Esa Ringbomin valkoinen jänis voitti Suomen suurimman luontokuvakilpailun (Akaan Seutu)
Lue alkuperäinen artikkeli tältä sivulta: this site
Minun maisemani -kilpailun voittajakuva on otettu Huittisissa. Kuvaaja Esa Ringbom haluaa ottaa kuvalla kantaa ilmastonmuutokseen. Kuva: Esa Ringbom.
Akaalainen Esa Ringbom on voittanut Suomen Ammattiluontokuvaajat ry:n järjestämän Minun maisemani -valokuvakilpailun kuvallaan Aikainen kevät.
Kuva esittää metsäautotietä, jota reunustavat hiljattain lehteen puhjenneet koivut. Tien laidassa seisoo metsäjänis valkoisessa talviasussa. Ringbom on ottanut kuvan Huittisissa.
Kilpailun päätuomarin, luontokuvaaja ja -toimittaja Kimmo Ohtosen mukaan kuva on samaan aikaan kaunis ja surullinen ja kertoo aikamme merkittävimmästä tapahtumasta, ilmastonmuutoksesta, ilmiöstä, joka muuttaa luontoamme ja elämäämme pelottavalla tavalla. Kuva saa kiitosta taidokkaasta sommittelusta ja tehokkaasta syvyysvaikutelmasta.
Toijalassa asuva Esa Ringbom, 62, osallistuu aktiivisesti valokuvauskilpailuihin. Luontoa hän kertoo kuvaavansa monipuolisesti, joskin viime aikoina kuvaaminen on painottunut nisäkkäisiin. Aikainen kevät -kuvalla Ringbom haluaa ottaa kantaa ilmastonmuutokseen.
Kymmenen kuukautta kestäneestä Minun maisemani -kilpailusta kasvoi Suomen suurin luontokuvakilpailu ja yksi maailman suurimmista kuva- ja kilpailijamäärältään. Kilpailuun lähetettiin lähes 44 000 valokuvaa, ja siihen osallistui 7594 kuvaajaa. Voittaja palkittiin 1500 euron lahjakortilla valokuvausalan erikoisliikkeeseen.
from WordPress http://ift.tt/2jcf0eu
via IFTTT
0 notes
Hetki joka muutti elämää: “Japanin ruuhkat tekivät minusta taas moottoripyöräilijän” (Yle)
Lue alkuperäinen artikkeli tältä sivulta: this site
“Japanin ruuhkat tekivät minusta taas moottoripyöräilijän. Tokion sää oli ihanteellinen lähes ympärivuotiseen ajeluun ja moottoripyörät edullisia. Auton käyttö oli hankalaa ruuhkissa ja hikiset matkat metron ihmismeressä ärsyttivät. Japanissa motoristeilla oli etuoikeus ryhmittyä valoissa eturiviin. Siitä oli helppo ampaista liikkeelle. Ja kaistojen välissä puikkelehtiminenkin oli hyväksytty ajotapa.
Myöhemmin on tullut tehtyä Suomesta reissuja ulkomaille. Nykytekniikka auttaa. Ei tarvitse tiirailla karttaa, vaan voi keskittymisen itse ajamiseen ja ympäristön aistimiseen. Unohtumattomin ajokokemus, se kerran elämässä tehtävä, on ehdottomasti ollut ajo lähes koko Australian halki viisi vuotta sitten. Lähdimme liikkeelle Australian keskeltä Alice Springsistä. Meitä oli kymmenen suomalaista miestä. Ajelimme ensin autiomaita ja sitten kauniita rannikkoteitä Sydneyn suurkaupunkiin. Kolmen viikon matka ja 5 500 kilometriä monimuotoisessa ympäristössä jäi ikuisesti mieleen.
Kotimaassa on ilo ajella raikkaita maisemateitä viileämmälläkin säällä, kun on kunnon varusteen ja tuntee itsensä lämpöiseksi. Näin kausi jatkuu pitkään. Sadekaan ei pilaa tunnelmaa.“
Jukka Lintusaari, 59, Tampere
Eeva AutioKai Pohjanen / Yle
“Pelkäsin maailmani pienenevän myydessäni autoni, mutta bussi vie ja bussi tuo minut lähes kotiovelle. Laaja ystäväpiiri on siis säilynyt, vaikka viihdyn hyvin myös yksin. Uusia ystäviä vuosien mittaan olen saanut myös paikallisesta pubista, jossa vedän aika-ajoin myös pubivisoja.
