani. Tai en ainakaan omilla kokemuksillani hae mainittua hyvitystä, kyse on kai siitä, että yritän olla rehellinen tässä yhteydessä ensisijaisesti itseäni kohtaan, ja vastustaa ihmismielen ja kielen erästä perustavaa ongelmaa, joka on ainakin itselleni tuottanut lyhyen elämäni aikaan kohtuuttoman määrän henkistä väkivaltaa. Väkivallan muotoja on Slavoj Žižekkiä mukaillen useita, mutta puutun tässä yhteydessä ainoastaan symboliseen väkivaltaan, joka tapahtuu kielen alueella. Kun kielemme tulisi olla maailmaa täsmentävä väline, on se myös ihmiset toisistaan erottava ja ihmisen toimintaa, sekä mahdollisuuksia määrittävä ase. Ilkeä pistin, ikkunat särkevä ritsa. Tämä on osa kielen olemusta, josta ihmisen tulee kantaa oma vastuunsa. Kielen olemukseen kuuluu myös kyky sanoa ihmisille merkityksellisiä asioita ja kuten Hannah Arendt on huomioinut, kyky pyytää anteeksi. Kielen takana on kuitenkin ihmisen, tiedon rajojen ja toiminnan mahdollisuuksien perustava ongelma, joka tapahtuu paitsi kielessä ihmisten välillä, mutta ensisijaisesti ihmismielessä.

Eräs filosofian perustavimpia ongelmia, jota ei olla mielestäni tarpeeksi käsitelty ihmistä rajoittavana haasteena, on valehteluun liittyvä ongelma. Ei ole sattumaa, että suuri moraalifilosofi Kant katsoi imperatiiviensa rinnalla tappamisen ja valehtelemisen olevan aina väärin. Valehtelu tekee näet yleiset moraalisäännöt mahdottomiksi. Kyse ei ole niinkään toisille valehtelusta tai paskan puhumisesta, vaan ihmisen taipumuksesta pettää itsensä. Jos valehteleminen on aina väärin ja ihminen valehtelee itselleen, miten ihminen kykenisi muodostamaan yleispäteviä moraalisääntöjä tilanteessa kuin tilanteessa?

Kun ihminen toimii kyseenalaisesti, on ihmisellä taipumus liittää toimintaansa oikeutus, joka tulee ihmismielestä eli ihmisestä itsestään käsin. Oikeutus voi olla koettu kärsimys tai vääryys, tai kuullut sanat, kuten on näiden huomioiden päätymisestä tässä yhteydessä sanoiksi ja lauseiksi. Oikeutus voi olla yleinen tilanteeseen ja intuitioon liittyvä kehotus – carpe mf diem, ”chäänssi on mahdollisuus”, jotka ovat usein luonteeltaan toteavia lauseita vailla mitään propositionaalista sisältöä. Sinänsä on huomion arvoista, että tämän kaltainen oikeuttaminen todistaa, että ihmiset todellakin punnitsevat tekojaan ja sanomisiaan. Valkoinen valhehan oikeutetaan yleensä toisen kärsimyksen säästämisellä, mutta harva ajattelee, että kyseessä on myös helppo tapa vältellä itse totuuden kohtaamista. Me emme siis pyri muodostamaan toimintaamme sääntöä, vaan arvioimme toimintamme vasten kokemuksiamme.

Joku saattaisi ajatella, että valehtelulla ja itsepetoksella olisi merkittävä ero, mutta itse näen ne vahvasti toisiinsa kytkeytyvänä ongelmana, joka asettaa esitetyn ongelman filosofialle. Mikä on luonteeltaan tämä ongelma? Se on ensiksikin ihmisen luonne ihmisenä, sekä itselleen, toisille ja ihmisolennolle vastuussa olevana moraalisena agenttina. Kun ihminen kykenee valehtelemaan, missä määrin ihminen oikeasti kykenee oikeasti toimimaan? Ihmisen toiminnan ja toiminnan oikeutuksen näkökulmasta valehtelua ja itsepetosta vastaava muoto mielen alueella on, että ihminen kykenee rakentamaan tarinoita. Elämän tarinoita, jotka vievät ihmisen omaa toimintaa eteenpäin. Me emme kykene koskaan näkemään omaa tarinaamme, siten miten se näyttäytyy muille. Arendt ymmärsi loistavasti, että ihmiset tekevät usein virheen siinä, että ovat enemmän kiinnostuneita siitä mikä ihminen on, sen sijaan, että kuka hän on? Ihmiselämään liittyy Arendtin mukaan ihmisen koko elämä ja tarina, joka nivoutuu hänen tekoihinsa ja sanoihinsa, ihmisen paljastuessa julkisen alueella ainutlaatuisen olentona, siinä kuka hän on. Tätä on ihmisen maailmallisuus ja tämä paljastuminen mittaa sen kuka tämä koskaan elänyt ja itsensä teoillaan ja sanoillaan paljastanut ihminen oli. Me voimme keksiä narratiiveja ja tarinoita, jotka ovat meidät mihinkin elämäntilanteeseemme tuoneet ja tätä kautta rakentaa elämän projektimme. Mutta me kaikki tiedämme, että viime kädessä nämä tarinat ja tekomme ovat mitattavissa kohtalon hetkellä vain toisten maailmaa asuttavien ja teoillaan näyttäytyvien ihmisten kautta.

