#mulla ei oo hauskaa | Explore Tumblr Posts and Blogs

hanhan156 · 5 years

Text

Tuntematon risteily pt.10

Genre: Seikkailu, huumori, draama ja jotain siltä väliltä.

Disclaimer: Kaikki kunnia hahmoista Väinö Linnalle, joka varmaan kääntyisi haudassaan, kun tietäisi mitä hänen hahmoillaan tehdään netissä nykyään. En saa tästä rahaa, enkä mitään muutakaan kuin hyvää mieltä toivottavasti muillekin kuin itselleni.

Hahmot/Paritukset: Kookoon miehiä. Parituksia alkaa hahmottua, kun reissu etenee ja välit lämpenevät.

Varoitukset: Kiroilua ja vähän angstia.

Juoni: Entisen konekiväärikomppaniaksikin kutsutun luokan porukka kootaan kasaan ja lähdetään nauttimaan pidennetystä viikonlopusta Tukholman risteilylle. Kymmenennessä osassa saavutaan monenkirjavissa mielentiloissa Tukholmaan, jossa kaikki yllättyvät majoituksen tasokkuudesta.

Tuntematon risteily osa 10: Kuin Feeniks-lintu tuhkasta

Melkein matkan pilanneen bussikuskiepisodin jälkeen miehet olivat henkisesti valmiita uuteen nousuun. Pohjalla oli käyty, joten tästä suunta olisi pelkästään ylöspäin.

”Upea juttu, että kaikesta huolimatta päästiin suunnilleen ehjin nahoin tänne bussiin. Matkamme saa nyt sitten jatkua Tukholmassa alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Annetaan vielä kerran aplodit Mäkilälle, sillä ilman häntä olisimme olleet aikamoisessa liemessä.” Kukaan ei enää millään tavalla kyseenalaistanut uuden bussikuskin porukkaan kuulumista, vaan tämä oli lunastanut oman paikkansa miesten sydämissä. Ujosta Mäkilästä kehut tuntuivat kiusallisilta, mutta tämä oli kieltämättä onnellinen ystävystymisestään muiden kanssa. Ei sosiaalisia suhteita vaimoa ja lapsia lukuun ottamatta ainakaan liikaa ollut hänen elämässään.

”Aletaan siirtyä sinne majoitukseen päin. Pidetään pieni breikki nyt ja halukkaat voivat hakea jotain syömistä tai käydä tupakalla ihan miten parhaaksi näette. Puolen tunnin päästä lähdetään ja pitäkääkin sitten huoli, että kaikki ovat ajoissa.” Koskela nappasi vielä kojetaulun vieressä olevan vaaleanpunaisen post it-lapun ja lisäsi: ”Ja kuten Lehdolle luvattiin jo menomatkalla, hänen kappaleensa laitetaan soimaan sitten ensimmäisenä, kun lähdetään taas liikkeelle.” Toiveen esittäjä myhäili salaa itsekseen, sillä tämä oli kuvitellut, ettei Koskela edes olisi muistanut jotain hänen mitätöntä biisiään enää. Taas oli myönnettävä, että heidän johtohahmonsa osasi olla uskomattoman huomaavainen.

”Niin juu, yksi asia tuli vielä mieleen. Sovitaankos, että laivan tapahtumat jääkööt sinne? Tästä noustaan vielä, ei kannata murehtia turhaan. Pääasia, että kaikki säilyivät ehjin nahoin, vaikka monenlaista viime yönä tapahtuikin. Jos joku nyt palaa halusta julkaista materiaalia netissä, niin katsottekin sitten tarkkaan, mitä laitatte ja kysytte luvan.” Koskela osoitti sanansa erityisesti Vanhalalle ja Honkajoelle, jotka tunnettiin miesten keskuudessa myös nimellä ”meemikaksikko”.

Vieläkin kiusaantunut Kariluoto päätti ottaa raitista ilmaa ja tutkaili omissa mietteissään satama-alueella hääräävää ihmismassaa. Krapulan huippukohta oli luojan kiitos jo mennyt ohi, vaikka ei oloa voinut mitenkään sanoa vielä miellyttäväksi. Lammion komeroepisodin aiheuttama hysteerinen itkukohtaus ja Koskelan julkinen lohdutus hämmensivät sisäistä sekametelisoppaa entisestään. Jostain syystä hänestä tuntui siltä kuin viime yön jälkeen mikään ei olisi enää entisensä. Aivan kuin olisi omalla toiminnallaan ylittänyt jonkun näkymättömän rajan Koskelan kanssa. Ajatus sai kylmät väreet kulkemaan hänen selkäänsä pitkin. Miten tästä ikinä selvittäisiin henkisesti ehyenä ja jatkettaisiin elämää edes jotenkuten normaalisti? Kotiinpaluu oli alkanut tuntua yhtäkkiä todella ahdistavalta.

