#Transsukupuolinen

[ruttotohtori]

---

Psykiatrian erikoislääkäri ja Mehiläisen yhdenvertaisuus ja tasa-arvoasioiden johtava asiantuntija Teemu Kärnä muistuttaa, että ennen vuoden 2023 lakiuudistusta transihmisiltä vaadittiin lisääntymiskyvyttömyyttä, jotta juridisen sukupuolen saattoi muuttaa.

– Laki ei koskaan perustunut tieteeseen. Meillä on tutkimusnäyttöä siitä, että transsukupuolinen ihminen on aivan yhtä hyvä vanhempi kuin CIS-sukupuolinen. Valmiudet vanhemmuuteen eivät ole ihmisen sukupuoli-identiteetistä kiinni.

Kärnän mukaan vanha laki oli osoitus siitä, kuinka paljon yhteiskunnan asenteet vaikuttavat lainsäädäntöön ja käytäntöihin.

---

Aiemmin hedelmöityshoitolaissa puhuttiin naisista ja naisten hoidoista. Nyt lain mukaan raskaaksi voidaan auttaa sukupuolesta riippumatta.

1.3.2024 voimaan tullut lakimuutos mahdollisti vanhemmuusnimikkeen muutoksen vastaamaan vahvistettua sukupuolta. Esimerkiksi juridisen sukupuolen naisesta mieheksi korjannut henkilö voi olla lapselleen myös virallisesti isä.

---

Väestöliiton vuonna 2017 teettämän kyselytutkimuksen mukaan perhemuodolla ei ole merkitystä lapsen hyvinvoinnille. Sateenkaariperheissä voidaan aivan yhtä hyvin ja huonosti kuin muissa perheissä.

---

Psykiatrian erikoislääkäri Teemu Kärnä lisää, että sateenkaariperheiden lasten ongelma ei ole erilainen perhemuoto, vaan ympäristön asenteet.

– Jos yhteiskunta osoittaa ennakkoluuloja ja vanhentuneita asenteita yksilöllisiä perhemuotoja kohtaan, sillä luodaan vähemmistöstressiä. Tällä puolestaan on haitallinen vaikutus seksuaali- tai sukupuolivähemmistöjen ja heidän lastensa hyvinvointiin.

---

[siveydensipuli]

Comic sans = Klassinen meemifontti

Comic trans = Hauska transsukupuolinen

[luxnebula]

Pari vuotta sitten kävin yliopisto-opinnoissani verkkoviestinnän kurssin, jossa yhtenä tehtävänä oli kirjoittaa blogipostaus itse valitusta aiheesta. Koska kurssin aikana minulla ei vielä ollut tätä blogia, julkaisin postauksen ensin Twitter-lankana ja LinkedInissäni. Näillä alustoilla molemmissa postauksille on rajoitteita, joten jouduin lyhentämään ja muokkaamaan postaustani saadakseni sen ilmoille. Mutta nyt voin julkaista koko postauksen kuten sen aikoinani kirjoitin. Joten tässä se on:

Kirjastopalveluja HLBTIQA-väestölle

Pride-viikko on tänä vuonna vasta tulevaisuuden haave, mutta HLBTIQA-ihmiset ovat olemassa Pride-viikon ulkopuolellakin. Siksi olisi hyvä miettiä, miten kirjastot voisivat olla avoimempia ja mukavampia sateenkaari-ihmisille. Tässä blogikirjoituksessa esittelen pari ideaa, mitä kirjastot voisivat tehdä ajaakseen sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen tasa-arvoista kohtelua.

Sateenkaariväestö lukee kirjoja kuten heterotkin. Siksi on tärkeää tarjota ajankohtaista ja tuoretta kirjallisuutta, jossa sateenkaari-ihmiset voivat nähdä itsensäkaltaisia ihmisiä. HLBTIQA-aiheiset romaanit ovat vielä valitettavan harvinaisia, mutta esimerkiksi HLBTIQA-aiheinen uutissivusto Kehrääjä julkaisee kirja-arvosteluja, joista kirjastot voisivat löytää uutta aineistoa kokoelmiinsa.

Tietokirjojakin tietysti tarvitaan, mikä toimiikin kätevänä aasinsiltana seuraavalle aiheelleni: tietopalveluille. Erityisesti transsukupuolisten tiedonhankinnasta on tehty tutkimuksia informaatiotutkimuksen alalla, koska heillä on erittäin uniikit tiedontarpeet eri vaiheissa elämäänsä. Esimerkiksi Aira Pohjanen totesi Transsukupuolisten identiteetin rakentamiseen liittyvä informaatiokäyttäytyminen (2013) pro gradu -tutkimuksessaan, että transsukupuoliset tarvitsevat tietoa valtavan paljon eri asioista. Tietoa etsittiin muun muassa: 

identiteeteistä, sanoista, ilmiöistä ja käsitteistä, 

muiden transihmisten kokemuksista,

sukupuolenkorjaushoidoista ja hormonihoidoista sekä miten ne vaikuttavat kehoon, 

sukupuolenkorjaushoitoihin lähetteen saamisesta, 

sukupuolenkorjaushoitojen kestosta ja kulusta, 

nimen vaihtamisesta 

ja leikkauksiin liittyvistä riskeistä. 

