#ulkomainen
Explore tagged Tumblr posts
kattila85 · 6 months ago
Text
Luetut 12/24 ja 1/24
Joulun alla jäin työttömäksi. Minulla oli suunnattomia suunnitelmia, mitä teen työnhaun ohella: siivoan, urheilen, luen, järjestelen, karsin… nyt yhtäkkiä työt alkaakin ensi viikolla ja kirjahylly on vieläkin hävityksen kauhistus. Olen lukenut vähän sitä sun tätä, joten joulu- ja tammikuun kirjat tulevat nyt yhtenä postauksena. Ja kuten kuvasta näkyy: on luettu myös lastenkirjoja. Vuoden 2024…
Tumblr media
View On WordPress
0 notes
ruttotohtori · 10 months ago
Text
Kahdesta murhan yrityksestä syytetty uusnatsitaustainen Juhani Sebastian Lämsä halusi mahdollisesti irtautua uusnatsiaatteesta vielä alkuvuonna 2024.
---
Yle julkaisee Lämsän nimen hänen poikkeuksellisen väkivaltarikostaustansa takia ja siksi, että hän on vuosia toiminut väkivaltaisessa ääriliikkeessä.
---
Ensimmäisessä kuulustelussa tekojen jälkeen Lämsä alkoi oma-aloitteisesti puhua siitä, kuinka hän on aiemmin ilmoittanut keskusrikospoliisille häneen kohdistuneesta ”seurannasta”. Lämsän mukaan mahdollisesti joku ulkomainen tiedustelupalvelu seuraa häntä jatkuvasti. Kyseisellä tiedustelupalvelulla on Lämsän mukaan teknologiaa, jolla pystyy lukemaan ajatuksia ja ehkä muokkaamaan niitä. Ensimmäisen kerran Lämsä oli huomannut syksyllä 2021, että joidenkin tubettajien ja twiittaajien ajatuksissa alkoi esiintyä hänen omia ajatuksiaan. Vuonna 2023 hän oli jo varma siitä, että häntä seurataan. Samalla hän kuitenkin pohti, voisiko kyse sittenkin olla mielenterveysongelmista, joten hän yritti selvittää asiaa jossakin mielenterveyschatissa. Lämsän puheet esitutkinnassa selittävät sen, miksi hänelle on jo esitutkinnan aikana päätetty tehdä mielentilatutkimus.
---
Kesän 2024 kuulusteluissa Lämsä selitti, että hänen epäilemällään tiedustelupalvelulla on netissä salaisia ryhmiä, joihin se ”dumppaa” tietoa hänen elämästään. Lämsä väitti, että hänen hyökkäyksensä kohteet olivat mahdollisesti saaneet hänestä tietoa näiltä ryhmiltä. Lämsä kertoi edelleen, että tullessaan kauppakeskukselle uhrien seurue olisi katsonut häntä jotenkin ivallisesti. Lämsän mukaan hänen ”seurantansa” oli jatkunut niin pitkään, että hänen hermonsa olivat kireällä. ”Sitten mulla kilahti. Mä seurasin niitä, ja sitten kun mä olin lähellä, ni sitten mä puukotin sitä toista”, Lämsä selitti kuulustelussa.
---
Myöhemmin poliisin kuulustelussa Lämsä selitti, ettei kanna puhelinta mukaan ”seurannan” takia. Lämsä epäili, että ”tiedustelupalvelulla” on pääsy hänen puhelimeensa, joten hän on peittänyt sen kameran eikä pidä puhelinta yleensä mukanaan.
---
Holappa kysyi Lämsältä Ylen uutisoimasta tapauksesta vuodelta 2021, jolloin häntä epäiltiin pommimateriaalien tilaamisesta ja törkeän väkivaltarikoksen valmistelusta. Lämsän mukaan hänellä ei ollut tuolloin tarkoitus tappaa ketään.
---
Esitutkinnassa Lämsää kuulusteltiin kahdesti kesäkuussa ja kerran heinäkuussa. Näkemyksiään epäilemästään seurannasta hän ei muuttanut eikä osoittanut katuvansa tekojaan.
no nythä tähä vasta kummallinen käänne tuli :o uskookoha oikeesti noin, vai esittääkö vaan 🤔
8 notes · View notes
blue-village · 10 months ago
Text
Suomi juo nyt myrkkyä, jota on itse ollut valmistamassa.
Näin ruotii akateemikko, kansainvälisen oikeuden emeritusprofessori Martti Koskenniemi tilannetta, jonka investointisuojasopimus ECT aiheuttanut Suomelle. Sopimusta kutsutaan myös energiaperuskirjaksi.
