#hemmetin hyvää!
Text
#silloin kun söin vielä eläimiä niin varmaan eksoottisin setti mitä maistoin oli strutsinliha jollain täkäläisellä farmilla#hemmetin hyvää!#Espanjassa söin joskus jänistä ja se taas ei ollut hemmetin hyvää#niin ja Kroatiassa mustekalarisottoa#siinä oli tosi hämmentävä paksu ja merellinen sivumaku mutta erittäin herkullista#osteria en sen sijaan saanut alas#se oli niinku olis yrittänyt niellä jotain ehkäisyvälinettä#ulla ja veera#riihimäki#sohvikset#sohvaperunat#kausi 16#yle#suomi#suomitumblr#suomitumppu
31 notes
·
View notes
Note
Entä jos juo vain ja ainoastaan pepsi maxia koska on hyvin pahoin addiktoitunut kyseiseen juomaan?
No nyt tuli paha
Hmm jos juo vaan pepsi maxia on joko anorektinen tai muuten vaan tykkää siitä koska se on hemmetin hyvää. Et tykkää luontodokumenteista, sun soittolistalta löytyy varmaan tøp, mcr ja p!atd ja öööö haluisit matkustaa japaniin jos voisit
2 notes
·
View notes
Text
Tuntematon risteily pt.15
Genre: Seikkailu, huumori, draama ja jotain siltä väliltä.
Disclaimer: Kaikki kunnia hahmoista Väinö Linnalle, joka varmaan kääntyisi haudassaan, kun tietäisi mitä hänen hahmoillaan tehdään netissä nykyään. En saa tästä rahaa, enkä mitään muutakaan kuin hyvää mieltä toivottavasti muillekin kuin itselleni.
Hahmot/Paritukset: Kookoon miehiä ja pariskuntia alkaa olemaan…noh, lukekaa itse.
Varoitukset: Kiroilua ja humalaisia suomalaisia laivalla.
Juoni: Entisen konekiväärikomppaniaksikin kutsutun luokan porukka kootaan kasaan ja lähdetään nauttimaan pidennetystä viikonlopusta Tukholman risteilylle. Viidennessätoista osassa paluumatka on alkanut ja Hietanen keksii yllättäen tylsistyneille pojille tekemistä.
Tuntematon risteily osa 15: Itämeren Tietonikkarit pt. I
Aamu ei ollut alkanut kovin vahvasti. Aina virkeä Mäkilä oli pompannut sängystä ylös jo 5.55, viisi minuuttia ennen herätyskellon soittoa Hietasen jäädessä kääntämään kylkeä. Kellon lähestyessä uhkaavasti seitsemää Mäkilä oli vielä yrittänyt herättää miestä tuloksetta. Lopulta oli jouduttu hakemaan Koskela hätiin.
Hietanen tunsi kuinka joku ravisteli ja toisteli hänen nimeään.
”Mihi me ollaa oikke menos? Vissii helvettihi ast”, tämä mumisi aamuisen käheällä äänellään.
”Huomenta vaan sinullekin. Ei nyt sentään helvettiin mennä, mutta kotiin päin pitäisi sitten pikkuhiljaa kai lähteä”, tuttu ääni vastasi. Se sai Hietasen pomppaamaan salamana pystyyn.
”Oi saatana, mitä kello jo oikke o? En mää tiäd, et kui en mää sitä herätyskello lainkka huamannu.”
”6.55. Viiden minuutin päästä pitäisi olla jo menossa.”
”Mää pistän vipinää kinttuihi sit saman tiän.”
Hietanen kiskoi hätäisesti vaatteita päälleen, kun olisi jo oikeasti pitänyt olla bussissa. Voi hemmetin hemmetti. Elintärkeää aamukahviakaan ei ehtinyt juomaan ja mies oli varma, että se kostautuisi myöhemmin. Hampaat hän sentään ehti pestä jopa nopeammin kuin armeijan supertehokkaina aamuina.
Hävetti saapua kymmenen minuuttia myöhässä muiden odotellessa jo valmiina paikoillaan. Yleensä aikatauluista pilkuntarkka Kariluoto viittasi kuitenkin kintaalla turkulaisen pyydellessä vuolaasti anteeksi. ”Äsh, eipä se nyt niin minuutin päälle ole. Hyvinhän tässä on vielä aikaa.” Hietanen oli ihmeissään vastauksesta, sillä se ei sopinut normaalisti takakireälle miehelle sitten yhtään. Jotain outoa oli meneillään muutenkin, sillä Kariluoto näytti ärsyttävän pirteältä, suorastaan sädehtivältä.
Lammio oli jälleen bussin puikoissa sekoiluistaan selvinneenä. Tämä oli luvannut Mäkilälle mojovan korvauksen, sillä häntä hävetti matkan aikainen kuskisäätö niin suunnattomasti. Serkun soitellessa eilen illalla reissun kuulumisia Lammio ei todellakaan ollut kehdannut sanoa, ettei hän tosi asiassa ollut edes ajokunnossa puolia matkasta, vaan vakuutteli kaiken sujuneen erinomaisesti.
Koko piinaavan reilun puolituntisen matkan ajan Hietanen himoitsi kahvikupillistaan. Vatsakin kurni ikävästi, sillä aamupalaksi ei ollut ehtinyt syömään mitään eikä repussakaan enää ollut ylimääräisiä eväitä jäljellä. Hän oli varma, että Vanhalalla olisi jotain jemmassa ja hiippailikin hihittelevän miehen luo herkkujen toivossa. Hänen oli kuitenkin vaikea keskittyä kommunikoimaan Vanhalan kanssa, sillä katse oli kiinnittynyt Koskelaan ja Kariluotoon, jotka kuhertelivat kuin mikäkin tuore aviopari. Mitä ihmettä? Aiemmin kaksikko oli ollut niin kovin kiusaantunut, mutta nyt näytti olevan eri ääni kellossa. Hietanen ei uskaltanut edes ajatella, mitä viime yönä oli oikein mahtanut tapahtua.
Turkulainen meni tahallaan häiriköimään pariskuntaa juuri kun Koskela oli ilmeisesti kuiskannut jotain niin kauhean hauskaa Kariluodolle, sillä tämä nauroi ja hymyili varsin aurinkoisesti. Se ärsytti vielä lisää, sillä aamu oli jo mennyt niin perustavanlaatuisesti pieleen, ettei olisi huvittanut katsella toisten onnea juuri nyt.
”No, mikä ny noi hauskaa muka o?” närkästynyt mies tiuskaisi ja huomasi kauhukseen, että matkanjohtajat istuivat käsikkäin aivan kiinni toisissaan.
”Ville vaan kertoi hauskan jutun sieltä teidän ABBA-reissulta”, Kariluoto vastasi herttaisella äänellä.
”Voi jeesus teijän kans”, Hietanen märisi itsekseen näykkien samalla Vanhalalta nyysittyä berliininmunkkia. Aamu taisi olla lopullisesti pilalla.
Laivalla ylihinnoitellulla aamupalalla Lahtinen valitti jälleen omaan tuttuun ja turvalliseen tapaansa kaiken kalleudesta.
”Miten helvetissä yks sämpyläkin voi maksaa kaheksan euroa? Perkele, roskiin noita menee kuitenkin kauheet määrät loppupäivästä, mutta silti ei voi herrat jakaa niitä heikompiosaisille, vaan aina pitäis rahalla ostaa, että isot firmat hyötyy. Ei hyvää päivää. Ilmastonmuutos tulee ja meidän kaikkien loppu samalla.”
Määttä ei jaksanut vängätä vastaan toverinsa avautumiseen, vaan nappasi tarjottimelleen kaksi kahdeksan euron hintaista sämpylää. Valittavaa Lahtista vieläkin pahempi oli nälkäinen valittava Lahtinen.
”Vaan vaikka se ilmastonmuutos tulisi juuri nyt, niin kyllä meijän silti pittää kuule syyä.”
Riitaoja oli lastannut tarjottimelleen kaikki mahdolliset hedelmät ja vihannekset ja vegetaristina nyppi harmissaan kinkkua voileipänsä välistä. Tämä ihmetteli, ettei Lehto ollut ottanut mitään syömistä, vaan tyytyi pelkkään sysimustaan kitkerään kahvikupilliseen.