Minä en kotikasvatuksestani monia oppeja saanut, mutta yhden tärkeän, joka kehotti puhumaan heikkonakin hetkenä totta. Tästä hyvästä olen saanut henkisesti sekä fyysisesti useita kertoja turpiin, mutta olen kyennyt myös rakentamaan useita merkityksellisiä ihmissuhteita, jossa uskoisin, että kielen kautta on vastavuoroisesti jaettu ja merkityksellistetty kokemusta maailmasta. Lapsen kehitykseen kuuluu monia raadollisia asioita – kuten huomata, että oppeja antavat ihmiset tekevät myös itse virheitä, eivätkä kykene itsekkään antamiinsa oppeihin. Isäni ei ole vienyt minua koskaan katsomaan Gizan pyramideja, äitini on uskotellut koko elämäni lopettavansa vielä tupakoinnin. Äitini puolesta täytyy kyllä todeta, että muita valheita hän ei ole koskaan tainnut sanoa, itsepetoksesta en tiedä.

Sen verran voin puhua kokemuksestani täällä, että elämäni suuria tragedioita on, että en varmaan koskaan kykene olemaan täysin rehellinen itselleni. Tiedän tämän elämän projekteja rakentaneena, sekä välineellisesti kohti unelmiani suuntautuneena. Liian usein olen rakentanut toimintani instrumentaalisesti suhteessa unelmiin. Kun en ole kyennyt olemaan rehellinen itselleni, olen sen sijaan pyrkinyt olemaan edes rehellinen muille ja näyttäytymään toisille kaikessa ristiriitaisuudessani. Koska siten on pitänyt kohdata myös itsensä. Olen varmasti elämäntarinani kertonut, se on aivan yhtä virheellisesti tai oikein rakennettu, kuin muutkin kerrotut tarinat itsestä ovat. Mutta näiden pohdintojeni takia en ole kuitenkaan koskaan hakenut tarinalla itselleni, olemassaololleni tai etenkään kokemuksilleni perustavaa oikeutusta. Ihmisellä on liikaa kannustimia kertoa tarinansa valikoivasti ja värittäen. Saadakseen itselleen, teoilleen ja sanoilleen oikeutus. Tämän tulee tapahtua kuitenkin mielestäni ihmisyydestä itsestään käsin.

Kyvyssämme kertoa itse tarinamme piilee suuri mahdollisuus koko ihmisen yleiselle erehtymiselle. Luonnontiede ei pysty koskaan purkamaan maailmaa koskevia kokemuksia, kokemusta perustavasti kuvaaviin osiin. Kokemuksia maailmasta yleisesti, seksuaalisuudesta, sukupuolesta, toisista ihmisistä on loputon määrä. Ilman kieltä emme saavuttaisi näitä kokemuksia koskaan. Kielen alueella jaamme kokemuksemme maailmasta ja muiden ihmisten kokemukset. Kielen alueella teemme ihmisyyttä koskevat päätökset ja valinnat. Walter Benjaminin sanoin, ”historioitsija eläytyy voittajaan.” Historian kirjoituksen ja tarinoiden vaalimisen ongelma on, että historia ei kykene säilyttämään kaikkia tarinoita. Sen takia jokainen kerrottu tarina on arvokas. Muuten monet tarinat jäisivät vain historian raunioihin. Tarinoita tulee kertoa, jotta voimme täsmentää ihmisen kokemusta maailmasta yleisesti kielen alueella. Tarina tulee kuitenkin kertoa tarinana itsessään, sisältämättä siihen vaadetta tai oikeutusta. Ihmisen tarina ei ole ihmisen toiminnan oikeutus, eikä yksikään ihmisen tarina ole imperatiivi (tai esimerkiksi antisemitismin tapauksessa jokainen tarina on varsin ilmi selvä sellainen, mutta muistutus myös siitä mitä kansallissosialistisen Saksan kerrotut tarinat saivat aikaiseksi). Jos kaikki itsestämme kertomamme tarinamme sisältäisivät oikeutuksen tai vaateen, miten me kykenisimme kielessä ratkaisemaan ihmistä koskevat perustavammat kysymykset? Se, että kerromme itse tarinamme sisältäen siihen vaateen tai oikeutuksen, pitää yllä viime kädessä mainittua symbolista väkivaltaa. Miten arjessamme me sallimme maailmassa tapahtuvan perustavan ihmisyyttä koskevan vääryyden. Tämä oikeutus näet estää meitä kohtaamamme itsemme ja siten tätä kautta näyttäytymästä toisille ainutlaatuisina, toimivina ja toisten ihmisten puolesta toimivina ihmisinä. 

Oma kokemani henkinen väkivalta ja kärsimys ei piile siinä millaista symbolista väkivaltaa olen kielen alueella kohdannut tai miten minua on tässä maailmassa kusetettu, saati virheellisesti esitetty tai ymmärretty. Sitä tuottaa pikemmin kuvattu ihmisluonto, jonka mielessä kasvaa Pinokkion kaltainen nokka, jota emme itse näe. Tämä rapistaa ajoittain uskon ihmiseen, ihmisen toimintaan ja ihmisen mahdollisuuksiin pelastaa itse ihminen. Ratkaisevana hetkenä emme tarvitse kukkoa kiekumaan kolmea kertaa tai sotilassaattuetta paljastaaksemme petoksen. Jos ihminen on toiselle susi, niin myös itsensä Juudas.