Vähän tunnettu sopimusjärjestelmä nousi esiin, kun sähköverkkoyhtiö Carunan ulkomaiset omistajat ilmoittivat haastavansa Suomen välimiesoikeuteen Washingtonissa. Yhtiön omistajat nostivat kanteen juuri ECT:n nojalla.
– Se vaara on aina ollut olemassa. Suomi oppi että järjestelmä, jota se oli ollut ajamassa oman etunsa vuoksi, saattaa kääntyä sitä itseään vastaan, Koskenniemi sanoo.
ECT on vanha sopimus, jota voivat käyttää muun muassa kansainväliset sijoittajat. Se avaa niille mahdollisuuden haastaa valtioita suljettujen ovien takana käytävään oikeudenkäyntiin.
Carunan tapauksessa kiistellään siitä, rajoittaako suomalaisen energiaviranomaisen uusi sääntely sähkönsiirron tuottoja ECT-sopimuksen vastaisesti. Energiavirasto päätti hiljattain kohtuullistaa sähkönsiirron arvon laskentatapaa.
Oikeudenkäynnin seurauksena voivat olla vahingonkorvaukset, jotka valtion eli viime kädessä veronmaksajien pitäisi maksaa Carunan omistajille.
-
ECT toimii esimerkiksi näin: Ulkomainen sijoittaja investoi maahan rakentamalla kivihiilivoimalan. Jos valtio päättää sen jälkeen kieltää hiilivoiman lailla, sijoittaja voi vaatia valtiolta korvauksia välimiesmenettelyn kautta.
Sopimus on poikinut tapauksia, jotka ovat viime vuosina näyttäneet erikoisilta. Yksi niistä liittyy Suomeen, joka oli itse välillisesti haastajien leirissä vain pari vuotta sitten.
Energiayhtiö Fortumin tuolloin omistama saksalaisyhtiö Uniper nosti kanteen Hollantia vastaan, sillä maa oli päättänyt kivihiilen kieltävästä laista. Uniper oli avannut kivihiilivoimalan, jonka käyttöikää ilmastopolitiikka uhkasi leikata.
Erikoisen tilanteesta teki, että Fortumin suurin omistaja Suomen valtio on itsekin kieltänyt kivihiilen lailla ilmastotavoitteidensa nimissä.
-
ECT-sopimuksessa on Koskenniemen mukaan kaksi isoa ongelmaa. Ensimmäinen liittyy Pariisin ilmastosopimukseen, johon kaikki maailman maat on nykyään sitoutuneet.
Sen toisessa artiklassa linjataan erikseen fossiilisista polttoaineista. Valtiot sitoutuvat ohjaamaan sijoituspolitiikkaansa siten, että se tukee polttoaineista luopumista.
Fossiilisista kirjattiin sopimukseen vielä aiempaa vanhemmin Dubain ilmastokokouksessa.
– ECT:n vuoksi valtiot voivat joutua käytännössä maksamaan siitä, että ne toteuttavat Pariisin ilmastonsuojasopimuksen määräyksiä, Koskenniemi sanoo.
Carunan tapauksessa ristiriita ei liity ilmastopolitiikkaan vaan sopimukseen perustuvien kanteiden käsittelyyn ylipäänsä. Koskenniemen mukaan yhtä vakava valuvika ovat välimiesmenettelyt, joissa yhtiöiden nostamia oikeuskanteita puidaan.
Käsittelyt on pääosin salaisia. Jopa puolet ECT:n mukaisista riidoista on Koskenniemen mukaan käsitelty suljetuin ovin. Salaaminen koskee muun muassa sitä, keitä valitaan välimiehiksi, keitä kuullaan ja mitä periaatteita sovelletaan.
Koskenniemi pitää menetteyä oikeusvaltioperiaatteen vastaisena.
– Se on täysin kelvoton. Monesti me emme saa tietää, millä perusteilla korvauksia on valtioille määrätty.
EU yritti uudistaa mutta lähti lopulta
Ristiriita ilmastotavoitteiden kanssa sekä salainen välimiesmenettely olivat molemmat pontimena, kun EU-komissio teki aloitteen energiaperuskirjan uudistamisesta vuonna 2017.
Neuvotteluja käytiin 53:n sopimusosapuolen kanssa lähes kahden vuoden ajan. Sopua ei syntynyt, ja lopulta EU päätti irtautua sopimuksesta monen ison jäsenmaan tavoin. Maat ja EU ovat sopimuksessa erikseen mukana.
Komissio jätti viestin myös muille maille.
Uudistamaton sopimus ei ole yhdenmukainen EU:n investointipolitiikan, oikeuden eikä ilmastotavoitteiden kanssa. Sopimuksessa pysyminen ei ole jäsenvaltioille mahdollista, komissio linjasi.
