Montaillou ei ollut mikään suuri kylä. Niiden tapahtumien aikoihin, jotka saivat piispa Jacques Fournierin panemaan toimeen tutkimuksensa, siellä oli 200-250 asukasta. 1300-luvun lopulla, jolloin musta surma ja Englantia vastaan käytyjen sotien ensimmäiset välittömät ja välilliset vaikutukset olivat jo takanapäin, Foix'n kreivikunnan väestö- ja veroluetteloiden mukaan paikkakunnalla oli enää satakunta henkeä, jotka jakautuivat 23 ruokakuntaan. Tämä väestön väheneminen vajaaseen puoleen entisestään on tavanomainen ilmiö, joka on 1300-luvun jälkipuoliskon katastrofien jälkeen todettavissa miltei kaikkialla Etelä-Ranskassa. Mutta kataariliikkeen kukistamisen aikoihin ei vielä oltu näin pitkällä.
Hers-joen lähteillä leviävä Aillonin alue, joka käsittää vierekkäiset Montailloun ja Pradesin kylät, on laidunmaiden ja metsien ympäröimä kaunis tasanko. Tätä tasankoa hallitsee porrasmaisesti rakennettu Montailloun kylä. Vuoden 1320 tienoilla se oli pureutuneena kukkulalle, jonka huipulla kohosi linna, nykyään vain jylhä raunio. Linnan alapuolella olivat kerrosmaisesti nousevat talot. Monet olivat toisissaan kylki kyljessä kiinni, mutta välissä saattoi olla myös piha, puimatanner tai pieni puutarha, jossa siat vapaasti temmelsivät. Kylä itse ei ollut linnoitettu, vaaran uhatessahan saattoi aina paeta ylemmäs linnakkeen muurien turviin. Alimpana olevat talot liittyivät kuitenkin toisiinsa niin tiukasti, että niiden ulkoseinistä muodostui luonnollinen suojamuuri, jossa oli portaaliksi nimitetty sisääntuloaukko. Myöhemmin kylä siirtyi linnan naapuruudesta kauemmas, alemmas rinteelle, missä se on yhä edelleenkin.
Montaillou. Ranskalainen kylä 1294-1324. Emmanuel Le Roy Ladurie. Suomennos Marja Itkonen-Kaila. Otava, 1984.
2 notes
·
View notes
Palestine vocabulary in Finnish
Palestiina - Palestine
Palestiinan valtio - State of Palestine
Aasia - Asia
Lähi-itä - Middle East
Länsiranta - West Bank
Gazan kaista - Gaza Strip
Naapurimaa - neighbour country
Libanon - Lebanon
Syyria - Syria
Jordania - Jordan
Egypti - Egypt
Pääkaupunki - capital
Jerusalem - Jerusalem
Ramallah - Ramhallah
Gaza - Gaza
Kylä - village
Asukasluku - population
Viisimiljoonaa kaksisataatuhatta - 5.2 million
Luonto - nature
Vuoristo - mountain range
Vuori - mountain
Ylänkö - upland
Tasanko - plain
Laakso - valley
Aavikko - desert
Dyyni - dune
Hiekkakivi - sandstone
Viljelysmaa - arable land
Joki - river
Välimeri - Mediterran Sea
Kuollutmeri - Dead Sea
Tasavalta - republic
Parlamentti - parliament
Presidentti - president
Pääministeri - prime minister
Palestiinalainen - Palestinian
Arabia, arabian kieli - Arabic (language)
Uskonto - religion
Islam - Islam
Muslimi - Muslim
Al-Aqsan moskeija - Al-Aqsa mosque
Kalliomoskeija - Dome of the Rock
Kristinusko - Christianity
Kristitty - Christian
Jeesuksen syntymäkirkko - Church of the Nativity
Pyhän haudan kirkko - Church of the Holy Sepulchre
Samarialaiset - Samaritans
Lippu - flag
Punainen - red
Musta - black
Valkoinen - white
Vihreä - green
Vaakuna - coat of arms
Kotka - eagle
Kilpi - shield
Käärö - scroll
Kansallislaulu - national anthem