[arikuosmanen]

Omenavarkaan housut repesivät Olgan puutarhassa (Sydän-Hämeen Lehti)

Lue alkuperäinen artikkeli tältä sivulta: this site

Irene Karanka esittelee Ylhäisten sukua ja pöydän äärellä istuvat vasemmalta Stella, Merja ja Eila Ylhäinen. Kuva: Helvi Jousmäki.

– Kerran poikaporukalla päätettiin mennä Olgan puutarhaan omenavarkaisiin, kun arveltiin, että Olga on jo nukkumassa, kun se aina niin aikasi oli ylhäällä. Olga olikin hereillä ja me poijaat säntäsimme kaikki eri suuntiin. Minä hyppäsin aidan yli ja siinä rytäkässä repes kesähousun puntti ja, kun äite kotona kyseli, sanoin, että kaaduin pyörällä.

Näin muisteli Raimo Virtanen Sappeen koululla viime sunnuntaina Salaperäinen Ylhäinen -tapahtumassa, jossa valokuvat ja postikortit vaihtuivat kädestä käteen, päät kallistuivat ja suut kävivät, kun yhdessä pohdittiin, onko valokuvissa tuttuja tai, mitä kortissa lukee.

Ylhäisten juuret ovat Sappeen Pietilässä ja saman puun oksistosta löytyy myös Sahalahdella asuva Irene Karanka, joka kertoi Pietilän asukkaista 1600-luvun lopulta lähtien ja päätyi Aukusti (1849–1918) ja Charlotta (1853–1926) Ylhäisen perheeseen.

– Lapsia oli yhdeksän, joista kolme oli leipureita ja he kaikki olivat miehiä, kertoi Irene. Leipuri Toivo Jalmari (1886–1940) lähti Amerikkaan ja avioitui siellä Hedwig Jussilan kanssa. He saivat kaksi poikaa, joiden jälkeläiset pitävät edelleen yhteyttä Suomen sukulaisiin.

Amerikkaan ja kotikonnuille

Ylhäisen perheeseen syntyi kaksi tyttöä, Olga Siviä (1894–1978) ja Aino Lyydia (1890–1976), joiden elämän valinnat olivat hyvin erilaiset: Olga asui koko ikänsä Sappeessa. Aino seilasi pariin kertaan Suomen ja Yhdysvaltojen välillä, mutta päätyi lopulta Chicagoon kodinhoitajaksi. Hän sai 1930-luvulla USA:n kansalaisuuden, ja valokuvien joukossa oli kuva hänen hautakivestään, jossa nimi on kirjoitettu Ylhainen.

Myös Gustaf Adolf (1888–1972) kävi pariin kertaan kokeilemassa viihtyisikö hän Amerikassa, mutta kotikonnut voittivat ja hän kuoli Tampereella. Irene Karanka esitteli USA:sta tilaamansa henkilöpaperia, johon oli tarkkaan kuvattu Gustavin ulkomuoto, muun muassa se, että hän ei ollut kalju, vaan ruskeatukkainen.

– Mutta huvittavaa tässä on se, että Gustaf on merkitty syntyneeksi Irlannissa Venäjällä.

Hiljainen ja yksin viihtyvä

Stella Ylhäinen esittelee Olgan koristeompelemaa pöytäliinaa, joka on suvun aarre. Kuva: Helvi Jousmäki.

Merja Ylhäinen tuli Sappeen koululle Aitoosta äitinsä Eilan ja tyttärensä Stellan kanssa. Lauri Ylhäinen oli Olgan veli ja Merjan isän isoisä. Olga kuoli, kun Merja oli 15-vuotias, mutta hän ehti päästä ripille ja saada Olgalta lahjaksi kaksi hopealusikkaa.

– Näissä on kirjaimet MY ja sen vuoksi Olga ne minulle antoi.

Olgaa muistelemaan tulleilla oli päällimmäisenä mielessä upea puutarha puineen ja kukkineen.  Sappeen koululla, Ylhäisen naapurissa, lapsuutensa viettänyt Tomi Niemi kertoi Olgan aina tervehtineen häntä hyvin ystävällisesti.

– Ja se oli ihmeellistä, että puutarhassa oli jopa päärynäpuu.

Heikki Arvela kertoi Olgan käyneen juttelemassa hänen äitinsä kanssa.

– Mutta sellainen hiljainen, yksin viihtyvä ihminen Olga oli.

Olgasta Siviäksi

Helvi Jousmäki muisteli, ettei Hannulasta maitoa hakenut Olga vaan Siviä ja Seppo Ylinen tiesi, että Olga oli muuttanut nimensä Siviäksi.

– Äiteni kerto Olgan sanoneen, ettei hän halua olla OY, osakeyhtiö.

Hellevi Salonen palautti mieliin sen, mistä kaikki alkoi, eli viime kesänäyttelyn, jossa oli esillä Kalle Pitkälahden valokuvia ja, jossa Merja Ylhäinen ja Irene Karanka tapasivat.

– Pitkälahden Kalle kehitteli kaikille lisänimiä: Iita ja Kiire oli meidän äiti, Manta ja Velvollisuus tarkoitti opettaja Niemisen taloudenhoitajaa Amanda Pitkälahtea ja sitten oli Olga ja Leijonankita.

from WordPress http://ift.tt/2yRMeX6 via IFTTT

[silverymemories]

Miten mun elämän valinnat vaikuttaa vittu muiden elämään? Ainoo johon ne oikeesti vaikuttaa on MUN POIKA!