Kariluodolla oli edessään pakollinen paha, mikä oli yksi syy ulos pakenemiselle: hänen olisi avattava vihdoin puhelimensa ja sieltä lähes satavarmasti odottaisivat Sirkan viestit. Ounastelu osoittautuikin oikeaksi ja puhelimen näyttö jumittui hetkellisesti lukuisten viestien pärähtäessä luuriin samaan aikaan.

”No mooooi, ootteko jo hereillä? Soita heti, kun ehdit. Mä oon ajatellut sua koko illan rakas…on niin yksinäistä täällä tyhjässä asunnossa.”

”Mulla on oikeesti niin ikävä sua Jorppa. Vaikka viime aikoina ei oo ollut helppoa meillä kummallakaan, niin seuraavaksi ois aika mennä eteenpäin. Sä tiedät, mitä mä haluaisin ja toivottavasti sulla on samat ajatukset. Meidän on pakko jutella kaikki asiat halki, kun sä tuut takas… Rakastan sua. <3”

Muutaman imelähkön viesti jälkeen tyyli alkoi muuttua huolestuneen käskeväksi.

”Jorppa, kaikki ok? Soita heti, kun pystyt.”

”Voisitko soittaa, eiks teidän pitänyt olla jo siellä Tukholmassa?”

Nyt alkoi tosissaan kuumottaa. Sä tiedät, mitä mä haluaisin ja toivottavasti sulla on samat ajatukset. Kaikista maailman hetkistä juuri nyt sitten oli pakko alkaa elätellä toiveita parisuhteen eteenpäin viemisestä. Toki he olivat tästä jo pitkään varovasti puhuneet, mutta juuri nyt täällä harmaalla Tukholman satama-alueella, huulet vieläkin rohtuneina Koskelan kanssa pusuttelusta, ajatus häistä ja perheen perustamisesta tuntuivat niin kovin utopistisilta ajatuksilta. Kariluoto oli muutama kuukausi sitten jo ollut aikeissa ostaa kihlasormukset, mutta jostain syystä hypistellessään niitä kädessään, jokin ääni hänen päässään oli alkanut toistella: Mieti vielä, älä tee sitä nyt. Et ole valmis tähän. Tämä olikin perääntynyt aikeissaan, eikä hiiskahtanutkaan tapahtuneesta mitään puolisolleen. Hän ei yleensä uskonut kohtaloon tai muihin epätieteellisiin hömpötyksiin, mutta tilanne oli kieltämättä jäänyt häiritsemään.

Sirkka vastasi puheluun saman tien aivan kuin olisi istunut luurin ääressä koko aamun.

”No moi, mä ehdin olla jo huolissani! Voi rakas, mitä kuuluu, kiusasiko ne pojat sua yöllä pahastikin? Kerro heti kaikki! Ihanaa kun sä soitit”

Kariluoto nielaisi vahingossa kuuluvasti ja toivoi hartaasti, ettei se kuuluisi puhelimen toiseen päähän. Hän keräsi kaiken energiansa ja yritti kuulostaa pirteämmältä, mitä oikeasti olikaan. ”No moikka! Anteeksi kun meni niin myöhään, mutta laiva oli myöhässä, niin päästiin vasta hetki sitten maihin. Jos nyt kaiken kertoisin, niin puhelu saattaisi kestää aika pitkään, mutta sanotaan näin, että kyllähän se aikamoinen ilta olikin poikien kanssa pitkästä aikaa. Kyllä sinä varmaan muistat, millainen meininki tällä porukalla yleensä on.”

Sirkka naurahti heleästi ja töksäytti perään: ”Olitko sä kännissä?”

”Kyllähän pojat aika pöhnässä oli.” Kariluoto ei ihan ymmärtänyt, mitä nainen yritti saada selville kysymyksellään. Kyllä tämä tiesi, ettei miehensä täysin absolutisti ollut, muttei yleensä ainakaan ennen ollut saarnannut juomisesta.

”Sitä en epäilekään, mutta olitko sä?”

”No joo myönnettäköön, ettei sitä ihan selvänä oltu.” Kariluoto naurahti mielessään kuivasti. Joo, ei totta tosiaan oltu. Tietäisitpä vaan, mitä kunniallinen miehesi on täällä oikein puuhannut…

”Muistatko sä kaiken, mitä viime yönä tapahtui?”

