Tumgik
#Palestiina
villittyniiskuneiti · 5 months
Text
Tumblr media Tumblr media
Al Jazeera: UNRWAn rahoituksen katkaiseminen voi rikkoa kansainvälistä sopimusta kansanmurhasta
Suomi on ministeri Tavion yksipuolisella päätöksellä nyt yksi yhdeksästä maasta, jotka ovat katkaisseet tukensa UNRWAlle eli YK:n palestiinalaisten avustusjärjestölle.
Kansainvälisen lain asianajaja ja YK:n palestiinalaisasioiden erityisasiantuntija Francesca Albanesen mukaan tämä saattaa rikkoa kansainvälistä sopimusta kansanmurhien ehkäisystä vain päivää sen jälkeen, kun ICJ, eli YK:n korkein oikeus, velvoitti Israelin lopettamaan välittömästi kaikki kansanmurhaan johtavat toimet. Huomattavaa on myös se, että ICJ korosti lausunnossaan myös sitä, että Israelin on päästettävä apua Gazaan.
Avun estäminen rikkoo kansainvälistä oikeutta ja Israelin velvotteita. Mutta mitäs, jos avun tarjoajilta loppuu resurssit auttaa...?
Israel on tähän mennessä syyttänyt muun muassa Punaista Ristiä, Punaista Puolikuuta, Maailman terveysjärjestöä WHOta, koko YK:ta sekä esim. Etelä-Afrikkaa joko Hamasin tukemisesta tai Hamasin jäsenyydestä. Kaikki ilman mitään todisteita tai pohjaa. Israelilla ja Yhdysvalloilla ei ole toistaiseksi mitään todisteita siitä, että UNRWAn työntekijät olisivat osallistuneet Hamasin toteuttamaan iskuun lokakuussa. Tästä huolimatta pelkät syytökset ovat saaneet yhdeksän maata katkaisemaan rahoituksensa avustusjärjestölle, joka on tällä hetkellä palestiinalaisille se kaikista tärkein avun lähde.
Suomi on yksi niistä maista, joka nyt kollektiivisesti rankaisee miljoonia palestiinalaisia siitä, että on mahdollista, että 12 UNWRAn työntekijää on ehkä saattanut osallistua lokakuun iskuun jollain tavalla.
Kollektiivinen rankaiseminen on sotarikos.
Huomionarvoista on myös se, että etäiset ja vailla todisteita olevat syytökset riittivät Suomen hallitukselle perusteeksi katkaista palestiinalaisten auttaminen. Sen sijaan YK:n korkeimman oikeuden toteamus siitä, että Israel saattaa hyvinkin syyllistyä kansanmurhaan, ja että Etelä-Afrikalla on perusteet syyttää Israelia kansanmurhasta, ei riitä perusteeksi perua asekauppoja Israelin kanssa.
Suomi rahoittaa kansanmurhaa.
257 notes · View notes
pupucino · 1 month
Text
toi palestiina on ihan ku me seurattais sivusta holokaustia ja tiedettäis tarkkaan mitä on meneillään mut meiän valtio vaan hiljaa hyväksyis sen
suomi on historian väärällä puolella, taas
167 notes · View notes
liitohauki · 5 months
Text
Hei hei hei,
jos ketään täällä vituttaa, että Suomi on keskeyttämässä tukensa UNRWA:lle, niin saanko ystävällisesti ehdottaa että kertoisitte asiasta ulkoministeriölle ([email protected]) taikka ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Taviolle ([email protected]), jonka päätös tämä ilmeisesti oli?
Jos kirjoittaminen vähän kammoksuttaa ja haluatte nähdä esimerkin tällaisesta sähköpostittelusta, niin tässä on oma viestini herra Taviolle:
Hei,
tämä sähköposti koskee ulkoministeriön 27.1. julkaisemaa tiedotetta, jonka mukaan olette päättäneet keskeyttää tuen YK:n palestiinalaispakolaisjärjestö UNRWA:lle. Mielestäni päätös tuen keskeytyksestä UNRWA:lle on huolimaton ja osoittaa, että Suomi on heikko maa joka taipuu ulkomaalaisten tahtoon pienimmästäkin näpäytyksestä.
Ottaen huomioon, että monet Israelin hallinnon jäsenet ovat olleet avoimesti katkeria joduttuaan kansainvälisen tuomioistuimen käsittelyyn epäiltynä kansanmurhasta palestiinalaisia kohtaan, ja että Israel toi syytöksensä esille samaan aikaan, kun kansainvälinen tuomioistuin määräsi, että Israelin tulisi noudattaa vuoden 1948 yleissopimusta kansanmurhan estämiseksi ja varmistaa humanitaarisen avun pääsy Gazaan, Israelin motiivit näille syytöksille ovat vähintäänkin kyseenalaiset.