”Eks sie syö mittään? Voi tulla vähän pitkä päivä.”
”En mä yleensä syö aamuisin mitään. Kahvi ja rööki kelpaa vallan hyvin, kiitos vaan kysymästä.”
”Mut aamupalahan on päivän tärkein ateria!” Riitaoja huudahti huolestuneena poikaystävänsä huonoista elintavoista. Kahvi ja tupakka näyttivät maistuvan, mutta ruoka sitten taas ei. Asia saisi muuttua, kun hän muuttaisi samaan huusholliin Lehdon kanssa.
”Höpöhöpö. Ravitsemusterapeuttien pölinää. En oo vielä ainakaan kuollut, vaikken aamulla mitään oo koskaan tykännyt syödäkään.”
Riitaoja pudisteli päätään turhautuneena. ”Kuule, sitku mie muutan sinne siun kämpille, niin tähän tullee muutos.”
Lehto meni kiinni poikaystävänsä korvanjuureen ja kuiskasi: ”Sopii yrittää.”
”Mie en yritä, vaan mie saan muutoksen siussa rakas aikaseks”, toinen mies vastasi kiusoittelevaan sävyyn.
Lehto murahti mukamas loukkaantuneena ja hörppäsi kahvikuppinsa ykkösellä alas kiirehtien sen jälkeen mielenosoituksellisesti tupakalle. Mukavaahan se oli, että Riitaoja muuttaisi hänen kanssaan, muttei sentään mitään terveysvalistusta tarvinnut aikuiselle miehelle alkaa antamaan.
Aamupalasta selvittyään osa porukasta väsähti ja osa pärisi menemään Suomen suosituimman piristeen voimalla. Koskelaa kieltämättä vähän harmitti, ettei paluumatkalle oltu otettu hyttiä. Nokoset olisivat nimittäin olleet paikallaan tässä vaiheessa. Perillä oltaisiin vasta illalla, joten luppoajan kuluttaminen laivan käytävillä tuntui melko pitkäveteiseltä. Menomatkalta tuttu korttiporukka päätti laittaa pelin pystyyn eikä mennyt aikaakaan, kun sama vanha tuttu henkilö oli taas ensimmäinen häviäjä.
”Sie se et Hietanen tosiaan oppinu viime kerrast sitte mittään”, Rahikainen sanoi naureskellen.
”Ei se must johdu, vaan ku tua saatanan Rokka pelaa tota bluffipeliään! Pelais ny joskus ees rehellisest.”
”Kyl mie ihan rehellisesti pellaan, mut sie itte tartteet vaan vähän harjotust”, korttihai vastasi syytöksiin.
”Haista sie pitkä paska”, Hietanen tuhahti pilkaten miehen paksua itäsuomalaista murretta.
Koskela oli löytänyt pitkän etsinnän jälkeen käytävältä mukavan torkkunurkkauksen. Ei mennyt aikaakaan kun Kariluoto pamahti myös paikalle.
”Mitä ihmeen tekemistä täällä oikein keksii? 10 tuntia pitäisi vielä yrittää palloilla ennen kuin päästään maihin. Ehkä olisi sittenkin pitänyt ottaa se hytti”, nuorempi mies päivitteli.
”Mmh, kai se näinkin menee ihan sujuvasti. Pojat ainakin näyttävät keksineen puuhattavaa. Ehkä pitää sitten itsekin mennä korttia lätkimään jossain välissä.”
Kariluoto ei noteerannut vastausta, vaan jatkoi: ”Alan kyllä olemaan samaa mieltä Lahtisen kanssa, että mitä järkeä koko risteilyn konseptissa on. Ryypätään, mässäillään ja shoppaillaan viimeisetkin rahat. Varsinainen rappion keidas.”
”Kieltämättä tuo kuulostaa jo Lahtiselta enemmän kuin sinulta”, Koskela sanoi hymyillen vinosti.
Molemmat nauroivat hetken ja lopulta höpinänsä lopetettuaan Kariluoto asettautui makoilemaan Koskelan vatsan päälle. Viimeöisen avautumisen jälkeen he uskalsivat vihdoin hakea vapaammin huomiota toisiltaan, mikä tuntui varsin mukavalta.
Yhdessä he seurailivat ihmisvirtaa ja ihmettelivät laivan käytöskulttuuria. Vaikka oli aamu ja vielä sunnuntai, osa väestä oli jo melkoisessa tuiskeessa. Kännisen väen joukosta heitä lähestyi Raunoksi esittäytyvä 55-vuotias vaimoltaan piiloon lähtenyt mies. Hän tuli pällistelemään kahden yhtä humalaisen ystävänsä kanssa outoa miesporukkaa ja Koskelan tehdessä melko selväksi, ettei nyt kiinnostanut kommunikoida heidän kanssaan, nämä siirtyivät innokkaina seuraamaan korttijengin touhuja.
”Kyllä sää vaan hienosti osaat tota… pelata”, Rauno sopersi laskien kätensä Rokan olkapäälle, ”ja hienoja jätkiä ootte te kaikki muutkin! Oikein, oikein hienoja…”
”No tot hitos myö ollaan, ei siit ol eppäilystäkään”, Rokka vastasi välittämättä humalaisen ukkelin hipelöinnistä.
”Niin mikäs se…sun nimi olikaan?”
”Rokkahan mie, Antero etunimi, mut Antiks sanotaan.”
”Rokka…vähän niinku hernerokka…papusoppa”, Rauno sanoi ja hänen känniset kätyrinsä hihittivät kuin johtohahmonsa olisi letkauttanut vuosisadan vitsin.
”Nnniin… mikäshh porukka… te…te olittekaan?” Raunon kaveri kyseli vaivalloisesti artikuloiden.
”Konekiväärikomppaniahan myö ollaan.”
”Konekivääri…siishh häh? Joku…joku armeijaporukka vaikö?”
”Eei, kun se on näät semmonen lempinimi meijän kouluajoilt. Pitkä juttu.” Rokka ei jaksanut nyt alkaa selittämään heidän alkuperänsä tarinaa pelin ollessa jännittävässä kohdassa.
Rauno nousi seisomaan epämääräisesti huojuen ja tokaisi vielä kaikille: ”Hyvää reissua sitten vaan koko konekiväärikomppanialle…ja hyvää kalaonnea ja jotain…peace and love… Hernerokka ja kaverit…”
Hetken aikaa pojat pudistelivat päitään. Raunosta ja kumppaneista jäi vielä muistuttamaan ilmassa leijaileva etanolin liuotinmainen löyhkä.
”Vaan ollaan me suomalaiset kummia, kun sunnuntaiaamuna täytyy olla jo tuommosessa kunnossa”, Määttä sanoi.
”Ei tuo ukko vaan jaksanu emäntäänsä kattell, niin paremp vettää kunnon persseet olal”, Rokka lisäsi ironisesti.
Hietanen tallusteli ympäri laivaa. Kaikki kolkat olivat tulleet jo tutuiksi menomatkalla eikä häntä kyllä huvittanut ryypätäkään. Mitä ihmettä sitä oikein keksisi? Korttipeliä hän ei halunnut jatkaa, sillä oli jo ihan tarpeeksi hävitty ja Rokan ja Rahikaisen jatkuvaa nälvimistä oli rasittavaa kuunnella.
Mies tuijotti käytävän näytöllä pyörivää hajuvesimainosta ja naureskeli itsekseen muistellessaan Rahikaisen aikaisempaa sekoilua. Toivottavasti samaa ei tapahtuisi enää uudestaan, sillä siinä tapauksessa lipevä mies joutuisi palaamaan kotiin todennäköisesti persaukisena, hän tuumaili.
Juuri kun Hietanen oli kääntymässä takaisin mainoksen loputtua, näytölle pärähti erehdyttävästi Alexander Stubbia muistuttava tekoruskettunut oranssi naamataulu.
”Hyvää huomenta arvoisa risteilyväki! Muistuttaisin teitä tänään ravintola Kimalluksessa kello 14 järjestettävästä Itämeren Tietonikkarit-tietovisasta. Kilpailuun saa osallistua kahden hengen joukkueena ja kysymysten aihealueet ovat laidasta laitaan. Laajaa tietämystä ja osaamista tarvitaan!
