Tumgik
#hlbti
vaginoplastia18 · 6 years
Text
Pieni päiväkirja vaginoplastiasta
Kun mä mietin alustavasti tätä leikkausta mä mietin että mulla on todella paljon aikaa tehdä kaikkea ja mä pystyisin olemaan koneella katkotta tämän leikkausajan monta päivää viikossa mutta kun nyt katson jälkikäteen niin eihän se olekaan mennyt niin. Olen ollut leikkauksen jälkeen, jonkin verran pahoinvointinen. Huomattavasti enemmän kuin normaalisti. Ainoa asia joita oikeastaan pelkäsin enemmän olivat kivut. Niitä ei hyvän lääkityksen johdosta juuri ole ollut. Mutta pienen kivun ja sitten pahoinvoinnin yhdistelmä saattoi olla se pahin. Pahoinvointia voi ilmestyä nukutuksen jäljiltä päiviä. Sain tietää leikkauspäiväni olevan helmikuussa jo 12.12.2017 joten leikkaukseen valmistautumiseen tuli hyvin aikaa. Samalla sain tietää myös että minulle tulisi aika lääkäriin ja ennen leikkausta myös hormonipolilta Töölöstä tultaisiin ottamaan minuun yhteyttä. Hormonipolin kanssa kommunikaatio ei ihan toiminut niin hyvin kuin luvattua mutta otin heihin kaksi viikkoa ennen lääkkeen keskeyttämistä yhteyttä ja sain vaihtoehdot miten sen teen. Joko suoraan seinään tai sitten madaltaen. Valitsin tuon madaltaen. Monet ottavat hormoonipolille liian myöhään yhteyttä. Totesin että minulle kerrottiin että hormonipoli ottaa minuun yhteyttä. Hormoonilääkitys tulee tauottaa kuukausi ennen leikkausta.
15.1. tapaaminen kirurgin kanssa. Pääsin tapaamaan kirurgia joka minulle on osoitettu. Se ei ole itsestään selvää. Joissain tapauksissa kirurgin tapaa vasta leikkaus aamuna tai sitä edeltävänä iltana. Tapasin kirurgini rakkaani kanssa ja hän sai kuulla miten tuo leikkaus menee. Myös sain kuulla samalla että myös estolääke piti keskeyttää kuukausi ennen leikkausta (Olinhan sen keskeyttänytkin). Minulle myös sanottiin että käytin kyseistä lääkettä viimeisen kerran. Minua on alkanut jännittämään jonkin verran. Jo lääkärille tulo jännitti vaikka tulinkin vain tapaamaan kirurgia joka kertoi yleisesti mitä leikkauksessa tehdään. Olen vahvasti neulakammoinen ihminen ja saamani uutiset laboratorio testeistä jotka minun pitää ottaa vähän hermostuttivat. Sitten pitää leikkausalue vielä valokuvata. 9.2. pari päivää ollut sivuvaikutus hormoonien lopettamisesta. Nimittäin kivulias aamuseisokki joka on herättänyt kesken yöunien, mutta esimerkiksi erään toisen leikku päiväkirjassa mainittua migreeniä minulle ei ole ilmestynyt. LEIKKAUS JA SAIRAALASSAOLO
12.2. Sairaalaan kirjautuminen klo 11.00. Labrat ja valokuvaus sekä illalla vielä peräruiske menivät vielä ihan hyvin ja leikkauspäivänä 13.2. kaikki on yleisesti mennyt hyvin. Mitä nyt oikea jalka on ollut erittäin puutunut puudutteiden vuoksi. Leikkaus meni hyvin ja oli ohi kuudessa tunnissa. Siinä sitä sitten makasin ilmapatjalla, joka siis jollain tavalla estää makuuhaavat ja jalassa varsin inhottavat jalkapumput joiden suurin tehtävä onkin verenkierron edistäminen.
Ystävänpäivä sairaalassa meni oikeastaan yllättävänkin hyvin, vaikka mulla ei käynyt kuin yksi vieras, joka hänkin tuli vähän myöhään paikalle. Toi hän minulle ystävänpäiväkukan, vaaleanpunaisen gerberan ja kortin. Eli todella kivaa.