-
Martti Koskenniemen mielestä sijoitusten suojaamisen voisi hoitaa maiden kahdenvälisin sopimuksin. Riidat taas pitäisi Koskenniemen mukaan ratkaista välimiesmenettelyn sijaan kansallisissa oikeuslaitoksissa.
Tutkimukset ovat Koskenniemen mukaan myös osoittaneet, että ECT:n kaltaiset sopimukset eivät ole ratkaisevia, kun sijoittajat päättävät investoinneistaan ulkomaille.
Hän pitää Suomen asennetta investointisuojaan pohjimmiltaan kolonialisena.
– Kuulumme pohjoisten maiden joukkoon, jotka ovat halunneet erioikeuksia globaalissa etelässä. Carunan tapauksessa juomme myrkkyä, jota olemme itse olleet valmistamassa.
6 notes · View notes
paitaaaa · 23 days ago
Text
Klubimaailmanmestaruusfinaali! PSG vs Chelsea
Tumblr media
Klubimaailmanmestaruuskilpailujen välierissä Paris voitti Real Madridin 4-0, ja katsotuimman Ballon d'Orin voittaja on ratkennut. Aiemmin Yamal, Rafinha ja Salah olivat kaikki potentiaalisia kilpailijoita. Mestarien liigan ja seuramaailmanmestaruuskilpailujen lähestyessä loppuaan Dembélé jalkapallo pelipaidat päällä on lähes varma tämän vuoden Ballon d'Orin voittaja.
Vasta kesäkuun alussa ulkomainen media uutisoi tämän vuoden Ballon d'Orin ennusteista, ja 18-vuotiasta Yamalia pidetään edelleen ennakkosuosikkina. Dembélén palattua loukkaantumisesta hänen suorituksensa seuramaailmanmestaruuskilpailuissa on edelleen erinomainen, ja samalla hän on vakiinnuttanut asemansa Ballon d'Orin kilpailussa. Aiempia Ballon d'Orin voittajia katsoessa on itse asiassa melko monta, jotka ovat voittaneet kiistanalaisia palkintoja. Tällä kertaa voittaja – Dembélé – saattaa olla se, jota kaikki odottavat. Dembélé ansaitsee kiitosta suorituksestaan tällä kaudella Paris Saint-Germain pelipaidat päällä. Enriquen johdolla PSG pyrkii tavoittelemaan lisää palkintoja.
0 notes
mikamikapodcast · 1 month ago
Text
Where Is Ukraine’s Money Going?
Tumblr media
Ukraine has received unprecedented support during the war: the EU, the United States, and other countries have channeled billions of euros in both economic and military aid. The European Union alone has committed more than €80 billion in various forms of assistance. But an increasingly common – and often quietly asked – question is: where is this money actually going?
The Shadow of Corruption – Not a Battle Yet Won
Ukraine has long struggled with corruption, and the war hasn’t erased the problem. While President Zelenskyy has taken measures to fight it, Ukraine’s administration is still plagued by systemic mistrust and complicated bureaucracy. Numerous officials have been dismissed or investigated over financial irregularities – often only after international media or watchdogs have brought attention to the issue.
This raises a key question: is there really sufficient oversight on how foreign aid is being spent? How can donors be sure the money isn’t ending up in the wrong hands – or, at best, just disappearing into the grey zones of government structures?
Lack of Transparency in Budget Support
A significant share of Western aid is not military, but budget support – funds used to pay pensions, public sector wages, and other state expenses. The problem is that this money is not always specifically allocated or thoroughly tracked. Aid is given quickly, but follow-up oversight is often weak.
Although international auditing bodies and monitoring mechanisms have been established, their effectiveness depends entirely on Ukraine’s own transparency and political will. As a result, many countries are beginning to ask whether funding conditions should be tightened, requiring detailed reporting for every euro and dollar spent.
Military Aid: Precise or Mysterious?
Military aid is a separate category, often shrouded in secrecy for understandable reasons – but that also makes transparency harder. Where are the delivered weapons going? Is there a risk that some might end up in the wrong hands or in the grey arms market? These are difficult questions with few clear answers, and they risk eroding public trust in aid policies back home.
Is it right to keep sending billions without precise knowledge of how the money is used? Don’t European taxpayers have the right to demand that their money is used exactly as promised?
he demand for transparency must be clear: aid must not rely solely on goodwill, but also on accountability.
Tumblr media
Minne Ukrainan rahat menevät?