Palkintona voittajajoukkue saa haalia tax free -myymälästämme niin paljon tuotteita kuin saa kahdessa minuutissa ostoskärryyn mahtumaan. Ei koske alkoholia, nikotiinituotteita eikä äidinmaidonkorvikkeita.
Tervetuloa osallistumaan! Ilmoittautuminen avataan kello 12 Kimalluksessa.”
Mukava oleilu ja torkkuminen tyssäsivät Hietasen melkein jo hätääntyneeseen huutoon.
”Poja, poja, kuulkka, mää keksisi meil tekemist!”
Koskela nousi niska kipeänä oudosta asennosta istumaan Kariluoto puoliksi päällään. ”Jaaha. No mitäs sellainen sitten voisi olla?”
”Tääl järjestetään tänäpe tiatokilpailu ja kahelttoist olis ilmottautumine. Kaks henkilöö kuulemma pitäis valit joukkueeseen.”
”Mitäs siellä tietokilpailussa pitäisi sitten tietää?” Koskela kysyi epäluuloisesti.
”En mää sen tarkemmin tiäd, siin vaa sanottiin, et jottai laajaa tiätämyst tarvitaan kai.”
Rahikainen paloi halusta tietää kaikkein tärkeimmän. ”Mut mitä siit sitte voe voettaa?”
”Niin pali tuatteit täksfriist ku kerkke kahes minuutis ottama ostoskärryhy.”
Rahikaisen silmissä syttyi ahne kimmellys kuin Klonkulla konsanaan, kunnes Hietanen vielä lisäsi: ”Mut ei saa ottaa viinaa eikä tupakkii eikä äidinmaidonkorvikkei.”
Miehen naama lysähti pettymyksestä. ”No mitäs illoo siin sit on?”
”No mut karkkiahan sitten vaan niin paljon kuin kärryyn mahtuu, khihiih…” Vanhala sanoi.
Kaikki miehet asettautuivat yhdessä rinkiin omilta paikoiltaan tuumailemaan äsken kuulemaansa.
”Ei kai meillä parempaakaan tekemistä ole. Mutta ketäs sinne sitten haluaa osallistua, onko vapaaehtoisia?” Koskela kysyi.
Honkajoki otti askeleen tärkeän näköisenä keskelle.
”Arvoisat herrat”, tämä sanoi samalla kumartaen japanilaiseen tyyliin syvään, ”minä olen valmis uhrautumaan tämän komppanian ja isänmaani puolesta.”
”Selvä se sitten on, mutta ei sentään tarvitse uhrautua”, Koskela sanoi hymyillen miehen teatraaliselle ilmoittautumiselle.
”Kiitos. Keskusyksikköni on rasvattu ja valmiina taistoon.” Honkajoelle älyllistä kapasiteettia vaativa mittelö oli vakava asia.
”No kukas sitten menee Honkajoelle kaveriksi, jos kaksi piti siinä joukkueessa olla?”
”En mää ainakka. Mää en ol elämässän lukenu ku Turun sanomi ja sen yhen Salkkari-kirjan pualiks ysiluakal. Eks sää Koskela menis?”
”En minä kyllä mihinkään nippelitietoa vaativiin teoriakysymyksiin osaa vastata.”
Osallistumisinto oli melkoisen nihkeää. Ainoa, joka olisi mielellään mennyt, oli Honkajoen paras ystävä Vanhala. Vaikka kyseessä olikin leikkimielinen mittelö, pojilla oli sen verran kunnianhimoa, ettei sentään penaalin tylsimpänä kynänä pidettyä miestä lähetettäisi kisailemaan ihan omankin maineensa takia.
”Henkka, menisiks sie?” Rahikainen yritti suostutella poikaystäväänsä.
”En.”
”No mikset muka? Kyl siul nyt sen verran päätä olis tuommoseen.”
”Ei kiinnosta, enkä tiedä, mitä kysymyksiä siellä sitten edes lopulta on.” Todellisuudessa Lammio pelkäsi itsensä nolaamista sen verran, ettei halunnut mennä julkisesti esiintymään enää laivalla, vaikka hänellä varsin kattavaa tietoutta eri aihealueista olikin.
Rahikainen katseli ympärilleen ja hänen lamppunsa syttyi yhtäkkiä. ”Kartsa, eks sie vois mennä? Sie se meistä oot eniten persettäs kuluttanu siel yliopiston penkeil.”
Kariluoto oli tuijotellut jo tovin ikkunasta välinpitämättömän näköisenä sanomatta mitään poikien pähkäilyyn. ”No niin kai, muttei se silti tarkoita, että minä siinä kilpailussa pärjäisin.”
”Kato nyt tosissas tätä porukkaa. Keksiks sie muka parempaakaan vaihtoehtoo?”
”En minä tiedä. Kai joku oikeasti halukas voisi osallistua.”
”Perkele, mie meen sitten, jos ei kukkaan muu suostu!” Rahikainen huudahti.
”Ei helvetis!” Hietanen tuhahti järkyttyneenä ja kääntyi Kariluodon puoleen. ”Eks sää ny millää suastuis, ettei toi yks ny oikkest men sin laval sekoilemaha?”
”Jos ei Kartsa suostu, niin sit mie meen. Kyl myö nyt joka tapaukses osallistutaan”, Rahikainen sanoi ylpeänä.
Koskela nappasi Kariluotoa käsivarresta ja veti tämän sivummalle. Hän otti nyt parhaat suostuttelutaitonsa käyttöön.
”Menisitkö nyt? Kuten Rahikainenkin sanoi, ei tässä porukassa oikein ole ketään muuta sopivaa. Sen varmasti myönnät itsekin.”
”Äh, no kun en minä tiedä, osaanko sitten yhtään mitään tai jäädynkö siinä yleisön edessä.”
”Äläs nyt. Hyvinhän se laulaminenkin meni karaokessa.”
Kariluoto naurahti. ”Joo, otahan huomioon, että taisin olla pikkuisen humalassa silloin.”
”Mietipäs nyt ihan tosissasi mitä voi tapahtua, jos Rahikainen menee sinne lavalle. Mitä todennäköisimmin hän sanoo tai tekee jotain typerää taas kerran. On sata kertaa vähemmän noloa, jos sinä menet Honkajoen kanssa sinne etkä edes sano mitään kuin se, että Rahikainen menee sinne törttöilemään. Pahimmassa tapauksessa joudutaan taas maksamaan vahingonkorvauksia. Ja ei kai sillä ole mitään väliä, vaikkei me voitettaisi. Rennosti vaan”, Koskela sanoi ja käänsi päätään anelevasti sivulle näyttäen taas ärsyttävän paljon söpöltä kerjäävältä koiralta. Siinä vaiheessa Kariluoto oli jo mennyttä.
”Hyvä on sitten, ihan vain sinun takiasi”, tämä sanoi huokaisten.
”Loistavaa”, Koskela kuiskasi aivan korvan juuressa ja painoi kevyen pusun nuoremman miehen otsalle.
Miehet tulivat takaisin porukkaan ja Koskela julisti: ”Meidän tietovisatiimissämme ovat nyt sitten Honkajoki ja Kariluoto.” Kuului vaisuja taputuksia. ”Hietanen voisi käydä heidät sitten ilmoittamassa, kun sinä tästä muutenkin paremmin tiedät.”
Kariluoto ei tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa. Taas sitä mentiin, eikä tiennyt yhtään oikeastaan edes mihin. Perhanan Koskela.
”Litiumsulfaatti liukenee veteen melko poikkeuksellisesti: Lämpötilan kasvaessa liukoisuus pienenee, koska liukeneminen tapahtuu eksotermisesti. Tämä ominaisuus tunnetaan vain muutamilla muilla epäorgaanisilla yhdisteillä kuten lantanoidien sulfaateilla. Hyvin hyvin mielenkiintoinen ominaisuus totta tosiaan…” Honkajoki tavaili ääneen Wikipedian satunnaisia artikkeleja ohittaen kaikki kulttuuriin liittyvät tekstit, sillä tämän mielestä luonnontieteet olivat se oikea tieteenhaara muiden ollessa turhaa hölynpölyä.
”Oletko tosiaan sitä mieltä, että tuosta lukemisesta on vielä hyötyä?” Vaikka Kariluoto ei nähnyt pointtia satunnaisen tiedon pänttäämisessä vielä viime tinkaan, hänellä oli silti huono omatunto ja tuntui siltä, että pitäisi kantaa kortensa kekoon tiiminsä puolesta.
