#Neitokainen

[mapsontheweb]

Neitokainen is a body of water in Finland, which is shaped like Finland

[unbfacts]

[punapioni]

if i had to translate genshin into finnish the fatui would be like

Fatui Harbingers = Fatuin airuet Pierro: Narri Il Dottore: Tohtori Columbina: Neitokainen Pulcinella: Kukko Scaramouche: Juonija Sandrone: Marionetti La Signora: Kaunotar Pantalone: Trokari Raharikas Tartaglia: Nuoriherra Il Capitano: Kapteeni Arlecchino: Knaapi

[kultainenkahvi]

Sydän neitokainen

[ylensankiapriha]

(hahmot Linnan enkä rahaakaan saa. Nimetön Lotta hahmo on oma)

Vanhala raapale 11/?

Vanhala oli haavoittumisensa tähden saanut vielä kotilomankin, ja niin onnekkaasti olikin päässyt käymään että samaan aikaan loman oli saanut myös toisella rintamalohkolla lääkintäkomennuksella oleva kotikylältä tuttu lotta. Olipa vielä samainen johonka Vanhala oli ollut kouluaikoina hieman ihastunutkin, ei vain ollut uskaltanut puheeksi ottaa asiaa. Tavallaan Vanhala kai tiesi jo ilmassa olleen jotakin, sillä jo ennen sotaa oli muutamia pitkiä katseita vaihdettukin. Muttei sen enempää sillä hieman ujojahan he olivat molemmat.

Aamupäivällä oli Vanhala lähtenyt kylälle tuttuja tapaamaan, sillä ei oikein voinut vielä kylkensä haavan tähden töitä tehdä kotona. Parempi oli mennä jaloista pois. Kaupan pihalla hän jäi juttelemaan tuttujen naapurin poikien kanssa jotka eivät vielä ainakaan olleet rintamalle lähdön käskyä saaneet. Vaisusti hän kertoi heille haavoittumisestaan, ja rintaman oloista muutenkin. Ei hän nyt aivan kaikkea kertonut, eihän hän niin nuorille voinut aivan kaikkea raakuutta kertoakkaan vaikka kuinka pojat kyllä väittivät kestävänsä mitä tahansa mitä Vanhala olisi kertonutkin. Hän toki tiesi asian oikean laidan eikä siksi kertonut. Kyllä hän tunnisti että kyseessä oli ennemmin suuret puheet, joidenka taustalla oli epävarmuutta ja epäilystä todellista sotaa kohtaan. Olihan hänelläkin niitä ollut vielä silloin kun paloaukealta lähdettiin tuntematonta kohti. Vanhala siirsi puheet kevyempään suuntaan, ja kevensi tunnelmaa muutamalla propagandaan perustuvalla vitsillä. Pian pojat hiljenivät punastellen, ja luikkivatkin kaupan takaiseen metsään. Vanhala kummasteli mistä moinen, kunnes hänen takaansa kuului tuttu naisen ääni joka tervehti häntä. Ensin Vanhala punastuikin, sillä vanhoista tavoista oli vaikea päästä pois. Oli hän kuitenkin rintamalla kasvanut ainakin jotenkin pojasta mieheksi, ja tervehtikin naista lottapuvussa. He vaihtelivat kuulumisia omilta rintamalohkoiltaan, ja Vanhalan sisällä kolahti. Oliko niin että nyt olisi kotipuolessakin joku joka ymmärtäisi ja tietäisi mitä hän oli kokenut ja nähnyt. Ja vaikkei sitten ehkä kotikylällä mutta ainakin kirjeyhteyden päässä. Vanhalan mieleen humahti samanlainen ihastumisentunne kuten aikaisemminkin. Hän punastui jälleen, ja soimasikin hieman itseään. Miten hän nyt sillälailla, iso mies. Mutta niin punastui lottakin. He kuljeskelivat pitkin kylän teitä, ja päätyivät järvenrantaan. Vanhala asetteli manttelinsa hiekalle, ja sille he istahtivat juttelemaan ja maisemaa katselemaan. Ohimennen he aina vilkuilivat toisiaan, ja katseiden kohdatessa levisi molempien kasvoille leveä hymy, ja puna nousi poskille. He juttelivat pitkän tovin kaikesta maan ja taivaan väliltä. Molemmista tuntui kuin kaikki olisi loksahtanut paikalleen, tässä heidän molempien kuuluikin olla. Tavallaan lapsellinen ajatus mutta toisaalta miksei myös mahdollinen...