Pohjasen mukaan tärkein lähde on vertaistuki ja muut transsukupuoliset, mutta kirjastojen olisi myös hyvä tietää, mistä tätä tietoa löytää ja tarjota tätä tietoa monista syistä. Esimerkiksi kaikilla transihmisillä ei välttämättä ole vertaistukiverkostoa vielä tai jos cissukupuolinen henkilö on kiinnostunut aiheesta ja haluaa sivistää itseään. Brandon Lyttan ja Bibika Laloo ovat samaa mieltä tutkimuksessaan Equitable Access to Information in Libraries: A Predicament for Transgender People (2020): heidän mukaansa kirjastot voivat helpottaa transihmisten tiedonhankintaa helpottamalla pääsyä tietoon transasioista tarjoamalla sekä fyysistä että digitaalista aineistoa.

Kirjastot voivat tehdä paljon muutakin: ne voivat tarjota turvallisen paikan, jossa tavata muita ihmisiä. Suurin osa HLBTIQA-suuntautuneista tapaamispaikoista ovat baareja tai klubeja, mikä sulkee ulkopuolelle esimerkiksi alaikäiset, entiset alkoholistit, epileptikot ja ne HLBTIQA-ihmiset, jotka eivät vain pidä äänekkäistä klubeista. Erityisesti alaikäisille HLBTIQA-nuorille on elintärkeää tarkota paikkoja, joissa he voivat olla oma itsensä pelkäämättä syrjintää ja jossa he voivat saada vertaistukea ja yhteisön tuntua.

Kirjastotyöntekijöiden tulee myös olla valmiita kohtaamaan sateenkaariasiakkaita. Heidän pitää olla tietoisia ainakin perustermeistä (transsukupuolinen vs cissukupuolinen, aseksuaali, muunsukupuolinen jne) ja asiakasta ei tulisi tentata siitä, miksi hän haluaa tietoa esimerkiksi sukupuolenkorjausprosessista. Kirjastonhoitajien tulisi olla tietoisia luotettavista tiedonlähteistä mitä tulee tietoon HLTBIQA-asioista ja haastaa omia sisäisiä ajatusmallejaan. Olisi hyvä, jos kirjastotyöntekijöille järjestettäisiin syrjinnänvastaista koulutusta ja syrjinnänvastaiset käytännöt olisivat käytössä yleisesti.

Kirjastojen asiakastietokannoissa voidaan myös ajaa tasavertaisuutta. Esimerkiksi asiakkaan sukupuolen merkitseminen tuntuu minulle henkilökohtaisesti tarpeettomalta sekä kirjaston asiakkaana että kirjaston työntekijänä. Mutta jos sille on jokin ylitsepääsemätön syy, olisi myös hyvä tarjota vaihtoehdot “muu” ja “en halua sanoa” ja tietysti antaa asiakkaille vapaa pääsy vaihtamaan merkintä myöhemmin halutessaan itse verkkosivujen kautta tai sähköpostilla. Myös nimen vaihtamisen tulisi olla yhtä helppoa.

[gosamiand-blog]

”Transsukupuolinen” paralympiajuoksija ei pääse naisten 400 metrin finaaliin

[isokarhuni]

Vaikiaa

Mitenkähän sitä saisi pidettyä sen asenteen teflonina kodin ulkopuolella, ettei jatkuvasti sortuisi skannaamaan ihmisten reaktioita ja olemusta mua kohdatessaan. Munhan piti olla jo ihan vitun done tän vaivaksiolon tunteen kanssa, mut sieltä se meinaa aina puskea. Taas mietin sitä, että miten kiusallinen olo MUILLE saattaa tulla, kun mun ulkonäkö muuttuu. Eli edelleen joku osa mussa ajattelee, että mun pitäisi keitrata muiden kuviteltuja tunteita ja tehdä heidän oloaan helpommaksi olemalla jotenkin vähemmän ja huomaamattomampi ja sen myötä myös vaivattomampi. Eli se menee niin pitkälle, että kuvittelen voivani suojella toisia ihmisiä heille itselleen tulevilta tunteilta, joiden olemassaolosta en oikeasti pysty tietämään yhtikäs mitään. Ei ole mitään takeita siitä, että kutistamalla ja häivyttämällä itseäni olisin ympäristölle yhtään miellyttävämpi, todennäköisesti päinvastoin.