Tumblr media
Mulla oli seuraavat muutamat päivät valitettavasti paljon pahoinvointia ja jouduin käyttämään pahoinvointipussia muutamaan otteeseen. Tuona aikana ruoka ei uponnut ja varmaan sitä tuli laihduttuakin muutama kilo. Sitä kesti siis kolmisen päivää. Sikäli jos oli kyseessä mahataudista (Jota on liikkeellä), pääsin mielestäni helpolla. Tämän aikaa minulla ei ollut mahdollista muutenkaan syödä kiinteää eli jos yrjösin voitiin puhua pehmeästä nesteestä eikä sitä edes ollut paljoa. Mulla oli ensimmäisen viikon todella mukavat petinaapurit. Kävi siinä joku ihan päiväkirurgiassakin käynyt mutta hänen kanssaan en vaihtanut sanaakaan.
Tumblr media
Viikko kahdeksan ja sain alkaa syömään kiinteää ruokaa. Lounaaksi olikin hetisiskonmakkarapullia kastikkeessa perunoiden kera jonka ahmin oikeastaan turhan nopeasti. Tässä viikon aluksi oli vielä naapurusto vaihtumassa. Sain nauttia päivällisen yksin joka tosin ei ollut lainkaan nautinnollista kun päivällisenä oli riisipuuroa voisilmällä. Ei riittänyt mihinkään vaan voi oikeastaan sanoa että maanantaina päästin ensimmäistä kertaa tunteeni vapaaksi. Koska olin yksin huoneessa sen voi sanoa olleen helppoa. Toki samana päivänä olin päässyt jaloilleni ensimmäistä kertaa leikkauksen jälkeen joka oli myös raskas tilanne kun ei sitten jalat enää kantaneetkaan. Viimeinenkin kanyyli poistettiin lopulta maanantaina ja siitä olin onnellinen.
Tumblr media
Merkkipäivä sairaalassa on vähän, no poikkeava. Tiistai nimittäin sattui olemaan syntymäpäiväni ja vieraita oli odotettavissa. Pääsin jo ensimmäistä kertaa leikkauksen jälkeen yksin tuen kanssa suihkuun. Pari kertaa piti palata makuulleen kun ei pää ihan vielä kulkenut moitteettomasti mukana. Edellisenä päivänä iskenyt nälkä jatkui aamupalalla vaikka en olekaan aamupala ihmisiä. Siksipä ei ruokahalua ollut kovin paljoa vaikka nälkä olikin, Lihapulla “trendi” jatkui sillä mitäs tänään tulikaan lounaaksi oli perunamuusia ja lihapullia. Nyt oli pakko koittaa hillitä ahmimista vaikka nälkä oli ihan järjetön. Mutta se ruoka jo vähän täydensi enemmän mahalaukkua. Vieraita kävi ja sainkin toivomani syntymäpäivälahjan nimittäin täällä sitä kaipaa ihan tavallista hampurilaista.
Päivälliskummajainen josta en oikeastaan tiedä mitä ihmettä se oli, mutta jonkinlainen kasvissoppa.
Tumblr media
Jäi soppa väliin maistiaista lukuunottamatta ja söin kyllä pannarin mielelläni, mutta hampurilainen oli kyllä jo tehnyt oman vaikutuksensa eli maha olikin melko täynnä tiistai-illan ratoksi. Se pitää vielä sanoa kiinteästä ruoasta että kun ei viikkoon sellaista saa, on todellakin hankala yllättäen aloittaa syömään kiinteää yhdellä napsauksella. Kaikki tuntuu todella karhealta ainakin aluksi, ja tutut lihapullat jouduin pilkkomaan pienemmiksi. No mä olin keskiviikko aamuna sitten virkeänä suihkussa ja vessassa ja sen jälkeen tulin tuon kävelytuen kanssa sieltä pois, vähän pelleillen niin hoitaja yhtäkkiä tokaisi että no jos sä et tarvii sitä niin otetaan pois. Samassa yhteydessä multa oltiin virtsakatetripussi viety pois sängyn kyljestä joten siihenkin oppimista kun on tähän mennessä pissa mennyt pussiin eikä sen kanssa huolta eikä murhetta. Mut hyvinhän se lähti keskiviikko liikkeelle. Mä olin aika monta kertaa pystyssä ja ilman tukea. Kanttiinissa käväistiin kun kavereita oli mukana ja sitten takas ylös. Aika rankka päivä itseasiassa. Lopputulemaksi väsynyt jo seitsemän aikaan. Ei ehkä näin lujaa enää vai?? Torstai, kotiin vai?? No ei. Eilen oikeastaan jo sain tietää että olen liian turvoksissa ja että vielä ei ole kotiin asiaa mut jos huomenna. Hoitaja on ainakin sitä mieltä että ihan turha miuu täällä pitää. Hoitajan mielestä pärjään ihan hyvin kaikkien hoitojen kanssa. Silti katetri jatkaa roikkumistaan huomiseen vielä. Perjantai aamulla katetri pois ja se sitten ratkaisee, pääsenkö perjantaina pois. Päivänä torstai oli oikeastaan vierasmäärältään kevyempi kuin keskiviikko. Mutta melko samanlaisia molemmat. Poikkeuksena että sain rengastyynyni ja kokeilin jo istua sillä. On se vähän haastavaa. Mut sillähän jatketaan mitä on tarjolla.