”En ole varma, mutta kaikkeen on aina hyvä varautua. Todennäköisyys, että litiumsulfaatista tulee kysymys tässä tietovisassa on 0,0000001.”
”Mistä sinä sen voit tietää?”
”Jos tietovisaa on järjestetty vuodesta 2017 lähtien tällä laivalla kerran kuukaudessa, ja jokaisessa kisassa on osanottajia kuusi kappaletta ja eri aihepiireistä tulee tasaisesti kysymyksiä, niin voidaan olettaa kemiaan liittyvän kysymyksen todennäköisyydeksi 0,05. Täten Bayesin teoreeman kaavaa P(B|A)=P(A|B)P(B) jaettuna P(A):lla hyödyntäen voimme päätellä, että litiumsulfaattiin liittyvän kysymyksen todennäköisyys olisi likimäärin 0,0000001.”
Kariluoto pudisteli päätään naureskellen. Hän ei ymmärtänyt Honkajoen höpinöistä yhtään mitään, mutta luotti kuitenkin siihen, että tämä olisi varmastikin elementissään tietokilpailussa.
”Arvoisa risteilyväki, tervetuloa seuraamaan Itämeren Tietonikkarit-kilpailua! Täällä meillä odotteleekin aivot raksuttaen kolme joukkuetta, jotka kilpailevat huippupalkinnosta”, kuulutti takavuosien Onnenpyörän Janne Porkan näköinen ja oloinen juontaja, jonka vierellä keimaili parhaat vuotensa nähnyt entinen Miss Suomi pelkissä bikineissä.
”Kilpailun säännöthän menevät niin, että esitän täältä yhdelle joukkueelle kysymyksen, jonka miettimiseen on aikaa puoli minuuttia. Jos mietinnän jälkeen vastausta ei löydy, niin kysymys siirtyy seuraavalle joukkueelle. Oikeasta vastauksesta saa kolme pistettä. Puolittain oikeiden vastausten pisteistä neuvotellaan tilanteen mukaan eli aina kannattaa yrittää, vaikkei varmaa tietoa olisikaan takataskussa. Luonnollisesti lopussa eniten pisteitä saanut joukkue on voittaja.
Pidemmittä puheitta aika esitellä kilpailijamme!
Ensimmäinen joukkueemme on team Cerebellum, johon kuuluvat Marjatta ja Eeva-Liisa! Annetaan oikein raikuvat aplodit!”
Erikoinen nimi juontui siitä, että tiimiläiset olivat eläkkeelle jääneitä neurologeja. Heti jo hienon tieteellisen nimen kuultuaan Kariluoto tunsi itsensä todella typeräksi. Noh, ei vielä voinut tietää, millaisia kysymyksiä sieltä olisi tulossa ja ei kai joukkueen nimi sentään koko totuutta kertonut jäsentensä kyvykkyydestä.
”Toinen joukkueemme tänään on nimeltään Encyclopedia Fennica, johon kuuluvat Elisa ja Tanja!”
Kyseessä oli historiaa opiskeleva larppaamista harrastava pariskunta, joka näytti aivan kuin suoraan keskiajalta revityltä.
”Ja viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä, meillä on team KooKoon Ahvenat ja kisailijoina siinä Jorma ja Aarne!”
Team KooKoon Ahvenat. Hienojen tieteellisten joukkueiden jälkeen Hietasen heille keksimänsä titteli, jota tämä ei ollut paljastanut etukäteen, tuntui päiväkotiryhmän nimeltä. Ei voi olla todellista. Pahimmassa tapauksessa joku yhdistäisi heidät vielä Ku Klux Klaaniinkin kookoon takia. Kariluoto huomasi, kuinka toisten joukkueiden osallistujat tyrskähtelivät nauruun ja kuiskivat toisilleen todennäköisesti heidän tiimistään. Hän katsoi murhaavasti yleisössä hurraavaa Hietasta, mutta tämä ei innostukseltaan noteerannut mitään.
”Eiks ol komia nimi meijän joukkueel? Mää keksisi sen ihan itte”, Hietanen ylpeili vieressään istuvalle Mäkilälle.
”No jaa, kieltämättä ainakin mieleenpainuva”, mies vastasi hymyillen.
”Onnea nyt sitten vaan”, Kariluoto kuiskasi viimein Honkajoelle toivuttuaan lievästi shokeeraavasta esittelystä. Vastaukseksi tämä nyökkäsi sanomatta mitään. Hänen keskittymisensä oli tällä hetkellä vain ja ainoastaan kilpailussa, joka oli lähestulkoon pyhä asia nippelitietoa palvovalle miehelle.
”Aika aloittaa tiukka visailumme. Onnea kaikille hienoille joukkueille!
Ensimmäinen kysymys menee Cerebellumille. Millä sanoin alkaa Suomen rikoslaki?”
Voi hemmetti, toivottavasti nuo eivät tiedä, Kariluoto mutisi mielessään, sillä useita vuosia lakia päntänneenä hän oli takuuvarma, että muistaisi kyseisen litanian vähän muistista kaivelemalla. Nyt sopi vain toivoa, että he saisivat kysymyksen itselleen.
Puoli minuuttia kului. ”Ohi”, vastasi Marjatta surkean kuuloisena.
Kysymys siirtyi seuraavaksi historian opiskelijoille, jotka yrittivät monimutkaista aloituspartta muistella, mutta eivät onnistuneet hyvästä yrityksestä huolimatta.
”No kylläpäs on totta vie paha kysymys! Sattuisiko meidän Ahvenoilla olemaan vastaus tähän?”
Honkajoki katsoi ihmeissään Kariluotoon, joka silmät kiinni etusormi painettuna ohimolle vastasi nopeasti:
”Me Aleksander Kolmas, Jumalan Armosta, koko Venäjänmaan Keisari ja Itsevaltias, Puolanmaan Zsaari, Suomen Suuriruhtinas, y.m., y.m., y.m. Teemme tiettäväksi: Suomenmaan Valtiosäätyjen alamaisesta esityksestä tahdomme Me täten armosta vahvistaa seuraavan rikoslain Suomen Suuriruhtinaanmaalle, jonka voimaanpanemisesta, niinkuin myöskin rangaistusten täytäntöönpanosta erityinen asetus annetaan.”
”Se on….aivan oikein, kolme pistettä Ahvenoille!”
Konekiväärikomppanian pojat elämöivät yleisössä heidän tiiminsä avattua pistetilin.
”Tää on niin jännittävää!” Riitaoja kiljui painautuen poikaystäväänsä kiinni.
”Kuunnellaas nyt tonttu sitten mitä tapahtuu seuraavaksi”, Lehto vastasi koittaen peitellä hermostuneisuuttaan. Tämä oli esittänyt välinpitämätöntä aikaisemmin, mutta nyt kilpailun alkaessa hänenkin oli pakko myöntää, että hän tosissaan toivoi heidän joukkueensa menestystä.
Historian opiskelijoiden vastattua oikein maantieteeseen liittyvään kysymykseensä seurasi ensimmäinen oma kysymys Ahvenoille.
”Seuraavaksi vähän kansalliskulttuuria! Mikä on Suomen tunnetuin sotakirja ja kuka sen on kirjoittanut?”
Kariluoto huokaisi. ”Ja sinä Aarne olit sitä mieltä, että kulttuuri ja kirjallisuus on turhaa.”
”No kyllähän se yleensä onkin, tämän kysymyksen todennäköisyyttä en osannut ennustaa. Tiedätkö sinä vastauksen?”
Kariluodon päässä alkoi raksuttaa. Vastaus oli aivan huulilla, mutta se ei mitenkään muistunut mieleen. ”Nyt on kyllä pakko sanoa, etten muista.”
”Arvataanko sitten vain jotain? Todennäköisyys, että se menee oikein on 0,00000015.”
”No aina voi yrittää.”
Puolen minuutin tuuminta-ajan hiivuttua Honkajoki heitti hatusta omasta mielestään loogisen kuuloisen arvauksensa:
”Mika Waltarin Nuutunut Sotamies”
Juontaja, muut tiimiläiset ja yleisö räjähtivät nauruun. Honkajoki oli yhdistellyt ensimmäisen mieleen tulleen kuuluisan suomalaisen kirjailijan nimen ja järkeillyt sille kaunokirjallisuuteen sopivan teoksen nimen. Kariluoto oli hävetä silmät päästään. Olisihan tämä yleissivistyksenä pidetty teos nyt herra jumala sentään pitänyt tietää.
