#terassin

[ruttotohtori]

Mä näin tos yhtenä yönä unta jostai 70- tai 80-luvulla tehdystä kauhuelokuvasta, jossa iso tarantella piinasi seitsenhenkistä perhettä. Se perhe asu wanhan näkösessä, puisessa talossa. Sitä taloa ei oltu maalattu, vaan kaikki seinien, lattian ja katon harmaantuneet puut oli näkyvillä. Siinä talossa oli kolme kerrosta, joista jokainen muodosti yhden huoneen. Talossa oli todella vähän huonekaluja, ja ne kaikki oli tehty samanlaisesta harmaantuneesta puusta kuin talokin. Elokuva kuitenkin sijoittui nykyaikaa, eli 70- tai 80-luvulle. Talon etuoven edessä oli isohko, aidattu terassi. Terassin aidassa oli kulkuaukko suoraan talon etuovea vastapäätä. Koko talon ympärystä oli veden vallassa olevaa tiheää pajukkoa. Terassin edestä lähti pitkospuut, jotka kulkivat ensin suoraan ja kaartuivat sitten loivasti vasemmalle ja katosivat tieheän pajukon sekaan.

Talossa asuvaan perheeseen kuului isä, viisi ala-asteikäistä poikaa, joista kaksi olivat kaksoset, ja päiväkoti-ikäinen tyttö. Kaikki lapset asuivat talon ylimmässä kerroksessa, jostaa ei löytynyt muita huonekaluja, kuin puiset sängyt sekä pari pientä yöpöytää. Mitään leluja tai muita lasten juttuja siellä ei ollut.

Përhettä alkoi terrorisoimaan hieman suomenpystykorvaa pienempi tarantella, joka kuitenkin pystyi halutessaan piiloutumaan taloon. Hämähäkkikohtauksissa käytettiin nukkea niissä kohdissa, joissa hämähäkin ei tarvinnut liikkua, ja kohtaukset, joissa hämähäkki liikkui talossa oli totetutettu oikean hämähäkin ja talon piennoismallin avulla.

En muista elukuvan juonesta enää muuta kuin sen, että aivan lopussa perhe poistui talosta pitkospuita pitkin.

[ideaalitec0]

Unelmiesi kotiteatteri: siirry elokuvien keskipisteeseen omalla sohvallasi

Monille elokuvien ja viihteen ystäville kotiteatterin rakentaminen on unelmien täyttymys. Se on tila, jossa voit uppoutua suosikkielokuviisi, TV-ohjelmiisi ja peleihisi mukavasti omasta kodistasi käsin. Mutta mistä aloittaa?

  Tilasuunnittelu on kaiken perusta

  Ensiksi mieti tilan pohjaratkaisua. Olipa kyseessä sitten käyttötarkoitukseen omistettu huone tai monikäyttötila, tilan optimointi on avainasemassa. Ota huomioon istuinjärjestys, mieti näytön sijoittelua suhteessa istumapaikkoihin ja mahdollisiin ikkunoihin – vältä sijoittamasta TV:tä paikkoihin joissa ikkunan kautta ruutuun muodostuu suora heijastus ja huomioi tilan akustiikka. Terassille asennetut kaiuttimet  voivat laajentaa viihteen ulkotiloihin jos TV on esim asennettu nivelellä varustetulle telineelle joka mahdollistaa television kääntämisen kohti terassin ikkunoita tms., Kotiteatterin suunnittelu näin voit nauttia vaikka käynnissä olevasta jääkiekko pelistä terassilla istuessasi.

  Audiovisuaaliset komponentit

  Seuraavaksi keskity AV-laitteisiin. Videoprojektori tai iso kokoinen televisio toimii tilan keskipisteenä. Yhdistä se surround äänijärjestelmään, jossa on tuki Dolby Atmos ja DTS -ääniformaateille ja käsissäsi on erinomainen lähtökohta vaikuttavalla elokuvakokemukselle oman kotisi seinien sisällä. Jos haluat jakaa äänen myös ulkotiloihin muista valita käyttöön säänkestävät kaiuttimet.

  Laadukkaiden laitteiden valinta

Sijoittamalla kerralla korkealaatuisiin tuotteisiin varmistat sijoituksesi pitkäikäisyyden, sekä vaikuttavan elokuvakokemuksen synnyn. Näissäkään asioissa määrä ei korvaa laatua, on siis parempi aloittaa järjestelmän kasaaminen vaikka kahdella korkealaatuisella kaiuttimella, kuin sijoittaa muovisista purkeista koostuvaan ”kotiteatterijärjestelmään” joka kyllä sisältää lukuisan määrän kaiuttimia ja erillisen subwooferin, mutta jonka suorituskyky jättää paljon toivomisen varaa. Järjestelmän kaiutinkokoonpanoa voi sitten myöhemmin täydentää, mutta heikkolaatuisen järjestelmän äänenlaatua on hyvin hankala parantaa hankkiutumatta ensin eroon koko järjestelmästä. Huomioi laitteita valittaessa myös tilan akustiset ominaisuudet ja tilan koko, sekä käyttämäsi kuunteluvoimakkuudet.

Jos haluat laajentaa toistoa terassille voit hyödyntää langattomia tai Bluetooth-yhteensopivia malleja – ne ovat helppo ratkaisu kun äänenlaadun kriteerit asettuvat lähinnä musiikin taustakuunteluun. Riippuen ulkotiloista, muista varmistaa mallien mahdollisten sisäänrakennettujen akkujen käyttöikä ja vedenpitävä rakenne. Merkit kuten Sonos, Denon, Bluesound jne tarjoavat monia ulkokäyttöön suunniteltuja langattomaan verkkoon tai bluetoothiin kytkettäviä vaihtoehtoja.

  Tunnelman luominen

  Kun perusasiat ovat kunnossa, on aika lisätä tilan tunnelmaa luovat viimeistelyt kotiteatteriisi. Himmennettävä valaistus, mukavat istuimet ja akustiikkalevyt voivat nostaa tilan tunnelmaa ja parantaa sen akustiikkaa. Kotiautomaatioratkaisujen integrointi mahdollistaa viihdejärjestelmän saumattoman hallinnan.

Terassille voit lisätä mm tunnelmavaloja, luodaksesi viihtyisän ilmapiirin. Ulkokäyttöön soveltuvien kaiuttimien avulla voit nauttia suosikkimusiikistasi tai podcasteistasi ulkona ystävien ja perheen kanssa.

  Yhteenveto

Kotiteatterin rakentaminen on palkitseva projekti, joka tuo elokuvateatterin taian kotiisi. Valitsemalla huolella oikeat laitteet ja lisävarusteet voit luoda vakuuttavan elokuvakokemuksen, joka vetää vertoja parhaille elokuvateattereille. Jos viihdyt paljon ulkona puutarhassa tai parvekkeella, niin äänentoiston siirtäminen myös sinne on nykyään varsin vaivatonta ja kustannustehokasta.