Ukrainaa on tuettu sodan aikana ennennäkemättömällä tavalla: EU, Yhdysvallat ja muut maat ovat ohjanneet maahan miljardeja euroja taloudellista ja sotilaallista apua. Pelkästään Euroopan unioni on sitoutunut yli 80 miljardin euron tukipaketteihin eri muodoissa. Mutta yhä useammin kuuluu kysymys, josta harva haluaa puhua ääneen: minne nämä rahat todellisuudessa päätyvät?
Korruption varjo – ei vielä voitettu taistelu
Ukraina on taistellut pitkään korruptiota vastaan, mutta se ei ole kadonnut sodan myötä. Vaikka presidentti Zelenskyi on ryhtynyt useisiin toimiin korruption kitkemiseksi, maan hallintoa leimaa edelleen rakenteellinen epäluottamus ja monimutkainen byrokratia. Lukuisia virkamiehiä on erotettu tai tutkittu epäselvyyksien vuoksi – usein vasta sen jälkeen, kun kansainvälinen media tai tarkkailijat ovat nostaneet asian esiin.
Tämä herättää kysymyksen: valvotaanko todella riittävästi, mitä ulkomainen tuki rahoittaa? Miten voidaan olla varmoja, ettei apu valu vääriin käsiin – tai parhaassa tapauksessa vain haihdu harmaan hallinnon sokkeloihin?
Merkittävä osa länsimaiden tuesta ei ole suoraa sotilaallista apua, vaan budjettitukea – rahaa, jolla Ukraina maksaa esimerkiksi eläkkeitä, julkisen sektorin palkkoja ja muita valtion menoja. Ongelmana on, että tämä raha ei aina ole kohdennettu yksityiskohtaisesti. Tukea myönnetään nopeasti, mutta sen jälkivalvonta jää usein heikoksi.
Vaikka tilintarkastajia ja kansainvälisiä seurantamekanismeja on luotu, niiden vaikutus riippuu täysin Ukrainan omasta avoimuudesta ja poliittisesta tahdosta. Moni maa onkin herännyt kysymään, pitäisikö rahoituksen ehtoja tiukentaa ja vaatia tarkempaa raportointia jokaista euroa ja dollaria kohden.
Sotilaallinen apu: tarkkaa vai hämärää?
Sotilasapu on oma kokonaisuutensa, jonka ympärillä vallitsee luonnollinen salassapito – mutta juuri tämä tekee läpinäkyvyydestä vielä hankalampaa. Mihin toimitetut aseet menevät? Onko olemassa riski, että osa päätyy vääriin käsiin tai harmaaseen asekauppaan? Näihin kysymyksiin ei aina saada suoria vastauksia, mikä voi horjuttaa kansalaisten luottamusta omien maiden tukipolitiikkaan.
Onko oikein jatkaa miljardien eurojen lähettämistä ilman tarkkaa tietoa rahojen käytöstä? Onko eurooppalaisilla veronmaksajilla oikeus vaatia, että heidän rahansa käytetään varmasti siihen, mihin on luvattu?
1 note · View note
gosamiand-blog · 11 months ago
Text
Tässä luvut: Näin käy, kun ulkomainen pääomasijoittaja ostaa yrityksen Suomesta | Talouselämä
0 notes
if-you-fan-a-fire · 6 years ago
Photo
Tumblr media
“On Their Way To Fight Russians, Finns Have Farewell Party,” The Globe and Mail. January 31, 1940. Page 04. ---- The Finnish Social Club on Huron Street was jammed to the doors last evening as forty volunteers from all parts of Canada were given a party by their local compatriots. Shown in upper left, from left to right, are Aaro Peussa and Aarne Kokhonen, wearing the white woolen helmets that will be part of their uniform when they arrive in Finland. In upper right, Rev. Kvosti Toppila is shown as he offered a light to Esko Kojonen, who comes from Vancouver and is 20 years of age. In the lower photo is shown the only native Canadian among the volunteers, Bill Newell, as he kisses his Finnish wife goodbye. The group leaves Toronto Thursday night. - Staff photos.
0 notes
mcrmadness · 3 years ago
Text
Huomasin just et on muuten tullu nyt ongelmaks nuo Google kääntäjän kääntämät verkkokauppojen sivut.
Tarviin kouluun uuen läppärin, ja yritän ettiä et joskos Suomessa joku taho möis koneita, joista vois ite rakentaa itelleen mieleisen. On vaan tosi haastavaa ku Googlen tuloksissa kaikki kuulostaa hyvältä, jopa verkkokaupan linkissä saattaa olla mainittuna suomi/Suomi, mut sitku sinne sivulle menee ni alkaa pikkuhiljaa totuus paljastua et jaa, tää on vissiin käännetty taas Googlella, ja onko tää edes suomalainen kauppa ylipäätään. (Yleensä ei ole, vaan taas joku ulkomainen kauppa joka vaan turvautuu kääntäjään.)