”Nuutunut Sotamies…Mika Waltari… voi jestas sentään, kyllä nyt luovuus kukkii…” juontaja hekotteli ja yritti epätoivoisesti kerätä itseään.
”Voi helvetti, tuon jopa mäkin olisin tiennyt”, Lehto kuiskasi Riitaojalle yleisössä.
Juontajan rauhoituttua kysymys siirtyi neurologien pähkäiltäväksi ja Honkajoki kuiski kiihtyneenä Kariluodon korvaan:
”Ainahan kannattaa yrittää ja ei sitä koskaan tiedä, josko se olisi osunut edes lähelle oikeaa. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että kirjallisuus on yliarvostettua ja vie vain turhaa aikaa tärkeämmiltä eli luonnontieteeltä ja tekniikalta. Mitä minä muka tuollaisella tiedolla teen, kun sotaromaaneja tuskin koskaan tulen lukemaan?”
”Ja vastaus oli aivan oikein, kolme pistettä Cerebellumille!”
”Aarne, minä olisin mielelläni kuullut tuon vastauksen sinun supinasi sijaan.” Nyt Kariluotoa jäi tosissaan häiritsemään, mikä Suomen kansallisklassikoksi tituleeratun romaanin nimi oikein olikaan.
”No kyllä sen Wikipediasta voi myöhemmin tarkistaa.”
”Ahvenoille kuitenkin vielä puolikas piste loistavasta arvauksesta. Mika Waltari… totta tosiaan, ei olisi kyllä tullut mieleen…” juontaja naureskeli vieläkin itsekseen.
”Noniin, eihän se nyt turha arvaus ollut, vaikka sinä epäilitkin”, Honkajoki kuiskasi vahingoniloisesti Kariluodon näyttäessä hapanta naamaa.
#ahvenasquad#tuntematon sotilas#tuntematon sotilas 2017#tuntematon risteily#tietovisa#joo tämmöstä tällä kertaa#vähän huumoria edellisten jälkeen#venyy ja paukkuu#meinas tulla niin pitkä että tulee toinen chapteri kilpailusta#oli viihdyttävä kirjottaa honkkista#nuutunut sotamies
16 notes
·
View notes
Note
Vaikutat hemmetin mukavalta mutta oot se Cool Mutual TM jote ei millää uskalla laittaa viestiä😔 I'll love you from afar<3
äää hui kiitti, täällä mä oon jos haluut höpötellä koska vaan mistä vaan!
hyvää jouluu, toivottavasti pääset rentoutumaan nyt kunnolla :’)
(en oo kai kauheen cool oikeesti apua)
0 notes
Note
Dimpsu korventelen suuressa ja kaikinpuolin itseaiheutetussa kärsimyksessä mutta ai perkele ku tuntuu pahalta. Kiitos että sain avautua. (Tein aivan hemmetin hyvää juustokakkua ja tuli pahaolo koska oon Itsenäinen Aikuinen ja söin sen kokonaan kaljaa litkiessä)
Kärsimyksen laadusta ja syistä sen enempää tietämättä pitäskö siun terapeuttisista syistä pyöräyttää seuraavaksi vaikka pullaa ja makustella niitä maukkaan viinin kanssa? Tai jotain oikeaa ruokaa ja juua teetä ja pyöräyttää kunnon itku selvinpäin ennenku siemailee lissää (oon huhua kuullu että kännissä itkeminen ei oo yhtä hyödyllistä sanoi kaverini terapeutti hälle joskus).Toivottavasti tilanne muuttuu parempaan suuntaan tai ainaki seuraavan leipomishaasteen muistat syödä maltillisesti että jää iltapalaaki
2 notes
·
View notes
Photo
Asuntomessujen lempparit ja 1 ei niin lemppari
Ihan ensiksi ammattilaisen vinkki: Kun te talopakettiporukka, yhteistyökumppakisakki vatevö teette niitä leuhotuksianne ympäri verkkoa, niin LAITTAKAA NIIHIN TIETOIHIN AINA KOHTEEN NUMERO ISOLLA EKAKSI! Minua ei pätkääkään kiinnosta se tontin numero tai koko tai kuka hemmetin ärsyttävä sisustussuunnittelija sen teki, vaan se että mistä mä sen löydän kun täällä nyt torotan. PLUS tehkää se niin että kännykälläkin löytää. Itse ainakin teen muistilistan ja siitä laulun että ykkönen ekaanaaa, sitten kolomonen niiku pronssi ja humpalla suoraan kymppiiiiiiiiin. JA menen monesti messujen jälkeen tsekkaamaan vielä kiintoisimmat niitten talopakettien sivuilta kun siellähän sitä infoa ja ihania kuvia on varmasti roppakaupalla, ohhoh, eijole, “emme halua lisämyyntiä, meillä on jo tarpeeksi rahhaa. Emmekä ainakaan ohjaa suoraan somekanavillemme tai messutaloblogiin koska haluamme että näet vaivaa senkin köyhä.” Selvä, kiitti & heippa. *tuut tuut tuut*
Kaikkien messukotien TOP 5 on tässäpä: 2, (5), 6, 10 ja 24. Jos täytyisi valita, asuisin mieluiten kodissa 10 eli Honka INKissä. (Vaikka tämä “saareke” on inhokkejani syystä että miksi tehdä senkin kokoista saareketta, se on vaan edessä, eikä siihen mahdu mitään, tulee semmoinen olo että on vaan haluttu se saareke kun se on trendikäs eikä mietitty että onko se oikeasti järkevä ratkaisu.) Enikeis se oli kokonaisuutena mielestäni tunnelmallisin, kotoisin ja kaunein. Tuskin oli kallein talo, mutta minun sydämen vei, ihana kohde! Jonna Kivilahti oli tehnyt todella hyvää duunia sisustuksen kanssa. Oli suunniteltu oikeille asukkaille eli siksikin varmaan aika hyvin tuli tunnelma läpi.
Kävin blogien ja sisustuslehtien suosikit läpi, jännästi olin todella pitkälti valinnut samat jatkoon kuin nämä muutkin. Tässä niistä kaikista mun mielestä paras lista, paitsi kohde 9 Villa Sukka, en ymmärrä miten se on päässyt suosikkeihin, minusta tylsä ja ysäri. Huom! Että ei siis ollut lempparini sisustuslehtien suosikkilistalta, eli jos olisi mennyt listan ulkopuolelle olisi siellä ollut tuhat kertaa tylsempiäkin. En ymmärtänyt että miksi on kikkailtu niillä listoilla, vähentää joustavuutta ja muutenkin tuntui aika raskaalta. Kiintokalusteet ja valitut pintamateriaalit oli aikamoista ysäriä.
Kohde 2, PALA on minusta oikeinkin söpöisä. Tuntuu Latomallin sisarukselta mutta enemmän tätä päivää. Tämä talo olisi muuten suosikkini, mutta kympin tunnelma vei voiton. Paitsi suuri miinus että tästä kohteesta ei löydy mitään varsinaisilta verkkosivuilta, piti mennä facebookiin, hyi hyi!
Kohde 5, Wave. Aivan jäätävän pitkät jonot, en menny. Honkatalolle myös noottia siitä ettei saitilla ole mitään kunnollista aiheesta, soosoo!
Kohde 6, Kannustalon Harmaja Saimaa oli tietenkin ihan huikea, eräs idolini Susanna Vento oli sen stailannut ja sisustanut messuja varten. Käy tsekkaamassa myös Tikkurilan uusi sävy ihan tätä varten, sanon sitä Punkeroksi. Tässä oli ulkopuolet ihan rautaa, laavu, firepit, laituri jajaja... Liian suureellinen kuitenkin ommaan makkuun.
Kohde 10, Honka INK, paras. Ihana tunnelma. Todella hienosti stailattu, vaikka Tiirinkosken tehdas näkyikin vähän turhan vahvasti.