”Juu totta kai muistan…mutta suurin osa ei varmaankaan muista. Et ikinä muuten usko, mitä Lammiolle kävi täällä.” Ovelasti puhelun suunta saatiin käännettyä komeroepisodiin, joka tuntuikin naurattavan Sirkkaa kovasti. Onneksi nainen ei kysellyt tarkempia yksityiskohtia siitä, mitä he muut olivat tehneet sitä ennen.

Puhelu kesti hyvän tovin ja Kariluoto oli salaa ylpeä itsestään, että sai sisällön pidettyä kevyenä huolimatta aikaisemmista herkistä viesteistä. ”Nyt täytyy alkaa lopettelemaan, kun aletaan sinne majapaikkaan lähteä. Ollaan yhteyksissä ja nähdään sunnuntaina. Minulla menee varmaan silloin aika myöhään, kun laivakin on vasta illalla Turussa.”

”Oli tosi kiva kuulla susta. Pitäkää hauskaa ja kerro pojille terveisiä, erityisesti Koskelalle! Pusipusi rakas, nähdään pian. Laita jotain viestiä taas, on niin sairaan kauhee ikävä…”

Kariluodosta tuntui siltä kuin veistä olisi käännetty haavassa. Oliko Sirkan nyt yhtäkkiä pakko kuulostaa tuolta ihanan rakastettavalta itseltään, joka oli jo hyvän tovin alkanut peittyä siihen riidanhakuiseen ja mäkättävään versioon? Ja vielä terveisiä erityisesti Koskelalle…

”Juu, moikka, nähdään ylihuomenna…”

Onneksi piinaava puhelu päättyi, sillä enempään näyttelemiseen hän ei olisi enää kyennyt. Kariluodolla ei ollut aavistustakaan, miten tästä nyt jatkaisi eteenpäin. Koskelan kanssa hän ei ollut vielä vaihtanut sanaakaan heidän välisestä humalaisesta intiimihetkestä. Toisaalta olisi tehnyt mieli vain esittää, ettei mitään olisi tapahtunutkaan ja jatkaa vanhemman miehen kanssa normaalia ystävyyttä, joka heillä oli ollut ennen koko tätä typerää sotkua. Mikä tässä oli niin vaikeaa? Oliko koko viime öinen ollut vain jotain ohimenevää säätöä? Miksi tuntui niin pahalta se ajatus, että Koskela olisi suhtautunut heidän väliseen jännitteeseensä välinpitämättömästi? Pala kurkussaan Kariluoto katseli kirkkaalle taivaalle. Tulisipa joku viisaampi ja kertoisi, mitä tehdä.

Kuin ihmeen kaupalla koko porukka ilmestyi takaisin bussiin ajoissa ja matka sai taas jatkua. Lehdon toivoma Popedan Ukkometso laitettiin normaalia hiljaisemmalla volyymilla soimaan, sillä valtaosa poti vieläkin kovaa päänsärkyä. Tunnelma oli raukean odottava vastoin menomatkan riemukasta ilakointia. Moni haaveili rötväämisestä ja kunnon yöunista vastapainoksi kovalle juhlimiselle.

Ilmassa leijaili huonolaatuisen rasvan ja valkosipulikastikkeen tuoksu, sillä Hietanen, Vanhala ja Honkajoki olivat päättäneet kaikkien riemuksi nauttia jumalaisista ylihintaisista kebabeistaan. Mussutuksen katkaisi bussin perältä kuuluva sihahdus.

”Sää es Rahikaine voi ol tosissas!” Hietanen huusi toiseen päähän suu täynnä pitakebabia.

”No elä ny, kai mie saan juuan, jos mie halluun.”

Hietanen pyöritteli silmiään. Tehkööt tuo pöljä sitten mitä haluaa. Kunhan ei tarvitsisi sekaantua herran värikkäisiin viinoihin enää ikinä.

Rahikainen oli vastoin omaa luontoaan vakavan mietteliäällä tuulella ja oli korkannut oluen rentouttaakseen kireitä hermojaan. Lammion aiheuttama episodi oli tosissaan pelästyttänyt hänet. Tämä kahdella penkillä makaava mies oli ylipäätään laskenut hänen rehvakkaasti alkanutta reissufiilistään. Rahikainen oli aluksi ajatellut ryyppäävänsä ja liehittelevänsä naisia koko laivamatkan, mutta jostain ihmeen syystä tämä ei ollut halunnut mitenkään päästää ”luutnantistaan” irti. Lammion viimeöinen ilkeilevä suudelma oli laukaissut sisällä jonkin lämpimän tunteen, mitä hänellä ei ollut koskaan ennen tapahtunut kauneimpienkaan naisten seurassa ollessaan. Rahikainen olisi palanut halusta tietää heti, mitä miehelle oli oikein tapahtunut. Sen aika olisi kuitenkin myöhemmin.