Biladi “isänmaani” - Fida'i
Kansallispäivä - national day
Marraskuun viidestoista - November 15th
Kansallispuku - national costume
Kirjonta - embroidery
Runous - poetry
Dabke - dabke
Handala - Handala
Avain - key
Keffiyeh - keffiyeh
Oliivipuu - olive tree
Oliivisadonkorjuu - olive harvest
Jasmiini - jasmine
Timjami - thyme
19 notes
·
View notes
Maantieteeseen liittyvä sanasto - Geography related words
maantiede - geography
maantieteilijä - geographer
alanko - low lands
tasanko - flat land, plain
ylänkö - mountain range, non-flat lands
jyrkänne - cliff
erämaa - wilderness
aavikko - desert
saaristo - archipelago
taajama - built up, populated area
maaseutu - countryside
tihkusade - drizzle
kaukokartoitus - remote sensing
5 notes
·
View notes
Italialainen maalaistalo, vasemmalla tasanko ja sen taustalla vuori, Robert Wilhelm Ekman, Finnish National Gallery
http://kokoelmat.fng.fi/app?si=A+I+457%3A207
1 note
·
View note
Bedtime Okapi
art by tasanko
27 notes
·
View notes
Reading vocab 3.
Continuing this one
ystävyys - friendship
luikertaa - to slither (snake)
ruoho - grass
myöntää - to admit
pilkata - to mock, make fun of
älykäs - intelligent
karjua - to roar
kammottava - horrible
kolo - hole
ylettää - reach
ylemmäs - higher
lyödä vetoa - to bet
hengitys - breath
leuhkia - to brag
ylpeillä - to boast
sitä paitsi - moreover, besides
etevä - competent, talented
temppu - trick
ulvahtaa - to yelp
huutaa - to shout
kilpajuoksu - race
haastaa - to challenge
tasanko - a plain (land)
poikki - across
oja - dike, ditch
äkkiä - quickly
pettää - fall down
oksa - branch
syvä - deep
lopulta - at last
tömähtää - to thump
kuoppa - pit
Voi pyhä jysäys! - Holy smoke!
ansa - trap
sivuseinä - side wall
siipi - wing
häkki - cage
parkua - to cry, bawl
luovuttaa - to give up
hermostua - to get nervous
vilkaista - to glance
siispä - so
ilakoida - to rejoice
solmu - knot
erinomainen - excellent
nokkela - clever
30 notes
·
View notes
Summertime Maya by Tasanko
https://www.furaffinity.net/view/37135295/
© characters belong to their respective owners, no use or re-upload without premission allowed
#furry #sketch #drawing #furryfandom #art #furries #fuzzy #paws #furryart #furryartist #FurryHeavenUnlimited #maya #meerkat #female #summer #beach #morning #swimsuit #bikini #shirt #flower #smile #hair #water #bottle #ocean
0 notes
udapest tarjoaa sinulle upean elämyksen jo saapuessasi kaupungin ylle lentokoneella. Yhdeksän kaunista siltaa levittäytyy Tonavan ylitse ja yhdistää Budan ja Pestin, harmaanvihertävä joki puolestaan sulkee syliinsä muutamia vihreitä saaria. Kaupungin kauneus piilee sen ainutlaatuisessa sijainnissa Tonavan molemmin puolin. Siellä idän suuri tasanko kohtaa lännen kumpuilevan maaston. #kymenmatkat https://www.instagram.com/p/B5X8Vajh1s2/?igshid=iewvfswi787
0 notes
”Kulkureitti asemalle on huonosti valaistu ja pelottava. Voisipa joku tehdä sille jotain.”
Näin ajatteli moni Vantaan Myyrmäessä syksyllä. Kaupunki sai tietää ajatuksista kännykkäsovelluksen kautta, ja nyt Paalukylän puiston vierestä kulkeva reitti aiotaan valaista paremmin.