Perjantai ja kahden ihmisen keskinäinen ottelu. Kotiin vai ei. Toisella puoella lääkäri toisella puolella hoitaja. Lääkäri pitäisi miut vielä täällä ja hoitaja taas ei. Mie olen valmis kyllä jo lähtemään kotiin eli siinä osastolla itse. TUOMIO kotiin. Katetrin kanssa, mutta maanantaina saan senkin pois.
Kotiintulon jälkeen ensimmäinen opetus. Jos on portaita, älä kävele niitä. Se ei nimittäin tuntunut hyvältä. Käytä hissiä.
Miten ihminen voikaan olla niin pienistä asioista onnellinen yleisesti ajatellen. Viikon jälkeen kaikkeen vanhaan palaaminen, käveleminen, ruokailu jne ne vain piristivät. Jos itse päädyt vaginoplastiaan niin suosittelen ottamaan mukaan pieniä välipaloja kuten porkkana tai kurkku tikkuja tai pilttiä. Ne tekevät hyvää ja helpottavat kun nälkä painaa ja jos iskee paha olo niin jotain pientä on hyvä syödä. Kuitenkin muistaa sen että ensimmäisen viikon saa syödä niitä soseita ja toisen viikon sitten kiinteää. Ota mukaan myös jotain ajankulutusta koska aika käy pitkäksi. Paranemisaika on erittäin pitkä. Lopullinen parantuminen tapahtuu puolen vuoden aikana jonka jälkeen lopullinen tulos on nähtävissä.
4 notes · View notes
lyhytmat1kka · 6 years
Text
hm muistutus, että olen lesbo
7 notes · View notes
debaattimedia · 3 years
Text
Eduskunnan hlbti-verkosto uudisti nimensä Eduskunnan sateenkaariverkostoksi, puheenjohtajisto kiirehtii translain uudistamista

Eduskunnan hlbti-verkosto muutti huhtikuussa nimensä Eduskunnan sateenkaariverkostoksi, samalla puheenjohtajisto uudistui. Puheenjohtajana jatkaa kansanedustaja Bella Forsgrén (vihr) ja uusiksi varapuheenjohtajiksi valittiin kansanedustajat Sari Multala (kok) ja Ilmari Nurminen (sdp). Sateenkaariverkosto edistää toiminnallaan muun muassa translain uudistusta. Hallitus on luvannut, että translain…
Tumblr media
View On WordPress
0 notes
mysecretcloset · 6 years
Text
Pieni päiväkirja vaginoplastiasta
Kun mä mietin alustavasti tätä leikkausta mä mietin että mulla on todella paljon aikaa tehdä kaikkea ja mä pystyisin olemaan koneella katkotta tämän leikkausajan monta päivää viikossa mutta kun nyt katson jälkikäteen niin eihän se olekaan mennyt niin. Olen ollut leikkauksen jälkeen, jonkin verran pahoinvointinen. Huomattavasti enemmän kuin normaalisti. Ainoa asia joita oikeastaan pelkäsin enemmän olivat kivut. Niitä ei hyvän lääkityksen johdosta juuri ole ollut. Mutta pienen kivun ja sitten pahoinvoinnin yhdistelmä saattoi olla se pahin. Pahoinvointia voi ilmestyä nukutuksen jäljiltä päiviä. Sain tietää leikkauspäiväni olevan helmikuussa jo 12.12.2017 joten leikkaukseen valmistautumiseen tuli hyvin aikaa. Samalla sain tietää myös että minulle tulisi aika lääkäriin ja ennen leikkausta myös hormonipolilta Töölöstä tultaisiin ottamaan minuun yhteyttä. Hormonipolin kanssa kommunikaatio ei ihan toiminut niin hyvin kuin luvattua mutta otin heihin kaksi viikkoa ennen lääkkeen keskeyttämistä yhteyttä ja sain vaihtoehdot miten sen teen. Joko suoraan seinään tai sitten madaltaen. Valitsin tuon madaltaen. Monet ottavat hormoonipolille liian myöhään yhteyttä. Totesin että minulle kerrottiin että hormonipoli ottaa minuun yhteyttä. Hormoonilääkitys tulee tauottaa kuukausi ennen leikkausta.