Koskela katseli unisin silmin ikkunasta ohi vilahtelevia maisemia. Vieressä istuva Kariluoto oli aikaisemmin ollut silminnähden uupunut ja nukkui nyt huvittavan näköisesti suu auki. Tämä oli ollut kovin vaisu koko aamupäivän ja he olivat keskenään kommunikoineet lähinnä matkan järjestelyihin liittyvissä asioissa. Vaikka olisi kovasti tehnyt mieli, vanhempi mies ei ollut tohtinut kysyä missä mennään. Tämä oli nähnyt Kariluodon puhumassa puhelimessa ja ounasteli, että tämä oli oletettavasti jutellut avovaimonsa kanssa. Oliko Sirkka mahdollisesti saanut jotain selville tapahtuneesta? Perhoset tuntuivat leijailevan ristiin rastiin vatsassa. Koskela inhosi konflikteja ja säätöä ja olisi halunnut selvittää sotkun saman tien ja pyytää anteeksi, sillä hän oli selkeästikin mennyt liian pitkälle mennessään mukaan varatun miehen liehittelyyn. Ehkä olisi ollut vielä mahdollisuus palata takaisin siihen, mitä heillä oli ollut ennen viime yötä. Jokin tuntematon voima kuitenkin esti tekemästä sitä. He olivat yhdessä astuneet uudelle polulle, joka pelottavuudestaan huolimatta tuntui niin kovin houkuttelevalta. Halusiko heistä kumpikaan ylipäätään palata vanhaan? Koskela painoi päänsä bussin ikkunaan ja huokaisi. Ei hänellä yleensä ollut tällaisia tunteita ketään kohtaan, joten ei ollut mitään tietoa siitä, kuinka tulisi edetä oikeaoppisesti ketään satuttamatta. Oli helpompi vain esittää välinpitämätöntä, vaikka sisällä kuohui.

Vanhala ja Honkajoki olivat päässeet elementtiinsä netin jälleen toimiessa ja sosiaalinen media lauloi kuin viimeistä päivää. Luojan kiitos he eivät olleet todistaneet matkan johtajien hytissä tapahtuneita siveettömyyksiä, sillä kyseenomaisista materiaaleista olisi varmastikin saattanut seurata elinikäinen porttikielto moniin palveluihin lukuun ottamatta ehkä Pornhubia. Harmiksi tai iloksi, miten kukin sen nyt ottikin, pääsi suurin osa pojista kuitenkin julkisuuteen. Erityisesti videoklippi Riitiksen&Lehtiksen esiintymisestä alkoi kerätä tykkäyksiä saman tien tasaiseen tahtiin.

Ruuhkaisen liikenteen takia ajomatka oli kestänyt melkein tunnin, mutta rakkaan naapurimaan pääkaupungin laitamilla sijaitsevaan majapaikkaan saavuttiin vihdoin ja viimein. Taitava kuski sai TUN-754:n parkkeerattua turvallisesti hienostokartanon pihaan hempeän gospelmusiikin soidessa taustalla.

Rokka ja Susi ihmettelivät isoa vaaleanpunaista kartanoa nenät kiinni ikkunalasissa. ”Ollaank myö nyt oikeesa paikas varmast, ettei se olis ollu se kerrostalo lähiö hetki sit?”

”Mikä helkkarin porvaripaikka tämä nyt on? Täällä varmaan laskutetaan paskantamisestakin erikseen.” Lahtinen ei voinut uskoa, että tämä lysti voisi muka maksaa heiltä vain 20 euroa yöltä. Aina skeptinen mies oli varma, että tässä olisi jokin koira haudattuna.

Aivan kuin alakoululaiset luokkaretkellä porukka oli rynnimässä yhtä aikaa pois bussista. Koskela onnistui kuitenkin keskeyttämään touhun ennen kuin kukaan ehti ulos.

”Kuunnellaas nyt sitten. Ei sännätä kuin hyeenat tuonne pihalle, vaan Kariluoto käy ensi töikseen naapurista hakemassa avaimet. Odotellaan siihen saakka ihan rauhassa. Tärkeimmät ja oikeastaan ainoat säännöt ovat sellaiset, että paikkoja ei rikota tai sotketa eikä muutenkaan aiheuteta paheksuntaa naapurustossa. Sitten kun päästään sisälle, niin jokainen pari valitkoon itselleen mieluisan huoneen. Minä voin sitten mennä siihen, joka jää viimeiseksi.”