Molempien lomat kuluivat loppuun, ja tuli aika palata omille lohkoilleen. Vielä kerran he tapasivat juna-asemalla, kun Vanhala lähtisi ensin. Ujosti he hyvästelivät toisensa, mutta silti melkeinpä varmoina siitä että tässä oli nyt sitä jotakin. Pikaisen halauksen jälkeen Vanhala kääntyi pois, otti muutaman askeleen junan ovea kohti, mutta muuttikin mielensä ja palasi lotan luokse. Vanhala veti tämän syleilyynsä ja suuteli niin varovaisesti kun vain osasi. Hän saikin suudelmaansa vastauksen, ja irtautui siitä ujosti hymyillen. Nyt oli pakko mennä, sillä juna nytkähti jo liikkeelle. Vanhala nousi oven alla oleville portaille, ja vilkutti vielä mennessään. Pyysi kirjoittamaankin. Lotta hymyili punastuneena ja vilkutti takaisin. Hän jäi laiturille katsomaan junan perään, eikä oikein tiennyt mihin olisi mennyt, niin kevyt ja onnellinen olo hänellä oli.

Vanhala palasi rintaman arkeen, ja sen karskius iski hänelle vasten kasvoja. Nyt hänen korvaansa särähtelivät etenkin Rahikaisen naispuheet. Tämä puhui ikäänkuin naiset eivät varsinaisesti olisi olleet ihmisiä ollenkaan, vain jotakin mihin hän itsensä tyydyttäisi. Koko ajatus inhotti Vanhalaa, mutta kaiken sovun säilyttämiseksi hän vain koitti elää asian kanssa. Kerran sattui niin että Rahikainen sattui saamaan yhden Vanhalan ja lotan kirjeen käsiinsä, ja alkoi sitä lueskella koko korsun miehille ääneen. Kirjeessä oli ollut puhetta jo hieman yksityisemmästäkin asiasta, kirjeessä oli jo rivienvälissä lupauksia siitä mitä seuraavalla lomalla voisikaan tapahtua. Rahikaisen teko oli tottapuhuen loukannut Vanhalaa, ja samalla lottaakin. Sillä Vanhala tiesi kuinka herkässä oli näinä aikoina naisen ja etenkin lotan maine, ja sen maineen kanssa pelleily häntä satutti. Rahikainen koitti länkyttää jotakin omaan tapaansa, ja kysellä millainen mahtoikaan olla tämä kyseinen "neitokainen" niissä puuhissa. Vanhala nyhti kirjeensä Rahikaiselta ja käski tämän painua helvettiin jauhamaan sontaansa. Olisihan hänen mieli tehnyt ehkä tinttaistakin muttei hän kehdannut. Jonkunlainen sopu piti jatkossakin säilyttää. Vanhala oli vaivoin vielä sietänyt länkytyksen milloin mistäkin naisesta jota Rahikainen oli koittanut tai halunnut koittaa, mutta kun se kohdistuikin Vanhalalle läheiseen ihmiseen hän todella suuttui. Muutaman päivän kuluttua Rahikainen kyllä pahoittelikin, ja kyllähän Vanhala anteeksi antoikin, muttei kylläkään luottanut Rahikaiseen sen enempää kuin aikaisemminkaan.