15.1. tapaaminen kirurgin kanssa. Pääsin tapaamaan kirurgia joka minulle on osoitettu. Se ei ole itsestään selvää. Joissain tapauksissa kirurgin tapaa vasta leikkaus aamuna tai sitä edeltävänä iltana. Tapasin kirurgini rakkaani kanssa ja hän sai kuulla miten tuo leikkaus menee. Myös sain kuulla samalla että myös estolääke piti keskeyttää kuukausi ennen leikkausta (Olinhan sen keskeyttänytkin). Minulle myös sanottiin että käytin kyseistä lääkettä viimeisen kerran. Minua on alkanut jännittämään jonkin verran. Jo lääkärille tulo jännitti vaikka tulinkin vain tapaamaan kirurgia joka kertoi yleisesti mitä leikkauksessa tehdään. Olen vahvasti neulakammoinen ihminen ja saamani uutiset laboratorio testeistä jotka minun pitää ottaa vähän hermostuttivat. Sitten pitää leikkausalue vielä valokuvata. 9.2. pari päivää ollut sivuvaikutus hormoonien lopettamisesta. Nimittäin kivulias aamuseisokki joka on herättänyt kesken yöunien, mutta esimerkiksi erään toisen leikku päiväkirjassa mainittua migreeniä minulle ei ole ilmestynyt. LEIKKAUS JA SAIRAALASSAOLO
12.2. Sairaalaan kirjautuminen klo 11.00. Labrat ja valokuvaus sekä illalla vielä peräruiske menivät vielä ihan hyvin ja leikkauspäivänä 13.2. kaikki on yleisesti mennyt hyvin. Mitä nyt oikea jalka on ollut erittäin puutunut puudutteiden vuoksi. Leikkaus meni hyvin ja oli ohi kuudessa tunnissa.  Siinä sitä sitten makasin ilmapatjalla, joka siis jollain tavalla estää makuuhaavat ja jalassa varsin inhottavat jalkapumput joiden suurin tehtävä onkin verenkierron edistäminen.
Ystävänpäivä sairaalassa meni oikeastaan yllättävänkin hyvin, vaikka mulla ei käynyt kuin yksi vieras, joka hänkin tuli vähän myöhään paikalle. Toi hän minulle ystävänpäiväkukan, vaaleanpunaisen gerberan ja kortin. Eli todella kivaa.
Tumblr media
Mulla oli seuraavat muutamat päivät valitettavasti paljon pahoinvointia ja jouduin käyttämään pahoinvointipussia muutamaan otteeseen. Tuona aikana ruoka ei uponnut ja varmaan sitä tuli laihduttuakin muutama kilo. Sitä kesti siis kolmisen päivää. Sikäli jos oli kyseessä mahataudista (Jota on liikkeellä), pääsin mielestäni helpolla. Tämän aikaa minulla ei ollut mahdollista muutenkaan syödä kiinteää eli jos yrjösin voitiin puhua pehmeästä nesteestä eikä sitä edes ollut paljoa. Mulla oli ensimmäisen viikon todella mukavat petinaapurit. Kävi siinä joku ihan päiväkirurgiassakin käynyt mutta hänen kanssaan en vaihtanut sanaakaan.
