#Kuolema

[sictransitgloriamvndi]

[pupucino]

ku paniikkikohtauksen kourissa mietin, et ehkä kuolen ensiviikolla, aloin kelata, mitä kaikkee haluun ehtii hoitaa kuntoon ennen kuolemaani.

en ehtis mennä naimisiin kumppanini kanssa, mut ehtisinkö kuitenki tehä testamentin? haluaisin et mun vähä maallinen omaisuus jäis sille. ehtisinkö heittää nimenvaihtopaperit matkaan, et saisin kuolla sen nimisenä ku haluan, eikä mun hautakiveen tulis mun nykyistä virallista nimeä, joka ei tunnu ihan omalta? ja niin edelleen.

sit ku palasin todellisuuteen paniikin hälvetessä, tajusin et pitäisköhän mun hoitaa näitä asioita elämääni varten, eikä kuvitteellista kuolemaa. että kannattaisko yrittää saada aikaseks, vaikkei edessä häämöttäiskään mitään paniikissa keksittyä final deadlinea.

mut en mä ikinä saa tehtyy mitään ilman deadlinea. sählään aina hommat valmiiks viimehetkellä ennen dedistä.

miten saisin tän motivaation aktivoitua muulloin ku panikoidessani et teen kuolemaa?

[peikonlainen]

Nyt vuodenvaihteessa ei ole aika ottaa itseään niskasta kiinni, höpsötykset odottaa!

No time to fix your life, silliness of year 2024 awaits!

[kiimaisetmuumipeikot]

Hauskaa Vappua!

Ensin he pelkäsivät juoneensa, niin että kuolisivat. Nyt he pelkäävät, etteivät kuolekaan!

[kulttuurinkurittama]

Perseestä asua Lapissa. Saatana pittää mennä Kemiin erikoislääkärille ja bussit menee nii päin helvettiä et pittää kököttää kylmässä yli tunti eikä mikään oo auki

[betoniaaveet]

Tehtiin nyt tännekin blogi, jotta päästään muistuttamaan tulevasta sarjakuva-antologiasta:

Kysymykset osoitteeseen: betoni.aaveet(at)gmail.com

[kattiperkele]

Ajattelin jakaa tämän ihan vain siksi, että jos sulla on ollut huono päivä, niin toisen tuska on yleensä tosi piristävää. Joten jaan nyt tuskaani, olkaa hyvät. (ei oo enää ihan tuoretta tuskaa, joten enemmänkin tykkäisin jos vaan nauraisitte tälle mun kanssa, koska en ois ikinä uskonut että hautajaisista voi saada aikaan jotain tällaista.)

Koska jos ikinä kuvittelit, että sun elämässä on joku draamalaama, niin sori, mun veli on laamampi kuin sun laama.

Veljeni on vihainen koska äitini osallistui isäni hautajaisiin.

Kaikki tämä vain siksi, että velikulta itse ei osallistunut lainkaan hautajaisiin, sillä hän loukkaantui suuresti siitä, kun ärähdin kaksi tuntia ennen hautajaisia että olisi voinut antaa minulle ensin sen voiveitsen. Hyi minua.

Joten kun velikulta ei lähtenyt, niin pyysin itku kurkussa (hitot, itkin vuolaasti ahdistuksesta) että äiti tulisi mun kanssa (olivat eronneet vuosikausia sitten, toim. huom.), koska hajoan jos joudun menemään yksin.

Joten, nythän tämä kaikki on äidin syytä. Miten kehtasikin.

Joten, velikulta on nyt vakavasti loukkaantunut. Hän ei voi puhua puhelimessa. Hän ei voi tulla käymään. Hän ei kerta kaikkiaan voi kun häntä on niin väärin nyt kohdeltu. Koska "Sä oot aina Kattiperkeleen puolella".

Toivottavasti mun tuskani piristi. Nyt voit kuvitella mitä tapahtui, kun velikulta kuuli että äiti osallistui myös uurnanlaskuun, johon velikulta itse ei voinut osallistua koska "hän ei tiedä mistä sitten taas riidellään".

Hyi minua.

Hups. Unohdin mainita. Jätkä on 30v.

[vieraslaji]

Onko sulla jotain suomalaista taustaa vai kiinnostuitko muuten vaan suomen kielestä?

vähän molemmista! sanoisin et kyse on monimutkaista paitsi et monilla amerikkalaisilla on ihan samoja kokemuksia :D

basically mun isoisovanhemmat muutti varsinais-suomesta Michiganiin, mut mun isoäiti oli nuorein kolmastatoista lapsista ja sen vanhemmat kuoli kun se oli viel lapsi. ja mun isoisä oli väkivaltainen kusipää joka vaati sen anna kaiken suomen kulttuurin periksi kun ne meni naimisiin, joten isäni ei koskaan tiennyt paljoa perheenjuurista tai suomesta yleisesti ottaen.