"Barebones kannettava" oli meikäläisen hakusana ku ei mitään hajua kuin tälläsiä kutsutaa suomeks, ja muuten hyvä mut tuon sivuston paljasti sit se et siellä luki useemmassakii tuotteessa "Paljas Luu"...
13 notes · View notes
lily-learns-finnish · 6 years ago
Text
Matkustaminen ja muuttaminen
Verbit
järjestää – to organise
lentää – to fly
matkustaa – to travel
muuttaa – to move, to relocate
Sanasto
lento - flight
lippu – ticket
matka – trip, journey
matkalaukku – luggage
maa – country
ulkomaa – foreign country
ulkomainen - foreign
ulkomaalainen – foreigner
passi – passport
viisumi – visa
Lauset
Voitko järjestää lentoliput tällä viikolla? – Can you organise plane tickets this week?
Minne sinä lennät ensin? - Where do you fly to first?
Haluan ottaa monta matkalaukkua.  – I want to take many suitcases.
Ensin minä matkustan kotimaahani. – First, I will travel to my home country.
Me muutetaan pian, mutta en ole varma milloin. – We are moving soon, but I am not sure when.
Onko se sinun ensimmäinen matkasi ulkomaille? – Is this your first trip to a foreign country?
Tarvitsetko viisumin ennen kuin voit matkustaa siihen maahan? – Do you need a visa before you travel to this country?
Muista sinun passisi. – Remember your passport.
Haluan muuttaa mutta se on liian kallista. – I want to move but it is too expensive.
22 notes · View notes
finnishfun · 6 years ago
Text
Suomen Mestari 3. - Unit 1. Vocab: Environmental protection
Tumblr media
ympäristö - environment ympäristönsuojelu - environmental protection kestävä kehitys - sustainable development saaste - pollution saastunut - polluted ilmastonmuutos - climate change kierrätys - recycling kierrättää - to recycle lajitella - to sort lajittelu - sorting roska, roskat - garbage, trash roskis (coll.) - garbage can, bin jäte, jätteet - garbage, waste biojäte - organic waste sekajäte - mixed waste energiajäte - electric/energy waste lasinkeräys - glass collection/recycling paperinkeräys - paper collection/recycling metallinkeräys - metal collection/recycling sähkö - electricity energia - energy kuluttaja - consumer kuluttaa - to consume kulutus - consumption sähkönkulutus - energy consumption vedenkulutus - water consumption sytyttää/sammuttaa valot - to turn on/off the lights huonelämpötila - room temperature luomu = luonnonmukainen - natural, organic luomuruoka - organic food lähiruoka - locally sourced food reilun kaupan tuote - fair trade product ekologinen, ympäristöystävällinen - ecological, environmentally friendly epäekologinen - unecological hyödyllinen - useful hyödytön - useless tarpeellinen - necessary tarpeeton, turha - unnecessary säästäväinen - economical tuhlaavainen - wasteful kotimainen - domestic ulkomainen - foreign
16 notes · View notes
kattila85 · 10 months ago
Text
Angie Thomas: Betoniruusu
Tervetuloa Garden highs-lähiöön, jossa hallinnoi kaksi jengiä, joista King Lordeihin Maverick kuuluu. Hän kulkee nimellä Lil’ Don, sillä hänen isänsä oli ennen vankilaan joutumista Kinf Lordien johtaja. Maverickin elämä muuttuu, kun selviää, että hänen bestiksensä tyttöystävä oli tullut kerrasta raskaaksi. Ja Maverick on isä. Betoniruusu on esiosa Viha, jota kylvät- teokselle. Kirjoitin…
Tumblr media
View On WordPress
0 notes
ruttotohtori · 2 years ago
Link
4 notes · View notes
b-galleria · 3 years ago
Text
Taiteiden yö B-galleriassa 11.8.2022
Klo 12-18 Esillä Jesper Dolgovin ja Jussi Ronkaisen Eetteri -näyttely ja Anne Turkulaisen Muistijälkiä Onnellisten saarilta II -näyttely
Klo 18-19 Taiteilijat ovat Beellä tavattavissa 
Klo 19-22 Beyond Revival - Kokeellisen musiikin klubi:
19.00 Mikko Kelmi (mies & kitara)
19.45 Lapin Klöntti (electronic spoken word)
20.30 Possible Space (unnatural pop)
21.15 Death Poems (ambient)
Vapaa pääsy
Tumblr media
Mikko Kelmi kertoo musiikillaan tarinoita, jotka koskettavat, ihastuttavat ja herättävät ajatuksia. Melodinen kitaramusiikki ja kiehtovat laululyriikat vievät kuulijan Kelmin monikerroksiseen musiikilliseen maailmaan.