Tumblr media
Viikko kahdeksan ja sain alkaa syömään kiinteää ruokaa. Lounaaksi olikin hetisiskonmakkarapullia kastikkeessa perunoiden kera jonka ahmin oikeastaan turhan nopeasti. Tässä viikon aluksi oli vielä naapurusto vaihtumassa. Sain nauttia päivällisen yksin joka tosin ei ollut lainkaan nautinnollista kun päivällisenä oli riisipuuroa voisilmällä. Ei riittänyt mihinkään vaan voi oikeastaan sanoa että maanantaina päästin ensimmäistä kertaa tunteeni vapaaksi. Koska olin yksin huoneessa sen voi sanoa olleen helppoa. Toki samana päivänä olin päässyt jaloilleni ensimmäistä kertaa leikkauksen jälkeen joka oli myös raskas tilanne kun ei sitten jalat enää kantaneetkaan. Viimeinenkin kanyyli poistettiin lopulta maanantaina ja siitä olin onnellinen.
Tumblr media
Merkkipäivä sairaalassa on vähän, no poikkeava. Tiistai nimittäin sattui olemaan syntymäpäiväni ja vieraita oli odotettavissa. Pääsin jo ensimmäistä kertaa leikkauksen jälkeen yksin tuen kanssa suihkuun. Pari kertaa piti palata makuulleen kun ei pää ihan vielä kulkenut moitteettomasti mukana. Edellisenä päivänä iskenyt nälkä jatkui aamupalalla vaikka en olekaan aamupala ihmisiä. Siksipä ei ruokahalua ollut kovin paljoa vaikka nälkä olikin, Lihapulla “trendi” jatkui sillä mitäs tänään tulikaan lounaaksi oli perunamuusia ja lihapullia. Nyt oli pakko koittaa hillitä ahmimista vaikka nälkä oli ihan järjetön. Mutta se ruoka jo vähän täydensi enemmän mahalaukkua. Vieraita kävi ja sainkin toivomani syntymäpäivälahjan nimittäin täällä sitä kaipaa ihan tavallista hampurilaista.
Päivälliskummajainen josta en oikeastaan tiedä mitä ihmettä se oli, mutta jonkinlainen kasvissoppa.
Tumblr media
Jäi soppa väliin maistiaista lukuunottamatta ja söin kyllä pannarin mielelläni, mutta hampurilainen oli kyllä jo tehnyt oman vaikutuksensa eli maha olikin melko täynnä tiistai-illan ratoksi. Se pitää vielä sanoa kiinteästä ruoasta että kun ei viikkoon sellaista saa, on todellakin hankala yllättäen aloittaa syömään kiinteää yhdellä napsauksella. Kaikki tuntuu todella karhealta ainakin aluksi, ja tutut lihapullat jouduin pilkkomaan pienemmiksi. No mä olin keskiviikko aamuna sitten virkeänä suihkussa ja vessassa ja sen jälkeen tulin tuon kävelytuen kanssa sieltä pois, vähän pelleillen niin hoitaja yhtäkkiä tokaisi että no jos sä et tarvii sitä niin otetaan pois. Samassa yhteydessä multa oltiin virtsakatetripussi viety pois sängyn kyljestä joten siihenkin oppimista kun on tähän mennessä pissa mennyt pussiin eikä sen kanssa huolta eikä murhetta. Mut hyvinhän se lähti keskiviikko liikkeelle. Mä olin aika monta kertaa pystyssä ja ilman tukea. Kanttiinissa käväistiin kun kavereita oli mukana ja sitten takas ylös. Aika rankka päivä itseasiassa. Lopputulemaksi väsynyt jo seitsemän aikaan. Ei ehkä näin lujaa enää vai?? Torstai, kotiin vai?? No ei. Eilen oikeastaan jo sain tietää että olen liian turvoksissa ja että vielä ei ole kotiin asiaa mut jos huomenna. Hoitaja on ainakin sitä mieltä että ihan turha miuu täällä pitää. Hoitajan mielestä pärjään ihan hyvin kaikkien hoitojen kanssa. Silti katetri jatkaa roikkumistaan huomiseen vielä. Perjantai aamulla katetri pois ja se sitten ratkaisee, pääsenkö perjantaina pois. Päivänä torstai oli oikeastaan vierasmäärältään kevyempi kuin keskiviikko. Mutta melko samanlaisia molemmat. Poikkeuksena että sain rengastyynyni ja kokeilin jo istua sillä. On se vähän haastavaa. Mut sillähän jatketaan mitä on tarjolla.