Aluksi vain osallistuin niihin, mutta eräs visan vetäjä kysyi kerran, että voisitko sinäkin, Eeva, joskus vetää jonkin visan? Arvelin tietäväni asioista liian vähän, mutta kaveri vain lohdutti, että ei kysyjän tarvitse tietää vaan tehdä vain kysymyksiä. Visojen pitäminen on ollut todella piristävää.
Olen tehnyt pitkän uran diabetes- ja terveydenhoitajana. Lukeminen, luonto ja viime vuosikymmeninä myös viljelypalstan hoito sekä valokuvaaminen ovat minulle läheisiä harrastuksia. Tämä on juuri yksi syy, miksi ostin keväällä itselleni älypuhelimen. Facebookiin en kuitenkaan ole vielä mennyt.
Minä olen juhlinut ilolla koko vuoden 100-vuotiasta Suomea ja toivon, että myös tulevat sukupolvet saavat elää vapaassa ja itsenäisessä Suomessa. Ensi vuonna on sitten omien isojen juhlieni aika. Toivon, että jos jalat pelaavat, pelaisi myös pää.”
Eeva Autio, 79, Tampere
Elina JouppiMauri Tikkamäki / Yle
“Minä haluan auttaa. Siksi toimin partiossakin, nyt lippukunnan johtajana. Se on palkitsevaa kun näen, miten nuoret täällä kehittyvät. Itse aloitin partiossa 14-vuotiaana. Siinä on ehtinyt nähdä, kuinka nuoret ovat oppineet uusia, fyysisiäkin taitoja. Siitä saan motivaatiota.
Pidän siitä, että täällä saa opetella johtamista. Partiossa nuoret ja aikuiset oppivat, miten kannetaan vastuuta. Saa myös kokeilla ja epäonnistuakin ja silti saa uusia mahdollisuuksia. Eivät kaikki partioon tulevat ole keskimääräistä reippaampia vaan monenlaisia tulee. Toivon, että täällä toimivista ihmisistä kehittyy yhteiskunnallisesti aktiivisia – sellaisia, jotka haluavat vaikuttaa ja kehittää asioita.“
Elina Jouppi, 22, Akaa
Vesa KapanenKatri Rauska / Yle
“Minulta usein kysytään, olenko tehnyt monta sutta. Teen aina eläintä täyttäessäni parhaani, keskityn katseeseen ja eläimen anatomiaan. Netti on tärkeä apuväline, sieltä katson eläinten liikkumista ja erilaisia asentoja. Koska jokainen lihas pitää täyttäessä korvata keinotekoisesti, on jopa korvan asentoon keskityttävä tosissaan.
Pääsääntöisesti saan eläimiä täytettäväksi metsästäjiltä ja kalastajilta. Tänä päivänä metsästäjä ehkä arvostaa saalistaan enemmän, tehdään pitkiä metsästysmatkoja ja halutaan säilyttää muisto saalistuksesta mahdollisimman elävänä. Harvemmin minulle tuodaan liikenteessä kuolleita eläimiä. Ne ovat usein jo huonossa kunnossa.
Pirkanmaalla ei montaa eläintentäyttäjää ole. Töitä riittää hyvin. Saan täyttää eläimiä niin paljon kuin vain ehdin. Sain itse kipinän viialalaiselta eläintentäyttäjältä. Olen ollut alalla nyt 20 vuotta. Tänä aikana nahkojen käsittelystä on jäänyt kaikki myrkky pois. Suuri muutos on se, että eläinten vartalo tehdään uretaanista. Lastuvillaa ei käytä enää kukaan. Epoksimassaa käytetään vähän kuin muovailumassaa, siitä tehdään esimerkiksi karhun suun sisäosat.
Moni eläintentäyttäjä on myös luontokuvaaja. Kuvaamisen kautta syntyy kokonaisuuteen tarvittava muototaju. Näin on mahdollista saada taiteellinen loppuvaikutelma, missä asiakkaalle tärkeä saalistushetki on mukana.”
Vesa Kapanen, 55, Virrat
Kukka KerppiläMarko Melto / Yle
”Tultiin konsertista vaarin kanssa, kun sanoin että haluan soittaa klarinettia. Sain klarinetin, lähdin musiikkileirille ja pääsin musiikkiopistoon. Klarinetti on aika helppo, kun vertaa vaikka viuluun. Täytyy vaan kielittää hyvin kun puhaltaa, ettei tule huono ääni. Soitan noin vartin melkein joka päivä.