Ärsyttää, kun mun paras ystävä taas alotti sen kuinka hän on niin mua parempi. Kerroin et mun kotikaupungin sisäinen lippu matkakortilla kulkien on kallistunu ja maksaa jo 2,18€ ja päivittelin (en siis valittanut) et ei ihmekään ku on tuntunu et 20€ menee hirmu nopeesti. No eiköhän tää järjen vittu jättiläinen kirjota mulle et "kävele se on ilmasta" vaikken missään välissä valittanu siitä hinnasta vaan päivittelin etten tienny et se hinta on noussut noin paljon. Ja kun kirjotin vastaukseksi etten JAKSA paskaduunin jälkeen enkä enimmäkseen kivuilta kävellä ja pitää ehtiä hakea ajoissa poika päikystä ni sen takia menen bussilla mutta muuten mä kävelenkin. Niin tää vitun leski täydellinen vastaa "kun mun selkä pamahti ni mä kävelin kotoa lääkäriin".

En tällä kertaa hengittäny syvään enkä purru hammasta, vaan kirjotin tylysti takaisin että "joo ihan sama, mut mä en itteäni rääkkää pahempaan kuntoon."

En yleensä oo tyly muille, mut mullakin tulee raja täyteen, myös mulle tärkeiden läheisten kanssa. Ja sit tulee lauottua vähän ilkeitäkin juttuja. En vaa jaksa sitä et porukka luulee et mulle voi puhuu ja kirjottaa ihan mitä tahansa ja mun pitäs vaa niellä mutisematta ne.

Ei vittu todellakaan.

[antisthenes-cynic]

Asiallista keskustelua lukukausimaksuista

Eilisen lehdessä HS:n toimittaja penäsi "asiallista keskustelua" Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen esittämistä lukukausimaksuista. Tavoitteen kannalta voisi olla hyvä, jos toimittajienkin kynät pysyisivät penaalissa kunnes mieli on hieman rauhoittunut. Keskustelua ei niinkään kuvaa luottamuksen, niinkuin toimittaja väittää, vaan monipuolisuuden ja avoimuuden puute. Sikäli kun HS kaipaa lisää luottamusta, kannattaisi ehkä aloittaa eri näkökantoja esittelevillä analyyttisillä kirjoituksilla kiukkuisten purkausten sijaan.

Monen mielestä oli jo EU:n ulkopuolisten opiskelijoiden lukukausimaksuista päätettäessä selvää, että kabineteissa on päätetty maksuista kaikkiin korkeakouluopintoihin. Nyt sitten mitataan myös niiden luottamus yhteiskunnallisen keskustelun rehellisyyteen, jotka tuolloin uskoivat rauhoitteluihin tällaisten pelkojen “ennenaikaisuudesta”.  

Lukukausimaksuja on perusteltu yliopistojen keskinäisen kilpailun lisäämisellä. Argumentin mukaan kun opiskelija maksaa opetuksesta, hän valitsee yliopistonsa tarkemmin. Opiskelijat haluavat rahoilleen vastinetta ja yliopistot joutuvat kilpailemaan heistä laadulla. Kilpailua ei kuitenkaan synny tyhjiössä taikka virkamiehen, tutkijan tai poliitikon pään sisällä, vaan markkinalla. Yliopistojen kilpailun välttämätön ehto on yliopistojen markkina.

Opetusministeriö on viime vuosina edellyttänyt yliopistoilta voimakasta profiloitumista, keskittymistä tiettyihin tutkimus- ja opetusaloihin. Yliopistojen erikoistumista ja opetustarjonnan karsintaa ovat myös taloustieteilijät suositelleet. Joitakin aloja opetetaan pian vain yhdessä suomalaisessa yliopistossa. Voi perustellusti sanoa, että tällaisille aloille syntyy Suomessa korkeakoulutuksen monopoli ja muille aloille eräänlainen ogligopoli.

Kuinka monopoli kilpailee? Ei tietenkään millään tavalla. Lukukausimaksu lisää monopolimarkkinalla kilpailua ihan yhtä paljon kuin yksinäinen lenkkeilijä voi jäädä itselleen toiseksi pururadalla.

Mutta kenties kilpailuun sparraamisen perimmäinen tarkoitus onkin valmistella suomalaista yliopistokenttää "avautumaan kansainväliselle kilpailulle"? Maailmallahan yliopistoja riittää, joiden kanssa ryhtyä kilpasille.

Suomalaiset opiskelijat varmasti joka tapauksessa hakeutuvat ulkomaisiin yliopistoihin ja hyvä niin. Kansainvälisesti toimiva yliopistomarkkina - eräänlainen korkeakoulutuksen vapaakauppa - tarkoittaisi kuitenkin myös sitä, että suomalaiset yliopistot joutuisivat kilpailemaan henkensä pitimiksi ulkomaisista opiskelijoista.

Suomalaiset voivat “avautua” kansainväliselle yliopistomarkkinalle kahdella tavalla. Joko niin, että suomalaiset opiskelevat Kiinassa kiinaksi ja kiinalaiset opiskelevat Suomessa suomeksi. Tai sitten niin, että kaikki opiskelevat kaikkialla englanniksi, saksaksi tai jollain muulla akateemisella valtakielellä. Lienee aika selvää, että suomenkielinen opetus ei tule koskaan olemaan järin kysyttyä ei-suomalaisten keskudessa, joten unelmat sankoista joukoista kiinalaisia pänttäämässä umpisuolen kiemuroita suomeksi voinee unohtaa.