Perjantai ja kahden ihmisen keskinäinen ottelu. Kotiin vai ei. Toisella puoella lääkäri toisella puolella hoitaja. Lääkäri pitäisi miut vielä täällä ja hoitaja taas ei. Mie olen valmis kyllä jo lähtemään kotiin eli siinä osastolla itse.
Tuomio: KOTIIN. Tosin katetrin kanssa. Sen saan maanantaina pois sitten.
Kotiintulon jälkeen ensimmäinen opetus. Jos on portaita, älä kävele niitä. Se ei nimittäin tuntunut hyvältä. Käytä hissiä.
Miten ihminen voikaan olla niin pienistä asioista onnellinen yleisesti ajatellen. Viikon jälkeen kaikkeen vanhaan palaaminen, käveleminen, ruokailu jne ne vain piristivät. Jos itse päädyt vaginoplastiaan niin suosittelen ottamaan mukaan pieniä välipaloja kuten porkkana tai kurkku tikkuja tai pilttiä. Ne tekevät hyvää ja helpottavat kun nälkä painaa ja jos iskee paha olo niin jotain pientä on hyvä syödä. Kuitenkin muistaa sen että ensimmäisen viikon saa syödä niitä soseita ja toisen viikon sitten kiinteää. Ota mukaan myös jotain ajankulutusta koska aika käy pitkäksi. Paranemisaika on erittäin pitkä. Lopullinen parantuminen tapahtuu puolen vuoden aikana jonka jälkeen lopullinen tulos on nähtävissä. 
1 note · View note
katzynia · 8 years
Text
youtube
Oottekos nähneet tään?
Mä olen vaikuttunut. Arvostan todella paljon, että kaveri päätti tehdä tästä julkista. Ei varmasti tule olemaan helppoa, mutta juuri näin maailmaa parannetaan. Tehdään askel kerrallaan, pala palalta normaalimmaksi olla jotain muutakin kuin sen perusmuotin mukainen. On pirun vaikeaa olla jotain, mitä kukaan muu missään ei ole. Oikeat esimerkit, oikeat ihmiset ovat äärimmäisen tärkeinä näyttämässä, ettei sukupuoli syntymätodistuksessa aina ole oikein. Voin vain kuvitella, miten monta yksin pimeässä (hotelli)huoneessa oman sukupuolensa kanssa kamppailevaa tämä esimerkki auttaa. Transsukupuolisuus ei ole häpeällistä eikä sitä tarvitse peitellä.
Arvostan myös sitä, miten Jordan toimii esimerkkinä siitä, ettei asiaa välttämättä tarvitse tietää/päättää/toteuttaa heti penskana. Aikuisena, milloin vain, on aikaa päättää elää niin kuin sisimmässään itsensä kokee.
Jordan is a girl. And continues to be awesome.
1 note · View note
ruttotohtori · 9 years
Link
Joukko Venäjäjän parlamentin eli duuman jäseniä haluaisi kieltää "ei perinteisen seksuaalisen suuntautumisen julkisen tunnustamisen". Käytännössä kaapista tulosta tulisi laitonta. Rangaistus olisi 5 000 ruplan (noin 73 euroa) sakosta 15 vuorokauden vankeuteen. Lakiehdotuksen tekijät edustavat Venäjän kommunistista puoluetta, ja aloitteen taustalla oleva Ivan Nikitsuk kertoo odottavansa puolueensa siunausta ennen sen viemistä duuman käsiteltäväksi. Nikitsukin mukaan homoseksuaalit ovat mielisairaita, ja heidät tulisi sulkea yhteiskunnan ulkopuolelle. Moskovan kaiku -radioasemalla haastateltu Nikitsuk ihmettelee sitä, että Napoleoniksi itseään sanova laitetaan lukkojen taa, mutta pidämme henkilön oikeutena sitä, että tällä ei ole selvää kuvaa seksuaalisuudestaan. Venäjällä hyväksyttiin vuonna 2013 ns. homopropagandalaki, joka käytännössä estää kertomasta asiallista tietoa seksuaalivähemmistöistä alaikäisille. Uusi lakialoite on herättänyt kritiikkiä hlbti-vähemmistöjen asemaa puolustavilta tahoilta. Esitystä on kritisoinut myös homopropagandalain isänä tunnettu Vitali Milonov, jonka mukaan nykyinen lainsäädäntö on riittävä, koska se estää julkitulot, jotka voisivat vaikuttaa lapsiin.