Tumblr media
Lapin Klöntti on toisten lietteissä ja omassa liejussaan lionnut rovaniemeläislähtöinen kirjoittelija, ääniharrastaja ja spoken word -artisti, jonka vaikutteita ovat mm. oma lapsuuden ympäristö, Suomen kaupungit ja maaseutu, kansanrunous, kotimainen underground sekä ulkomainen populaarimusiikki.
Ensimmäinen äänite on vuonna 2021 Pulla Oy:n julkaisema split-kasetti helsinkiläis-turkulaisen Vindi Karlos -yhtyeen kanssa.
Tumblr media
Possible Space is Robert Storm, with other members in live band. Unnatural pop music from the cosmic underground. From Turku, Finland.
Tumblr media
Death Poems (Teemu Purhonen) soittaa tummasävyistä ambient-musiikkia, jonka ominaispiirteitä ovat teolliset vivahteet ja minimalismi.
1 note · View note
jannelojander-blog · 7 years ago
Text
Mitä on digitaalinen liiketoiminta?
Siinäpä vasta kysymys, yritetään selvittää!
Terminä digitaalinen liiketoiminta oli minulle jonkin verran tuttu ja ensimmäisenä minulle tulee siitä mieleen verkkokaupat, verkkopankit sekä sosiaalinen media, mutta todellisuudessa käsitteen piiriin kuuluu niin paljon muutakin, muun muassa yritysten toimistonohjausjärjestelmät, palkanlaskennan ohjelmistot sekä kirjanpidon työkalut. Digitaalisuus on muuttanut maailmaa ja sitä miten toimimme hyvin paljon. 
Digitaalisuus on vaikuttanut järisyttävästi organisaatioihin ja niiden toimintatapoihin. Digitaalisuuden tuoma muutos kulkee koko yrityksen läpi ja hämärtää eri funktioiden rajoja sekä monipuolistaa perinteisiä toimenkuvia. Se myös asettaa yritykset aivan uudenlaiseen kilpailutilanteeseen, kun digitaalisuuden myötä käytännössä koko maailma onkin yhtäkkiä samoilla markkinoilla. Tässä tilanteessa yritysten on onnistuttava innovoimaan uusia, helpompia tapoja hoitaa vanhat asiat. Harvoissa tapauksissa tarvitsee keksiä pyörää uudelleen, ainekset ovat jo olemassa. Niitä on vain osattava käyttää oikein. Pelkällä teknisellä osaamisella ei pärjää vaan on osattava innovoida ja ajatella luovasti.
Mahdollisuus uusiin toiminta- ja palvelumalleihin on kasvanut vahvasti digitaalisuuden myötä. Monet erilaiset palvelut ovat ottaneet käyttöön tilauspohjaisen liiketoimintamallin, jossa tuotetta ei osteta omaksi vaan palveluun ja sen käyttöön ostetaan käyttöoikeus, jonka päättymisen jälkeen käyttäjällä ei ole enää oikeutta palveluun. Nykyaikaiset liiketoimintamallit ovat lähtökohtaisesti suunniteltu niin, että niissä otetaan yrityksen omat lähtökohdat, kuten kustannustehokkuus ja logistiikka. Kysymys onkin, että taipuvatko nykyiset mallit digitaalisuuteen, jossa on erittäin tärkeää ajasta ja paikasta riippumattomuus. Yritysten on ymmärrettävä, kuinka asiakaskäyttäytyminen on muuttunut digitaalisuuden myötä. Muun muassa uutisia kulutetaan aikaisemmin aamulla ja myöhemmin illalla kuin ennen uusien päätelaitteiden myötä, joten miten asia vaikuttaa uutistoimituksen työhön.
Varsinkin verkkokaupoissa näkee usein, että yrityksen kohde ovat kotimarkkinat ja niihin on panostettu. Kuitenkin digitaalisilla markkinoilla markkinat ovat maailmanlaajuiset. Ulkomainen kilpailija voi yhtäkkiä tulla mukaan Suomen markkinoille tarjoamaan samaa palvelua kuin suomalaiset yritykset ja mahdollisesti jopa edullisemmin. Kuinka yritykset pystyvät vastaamaan tähän? Yritysten tulee olla tietoisia siitä, että toimiala voi muuttua minä päivänä tahansa. On oltava valmis tekemään oma liikkeensä tarpeeksi ajoissa.
2 notes · View notes
eksopolitiikka · 4 years ago
Text
Armeija vahvistaa: George Knappille vuodettu aitoja UFO-kuvia
Armeija vahvistaa: George Knappille vuodettu aitoja UFO-kuvia
Tällä viikolla  George Knapp ja Jeremy Corbell “vuotivat” useita valokuvia ja videoita julkisuuteen. Pentagon on nyt vahvistanut The Black Vaultille sähköpostilla, että vuodetut kuvat ja videot ovat laivaston henkilökunnan ottamia.