Suomen hallinnon pitäisi osoittaa parempaa harkintakykyä, etenkin tapauksessa, jossa hätiköidyt päätökset voivat johtaa tuhansien ihmisten kärsimyksen ja nälänhädän pahentamiseen. Äkkinäinen julistus tuen keskeyttämisestä antaa sen vaikutelman, että Suomi on valmis toimimaan Israelin käsikassarana tässä konfliktitilanteessa ilman sen kummempia todisteita väärinteosta.
Olen henkilökohtaisesti pettynyt siitä, että Suomen päättäjät ovat näin heikkotahtoisia ja myötäilevät niin kernaasti ulkomaalaista päätösvaltaa.
Terveisin,
[Etunimi Sukunimi]
Huom! Painotan omassa sähköpostissani Suomen "heikoutta" ja taipumista "ulkomaalaisten tahtoon" koska Tavio on persu ja yritän tässä vedota sellaisiin arvoihin, joista luulisin hänen välittävän. Käyttäkää toki omia perustelujanne, jos siltä tuntuu. Tässä tilanteessahan on niin monia syitä suututukselle!
Yllä olevan viestin saa kopioida joko osittain tai kokonaisuudessaan, jos on hankaluuksia keksiä mitään omaa sanottavaa.
EDIT: kirjoitusvirheet "jouduttuan" ja "yleisssopimus" nyt korjattu, kiitoksia @whysapphics
107 notes · View notes
oodlenoodleroodle · 3 months
Text
Alla oleva Ilari Kailan kanssa kirjoittamani teksti oli tarkoitus julkaista kolumnipaikallani vuoden 2024 maaliskuussa Ylen verkkosivuilla, sekä luettuna Yle Radio 1:ssä. Epätavallisen editointiprosessin ja sitä seuranneen usean päivän hiljaisuuden jälkeen Yleltä ilmoitettiin 18.3., että juttua ei julkaista. Siitä tarjottiin kuitenkin kirjoituspalkkiota.
Editointi oli ehtinyt edetä vaiheeseen, jossa yleensä tarkistetaan faktaväitteitä ja niiden taustoitusta. Palautteen mukaan julkaisu oli kiinni yhden lauseen muotoilusta, koskien sotilashallintoa miehitetyillä palestiinalaisalueilla. Alkuperäinen muotoilumme oli paikkansapitävä, mutta tarjosimme kuitenkin vaihtoehtoja. Tämän jälkeen Ylen puolelta ei oltu enää yhteydessä, kunnes julkaisu peruttiin.
Syiksi annettiin, että editoinnin pitkittymisen takia aihe ”saattaa vanheta”, ja että kolumnista ei ole ”selvästi erotettavissa” mikä osa on kirjoittajan mielipidettä. Kolumnejani on julkaistu Ylellä vuodesta 2017, eikä tämä teksti eroa aiemmista sen enempää tyylin kuin tarkkuuden suhteen. Vastaavanlaisia peruutuksia tai haasteita editoinnissa ei ole aiemmin ollut.
77 notes · View notes
kiimaisetmuumipeikot · 8 months
Text
Johdonmukaisuuslaakson tarinoita:
Tumblr media Tumblr media
Kiitti petteri!
111 notes · View notes
pupunu · 1 month
Text
Israelin osallistumisen johdosta kannustan kaikkia boikotoimaan Euroviisuja solidaarisuudenosoituksena palestiinalaisille. Palestiinalaisihmisoikeusjärjestö BDS on myös virallisesti pyytänyt kaikkia boikotoimaan Euroviisuja https://bdsmovement.net/boycott-eurovision-2024
#freepalestine🇵🇸
29 notes · View notes
reuna · 3 months
Text
Marssi Palestiinan puolesta: Loppu kansanmurhalle; Loppu apartheidille.
Mielenosoitus Helsingissä Narinkkatorilla lauantaina 16.3. klo 14:30-16:30.
Puhujina mm. Li Andersson (vas), Majed Abusalama (Sumud ry) ja Rand. Esiintyjät ilmoitetaan myöhemmin.
Aloitamme Israelin Apartheid-viikon ohjelman vaatimalla yhdessä pysyvää tulitaukoa Gazaan sekä palestiinalaisten kansanmurhan ja Israelin apartheidin loppua.
Kutsumme myös muita Suomen kaupunkeja järjestämään mielenosoituksia maaliskuussa vietettävän Israeli Apartheid Weekin tueksi.
Tuothan mukanasi vain Palestiinan ja/tai suomalaisen järjestön lipun. Emme salli rasistisia (mukaan lukien juutalaisviha tai islamofobia), seksistisiä tai muuten syrjiviä tekstejä ja symboleja.
In English:
March for Palestine: Stop Genocide; Dismantle Apartheid.