145 notes · View notes
illegalgaylien · 10 years
Text
MARRIAGE EQUALITY IS COMING TO FINLAND!!!
1 note · View note
vaginoplastia18 · 6 years
Text
Vaginoplastian riskit
Kaikissa leikkauksissa on omat riskinsä ja tähän voin kerrata mitä minä olen kuullut vaginoplastiaan kuuluvan.
Leikkaus voi mennä pieleen ja tästä syystä voi joutua tekemään korjausleikkauksia useammankin.
Parantumisvaiheen infektiot.
“Tamppooni” voi hajota jolloin joudutaan korjausleikkaus kierteeseen.
Nukutus ja puudutus voivat mennä pieleen. Kivut + traumat.
Yleensäkin kipulääkitys voi olla että se ei onnistu ykkösellä.
Nukutusaine voi aiheuttaa pahoinvointia kuten minä koin. Nukutusaine poistuu 3-4 päivän kuluessa.
Vaginoplastia tehdään erittäin lähelle peräsuolta joka voi operaatiossa puhjeta, jolloin voidaan joutua tekemään vatsa-avannepussi.  Tämä johtaa myöhempään korjausleikkauksiin.
Leikkaus operaatio tehdään jalat kohoasennossa jolloin jalat voivat turvota ja turvotusta voidaan joutua laskemaan leikkaamalla pohkeeseen pitkä viilto. Tämä on vähintään kosmeettinen haitta
Virtsaputki katetrin poistamisen jälkeen riskinä on että virtsaputki ei toimi, tai sitten tulee inkotenssia eli virtsankarkailua. Pahin pelottelu on että virtsan pidättely kyky puuttuisi kokonaan tämän jälkeen.
Vaginaplastian suurin riski on valitettavasti kuolema. Syy kuolemiin on ollut veritulppa. Eli jos ei noudata lääkitystä ja piikitä itseään klexanella on riski saada veritulppa josta suurin riski on valitettavasti kuolema.
Sitten vielä legenda josta en ole vielä itsekään ottanut selvää mutta huhun mukaan ei saisi koko vuonna leikkauksen jälkeen käyttää polkupyörää.
1 note · View note
debaattimedia · 5 years
Text
Eduskunnan HLBTI-verkosto: Translain kokonaisuudistuksessa pitää parantaa translasten oikeuksia

Eduskunnan HLBTI-verkosto iloitsee pääministeri Antti Rinteen hallituksen linjauksesta aloittaa translain kokonaisuudistus. On tärkeää, että laki, jonka muuttamista ovat vaatineet YK:n naisiin kohdistuvan syrjinnän vastainen CEDAW-komitea, Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu ja useat maat osana YK:n ihmisoikeuksien vertaisarviointia (UPR), ollaan vihdoinkin uudistamassa.
Translain…
View On WordPress
0 notes
vaginoplastia18 · 6 years
Text
Puolivuotta operaatiosta
Mie oon miettiny hetken mitä mie kirjoittaisin. Miulla on siis nyt hiukan yli puoli vuotta siitä kun miut operoitiin ja miun vointi on mitä loistavin.
Palasin harrastuksenkin pariin. Olisin varmaan kyennyt jo vähän aiemmin mutta harrastuksen aloittaminen vei jonkin verran odotettua enemmän aikaa. Ehkä se jonkin verran oli omaa pelkoa että sitä ottaisi takapakkia parantumisessa.
Mutta nyt parantuminen on edennyt siihen vaiheeseen että kaikki tämä on takana. Minulla on vielä lokakuussa lääkärin tarkistus mutta todennäköisesti sen jälkeen minun ei enää tarvitse nähdä leikkaavaa lääkäriä jollei jotain häkellyttävää tapahdu. Miksi tapahtuisi.