Käy ideaali.fi -sivustolla. Löydät laajan valikoiman tuotteitta, sekä neuvoja erilaisten kokonaisuuksien toteuttamiseen, jonka lisäksi myös kattavat asennuspalvelut kuuluvat palveluvalikoimaan.

[valonkuvaaja]

Osan kesäkukkien vielä jatkaen kukintaansa on aika istuttaa jo kanervat. Viikonlopun tarjouksista mukaan lähti kuusi pientä kanervaa jotka löysivät uuden kotinsa kahdesta amppelista 🙂 Vielä pitäisi jostain tarjouksesta bongata kuusi iso kanervaa terassin kaiteiden istutuslaatikoihin. 🍂☀️🍂☀️🍂☀️🍂 Photographer / Valokuvaaja: Markus Kauppinen My websites / Verkkosivuni: www.valonkuvaaja.com My blog / Blogini: www.valonkuvaaja.com/blogi My web gallery / Kuvagalleriat: https://500px.com/p/valonkuvaaja www.valonkuvaaja.com/kuvagalleria Instagram www.instagram.com/kauppinen_markus Facebook: www.facebook.com/Valonkuvaajacom Twitter: https://twitter.com/valonkuvaaja Youtube: https://www.youtube.com/user/Valonkuvaajacom #puutarha #garden #multasormi #puutarhaunelmia #puutarhaseuranta #terassi #kanerava #puutarhansyksy #istutus #amppeli (paikassa Finland) https://www.instagram.com/p/CivAaoDondU/?igshid=NGJjMDIxMWI=

[satuzinikka]

Terassin puunausta. #työttämän touhuja 😂 https://www.instagram.com/p/CBYbaBvnOSd/?igshid=kwpze3fs4jxi

[breakfast-at-someplace-new]

Ylhäältä ja alhaalta

Talojen ensimmäinen kerros oli monesti levitetty kadulle terassiksi, jonne johti muutama porras. Terassin reunassa oli yleensä hienoksi gargoiliksi muotoiltu syöksytorven pää. Ne muodostivat hienon rivistön katujen varsille.

[toisaalla]

Toukokuu

minkä sävyinen aurinko helsingin kattojen yllä lepää? istun illan hämärtämän bussipysäkin varjoon ja vesi katoksen päältä vain valuu noroina

pienenpieninä puroina

asvaltoituun katuun piirtyvinä uomina

ja niin koko amuri ui saasteen värjäämän veden ja puista pudonneiden lehtien alla

ja minä painan päätäni raskaasti takanani lepäävään lasiin.

miten pieneksi voi itsensä tunteakaan tässä ympärilläni kokoaan kasvattavien muurien varjossa? maailmassa, jossa köysi on jo katkeamaisillaan mutta silti valtaa pitävien on kiristettävä sitä entisestään. kaikki se raha ja väärin käytetty valta, miksei solidaarisuuden kämmenellä ollutkaan paikkaa jokaiselle?

ahdistaa tuntea ketjujen kiristyvän.

ottaisipa joku niin tiukan otteen, että hetken ihan tuntisi hengityksen

kat

keilevan.

tukehduttaisi niin, että kylmyys katoaisi.

koko kehoa polttaisi silloin ihan erilainen kipu, enkä maailman pyöriessä ympärilläni pelkäisi aivan yhtä paljon.

kummallista, kuinka humalassa täytyy jatkuvasti olla unohtaakseen kaiken josta täytyy kuin pakosta vaieta. tunteakseen jalkojen alla liikkuvan maan seisahtavan edes hetkeksi. en tunne enää edes olevani kokonainen kaiken näyttäytyessä selkeänä.

aamu hukkuu lämpimään valoon

auringonsäteiden lomaan sekoittuviin ihmisiin

kesään

ja toukokuiseen ikävään

ajelehdin pispalan valtatien reunamilla tupakantumppien täyttämissä asfalttipuroissa ja väsyneiden katseiden valtameressä. tölkit kilisevät jalkojani vasten ja bussi 8 tuoksuu ruusuvedeltä

sellaiselta lasipurkissa olevalta, jota saa aasialaisista kivijalkakaupoista

älä äiti itke, pelle miljoona sanoo, mutta ei taida ymmärtää etteivät ne oikein muuta voi.

tampere on niin hiljainen ja hiljaisia ihmisiä täynnä. vaimeita poikkikujia ja äänettömiä bussikatoksia täynnä risteilevä kaupunki oikein huokuu vieraantuneisuuttaan, kun kävelen ja koitan väkisin sopeutua katukiveysten muotoon.

vastavirran terassin lasiin nojaavat ihmiset, katulamppujen kaartuvat kaulat ja ikkunoiden heijastuksien takaa tarkkailevat silmäparit seuraavat katseillaan hoipertelevaa kulkuani ja tunnen tukehtuvani tähän huumaavaan kaipuuseen; haluun päästä jonnekin kauas. ihan minne vain. pois täältä.

kengännauhat uivat lattialle kaatuneessa kaljassa ja tuntuu, kuin minäkin hukkuisin sen sekaan viikkojen ollessa kuin

sumua

sumun keskellä.

kesä on vasta niin alussa, ettei sitä osaa vielä edes mieltää alkaneeksi. karhupuiston kalpeilla kesä-kallioilla ihan

mustelmilla

suudelmilla

kahden (mutta nyt kuin muutamaksi sekunniksi muuttuneen) vuoden jälkeen tunnut vieläkin samalta. lämpimältä ja jollain oudolla tavalla surulliselta. maailman syliin heittäytyneeltä.

ihmiset ulkona tupakansavussa puhuvat siitä, mitä on oikea totuus. makaat yhden neliön kokoisen vessan lattialla, etkä silti vie koko pientä tilaa.

olet siinä niin hento.

yksin ja jossain aivan muualla.

haluaisin samaan aikaan ravistella sinut vihaisesti ylös mutta myös käpertyä neliösi reunoille, jäädä lepäämään jo huomisenkin murheet pois.

kävellään alkoon beibi, ei kesä tai puiden latvoissa humiseva tuuli katoa sillä välin minnekään.

taas yksi niistä aamuista, jolloin krapulainen olo taittuu maniaksi. haluan juosta niin kauan, että jyskyttävä sydämensyke on tavoittanut viimeisetkin osat kehostani ja tunto kaikkialta on poissa.

haluan vain juosta

pois

jonnekin missä riitän silloinkin, kun maistun muultakin kuin oksennukselta ja kaljalta.

yönä tätä aikaisemmin heräsin sekavana ympärilläni jyskyttävään kuumuuteen ja hikisiin, ihoon painautuneisiin vaatteisiin enkä tiennyt kenen vierestä.