Save the date for the demonstration in Helsinki 16th of March at 14:30-15:30. Speeches from Li Andersson (Left), Majed Abusalama (Sumud), Rand. Performances TBA.
We start the Israeli Apartheid Week of events together by demanding a permanent ceasefire, end to the genocide of Palestinians and end to the Israeli apartheid system.
We also invite other cities in Finland to organise demonstrations in support of Israeli Apartheid Week in March.
Please bring only the flag of Palestine and/or a Finnish organization. We do not allow racist (including anti-Jewish or Islamophobic), sexist, or otherwise discriminatory texts and symbols.
20 notes · View notes
blue-village · 3 months
Text
Norjalaista Norwegian Refugee Council -avustusjärjestöä johtava Jan Egeland ripittää Suomea ja Ruotsia YK:n palestiinalaispakolaisten avustusjärjestö UNRWA:n tuen keskeyttämisestä.
– Se oli hätiköity, poliittinen ja väärä päätös. Olen hyvin pettynyt Suomeen ja Ruotsiin, joiden pitäisi ymmärtää paremmin ja olla periaatteellisia humanitaarisen avun antajia, Egeland sanoo Ylen Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelmalle antamassaan haastattelussa.
YK:n palestiinalaispakolaisjärjestö UNRWA on palestiinalaissiviilien merkittävin auttaja. Se joutui myrskyn silmään tammikuussa. Israel väitti tuolloin, että noin tusina UNRWA:n noin 13 000:sta työntekijästä olisi osallistunut Hamasin lokakuiseen terrori-iskuun.
Tämän seurauksena UNRWA:n suurin tukija Yhdysvallat keskeytti järjestön tuen. Pian perässä seurasi viitisentoista muuta maata, niiden joukossa myös Suomi ja Ruotsi.
Egeland arvioi Suomen ja Ruotsin kiiruhtaneen UNRWA-päätöksessään seuraamaan Yhdysvaltoja.
– Avustajamaat, Suomi mukaan lukien, tekivät tässä tapauksessa kaiken väärin. Norjalaisena sanon teille, älkää herätkö joka aamu pohtimaan, mitä Washingtonissa mahdetaan ajatella. Ajatelkaa itse! Egeland pamauttaa, entisen diplomaatin suusta varsin suorasukaisesti.
Egelandin mukaan Israelin UNRWA-syytökset olivat alusta loppuun poliittisia, eikä Israel ole toimittanut todisteita syytöksilleen. Hän huomauttaa, että UNRWA ryhtyi toimiin jo pelkkien syytösten perusteella. Järjestö käynnisti asiasta riippumattoman ulkopuolisen selvityksen ja antoi potkut syytösten kohteeksi joutuneille 12 työntekijälle.
-
– Tällaisia syytöksiä ei tulisi ottaa faktoina, vaan luottaa omaan organisaatioon, YK:hon, jonka jäsen Suomikin on. Ei pidä uskoa mitään, mitä Israel sanoo, Egeland sanoo.
11 notes · View notes
ruttotohtori · 7 months
Text
Palestiina kuulostaa siltä et se vois olla jonku etunimi. Eevastiina, Annastiina, Palestiina, Wilhelmiina...
20 notes · View notes
fennopunk · 1 month
Text
Yks mikä kerta toisensa jälkeen käy mielessä Palestiinan tilannetta ja ihmisten asenteita seuratessa, on se selkeästi rasismiin pohjaava kaksinaismoralismi.
Tällein lähihistoriasta voi selkeästi verrata esim. siihen miten Ukrainan sotaan on reagoitu, mutta voidaan mennä ihan meidän omaankin historiaan: Jos palestiinalaisilla ei ole oikeutta puolustaa itseään ja Israelia vastaan taistelevat on terroristeja, niin mikä oikeus Suomella oli taistella Neuvostoliiton hyökkäystä vastaan? Jos jokainen palestiinalainen on terroristi, niin myös mun isovanhemmat oli kaikki terroristeja, ja niin oli sunkin isovanhemmat tai isoisovanhemmat. Ja niin on myös jokainen, joka taistelee vastaan jos Venäjä tulee lopulta hyökkäämään Suomeakin vastaan.
11 notes · View notes
villittyniiskuneiti · 6 months
Text
Mä ajattelin ruveta kääntämään löytämääni Palestiinan tilannetta koskevaa infoa suomeksi täällä. Valtamedia ei sitä tee, ja Suomessa tää keskustelu junnaa osin juuri siksi edelleen aivan naurettavan lapsellisella tasolla. Ehkä näistä voi olla jollekin hyötyä.
Ensimmäinen asia, jonka haluan nostaa esiin, on myös lukuisten suomalaispoliitikkojen käyttämä argumentti, jonka mukaan "Israelilla on oikeus itsepuolustukseen."