Tukholmalainen hienostorouva oli jättänyt loma-asuntonsa konekiväärikomppanian käyttöön viikonlopuksi ja Kariluoto ei voinut kuin ihmetellä, miten joku ikinä uskalsi jättää arvokkaan kiinteistönsä suomalaisen rymyporukan käyttöön. Aikamoinen luottamuksen osoitus. Heidän olisi nyt tosiaan tehtävä parhaansa, sillä enää ei kaivattu yhtään enempää vahingon korvauksia tai muuta noloa säätöä.

Avainten haun jälkeen ensi töiksi talutettiin Lammio mahdollisimman nopeasti sisälle, jotta eivät tukholmalaiset pikkuporvarit näkisi, millaiseen kuntoon suomalaiset joivat itsensä laivalla. Sentään mies pystyi jo jotenkuten käyttämään omiakin jalkojaan. Hietanen ilveili naapurin lapsille, jotka olivat uteliaina tulleet ikkunaan kyttäämään silmä kovana oudon näköistä miesporukkaa. Heidän vanhempansa lähinnä toivoivat, että tämä outo sakki lähtisi mahdollisimman äkkiä heidän idyllistä perherauhaansa häiritsemästä. Naapurissa oli aivan turhan usein outoja suomalaisia viikonloppuaan viettämässä.

Sisällä heitä odotti ihmeellinen näky, sillä koko kartano oli juuri remontoitu huippumoderniksi ja kaikki pinnat kiiltelivät uutuuttaan. Muutamat miehistä jopa miettivät, uskalsi täällä tehdä yhtään mitään muuta kuin ihastella paikkoja. Olo oli kuin norsulla posliinikaupassa. Joissain huoneissa oli jopa oma wc sekä poreamme ja Riitaoja nappasi heti ensimmäisenä sellaisen itselleen ja Lehdolle. Kariluoto ei ollut varausta tehdessään tajunnut, että paikka olisi näin upea. Oli tämä kieltämättä kyllä mukavaa luksusta tunkkaisen ja minikokoisen laivahytin jälkeen. Ehkä viikonloppuna voisi jopa ottaa rennostikin mukavissa puitteissa.

Vanhala kipitteli yläkerrassa ja alkoi yhtäkkiä hihitellä tuttuun tyyliin itsekseen. Tämä oli ollut aamun aikana ihmeen hiljainen, mutta alkoi taas päästä vauhtiin. Muutkin tulivat ympärille ihmettelemään ja yhtyivät samaan kikatukseen. ”Nyt taisi löytyä meidän matkanjärjestäjillekin ihan oma sviittinsä, khihih…” Jopa Lahtisenkin huulilla kävi pieni hymyn kaltainen.

Koskela ja Kariluoto vilkaisivat toisiaan ihmetellen. He eivät kumpikaan voineet käsittää, mikä nyt oli mukamas noin hauskaa. Toisaalta Vanhalan yksinkertaisella huumorintajulla vaikkapa ruotsinkielinen Raamattu saattoi herättää turhaa hilpeyttä. Ei auttanut muu kuin mennä katsomaan. Heidän nähdessään naurun laukaiseman kohteen Kariluodon posket muuttivat väriään saman tien. Tämä alkoi päivitellä ääni väristen:

”Tämä ei voi olla enää todellista…”

Huone oli suoraan kuin jostain ällöttävän yliampuvasta romanttisesta komediasta. Seiniä koristivat ihastuttavat ruusutapetit, jotka sopivat täydellisesti Kariluodon sen hetkisten poskien sävyyn. Huoneen sisustuksen värimaailma oli ylipäätään heleän naisellisen pinkki. Verhoja koristivat oksettava pitsiröyhelöt, jotka kartanon omistajarouva oli varmastikin aivan varta vasten halunnut tähän lemmenluolaan. Keskellä kökötti valtavan kokoinen parisänky, jossa kaikki petivaatteet olivat roosan värisiä. Vain ruusun terälehdet päiväpeitteellä puuttuivat. Yöpöydällä oli sydämen muotoisessa rasiassa konvehteja ja monta purkkia epämääräisiä hierontaöljyjä. Kariluoto yritti kuumeisesti pähkäillä, oliko majoittaja voinut jotenkin käsittää, että heillä olisi jokin hääpari porukassaan vai luuliko tämä heitä kenties polttariporukaksi? Hän ei olisi koskaan voinut kuvitella, että he joutuisivat tällaisenkin koettelemuksen eteen, mutta niin vain oli käynyt. Aivan kuin he olisivat jossain typerässä tarinassa, jonka kirjoittaja ei halunnut päästää heitä tosiaankaan helpolla. Näyttäisi siltä, että Koskela ja Kariluoto saisivat viettää seuraavat kaksi yötä laatuaikaa kahdestaan romanttisessa huoneessaan. Salaa sisimmissään Kariluoto oli riemuissaan, muttei halunnut myöntää sitä omalle tietoiselle mielelleen. Sen sijaan hän koetti epätoivoisesti ylläpitää viimeisiä rippeitä korrektista ukkomiehen kilvestään.