Jännästi toi epävarmuus kulminoituu aina vaan naaman karvoihin. Parta ja viikset on sit se, joka tuntuu kiusallisilta ympäristöstä. Itse asiassa se varmaan johtuu siitä, että aattelen ympäristön pitävän mua parrakkaana naisena = normienvastaista = kiusallista (ja transfobista). Onneks on aikaa totutella ajatukseen parrasta ja viiksistä. Vittu onhan mulla nytkin ihan full ass parta, kun kattoo valoa vasten, ja on sen varmaan muutkin huomannu. Et ei se nyt sen kummempaa oo. Ja kyllähän sitä parran kasvua nyt varmaan jengi osaa odottaakin ihmiseltä, joka on kertonut olevansa transsukupuolinen.

Ja sit toinen juttu on se terveydenhuollossa asioiminen transihmisenä, mut sitä oon jo kyl saanu vähän käsiteltyä. En mä nyt eka ja ainoa transpotilas tule olemaan. Ihmisillä on ihan asiallisiakin kokemuksia terveydenhuollosta. Sitä paitsi kyllä mulla on oikeus hakea hoitoa, vaikka oon toosallinen jäbä. On oikeus tehä ihan kaikkia samoja juttuja kuin muutkin, vaikka jalkoväli ei vastaa cis-normia. Jos niitä syrjiviä tai väkivaltaisia kokemuksia tulis vaikka kahtenakin päivänä vuodessa ja loput 363 päivää ois ihan ok neutraalia asioimista, niin ei kai niiden kahden päivän perusteella kannata jättää transitioitumatta. Kun ois tätä elämääkin tässä elettävänä toivon mukaan vielä. Katotaan sit uusiks kun ratio alkaa kääntyä toistepäin.

Tuntuu kivalta, kun äiti on ottanut mun nimen käyttöön. Isä ei oo kommentoinut mitenkään, mut ihan normaalilta se kyllä muuten vaikuttaa. En ollut edes ajatellut, että äiti alkais heti harjotella sitä nimeä.

[peikonlainen]

I love this book. I cried so much, I felt seen and its not a feeling I often find with books, series, movies or anywhere to be honest.

Finnosh children's book called "First snow" from Mila Teräs & Hannamari Ruohonen tells a story of transwoman in eyes of their grandchild. I love how the family supports her, the whole book feels warm, calm, friendly and safe. I felt so safe during all of it, the acceptance and support of the family in the book feels amazing. There is so many stories of abandoned trans people, its refreshing and wonderful finally read of supporting family.

I didn't realise how much I needed this book until I read it. I need more stories like this, stories of trans people in general. As a nonbinary person my situation is bit different, I just realised I haven't read or seen that many stories from them. It's sad but I know they exist, I just need to find them like I found this wonderful childrens book 💖

[transistorikauppias-blog]

tässä oli pirun hieno puheenvuoro sukupuolesta, alkaa noin kohdassa 26:28.

[samoililja]

Hellou

oon miettiny jonkin aikaa jos piirtäisin muille suomalaisille muusuille lahjaks pienii muotokuvia. Eli siis ilmaseks.

Selfietä ei oo pakko lähettää, jos se ahistaa liikaa (vaikka tietty mun hommaa helpottais) ja erilaiset -sonat on ok. Laita privalla vaan viestii tääl tai instas.

Ne löytyy täältä ja täältä. Yleensä piirrän taustalle jotain ihmiselle itellä tärkeetä (eli jos on jotain harrastuksii, asioit mitä tykkää tehä, lempiympäristöä tai - värejä, jopa lemmikkei etc.) Jos on jotain pyyntöi, tai asioit mitä et haluu piirrän (lähinnä koska oi dysforia), nii kerro ihmeessä!

Jos epäilet et mul on jotain hämärii tarkoitusperiä, niin mun motiivina on oikeestaan et haluisin vaan ehkä onnistua piristää jonkun toisen muunsukupuolisen päivää. Se on kuitenkin identiteetti, joka on ollut pitkään pyyhitty, syrjään sysätty ja näkymätön valtavirrassa mut kai haluisin saada tyypit tuntemaan ittensä näkyväks. Nyt kun Näkymätön sukupuolikin (ensimmäinen suomalainen tieto/sarjakuvakirja muunsukupuolisuudesta!!) on ilmestynyt tänä vuonna.

Just nyt on kaikkee muuta meneillään (opiskelu, pääsärit, tilaustyöt, kirja ja muita projekteja jne.) mut voisin tehdä niin monta kun kerkeen/jaksan.