Tapaus on yksi esimerkki siitä, miten mobiilisovelluksia voi käyttää kaupungin päätöksenteon apuna. Mun Myrtsi -nimistä sovellusta kokeiltiin Myyrmäessä viime syksynä. Vantaan kaupunkisuunnittelun vuorovaikutusasiantuntija Pia Tasankohttp://ift.tt/2ky5vps kertoo, että sovelluksella haluttiin tavoittaa ennen kaikkea se ihmisryhmä, joka ei osallistu perinteisiin vaikutuskanaviin.
”Halusimme antaa asukkaille helpon ja nopean tavan kertoa mielipiteitä kaupunkisuunnittelusta. Oletimme, että sovelluksella tavoittaisi lähinnä muuten vaikeasti tavoitettavia lapsiperheitä ja nuoria aikuisia”, Tasanko sanoo.
Kuten monesti käy, ennakko-oletukset eivät aivan toteutuneet. Suurin osa sovelluksen käyttäjistä olikin 40–60-vuotiaita. Kokeilu kuitenkin täytti tarkoituksensa: kaupunki sai 4 000 vastausta kysymyksiin, jotka koskivat Myyrmäen nykytilaa ja tulevaisuutta.
Kännykkään tai tablettiin ladattava sovellus esitti käyttäjilleen 5–6 kysymystä kerran viikossa. Kysymyksiin sai vastata silloin kun ehti. Osa kysymyksistä sisälsi vastausvaihtoehtoja, mutta mukana oli myös avoimia kohtia. Tasanko yllättyi siitä, että asukkaat olisivat toivoneet avoimia vastauskenttiä vielä enemmän.
”Se oli hyvä herätys siihen, että ihmiset kyllä haluavat kertoa mielipiteitään, jos siihen vain annetaan mahdollisuus.”
Sovelluksen latasi yli 200 ihmistä, mikä vastaa Tasangon mukaan suurin piirtein sitä ihmismäärää, joka vastaa kaupunkisuunnittelukyselyihin internetissä. Vastaajista vain hieman yli puolet asui Myyrmäessä. Loput viettivät siellä vapaa-aikaansa tai olivat kiinnostuneita alueen asioista muuten vaan.
Sovelluskokeilun ansiosta kaupunkisuunnittelijat tietävät nyt, mitä Myyrmäessä arvostetaan. Yhteisöllisyys, hyvät palvelut ja katutaide nousivat monissa vastauksissa tärkeiksi. Tasanko kertoo, että kehuttuja asioita tiedetään nyt säilyttää ja vahvistaa. Kaikki vastauksia ei ole edes vielä ehditty käydä läpi, vaan työtä jatketaan edelleen.
Kyseessä oli pilottikokeilu, mutta Tasanko toivoo että samantyyppinen helppo ja nopea vaikutuskanava on vielä joskus vakituisessa käytössä. Silloin se voisi koskea koko kaupunkia.
”Voisi olla antoisampaa, jos seuraavassa sovelluksessa voisi vaikuttaa laajasti koko kaupungin asioihin ja valita aihepiirit, joista on kiinnostunut.”
Mun Myrtsi -sovelluksen toteutti suomalainen startup-yritys Future Dialog. Samalla teknologialla toimivaa sovellusta on käytetty Lahdessa jo vuosi, ja Espoossa samanlaisella sovelluksella kerätään parhaillaan palautetta ja toiveita Ison Omenan Palvelutorista. Palvelutorilla sijaitsee esimerkiksi terveyskeskus, neuvola, kirjasto ja Kelan palvelut. Sovelluksen nimi on Palvelutorilainen.
Palvelutorin projektipäällikkö Veera Vihulahttp://ift.tt/2ki3bV6 kertoo, että sovellusta testattiin ensin henkilökunnalla, mutta nyt sen voi ladata kuka tahansa. Kokeilu kestää maaliskuun loppupuolelle asti.