Koskela yhtyi muiden miesten kikatukseen alkujärkytyksen jälkeen. Tämän kävi sääliksi Kariluotoa, joka niin kauhistuneelta jälleen näytti. Rehellisesti sanottuna häntä ei haitannut millään tavalla nukkua nuoremman miehen kanssa samoissa lakanoissa. Sentään mies oli hygieniastaan kovin tarkka, eikä varmastikaan keksisi mitään omia yöseikkailujaan. Pahempi olisi ollut vaikka nukkua Hietasen vieressä, joka oli kovin suurpiirteinen ja tykkäsi elämöidä toisten yöunien kustannuksella. Armeijassa ryhmänjohtajana Koskela oli erään kerran joutunut nukkumaan mättäällä kuusen alla kaatosateessa. Niiden koiran unien jälkeen tämä oli päättänyt, ettei valittaisi enää koskaan nukkumapaikasta varsinkaan, jos tarjolla oli puhtaat lakanat, katto pään päällä ja vielä kaiken kruununa komea mies vieressä.

”Anteeksi, en minä mistään tällaisesta ollut sopinut varauksessa. Voin nukkua sohvalla tai lattialla, tämä on jo pöyristyttävää.”

”Älä suotta, kyllähän tuohon kaksi miestä vallan mainiosti mahtuu. Pari yötä menee vaikka päällä seisoen.” Koskelan mielestä tässä oli ihan turha alkaa enää säätää mitään ylimääräistä, sillä he molemmat toivoivat varmastikin vain mukavia yöunia oikeassa sängyssä. ”Kunhan et sitten omi koko peittoa itsellesi.”

”Taas sie ihan turhaan mökötät Kartsa. Pahempihan ois, jos siulla ois vaik piereskelevä vierustoveri niinku tuo meijän Hietanen.” Kaikki muut nauroivat hysteerisesti Rahikaisen letkautukselle lukuun ottamatta vitsin kohdetta sekä Kariluotoa. Hän oli kuvitellut, että saisi vihdoin rauhassa nukkua kunnon unet psykedeelisen laivayön jälkeen, mutta se saattaisi olla lähes mahdotonta ihastuksen nukkuessa melkein kyljessä kiinni.

Hietanen joutui harmikseen jakamaan huoneen Mäkilän kanssa Koskelan asettauduttua hääsviittiinsä Kariluodon kanssa. Hän ei voinut sille mitään, että kahden matkanjärjestäjän lähentyminen oli saanut olon suorastaan melankoliseksi. Hietanen ei olisi halunnut myöntää, että hän oli ollut jo useita vuosia enemmän tai vähemmän ihastunut parhaaseen ystäväänsä. Olivat he usein nukkuneet yhdessä ja kännissä vaihtaneet jotain kömpelöitä suudelmia, mutta ilman sen suurempaa vastavuoroisuutta. Asiaa ei oltu koskaan uskallettu ottaa kunnolla puheeksi ja Hietanen olikin lopulta luopunut toivosta epäillen Koskelan olevan jopa aseksuaali. Olikin ällistyttävää, kuinka vanhempi mies oli lämmennyt Kariluodolle saman tien ja se tuntui kovin epäreilulta. Hietanen olisi toivonut niin kovasti, että hän olisi saanut olla Koskelan intensiivisen tuijottelun kohteena. Mitä tuossa helsinkiläisessä juristissa oli sellaista, mitä häneltä itseltään puuttui?

Konekiväärikomppanian valloittamaan kartanoon laskeutui pikkuhiljaa varsin väsähtänyt tunnelma vastakohtana viime yön rankalle juhlinnalle. Osa linnoittautui jättimäiselle divaanisohvalle tuijottelemaan tyhjänpäiväisiä Riitaojan valitsemia sarjoja Netflixistä kun taas osa lähti ulos nauttimaan kirpeästä helmikuun iltapäivästä. Rahikaisen harmiksi pornokanavaa ei kaikesta muusta luksuksesta huolimatta löytynyt, joten tämä meni mököttämään omaan koppiinsa Lammion kanssa, joka nukkui huonoa oloaan ja päänsärkyään pois.

Iltapäivän käännyttyä illaksi Koskela kömpi hääsviitistään hiukset pörröisenä takaisin miestensä seuraan. Tämän oli ollut tarkoitus vain katsella hetki kissavideoita, mutta olikin huomaamattaan nukahtanut puhelin naamallaan kissanpentujen pomppiessa vielä näytöllä. Huoneessa pikaisesti pistäytynyt Kariluoto oli kohteliaasti laittanut puhelimen takaisin yöpöydälle.