mutta taas yönä sitä ennen istuin kapean sängyn laidalla ja hukuin kahden ihmisen kyyneliin. hukuin siihen kaikkeen suruun ja mustelmaiseen tuskaan niin, että olin hetkittäin unohtaa hengittää.

nielaisin sen kaiken, pesin joka puolelle varisseet ja karisseet ripsiväritahrat, katsoin peilistä itkettyneen vierasta ilmettäni ja valvoin koko yön.

valvoin ja heittelehdin

lakanat riekaleiksi

hiukset tuhanteen umpisolmuun.

aamulla se sama aurinko oli edelleen pilvessä, kun kävelin pitkän matkan vieraan juna-aseman kautta kotiin. pellon laidalla linnut nokkivat tielle heitettyjä roskia ja tuulessa humisevat pientareiden kasvit taipuivat kaarelle toistensa ylle. sadepisara osui iholle siihen kohtaan, josta paidan olkapää oli jossain vaiheessa revennyt kokonaan auki. en enää jaksanut välittää.

kävelin vain jalat avonaisina vuotavia haavoja täynnä tienreunaa seuraten enkä tuntenut mitään.

aurinko on tänään oranssi ja sinulla on ylläsi kesä ja kesäiltojen lämmin kuiske.

karhupuistossa maa viettää alaspäin ja tuntuu, kuin hiuksiani kuljettava tuuli voisi vain henkäisyllä lennättää minut alamäkeen, paiskata kirjaston kiviseinään tuhansiksi

ehkä miljooniksi sirpaleiksi.

on niin hauras olo.

ajatusten oravanpyörä ei anna hengittää hetkeä jota elän, vaan palauttaa jatkuvasti edellisviikkojen tapahtumaketjujen sekaan, huutaa yhä uudelleen ja uudelleen jo kerran toisteltuja lauseita.

en osaa vastata mihinkään. on niin dissosiaation sekavaan sumuun hukkunut olo, että ajatukset eivät muodosta itseään eivätkä lauseet löydä toisiaan.

se on itsessään mielenkiintoinen tunne. silloin ikään kuin jää siihen rajatilaan unen ja valveen välille, jolloin asiat eivät enää tapahdu edellisten vuoksi tai seuraavia ennakoiden. polvet lyövät vapisten toisiaan vasten, vaikken palele.

[toivotonrunoilija]

Sinä, Pyhä Golgata.

Me istuimme niillä terassin tuoleilla ja hetken ajan luulin että on toukokuun 29. päivä Silloin kun hymyilit minulle ja tiesin että tässä pihassa syntyi juuri toivon häivä Mutta kello oli kaksitoista, vuosi vaihtuu Kumpikaan meistä ei pystynyt keksimään mitään mitä tästä katuu Kun sinä suutelit minua ilotulitteiden valossa, se tuntui elokuvalta Sellaiselta missä kaikki päättyy hyvin eikä tekstitykset voi sitä onnen määrää kuvailla Ja kun laitan sen sormuksen sormeesi, ylpeyteni on valtava Tämä asunto on niin hiljainen ilman teitä, mutta olen kotona taas kohta Minulla on vain sinun tuoksu ja tämän kylmän sohvan pohja Minä lasken päiviä, sitten hukutan sinut kosketukseeni ja nostan sinut pintaan lämmölläni Minä tuon kokemuksia, naurua ja pehmoleluja ensi käynnilläni Minä saan endorfiinin, dopamiinin ja adrenaliinin elämään Sukurauhaset ja sympaattisen hermorungon heräämään Halaan sinua niin että unohdat missä me olemme Ja meitä ei pelota yhtään, tässä paratiisissa me elämme, tässä taivaassa me kuolemme. Minä laitan timantteja sinuun, minä juotan sinua Jumalattareni, palvelijat kantavat rahaa kotiisi Ja jos minut johonkin naulitaan, tulen vuotamaan kuiviin ja roikkumaan ristiisi. -TR

[mahtikuu]

Kuunnellen kesään

Tänään lähdin tarkoituksella ilman kuulokkeita ja lisäsisältöä kävelylle. Saarisen luentosarja on valmis ja nyt pitää antaa itselle tiettyä tilaa prosessoida ja omaksua sisältöä niihin isoihin glasiaaleihin ajatusprosesseihin.

Tein tämän myös sen takia tarkoituksella, että olen pitkin päivää jo ikkuna auki koneella ollessa kuullut lintujen soidinmenoja. Ihanat viserrykset, ujellukset, koputukset ja muut.

Annoin alitajunnan tuoda esiin niitä seikkoja, mitä sieltä pursuaisi.

Ensimmäisenä löysin ajatuksen: välillä on ok tehdä asioita epäoptimoidusti. Ja tämän sanominen ääneen ja sisäistäminen itselleni *luvaksi* ja hyväksynnäksi on kaksi eri asiaa.

Matkalla tajusin myös kuinka paljon kesän muistoista ja kokemuksesta on ääneen liittyneitä.

Ohitin erästä omakotitaloa, jonka pihalta kantautui pienestä kannettavasta radiosta joitain radioaalloilta poimittuja poppisäveliä. Siellä isäntä oli jynssäämässä autonsa vanteita kiiltäviksi.

Tämän saman radion merkityksellisyyden havaitsin hetkeä myöhemmin kun pientaloalueella kajahti Radio Suomipopin mainokset ilmoille kumeana kaikuna.

Radion kuuntelu juontajineen, mainoskatkoineen ja musiikkeineen kuuluu kesään. Tai ainakin se on kuulunut omien vanhempieni kautta minun kesiini.

Tuo ulkosalla kuulunut radioaaltojen samea sävel vei minut välittömästi johonkin kesämökille, jossa terassille viritetään pieni matkaradio soimaan koko loman ajaksi. Sen saman terassin ympärillä pelataan korttia tai heitetään mölkkyä.

Se on kaikki muuttunut pysyvästi.

Radio on ja pysyy.