Kohde 24, MinunLOFT / MinunVALO. Ensinnäkin, mitä helevettiä te kikkailette noilla nimillä? Kiva oli etsiä sitten satteessa että mikä se kohdenumero on kun ei ole varma että onko se minunloft vai minunvalo! Toisekseen, laittakaa se kohdenumero teidän tietoihin! Messutalosivulla oli vaan että tontti 6, SEN KOHTEEN NUMERO PITTÄÄ OLLA ENSIMMÄISENÄ KAIKISSA MATERIAALEISSA HETI ISOLLA!
Plussat
Koiraparkki 4 € / h.
Uskomattoman hienot maisemat.
Melko tilavat tontit.
Bussimatka parkkialueelta sisälsi selostuksen, oli ihan sightseen-meininkiä. Pystyi myös jäämään torilla, Kenkäverossa jne pois ja takaisin. Nerokasta!
Upeat pihat ja terassit.
Omituiset, 2-väriset talot oli poistuneet, huh miten hyvä. En ymmärrä miksi joka seinä piti olla erivärinen.
Miinukset
Sieluttomuus. Mutta tämä on joka vuosi sama ongelma.
Taiteettomuus, paljon paljaita seiniä.
Sekoituspehmis oli loppu, sai vaan vaniljaa.
Puuttui kännykän latauspisteet.
1 note
·
View note
Text
Uuden vuosikymmenen kynnyksellä – Rakkaudesta lajiin!
Bloggaajilla on tapana kirjoittaa loppuvuodesta yhteenveto vuodestaan. Itsekin olen muihin blogeihin tällaisia päivityksiä kirjoitellut ja ajattelinpa näin vuosikymmenen vaihtuessa kirjoittaa pidemmän yhteenvedon kuluneesta harrasteajanjaksosta. DX-Kuuntelija olen ollut vuodesta 1991. Täytin sinä vuonna 16, joten radioharraste on ollut elämässäni kohta 29 vuotta. Ensimmäinen aktiivinen ajanjakso oli vuodet 1991-1997 ja sen jälkeen muut kiireet siirsivät harrasteen syrjään miltei kymmeneksi vuodeksi. Ajattelin tässä bloggauksessa sivuta 15 vuoden harrastejaksoa joka ajoittuu vuosille 2005-2019. Tämä ajanjakso on ollut innostusta, iloa, uuden oppimista, hyviä tuttavuuksia, sekä tekemisen meininkiä, mutta myös turhautumista, pettymistä, ärsyyntymistä ja kyllästymistä.
Kun ensimmäinen harrastamisen ajanjakso päättyi ja DX-Kuuntelu siirtyi lähinnä ohimennen kuunteluun ja Radiomaailman lukemiseen kirjastossa. Kiinnostusaste DX-Kuunteluun oli pohjalukemissa. Kuuntelu vielä kiinnosti 90-luvun lopussa, mutta noihin aikoihin uskollisesti palvellut Grundig 700st radioni särkyi korjauskelvottomaksi ja sen jälkeen ei matalapalkkaisella duunarilla ollut varaa hankkia uutta radiota. Kiinnostuksen kohteet olivat enemmänkin uudessa ja ihmeellisessä internetissä ja tietotekniikassa. Mutta tiedättehän sen, kun kerran on kipinä tähän harrasteeseen syttynyt se kytee siellä alitajunnassa aina ja lopulta vuonna 2005 innostus pääsi jälleen leimahtamaan kun pelastajaksi valkoisella ratsullaan saapuivat pienet edulliset kiinalaiset taskumaailmanradiot. Tällaisen bongasin ensin, jostain radioharraste Usenet-ryhmästä, jossa kyseistä laitetta kehuttiin näppäräksi pikku radioksi, joka on myös,helposti modattavissa. Tämä laite totteli nimeä Finly ja sitä myytiin R-Kioskilla alle 10€ hintaan. Tällainenhan oli pakko hankkia ja kun sellainen löytyi Kortepohjan R-Kioskin ylähyllyltä niin raha vaihtoi omistajaa ja Jannen löysi jälleen radion ihmeellisen maailman.
Finly oli ’ihan kiva’ vastaanotin, jolla pääsi jälleen kuuntelemaan maailman ääniä. Innostus lähti laukalle ja pitkän tauon jälkeen liityin takaisin Suomen DX-Liittoon ja vähitellen hankin myös toisen hieman tasokkaamman maailmanradion. Tämä ajanjakso oli sitä aikaa kun totuttelin jälleen bandille ja kuuntelemaan asemia. Kuuntelu oli jälleen kivaa ja oli kunnia asia kuulua liittoon. Vuonna 2006 bongasin FM kausikatsauksen ja kun kaupunkilaisena ei kummoisia asemia tarvinnut toivoa heikkojen antennivetomahdollisuuksien vuoksi, tuntui FM kuuntelu minulle sopivalta touhulta. Es- ja tropolelit veivät allekirjoittaneen mennessään. Ensialkuun laitteisto oli suht köykästä. Simppeli yagi ja jokin random viritin, johon itse modasin kapeammat suotimet. Pelkästään FM:llä puuhasin vuodet 2006-2014. Tämä ajanjakso oli sitä tekemisen meininkiä. Tekniikka kehittyi ja SMS-hälyrinkien kaveriksi tulivat Microsoft Messengerin ryhmäkeskustelut. Joskus vuonna 2005 tai 2006 tutustuin Jan-Mikael Nurmelaan (JMN), jonka kanssa tuli ja tulee edelleenkin vaihdeltua ajatuksia niin harrasteesta kuin elämästä muutenkin. Perustimme muistaakseni vuonna 2006 tämän FMDX.tk – sivuston, johon päätimme kirjoitella kuulumisiamme harrasteen parissa. Sivustomme sai jo alkumetreillä paljon negatiivista palautetta, tuli toki kiittävääkin, mutta jostain syystä tekemisemme aiheutti jonkin verran kipakkaakin palautetta ja vähättelyä. Kuitenkin nämä vuodet 2005-2014 oli kaiken kaikkia huikea ajanjakso.
Laitteet kehittyivät ja vanhat modatut virittimet siirtyivät syrjään, kun saataville tuli Sony XDR-F1HD. Joka vuosi opittiin uutta ja koettiin huikeita kelielömyksiä. Edelleenkin itselleni FM-kesä 2010 on maagisin kesä, vaikka senkin jälkeen on ollut monta upeaa vuotta. Yhteisöllisyys kukoisti, tuntui hienolta olla osa porukkaa ja tehdä jotain yhteisen harrasteemme eteen. Otin hoitooni ensin Britti QSL-palstan ja hieman myöhemmin Brittilokin. Näinä innostuksen vuosina oli itsestään selvää, että jotain pitää tehdä liittomme eteen. Se on ollut vuosia mantrana allekirjoittaneelle. ”Mitä minä voin tehdä yhteisen liittomme eteen”, eikä niin päin, että mitä liittomme voi tehdä minun hyväksi. Halusin omalta osaltani tehdä edes jotain, joten tein lokia ja QSL-palstaa. Kirjoittelin myös yhteiseen FMDX.tk harrasteblogiimme, vaikka soraääniäkin kuului, että tämä kaikki on pois Radiomaailman sisällöstä, kun materiaalia työstetään muualle kuin lehteen. Samalla juristiin myös, että yhteisö pirstaloituu ja tieto on hajallaan pitkin poikin.
