#Manner Ihan | Explore Tumblr Posts and Blogs

theflyingfeeling · 2 years

Text

The Day I Made Joel Hokka Laugh, aka concert report from High 5ive Summer Fest @ Stockholm, 1.7.2022 🖤

By now these are more like diary entries so I'm gonna start by telling how goddamn nervous I was because first of all I had to make my way to the venue all by myself in a foreign city, and when I had done that successfully I had to get nervous AGAIN because holy fucking shit I was gonna meet the boys face-to-face at the signing session? 😵

And like. Where do I even start 😅

..I guess with Niko, as he was the first one in the row to sign the card! As soon as he addressed me I said "MOI" as clearly as I could to indicate I'm Finnish 🤡 Then I, umm, talked about the weather?

mä: Ootteko tarennu

Niko & Aleksi: Ollaan tarettu joo.. (😂)

Niko: Laitetaanko tällane [nimmarikortti]?

mä: Laitapa semmone 😎

(Sorry, my extremely deep and intellectual conversation with Niko doesn't translate to English that well 😇)

And remember how I was low-key planning on printing pictures of our family dachshunds for them to sign? I didn't do that (because my printer wasn’t cooperating 🤣), HOWEVER I did show Aleksi a picture of Osku and Bobby on my phone 😃 ..and proceeded to talk about how old they are and how Osku has had some back issues lately and how Bobby learned to swim last Monday and we just bonded over dachshunds 😭💞

Aleksi: Ai että! Mäyräkoirat on ihan parhaita! / Dachshunds are the best!

mä: Nii onki! mutta välillä vähän itsepäisiä. / They are! But stubborn sometimes.

I don't remember what exactly Aleksi said then but he agreed 🥲

Joonas was also taking a peek at the dog picture on my phone but I didn't say anything to him because I was recovering from the exchange I had had with Aleksi 😆

And then there was Joel <3

mä: Moi :)

Joel: Moi. Oot Suomesta tullu tänne? / You’ve come here from Finland?

mä: Joo!

Joel: M I K S / W H Y

mä: Miksei? / Why not? 😂

Joel: Ei tää ihan mikään Tuska oo mutta... / This ain't quite like the Tuska festival (=a heavy metal music festival theyre perfomong at today)

(😂😂😂😂😂)

Joel was SO talkative and it was such a shame I couldn't hear (or understand 😆) half of what he said 🥺🤲

He was wearing a bun when they arrived but let his hair down once the signing started and then tied it up to a bun again immediately after the signing session was over. An important detail, I know lol you're welcome

Tommi, on the other hand, didn't say a single fucking thing in true Tommi manner and used the opportunity (of Joel's talkativeness) to quickly scribble his signature on the card and pass it on to Olli

And oh my fucking god

Like. You've all seen pictures of Olli? Seen videos of him? You all know he's stunning? Gorgeous? Heavenly?

From, like, one, metre away, though? With the sun lighting up his eyes? Him looking straight into your eyes and smiling at you? He is fucking beautiful

In fact, he is SO beautiful, suddenly just THERE in front of me when I had barely recovered from having Joel talk full sentences to me that I swear I lost my consciousness for a second there. I'm not exaggerating, I felt like I was hit by a truck:

He said "moi" (hi)

I said "kiitos" (thank you)

🤡

Then I was just. Shaking for about five minutes. The first thing I could make myself say (besides "oh my god") was a dumbfounded "Olli smiled at me?!" 😵😂

I've been grinnning at this interaction ever since 😅

After I had recovered from the thrill of getting to interact with them (safe for Tommi "just some dude" Lalli) and seeing the queue to their table sort of die out, I was like "...I'm gonna go there again! :D"

And I did!! 🙈 to get a signed card for "a friend who couldn't make it" (👋) and Niko was like "sure!" 🥰

It was also cute how carefully and concentratedly Niko writes/draws his signature 😭💖

I didn't say anything to Aleksi this time around because I was gathering courage to talk with Joonas: I told him they should play Den Glider In 😅

And Joel heard this and laughed, I repeat JOEL LAUGHED AT SOMETHING FUNNY I SAID NO I'M NOT OKAY GUYS I MADE HIM SMILE AND LAUGH!!!!! 😭

Joonas said that it would be convenient since the venue was right next to Globen (the arena where Team Finland won its first ice hockey world championship title in 1995 against Sweden and proceeded to "steal" their official song made specifically for the tournament, the aforementioned Den Glider In). He added that maybe they should use it as the intro song lol (they didn't 😔)

Then Joel asked me to shout "PERKELE" during the show 😂 (which I did! I don't think they heard me though, but at the end of the show I heard the Finnish dudes standing behind me shout "perkele" as well 💙🤍

Joel went on about some (assumably) Finnish band (didn't hear which one) that managed to have a whole arena of people to chant "perkele" at their concert 😅 Joel baby I would've been up for that, where were you?!

..and again Tommi managed to avoid small talk by signing the card as quickly as he could and passed it on again 😆

..*sigh* to Olli 😩

Like, I had planned to break the ice by joking how the first time around I had said "thank you" instead of "hi"

But like. Olli's method of avoiding awkward small talk is clearly to just. Look into your eyes like you're the only person in the universe, smile that stunning little smile of his, and say "moi"

I managed to say "moi" back this time though, but there was no way I could've stayed to, like, actually have a conversation with him 🙈 he is so beautiful?! 😭

I bet they put him last on purpose because I don't get how anyone could recover from his beauty to be able to perfom any sort of human interaction for the following 5-10 minutes 😅

So I got TWO cards with their signatures, and on my way inside the venue I tried to put them in my backpack but I dropped one on the ground and immediately after a member or staff came from behind me and stepped right on Olli's pretty face 🤣 I started laughing at the comical timing of the situation and so did the stranger next to me who witnessed it 😂

And the concert itself? Let me start by saying that it was so..pleasant? In comparison to all the BC concerts I've been to in Finland, all of which have, safe for the time BC was on stage, been rather UNpleasant due to a LOT of teenagers and little kids screaming and disrespecting your personal space 🙄

There was none of that, not even on the first row?! 😭

So yeah. First fucking row. I could literally see the sweat gleaming on Porko's tits 💦

And speaking of Porko it was SUPER fascinating to get to see his guitar playing so up close 👀 that man sure has skillful fingers...

And on the first row you realise even more how there's SO MUCH STUFF happening on stage ALL THE TIME, it's hard to decide what to focus on :')

I feel like I can't actually remember anything, the whole thing was like a fever dream? 😂

Like, Joonas was RIGHT in front of me in all his shirtless glory 💖

Olli visited our side fairly often (so often thay Joonas had to push him away at some point, as I was told afterwards 🤣 (didn't see this myself sadly but I can imagine)), and I feel like Olli and I sang to each other a couple of times, but that could've been just wishful thinking 😇 He def looked into my camera once while singing along but his face is all dark in the video so I have no proof of this lol but yeah. Was an experience 💖

In Jyväskylä when I made eye-contact with him I started giggling nervously, but this time I was brave and held his gaze 😤

And say what you say, Don't Fix Me slaps live 😤

At some point during Left Outside Alone maybe (after I had just stopped filming) Joel was literally walking backwards towards Aleksi's lap/crotch (who had come down to the stage from behind his table) because that's how much he wants to be the little spoon 🥰

That was some time before the Olli/Joonas butt slap that I caught on camera lol

Sadly no Niko/Joonas kiss 😔

If you need to hear Joel speaking literally 3 words of Swedish, hit me up, I got it on video 😁 (and when I say "literally 3 words" I mean LITERALLY "ett, två, tre" 🤣)

There was a moshpit or something during Over My Dead Body, we just barely avoided it by being on the first row lol

"We" as in @thesupernaturalwhovian (thanks for the water bottle!) and @forehead-knife 🖤 it was so nice meeting you, thanks for hanging out!

It was such a shame their set was only 40 minutes, it went by way too fast :( Perhaps their next gig in Sweden will be at one of the bigger venues 😌🖤

#blind channel #my concert #aka me dying because olli is beautiful #rip i had a good life #gig reports by theflyingfeeling

48 notes · View notes

kkeidawrites · 4 years

Text

Gone (Filler)

Part 2

Flashback continued~~~~

Esmé walked with a pout on her face as she stubbornly, pushed through the bushes and low trees while Sypha followed behind her, trying to stop her.

“Esmé, please wait. Alucard didn’t mean it, he’s just being childish.” Sypha tried and Esmé stopped turning to her.

“Whether he meant it or not Sypha, it’s the fact that he said it.” Esmé said and rubbed her tired eyes.

“I don’t...” Esmé frowned, taking a deep breath as she looked at Sypha sadly.

“I don’t like when people make fun of my looks, I’ve already been through it when I was younger.” Esmé told her. Turning around with a sigh, Esmé hugged herself suddenly, feeling self conscious.

“You’ve been through it?” Sypha questioned.

“When you are raised by a single father who himself has never had a mother or any female contact, it shows little to what he knew about raising a girl.” Esmé smiled at the bitter feeling.

“I acted more like a man than a woman and it made the other villagers begin to tell me that I was beginning to look like a man.”

“My hair was cut short like a man’s, my body was slow to develop than other girls in the village and I fought all the boys, young and older.” Esmé said remembering one time when a boy asked her why she acted like a boy than a girl. Then making fun of her still flat chest and boyish hair cut.

Her mother had died giving birth to her. Her mother Ihan was actually carrying twins but, it was a difficult pregnancy, when she went into labor she was in a great deal of pain, perhaps more painful than any other woman has ever been when giving birth.

“She was only able to push out me while she and my younger brother died, and ever since I was always outcasted. They pretty much blamed me for killing both my mother and brother.” She laughed bitterly.

Fuck those people in Jova, they thought they were so smart.

“Things became worse when I grew older and I began looking more like my mother. And you know what’s funny,” Sypha frowned, she knew that Esmé was in a lot of emotional pain.

“They said I was cursed, because I was able to gain her face and that every time I would look in a mirror it would be a reminder of who I killed.” Esmé said clenching her fists.

“You can’t let those people get to you.” Sypha touched her arm in comfort and the two sat down on a fallen tree.

“They had no right to treat you that way and say those things to you.” Sypha said.

“You can’t control the way of life...I’m sure your mother was the strongest woman ever, she even had the opportunity to have twins!” Esmé still didn’t feel convinced and Sypha frowned sadly.