”Mitäs suunnitelmia väellä?”

”Täsä alkais kyl kieltämät vähän nälkä olemaa.” Aamulla huitaistu pitakebab oli palanut jo kaloreiksi miehen elimistöön, joten nyt olisi korkea aika saada lisää purtavaa.

”Onko mitään ehdotuksia, lähdetäänkö syömään jonnekin vai koitetaanko väkertää iltaevästä tässä porukalla?”

Kukaan ei oikein olisi jaksanut liikahtaa mihinkään. Vanhala ehdotti jopa kivenheiton päässä olevaa Burger Kingiä, mutta halpa roskaruoka ei jostain syystä onnistunut kutkuttelemaan muiden makuhermoja. Hetken kuunneltuaan pähkäilyä Mäkilä uskaltautui ehdottamaan omaa ideaansa.

”Jos kerätään kolehti kasaan, niin minä voin tehdä iltapalaa.”

”Sinä olet jo nähnyt kauhean vaivan meidän kaikkien eteen, kyllä me muutkin voitaisiin välillä jotain tehdä.” Kariluotoa kieltämättä laiskotti, muttei hän silti halunnut, että Mäkilä joutuisi aina uhrautumaan muiden ollessa krapulaisia tai muuten vaan saamattomia.

”Miusta se on ihan kiva idea, jos se kerta Mäkilälle vaan sopii.” Riitaoja hymyili Lehdon nyökytellessä vieressä. Nälkä alkoi jo kalvaa heitä molempia.

”Kyllä minä mielelläni tekisin ruokaa. Jos nyt vaan joku haluaisi tulla auttamaan, niin ei ihan tarvitsisi yksikseen rehkiä.”

Määttä etevänä leipurina suostui saman tien ja Lahtisenkin oli pakko myöntyä sosiaalisen paineen alaisena. Susi halusi myös auttaa, sillä hän nautti kovasti ruuanlaitosta. Rokka meinasi tulla apumieheksi toverinsa perässä, mutta vain Suden vihainen mulkaisi riitti kertomaan, että tällä ei ollut mitään asiaa köökkiin. Naapurmiästen äänekkäämpi osapuoli kykeni lähinnä juuri ja juuri lämmittämään ranskalaiset ja nakit uunissa, joten tämä todennäköisesti olisi vain tiellä viivästyttäen ruokailua entisestään.

Ruotsin kruunut kerättiin kasaan kuin jumalanpalveluksen kolehti ja kokkipojat lähtivät ostoksille läheiseen kauppakeskukseen. Ei mennyt kauaakaan, kun he jo saapuivat valtavien ruokakassien kanssa hääräilemään keittiöön. Mäkilä oli ehdottanut, että tehtäisiin tortilloja ja se olikin kaikkien mielestä mainio idea. Hietasen oli pakko mennä kokkien aloittaessa heti häiriköimään ja kuikuilemaan keittiöön ylimääräisten maistiaisten toivossa.

”An Mäkilä ny pari kananpalaa, kauhia nälkä alkaa jo olemaa.” Mäkilän paistamat hunajamarinoidut kanasuikaleet tuoksuivat nälkäisen miehen nenään huumaavan herkullisilta.

”Se ei valitettavasti sovi. Täällä on varmasti kaikilla ihan yhtä kova nälkä ja sinäkin saat kyllä odotella niin kuin muutkin.”

”No jos mää tulen sit auttamaan teit täsä urakas. Kyl mää voin vaik vähä jottai vihanneksii pilkkoo. Sanokaa vaan, niin mää jeesaan ihan miälellän.” Ei Hietanen niin reipas ollut, että hyvää hyvyyttään vain halusi auttaa. Todellinen syy oli se, että työnteon lomassa olisi helppo napata kuormasta herkkupaloja.

”Et todellakaan tule! Joudutaan sitten lähtemään Burger Kingiin, jos tuo täystuho tulee polttamaan tänne vedenkin pohjaan.”