Edelleen oli se tekemisen meininki. Tuntui että koko ajan oppii uutta ja touhu oli kivaa. Sitä se on toki vieläkin. Kuuntelu on todella mukavaa ja opettavaista. Perustimme oman paikallisyhdistyksen: Sisä-Suomen Radioaktiviset ry ja pienessä mittakaavassa yritimme aktivoida paikallistoimintaa meidän kulmille. Monessa tuli oltua mukana ja näissä vuosissa on paljon hyviä muistoja ja loistavia kavereita. Vuoden 2014 myötä tuli myös perinteinen DX-Kuuntelu paremmin mukaan harrastamiseeni. Vuosien tauon jälkeen aiemman satunnaisen kuuntelun lisäksi alkoi keskiaallot kiinnostamaan enemmän. Ensin britit ja iberia ja siitä sitten vähitellen mukaan tulivat myös lähi-itä ja piraattikuuntelu. Laitteet olivat vielä maailmanradioita ja vanhoja liikennevastaanottimia. Antennit luokkaa sitä ja tätä, mutta niilläkin kaupunkiolosuhteissa kuului. Vasta SDR-vastaanotin oli sellainen mikä citykuuntelijalle avasi taivaan. Hemmetti sillähän kuuli kaupunkiolosuhteissakin vaikka ja mitä. Eka keskiaaltojenkki vuonna 2016 naurettavalla langanpätkällä ja AirSpy Minillä oli melkoinen elämys. Oho! Kuulen jenkkejä! Tämä innosti tutkailemaan aihetta enemmän. Väkertelin mahdollisimman pitkän langan ja kuuntelin vääräksi tavaksikin sanotulla tyylillä livenä asemia. Kaistatallenus ei tuntunut ollenkaan omalta jutulta, missä hemmetin välissä niitä kerkeisin tutkimaan, kun livetallennuksiakin joutui hiomaan antaumuksella. Vuodet 2016-2017 oli innokasta AM aikaa. Kesät oltiin toki autuaasti FM:llä, se rakkaus tuskin koskaan sammuu, mutta iltojen pimetessä veri veti keskiaalloille ja ihmettelemään TA-signaaleja. Tulipa siinä iltapuhteina askarreltua liitolle yhtenä tekijänä myös uudet nettisivutkin. Itseasiassa koko alkuperäinen runko on allekirjoittaneen käsialaa. Siitäpä tosin ei ole enää jäljellä kuin WordPress moottorina.
Jossain välissä aloin huomaamaan, että ilmapiiri harrasteen parissa on muuttunut. En tiedä milloin tämä tapahtui, oliko sitä aikaa kun SDR vastaanottimet yleistyi kaiken kansan laitteiksi, mutta jotain kuitenkin tapahtui. Touhu muuttui kyynisemmäksi ja suorituskeskeisemmäksi. Julkista vinoilua ja suoranaista vittuilua alkoi olemaan enemmän, kuin koskaan aiemmin. Asemia jyystettiin ja jyystetään hampaat irvessä. Koko harrasteen ydin tuntuu olevan kaistan tallennus ja aiemmin kuulemattomien asemien kuuntelu. Mikään muu ei ole mitään. Kaikki muut harrastetavat ovat vääriä. Vaikka puhutaan mitä, ilmapiiri muuttui ahdistavaksi. Homma ei ollut enää kivaa. Kuuntelu on aina ollut mukavaa, mutta oheistoiminta ei. Itselleni viimeisin vuosi 2019 on ollut kuuntelun kannalta huikea vuosi, mutta järjestötoiminnan ja yhteisöllisyyden kannalta yksi ankeimmista. Muutamat yksittäiset tapaukset, joita olen sivunnut aiemmissa blogauksissani ovat saaneet maljan vuotamaan yli ja tappanut talkoohengen. Viimeinen niitti allekirjoittaneen kohdalla oli erään korkealle arvostamani harrastekaverin poistuminen mitään sanomatta pienestä WhatsApp harrasteryhmästämme avasi silmät, että ilmapiirissä on jotain todella pahoin pielessä. Tämä oli myös syy miksi nostin kädet ylös ja päätin, että olen sen 15 vuotta tehnyt jotain liittomme hyväksi, on aika olla välillä se jonka hyväksi tehdään jotain. Miksi kuuntelen kiukuttelua ja vinoilua. Ei talkoissa tarvitse sentään kaikkea paskaa niellä. Niinpä vuosi 2019 päättyy osaltani siihen, että luovuin vuosia pitämistäni palstoista, enkä avusta lehteä enää mitenkään. Lokaamisen lopetin jo aikoja sitten. Loki aiheuttaa niin paljon voimakkaita tunteita, että itselläni ei moiseen riitä aika ja energia. Lokata voi onneksi helpomminkin vaikkapa kansainväliseen MWList:n ja FMList:n. Se ei ole onneksi virallinen SDXL loki, joten sinne lokaaminen ei aiheuta kenellekään hepulia.
Vuosia kysyin, mitä minä voin tehdä liittomme hyväksi, mutta viime aikoina olen miettinyt, mitä liitto voi tehdä minun hyväksi? Mitä saan vastineeksi jäsenmaksulleni muutakin kuin armottoman keljutuksen ja jäsenlehden? Tällä hetkellä koen, että en saa vastinetta rahoilleni. En halua tukea liittoa, joka hiljaisesti hyväksyy tiettyjen ryhmittymien käytöksen ja toiminnan. Olemme hissuksiin saaneet luotua tänne Sisä-Suomeen pienen vireän porukan, kaikki eivät edes fyysisesti majaile Keski-Suomessa, eikä se ole edes oleellista, vaan aktiivit ovat hajallaan pitkin poikin suomea ja jopa ulkomaita. Kaikki eivät ole edes varsinaisesti Radioaktiivisten porukkaa, vaan olemme reippaasti kelpuuttaneet kaikki halukkaat osaksi yhteisöämme. Tässä pienessä ryhmässä on edelleen sitä aitoa tekemisen meininkiä ja yhteisöllisyyttä. Keskeiseksi kohtaamispaikaksi on muodostunut oma WhatApp-ryhmämme, FMDX.tk sivusto ja keskustelufoorumi. Etenkin WhatsApp-ryhmäämme on kerääntynyt erittäin mukava harrasteporukka, jossa kannustetaan ja tsempataan toisia ja asemia ihmetellään sulassa sovussa porukalla! Tästä erityiskiitos kaikille kanavamme ahkerille kuuntelijoille. Tämä vuosikymmen päättyy osaltani hieman ristiriitaisissa tunnelmissa. Kuuntelu ja Radioaktiivisten toiminta on tällä hetkellä ne eniten iloa tuottavat ja tällä hetkellä panostan kaiken enrgiani ja intoni tähän pieneen aktiiviseen porukkaan. Valitettavasti tällä hetkellä en löydä mitään syytä osallistua Radiomaailman tekemiseen ja muutenkin jojoilen jäsenyyden ja ei-jäsenyyden välimaastossa.
Toivottelen tasapuolisesti kaikille jäsenstatukseen ja kuuntelijastatukseen katsomatta oikein hyvää ja onnellista vuotta 2020!
[Total: 0 Average: 0/5]
from WordPress https://ift.tt/2F3SYFn
via IFTTT
0 notes
Text
Netti ja Afrikka 😬
Pelkkien positiivisten postausten lomaan hieman nurinaa. Mulla meni nimittäin tänään hermot afrikkalaisten nettiyhteyksien kanssa. Netti ei ole toiminut kunnolla moneen päivään, ei täällä talolla eikä kuntosalilla. Keli on ollut huonompi ja ilmeisesti jo pienen pieni sade vaikuttaa niin, että yhteydet sekoaa ihan totaalisesti. Aaaaaarght! Olen yrittänyt ladata lasten toivemusiikkia spotifyhyn; no, se onnistui muutaman päivän ja lukuisten tuntien taisteluiden jälkeen. En jaksa ihan hetkeen ladata enää mitään uutta, koska pelkästään muutaman biisin lataaminen vie ikuisuuden. Kaiken lisäksi vankilan muksut soittavat repeatilla ehkä korkeintaan kolmea biisiä kaikista niistä lukuisista biiseistä, jotka heitä varten latasin 😃.
Sain tänään ladattua salilla peräti kaksi jaksoa erästä sarjaa Netflixistä, mutta en saa katsottua niitä täällä talolla, sillä jouduin sulkemaan Netflix-sovelluksen ennen kuin palasin talolle, enkä muistanut aukaista sitä uudestaan salilla. Netflixistä ladatut sarjat ja leffat toimivat vain, jos jätän sovelluksen auki paikassa, jossa pystyy lataamaan sarjoja, musiikkia, sovelluksia jne. Täällä talolla ei nimittäin edellä mainittuja juttuja pysty tekemään. Voihan huokaus.