[vaginoplastia18]

Pieni päiväkirja vaginoplastiasta

Kun mä mietin alustavasti tätä leikkausta mä mietin että mulla on todella paljon aikaa tehdä kaikkea ja mä pystyisin olemaan koneella katkotta tämän leikkausajan monta päivää viikossa mutta kun nyt katson jälkikäteen niin eihän se olekaan mennyt niin. Olen ollut leikkauksen jälkeen, jonkin verran pahoinvointinen. Huomattavasti enemmän kuin normaalisti. Ainoa asia joita oikeastaan pelkäsin enemmän olivat kivut. Niitä ei hyvän lääkityksen johdosta juuri ole ollut. Mutta pienen kivun ja sitten pahoinvoinnin yhdistelmä saattoi olla se pahin. Pahoinvointia voi ilmestyä nukutuksen jäljiltä päiviä. Sain tietää leikkauspäiväni olevan helmikuussa jo 12.12.2017 joten leikkaukseen valmistautumiseen tuli hyvin aikaa. Samalla sain tietää myös että minulle tulisi aika lääkäriin ja ennen leikkausta myös hormonipolilta Töölöstä tultaisiin ottamaan minuun yhteyttä. Hormonipolin kanssa kommunikaatio ei ihan toiminut niin hyvin kuin luvattua mutta otin heihin kaksi viikkoa ennen lääkkeen keskeyttämistä yhteyttä ja sain vaihtoehdot miten sen teen. Joko suoraan seinään tai sitten madaltaen. Valitsin tuon madaltaen. Monet ottavat hormoonipolille liian myöhään yhteyttä. Totesin että minulle kerrottiin että hormonipoli ottaa minuun yhteyttä. Hormoonilääkitys tulee tauottaa kuukausi ennen leikkausta.

15.1. tapaaminen kirurgin kanssa. Pääsin tapaamaan kirurgia joka minulle on osoitettu. Se ei ole itsestään selvää. Joissain tapauksissa kirurgin tapaa vasta leikkaus aamuna tai sitä edeltävänä iltana. Tapasin kirurgini rakkaani kanssa ja hän sai kuulla miten tuo leikkaus menee. Myös sain kuulla samalla että myös estolääke piti keskeyttää kuukausi ennen leikkausta (Olinhan sen keskeyttänytkin). Minulle myös sanottiin että käytin kyseistä lääkettä viimeisen kerran. Minua on alkanut jännittämään jonkin verran. Jo lääkärille tulo jännitti vaikka tulinkin vain tapaamaan kirurgia joka kertoi yleisesti mitä leikkauksessa tehdään. Olen vahvasti neulakammoinen ihminen ja saamani uutiset laboratorio testeistä jotka minun pitää ottaa vähän hermostuttivat. Sitten pitää leikkausalue vielä valokuvata. 9.2. pari päivää ollut sivuvaikutus hormoonien lopettamisesta. Nimittäin kivulias aamuseisokki joka on herättänyt kesken yöunien, mutta esimerkiksi erään toisen leikku päiväkirjassa mainittua migreeniä minulle ei ole ilmestynyt. LEIKKAUS JA SAIRAALASSAOLO

12.2. Sairaalaan kirjautuminen klo 11.00. Labrat ja valokuvaus sekä illalla vielä peräruiske menivät vielä ihan hyvin ja leikkauspäivänä 13.2. kaikki on yleisesti mennyt hyvin. Mitä nyt oikea jalka on ollut erittäin puutunut puudutteiden vuoksi. Leikkaus meni hyvin ja oli ohi kuudessa tunnissa. Siinä sitä sitten makasin ilmapatjalla, joka siis jollain tavalla estää makuuhaavat ja jalassa varsin inhottavat jalkapumput joiden suurin tehtävä onkin verenkierron edistäminen.

Ystävänpäivä sairaalassa meni oikeastaan yllättävänkin hyvin, vaikka mulla ei käynyt kuin yksi vieras, joka hänkin tuli vähän myöhään paikalle. Toi hän minulle ystävänpäiväkukan, vaaleanpunaisen gerberan ja kortin. Eli todella kivaa.

Mulla oli seuraavat muutamat päivät valitettavasti paljon pahoinvointia ja jouduin käyttämään pahoinvointipussia muutamaan otteeseen. Tuona aikana ruoka ei uponnut ja varmaan sitä tuli laihduttuakin muutama kilo. Sitä kesti siis kolmisen päivää. Sikäli jos oli kyseessä mahataudista (Jota on liikkeellä), pääsin mielestäni helpolla. Tämän aikaa minulla ei ollut mahdollista muutenkaan syödä kiinteää eli jos yrjösin voitiin puhua pehmeästä nesteestä eikä sitä edes ollut paljoa. Mulla oli ensimmäisen viikon todella mukavat petinaapurit. Kävi siinä joku ihan päiväkirurgiassakin käynyt mutta hänen kanssaan en vaihtanut sanaakaan.