(toinen vaikeus on se et mun isoisoäidin sisko, joka jäi suomessa, ei koskaan kertonut kellekään et sillä on sisko. sen lapset tajusi et nillä on kolmetoista serkkua vasta 90-luvulla, mut toi on toista tarinaa)

nuorena mä tiesin, et mulla on suomalainen taustaa, mutten tiennyt mitään pidemmän kunnes 16v kävin suomessa isäni kans ja se kertoi mulle lapsuudesta ja kuinka paljon se toivon et se olisi ollut tiennyt sen sukua. totta puhuen ennen kun me lähdettiin olin kiinnostuneempi virossa käymiseen, mut tolla matkalla ihastuin suomen kieleen ja päätin opiskelemaan sitä. (odotin aika kauan aloittamaan haha)

tl;dr mä kovasti tykkään suomen kielestä omansa tähden, mut rakastan isää ja  kun kerron sille jotain suomesta ja näen sen onnellisuutta mun kautta oppimasta, ja toi tuntuu arvoiselta kun tunnen itseni epäonnistukselta opiskelijana!

[salmiakkisaatana]

Minä ku Tumblr tunnistaa sanan "death" jonku käyttäjänimest vaik siin postaukses ei mainita koko hommaa mut ei "x reader" semmosest postauksest jos se lukee varmaan kolmesti tekstis ja kahesti tägeis

[pupucino]

ei oo helppoo yrittää kuunnella ja ymmärtää omia tunteitaan ku on tämmönen:

meiän piti viedä kissa lopetettavaks eilen, ja tottakai mä itkin sillon, mut tänään mulla on ollu ihan tavallisen hyvä fiilis, eikä oo enää itkettäny - sen sijaan mulla on ollu epämääräisen pahoinvoiva olo ja maha kipee koko päivän, ja vast nyt illalla tajusin, että hei ehkä mulla ei olekaan orastava vatsatauti, vaan tälleen mä tunne tän surun, en ajatuksina päässä, en sanallisina tunteina, en kipuna rinnassa, en herkästi karkaavina kyynelinä, vaan pahoinvointina ja mahakipuna.

jotku tuntee tunteet päässään ja toiset sydämessään, mut mua on paiskattu tämmösellä helppotulkintaisella systeemillä, missä tunteet sijaitsee mahassa. oonko mä tehtaalla väärin koottu?

(rip kissa. olit hyvä kissa.)

[anirobot]

Karl XII:s fullständiga titel på svenska löd:

Den stormäktige och nådige herren, Karl, med Guds Nåde, Sveriges, Götes och Vendes Konung, Storfurste till Finland, Hertig uti Skåne, Estland, Livland, Karelen, Bremen, Verden, Stettin, Pommern, Kassuben och Venden, Furste till Rügen, Herre över Ingermanland och Wismar, så ock Pfalzgreve vid Rhen, i Bayern, samt till Jülich, Kleve och Berg Hertig. Greve till Valdens, Spanheim, Mark och Ravensburg och Herre till Ravenstein.[1]

Charles, like all kings, was styled by a royal title, which combined all his titles into one single phrase. This was:

We Charles, by the Grace of God King of Sweden, the Goths and the Vends, Grand Duke of Finland, Duke of Scania, Estonia, Livonia and Karelia, Lord of Ingria, Duke of Bremen, Verden and Pomerania, Prince of Rügen and Lord of Wismar, and also Count Palatine by the Rhine, Duke in Bavaria, Count of Zweibrücken–Kleeburg, as well as Duke of Jülich, Cleve and Berg, Count of Veldenz, Spanheim and Ravensberg and Lord of Ravenstein.[5]

[the-save-place-art]

Spectacular...

[teehumala]

Joku tuntematon selitti mulle bussissa, miten sulattaa nauloja mikrolla

[disorqer]

[purple-is-great]

oh goddammit, it's midnight and i can't sleep because i thought of the song Highwayman (by the Highwaymen) and specifically its last verse which talks about resurrection

The speaker doesn't know how he'll come back and suggests: Or I may simply be a single drop of rain and it brings me right back to being eleven, unable to sleep because a character in His Dark Materials was described as dying and simply becoming a part of the world, scattered into flowers and flying with the wind. It's a beautiful and touching scene about finally getting to be at peace and finding rest and joy in unbecoming, but I I had nightmares and was too afraid to fall asleep, scared that I wouldn't wake up again.

I am not bothered by death or discussion of it in fiction or reality, but specifically discussion of the idea that there is no afterlife, that there is nothing after death. As little as I want to think about it, I think that is the case, but even writing it here makes me antsy, makes me have to take some deep breaths and remember my working lungs and heart.

I was not much older than eleven when I read the 1945 novel The Egyptian by Mika Waltari. It tells the story of an Ancient Egyptian man called Sinuhe, who grows up poor but ends up becoming important to multiple rulers of Egypt. In a scene that has remained in my mind clearer than all the rest Sinuhe has to assassinate a foreign prince. He prepares so that he can safely share poisoned wine with the prince, and vomits it up afterwards to save his own life. Then he comforts the dying prince, telling him that life is like a hot day and death is the cool and calm night. That image has stuck with me ever since, but not once has it made me stay up.

I think this comes to show just how very contextual people's discomforts and sources of fear and anxiety can be. But anyway, it seems that writing it all out doesn't count as dwelling on the fear to make it worse, I think I can now actually go to sleep