[gardinshowroom]

AURINKOSUOJA LASITETULLE PARVEKKEELLE TAI LASITETULLE TERASSILLE Lasitetun parvekkeen tai terassin aurinkosuoja vaikuttaa koko asunnon valoisuuteen ja lämpötilaan. Kankaaksi tulee valita riittävän hämärtävä, jolloin parvekkeelle saadaan myös riittävä häikäisysuoja kuitenkaan maisemaa peittämättä (screenkangas). Näkyvän valon läpäisytason tulee olla alle 8% jotta häikäisysuoja on riittävä. Suosittelemme aina mahdollisimman raotonta ratkaisua ja koko lasituksen suojaamista. Tällöin terassi tai parveke pysyy viileämpänä, riippumatta auringon suunnasta. Suosittelemme myös tuotteita, joissa on mahdollisimman vähän vaakapintaa, jotta tuotteisiin ei keräänny ylimääräistä likaa ja siitepölyä. Mekanismi on paras kiinnittää parvekkeen/terassin kattoon (eikä laseihin), jolloin lasien pesu on vaivatonta. Kattokiinnityksen ansiosta kaihtimet eivät myöskään peitä maisemaa lasin yläreunassa, ollessaan poissa käytöstä. https://www.instagram.com/p/CLGdP0Tsf24/?igshid=1sx552oppbqza

[ostaritutkimuksia]

Pihlajamäen ostari

Salla Valle: Pihlajamäen ostoskeskus 13.6.2020

Herään krapulassa työhuoneeltani Vallilasta ja makoilen patjalla kunnes herätyskello soi klo 11:30. Näen hyllyn päällä virolaisen kammottavan viinapullon ja minua kuvottaa ja hävettää hetken. Kokoan itseni ja lähden pyöräilemään kohti Pihlajamäkeä. Ilma on kuuma ja aurinkoinen ja laulan koko pyörämatkan ajan Leevi and the Leavingsiä. Jossain Viikin kohdalla tielle nousee hirvittävä jätteiden lemu, vai voisiko se kuitenkin olla kukkien tuoksua, se on niin makeaakin..? Saavun Pihlajamäkeen ja ostoskeskus on heti siinä. Matala, mitäänsanomaton rakennus, jonka laajuutta ei äkkiseltään hahmota. Menen lähemmäksi ja yllätyn siitä, kuinka paljon ihmisiä ostarirauniolla on. Ei mikään kuollut paikka. Ihmiset keskusaukiolla laittavat juuri musiikkia päälle.

Kävelen aukion läpi, jonka ovat valloittaneet ryyppyjengit. Paikka näyttää olevan heidän valtakuntaansa. Astun sisään kirpputorille ja yllätyn taas ihmisten paljoudesta. Tunnelma on kuitenkin rauhallinen verrattuna aukioon. On vanhuksia ja vanhempia lapsineen, joku jupisee itsekseen hinnoista. Tilan reunassa istuu ihmisiä pöydän ääressä kiinnittämässä hintalappuja tuotteisiin. Huomioni suuntautuu tavaroihin, jotka eivät tosin herätä ostohaluja, mutta kirpputorilla on mukavaa kuljeskella. Pöytäpaikan vuokra on 50 euroa kahdelta viikolta. Miina saapuu ja teemme joitakin löytöjä. Myyjällä on vanhanaikainen kassakone ja hän komentaa jämäkästi mutta lämpimästi nuoria, jotka törmäilevät sisään potkulautojen kanssa. Hän on tämän kirpputorin auktoriteettihahmo. Mietin, miten tämän ostoskeskuksen eri käyttäjäryhmät suhtautuvat toisiinsa: kirpputorin myyjä ryyppyjengiin, ryyppyjengi potkulautanuoriin ja päinvastoin?

Kirpputoreilta voi ostaa halvalla käytettyjä tavaroita, mutta ne ovat myös sosiaalisen toiminnan tiloja. Niissä voi oleskella nuhjuisena ostamatta mitään, pitää sadetta, ja niihin voi mennä työkokeiluun tai kuntouttavaan työtoimintaan. Niitä näkee, kun ajaa bussilla tyhjentyneiden maaseutukylien läpi, ja niitä näkee vanhoissa ostoskeskuksissa: paikoissa, jotka ovat ylijääneitä ja joiden alkuperäiset käyttäjät ovat häipyneet muualle. Harvoin mitään tilaa suunnitellaan kirpputoriksi, ja yhteiskunnan näkökulmasta menestyvää ihmistä ohjaa sellaiselle viihde, ei tarve. Mitä tapahtuu kirpputoreille ja kirpputorikulttuurille purku- ja uudistamisvimman seurauksena? Katoavatko ne, vai kokevatko ne gentrifikaation?

Astumme takaisin auringonpaahteeseen. Kuljeskelemme vähän ja tutkimme Pihlajamäestä tehtyä pienoismallia. Korkeat kerrostalot ovat hassun lituskoja ja niissä on ikkunoita vain yhdellä puolella. Pihlajamäessä on paljon palveluita: ostoskeskuksen ympärillä on terveysasema, nuorisotila ja kappeli. Ostari on selvästi alueen sydän, sinne menee ja sieltä tulee jatkuvasti ihmisiä. Lapset kulkevat pienissä ryhmissä ja käyvät ostamassa kaupasta jätskiä. Potkulautajengi kohtaa toisen varhaisnuorten jengin, jotka koittavat tehdä rehvakasta mutta ujoa tuttavuutta. Joitakin auringon paahtamia ihmisiä istuu yksin penkeillä tai kalliolla juomassa olutta, erillään aukion porukasta. Lähdemme kiertämään ostoskeskusta ympäri paremman idean puuttuessa. Päämäärätön hengailu vieraassa paikassa tuntuu vähän oudolta, mutta toisaalta kaikki muutkin näyttävät tekevän täällä sitä samaa. Laitapuolenkulkijat ovat vallanneet portaikon ja pujahdamme heidän välistään. 

Rakennuksen takapuoli osoittautuu todella sen takapuoleksi: siellä on vain lastauslaitureita, isoja roskasäiliöitä ja takaovia. Uusissa kauppakeskuksissa nämä olisivat piilossa maan alla. Yksi säiliö on maalattu täyteen sympaattisia ja värikkäitä kuvia eläimistä ja muista, luultavasti ammattitaiteilijan toimesta. Ostoskärryt killuvat betonipaaden päällä. Talon päädyssä on mysteerinen ovi joka johtaa ilmeisesti rukoushuoneeseen ja katolla suuret kirjaimet: ”O-S-T-O-S-K-E-S-K-U-S”. Niin tosiaan, tämä erikoisen matala ja laaja rakennuskompleksi on tehty alunperin ostamisen paikaksi, mutta jo nyt vaikuttaa siltä, ettei juuri kukaan osta mitään, ainakaan kovin paljon tai kalliilla. Syyt olla täällä ovat toiset. Rakennuksen sivu rajautuu erikoisesti pöheikköön, jossa puut, nokkoset ja heinät röyhöttävät. Sen läpi kulkee tallottu polku, jota pitkin kierrämme rakennuksen toiselle puolelle. Ohitamme hylätyn terassin ja päädymme parkkihallin suuaukolle. Tännekin voisi siis tulla autolla ja parkkeerata sen tähän parkkihalliin kuin kunnollinen Prisman asiakas. Halli tosin on epäilyttävän tyhjä ja rapistunut, siellä on vain pari pölyistä autoa ja pressun alla vene. Kylteissä lukee: ”Asiaton oleskelu kielletty” ja ”Ostoskeskus ei vastaa autollesi tehdystä ilkivallasta”. Jostain kuuluu kaikuisaa ääntä, ja huomaan jonkun tyypin istuvan yksin parkkihallin perällä hämärässä katselemassa lätkäottelua kännykästään. Hän vilkaisee meitä ja minusta tuntuu, että on parasta häipyä.