Jotta suomalaiset opiskelijat voisivat kilpailuttaa markkinaehtoista korkeakoulutustaan ja suomalaiset yliopistot tähän markkinakysyntään vastata, täytyisi väistämättä enenevässä määrin luopua suomen ja myös ruotsin kielestä yliopisto-opetuksessamme. Ei tarvitse olla valtiotieteen tohtori ymmärtääkseen, ettei tällainen kehityskulku välttämättä ole Suomelle strategisesti järkevää. Voi olla että kielemme tulevat joidenkin satojen tai tuhansien vuosien kuluessa hiljalleen hiipumaan pois, mutta en nyt kuitenkaan vielä tässä vaiheessa lähtisi perustamaan koulutuspolitiikkaa kyseiselle skenaariolle enkä konkreettisesti edistämään erityisesti suomen kielen kuolemaa.

Yliopistokentän uudistamispuheissa on selvästi pidetty ihanteena angloamerikkalaista yliopistomaailmaa. Toimittajakin vetoaa Iso-Britanniassa tehtyihin tutkimuksiin lukukausimaksujen yhteiskunnallisista vaikutuksista. Yliopistojen pääomittaminen on päivän muotitermi, mallina tietysti Harvard, Yale et co. kymmenien miljardien endowment fundeineen. Ainahan sitä saa unelmoida, mutta joskus se on vain yksinkertaisesti naurettavaa.

Amerikkalaiset ja brittiyliopistot toimivat aivan erilaisessa kontekstissa kuin suomalaiset serkkunsa. USA ja UK ovat rajusti polarisoituneita luokkayhteiskuntia, joiden maailmankieli englannilla opettavat oppilaitokset imuroivat lahjakkaita opiskelijoita kaikkialta maailmasta. Kansainvälinen kysyntä lisää tarjontaa. Yliopistoja on runsaasti eri tyyppisiä ja hintaisia. Voi varmaankin sanoa, että ne toimivat aidosti kilpaillulla markkinalla, jopa tiettyihin asiakassegmentteihin erikoistuen.

Suomessa yliopistojen yhteiskunnallinen funktio on aivan toisenlainen. Yliopistolaitoksemme on rakennettu humboldtilaisen sivistysajattelun varaan ja kansakunnan edun vaalimiseksi saksalaisten mallien mukaan. Aitoa kilpailua emme näin pieneen maahan tule koskaan saamaan.

Lukukausimaksuista ja kilpailusta vouhottamisen sijaan voisimmekin ottaa mallia germaanisen kielialueen koulutuspolitiikasta. Jostain syystä lukukausimaksuintoilijat unohtavat aina kertoa, että Itävallassa ja Saksassa korkeakouluopinnot ovat käytännössä ilmaisia kaikkialta maailmasta tuleville opiskelijoille. Oppilasvalinnassa katsotaan vain lahjakkuutta ja saksan kielen taitoa, ei isukin lompakon paksuutta tai sitä, harrastaako hakija haastattelijan mielestä yliopistoon sopivaa urheilulajia.

(Muistan ikuisesti kuinka aikanaan luin eräästä brittilehdestä maineikkaan brittiyliopiston pääsykoevirkailijan neuvoja hakijoille. Tämä portinvartija kertoi, kuinka hänen kiinnostuksensa herää aina kun opiskelijaehdokas kertoo harrastavansa soutua. Suomalaisille varoituksen sana: tämä ei ole sitä samaa soutua, mitä me juhannuksena harjoitamme.)

Hokemat kansainvälisistä markkinoista ja koulutusviennistä ovat innostaneet yliopistojamme tarjoamaan koulutusta myös ulkomailla. Mutta mitä järkeä on suomalaisen yliopiston käyttää hupenevia resurssejaan vaikkapa englanninkielisen opetuksen kehittämiseen Kiinassa? Onko se muka taloudellisesti kannattavaa? Haluaisin nähdä näiden hankkeiden tuloslaskelmat. Ja ikäänkuin kiinalaiset eivät osaisi kopioida meidän auliisti tarjoamaa osaamistamme, niinkuin ovat jo kopioineet kaiken muun maailmassa.

Sonera hukkasi miljardeja Saksaan ja paperiteollisuus Pohjois-Amerikkaan. Nokia tyrkytti ihan turhaan ulkomaalaisille osakkeenomistajille kuuhun asti ulottuvan dollaripinon omien osakkeidensa ostoilla. Posti on nyt konkurssin partaalla epäonnistuneiden maailmanseikkailujen vuoksi, eikä kykene enää hoitamaan kotimaassaan lakisääteisiä tehtäviään. Vähittäiskaupat ja sähköyhtiöt ovat hukanneet Venäjälle rekka-autoittain rahaa, sen sijaan että olisivat laskeneet suomalaisten kuluttajien hintoja.

Onko meillä kansakuntana enää varaa tällaisiin harhaisiin fantasioihin maailmanvalloituksesta? Onko suomalaiset yliopistot ihan pakko taluttaa näiden häpeällisten epäonnistumisten jatkumoon? Suomen pitäisi kansainvälistää yliopistojaan tiukasti kansallinen etu mielessä pitäen. Tarjotkaamme ilmaista perustutkinto-opetusta kaikille maailman lahjakkaille opiskelijoille - kunhan opettelevat suomen tai ruotsin. Suuria ryntäyksiä ei näillä reunaehdoilla ole tulossa, mutta tyydymmekin pienempiin oppilasmääriin suuremmalla sitoutuneisuudella. Ulkomaisia huippututkijoita emme välttämättä pakota suomen tunnille, mutta tarjoamme heille kunnon resurssit sekä aktiivisen ja osaavan suomalaisen tutkijayhteisön.