Viikko kahdeksan ja sain alkaa syömään kiinteää ruokaa. Lounaaksi olikin hetisiskonmakkarapullia kastikkeessa perunoiden kera jonka ahmin oikeastaan turhan nopeasti. Tässä viikon aluksi oli vielä naapurusto vaihtumassa. Sain nauttia päivällisen yksin joka tosin ei ollut lainkaan nautinnollista kun päivällisenä oli riisipuuroa voisilmällä. Ei riittänyt mihinkään vaan voi oikeastaan sanoa että maanantaina päästin ensimmäistä kertaa tunteeni vapaaksi. Koska olin yksin huoneessa sen voi sanoa olleen helppoa. Toki samana päivänä olin päässyt jaloilleni ensimmäistä kertaa leikkauksen jälkeen joka oli myös raskas tilanne kun ei sitten jalat enää kantaneetkaan. Viimeinenkin kanyyli poistettiin lopulta maanantaina ja siitä olin onnellinen.

Merkkipäivä sairaalassa on vähän, no poikkeava. Tiistai nimittäin sattui olemaan syntymäpäiväni ja vieraita oli odotettavissa. Pääsin jo ensimmäistä kertaa leikkauksen jälkeen yksin tuen kanssa suihkuun. Pari kertaa piti palata makuulleen kun ei pää ihan vielä kulkenut moitteettomasti mukana. Edellisenä päivänä iskenyt nälkä jatkui aamupalalla vaikka en olekaan aamupala ihmisiä. Siksipä ei ruokahalua ollut kovin paljoa vaikka nälkä olikin, Lihapulla “trendi” jatkui sillä mitäs tänään tulikaan lounaaksi oli perunamuusia ja lihapullia. Nyt oli pakko koittaa hillitä ahmimista vaikka nälkä oli ihan järjetön. Mutta se ruoka jo vähän täydensi enemmän mahalaukkua. Vieraita kävi ja sainkin toivomani syntymäpäivälahjan nimittäin täällä sitä kaipaa ihan tavallista hampurilaista.

Päivälliskummajainen josta en oikeastaan tiedä mitä ihmettä se oli, mutta jonkinlainen kasvissoppa.

Jäi soppa väliin maistiaista lukuunottamatta ja söin kyllä pannarin mielelläni, mutta hampurilainen oli kyllä jo tehnyt oman vaikutuksensa eli maha olikin melko täynnä tiistai-illan ratoksi. Se pitää vielä sanoa kiinteästä ruoasta että kun ei viikkoon sellaista saa, on todellakin hankala yllättäen aloittaa syömään kiinteää yhdellä napsauksella. Kaikki tuntuu todella karhealta ainakin aluksi, ja tutut lihapullat jouduin pilkkomaan pienemmiksi. No mä olin keskiviikko aamuna sitten virkeänä suihkussa ja vessassa ja sen jälkeen tulin tuon kävelytuen kanssa sieltä pois, vähän pelleillen niin hoitaja yhtäkkiä tokaisi että no jos sä et tarvii sitä niin otetaan pois. Samassa yhteydessä multa oltiin virtsakatetripussi viety pois sängyn kyljestä joten siihenkin oppimista kun on tähän mennessä pissa mennyt pussiin eikä sen kanssa huolta eikä murhetta. Mut hyvinhän se lähti keskiviikko liikkeelle. Mä olin aika monta kertaa pystyssä ja ilman tukea. Kanttiinissa käväistiin kun kavereita oli mukana ja sitten takas ylös. Aika rankka päivä itseasiassa. Lopputulemaksi väsynyt jo seitsemän aikaan. Ei ehkä näin lujaa enää vai?? Torstai, kotiin vai?? No ei. Eilen oikeastaan jo sain tietää että olen liian turvoksissa ja että vielä ei ole kotiin asiaa mut jos huomenna. Hoitaja on ainakin sitä mieltä että ihan turha miuu täällä pitää. Hoitajan mielestä pärjään ihan hyvin kaikkien hoitojen kanssa. Silti katetri jatkaa roikkumistaan huomiseen vielä. Perjantai aamulla katetri pois ja se sitten ratkaisee, pääsenkö perjantaina pois. Päivänä torstai oli oikeastaan vierasmäärältään kevyempi kuin keskiviikko. Mutta melko samanlaisia molemmat. Poikkeuksena että sain rengastyynyni ja kokeilin jo istua sillä. On se vähän haastavaa. Mut sillähän jatketaan mitä on tarjolla.