Ei ole.
Tällä videolla kansainvälisen oikeuden juristi ja YK:n erityisraportoija miehitetyn Palestiinan alueella, Francesca P. Albanese selittää, miksi Israelilla nimenomaan ei tällaista itsepuolustuksen oikeutta ole.
Kansainvälinen laki määrittelee valtion itsepuolustuksen oikeutuksen niin, että siihen on oikeus, kun jokin toinen valtio on uhka. Jos joku toinen vapaa ja itsenäinen valtio uhkaisi Israelia, olisi sillä oikeus puolustaa itseään.
Gaza ei ole itsenäinen valtio. Hamas ei ole valtio. Gaza on Israelin itsensä laittomasti miehittämä ja hallitsema alue, jonka kansaa se sortaa apartheid-järjestelmällä. Tämä laiton miehitys ja alueen hallinta on jatkunut jo vuosikymmeniä.
Kansainvälisen lain edessä Gaza ei voi olla sellainen uhka Israelille, jota vastaan Israelilla olisi oikeus puolustautua. Ei voi, koska Israel hallitsee Gazaa. Israeliin kohdistuva uhka ei lain edessä voi tulla sen itsensä laittomasti miehittämältä ja sortamalta alueelta.
Jos Hamasin isku Israelissa oli terrorismia, niin kaikki mitä sen jälkeen on tapahtunut, on yhtä lailla terrorismia. Lain edessä Israel ei puolusta itseään, vaan pommittaa maan tasalle aluetta, jota se on laittomasti ja väkivalloin hallinnut jo vuosikymmeniä.
183 notes · View notes
pupucino · 2 months
Text
mä suhtaudun tosi skeptisesti someissa kiertäviin "ensi keskiviikkona maailmanlaajuinen lakko palestiinan puolesta! älä mene töihin/kouluun ja älä postaa someen muuta ku palestiinaa!" -huuteluihin
nää on huonosti organisoidun näköstä toimintaa, johon osallistumalla ottaa isoja riskejä vailla suurta vaikuttavuutta
ensinnäki älkää oikeesti ikinä lakkoilko töistä ilman et teiän ammattiliitto on sen lakon takana, muuten saatte potkut eikä kukaan tuu teitä auttamaan, ei varsinkaan tän somelakon "järjestäjät" jotka vaan huutelee näitä ilman mitään valmiutta tukea lakkoilijoita
samasta syystä älkää ikinä yllyttäkö muita näihin mukaan, koska ette haluu olla se joka aiheutti kaverillenne potkut
jos teiän liitto järjestää lakon, osallistukaa siihen (tosin palestiinan puolesta semmosta ei valitettavasti tule, koska se ei ole ammattiliittojen toiminnan tarkoitus)
jos joku syyllistää niitä, jotka ei osallistu näihin löyhästi masinoituihin somehuutelulakkoihin, älkää korvaanne lotkauttako sille
jos joku oikeasti vakavasti otettava taho järjestää huolellisesti toteutetun mielenosoituksen, boikotin tai muun protestin, osallistukaa siihen!
106 notes · View notes
laatujakoa · 1 month
Text
Euroviisut 2024 pähkinänkuoressa:
Tumblr media Tumblr media
7 notes · View notes
oodlenoodleroodle · 8 months
Text
Amnestyn vetoomus Suomen hallitukselle tulitauon vaatimisesta Gazaan.
Allekirjoittakaanne taasen, ja muistutuksena että puhelinnumeroa ei tarvi laittaa ja jos laittaa niin Amnesty soittaa siihen.
26 notes · View notes
kiimaisetmuumipeikot · 4 months
Text
Ilta elämän kyynistämän isän seurassa:
Tumblr media Tumblr media Tumblr media Tumblr media Tumblr media Tumblr media
Älä anna maailman pahuuden pilata ilojasi, mutta kuitenkin huomioi, mitä rahoillasi, tykkäyksilläsi ja katsomiskerroillasi tuet.
92 notes · View notes
tissisissi · 5 months
Text
Vasemmistoliiton presidenttiehdokkaan Li Anderssonin mukaan Suomi voisi tukea Etelä-Afrikan vetoomusta, jossa se syyttää Israelia kansanmurhasta. Haagin kansainvälinen tuomioistuin (ICJ) ryhtyi käsittelemään vetoomusta torstaina.
Yksikään Ylen haastattelemista ehdokkaista ei kuitenkaan tue ajatusta, että Suomi lähtisi tässä vaiheessa tukemaan aloitetta.
-
Palestiinan tilanteesta kiinnostuneille suosittelen lukemaan artikkelin, sillä siitä käy aika hyvin selväksi presidenttiehdokkaiden kanta asiaan.
15 notes · View notes