Yritin myös ladata itunesia, jotta saisin Tansanian numeron käyttööni vanhaan iphoneeni, että voisin soittaa pimeän tullen luotettaville taksikuskeille ja TVL:n työntekijöille, jos tulee jokin hätä työajan ulkopuolella. Itunesin lataaminen kesti ja kesti ja kesti ja kesti ja kesti ja kesti ja kesti ja kesti ja kesti ja…pysähtyi kuin seinään. Alkuun iloitsin siitä, miten mukava on makoilla kuntosalin altaalla ja antaa koneen vaan raksuttaa samalla vieressä, mutta hymyni hyytyi kolmen tunnin odottelun jälkeen, koska alkoi tulla jo pimeää ja minun piti palata talolle. Pysäytin itunesin latauksen ja talolla huomasin, että rakas läppärini oli peruuttanut koko latauksen, eli huomenna tämä riemu alkaa taas alusta. Minun on ihan pakko saada tuo toinen kännykkä käyttöön pian, että pystyn tarpeen vaatiessa soittamaan itselleni esim. kyydin. Jälleen kerran: AAAAAAARGHT! Jos olisin tiennyt, miten hiton vaikeaa jonkun itunesin lataaminen täällä on, en olisi resetoinut vanhaa iphoneani. En siis resetoidessa tiennyt, että kännykän käyttöönotto vaatii jonkun hiton ohjelman. Pakko antaa kunniaa ihan perinteisille Nokioille ja muille, joiden käyttäminen ei ole näin hemmetin hankalaa. Voi kiesus tätä säätämisen määrää.
No, lapset ovat olleet innoissaan toivekappaleistaan ja bluetooth-kaiuttimista. Heti aamusta tulee pyyntö: ”Muzikki phone!” ja pyyntöä seuraa lukuisat pienet kädet, jotka hamuavat yhtä aikaa puhelintani ja spotifyhyn ladattuja kappaleita. Jokainen haluaisi olla DJ, vaikkakin jokainen hamuaja halajaa suurimmaksi osaksi vain niitä kolmea kappaletta, joita soitetaan uudestaan ja uudestaan 😃. Musiikin soidessa tulee lisää toiveita: ”Cheza muziki!” tai ”Dansa Muziki!”. Jälkimmäinen ei varsinaisesti tarkoita mitään, se on lapsen oma yhdistelmä englannin kielisestä sanasta dance ja swahilin kielisestä sanasta muziki. Ja minähän tanssin lasten kanssa – jotka ovat muuten todella taitavia tanssijoita! Yksi yrittää näyttää dancehallista tuttua lantion pyöritystä, joka minun pitää toistaa esimerkin jälkeen perästä. Lapset nauravat, ei ilmeisesti mennyt ihan putkeen. Pakko sanoa puolustuksekseni, että lantion pyöritys ei ole vahvuuteni, vaan olen ennemmin hiphoppari ja breikkaaja, kuin twerkkaaja. Yritän näyttää lapsille vaihtoehtoisesti jotain hoppiliikkeitä: osa oppii nopeasti, osalla on selvästi hahmottamisongelmaa ja askeleet menevät sekaisin. Mutta ei se haittaa. Tanssissa tärkeintä on rakkaus musiikkiin ja tanssiin.
Tanssimisen, aamupalan sekä tiskauksen jälkeen alkaa päivän oppitunti. Lapset tekevät itse oman ruokansa ja tiskaavat astiansa. Jokaiselle on hommaa. Tänään oppitunnin aiheena oli muutama Tansanian viereinen valtio: Kongo ja muistaakseni Uganda (en pitänyt tuntia, joten en ihan niin tarkalleen muista). Joillekin lapsista kirjoittaminen ja tuntiin keskittyminen voi tuottaa haasteita, joten istun näiden lasten viereen ja autan tarvittaessa kopioimaan osan kirjoituksista taululta. Sanon lapselle ”Nina andika (minä kirjoitan)” tai lapsi sanoo minulle ”Una andika (sinä kirjoitat)”. Jätän tarkoituksella osan kopioimatta ja ojennan vihkon takaisin lapselle sanoen ”Una andika”: on lapsen vuoro kirjoittaa ja harjoitella kirjoittamista. Pienestäkin onnistumisesta on hyvä antaa positiivista palautetta - positiivista vahvistamista, josta olemme koulussakin paljon puhuneet. Lapset oppivat paljon paremmin positiivisen vahvistamisen kautta – kuten me aikuisetkin. Nsuri (hyvä)!
Sain tänään oppitunnin jälkeen kutsun papujen putsaus- operaatioon. Papupäivänä lapset levittävät isot kasat papuja pöydille ja alkavat erottelemaan jyvät akanoista. Reiät pavuissa ovat huono juttu, niitä tekee pienet kuoriaiset, jotka pyörivät putsattavien papujen joukossa. Välistä joku kuoriaisista kipittää pitkin pöytää ja yrittäessäni lähestyä sitä sormellani, se jähmettyy ja esittää kuollutta. Ei mene läpi. Kuoriainen saa kyytiä ja lentää luunapin voimasta huonojen ja roskiin menevien papujen joukkoon. Nsuri mimi (hyvä minä)! Joukosta täytyy poistaa myös puolikkaat ja pehmenneet pavut. Siivousoperaatio tuotti eriäviä mielipiteitä kelpaavien papujen kunnosta, mutta lapset päätyivät jonkin asteiseen kompromissiin ja loputkin pavuista kahmittiin ns. syötävien papujen ämpäriin. Joukkoon näytti menevän myös kasan mustia pieniä kuoriaisia, mutta täällä se ei nähtävästi ole niin nuukaa. Minä en kuitenkaan taida maistaa kyseistä papuruokaa, jos lapset joku kerta tarjoavat. Olen nimittäin takuulla sen jälkeen valkoisen posliinin orja: ripuli ja ruokamyrkytys. Asioita joilta olen ainakin toistaiseksi välttynyt.
Tämän iltainen netflix-nautinto jää siis välistä, mutta aion lukea jotain kirjaa sen sijasta rukouskutsun raikuessa taustalla. Yritän myös oppia ennen nukkumaanmenoa taas muutaman uuden swahilin kielisen sanan. Duolingon lataaminen sentään onnistui näppärästi, kiitos vain serkulle vinkistä. Duolingo on siis esim. kännykkään ladattava sovellus, jolla voi opiskella uusia kieliä alkeista lähtien. Ja kyseisen sovelluksen kieliopintovaihtoehdoista löytyi swahili! Eilen talollamme kävi muuten Kilimanjaro-duudi (opas joka kiipee kanssani kyseiselle vuorelle) ja hän kertoi paljon mielenkiintoista faktaa Kilimanjarosta ja vuorelle vaeltamisesta, mutta kerron siitä jossain toisessa postauksessa.
Usiku mwema, eli hyvää yötä ❤️.
0 notes
Photo
Meijän koko porukka on soikeana että tästä päivästä etteenpäin saa kaikki räpsähtää naimisiin!
Oheinen kuva kertoo miten avioliitossa autetaan toinen toista ja nauretaan yhessä hemmetin noloille sattumuksille. Ihan just niiku tässä kuvassa (älyttömän korkeen hevosen mulle antovat!). Onnea kaikille tänään ja tästä etteenpäin! Enempi häitä tarkottaa aina enempi valkkaria.
Aini kysyin yksi aamu Jardaanilta että montakohan hyvää vuotta me vielä saadaan ni se vastas että: "Liian monta".
1 note
·
View note
Photo
Ikkunaan pitsisabloonalla spraymaalilla näkösuojaa
Tuohon kylppärin lasioveen on suunniteltu tarraa ja tussilla söheröä, mutta tuntui nopeimmalta ja helpoimmalta vetäistä siihen maalia. Eli Eurokankaan Nelli Porttipuiston myymälästä etsi mulle shortlistille muutamat “ei romanttiset” pitsit joissa mahdollisimman paljon reikää.
Ja Nelli teki hemmetin hyvää duunia! Tiesin että se toimii koska mökille tein jo saman vuosia sitten. Se tuli kuistille ja hei, mökkerö, joten ei ollu niin nugaa että miten se männöö.
No lauantaina pesin ja suojasin. Sunnuntaina yritettiin Jardaanin kanssa saada mahdollisimman lähelle lasipintaa se pitsi, mutta eihän se onnistunu niin hyvin kuin olis pitäny. Tuli vähän söttöä ja suheroa mutta sen koko homman saa siklillä pois sitten kun ja jos haluaa. Nyt välttää tähän hätään, yritetään suojella naapureita.
Ja nyt lähen suihkuun!
0 notes
Last Seen Blogs
stitchwithlove
Sara🦉
the-ss-genus-electum
S.S. Genus Electum
0pera
Keep Going🖊
mediaconsumed
Media Consumed
kikibae
UwU 💘