“Voin vahvistaa, että kyseiset valokuvat ja videot ovat laivaston henkilöstön ottamia. UAPTF on ottanut nämä tapaukset mukaan tutkimuksiinsa”, sanoi Susan Gough, Pentagonin edustaja. “Kuten olemme sanoneet aiemmin, operaatioturvallisuuden ylläpitämiseksi ja vihollisille hyödyllisen tiedon paljastamatta jättämiseksi DOD ei puhu julkisesti näiden havaintojen tai raportoitujen harjoitusalueillemme ilmatilaan saapumistenyksityiskohdista.”
“The Sphere” – Eräs vuodetuista valokuvista, joka nyt on tunnustettu aidoksi.
Gough kuitenkin kieltäytyi kertomasta olivatko nämä “tunnistamattomia” vai tunnettuja. “Minulla ei ole tähän asiaan enempää lisätttävää”, Gough sanoi. Asiasta ei kerrottu enempää.
Artikkelin julkaissut The Black Vault
Mystiset kappaleet pysyvät tunnistamattomina
MYSTERY WIRE —Armeijan ja tiedustelun viranomaiset sanovat, että he ovat edelleen yhtä hämmentyneitä tunnistamattomista aluksista, joita he ovat kohdanneet molemmilla USA:n rannikoilla.
Monista puhutaan droneina, mutta tämä ei ole se mitä Pentagonin tutkijat ovat sanoneet komentoketjulleen kulisseissa.
Ilmatukikohta Oceana on ilmavoimien keskus USA:n itärannikolla. Se on laivaston ilmatukikohta Virginiassa, maailman parhaiden lentäjien kotipaikka.
Vuodesta 2014 lähtien F-18 -pilotit, jotka ovat lentäneet W-72 -alueelle, ovat raportoineet kohtaamisia omituisten, tuntemattomien esineiden kanssa, jotka ovat olleet suoraan heidän lentoradallaan.
W-72 näkyy allaolevassa kartassa alaoikeassa nurkassa. Voit myös  ladata kartan täältä paremmalla laadulla (.pdf – 108 mb)
Tutkijat ja Pentagonin UAP-toimikunta ovat pyytäneet, että lentäjät yrittäisivät dokumentoida kohtaamisiaan.
Maaliskuun neljäntenä 2019 eräs heistä teki niin.
F-18 -aseupseeri  (WSO), joka istui pilotin takana, käytti iPhoneaan kuvaamaan kolme kappaletta, jotka he kohtasivat samassa ilmatilassa.
Kello 15.02 hän valokuvasi omituisen muotoisen esineen. Toinen kuva, joka on otettu samoihin aikoihin, postattini ensin Twitteriin toukokuun 11. päivänä 2020, sitten jälleen sosiaaliseen mediaan 6 kuukautta myöhemmin.
Toisia kuvia samasta päivästä, maaliskuun 4 .päivästä 2019, ei ole koskaan aiemmin nähty julkisuudessa ennen kuin vasta nyt.
Laivasto kutsuu kappaletta ”palloksi” (“Sphere”) ja se kuvattiin kello 14:44.
Pallo-UAP
Toinen kuva kulkee nimellä  “tammenterho” (”Acorn”). Samanlainen, mutta eri kuva tästä samasta kappaleesta julkaistiin verkossa joulukuussa 2020.
Tammenterho-UAP
Sitten 12 minuuttia myöhemmin, WSO havaitsi kolmannen kappaleen, jota kuvataan “metalliseksi ilmalaivaksi” (”Metallic Blimp”). Siinä näyttää olevan erilaisia ulokkeita.
Metallinen ilmalaiva-UAP
Mystery Wire sai ensimmäisenä tietää valokuvista kaksi vuotta sitten yksityisbriiffauksessa, jota Robert Bigelow ja useat muut isännöivät Las Vegasissa lauantaina huhtikuun 6. päivä 2019.
Spekulaatiot tuohon aikaan olivat puhuivat siitä, että kappale saattaisi olla ulkomainen vakoiludrone, mahdollisesti kiinalaisten, ja olemme saaneet kuulla laivaston halunneen “siepata yhden niistä”, mikä tarkoittaa sellaisen kaappaamista tutkimustarkoituksiin. Sitä ei koskaan tapahtunut.
Kriitikot yrittivät selittää kappaleita. Useat ihmiset verkossa vertasivat tammenterhoa Batman-leluilmapalloon. Mutta kaksi vuotta tämän jälkeen UAP-toimikunnan huolellisen tutkimuksen jälkeen, kappaleet ovat edelleen tunnistamattomia.