Nousemme parkkihallista ja seuraavaksi saamme huomata, mikä ostarin todellinen vetonaula on: rivistö kaljaterasseja, jotka ovat aivan täynnä porukkaa. Baareja on lopultakin vain kaksi, Ralli ja U2. Rallin terassilla ihmiset juovat Aperol Spritziä kuin Venetsiassa. Menemme U2:n, jonka ikkunateippauksissa lukee: live music, karaoke, billiard, darts, jättiscreeni. Iso biljardipöytä onkin heti oven vieressä. Sisällä ei ole ketään. Baarin sisustus on tumman sävyinen, suuria nahkasohvia. Ehkä se jäljittelee jotakin amerikkalaista baaria, texasilaista? Täältäkin saa Aperol Spritzejä ja Blancia hanasta - uusimmat juomatrendit ovat tavoittaneet kaukaisen lähiön. Oluttuopin hinta on 5,30. Menemme terassille, joka on niin täynnä ettei meille riitä pöytää. Istumme tuoleille terassin reunalle, vaikka vanhus yksin pöydässään viittilöi meitä liittymään seuraansa.

Terassin keskellä on antiikin tyyliä jäljittelevä marmoripaasi, jonka käyttötarkoitusta voi vain arvuutella. Reunoilla kiertävät tiilistä muuratut altaat, joissa kasvaa koristepensaita ja vähän kulahtaneen näköisiä kukkia. Tunnelma on äänekäs ja hilpeä. Pöytäseurueet huutelevat toisilleen ja istumajärjestykset vaihtuvat. Jotkut puhuvat aidan yli kadulla ohi kulkevalle tutulleen. Keski-ikäinen pariskunta keskustelee viereisessä pöydässä istuvan henkilön kanssa. ”Miten vaimollasi menee?” Toisella heistä on siro konjakkilasi olutlasin vieressä. Kanta-asiakkaat tuntuvat olevan tämän paikan valtiaita, ja kun yksi pöydistä vapautuu, tarkkailemme tilannetta pitkään ennen kuin uskallamme siirtyä siihen. Yllättäen eräs asiakkaista tulee antamaan meille Eskimo-jäätelön. Hän sanoo, että joku jakoi niitä kaikille terassilla oleville ja tämä jäi yli, haluatteko sen? Olut lämpenee ja väljähtyy tuopissa nopeasti, tai ehkä juonkin sitä hyvin hitaasti. Ihmiset humaltuvat ja jotkut ovat jo lähes sammuneita hoippuessaan baaritiskille hakemaan uuden tuopin. Yhtäkkiä musiikki tuutataan päälle ja koko terassin volyymitaso nousee. Aina välillä joku rääkäisee niin lujaa että säikähdän, kun en osaa heti tulkita onko kyseessä ilon vai jonkin muun tunnetilan ilmaus. Meininki ei ole kovin kaukana jonkinlaisesta eskaloitumisesta.

Tämän baarin terassi on kiistämättä yhteisöllinen paikka, mutta onko se sellaista yhteisöllisyyttä, jota kaupunki tai yhteiskunta haluaa? Yhteisöllisyys nostetaan usein tavoiteltavaksi toimintaa ohjaavaksi arvoksi, mutta jos sitä nousee spontaanisti jonnekin, siinä tunnutaan usein nähtävän jotakin vikaa tai uhkaa. Syntyy ristiriita sen kanssa, että yhdistävä tekijä, kuten juopottelu tai graffitien maalailu, koetaan haitalliseksi sekä yhteisön jäsenille itselleen että ympäristölle, tai muuten vain sellaiseksi joka ei sovi kaupunkikehittämisen visioon. Mutta yhteisöllisyyden luonteessa on jotakin kontrolloimatonta: sitä syntyy arvaamattomasti ja harvoin suunnitelman mukaan. Sitä on vaikeaa väkisin luoda vaikkapa arkkitehdin tai taiteilijan toimesta, eikä sosiaalisuuden tilaksi tarkoitetulla yliopiston verkkokurssin Moodle-keskustelualustalla keskustele kukaan. Tilat ja esineet toimivat ihmisiä yhdistävinä välittäjinä: kirpputorilla niitä ovat kolikot, vanhat tavarat ja pöydistä muodostetut käytävät, kapakassa oluttuopit, savukkeet, sytkärit, biljardipöytä, baaritiski, pöydät ja tuolit. Jos tilat puretaan, yhteisöt hajoavat joko lopullisesti tai väliaikaisesti, riippuen siitä löytävätkö ne itselleen uuden paikan, jossa niiden koossa pysymisen reunaehdot täyttyvät. Konkreettisten tilojen merkitystä ei tulisi aliarvioida ihmisiä yhdistävänä ja erottavana tekijänä. Todellisuus on aina havainnekuvia köyhempää ja sotkuisempaa, kuten myös ihmisten tarpeet tilojen ja yhteisöjen suhteen. Monet viihtyvät hämärissä nurkissa ja haluavat juoda oluensa halvassa baarissa mieluummin kuin kalliissa.

Kaljaterassit sijaitsevat ostarin puretuksi kaavaillussa osassa, joka on rakennettu 1970-luvulla. Purkuprosessia tosin viivyttää joidenkin osakkaiden ja baarien asiakkaiden vastustus: monilla eri toimijoilla on omat intressinsä ja nappulansa tässä pelissä. Purettavan osan sisäpihan käytävä on suljettu metallisilla kaltereilla, joiden välistä näkyy tyhjiä liiketiloja ja pizzerian työntekijöitä istuskelemassa. Tyhjät liiketilat ovat kiinteistön omistajan painajainen, mutta täällä ne on jätetty näkyville koko komeudessaan, eikä esimerkiksi peitetty mainosteippauksilla. 

Olin vähän aikaa töissä Redin kauppakeskuksessa sen avaamisen aikoihin, ja myymälämme sijaitsi pohjakerroksessa useiden kauppojen muodostamassa myymäläsaarekkeessa. Sittemmin yritys muutti muualle huonon kysynnän vuoksi ja työni loppuivat, ja kun viimeksi kävin Redissä hätkähdin nähdessäni, että koko saareke kaikkine kauppoineen oli purettu pois ja sen tilalla oli vain tyhjä aukio, kuin paikalla ei olisi koskaan ollutkaan mitään. Tulevaisuuden kirpputoreja kannattaa siis etsiä Redistä tai Triplasta.