Soitan myös pianoa ja ukulelea huvin vuoksi. Piano on kiva, kun se on aina siinä valmiina. Klarinetti pitää koota ennen kuin voi soittaa ja kuivata lopuksi. Mun sisaruksetkin soittaa viulua, huilua, kontrabassoa … mutta ne on mua laiskempia soittoläksyissä. Moni äidin sisaruksista soittaa ammattilaisina tai ainakin kotona. Tänä keväänä valmistuin käsityökoulu Näpsän perusopinnoista, ja kaverien kanssa seikkaillaan metsässä. Kansantanssin jätin, kun ei kaikkeen ehdi.
Varmaan klarinetti kulkee aina mukana. En näe yhtäkään syytä, miksi joskus lopettaisin sen soittamisen. Musiikki vaan on niin kaunista, siitä tulee aina hyvälle mielelle.”
Kukka Kerppilä, 13, Tampere
Petri SorvaliJani Aarnio / Yle
“Minusta tuli Nokian Renkaiden pääluottamusmies vuonna 2007. Silloin elettiin vielä taloudellisesti hyviä aikoja, ja minulla taisi nousta vähän pissa päähän. Sitä ajatteli olevansa tärkeä mies, suurin piirtein maailman napa. Ei siinä kovin kauan mennyt, kun arki tuli vastaan.
Haaveet ropisivat vuoden 2008 lopulla ja vuonna 2009. Silloin täältä laitettiin yt-neuvottelujen seurauksena pihalle 250 työntekijää. Muutamassa päivässä tajusin, kuinka sidottu pääluottamusmies on. Yöunet siinä meni, mutta niinä käsittämättömän rankkoinakin aikoina työntekijöiden tuki on ollut hieno asia. Meillä oli silloin lentävänä lauseena, että yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta. Vuonna 2015 oli toiset isot yt-neuvottelut. Kyllä ne ajat kummittelevat vieläkin joskus mielessä.
Ammattiyhdistysliikkeen tulevaisuus pelottaa. Meidän pitäisi kautta linjan ryhdistäytyä ja pitää kiinni saavutetuista eduista. Ei muuta kuin tuulimyllyjä vastaan vaan. Joukkovoimaa on vielä jäljellä, käytetään sitä.”
Petri Sorvali, 48, Nokia
Kirsi Marie LiimatainenMarko Melto / Yle
“Tämän päivän liikehdintä Suomessa, Saksassa ja Euroopassa on yllättävää. Esimerkiksi Saksassa olen huomannut rasistisia puheita ihmisiltä, jotka olen luullut tuntevani. Kynnys rasistiseen puheeseen näyttää madaltuneen. Myöskin hyvin kouluttautuneiden ihmisten retoriikka on muuttunut hyvin rasistiseksi. Tämä on minusta pelottavaa.
Saksan syksyisten vaalien aikaiset väkivaltaisuudet pelästyttivät monet tavalliset saksalaiset, jotka ovat muistelleet, että viimeksi vastaavaa maassa on tapahtunut 30-luvulla. Euroopassa ollaan monessa mielessä ääripäissä, eivätkä myöskään vasemmistolaiset anarkistit saa minulta sympatiaa.
Berliinissäkin on vappuisin suurin piirtein sota, jossa heitellään pulloja ja kiviä. Minusta se ei ole mitään sellaista vallankumouksellista, mitä minä olisin halunnut nuorena tehdä. Väkivalta miltään puolelta ei ole ratkaisu ongelmiin.
Lähdin Tampereelta 80-luvun lopussa opiskelemaan silloiseen DDR:n nuorisoakatemiaan. Minulla ja monella opiskeluystävälläni oli unelma oikeudenmukaisuudesta. Tämä unelma ei ole minulta vieläkään kadonnut mihinkään.
Kirsi Marie Liimatainen, 49, Tampere / Berliini
Yle Tampere julkaisee Suomi 100: Ihmisiä Pirkanmaalta -sarjassa tarinoita ja kuvia koko vuoden ajan muun muassa Facebookissa (siirryt toiseen palveluun).
from WordPress http://ift.tt/2Bv0THW
via IFTTT
0 notes