“At least you had the chance to have a father and mother,” she said.

“My parents died when I was very young and my grandfather took me in and raised me. I don’t know much about them and my grandfather would be very brief when talking about them.” Sypha told her fixing her cloak.

“He just tells me that they were speakers as well but, that is all I know of them. Now, my grandfather is traveling the countryside...I should be with him.” Sypha says.

“But, I have a purpose in this world...to stop Dracula and be able to return to him and the other speakers without the fear of night creatures attacking me.” She continues and Esmé nodded in understanding.

“So, the things that both Trevor and Alucard say don’t faze me in the least. If anything, ignoring them is what has kept my sanity.” Sypha laid a hand on her shoulder.

“Just ignore Alucard if he says something childish like that, he’s harmless really. And I’m sure he’s hurting too.” Sypha says and Esmé sighs.

“I know...it’s just...when someone says something like that it brings back a lot of unwanted memories.” Esmé stood to her feet and smiled down at Sypha.

“Thanks for the pep talk, Sypha. I’ll try and ignore him but, I won’t promise to hit him when he says something out of line.” Esmé mused and Sypha laughs, standing as well.

“I won’t stop you.” She giggles as the two women return to the wagon finding Trevor and Alucard arguing as usual.

End of Flashback

Unfortunately, Alucard had yet to apologize to Esmé and the brownskinned woman had yet to say a thing to him.

Stirring the contents in the pot, the two remained silent, and Esmé wondered where Sypha and Trevor went. They were just supposed to get more firewood.

Then it clicked, they set them up. Sypha must have made Alucard come and sit by her to try and talk with her and Esmé rolled her eyes with a sigh.

‘Damn you, Sypha.’ She thought annoyed.

“Listen,” she heard the dhampir say and Esmé continued her stirring. Alucard knew she was ignoring him and after getting a earful from Sypha he agreed to apologize. Or at least attempt to.

He had heard their conversation and felt for Esmé. Losing his mother to people who did not understand her methods of helping them, to being considered an outcast to others were all familiar to Alucard.

“I wanted to apologize-”

“You’re forgiven.” Esmé interrupted and Alucard rolled his eyes.

“I’m trying to apologize here-”

“And I said you’re forgiven.” Esmé stopped her magic and moved the pot from the campfire.

“That’s hardly a decision to make so easily. I can’t properly apologize to you if you don’t listen.” Alucard said growing frustrated.

“I don’t need to receive an apology from you as long as you keep your mouth shut and stay away from me we’ll both get through this safely.” Esmé snapped and Alucard growled in annoyance standing to his feet beginning to leave when he stopped.

Taking a deep breath, Alucard turned back and stood beside her, Esmé raised an eyebrow at him.

“No, I’m not going to take that.” Alucard said and Esmé frowned.

“I’m going to apologize and you are going to listen.” He told her.

“Oh, am I now?”

“You are! I want to apologize for what I had said earlier. It was unnecessary and very rude, I had became annoyed and the words that left my lips were all...adrenaline rushed words. And for that I am sorry.” He placed a hand over his torso and bowed to the woman. His golden hair curtained his entire face, blocking her way of seeing if he was telling the truth or not.

Esmé watched him closely and sighed dejectedly, she supposed that staying mad at him wouldn’t solve anything.

“I forgive you, Alucard. Now, stop with that bowing shit, I’m not a noble or anything.” Esmé waved her hand at him and the man returned to his straightened pose.

“I was taught mannerisms when I was young, it’s a habit.” He says and Esmé chuckled.

“Yeah well, you don’t have to do that with me. Just be polite with me and I’ll do the same.” Esmé gave him a small smile and Alucard returned one.

“So, friends?” She asked holding out her hand to shake.

Alucard moved to grasp it gently in his gloved ones and shook it.

“I suppose so. You’re not as bad as Belmont, I guess I can deal with you too.” Alucard joked and Esmé flicked him off when their hands let go, with a laugh.

“Fuck you, asshole.” Esmé said earning a grin from the dhampir.

“Hey, we’re back!” Sypha announced as she and Trevor had armfuls of wood with them.

Placing the wood beside the fire, both Sypha and Trevor took a seat and Sypha looked at Esmé with a knowing look.

“So, anything happen while we were gone?” She asked.

“Nope. Nothing at all.” Esmé said with glancing at Alucard then returning to the pot of rabbit stew.

“Anyway, let’s eat shall we?” Esmé changed the subject quickly before Sypha had the chance to tease her some more.

During dinner, Alucard told them about how his parents met and what the next agenda will be for everyone after Dracula was defeated.

The sound of a stick snapping alerted the foursome and they all turned to the sound of the source.

“Did you hear that?” Trevor asked.

“Animals humping in the undergrowth.” Alucard jokes. The sound was heard again.

“Wait, no.” Esmé put a hand over her face in annoyance.

“Which town is closest, is it still Gresit?” Trevor asked as he used his foot to shovel snow on to the fire, quickly extinguishing it.

“Arges is closer to us.” Sypha informs crouching as Esmé readied her hands. They glowed a light blue color and she raised them up to fight anything.

The sound of hissing and growls were heard as the night creatures made their appearance from the forest.

Trevor ran to the right to climb a tree while Alucard went left leaving only Esmé and Sypha. Sypha sighs and pulls on her hood while Esmé shrugged and moved to the left as well.

The night creatures began their attack and the first two were quickly killed by Alucard.

A griffin like monster came charging at Esmé and she dodged to her right to watch as it ran past her. The monster turned quickly and charged once again, Esmé used this time to ready her stance.

It lunged at her with a roar and Esmé grabbed it by its neck to body slam it.

Raising her left leg, she brought it down on the monster’s neck and twisted it, cracking its neck. Hearing a hiss to her right, Esmé dodged the flying night creature with a sythe and raised her hands to fire, fire balls at the wings of the monster. One hit one wing and it screeched in pain, flying towards her with the one wing it still had.

Esmé dodged its sword that landed on the snow next to her and got on her hands to land a spin kick to its head.

Discombobulated, Esmé returned to her feet and quickly grabbed its head smashing it against her knee than kicking it away. Conjuring up her magic to make a knife, Esmé ran to it and stabbed the side of its head.

Removing her knife, she turned to see the last few demons were killed by the others and sighed, then falling to her knees holding her side, as she felt the pain from her previous wound.

“Esmé!” Sypha called as she and the men rushed over.

Esmé looked up with one eye and saw that a demon was still alive. It was flying towards them and Esmé noticed that it’s flapping was too quiet to not be detected.

“Watch out!” She yelled out weakly to them.

She raised her hand and released a fire ball at it and the demon screeched as it landed with a heavy heap. Feeling a bit faint, Esmé felt her body grow heavy as she tilted to the side.

Her body was caught by Alucard as he let one leg rest on the snow while the other was holding her up and Sypha knelt by her to lift up her shirt to look at her wound. Alucard rested her body on him and he looked down at her worriedly.

“Fuck, that hurts like hell!” Esmé hissed as she felt the bandages of where her scratch mark from that demon was when they first met.

“She’s reopened her wound. I can stop the bleeding, but, she mustn’t fight again until she is healed.” Sypha instructs as she took some bandages out of her cloak.

Once she was rebandaged, Esmé winched from the pain and held it. Alucard gently removed her hand.

“Don’t touch it, you’ll only make it worst.” He scolded gently.

“Yes, mother.” Esmé joked. Alucard gave her a small smile.

Alucard helped her up and walked her to the wagon. Helping her inside, Esmé laid back against the wagon and Alucard sat next to her. He pulled a blanket over her and Esmé smiled in gratitude.

The next couple of hours went by and Sypha looked behind her to watch the two sleeping figures in the wagon.

“We’re almost to the next town, think we should wake them?” Trevor asked popping his stiff shoulders.

Sypha looked at him a second and shook her head.

“Let them sleep until we reach town.” Sypha said with a smile as she saw the position her two allies were in.

Esmé was curled up on Alucard’s shoulder, snoring softly as the dhampir’s head was lying on top of hers with one leg pulled up to his chest.

“I guess, even assholes like him, can have a heart.” Trevor mused as Sypha giggled softly.

“Are you speaking from experience?” She asks and Trevor raised an eyebrow at her.

“I’m not an asshole to everybody.” Trevor defends.

“Then why is most of your stories always start off with you getting into a fight in a bar. It’s like the start of a bad joke.”

“I’ve already told you it’s because, the people there are assholes. I’m telling you it’s a Belmont curse.”

“Sure it is Belmont. Sure it is.” Sypha laughs.

Esmé snuggles a bit closer to Alucard and the dhampir rubbed his cheek in her soft hair. He peeks open an eye to look down at her and smiled, snuggling into her hair more.

$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$

I don’t own any gifs or Castlevania related things just my oc Esmé and that’s it.

End of Part 2

1 // 2 //

#black reader #black!reader #castlevania!alucard x reader #castlevania #castlevania x reader #fanfiction #my writing #alucard #Netflix Castlevania #adrian tepes #adrian tepes x reader

30 notes · View notes

pact-mom-kyrie · 4 years

Text

Hey after a year I wrote a thing. I called it “Brooding nerds“ because is about Alesso (sniper, priest of Grenth) being broody after the event of Hall of Chains. He got some weird powers because hey, he had been dead once before, in Queensdale. He feels alienated. Fron his brothers, from the guild, from everything. So his brother Enzo (mesmer, nerd) goes to talk to him.

Shout out to @disaster-bi-canach for always being there. I mention her main Sinéad here. Go and read all her stuff. Is really good.

Also HAPPY FANFIC DAY!!!

-----------------------------------------------------------------------

The nights on Istan were cold, or at least the wind blowing up Champion’s Dawn made him feel like it. The little town was gleaming under the moonlight, pretty like a painting with Churrhir cliffs beyond.

This was the ancient homeland, thought Alesso. Or at least part of it. He was not knowledgeable enough about the story of Zephaniah, he has bearely heard the story of his ancestor, the man he had only known as Zephare. The only thing he knew for sure was what Koss had said to him: “Another touched by the gods?! By Dwayna, never knew a child of Zephaniah could get this pale, huh?”

Somehow it hurt. But he didn’t say anything. Koss seemed like the kind of nosy grandpa he had never known. Salva noticed though and glared at the old man. Somehow the judgmental gaze of sweet, kind Salvatore made him feel guilty, or at least act like it.