Perjantai ja kahden ihmisen keskinäinen ottelu. Kotiin vai ei. Toisella puoella lääkäri toisella puolella hoitaja. Lääkäri pitäisi miut vielä täällä ja hoitaja taas ei. Mie olen valmis kyllä jo lähtemään kotiin eli siinä osastolla itse. TUOMIO kotiin. Katetrin kanssa, mutta maanantaina saan senkin pois.

Kotiintulon jälkeen ensimmäinen opetus. Jos on portaita, älä kävele niitä. Se ei nimittäin tuntunut hyvältä. Käytä hissiä.

Miten ihminen voikaan olla niin pienistä asioista onnellinen yleisesti ajatellen. Viikon jälkeen kaikkeen vanhaan palaaminen, käveleminen, ruokailu jne ne vain piristivät. Jos itse päädyt vaginoplastiaan niin suosittelen ottamaan mukaan pieniä välipaloja kuten porkkana tai kurkku tikkuja tai pilttiä. Ne tekevät hyvää ja helpottavat kun nälkä painaa ja jos iskee paha olo niin jotain pientä on hyvä syödä. Kuitenkin muistaa sen että ensimmäisen viikon saa syödä niitä soseita ja toisen viikon sitten kiinteää. Ota mukaan myös jotain ajankulutusta koska aika käy pitkäksi. Paranemisaika on erittäin pitkä. Lopullinen parantuminen tapahtuu puolen vuoden aikana jonka jälkeen lopullinen tulos on nähtävissä.

[ritarillinen]

that trans feel kun tuut kaapista ulos poliisille, joka kyseenalaisti sun sähköpostiosoiteen kirjoittaessaan sulle sakkoa punaisia päin ajamisesta

[ruttotohtori]

Aina ku jossai uutises sanotaa, et joku on "transtaustainen" ni mulle tulee mielikuva, et sen ihmisen vanhemmat/isovanhemmat o transsukupuolisia, samaa tyylii ku suomessa syntyny suomalainen voi olla ulkomaalaistaustainen jos esim. vanhemmat o kotoisin jostain toisesta maasta ja muuttanu Suomee.

Tai sit sillee, et se ihminen oli joskus transsukupuolinen mut ei oo enää...

E tiiä mitä mieltä muut o mut mun mielest "transmies" ja "transnaine" kuulostaa paremmilt ku "transtaustainen mies" ja "transtaustainen nainen"

[oodlenoodleroodle]

Trasekin pikkujoulut

[Facebookista löydettyä] Helsingin Liisankadulla, Kaisaniemen puiston vieressä on Harry's, ja Harry'sissa on hämyinen, salainen takahuone! Täällä vietämme Trasekin pikkupikkujouluja ma 18.12. klo 19 eteenpäin! Tilaa siis tiskiltä mukaan vapaavalintainen (omakustanteinen) juoma - suosittelemme glögiä - ja suuntaa peremmälle tiskin takana olevasta oviaukosta! Rentoa seurustelua ja biljardipöytä odottavat sinua. Tämä ei ole vertaistukitapaaminen tai virallinen tilaisuus, eikä meillä ole mitään agendaa illaksi, mutta voit tietysti kysyä, jos mielessäsi on jokin tietty transaiheinen kysymys! Tilaisuus on ilmainen ja avoin kaikille, joita Trasekin toiminta koskettaa - trans, muu, agender, inter, epävarma, liittolainen, läheinen, tervetuloa! Tiloissa on sp-neutraali WC ja baariympäristöstä johtuen tilaisuus on K-18. Harry's on valitettavasti esteellinen, sillä kadulta menee portaat alas baariin ja WC-tilaan on myös pari porrasta. Kehotamme jättämään vahvasti tuoksuvat tuotteet pois, sillä monella meistä saattaa olla tuoksuyliherkkyyttä.

[gosamiand-blog]

”Transsukupuolinen” pedofiili lähetettiin naisten vankilaan omien lastensa väkivaltaisesta raiskauksesta

[isokarhuni]

Sisäistetyn itsesyrjinnän mittari

Puhuttiin tänään pariterapiassa transasioista ja omien rajojen vetämisestä muiden ihmisten kanssa. Sanoin, että mun on tosi vaikea olla vastaamatta tunkeileviin kysymyksiin, koska en halua aiheuttaa sille toiselle ihmiselle vaivaannuttavaa oloa kieltäytymällä. Jollain tavalla koen aiheuttavani epämukavuutta jo ihan tarpeeksi sillä että olen trans, ja sitten vielä mulla olisi jotain vaatimuksia tai rajoja asian suhteen.