Määritelmällisesti ostoskeskus eroaa kauppakeskuksesta siten, että ostoskeskuksessa kauppojen väliin jäävä tila on julkista ulko- ja katutilaa, kun kauppakeskuksessa se on yksityisessä omistuksessa olevaa sisätilaa. Kun tänään kävin omassa lähikauppakeskuksessani Laajasalon Saaressa pystyin huomaamaan eron. Subjektiivisen kokemuksen tasolla kyse on hyvin hienopiirteisistä ja hämäräksi jäävistä tuntemuksista: ärtymyksen ja nautinnon sekaisesta muljahduksesta vatsassa, kun heti sisään astuessa mairea mainosääni alkaa kertoa juttuaan pehmeän jumputuksen tahdissa. Siitä, miten lukuisat kaupalliset viestit ja signaalit satelevat päälle kun harppoo suorinta tietä kirjastoon, ja kuinka näiden ärsykkeiden laukaisemat halut ja ahdistukset jäävät väpättämään otsalohkoon. Halloumiranskalaiset. 40% ale. Kermainen lohikeitto. Muistithan pestä kädet? Tuntuu kuin olisi kaupallisten viestien hidastetussa kaatosateessa. Se turruttaa, vaikeuttaa keskittymistä ja estää näkemästä kauas. Samalla se on ihan mukavaa ja normaalia. Kauppakeskus Saareen ei voi mennä yöllä. Pihlajamäen ostoskeskukseen voi.

Pihlajamäen ostoskeskus oli valmistuessaan uusinta uutta, ja sen tarkoitus oli palvella yritysmaailmaa ja asiakkaiden tarpeita sekä kohottaa alueen arvoa. Nyt se on jotain muuta, ja jäänyt tavallista pidemmäksi hetkeksi jumiin vanhan ja modernin maailman väliin, modernin, joka jo kohta on vanhaa. Näissä välitiloissa ihmisille repeytyy hetkeksi aukkoja toimia: perustaa kerhotila, ostaa halpa asunto, maalata graffiti, istua asfaltilla ja polttaa nuotio. Maailmassa on joka päivä siivouspäivä, jossa vanhaa ja huonoa lakaistaan pois kasvun mahdollisuuksien tieltä. Paitsi Pihlajamäen ostarilla. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Pihlajamäen ostarilla vallitsisi kaaos. Se on pikemminkin monenlaisten verkostojen, järjestysten, järjestelmien ja toistojen paikka, jossa tapahtuu rinnakkain monenlaista monenlaisten toimesta.

Mutta mitä, siitä en oikeastaan paljoakaan tiedä.

Miina Pohjolainen: Ajatuksia Pihlajamäen ostarilla

Istumme pienen kalliokumpareen päällä varjossa ja syömme jäätelöä. Meidän ja laatikkomaisen ostarirakennuksen väliin jää kävelykatu, jolla potkulautajengi harjoittelee skuuttitemppuja liian jyrkäksi suunnitellun esteettömän rampin luona. Kauempana pieni seurue tappaa aikaa ryyppäämällä. Seurueeseen liittyvä kulkija julistaa ”Pelasta pörriäinen”. Juttelemme Sallan krapulasta, siitä mitä olemme oikeastaan tekemässä sekä ulkopuolisuuden tunteestamme suhteessa tähän paikkaan ja näihin ihmisiin, joille tämä paikka on arkinen ympäristö. Vaikka kyllä minäkin olen tottunut käymään täällä kirpparilla. Silti me olemme tilaan änkeytyviä uteliaita silmiä, jotka eivät oikein tiedä mitä etsivät. Kivi tuntuu viileältä ihon alla samalla pehmeällä tavalla kuin jäätelö suussa. Kalliokumpare on ollut siinä jo todennäköisesti miljoonia vuosia.

Kotona googlaan, että Pihlajamäen ostoskeskus on rakennettu vuonna 1963 ja, että sitä on laajennettu 1970-luvulla toisella osalla. Selviää myös, että vanhan osan omistaa edelleen Helsingin kaupunki ja uuden nyt purkukuntoisen osan Pihlajamäen liike Oy, josta myös kaupunki omistaa osan. Toiselta sivulta löydän tiedon, että Citycon (nettisivujen mukaan Pohjoismaiden johtava kauppakeskusten omistaja ja kehittäjä) omistaa myös aimo siivun osakeyhtiöstä. VVO Kodit Oy on yrittänyt ostaa koko osakeyhtiötä ainakin vuodesta 2016 lähtien ja haluaisi rakentaa sen tilalle uusia liiketiloja sekä viisikerroksisen asuinrakennuksen, minkä valmisteilla oleva uusi asemakaava mahdollistaisi. Vanha laatikko korvattaisiin siis uudella osittain korkeammalla laatikkoryppäällä, joka ei pitäisi sisällään vain baareja, kampaamoja, kukkakauppoja, kebab-ravintoloita ja kirppareita vaan, jonka sisällä ihmiset asuttaisivat omaa pientä tilaansa. Uusi laatikkorypäs olisi hybridi, jossa toiminnot asumisesta kaupankäyntiin sekoittuisivat. Purkukuntoiseksi luokiteltu laatikko pitää siis sisällään melkoisen omistussuhteiden ja suunnittelukäytänteiden taistelukentän.

Tällainen toimintojen sekoittuminen, tietynlainen saumattomuus eli olemisen ja toimintojen päällekkäisyys, on leimallista aikamme kaupunkisuunnittelulle ja arkkitehtuurille. Kuraattori ja kirjoittaja Matthew Poole liittää tällaisen arkkitehtuurin ja suunnittelun immateriaaliseen työhön ja meneillään olevaan talouden siirtymään tuotantoon keskittyvästä kapitalismista kognitiiviseen kapitalismiin. Poolen mukaan näennäinen saumattomuus ja tilallisten toimintojen virtaavuus ovat oireita immateriaaliseen työhön siirtymisestä, jossa myös olemisemme ja subjektiivisuutemme kietoutuvat pääoman tuottamiseen uudella vieraannuttavalla tavalla. Poole kuvaa: 

”immaterial labor is the total absorption of capitalist alienation as perceptual, affective, sensorial, linguistic, and cognitive behavior during their dynamic modulation by immaterial labor as the enactment of ”self-hood” of individuals and groups. In this way, the production of ”the self”, both at the individual and collective level, becomes an industrial concern, and subjectivity a category of commodity form”. (2015,151-152). 

Esimerkkejä jo toteutetuista hybridirakenteista riittää Helsingissäkin. Ajatellaan vaikka Lauttasaaren uutta ostoskeskusta (metroasema, asuintalo, parkkihalli ja kaupat saman kompleksin sisällä) tai hyperkauppakeskuksia kuten Triplaa (hotelli, sisäsurffipuisto,seurakunnan monitoimitila, elokuvateatteri, juna-asema yms.) ja Rediä (Big brother -talo, pilvenpiirtäjä asuintalot, metro-asema, kannelle rakennettu puisto ja ”vapaakaupunki”). Miten tällainen toimintojen sekoittuminen muuttaa tiloja, joiden keskellä elämämme tapahtuu? Millaiseen olemiseen ne ohjaavat? Millaista olemista ja keitä ne sulkevat pois?