Hiukan tunteista sen verran että minulla on olemassa tunto ja kyllä minä voin kiihottuakin. Se ei kuitenkaan minulla ole elämässäni millään tavalla “juttu” vaan olen enemmänkin läheisyydenkipeä. No mentiin asian ulkopuolelle ja lujaa.
Mitä tulee minun henkiseen vointiini. Sekin on parempi kuin ennen leikkausta. Minä en enää itke peilin edessä. Päinvastoin. Minä olen todella tyytyväinen siihen mitä minä näen katsoessani peilistä. Lääketiede on todellakin onnistunut korjaamaan minusta sen ihmisen mitä minä olen kokenut olevani ja se tyytyväisyys näkyy.
Mutta hei tässä varmaankin alkaa olla aika sanoa kaikelle tälle puoleksi vuodeksi heipat sillä ajattelin kirjoitella teille seuraavan kerran helmikuussa 2019 eli puolen vuoden päästä kun aikaa leikkauksesta on kulunut jetsulleen vuosi.
1 note · View note
vaginoplastia18 · 6 years
Text
Korjausoperaatio edessä
Mä sain kuulla tänään että mulla on rasvaa näkyvillä ja että mulla ei ole mun virtsaputkeni ympärillä riittävästi ihoa. Siispä edessä on jopa 3 tuntia kestävä korjausoperaatio. Operaation yksinkertainen kulku on että reidestä otetaan pala ihoa joka siirretään virtsaputkea ympäröivälle alueelle. 
Yleisesti maininta siitä että olen omanlainen että minulla kuoriutuu ihoa joka on “harvinainen ominaisuus” Ihan vaan tunteista puhuen tämä oli isku mulle ja todella paljon tuli asiaan tarve itkeä. Itse oon sellainen että mun on kuitenkin hankala itkeä julkisella paikalla joten varmaan itken illalla
0 notes
katzynia · 9 years
Note
En ole kovin seurannut uutisia, onko siitä "Aito avioliitto" -aloitteesta kuulunut mitään, vai onko tilanne vielä päällä?
Uutisointi tyssäsi aikalailla tähän pakolaiskriisin kärjistymiseen, ja tällaiset pelleilyt jäi taka-alalle siinäkin.
Aloitehan sai kasaan sen tarvittavat 50k ääntä jo joku aika sitten, joten se etenee jollain tavalla eduskunnan käsittelyyn. Nyt kasassa on himpun vajaa 78 000 ääntä. Nimienkeruu on auki tämän kuun loppuun asti, oikestaan vasta sen jälkeen näkee mitä teknisesti tapahtuu.
Jonkinlaiseen käsittelyyn se ymmärtääkseni on lain puolesta pakko ottaa, mutta kansalaisaloitteet on varsin helppo haudata lakivaliokunnan ja muiden valmisteluelinten syövereihin (muistelee vaikka, kuinka monta pihahdusta ihan ensimmäisistä, esimerkiksi turkistarhausaloitteesta, on jättämisen jälkeen kuulunut). Tahdon oli ensimmäinen ja ainut joka meni läpi ja sillä oli allekirjoittajia huimasti enemmän. Ja takana suuri kansanliike.
Henk. koht. en usko, että aito avioliitto etenee eduskunnan ensimmäistä käsittelyä pidemmälle. Ei tee monelle kansanedustajallekaan hyvää joutua oikesti sanomaan, mitä on aiheesta mieltä. Nyt kaikki voivat esittää ja sanoa olevansa vähän erimieltä niissä ympyröissä jossa siitä on hyötyä ja voivotella, että asia on jo päätetty (vrt. herra Oikeusministeri) eikä mitään tarvitse oikeasti tehdä.
En jaksa hermostua aloitteesta, änkyrät on änkyröitä. Seuraan kyllä mitä tapahtuu, ettei vahinkoja pääse käymään.
1 note · View note
illegalgaylien · 10 years
Photo
Tumblr media
Asteikolla kymmenestä tosikateelliseen, kuinka kade olet mun juomapulloista? #forssapride #gaycafe #forssa #hlbti
0 notes