It felt nice, but it was not enough to make him feel better.

That was the reason behind him being sit down, brooding on his own in a cliff, reaper-forged rifle by his side. He had given the excuse of going up just to shoot any awakened that dared come close to the town. But there were none, otherwise, he would have seen them walking through the plains or the breach… that was kilometers away.

Such accuracy was unnatural.

“The eyes of a god” Maesta said while they were in the Priory. He only thought it was about the fact that now they shone like embers, but he realized soon enough that it was something more terrible than that.

When he shot an awakened soldier.

From the cliffs.

With his eyes closed.

“Now you’re just fuckin’ cheatin’ partner” Exclaimed Johnny, his voice a mixture of anger and excitement.

Alesso knew that yeah, he was cheating. But he couldn’t stop it. He had been dead twice, and that allowed him to gain some weird boon, and it felt extremely weird. After all, who else could say they had held a tiny bit of that kind of power?

All of sudden, a portal appeared by his side, and from its glimmering depths, a figure appeared. Tall and aristocratic.

“Good evening, little brother, nice weather for alienated brooding isn’t it?” Lorenzo has managed, after all their years as adventurers, perfected the art of princely sneer. Alesso glared at him, but could only mumble a weak curse. Years ago, he would have said “Yeah, fuck you”, and close himself up. But not now. Not like before.

“Don’t you have an entire observatory to read? Or did you run out of paper for interviewing zombie grandpa?”

The mesmer almost laughed, but he just gasped as if scandalized “Don’t call Koss Dejarin like that, young man” he faked the intonation of a scolding mother “he is not your grandpa!”

Alesso snorted, his devilish laughter barely escaping his lips “So you’re accepting he is a zombie, right?”

“Well, to be honest...” Enzo got lost in thought for a second, half-joking, half-serious “Awakened have peculiar characteristics, and have different needs from other types of risen-type creature, so they belong to their own category in Howard’s classification of unde-”

“You fucking nerd” The sniper rolled his eyes, huffing slightly “Whatever, tell everyone I’m ok, just thinking of stuff and… stuff”

The redhead sighed deeply and sat down, looking slightly distraught. “Oh no, I came here because I am worried, you little twerp. You’ve been way too quiet and sullen. That is not normal”

“What is normal then?” Claimed Alesso, wiggling a bit far from his brother. He was slightly scared, not ready to face any of his siblings, and tried to mask his fear with annoyance.

It wasn’t working.

“You being with us, smiling when no one looks, competing with Johnny over shots, praying for the fallen of Elona, just...” Enzo looked down, into the town “not like this, not as if we still were the same idiots running around Queensdale”

Alesso winced. Queensdale. It had been five years, it used to feel like a month ago, and now it felt like yesterday.

“Gyro behaved the same when I came back this time. He checked my pulse, he looked at my pupils, almost asked me for a blood test, as if he believed I was… as if I am-”

“You are not dead, Alessandro Zeppeli” The voice of Enzo broke a bit as if he was trying not to sob “You re here, with us. Still the same fool that tried to wrestle a spider queen, still the same child that broke into the home of Thomas Silvertogue to learn how to be a spy”

Those words felt like a knife stabbing his heart. Lorenzo was not the kind of man who broke easily, even if his emotions were there for everyone to see. It was not simple nostalgia, but a sort of awed reminiscence, and Alesso could not help to feel it too.

“I’m scared” He murmured. It would have been better if he didn’t remember the last time he had said that. The sight of the ashes of Commander Steinbrecher in an urn, the greatest hero of all Tyria, had sunken his heart into the abyss of terror.

“I know” Enzo replied softly “The letter you gave me. Maesta… she wrote about everything”

Alesso lowered his head, feeling smaller. Silent in his own uncertainty. He had a snarky comment ready, but he felt too tired to say it. He was tired of hiding his thoughts behind the words of an asshole.

His brother sighed “You didn’t read it” It was not a question “You had a letter from a noble of Kryta, an agent of the Shining Blade, and didn’t even peek under the seal, knowing it may have some valuable intel. Thank you”

“What? She is my friend. Besides I don’t know if she had enchanted it or something” the thief tried to explain, not ready to show how much he cared about their relationship “Also I don’t wanna read the correspondence of someone whom actually thinks you are hot enough to fuck”

Lorenzo scoffed, no doubt rolling his eyes. “There were no details of that kind if you are interested, dear brother. Actually...” His tone changed to a more solemn one “She was asking for an explanation about… the way I said goodbye in Lion’s Arch”

The sniper raised his gaze. That was not a good memory, if anything, it was extremely awkward to remember Enzo being a jerk towards anyone, more so the woman he loved. “Did she break up with you via letter? I mean you mocked her for being emotional...”

“I am perfectly aware of what I did and I am ready to face punishment for my actions” Once more, the princely manners return “but that is not the point, as a matter of fact, the letter made me realize that we have something in common”

“That we deserve a slap for being assholes in serious moments?” Alesso raised an eyebrow, cringe clawing his heart. Enzo looked surprised, not ready for such a display of painful self-awareness.

“No, not that. Maybe a bit of that, but this is something completely different. Something we cannot… solve, so to speak” Enzo looked above them, gazing at the starry sky, “She wrote you were given a portion of Grenth’s power. As well as she did, but since you’ve been to his realm twice, your abilities got… stronger”

The eyes of a god. The reason for his accuracy, his eyes changing, now gleaming in the darkness.

“Here is the question, Alesso: do you think you’re the only one who has felt the power of a god running through his blood?” It was a serious question. Way too precise. He would have expected it from Salva, or from Commander Sirhasi, but not Lorenzo. Then again, he had the bad habit of underestimating Lorenzo.

“I think so. I am the only one who has been so close to the gods...” he stated with unnerving confidence “Damn now I feel like an arrogant little shit”

“Well you arrogant little shit!” the mesmer exclaimed joyfully, opening his arms “You are SO wrong I could write a whole treatise on how wrong you are. But since I love you so much, I will give you a short version: I have felt the power of a god too, and it was fucking awful”

And so, Alessandro Zeppeli, a descendant of the house of Zephaniah, Lightbringer of the Order of Whispers, opened his mouth and gasped like a fish out of water. Because he had no idea what his brother was talking about.

“W- what? When? Why?!” He almost yelled, more confused than ever. He looked all around him, somehow waiting for someone to appear, to confirm it was all a joke at his expense.

“Do you remember the battle in Lion’s Arch against the minions of Zhaitan?”

How would he forget that? He had spent days with Ihan and Joseph cleaning the city, trying to heal his sadness with risen’s blood. Until Commander Sirhasi asked if he was alright and he ended up crying like the child he was into the norn woman’s bosom.

“Yes, that face tells me that you do” Enzo whispered. Maybe lost in his own memories of those awful times. “Steward Gixx told Magisters Irene and Gialinn to help him with a relic of Balthazar. He thought that someone had to wield its power and since it was a human god...”

“It had to be a human, and there were no other nerds close to you” he muttered.

“Yes. I had to carry a part of the spirit of a god of fire, fury, and mass murder. As powerful as I felt, it was not a good experience. I thought nothing of it later, just a weird experience in an extremely hard time. Until Balthazar returned..” he lowered his head, while Alesso put the pieces together in his head.

“Whatever remained of the fucker within you, resonated with him, then” The sniper stated, only understanding the implications a second later “So your behavior, the fire that sometimes escaped from your illusions… that was Balthazar...”

Enzo nodded “Yes. One time I spat molten embers, one night I cried fire, and sometimes I just wanted to kill someone. Anyone. And I hid it all from everyone but my colleagues of the Priory”

“Well shit, even I didn’t saw that coming, except the part when you almost scared Cesare to death, of course,” Alesso looked at his brother, making him recoil slightly “Did you use your illusions to hide? Because you are good, but not that good”

“You rude prick. I happen to be that good” Lorenzo sneered “I was scared of any of you realizing it, I didn’t want you t think I was going to join the Zaishen or something like that”

Alesso moved closer to his brother “I get it... but if there was anyone of us who would have joined that prick, it would have been anyone but you” he saw the mesmer smiling, moved by his trust “After all, the stick in your ass wouldn’t let you bend the knee towards that monster”

“Fuck off” the strange laughter of Enzo pierced the night, sounding like a weird harpy in the cliffs “The point is: you are not alone, dumbass. Your god loved you. Maybe all that happened is sad, and I cannot imagine how you feel about it but...” He sighed and hugged Alesso from the side “You are still out little brother. The one who creeps us out because he looks a lot like dad. You’re part of the best and strongest guild in Tyria. The weirdest guy of the whole Pact...”

Now it was the turn of Alesso to laugh, like a tiny devil mocking Champion’s Dawn “I get it, you old cheesy geezer” He returned the hug, and felt his loneliness fading away “Thank you, really”

“I know, I am amazing. You are welcome” The fake pride of Lorenzo was even worse than his stupid smile, and he knew it “No, but in all seriousness, it is alright. You can tell me every time you feel bad about your existential crisis, at least regarding your godly issues. You’re my brother, and we are very similar....”

“Ew. Don’t remind me that. Makes me wanna hide under a rock” Alesso broke the hug, stood up, and took his rifle before looking up to the sky, smiling “Maybe Grenth is gone but... I feel I can still carry his will as long as I am with you, my family... bunch of losers”

Lorenzo also stood up, stretching his back “You better. Without you, we wouldn’t be as good as we are. Also, I wouldn’t be able to fulfill my main familial obligation without you”

Knowing what kind of obligation he was talking about, Alesso sneered and said a single sentence. “To keep Cesare humble? Alright. Seems all this ‘Hero of Three Nations’ thing has started to go to his head, do you have a plan?”

The redhead smiled, malice covering his face “Oh yes, it includes portals. Lots of portals” he stated while opening one by their side.

“I may have an idea, but you lead the way”

The two brothers entered the shimmering pond of light, and for a moment there was nothing but peaceful silence in Istan.

Until the shriek of a heroic guardian pierced the night.