Parin tunnin ostarilla hengailun jälkeen on jo selvää, että tila ei tyydytä pelkästään omistamisen ja kaupankäynnin tarpeita vaan siellä harrastetaan myös paljon epäkaupallisia aktiviteetteja. Tavataan tuttuja lähibaarin terassilla, hengataan, vaihdetaan kuulumisia kaupan edessä, rukoillaan, luetaan lehteä kirpparin pöydän ääressä, tehdään töitä, näyttäydytään potkulautajengille, kuljetaan ohi, katsotaan videoita kännykältä, syödään, ryypätään, poltetaan tupakkaa ja tapetaan aikaa. Näennäisesti ostoskeskustoimintaan tarkoitettu tila pitää siis jo sisällään monimuotoista olemista ja tilan haltuunottamista. Tila on muotoutunut näihin käyttöihin ja käytäntöihin ihmisten oman olemisen ja sosiaalisten suhteiden kautta, eikä pelkästään kaavoituksen tai arkkitehtonisen suunnittelun kautta. Toimintojen sekoittuminen – hybridimäisyys – on siis rakentunut ihmisten omaehtoisen toiminnan kautta.

En väitä etteikö tällaista omaehtoista toimintojen sekoittumista voisi tapahtua myös suunniteltujen hybridirakennusten sisällä (ja varmasti tapahtuukin). Näennäinen suunnittelun saumattomuus luo kuitenkin uudenlaisia kontrolloinnin tapoja ja kaupallisuuden tihentymistä. Kun ero työnteon ja vapaa-ajan sekä ostamisen ja olemisen välillä hämärtyy tilallisesti, vaarana on että kaupallisuus ujuttautuu elämämme kaikille osa-alueille väkevämmin. Olemisemme kietoutuu syvemmin kuluttamisen ja tuottamisen logiikkaan, jolloin uhkana on että, tietynlainen haahuilu ja päämäärätön oleminen vähenee. Sellainen oleminen, jonka arvoa ei voi mitata tuottavuuden mittareilla, mutta joka voi olla tärkeää yhteenkuulumisen, toimijuuden kokemuksen tai vuorovaikutuksen kannalta. Uusia ostoskeskusrakennushankkeita on myös perusteltu turvallisuuden tunteen lisäämisellä ja ei-toivottujen lieveilmiöiden karsimisella, millä usein käytännössä tarkoitetaan arvaamattomien ja kovaäänisten ryyppyjengien siirtämistä muualle. Kuitenkin, alkoholistien tai muiden päihteiden käyttäjien siivoaminen pois näkyvistä ei poista niitä eriarvoistavia rakenteita, jotka edesauttavat alttiutta riippuvuussairauden synnylle. Se vain siirtää ongelman pois näkyvistä.

Lisäksi, globaalien omistajuusketjujen kautta lähiostareiden kehittämisbisnes yltyy ja paine tuottaa suurempaa voittoa kasvottomien sijoittajien taskuun kasvaa. Tämä voi vaikuttaa myös liiketilojen vuokriin, jolloin matalamman tuoton yritykset sekä pientoimijat karsiutuvat pois ketjuliikkeiden tieltä. Samalla tällainen ostoskeskus -ja aluekeskusten kehitys voi johtaa koko alueen hintojen nousuun ja gentrifikaatioon. Se pyyhkii pois ihmisiä, joilla ei ole varaa uusiin hintoihin ja tuo tilalle maksukykyistä keskiluokkaa. Kyse ei ole siis vain siitä säilyykö lähibaari tai kirppari vaan kuka siellä tulevaisuudessa käy. Pihlajamäessä asuntojen hintojen kehitys on ollut muihin kaupunginosiin verrattuna maltillista ja siellä on myös enemmän vuokra-asumista kuin omistusasumista.

Takaisin kalliokumpareen päälle ostarin viereen. Sen järkälemäinen ajallisuus, aikajänne jota en voi mitenkään kokemuksellisesti käsittää luo lohtua. Ajattelen sen hidasta liikettä, painoa ja aikaa. Vaikka kalliokumpare räjäytettäisiin viidenkymmenen tai sadan vuoden päästä seuraavan kehittämissyklin tiimellyksessä pois uudisrakennusten tieltä, se jatkaa olemistaan jossain syvemmällä. Sillä on oma aikansa, jota lajimme lyhytnäköinen toiminta hetkauttaa koko sen olemassa oloon suhteutettuna vain naurettavan lyhyen aikaa. 

Lähteet: 

Helsingin kaupunginkanslia. 2019. Uutta Helsinkiä: Esikaupungit: Palvelut. Ostarit uudistuvat esikaupungeissa. https://www.uuttahelsinkia.fi/fi/esikaupungit/palvelut

Helsingin kaupunki. 2020. Uutta Koillis-Helsinkiä verkkotilaisuus. https://www.hel.fi/static/liitteet/kaupunkiymparisto/uutta-helsinkia-tilaisuudet/Uutta-Koillis-Helsinkia_01062020_diat.pdf 

Kajosaari, Anna. 2016. Asuminen alueittain Helsingissä 2015. Helsinki: Helsingin kaupungin tietokeskus. https://www.hel.fi/hel2/tietokeskus/julkaisut/pdf/17_01_02_Tilastoja_41_2016_Kajosaari.pdf

Kantola, Anne. 2019.“Ostoskeskuksen puolikasta on yritetty purkaa Pihlaja­mäessä jo yli kymmenen vuotta” Helsingin Sanomissa, 15.6.2019. https://www.hs.fi/kaupunki/helsinki/art-2000006143712.html

Poole, Matthew. 2015. “Speculation, presumption and assumption: The ideology of algebraic-to-parametric workspace.” teoksessa The Politics of Parametricism, Digital Technologies in Architecture, toimittajat Matthew Poole ja Manuel Shvertzberg, 138-158. Lontoo: Bloomsbury Academic.

[ava682]

piha, terassi, terassin sisustus, terassikalusteet, lehtikuusi, puutalo, musta maali, p http://bit.ly/2R266Qu

[puutarhassa]

Yrttiunelmia

Alkavalla istutusajalla meillä tehdään perustustöitä terassin yrttitarhassa.