Tein SMOKin sivuilla tollasen sisäistetyn itsesyrjinnän mittari -testin, ja kyllähän sitä joka osa-alueella jonkin verran on. Siinä oli muutama väittämä, joka sai palan nousemaan mun kurkkuun:

Transsukupuolisuus on lahja.

Itkettää nytkin tää. Voiko noin ajatella? Olisi ihana ajatella noin. Transsukupuolisuus on mun mielestä kaunista. Mutta että lahja? Voisiko mussa olla jotain niin arvokasta, jotain mikä ei olisikaan ensisijaisesti rasite tai haaste, vaan suoranainen lahja? Luin jostain lauseen, joka itketti myös: "If being trans was a choice, I would do it again and again and again." Olisi hienoa osata arvostaa sitä transsukupuolisuuden kauneutta itsessäni samalla tavalla, kuin arvostan sitä muissa.

Olen ylpeä siitä, että olen transsukupuolinen.

En ole ylpeä transsukupuolisuudesta. Haluaisin olla, sanoin terapeutillekin että toivon että voisin joku päivä olla avoimen ylpeästi trans. Tällä hetkellä olen avoimesti trans, koska mun on pakko olla jos haluan transitioitua. Kaapissa olo tässä kohtaa elämää aiheuttaa liikaa kärsimystä. Avoimuus tuntuu siltä, että on aseen etsin otsassa. Alttiina ololta ja vaaralliselta sen lisäksi, että se on myös melko kiusallista. Tästä päästäänkin kätevästi kolmanteen väittämään.

En ole kuten muut transsukupuoliset.

Tää nyt ainakin on sisäistettyä transfobiaa. Varmaan joku osa musta ei oo sinut itseni kanssa, kun tunnen itseni tavallaan saareksi erillään queer-yhteisöstä. Ehkä se johtuu vähän siitäkin, että en oikein tiedä että mihin tilaan mä kuulun. Ehkä se löytyy. Enhän mä onneks yksin ole ja kyllä mä tulen oman sisäpiirini kesken nähdyksi ja validoiduksi omana itsenäni. Mut ehkä se olis ihan hyvä etten kokis itseäni erilliseksi muista transihmisistä, kun en mä nyt varmaan avaruudesta katsottuna ole yhtään sen kummoisempi kuin kukaan muukaan.

[morsobaby]

I really hate the fact that I still flinch/get on edge, even for a few seconds, whenever I hear someone (outside of familiar🏳️‍🌈 comfortable situations) call someone gay in finnish. Like this is not about identity policing, this is about the fact that our word for gay (" Homo") is still being used in the same manner as faggot, amongst teen boys. Ykno, not even always referring to any actual dating behavior, but just used as shorthand for dumbass/loser/annoying/wimp ect. "Oh well I didn't mean it in a derogatory way! It was just a joke!" then why'd you use it as an insult? What's the joke here? You wouldn't be using it in that way if you didn't mean to imply something negative. This isn't a case of queer friends being rowdy with each other, this is indirect homophobia. We do have a derogatory term for a gay person but that's just slightly too controversial to say in casual "joke" mocking. It's only used by actual older generation homophobes, or if you really wanna make it sting. You go white boy, assert dominance over your friend!

At least as far as I've experienced, it's so bad that most people outside of actual genuine gays, use the ENGLISH WORD GAY. Not our finnish word for it, they say "Gay". Bc people still use our word as a slur sometimes, you can never be 100% sure how they meant it. Imagine us not being able to use our own fucking language to describe ourselves. Fucked up world. Some are even considered "radical" or "edgy" gays if they openly use that on themselves or others without batting an eye

When my mom calls me over to like, look at a cute gay couple on TV or tell me about her queer friends, she says Gay, in English, in English pronunciation.

Same with lesbian. In finnish we'd say Lesbo/lespo but people more or less resort to switching momentarily into English to explain that this girl likes other girls. Additionally some lesbians I've known don't even wanna fucking say lesbian, they say gay, Finnish or english. Lesbian is also still used derogatorily so much so that it's not a comfortable word to use regularly like any other word. I also still flinch when someone refers to me as a lesbian. I've literally been insulted with that word, by family members too btw. They say "Lesbian!" as a comeback when I criticize their poor sensitive hetero lifestyle. Fucked up world. We use English instead bc it's a Trendy language, it's international and educated! It's socially correct!

In case anyone decides to come @ me on this: English is great for international usage and lots of Finns having a good understanding of it is helpful in interacting with foreigners or immigrants. As accessibility and education it's a good thing to have. And yea finnish doesn't have original terms for some of the others, like pansexual bisexual, nonbinary in some cases, or anything about the ace/aro spectrums (as far as I'm aware). Yea, we do have "Muunsukupuolinen" as a sort of descriptor for a nonbinary person but it's lengthy and I've honestly never heard people use it outside of formal settings where saying Nonbinary would sound too "pop culture" ish.