#Them Boys #Alessandro Zeppeli #Lorenzo Zeppeli #My writing

12 notes · View notes

inhalingwords · 7 years

Text

Here’s my @langblrsecretsanta post for my giftee @noerttiprinsessa! It’s a selection of random funny/cute/interesting words and phrases in Finnish that I hope will prove useful :)

🎉🎉Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2018!🎉🎉

ökkömönkiäinen // a creepy-crawly, an (unindentified) bug/insect

Hyi hitto, sun hiuksissas kiipee joku ökkömönkiäinen! (colloq.) // Ew yuck, there’s some creepy-crawly climbing in your hair!

yökyöpeli // a night ghost/wight/spook, a person who stays up late, a night owl

Minun pikkusiskoni on oikea yökyöpeli: hän ei mene koskaan nukkumaan ennen aamukahta, ja hän valvoo usein koko yön katsoen Netflix-sarjoja putkeen. // My little sister is a real night owl: she never goes to sleep before two in the morning, and she often stays up all night binge-watching Netflix series.

unikeko // a dormouse; a sleepyhead (lit. “a sleep-heap, a sleep-mound”)

Unikeko on pieni nisäkäs. // A dormouse is a small mammal. No niin, unikeko, nouses nyt sieltä sängyn pohjalta! (colloq.) // Alright, sleepyhead, get up from the bed already!

pullahiiri // a “pulla”-mouse, someone who really likes “pullas” (= Finnish sweet rolls/buns) and other sweet pastries/cakes/etc., so someone who has an insatiable sweet tooth

Pakko myöntää, että olen aikamoinen pullahiiri. // Gotta admit, I have quite a sweet tooth.

nöpönenä // a small, cute nose (a button nose?)

This is often used as a term of endearment (for partners, children, babies, animals...) just as much as it’s used to describe an actual nose that happens to be small and cute.

Nallella oli suuret, ruskeat silmät ja pieni nöpönenä. // The teddy bear had huge, brown eyes and a small, cute nose. mun pikku nöpönenä (colloq.) // my little button nose (as an endearment)

höpönassu // nonsense-face, funny face

Another cute term of endearment (for partners, children, babies, animals...).

Mitäs mun pikku höpönassulle tänään oikein kuuluu? (colloq.) // How’s my little cutie today?

limanuljaska // a slimy spike-cap; a slimeball, a slimy, unpleasant person (often someone who is handsy and gross)

Limanuljaska on eräs sienilaji. // The slimy spike-cap is a type of mushroom. Ethän sinä sellaista limanuljaskaa voi alkaa tapailemaan?! // Surely you can’t start dating such a slimeball as him?!

kermaperse // a cream ass, a snob, a person who has been spoiled rotten and expects to get whatever they want, often rich, materialistic and/or disdainful

uusavuton // a new(ly)-inept, a new(ly)-helpless, a person (usually of the younger generations) who is incapable of taking care of basic household chores and other things related to everyday life

Uusavuton nuori on täysin hukassa kodinhoidon suhteen. // A “newly-helpless” teenager/young adult is absolutely lost with housekeeping.

härpäke // a gizmo, an (unidentified) device/gadget (colloq.) hilavitkutin // a thingamajig, an (unidentified) device/gadget (colloq.)

kotikoti, kotikoto // a home-home (your childhood home and/or the house where your parent/s live/s) (colloq.)

Käydään kotikodon kautta, mun täytyy viedä äidille yks juttu. (colloq.) // Let’s stop at home-home on our way, I need to take something to Mum.

porukat // one’s folks/family/parents (literally, “groups, gangs, crowds”)

Me vietetään joulu yhdessä porukoitten kanssa. (colloq.) // We’re spending Christmas together with my/our folks.

maalaisjärki // rural sense, country sense, common sense

Kyllä maalaisjärjenkin jo pitäisi sanoa, ettei humalassa hypätä rattiin. // Even common sense should tell you that you don’t jump behind the wheel when you’re drunk. (= that you don’t drive while drunk)

tuuri, tsäkä // fortune, (good) luck

käydä tuuri/tsäkä // to get lucky, to have something good/lucky happen to you käydä huono tuuri/tsäkä // to have a bad luck, to have something bad/unfortunate happen to you olla tuuria/tsäkää // to have (good) luck olla huono tuuri/tsäkä // to have bad luck

olla (ihan) hiilenä // to be (all/totally) as charcoal (colloq./slang), to be angry, to be furious

menettää hermo(t) // to lose one’s nerve(s), to lose one’s temper, to become angry, to get frustrated pimahtaa // to blow up, to flip; to get broken

Käskin Kaitsun painua vittuun ja hän pimahti täysin. // I told Kaitsu to fuck off and he totally flipped. Tietokone tais pimahtaa. (colloq.) // The computer seems to have crashed/died.

olla täpinöissään // to be aflutter, to be excited, to be giddy with anticipation olla tohkeissaan // to be beside oneself with anticipation, excitement, and/or nervousness

revetä (nauruun) // to tear, to rip, to rupture (into laughter), to break out laughing hajota // to break, to fall apart, to break out laughing, to totally lose it in a laughing fit (colloq./slang)

vinkeä // unusual (in a positive sense), goofy, jovial, particular

kimurantti // difficult, complicated monimutkainen // “with many turns/curves/bends”, difficult, complicated

härö // weird, odd; slightly dirty/obscene; also, a Finnish surname

Nämä esimerkkilauseet ovat aika häröjä, mutta ihan sama. // These example sentences are quite odd but whatever. No tää kaula-aukko on vähän härö, mut ei täs paidas muuta vikaa oo. (colloq.) // Well, the neckline is a bit obscene but there’s no other problem with/flaw in this shirt. Klaus Härö on suomalainen elokuvaohjaaja. // Klaus Härö is a Finnish film director.

pöhöttynyt // puffy, bloated (especially in the face, in the morning after a late night/partying/etc.)

nippanappa / nippa nappa // just, barely (colloq.) nipin napin // just, barely (colloq.) niukin naukin // just, barely (colloq.)

kipin kapin // quickly

vuodelta/vuosilta nakki (ja papu) // from the year/years of wiener/sausage (and bean), old and dated (colloq.) aataminaikainen // from Adam’s age, (really) old, ancient (colloq.)

olla kaiken pahan alku ja juuri // to be all evil’s beginning and root, to be the root of all evil

ei liikauta evääkään // to not move even one fin, to not do anything (often used when criticizing someone else for being lazy and/or incompetent) ei jaksa evääkään liikauttaa // can’t make the effort to move even one fin, to not have the strength to move even one fin (often used when talking of oneself being tired or lazy)

Minä joudun tekemään kaikki kotihommat, Jalmari ei liikauta evääkään. // I have to do all the housework, Jalmari doesn’t move even one fin. Olin eilen illalla niin naatti, etten jaksanu liikauttaa evääkään sen esseen eteen. // I was so tired last night that I couldn’t move even one fin for that essay.

hippulat vinkuen // with “hippulas” squeaking, in a hurry (colloq.) (humoristic/cliche)

The word “hippula” has many interpretations: decorations or other objects on a sleigh or carriage, testicles, shoe strings made of leather, slippers.

koko konkkaronkka // the whole group/gang/crowd

This expression is a loan from the Swedish “hela konkarongen”.

tenkkapoo // a problem, a dilemma, a Situation™

Another loan from Swedish, where “tänka på” means “to think about”.

tilpehööri // assorted goods, (unidentified) stuff, things, paraphernalia, bits and bobs (from the Swedish “tillbehör”)

tuhista // to snuffle, to sniffle, to puff

köllöttää, köllötellä, kölliä // to lie down relaxing and taking it easy pötkötellä, pötköttää // to be lying down, to rest (’pötkö’ = stick, bar)

killittää // to stare intensely (often used of kids/babies)

fiksu ja filmaattinen // smart and cinematic, smart and presentable/good-looking

This is one of those cliched stock phrases, like in English you have stuff like “tall, dark and handsome” and “young, wild and free”.

Aivan varmasti pääset mukaan, sinähän olet niin fiksu ja filmaattinen! // Of course you’ll get in/will be included/get to go along, you’re so smart and cinematic!

Älä itke ruma lapsi, ota rusina. // Don’t cry, ugly child; have a raisin.

This is a saying, of origins unknown(?), that you can say to anyone who’s disappointed/upset/frustrated/etc. It’s used in a joking manner. There are also multiple other versions of this saying, including:

Älä itke ruma lapsi, huomenna ostetaan naamari. // Don’t cry, ugly child; tomorrow we’ll buy a mask (for you). Älä itke ruma lapsi. Maailma muuttuu paremmaksi. Ehkä muuttuu, ehkä ei, olet ruma anyway. // Don’t cry, ugly child. The world will change for better. Maybe it will, maybe it won’t, you’ll stay ugly anyway.

Kyynel. / No voi kyynel(!) // A tear(drop). / Oh, well, a tear(drop)(!)

Arguably the best sarcastic comeback to anyone complaining excessively and/or about an insignificant matter or being overdramatic. Often accompanied by an eye-roll. (For maximum level sarcasm, you can drag the tip of your index finger down one cheek in imitation of the path of a teardrop as you’re saying this.)

(ihan) aikuisten oikeasti // (totally) adults’ really, (totally) for real, seriously

mennä päin puuta/mäntyä/honkia/pöpelikköä/prinkkalaa/persettä/vittua // to go against a tree/a pine-tree/pine-trees/a thicket/the Brinkkala Mansion/an ass/a cunt, to go wrong, to fail, to fuck up

Minulla oli eilen syyslukukauden viimeinen ja tärkein tentti, ja se meni tietenkin ihan päin persettä. // Yesterday, I had the last and most important exam of the autumn term and I completely effed it up of course.

painua pehkuihin // to press oneself/sink into the straws, to hit the hay, to hit the sack, to go to sleep

Kello on jo yli yksitoista, minä painun pehkuihin! // It’s already past 11 o’clock, I’m going to sleep!

antaa kenkää (jollekulle) // to give shoe (to sb), to fire sb

Kappas keppanaa! // Well, (would you) look at that! (slightly cliche/humoristic tone)

A: Ai kato perhana, tossa alhaalla se nimi lukikin! // A: Oh damn, look, it says the name right down there! B: No kappas keppanaa! // B: Well, would you look at that!

Ei siinä kauan nokka/nenä tuhissut. // A beak/nose didn’t snuffle long at it/doing it. It didn’t take long.

Ei siinä kauaa nokka tuhissu ku me vietiin ne pahvilaatikot sinne ulos ja saatin koko homma pakettiin. (colloq.) // It didn’t take long when we took those cardboard boxes outside there and wrapped it all up (= ended the whole thing with that).

pitää mölyt mahassaan // to keep the noises/clamours inside one’s stomach, to stay silent and swallow one’s anger, to not criticise/call names/complain

Itse kukin voisi oppia pitämään mölyt mahassaan! // Each could learn to swallow their anger and stay silent!

Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi. //Good Thomas brings Christmas, bad Canute/Knut takes it away.

This saying refers to Thomas the Apostle and Saint Canute, King of Denmark.

In Finland, December 21 (the Feast of St. Thomas) has popularly been considered to be the day when Christmastime begins. January 13 (St. Knut’s Day) on the other hand is considered to be the day when Christmastime ends (historically, Jan 13 was the day that marked the end of Christmas Peace according to Nordic legislation).

Jaakko heittää kylmän kiven veteen. // James throws a cold stone into the water.

This phrase/concept makes reference to James the Greater, one of the twelve Apostles of Jesus.

The metaphorical throwing of the stone happens on July 25 (the feast day of St. James), which is considered to be the day when the weather starts cooling and the swimming season begins to draw to a close.

Kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen, pääskysestä ei päivääkään. // The Eurasian skylark, a month till summer; the chaffinch, half a month; the white wagtail, a little bit; the swallow, not a single day.

This old saying/rhyme references various birds commonly seen in Finland and supposes that when you first see each of these birds, you can guess how long it will be until summer comes.

#langblrsecretsanta2017 #langblrsecretsanta #langblr #finnish langblr #noerttiprinsessa #coming up with example sentences is hard why did i do that???

20 notes · View notes

helmilemmikki · 6 years

Text

London calling

Paluu the Metropoliin sujui rauhallisesti. Pirkkalan lentokenttä on kyllä mitä mainion: Tampereen rautatieasemallakin on aina enemmän melua ja melskettä. Koneeseen kävellään suoraan terminaalista eikä kiitoradalle rullaamisessa kulu kauaa. Välilasku Helsinkiin ja pian olinkin jo Heathrowlla.

Yhden kotona nukutun yön jälkeen koitti viikon paras päivä. Iltapäivällä Bilingualism & Multilingualism -moduulissa aiheena oli kielipolitiikka, eli allekirjoittaneen suosikkiaihe. Miguel-ope edustaa UCL:n henkilöstön temperamenttisempaa osastoa, ja opetus tempasi mukaansa niin kuin usein ennenkin. Illalla kuitenkin oli luvassa päivän päähetki. Poikaystävä J saapui Itävallasta vihdoinkin saarivaltioon! Metroaseman ovilla odottaessani aika tuntui matelevan, mutta lopulta odotus palkittiin. Juhlistimme jälleentapaamista risottoillallisen äärellä kuuden viikon etäjakson jälkeen.

Muuten viikko kului normaaliin tapaan opiskelun ja Suomi-koulujuttujen merkeissä. J:n seura ja kokkaustaidot olivat kuitenkin erinomainen lisäbonus, ja ehdimme hiukan käydä tutustumassa lähiympäristöönkin. Monet varmasti ajattelevat ulkomaille muuton olevan yhtä nähtävyyksien katselua: kyllähän täällä Lontoossa riittäisi museoita ja muuta nähtävää jokaiselle päivällä. Asia ei kuitenkaan ole ihan niin yksinkertainen. Ensinnäkin, uuteen maahan asettuminen vie muutaman kuukauden ajan oman veronsa. Ihminen ei yksinkertaisesti ehdi katselemaan nähtävyyksiä, kun pitää ensin opetella, mistä ruokakaupasta saa mitäkin ja mikä bussi kuljettaa töistä kotiin. Alkuvaiheen jälkeen iskee myös arki: omaan rutiiniin on helppo jäädä kiinni, ja töissä tai opiskellessa kuluu ihan yhtä paljon aikaa kuin kotimaassa asuessakin. Viikonloput ovat tietty useimmilla vapaita, mutta Lontoossa ainakin museot ovat silloin niin tupaten täynnä väkeä, että ei sinne uskalla mennä edes kurkistamaan.

J:n kanssa päätin kääntää hiukan viikkorytmiä, jottei toistaiseksi lomaileva parempi puoliskoni ihan ikävystyisi minun keskittyessäni etnografisen tutkimusmetodin saloihin. Lisäksi sain hänestä tietenkin myös itse erinomaisen tekosyyn lähteä tutustumaan lähiseutuun. Paine paikkojen näkemiseen on kasvanut huomattavasti sen jälkeen kun päätös muuttaa Suomeen oli tehty! Teimme retken muun muassa Borough Market -ruokatorilla ja Whittard of Chelseassa Covent Gardenissa juomassa (ja syömässä, nam nam) iltapäiväteetä. Seuraavana päivänä suuntasimme Hackney Wickiin bouldering-kiipeilyhalliin. (Vaikka keskityin lähinnä ihailemaan J:n suoritusta seinällä, ovat omatkin käsivarteni sen verran kipeät kokeilemisesta, etten ole aivan varma, saanko kirjoitettua tämän tekstin kerralla loppuun.) Hackney Wick osoittautui melkoiseksi hipstereiden tyyssijaksi, ja nautimme myös lounasta kanavan äärellä.

Edessä on vielä ainakin päiväreissu Brightoniin tapaamaan tuttuja ja ihailemaan merta, ennen kuin J:n on aika suunnata takaisin Manner-Eurooppaan. Sen jälkeen seuraava tapaaminen onkin oletettavasti jo Itämeren äärellä, eli Helsingissä.

#expatblogger #london #boroughmarket #hackneywick

0 notes

innonurse · 6 years

Link

#himss europe #finland #human driven #data economy

0 notes

opiaatti · 5 years

Text

Kiirastuli

Pappi teki ristinmerkin kävellessään käytävän maalausten ohi. Hän meni hyttiin valmistautumaan illan toimitukseen. Laivaan oli tulossa vääräuskoisia. Pappi viikkasi kaavun sängylle ja asteli ikkunan eteen. Manner ei vielä näkynyt horisontissa.

Viereisessä huoneessa miehet pakkasivat reppujaan. Maalla ei viivyttäisi kauan. Kaikki eivät poistu laivasta. Yhden miehen nenästä alkoi taas valua verta, kahdeksatta kertaa tänä aamuna. Hän syytti tuohtuneena huumeita ja hermostui vain entisestään toisen yrittäessä rauhoitella tätä. Tilanne äityi kestämättömäksi kolmannen osapuolen osallistuessa tyynnyttelyyn ja tarjotessa käytettyä nenäliinaa. Verta oli valkoisilla lakanoilla ja kolmessa minuutissa se oli jo imeytynyt patjan syvimpiin kerroksiin.

“Tämä on jo kahdeksas tässä kuussa! Hiro, sinä tiedät, mitä ajattelen tästä!”

“Ei ole kahdeksas! Viides korkeintaan!”

“En puhu ruumiista vaan patjasta!”

“Ostamme uuden heti, kun pääsemme maihin.”

“Ihan kuin sinä rahojasi patjaan käyttäisit!”

“En käytäkkään”, Hiro käveli hytin ovelle, “vaan jonkun toisen.”

Siivooja puri hammastaan. “Voin pestä lakanat, en rahojasi!”

Kannella oli hiljaista lukuunottamatta meren kohinaa, ja lankkujen jatkuvaa narahtelua, vaikkei silmillä voinut erottaa ristinsielua. Ruorissa torkkui yksisilmäinen jalkapuoli. Hänet oli vedetty kölin alta vuosia sitten, kaksi kertaa. Laivan pohjan kotilot olivat puhkaisseet silmän, ja jalka oli amputoitu tulehtuneen haavan takia. Mies ei ollut puhunut kertaakaan amputoinnin jälkeen. Häntä kutsuttiin lakonisesti nimellä Köli.

Laivakoira laukkasi purjelaivan takaosaan. Kapteenin hytin kaksoisovet avautuivat. Kapteeni oli suutelevinaan jonkun kättä ja viittasi kohteliaasti poistumaan ennen häntä. Tummansiniseen samettiin pukeutuneen kapteenin harmaat kasvot kääntyivät haikeaan hymyyn. Vuodet olivat painaneet jälkiä hänen kasvoilleen, ja merituuli syventänyt uurteita, muokannut karttaa, jonka miehen vaimo oli joskus tuntenut läpikotaisin.

“Kuinka kauan vielä, Fredrika?” kapteeni huusi ylös tähystäjälle.

“Vajaa puoli tuntia.”

Käytävälle astuessa ensimmäinen hytti oikealta kuului kapteenin pojalle Mercurylle. Hän oli tumma, harteikas ja arvaamaton. Hän teki punnerruksia kapteenin astuessa sisään.

“Alle puoli tuntia.”

“Entä sitten. En aio poistua laivasta.”

“Sinun täytyy. Minä käsken.”

“Menisit itse! Sinä se tarvitset seuralaista.”

“Minulla on seuralainen.”

“Isä, Lydia on ollut kuolleena jo kohta kymmenen vuotta!”

“Sinä olet täällä hytissä yksin kuolleempi kuin hän, vaikka olet tietääkseni elossa!”

“Häivy!”

“Minä olen kapteeni ja annan käskyt täällä!”

Lääkäri keskeytti kiivaan keskustelun.

“Anteeksi Herra Kapteeni! Saanen ilmoittaa suru-uutisen. Rico löytyi tänään hytistään kuolleena. Oli ollut vääntöä Hiron kanssa.”

“Kuka helvetin Rico?” Mercury ja Kapteeni katsoivat lääkäriä kysyvästi.

“Eräs lainsuojaton, joka tuli mukaan Zaltasta, Herra.”

“Heittäkää laidan yli”, Kapteeni kiirehti sanomaan.

“Hoidan asian.” Lääkäri poistui. Isä kääntyi poikansa puoleen.

“Mercury, voitko selittää, mikä sinua vaivaa? Luulisi sinun kaltaisesi nuoren miehen kirmaavan naisten perässä mielihyvin.”

“Väitätkö, että minun tarvitsisi juosta heidän perässään? Fredrikakin kuolaa perääni kuin nälkäinen leijona!”

“Hyeena tai puuma olisi kuvaavampi. Sinun käsityksesi naisista on täysin vääristynyt!”

“Paraskin puhuja!”