”Toivomme asiakkailta sovelluksen kautta ideoita esimerkiksi Palvelutorin tapahtumiin, palvelutarjontaan ja kalustukseen”, Vihula sanoo.
Samalla Espoo testaa sovellusta yhtenä palautteenantokanavana muiden joukossa. Kokeilun jälkeen arvioidaan, voiko vastaavaa palvelua käyttää jatkossakin.
Future Dialogin toimitusjohtaja Erno Launohttp://ift.tt/2ky6gyL vie samaa alustaa Suomen kuntien ja kaupunkien lisäksi myös ulkomaille. Tarve asukkaiden mielipiteiden kuulemiseen on samanlainen joka maassa.
”Meillä on yhteensä 15 eri asiakkuutta, joista yksi on Norjassa ja yksi Ukrainassa. Kaikkialla kaupungit haluavat asukkaitaan enemmän mukaan päätöksentekoon”, Launo sanoo.
Future Dialog aikoo kehittää sovellusta vielä niin, että vastaaja näkisi miten mielipiteet on huomioitu päätöksenteossa ja mitä mieltä muut ovat olleet. Pääidea on kuitenkin se, että yhä useampi kiinnostuisi kaupungin päätöksenteosta ja haluaisi osallistua elinympäristönsä kehittämiseen.
”Perinteisessä kuulemistilaisuudessa on kymmenen ihmistä kertomassa parkkipaikkojen puutteesta, oli tilaisuuden aihe mikä tahansa. Sovellus on houkuttelevampi vaikutuskanava”, Launo laukoo.
0 notes
Matkustuskieltoa jatketaan Turkissa
Turkin 15 kaupungissa matkustuskieltoa jatketaan pandemian vuoksi 20.5-3.6.2020
Matkakielto kaupunkeja ovat Istanbul, Ankara, Izmir, Balikesir, Bursa, Eskisehir, Gaziantep, Kayseri, Kocaeli, Konya, Manisa, Sakarya, Samsun, Van ja Zonguldak. Sisäministeriö totesi lausunnossaan, että matkustuskielto jatkuu 20.5 – 3.6, ja niille, jotka eivät noudata matkustusrajoituksia, määrätään hallinnollisia…
View On WordPress
0 notes
A spectacular commission of my fursona drawn by the wonderful and gifted @tas-draws!
Mylo’s Userpage: http://www.furaffinity.net/user/vocaloidfan39/
Tasanko’s Userpage: http://www.furaffinity.net/user/tasanko
5 notes
·
View notes
Italialainen maalaistalo, vasemmalla tasanko ja sen taustalla vuori, Robert Wilhelm Ekman, Finnish National Gallery
http://kokoelmat.fng.fi/app?si=A+I+457%3A207
1 note
·
View note
Raccoon Fennec by Tasanko
https://www.furaffinity.net/view/37047610/
© characters belong to their respective owners, no use or re-upload without premission allowed
#furry #sketch #drawing #furryfandom #art #furries #fuzzy #paws #furryart #furryartist #FurryHeavenUnlimited #raccoon #fennec #hybrid #mammal #female #sketch #running #action #sporty
0 notes
Artist: Tasanko
28 notes
·
View notes
Maya Portrait by Tasanko
https://www.furaffinity.net/view/34368101/ © characters belong to their respective owners #furry #sketch #drawing #furryfandom #art #furries #fuzzy #paws #furryart #furryartist #FurryHeavenUnlimited #meerkat #female #portrait #smile #shy
0 notes
Lovestruck Tiger by Tasanko
Lovestruck Tiger by Tasanko https://www.furaffinity.net/view/32093902/ © characters belong to their respective owners #furry #sketch #drawing #furryfandom #art #furries #fuzzy #paws #furryart #furryartist #FurryHeavenUnlimited #tiger #feline #male #love
0 notes