On väitetty, että lukukausimaksut eivät vähentäisi säätykiertoa, eivät siis loisi esteitä vähävaraisten perheiden lasten kouluttautumiselle. Etlan mallissa lukukausimaksujen lisäksi uudistettaisiin opintolainajärjestelmää niin, että lainan joutuisi maksamaan takaisin vasta kun opiskelun jälkeiset tulot ylittävät tietyn rajan. Näin köyhien perheiden lasten ei kuulemma tarvitsisi punnita opintoihin liittyvää tulevaisuuden toimeentulon riskiä. Jos riski realisoituu eikä koulutus tuokaan hyväpalkkaista työpaikkaa, lainaa ei tarvitse maksaa takaisin. Kyse olisi eräänlaisesta opintoverosta, joka lankeaa vain niille, joille koulutus tuo työpaikan.

On kuitenkin selvää, että lainan takaisinmaksun tuloraja ei voi olla kovin korkea. Taloustieteilijät väittävät, että korkeakoulutetut ovat elinkaaritarkasteltuna keskimäärin muuta väestöä paremmin toimeentulevia. Keskiarvo kuitenkin kätkee sisäänsä paljon vaihtelua. Keskiarvo ei lämmitä keskiarvon alittavaa palkansaajaa.

Voin huoletta laittaa pääni pantiksi siitä, että korkeakoulutetun kirjastonhoitajan asianmukainenkaan palkka ei tulisi olemaan opintolainan takaisinmaksun tulorajan alapuolella. Päätöksessä ryhtyä opiskelemaan ei ole kyse pelkästään siitä, pystyykö ylipäätään maksamaan lukukausimaksuja varten otetun lainan takaisin, vaan pikemminkin opiskelun jälkeisen elämän kokonaislaadusta. On lukemattomia muita, ei korkeakoulutusta edellyttäviä ammatteja, joiden palkka on kirjastonhoitajaa korkeampi.

Minkälaiset valinnat mahtavat yleistyä, kun köyhien perheiden nuoret joutuvat pohtimaan, kannattaako käyttää elämästään muutama vuosi palkattomiin opintoihin, joiden seurauksena saa paitsi kahden tonnin nettopalkan myös parin sadan kuukausittaisen opintoveron?

Varakkaiden ja paremmin toimeentulevien perheiden lapset olisivat opintoveroista vapautettuja - isukkihan voi maksaa lapsensa lukukausimaksun veroseuraamuksitta. Kyse olisi siis ainoastaan vähävaraisten perheiden lapsiin kohdistuvasta verosta. Jos Etlan taloustieteilijöitä olisi uskominen, tämä köyhyysvero olisi ensimmäinen vero maailmassa, jolla ei ole ohjausvaikutusta.

Sikäli kun ohjausvaikutus kuitenkin on olemassa, tämä tarkoittaa tietenkin sitä, että meillä on jatkossa tyhmemmät paitsi lääkärit, tuomarit ja arkkitehdit, myös erityisesti lastentarhanopettajat ja muut matalapalkkaiset akateemiset työntekijät. Britanniasta ovat muuten jo loppumassa taustaltaan työväenluokkaiset näyttelijät. Tulevaisuuden televisiodraamojen uskottavuus joutuukin koetukselle, kun kaikkia rooleja tulevaisuudessa esittävät etonilaiset. Voi vain miettiä, mitä tämä sosiaalinen yksipuolistuminen tarkoittaa yhteiskunnalle muissa vastaavissa ammateissa (käsikirjoittajat, tuottajat, toimittajat jne).

Kysymys ei ole vain moraalinen mahdollisuuksien tasa-arvon näkökulmasta, vaan myös taloudellinen. Mitkä ovat ulkoishaitat sille, että informaatikkona tai kääntäjänä toimii jatkossa yhä todennäköisemmin vähemmän fiksu varakkaan perheen jälkeläinen? Mikä on käännösvirheen hinta kansantaloudelle?

Korkeakouluopinnot eivät aina ole tie vaurastumiseen, mutta lähes poikkeuksetta ne ovat ehto tiettyjen ammattien harjoittamiseen. Taloustieteilijät väittävät että koulutus on investointi yksilöön. Mutta koulutus on myös lupa harjoittaa ammattia. Hyville tuloille voi päästä ilman koulutusta, mutta lukemattomiin ammatteihin ei pääse ilman tutkintoa. Nykyään on muodikasta puhua alalle tulemisen esteistä vaikkapa nyt taksiliikenteen tai alkoholin vähittäiskaupan toimialalla. Taloustieteilijät kertovat, että ylimääräisiä esteitä ei yhteiskunta saisi rakentaa. Eikö samaa periaatetta pitäisi yhtä ehdottomasti noudattaa myös niillä toimialoilla, joilla toimimiseen tarvitaan tutkinto?