Oh yeah, also, saying "Trans" in finnish sounds really clumsy! It's just one letter away from our word for Tranny! ("Transu") If you don't wanna mouth out "transsukupuolinen", get inventive or resort to english pronunciation of the word!

*Slams my head on a desk multiple times*

[b-galleria]

TRANS TAKE OVER: SARJAKUVAPANEELI

24.6.2021 klo 18.00 keskustelupaneeli live-stream  B-gallerian Youtube- kanavalla

MITJA MIKAEL MALIN 

Sarjakuvaa trans-heräämisestä 00-luvun landella

Mitja Mikael Malin: 2007: A Trans Odyssey

“I’ll always remember how it felt. It was supposed to be embarrassing. Instead I felt a tingle in my gut. Something falling into place. An epiphany.”

2007: A Trans Odyssey on Mitja Mikael Malinin vuonna 2020 digitaalisesti julkaistu elämäkerrallinen sarjakuvazine. Englanninkielinen zine kuvaa humoristisesti 13-vuotiaan nuoren heräämistä transidentiteettiinsä 00-luvun maalaiskunnassa, jossa ei ole sanoja sukupuolen moninaisuudelle. Malin kuvailee hetkeä, jona tajusi olevansa transsukupuolinen, valaistumisen kaltaisena kokemuksena. Vaikka zine sivuaa myös kiusaamista ja ennakkoluuloja, kokemusta kuvaillaan sukupuolieuforian ja validaation saamisen kautta. Sellaisen validaation, jota voi saada vain landella jossa kukaan ei tiedä oletko lintu vai kala.

Sarjakuvazine on saamassa printtipainoksen 2021 Helsingin Zine Festille. Printtiversio sisältää aiemmin julkaisematonta materiaalia.

Lisätietoja:

Mitja Mikael Malin

mitjamikael@gmail.com

JULIA JÄRVELÄ

Julia Järvelä: Vähemmistöstressi

Vähemmistöstressi on sarjakuvateos, joka käsittelee Julia Järvelän henkilökohtaisia kokemuksia. Sarjakuvassa kurkistetaan siihen, millaisia arkipäiväiset tilanteet ovat sukupuolivähemmistöön kuuluvan silmin, miltä asiat tuntuvat ja miten erilaisista ahdistavista tilanteista voi selviytyä.

Sarjakuva on toteutettu tussipiirtämisellä käsin sekä digitaalisesti värittäen. Tämä piirtotapa on Julialle ominainen tapa työskennellä.

Sarjakuvan idea syntyi Julian halusta käsitellä omia kokemuksiaan, mutta myös halusta jakaa näitä kokemuksia toisille. Sarjakuvassa yhtenä merkittävänä teemana nousee nimen ja sukupuolioletuksen synnyttämä ristiriita. Monissa kohtauksissa tulee ilmi jatkuva itsensä kannustaminen, jotta ikävistä tilanteista selviää. Yksi työn tavoitteista on olla samaistuttava sukupuolivähemmistöjen edustajille, mutta myös tuoda vähemmistöstressi näkyväksi. Sarjakuvan tarkoitus on myös saada pohtimaan miten tehdä tiloista ja kohtaamisista turvallisempia ja vähemmän ahdistavia. Yksi iso teema on olettaminen, joka toistuu monessa kohtauksessa ja aiheuttaa kiusallisia tilanteita. Vaikka aihe on monille ahdistava, Julia kuitenkin korostaa myös sitä, miten tilanteista selviää ja miten tärkeää lähimmäisten tuki on.

Vähemmistöstressi-sarjakuvaan voi törmätä myös Erittäin salainen tissimerenneitoseura -sarjakuvakollektiivin kautta. Kollektiivi tekee queerfeminististä sarjakuvataidetta ja sen töihin voi päästä tutustumaan mm. Helsingin sarjakuvafestivaaleilla, Tampere kuplii:ssa ja Å-festissa. Erittäin salainen tissimerenneitoseura löytyy Instagramista käyttäjänimellä tissimerenneitoseura.

Lisätietoja:

Nettisivu: juliajarvela.com

Sposti: jarvelajulia@gmail.com

Instagram: juliahkka

Linkedin: Julia Järvelä

EETU EKLUND

Trans aiheisia puujalka vitsejä

Eetu Eklund: Hannun ja Kertun julkiset elämät

Tiedätkö montako transtyyppiä tarvitaan vaihtamaan lamppua? Tai montako penistä keskivertokansalaisella on? Etkö? Tule taidenäyttelyyn sivistymään.

Lisätietoja:

kookoskuusi@gmail.com 

instagram.com/kookoskuusi_illustrations