Satamassa kaikui nauru, musiikki ja kalamyyjien yritykset houkutella asiakkaita. Kaupungin vanha osa näkyi kokonaisuudessaan laivan kannelta. Se oli täynnä sokkeloisia kujia sekä jos jonkinlaisia vaeltajia. Kaikki etsivät kunniatta omaa osaansa nautinnosta ja rikkauksista. Eräs pahaa aavistamaton poikajoukko etsi tietään laivalle. He toivoivat pääsevänsä töihin, ja ennen kaikkea tietysti saavansa palkkaa.

“Emmekö voisi viettää yötä satamassa ja hypätä laivaan vasta aamulla? Tuskin meitä edes otetaan nyt vastaan.”

“Missä kuvittelit meidän nukkuvan? Satama vilisee rottia ja varkaita.”

“No minä kun en ajatellut nukkua ollenkaan! Pojat hei, tuolla se paatti on!”

Pojat seurasivat, kun merimiehet laskeutuivat köysiä pitkin laiturille sitomaan laivaa. Ilta-aurinko antoi laivan pinnalle kullanruskean sävyn. Laivan kylkeä koristi kultainen nimilaatta, jonka ainoastaan Jonathan, pojista vanhin, osasi lukea. Kii-ras-tu-li, hän tavasi mielessään. Outo sana. Pojat kiihdyttivät askeliaan kohti laituria lumoutuneena mastojen korkeudesta ja laivan ylevästä olemuksesta. Johnathan, Terry, Dave, Kiko ja Gray katsoivat vuoroin laivaa ja vuoroin toisiaan.

“Ohoi! Mitäs te maakravut? Ettekö ole ennen laivaa nähnyt?” Eräs Hiron tovereista huusi pojille. Hänen virneensä paljasti kaikki viisi mustaa hammasta. Pojat seisoivat paikoilleen kangistuneina. Tämä mies ei ollut kuninkaallisen laivaston palveluksessa. He eivät olleet odottaneet näin epävirallista vastaanottoa. Terry kuitenkin esitteli itsensä muiden seuratessa varautuneina.

“Voimme aloittaa työt heti! Voitko näyttää kuinka laivaan kiivetään? Saammeko tavata kapteenin?”

“Vai olette te töihin tulossa. Luulen, että kapteeni ei ota teitä vastaan enää tänään. Hänellä on asioita kaupungissa.”

“Sallikaa minun johtaa teidät laivaan.” Hiro laskeutui köyttä pitkin tottuneesti.

Poikien seuratessa Hiroa laivaan, Mercury ja kapteeni tekivät jo matkaa sataman kapakkaan.

“Sain sinut sentään houkuteltua mukaan!” Kapteeni tuuppasi poikaansa kyynärpäällä.

“En ajatellut viettää sinun seurassasi koko yötä.”

“No et tietenkään! Sehän tässä on ideana!”

“Mitä sinä muka luulet, että löydän täältä? Elämäni naisen? Täällä on vain vanhoja huoria!”

“Ja mitä vikaa niissä muka on?”

“Kummalla meistä olikaan vääristynyt kuva naisista?”

“Tarkoitan, että sinun leikkikaluiksi ne sopivat vallan hyvin!”

“Muuten hyvä, mutta minä en tullut tänne leikkimään.” Tämän sanottuaan Mercury hävisi ihmisjoukkoon.

“Saatte nukkua täällä näissä riippumatoissa. Vaatii hieman totuttelua, mutta kyllä näissä nukkuu”, selosti Hiron toveri pojille. Hiro itse oli häipynyt papin kysyessä häntä hyttiinsä.

“Miksi laivassa on pappi?” kysyi Terry, joka oli edelleen pojista ainut suunsa avannut.

“Se on aivan tavallista. Merillä kun ei koskaan tiedä, millainen aallokko on vastassa. Todellinen merimies ei pelkää myrskyä vaan Herraa, joka myrskyn langettaa.”

“Te vain ette vaikuta kovin uskovaisilta?”

“No toiset uskovat enemmän kuin toiset, ja jotkut vain pelkäävät kadotusta.”

“Entä sinä? Mitä sinä uskot?” Terry jatkoi kyselyään.

“Minä uskon, että teidän olisi pojat parasta käydä unten maille.”

“Tapaammeko kapteenin huomenna? Eikö meidän tulisi esittäytyä?”

“Käykää nukkumaan! Teidät herätetään kyllä sitten, kun sen aika on”, mies ärähti ja lähti. Pojat jäivät öljylampun häilyvään valoon. Heidän varjonsa kiipeilivät ruuman seinillä kilvan iljettävien niveljalkaisten kanssa, kunnes lamppu sammui. Kauhu valtasi pojat. He olivat täysin ikkunattomassa varastotilassa, johon päiväsaikaan löysi tiensä vain muutama onneton valonsäde. Yöllä tila oli säkkipimeä. Pojat kapusivat riippumattoihin ja kääriytyivät aivan liian ohuisiin viltteihin. Kahdesta matosta kuului varovaista nyyhkytystä.

“Tarvitseeko meidän vielä kerrata? Onko kaikki selvää?” Hiro yritti tavoittaa papin harhailevaa katsetta. Pappi sipaisi levottomasti harmaita hiuksiaan ja rohkeni lähes sekunnin ajan kohtaamaan Hiron liekehtivät silmät.

“Hiro, tässä on paljon asioita joista emme ole sopineet etukäteen.”

“Tottakai Isä! Minä teen aina lennokkaita ratkaisuja. Kyllähän sinä sen tiedät!” Hiro taputti punaisen kaavun peittämää olkapäätä. “Kaikki menee hienosti! Sinä sen kun sytytät kynttilät ja siunaat!”

Uhri kiljui kuin sika, vaikka keuhkoista tuskin oli jäljellä mitään.

“Turpa kii! Turpa kii!” Mercury yritti hiljentää naista huonolla menestyksellä. Vasta isku kasvoihin sai naisen täysin hiljaiseksi. Mercury ei tosin lopettanut siihen. Lopulta hallitsemattomana purkautunut huuto herätti kadulla, roskakasassa nukkuneen punapään.

“Vähän hiljempaa siellä! Nyt on kuitenkin jo-”

Kadulle putosi alaston ruumis. Punapää nosti katseensa siitä nopeasti ylös. Parvekkeen kaiteeseen nojasi tupakkatakkiin verhoutunut Mercury. He katsoivat toisiaan yön pimeydessä ja tutkivat hiljaisuutta välillään.

“Hei sinä! Tule tänne!” kuului parvekkeelta.

“En tiedä haluanko tulla.”

“Onko sinulla yösijaa?”

“On. Nukun tässä.”

“Aivan, mutta ethän sinä enää nuku. Tule tai tulen hakemaan!”

Savukkeen katkuinen ilma hiveli ihoa pehmeästi. Kapakan melu ei tavoittanut huoneistoa, jossa Mercury kaatoi Scarletiksi itsensä esitelleen naisen kristallilasin täyteen.

“Asutko sinä täällä?” Scarlett kysyi, vaikka aavisti kysymyksen olleen typerä.

“Tämä on ensimmäinen, ja toivon mukaan myös viimeinen kerta tässä läävässä”, Mercury joi lasistaan, “vaikka kyllä tämä kadulla asumisen varmasti voittaa.”

Scarlett nyökytteli hajamielisesti katse pysähtyneenä pöydän reunaan.

“Tahdotko jotain vahvempaa? Tuolta kaapista löytyy vaikka mitä. Olisi sääli jättää ne tänne. Niiden omistaja kun tuskin kaipaa niitä.”

“Minä tunsin sen naisen.”

“Epäilen. Luulit minun asuvan täällä. Tuo oli sen sorttinen nainen, joka vehtaa kaikkien kanssa. Ei yksikään mies olisi muuttanut hänen luokseen.”

“Hän oli naimaton kirjanpitäjä.”

“Ehkä olikin, muttei täysin siveellinen.”

“Mistä niin päättelet?”

“Ensinnäkin siitä, että hän olisi halunnut rahat etukäteen. Toiseksi siitä, että hän vaikutti varsin ammattitaitoiselta.”

“Ai kirjanpitäjältä?”

“En viitsi mennä yksityiskohtiin, mutta pelkällä kirjanpitäjän palkalla ei osteta ihan näin hyvää vuosikertaa.”

Scarlett pyöräytti silmiään. “Et ole esitellyt itseäsi”, hän tokaisi täyttääkseen hiljaisuuden.

“Ajattelin, ettet ensivaikutelman perusteella välittäisi tutustua. Olen Mercury.”

“Vau. Olivatko vanhempasi tähtitieteilijöitä?”

“Isäni on merikapteeni ja hedonisti. Äitini on kuollut.”

“Otan osaa.”

“Älä suotta”, Mercury naurahti ja joi lasistaan. “Sanovat, että olen tullut äitiini.”

Kapteeni teki tilaa vanhemmalle rouvalle, joka ei ollut säästellyt poskipunaa sutiessaan. Paikallinen nuorisorikollinen oli päättänyt viihdyttää kapakan asiakkaita taikatempulla. Hänen ystävänsä hamusivat samalla kolikoita temppuun keskittyneen yleisön taskuista. Jotkut olivat jopa kaivaneet lompakkonsa avokätisesti esiin, valmiina lyömään vetoa pienen puupallon sijainnista. Kapteenia ei vanha temppu vakuuttanut.

“Huijareita. Roskaväkeä”, hän mutisi rouvalle. Melu alkoi käydä kapteenin korviin ja hän päätti siirtyä ulos polttamaan piippua. Se oli kuitenkin kadonnut tummansinisen samettitakin taskusta.

“Kuka helvetti!” Kapteeni tarttui taikuria kauluksista keskeyttäen taikatempun. Aiheutui suuri metakka. Yksitellen tajusi moni katsoja rahojensa hävinneen. Vanha rouva tiesi hetken koittaneen, hän lähti vähin äänin ulos, ja muutaman korttelin käveltyään sytytti tulitikun. Piippu menisi jo seuraavana päivänä myyntiin, mutta pitihän sitä kokeilla.

Varastotilan ovi narahti auki. Kaikki esittivät nukkuvaa paitsi Kiko, joka koisasi syvässä unessa vielä Jonathanin kiljaistessa.

“Hiljaa. Ei hätää. Teidät vain kastetaan laivan täysivaltaisiksi jäseniksi”, sanoi pojille tuntematon ääni. Pojat kannettiin riippumattoihin kiedottuina papin hyttiin.

“Onko Kapteeni vielä tullut?” kysyi Pappi arastellen.