Vielä huomio taloustieteilijöiden oudosta metaforasta, jolla ilmaisia opintoja kuvataan yhteiskunnan investointina yksilöön. Muistan jonkun neropatin jossain kysyneen, pitäisikö yhteiskunnan maksaa myös ravintoloitsijan remontti-investointi. Mutta kaataako yliopisto tiedon opiskelijan päähän samalla tavalla kuin laasti kaadetaan ämpäriin? Ostaako yliopisto opiskelijalle lahjoittamansa tiedon samalla tavalla kuin remppareiska ostaa kaakelilaatat K-raudasta? Eikö aika, jonka opiskelija lukemiseen ja luennolla istumiseen käyttää, ole hänen omaansa?

Opiskelu on työtä, jolla kaksi opiskelijan jo hallussa olevaa pääoman lajia (aika, lahjakkuus) muunnetaan kolmanneksi (osaaminen). Yliopistolaitos ei niinkään ole investointi yksilöön, vaan työnteon infrastruktuuriin. Vähän samalla tavalla kuin teiden rakentaminen on investointia liikkumisen infrastruktuuriin tai oikeuslaitos on investointia markkinat mahdollistavaan sopimisen infrastruktuuriin.

Emme yleensä pyri valvomaan teillä liikkumista siten, että jokainen saa kulkea elämässään vain yhden pidemmän matkan. Kaduilla saa tehdä myös Suomen valtiontalouden kannalta tarpeettomaksi epäiltyjä reissuja. Taloustieteen valtavirta lähtee siitä, että ihminen osaa useimmiten valita oman elämänsä suunnan paremmin kuin sääntelevä byrokraatti. Vapaa valinta tuottaa pääsäntöisesti hyvinvointia ja talouskasvua.

Jostain syystä poliitikoilla ja taloustieteilijöillä on kuitenkin suuri huoli ihmisten kyvystä tehdä oikeita päätöksiä kouluttautumisensa suhteen ja murhe tuhlailusta taloudellisesti tuottamattomaan opiskeluun. Tämä on hämmentävää erityisesti sellaisessa historiallisessa tilanteessa, jossa yhtäältä yhteiskunnan jatkuva komplisoituminen edellyttää työelämässä yhä monialaisempia osaamisprofiileja ja toisaalta opetuksen skaalaaminen tulee päivä päivältä teknisesti helpommaksi. Uuden opiskelijan rajakustannus voidaan monella alalla painaa selvästi nykyisyä alemmaksi jos vain halutaan ja yliopistojen insentiivit ovat kohdallaan.

Sen sijaan että hassaisimme resurssimme hölmöläisten haaveisiin amerikkalaisten yliopistojen peittoamisesta tankeroenglanniksi pidetyillä kursseillamme, voisimme keskittää kaiken tarmomme siihen, että suomalaiset olisivat tulevaisuudessa maailman koulutetuin kansa, syntyperästä tai taloudellisista kannustimista huolimatta. Tulevaisuuden talousjärjestykseen varaudumme parhaiten henkistä, sosiaalista ja kulttuurista pääomaa kasvattamalla - koulutuksen, sivistyksen ja osaamisen tarjonnan rajuilla lisäyksillä. Suomen ei kannata kilpailla kehitysmaiden kanssa palkkatasosta. Jos ryhdymme juoksemaan kilpaa pohjalle, muut kansakunnat tulevat tällä tiellä vastaan, yksi kerrallaan pohjalta ylös ponnistaen. Kansakunnan osaamistasosta kilpailtaessa meillä on jo valmiiksi etumatkaa. Pidetään huoli siitä, että tuo etumatka säilyy myös tulevaisuudessa.

[lotanfilosofiaa]

Elämä ei ole mikään kilpailu siitä, kuka on oikeassa ja kuka on väärässä. Jonkun oikea valinta voi olla toiselle väärä. Olemme kaikki yksilöitä ja on mielipuolista elää jonkun toisen keksimän kaavan mukaan.

Lotta Liisanantti

[kapitaali]

Onko talous (hölmöläisten) peli?

Kirjoittanut Esko Kilpi

Kun tasavertainen käyttäytyminen tapahtuu ilman keskeistä auktoriteettia tai pakottavaa sääntelyä, me usein luemme johdonmukaisen toiminnan toimivan markkinatalouden ansioksi. Se on maailma, joka joidenkin mielestä muistuttaa peliä.

Peliteorian lähestymistapa talouteen olettaa, että ihmiset valitsevat sellaisen käyttäytymistavan joka antaa heille ajan mittaan suurimman odotetun hyödyn, perustuen heidän odotuksiinsa siitä mitä muut pelaajat tekevät sekä omien valintojensa tuloksena saatuihin palkkioihin tai rangaistuksiin. Talouden toimijoiden, esimerkiksi nyt Venäjällä tai Kreikassa, ajatellaan oppivan yrityksen ja erehdyksen kautta, pitäen strategiat jotka toimivat ja muuttavan niitä jotka osoittautuvat huonoiksi. Pelaajat havaitsevat toisensa ja toistensa tekemät valinnat ja vasteet. Odotus on, että sitä mikä on toiminut, tullaan todennäköisesti käyttämään uudelleen. Peliteoreetikot väittävät, että jos haluat tietää mitä tulevaisuudessa tapahtuu, sinun tulisi tutkia menneisyyttä.

Suurimmassa osassa peleistä voittajaksi tai häviäjäksi päätyminen on koko pelaamisen idea. Voisi olla vaikeaa kuvitella epäsuositumpaa lopputulosta miljoonien ihmisten seuraaman TV-sarjan maailmassa kuin ilmoitus siitä, että kaikki pelaajat voittivat! Se on tottakai hyödyllistä että laiskojen, epäpätevien ja motivoimattomien tilalle tulee paremmin motivoituneita ja yritteliäämpiä.