Monen kuukauden kuluttua Vanhala sai seuraavan lomansa, ja lotan komennus oli juuri päättynyt, ja seuraavan alkuun oli muutama päivä. Lotta oli Vanhalaa vastassa juna-asemalla tämän saapuessa, ja Vanhalan astuessa ulos vaunusta syöksyi nainen hänen syliinsä. He halasivat pitkän aikaa, kunnes astuivat erilleen toisistaan, ja hymyilivät toisilleen. Vanhala suuteli lottaa, ja hänen vatsansa täyttyi perhosista. Nyt hän viimeistään oli varma että tässä oli nyt hänen tuleva morsiamensa. Ja niin olikin

[mairem]

Neitokainen, a manmade pond, Kittilä, Finland

[parsakaalimato]

Kohtasin tänään aivan ihanan ihmisen. Hän oli sellanen kaheksankymppinen neitokainen, jolle koirani Penni haukkui liikennevaloissa. Katseemme kohtasivat ja hän loihe lausumahan: "mee helvettiin niitten koiries kanssa". Minähän menin, koska valot vaihtui vihreeksi ja jatkoin hämmentyneenä matkaani, kun huomasin, että tämä päivänsäde seuraa minua muutaman metrin päässä. Välillä koirat pysähty haistelemaan jotaki tai pissaamaan ja tämä neiti pysähty joka kerralla myös, jotain se huuteli mulle, mutta oli niin heikkoääninen, etten saanu selvää enkä myöskään noteerannut sitä mitenkään. Lopulta se saapui ilmeisesti kotitalonsa ovelle ja ennen sisäistymistään korotti vielä ääntään ja tällä kerralla kuulin sanat: "ootko sä kuuro saatanan huora".

Toivon hänelle kaikkea pahaa.

[kodittomat]

Phoebe Hei, olen Phoebe, pieni punanuttuinen ja mutrusuinen neitokainen.

[neekkis]

Tuo Hakkaraisen tapaus on hyvin mielenkiintoinen eräästä syystä; Herra itse ei taida kertaakaan itse myöntää, että loukkasi kolleegansa siveyttä ja henkilökohtaista tilaa. Sen sijaan hän siirsi aiheen helpommaksi eli viina. Viina on helposti samaistuttava asia suomalaisille ja näin ollen huomio siirtyy siihen. Sen sijaan Ruoho on vain nuori neitokainen ja sivullisuhri Hakkaraisen elämän traagisessa ristiriidassa. Poliittista peliä ja säälittävää, vaikka mies ei sitä edes antsaitse.

Hyvä pointti. Hakkarainen kyllä kertoo, miten toimi sopimattomasti mutta ei edes sanoista sitä, että todella loukkasi ja kajosi toiseen ihmiseen.

[neitisuomuinen]

Huikeita nuo yöbussikotimatkat:

-Miks sä luet kirjaa etkä puhu ihmisille? -En pidä ihmisistä. Elävistä ainakaan. Neiti Marplen kanssa tulisin toimeen varmaan hyvin. -Kuulostaa tosi vanhalta, mutta säkään et ole nuori.

Neitokainen siinä jatkoi kertomalla illastaan (vaikka kuinka yritin keskittyä kirjaan), kuinka kaikki kaverit oli perseestä ja kuinka se yksi poika ei ollut huomannut häntä ollenkaan.

-Voi vittu. Mäkään en pidä ihmisitä. Voi ei, musta tulee sä isona!

Notta kiitosta vaan tästäkin kotimatkasta. Onneksi töissä sentään oli kivaa tänään(kin).

[kodittomat]

Doris Mau, olen sellainen sopivan ikäinen (3–5 v.) neitokainen nimeltä Doris, ja etsin kärsivällistä ja lempeää kotia.

[kodittomat]

Ritva (2) Hellurei, olen neitokainen nimeltä Ritva, vuosimallia 2013.

[kodittomat]

Nelli Nelli neitokainen etsii omaa kotia!