“Ei. Hänellä ei sitä paitsi ole sananvaltaa minun toimiini”, kähisi Hiro.

“Mutta minä olen tässä mukana myös. En halua samanlaista jälkiselkkausta kun silloin Norigon jälkeen. Emmekö voisi vielä-”

“Kapteenille kertominen ei tule kuuloonkaan! Nyt vauhtia, hän tai Mercury saattavat tulla pian!” Hiro huusi merimiehille ja heitti nyytin olaltaan. Terryn pää kolahti lattiaan. Punaista steariinia valui pitkin kynttilänjalkoja.

“Eikö sinulla ole kylmä?” Mercury kysyi Scarletilta, jolla oli yllään vain rippeet ohuesta mekosta.

“Eikö sinun pitänyt olla joku, joka ei tuollaisia kysele?”

“Ai niin tosiaan.”

“Sattuuhan noita.”

Heidän huomionsa kiinnittyi kapakasta purkautuvaan väkijoukkoon. Kaikki olivat kovin vaillinaisia; Osalta puuttui lompakko, osalta hampaat. Kapteenin huuto oli muuttunut muminaksi ja ajatukset sataman yötä hämärämmiksi. Mercury ja Scarlett taluttivat vastahakoisen Kapteenin kauemmaksi muista.

“No piippu piippu, joo joo. Mitä helvettiä se sössöttää?” Mercury katsoi Scarletia kysyvästi.

“Pelkäänpä, että Herra Kapteeni on lyönyt päänsä.”

“Älä sitä herrottele. Vanha ukko se on. Hourailee, kun ei enää pää kestä paria kolhua. No, pakko se on kai laivaan raahata, ei me muuten päästä täältä helvettiin.”

Scarlett naurahti: “Ai, sinnekö te olette menossa?”

Hirolla oli omat käsityksensä siitä, kuinka laivaan tuli värvätä miehistöä. Lydian kuoltua Kapteeni ei ollu jaksanut välittää enää kovin paljon, mutta Mercury, joka ei ollut koskaan pitänyt sedästään, odotti aina sopivaa hetkeä saada Hiro kiinni. Mercury oli taitava lietsomaan vihaa veljesten välille.

Tapahtumat etenivät Papin sanojen saatteessa. Pojat miettivät, miksi olivat koskaan kuvitelleet, että laivaan astuminen olisi hyvä idea. Mitähän äiti ajattelee? Kuolenko minä tänne, ja olisiko se toisaalta parempi kuin elää loppuelämä täällä?

Kaikki oli miltei valmista. Jäljellä oli enää uhri. Hirolle kyse ei ollut rituaalin tai perinteiden kunnioittamisesta vaan silkasta mielipuolisesta huvista, mutta Pappi suhtautui asiaan vakavasti. Hänen mielestään Daven uhraaminen olisi haaskausta, sillä hänestä tulisi varmasti riuska merimies. Pappi ehdotti vielä Hiron pyyhkiessä veistä, jos he sittenkin kävisivät pyydystämässä jonkin eläimen ulkoa. Hiro nauroi.

“Ehei, kyllä me teemme nyt juuri kuten sovimme. Tuokaa kersa tänne!”

Jonathan yritti pysäyttää Davea, mutta häntä pitelevä merimies tiukensi otettaan. Hiro oli odottanut tätä koko päivän, tai oikeastaan jo heti viime kerrasta.

“Katsohan tänne”, Hiro puristi pojan kasvoja itseään kohti. Dave kohtasi kellertävät silmät. Oli kuin itse kuolema olisi häntä tuijottanut. Sitten ovi rikottiin.

Hiro päästi Daven otteestaan ja lähti ovea kohti raivoissaan: “Ei jumalauta!”

“Mitkäs lastenkutsut täällä on? Oho, sehän on sankari itse”, Mercury tuhahti ja piteli pian veitesen terää Hiron kaulalla. Punahiuksinen nainen katsoi ovelta sisään. Kaikki hiljenivät.

“Juu niin sitä vaan, että Kapteeni on nyt sängyssä.” Scarlett tuijotti vuoroin poikia, Pappia ja Hiroa hämmentyneenä.

“Mistä lantakasasta sinä tuon olet kaivanut”, Hiro virnisti, edelleen Mercuryn otteessa.

Aamulla oli määrä lähteä satamasta. Kapteenia ei näkynyt kannella, joten Mercury oli kutsunut miehistön kokoon. Pojat seisoivat rivissä merimiesten vahdissa. Hiro nojasi päämastoon, josta Fredrika ei ollut poistunut koko yönä.

“Hiro ja toverit, voitte näyttää pojille, kuinka paatti irrotetaan. Tulen auttamaan heti, kun saan Kapteenin hereille.”

“Jaa, vai pitäisi sitä ottaa käskyjä laivakoiralta”, mutisi Sake, Hiron pulska toveri. Heitto herätti satunnaisia hymähdyksiä. Jopa Hiro puhalsi ilmaa nenästään. Kapteenin poika loi Sakeen vain vihaisen katseen, vaikka hänen täytyi käyttää kaikki keskittymisensä hillitäkseen itsensä. Hän halusi päästä liikkeelle, ei ollut aikaa tapella.

“Käykää töihin.” Mercury tarpoi kohti Kapteenin hyttiä. Scarlett jäi toimettomana kannelle ja päätti lähteä tutkimaan laivaa. Se tulisi olemaan hänen uusi kotinsa, vaikka ennen nukahtamistaan hän oli vielä harkinnut lähtemistä. Yöllä Scarlett oli käpertynyt portaiden alle ja vetänyt juuttisäkkiä hieman peitokseen todeten sen voittavan kadulla yöpymisen.

Portaat tulivat käytävän päähän, toisessa päässä näytti avautuvan jonkinlainen suuri kajuutta. Hyttien ovet olivat kiinni siltä osin kun niissä oli ovi paikoillaan. Scarlett päätti laskeutua vielä alemmaksi. Hän kohtasi jälleen käytävän, jota kalterit reunustivat molemmin puolin. Selleissä oli lähinnä tynnyreitä ja puulaatikoita. Yhdessä kuitenkin kiilsi pieniä metallirasioita. Selli oli lukittu, mutta kaltereiden välistä Scarlett arvioi kykenevänsä kurkottamaan hopeiseen rasiaan. Kaikki muuthan olivat täydessä työn touhussa kannella. Hän vain katsoisi, mitä rasiassa on ja laittaisi sen takaisin. Keskisormi ylettyi jo hipaisemaan kantta. Scarlett tunsi ohimollaan kylmän metallin, joku latasi aseen.

“Kuka sinä olet?” kysyi ääni, jota olisi voinut erehtyä luulemaan miehen ääneksi.

“En kuullut tuloasi.” Scarlett pohti, kuinka se oli mahdollista. Hän ei ymmärtänyt edes pelätä.

“Ei ole hyvä tytön olla tällä laivalla.”

“Mutta vanha ämmä pärjää näemmä ihan hyvin.”

Mercury asteli heitä kohti kädet puuskassa: “Laita leikkipyssy pois, Fredrika.”

Tähystäjä oli silminnähden loukkaantunut. Scarletilla oli kaiken lisäksi upeat hiukset, kuulas iho ja mantelisilmät.

“Ei ollenkaan hyvä”, Fredrika kihersi.

Kapteenilla oli tapana nuokkua Kölin vieressä ja jupista tälle jotain, vaikkei vastausta koskaan tullutkaan. Uusia laivapoikia hän kutsui rimpuloiksi.

“No kyllä ne vielä tuosta kasvavat”, Hiro totesi.

“Kuulehan sinä. Olen miettinyt. Saisit hankkia oman laivan.”

“Ja kuinka ajattelit tämän toteuttaa”, Hiro vastasi huvittuneesti. Tästä oli puhuttu suurin piirtein siitä lähtien, kun isä oli testamentannut laivan vanhemmalle veljelle.

“Tarvitsemme lisää tykkejä”, Kapteeni tuumi.

“Olen itse ajatellut, että kelluva laiva olisi käyttökelpoisempi.”

“Ei mutta pelotteluun. Että jättävät laivan ja otamme sen.”

Hiro pudisti päätään: “Sinä se olet kanssa merirosvo.”

Mercury asteli kannelle selittäen Scarletille jotain.

“Tuossa ei käy hyvin”, huokaisi Kapteeni.

“Lyödäänkö vetoa?”

“Viisi viikkoa.”

“Viikkoa? Viisi päivää. Ja sekin on yläkanttiin. Vähän sääli.”

Kapteeni raapi päätään: ”Tämä on jo tähän mennessä ennätys. Luulen kuitenkin, että jokin muuttuu. Luissa tuntuu.”

“Älä viitsi. Ientauti sinulla on.”

Scarlett oli saanut kuulla rasioiden kuuluneen Lydialle, josta Mercury ei puhunut äitinään. Nopeasti aihe oli vaihtunut Fredrikaan, josta Mercurylla oli paljon inhottavia juttuja kerrottavana. Scarlett ei olisi liiemmin välittänyt kuulla, mutta ei viitsinyt keskeyttää. Mercury ei ollut koskaan kertonut tarinoita kellekään. Joku ryntäsi Kapteenin luokse hätääntyneesti. Mercury harppoi paikalle.

“Mitä on tapahtunut?”

“Pappi on murhattu. Hän makasi vuoteella. Silmät oli kaivettu pois.”

Mercury katsoi horisonttiin suu raollaan ja siristi silmiään.

Ruumis käärittiin valkoiseen satiinilakanaan, jollaisia oli vain kapteenin hytissä. Kaikki kerääntyivät kannelle, ja Kapteeni luki tekstin pyhästä kirjasta. Sitten kuului molskahdus, ja hait saivat ruokaa. Hartaassa joukossa seisoi myös Papin murhaaja. Murhat olivat laivalla harvinaisia. Tappoja tapahtui viikottain, mutta suunnitellut murhat vaativat aina motiivin. Saattoi olla niin, että koko murhan idea oli pelottelu, eikä suoranaisesti Papista eroon pääseminen.

Poikiin pelottelu ainakin tehosi. Kiko oli jo suunnitellut hyppäävänsä laidan yli ja uivansa maihin. Muut vakuuttivat, ettei hän selviäisi, mikä oli toisaalta Kikon mukaan samantekevää. Ruokaa saadessaan pojat vähän rauhoittuivat. Tosin keksit, joita heille tarjottiin olivat oikeastaan jauhoa. Seassa kiemurteli sitkeitä sattumia.