Mutta nämä ovat kasvavia ongelmia. Parhaat aikomuksemme pelaavat yhteen, syntyy kuvioita joita ketään meistä ei oikeastaan halua.

Suurin osa pelaamistamme peleistä on pelattu sillä oletuksella, että pelaat toista vastaan ja voitat itsenäisesti, ilman että saat apua muilta. Se on reilua, mutta todellisen elämän selviytymisen yksikkö on muista riippuvainen, ei itsenäinen, toimija, joka on osa pelattavaa peliä. Darwinin retoriikkaa jatkaaksemme selviytymisen yksikkö ei ole laji, vaan laji sen ympäristössään. Kilpailullisissa peleissä, sekä yhteiskunnassamme noin yleensä, on sisäänrakennettu ymmärryksen puute tästä keskinäisestä riippuvuudesta.

Tämä luo maailman jossa elämme. Oletko koskaan miettinyt miksi peleissämme on enemmän häviäjiä kuin voittajia, ja miksi juopa voittajien ja häviäjien välillä kasvaa jatkuvasti? Pulma on se kun voittajat päätyvät huolehtimaan häviäjistä. Loppujen lopuksi voittajien täytyy maksaa voittamisen hinta tavalla tai toisella. Mitä suurempi juopa on, sitä suurempi hinta täytyy maksaa. Häviäjien jäädessä yksitellen poissuljetuiksi, kuten TV:ssä tapahtuu, heidät poissuljetaan mahdollisuudesta oppia voittamaan.

Kilpailulliset yhteiskunnalliset pelit täten luovat häviäjien varjojärjestelmiä, joissa he kilpailevat häviämisestä, samalla tavoin kuin se tapahtuu vankiloissa ja jengeissä. Ihmiset lajina ovat läpeensä sosiaalisia ja toisistaan riippuvaisia. Tästä johtuen muodostuu täysin erilaisia sosiaalisia kulttuureja, kuten suurkaupungeissa on käymässä. Häviäjät lisääntyvät voittajakäyttäytymisen toistuessa pienemmissä voittajien ryhmissä ja häviäjien käyttäytyminen toistuu suuremmissa häviäjien ryhmissä.

Me tarvitsemme uuden relationaalisen lähestymistavan joka yhdistää kilpailun ja yhteistyön. Peleissä, jotka paradoksaalisesti olivat kilpailullisia ja yhteistyöllisiä samaan aikaan, häviäjät eivät eliminoituneet pelistä. Täysin kilpailullisissa/yhteistyöllisissä peleissä voittajat olivat niitä joiden osallistuminen ja myötävaikuttaminen liitettiin osaksi peliä. Pelaajilla on täten vastuu sekä olemassaoleviin sääntöihin sitoutumisesta että sääntöjen kehittämisestä eteenpäin — erityisesti kun peli rapautuu pelaajien valintojen vaikutuksesta.

Menestyksen kriteerit eivät ole yksinomaan voittamisessa vaan pelin kehittämisessä ja jatkamisessa. Se, joka voittaa ja se joka häviää, on vain vähän merkityksellistä verrattuna (pelin) ympäristön rapautumiseen vanhanmallisen nollasummapeliajattelun sekä voittaja-vie-kaiken -filosofian seurauksena.

Voittaminen ja häviäminen ovat läpeensä yhteiskunnallisia ilmiöitä. Me olemme meidän relaatiomme. Me häviämme yhdessä mutta voimme myös voittaa yhdessä. Se on mahdollista!

  Lähde:

http://ift.tt/2leYPPq

  from WordPress http://ift.tt/2kO6544 via IFTTT

[lotanfilosofiaa]

Terapeuttini sanoi minulle, että ei elämä ole aina niin dramaattista. Mutta kun minä tykkään draamasta!

Draama on kivaa. Draama on kiinnostavaa. Draamaelokuvat, kirjat, sarjat ja näytelmät kiinnostavat minua. Mitä olisi elämä ilman pientä draamaa? Joo siis voihan se olla sitä tasapaksua arkeakin, mutta kun se on niin tylsää! Kyllä sitä viikon jaksaa mutta sitten pitää jo mennä etsimään jostain hyvä tarina luettavaksi.

Onhan täällä ihan tosielämässäkin draamaa tarjolla vaikka millä mitällä. Voimme pohtia yhteiskunnallisia ongelmia, kuten kodittomuus, alkoholismi ja perheväkivalta. Surullisia asioita tapahtuu yhteiskunnassa koko ajan. Draama myy. Iltapäivälehdet myyvät dramaattisilla otsikoilla. Koskaan ei tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu, ja siinä on elämän hauskuus ja pelottavuus. 

Jos haluaisin tasapaksua arkea ja simppeliä elämää niin muuttaisin jonnekin lapin metsiin pieneen mökkeröön, jossa minulla olisi juuri ne mukavuudet joita tarvitsenkin. Tai sitten pienelle saarelle keskelle merta. Minulle se arki ja yksinkertaisuus yhdistyy myös luonnonläheisyyden kanssa.

Sitten jos ja kun mummelina haluan elää tasapaksua arkea, muutan jonnekin Jumalan selän taakse luonnon keskelle elämään simppeliä elämää. Siihen asti haluan asua suurkaupungeissa, jotka ovat ihmisten ja tapahtumien ja draaman keskuksia, joissa jokainen päivä on erilainen.