Vaikka nämä eivät tehneetkään mitään mullistavia manöveerejä kuten kuuluisat Tic Tac UFOt, ne eivät käyttäydy kuten mitkä tahansa dronet tai ilmapallot, joista armeija osaa jotain sanoa.
Mystery Wire on saanut kuulla arkaluontoisen UAP-toimikunnan briiffauksen, joka pidettiin useille armeijan ja tiedusteluyhteisön henkilöille.
Toimikunta raporteissaan huomautti, että kappaleet kykenivät pysymään paikallaan suurten tuulien puhaltaessa, olemaan täysin liikkumatta, mikä ei ole dronejen tai ilmapallojen ominaisuus.
Amiraali Mike Gilday, 32. laivaston operatiivinen johtaja (kuva: US Navy)
Aiemmin tällä viikolla laivaston operatiivinen johtaja, amiraali Michael Gilday vastasi toimittajien kysymyksiin länsirannikon kohtaamisesta. Niinkutsuttujen dronejen parvet pörisivät laivaston alusten yllä heinäkuussa 2019, muutama kuukausi sen jälkeen kun itärannikon kuvat otettiin.
Amiraali sanoi, että informaatiota on kerätty ja analysoitu, mutta että kappaleille ei ole edelleenkään selitystä. Maaliskuussa entinen kansallisen tiedustelun johtaja John Ratcliffe kertoi Fox Newsille, että hän oli yksi näistä viranomaisista, jotka saivat aiheesta briiffin.
John Ratcliffe, entinen kansallisen tiedustelun johtaja
“Me puhumme kappaleista, joita laivaston tai ilmavoimien pilotit ovat saattaneet nähdä, tai jotka ovat näkyneet satelliittikuvissa, joiden toimintaa on vaikeaa selittää”, Ratcliffe sanoo. “Liikkeitä on vaikeaa toistaa, jolle meillä ei ole teknologiaa. Tai matkataan nopeuksilla jotka ylittävät äänivallin ilman minkäänlaisen äänen kuulumista äänivallin murtumisesta.”
Niinkutsutut dronet, jotka parveilivat laivaston sotalaivojen yllä 2019, on dokumentoitu The Driven artikkelissa, jotka saivat lokit tarkasteltavakseen. Kohtaamiset tapahtuivat samoilla alueilla kuin vuoden 2004 Tic Tac UFO, jota komentaja Dave Fravor seurasi hävittäjällä.
youtube
Fravor on antanut kongressille briiffausta kohtaamisestaan, yksi monista UAP-toimikunnan järjestämistä tapauksista, jopa ennen kuin organisaatio oli edes olemassa tuolla nimellä.
Toisin kuin aiempina vuosikymmeninä, kun UFO-aihetta hyssyteltiin Pentagonissa ja kongressissa, Fravorin mielestä on hyvät syyt sille miksi Pentagon nyt on vakavasti kiinnostunut aiheesta. “Kimppuumme ei ole hyökätty tai mitään sellaista”, Fravor sanoo. “Mutta on kaksi syytä. Yksi, jos olisi kyvykkyys, me emme kykene selittämään sitä. Ja toisena, jos sen voi selittää, silloin voi itse muuttaa kaiken mitä me teemme.”
Mystery Wire tavoitteli Pentagonia kommenttia varten näistä kuvista, ja päivittelee tarinaa tarpeen mukaan.
    Artikkelin julkaissut Mystery Wire
https://eksopolitiikka.fi/eksopolitiikka/armeija-vahvistaa-george-knappille-vuodettu-aitoja-ufo-kuvia/?utm_source=TR&utm_medium=Tumblr+%230&utm_campaign=SNAP%2Bfrom%2B_%7C+Eksopolitiikka.fi+%7C_
0 notes
debaattimedia · 4 years ago
Text
Suomi avasi kunniakonsulaatin Irakin Mosulissa
Suomi avasi kunniakonsulaatin Irakin Mosulissa
Suomen Irakin-suurlähettiläs Vesa Häkkinen avasi yhdessä Ninewan maakunnan kuvernöörin Najm al-Jiburin kanssa Suomen Mosulissa sijaitsevan kunniakonsulaatin 18. maaliskuuta. Suomen Mosulin-kunniakonsulaatti on ensimmäinen ulkomainen kunniakonsulaatti kaupungissa. Kunniakonsulaatin avaamisella nimenomaan Mosuliin Suomi haluaa osoittaa tukeaan Irakin jälleenrakennukselle. Mosul kärsi erittäin…
Tumblr media
View On WordPress
0 notes