“Onko totta, ettette tuoneet maista ollenkaan ruokaa?” Scarlett kysyi.

“Eikö maistu neidille? On meillä sahanpurujakin.”

“Papista olisimme saaneet hyvän aterian”, tuhahti Sake. Mercury ei pitänyt kommentista.

“Noin ei puhuta vainajista!” Mercury iski nyrkkinsä Saken kurkkuun, joka oli jo valmiiksi tukehtua kuivaan keksimuruun.

“Ottakaahan olutta, hyvät herrat!” Fredrika kiirehti paikalle tarjottimen kanssa. Mallasjuoma tiesi usein lopun alkua. Kajuutta rauhoittui ensin noin tunnin ajaksi, ja sitten jokin sytytti sytytyslangan. Riita syttyi usein Mercuryn ja Hiron välille, Kapteeni viihtyi lähinnä omassa hytissään. Pojat hätistettiin varastoon, jonka ovi lukittiin. Scarlett jäi hetkeksi, mutta tunsi olonsa epämukavaksi Fredrikan läsnä ollessa, ja lähti etsimään vapaata hyttiä. Mercury aloitti kädenvääntö kilpailun, jossa hän tiesi olevansa ylivoimainen.

Scarlett löysi ikkunallisen hytin, jossa oli harvinaisen hieno patja. Siinä oli tosin kuivunut veritahra keskellä, mutta se oli todella mukava. Scarlett alkoi yhtäkkiä voida pahoin ja etsi hytistä astiaa. Sängyn alla oli metalliämpäri puolillaan nestettä. Se sai Scarletin viimeistään oksentamaan. Siivooja kuuli äänen.

“Anteeksi, oletko Hiron seuralainen? Voinko auttaa jotenkin?”

“Kuinka niin?”

“No, sinun hiuksesi roikkuvat saavissa.”

Scarlett nosti ne järkyttyneinä ja tarttui Siivoojan ojentamaan pyyhkeeseen.

“Tarkoitin, kuinka niin Hiron seuralainen?”

“Tämä on hänen hyttinsä.”

“Eikö tämä ole se Papin hytti, tuossa on tuo veritahrakin?” Scarlett hämmästeli.

“Niin, tuo on vanha tahra. Patja oli kyllä tarkoitus vaihtaa.”

“Mitä täällä on tapahtunut?”

“No en tiedä, onko se minun asiani kertoa. Sen sanon, että sinun kannattaisi harkita vielä siihen jäämistä.” Siivooja suki kynittyjä hiuksiaan ja lähti sitten sanojensa mukaan Kapteenin hyttiin. Scarlett oli unelias ja kylmänhikinen, patja tuntui kutsuvammalta kuin juuttisäkit. Tyynykin oli pehmeä, vaikka haisikin hieltä ja ties miltä.

Kajuutassa oli edetty kädenväännöstä painiin, ja Mercury vaikutti olevan siinäkin vahvoilla. Lopulta kuitenkin rommi oli saanut nuoresta miehestä yliotteen, ja Sake pääsi niskan päälle. Hän mursi Mercurylta pikkusormen. Fredrika seurasi tapahtumia erään merimiehen sylistä ja ainoana sääli Mercurya, joka tarttui tuskissaan jakkaraan tarkoituksenaan heittää se. Hänellä ei ollut kuitenkaan enää voimia tai kykyä tähdätä, ja jakkara lensi väärän miehen otsaan.

Pojat miettivät varastossa, kuinka saisivat rakennettua pelastusveneen, ja kuinka monta heistä se kestäisi. Gray sanoi, että hänen puolestaan Kiko voitaisiin heittää ensimmäisenä, sillä tämä valitti koko ajan. Jonathan yritti rauhoittaa tilannetta. Terry oli jo päättänyt jäävänsä laivaan. Dave ei osallistunut keskusteluun sanallakaan, hänellä oli muuta mielessä.

Lydia ja Pappi istuivat Kapteenia vastapäätä.

“On suurta vääryyttä, että minä en näe enää mitään.”

“Luulin todella, että pääsisit täältä paratiisiin kuoltuasi.”

“Niin kai minäkin, mutta jos ei pappi pääse niin ei kyllä varmaan kukaan sitten.”

Kapteenin mieli kirkastui hetkeksi. “Pappi, voisimmeko uusia vihkivalamme?”

“Ai nyt? Kyllä se sopii.”

“Meillä on ikuisuus aikaa yhdessä. Mitä olisi ikuisuus ilman sinua, Lydia? Tyhjää, turhaa. Sinä olet tarkoitukseni.”

Scarlett havahtui hennosta unestaan. Hytin ovi sulkeutui. Hiro hahmottui Scarletille sameana hahmona, Scarlett taas näyttäytyi Hirolle vähintään kahtena. Mies työnsi kasvonsa Scarletin hiuksiin. Se, minkä piti olla sensuelli nuuhkaisu päättyi nenän nyrpistykseen.

“Haiset ihan rotan virtsalta.”

“Itse haiset viinalta.”

“Sinut pitää kylvettää.”

“Osaan kyllä peseytyä ihan itse.”

“No ei siltä vaikuta.” Hiro repäisi Scarletin ylös ranteesta.

“Minä en lähde kanssasi minnekään!”

“Huudat vielä vähän kovempaa niin taitan niskasi”, Hiro kuiskasi aivan huulet kiinni Scarletin korvassa. He lähtivät kohti portaita. Scarlett oli aikeissa rynnätä karkuun, kunnes hän näki puukon Hiron reiteen sidottuna. Taas inhottava, voitonriemuinen virnistys. Scarlett olisi toivonut Mercuryn ilmestyvän jälleen, mutta tämä makasi kajuutan lattialla tiedottomana.

Yhdessä selleistä oli penkki ja erikokoisia sankoja. Sinne tuotiin kuumaa vettä peseytymistä varten. Saippuaa olisi ollut viereisessä sellissä, mutta Lydian tavaroihin ei saanut koskea. Hiro sekoitti kuumasta ja kylmästä vedestä sopivaa sankoon.

“Osaan kyllä itse”, Scarlett sanoi taas hiljaa.

“Tiedän.” Hiro katsoi repaleista mekkoa. “Sinä tarvitset uudet vaatteet. Tuossa viereisessä sellissä on varmasti joutilaita mekkoja.”

“Ne ovat Lydian vaatteita, ei niihin saa koskea.”

“Lydia on kuollut, on ollut jo luoja tietää kuinka kauan. Ja Lydia oli kaiken lisäksi huora.”

“Älä viitsi puhua noin.”

“Totta se on. Se oli vuorotellen kaikkien meidän makuualusta. Ruma nainen, mutta voittaa Fredrikan mennen tullen.”

“Entä Siivooja?” Scarlett yritti pitkittää keskustelua. Hiro vain naurahti pilkallisesti ja siirtyi avaamaan viereisen sellin ovea. Scarlett tarttui molemmin käsin vesisankoon. Se oli todella painava, hän sai tehdä töitä kaikin voimin nostaakseen sen päänsä korkeudelle. Kädet täristen hän kaatoi koko sangollisen päälleen. Pian tuli kylmä, mekko liimautui hänen ihoonsa.

“Kaikkea sitä näkee”, Hiro tokaisi, “Laita tämä yllesi, se sopii hiuksiisi.” Hiro roikotti punaista mekkoa.

“En varmasti laita.”

“Se on kyllä vähän liian pitkä”, Hiro sanoi mallatessaan mekkoa Scarletin päälle. Hän veti puukkonsa tupesta ja repäisi helmasta reilusti pituutta. Yhtäkkiä hän pudotti mekon märälle lattialle ja viilsi Scarletin päällä olevan mekon auki. Ihoon ei jäänyt jälkeäkään. Scarlett jähmettyi paikoilleen, puukko oli hänestä sentin päässä. Hiron katse oli lähes yhtä terävä, mutta se ei nähnyt Scarletin pään sisään. Hän pudotti mekon rippeet lattialle, mikä sai Hiron viskaamaan puukon otteestaan ja tarttumaan Scarletia käsivarsista. Hiro ei aavistanut Scarletin tavoittelevan pientä pannua, jossa oli lähes kiehuvan kuumaa vettä. Hiro keskittyi vain unohtamaan kaiken ajaksi, joka tuntui Scarletista ikuisuudelta. Pian Hiro tunsi polttavan nesteen niskassaan ja selässään, vähintään toisen asteen palovammoja. Scarlett keräsi mukaansa puukon sekä punaisen mekon ja jätti Hiron karjumaan selliin: “Punatukkaiset joutuvat helvettiin!”

Mercury luuli hetken näkevänsä unta, mutta kyllä se todella oli Scarlett Lydian vanhassa mekossa. Pelonsekaisen selostuksen jälkeen Mercury päätti, että nyt olikin jo korkea aika hankkiutua Hirosta eroon. Kapteeni oli samalla saapunut kajuuttaan puhuen itsekseen. Kaikkien huomio kiinnittyi pian Hiroon, joka oli kerännyt jostain raivokasta voimaa juosta heitä kohti.

“Haluatko päästä hengestäsi? Saavuit kreivin aikaan”, Mercury huudahti, eikä tyytynyt vain yhteen puukoniskuun. Kapteeni katsoi tragediaa voimattomana. Tosin näytelmä sai koomisia piirteitä poikien rynnistäessä paikalle. He olivat murtaneet varaston oven ja keränneet käsiinsä kaikkea laudanpätkistä ketjuihin. Heidän vallankumoukselliset aikeensa upposivat suureen verilammikkoon.

“Minä olen jo vanha ja väsynyt. Poikakin on jo täysin varttunut. Enkö voisi jo mennä?” Kapteeni kysyi puoliksi tähdiltä, puoliksi Lydialta, joka seisoi tämän vierellä.

“Mene vain. Minä olen tässä”, Lydia rohkaisi eikä Kapteenin tarvinnut kuulla muuta. Tumma aallokko, luontoäidin pohjaton syli. Ainakin Kapteeni sai reilun kuukauden kuluttua todistaa voittaneensa vedon, eikä Hiro viihtynyt kohtalossaan. Pappi teki ristinmerkin, ja samassa Mercury näki heidät kaikki.

#novelli suomeksi

0 notes