Lue koko juttu blogista Olemme puutarhassa

[kuunliljat]

yöperhoset tms yökköset öykköset leikkii kodin terassin valossa ja välillä pelästyvät savua mitä ne tekee kun menen takaisin sisälle ja suljen valon?   pidän vaimeista äänistä joita kuulen; pisaroiden tippumisesta vaikkei sada ja sisältä kylpyhuoneesta kuuluvasta pyykinpesukoneen kolinasta

istun maassa syvennyksessä asfalttisen baarin edessä katselen parveke-elämiä ja kun joku avaa ikkunan ja ravistelee kangasta outoa olla näin aikainen entä jos joku on ollut baarissa yötä ja avaisi nyt oven jonka edessä istun

olen aivan autioirna autioirta tullut liisa ihmemaassa leikkinyt    ruutukuvioisten lattioiden sieniä mmmmmm Syksyt vähän pelottavia leikkejä ja lauluja  mustelMilla kieritän hiuksia sykkerö sykkyrämykkyrälle hykerrän aivan hykerryksissä sun syleilyssä oi! hauska nauru    kädet sydämiä täynnä tanssii satiini-iholla tapasin aleksis kivessä ville vallattoman   tällä kertaa vähän jäinen miksi        aina      tapaan näitä jäisiä ville vallaton poikia

sydän hakkaa aika aivan vallattomasti    uhkaat kantaa mut sohvalle eikä täällä ole sohvaa

hämeenkatuun jää kolo jos siinä lukee saarikoskea jää jää jää marraskuu , ei vielä jäinen kuitenkaan.    katu pulputtaa oranssihtavaa valoa asfaltissa sih juomaa ilman maljaa  lähetit minulle sopivan ryhmän: “kommuunit koolle” luin että kommunistit koolle ja liityin

auringonsäteet karkeloivat kasvoillanne aamurappusilla. mulla oli aivan liian isot kengät jaloissa ja se oudon hyvä olo: darra-aamun lumo?

krapulassa voi tapahtua kaikenlaista       aurinko paistaa sulosti pihallasi, maa on kuiva! kaikki mun tavarat ihan kaljassa. "joo mä olin ihan hukassa siellä raiteilla.. mut tuu nyt käymään sisällä"      en muista kuinka nukahdin mutta muistan heräilleeni musiikkiin ja kuulemma soi lujaa         olo etten voi pysyä paikoillani ihanan kevyttä, päällä ainoastaan sinun musta satiinimekko huone on täynnä sellaisia kasveja joita joskus varastin taidemuseosta    kun nukut aurinko osuu välkkyen kasvojesi ihoon tekisi mieli juosta jotkut rumat lenkkitossut jalassa tätä nyt kuivaa katua eteenpäin paljain säärin, mutta ei saa auringon antaa juksata kun on vielä pakkasta. ja juosta niin kauan että hengästyy ja hengästyy ja hengästyy niin että ei voisi enää olla hengästyneempi ja on pakko jo pysähtyä vaikea kuvailla tätä olon keveyden kepeyden määrää ja tunnetta tuntuu kuin olisin vähän korkeammalla mitä yleensä ja päässä tuntuu pehmeältä

[lauraerika]

4.5.2017 Verona-> Kaprun, Itävalta Phuuuh onneksi tällä hetkellä ollaan Kaprunissa hotellissa saunan jäljiltä. Matka Veronasta tänne kesti aika monta tuntia, ja kyllä alkaa jo vähän puuduttaa tuo junassa istuminen. Onneksi Itävallassa on niin niin niin kauniita alppimaisemia että kyllä niitä kelpaa ikkunasta kattella. Veronassa käytiin vielä aamulla ennen junan lähtöä kattomassa Capuletin Julian terassi ja hyvän onnen toivossa hierasemassa Julian patsaan boobsia. Eikhän nyt pärjää hetken aikaa ✌️juna-asemalla meinas tulla kiukku kun ei löytyny postilaatikkoa, eikä kaupan neiti osannu neuvoa. Ja junan lähtöön oli neljä minuuttia. Jukka riepu joutui kaiken kiukuttelun ottamaan vastaan, mutta silti kylmäpäisenä etsi ja löysi mulle postilaatikon ja yhdessä juostiin hiki hatussa junaan. Kyllä mun kelpaa tommosessa seurassa 😘 Itävallan Kaprunin ylistämistä en taida jaksaa ees aloittaa, oon ylistäny lähes joka paikan missä ollaan tähän asti käyty ja tää ei tee kyllä ihanuudellaan poikkeusta. Säästetään huomiseen. Kuva 1. Julian patsaan ja terassin läheisyyteen oli laitettu muutamat rakkauslukot. Oli hieno kun oli myös värillisiä. Kuva 2. Meiän hotellihuoneen näkymä. Juu. Ollaan ekaa yötä hotellissa, muuten ollaan oltu hostelleista ja b&b ja airbnb-kämpissä. Löytykin sit aivan täydellinen 😍

[aviosodanveteraani]

Siinä se nyt sitten on! Ensimmäinen paitatilaus kautta aikain! Suuret kiitokset siitä tilaajalle!

Eilen manasin, kun ampiainen pisti lentopallomailaan. Tänään piti vielä hakea oikeen kyypakkaus ja syyä jotakin cetiriziniä tai jotan, mutta ny on alkanu turvotus laskemaan. En olis ikinä uskonu, että tuollaisen reaktion saa aikaan. Eilen oli koko oikea käsi kipee ja aamulla sitä ei saanut kunnolla nyrkkiin. Kämmenselkä oli ku tiinee sammakko. Sormet turpos niin, ettei pystyny nenää kaivaan.

Poikettiin tänään alla olevassa paikassa. Tai lähinnä sen viereisessä kahvilassa, jonka terassin vierestä kuvat on napattu.

Paikka on Muroleen Kanava, joka kuvissa näkyy. Hieno paikka, kannattaa käydä jos ajelee Kurun tai Ruoveden suunnalla. Tuo on siis Ruoveden puolella lähellä Kurun rajaa. Tai Kuruhan kuuluu nykyään Ylöjärveen, mutta puhutaan ny Kurusta. Ruoveden puolelle rajan ylitettäessä alkoikin sitten korvissa soimaan sellaane punaniskamusiikki. Tiiättekö, banjot ja huuliharput jne. Vähän sellanen takaa-ajomusiikin tyylinen rallatus. No joo, tän ymmärtää vain Ruovedeltä pois muuttaneet ystäväni.

Samalla reissulla poikettiin ottaan kuva yhdestä hienosta jääkauden aikaan saamasta taideteoksesta, joka tunnetaan nimellä rappukallio. Näitä on varmaan suomessa useampikin, mutta tämä kyseinen se jonka minä tiedän.

Luonnolla on uskomaton voima ja tuon kallion muokkaamiseen sitä voimaa on tarvittu. Tai sitten kaikki Pirkanmaan kivikirkkojen ja navettojen kivet on hakattu tuosta nimenomaisesta kalliosta.

Oman talon suunnittelukin etenee. Alkaa vissiin löytymään se oikeanlainen pohjaratkaisu. Ihmeellistä, mutta ei olla vielä rouvan kanssa kertaakaan siitä tapeltu. Eli hyvä malli kaikin puolin, jatketaan samaan malliin.

Kaikkien aikojen ensimmäinen… Siinä se nyt sitten on! Ensimmäinen paitatilaus kautta aikain! Suuret kiitokset siitä tilaajalle! Eilen manasin, kun ampiainen pisti lentopallomailaan.