Lahtisen tokaisu ei ollut täysin tuulesta temmattu, sillä muistissa oli vieläkin eräs 9. luokan kotitaloustunti, jolloin Hietanen oli saanut suureksi vastuualueekseen keittää perunat. Mitään monimutkaisempaa ruuanlaittoon liittyvää tehtävää tälle ei tosiaankaan olisi uskaltanut antaa, sillä jopa joulutorttujen teko valmiista taikinasta oli osoittautunut lähes rakettitieteeksi. Innokas pojankloppi oli laittanut kattilan levylle ja mennyt omiin puuhiinsa todennäköisesti esiintymään rinnakkaisluokan tytöille. Hetken päästä musta savu oli leijaillut heidän keittiöstään ja hätääntynyt opettaja ihmetteli, miten tällainenkin oli saatu taas aikaan. Konekiväärikomppania oli heidän koulussaan kyllä lähes legendaarisessa maineessa, mutta ennen ei oltu sentään palohälytystä jouduttu poikien takia tekemään. Hietanen oli kuitenkin siinäkin onnistunut. Palokunnan saapuessa paikalle kävi ilmi, että poika oli kokonaan unohtanut laittaa veden kattilaan ja perunat olivat hiiltyneet mustiksi möykyiksi pohjaan. Samalla teflonkattilan kahva oli sulanut ja palanut kiinni liian suureen levyyn. Savunkatku oli karmiva. Vaikka tilanne oli sangen ikävä, palomiehet olivat revenneet nähtyään epäonnistuneen keittoyrityksen jäänteet. Kokkia itseään ei kuitenkaan naurattanut, kun koulu langetti turhan hälytyksen kalliin laskun hänelle. 9. luokan päättäjäisissä Hietanen saikin kyseenalaisen kunnian olla koulunsa historian ensimmäinen, jonka kotitalouden arvosanana todistuksessa komeili 5.

Parin tunnin urakoinnin ja ahneiden suiden hätistelyjen jälkeen sapuskat saatiin vihdoin valmiiksi ja pöytä katettiin kuin pitopalvelufirman toimesta konsanaan. Mäkilä oli tosiaankin ilmiömäinen kokki ja elementissään keittiössä. Kariluotoa liikutti, että tämä oli muistanut tehdä hänelle jopa omat gluteenittomat tortillalätyt.

Miehet asettautuivat pöydän ääreen kuola valuen kuin Pavlovin koirilla konsanaan. Jotkut kuitenkin olivat panneet merkille, että kaksi joukosta puuttuivat vielä. Kukaan ei olisi enää jaksanut turhaan odottaa ja nälkäkiukku aiheutti lapsellista nurinaa. Sitä ei ehtinyt kestää kauaa, sillä kuin tilauksesta mysteerimies Lammio saapui paikalle vaivoin nilkuttaen tukeutuen samalla Rahikaiseen. Liinavaatekomerosta kaivettu mies näytti vieläkin kalpealta ja silmät olivat punaiset kuin juuri ongitulla särjellä. Istuuduttuaan Lammio ei uskaltanut katsoa kehenkään, vaan tuijotti intensiivisesti massiivipuisen ruokapöydän syykuvioita. Hetken vallitsi sangen kiusallinen hiljaisuus. Jokainen paloi halusta kuulla, mitä ihmettä miehelle oli oikein laivapippaloiden jälkeen tapahtunut. Odottavan vaisu tunnelma rikkoutui vasta kun Lammio yskäisi kuivasti ja alkoi puhua karhealla äänellä:

”Ymmärrän hyvin, että taidan olla kaikille selityksen velkaa.” Tuskanhiki pukkasi pintaan sekä krapulan että hermostuneisuuden johdosta. Rahikainen nyökkäsi vierustoverilleen rohkaisevasti ja asetti kätensä tämän olkapäälle. Oli jotenkin käsittämätöntä, miten yleensä aina niin vitsikäs ja sanavalmis pelleilijä muuttui tämän helsinkiläisen koirafanin seurassa aivan eri mieheksi.

”Niin sie saatana totta tosiaan olet”, Rokka tiuskaisi tapittaen julmasti inhoamaansa henkilöä pöydän toiselta puolelta. ”Meinasi kuule ukko koko reissu mänt pilal törttöilyjes takkii! Ilman Mäkilää myö oltais jou’uttu lähtemää maitojunal kotio häntä koipien välissä. Olis sitä eukkokin voinu ihmeetellä pikkasen!”

Susi yritti rauhoitella kiihtynyttä toveriaan vieressä. ”Elä nyt Antero, kuunnellaan ensin, mitä miehel ompi sanottavaa. Kaikkeen löytyy varmasti selitys.”

Lammio kuunteli nöyränä häneen kohdistuneen vihanpurkauksen. ”Sinä olet Rokka kyllä aivan oikeassa. Käyttäydyin todella ajattelemattomasti ja minun takiani matkan jatkuminen vaarantui. Pyydän teiltä jokaiselta siis vilpittömästi anteeksi.” Tämä uskalsi vihdoin vilkaista muihin miehiin pikaisesti. Ainakin Kariluoto ja Koskela varmaan olisivat ymmärtäväisiä, jos kukaan muu ei hyväksyisi hänen selitystään. ”Voimme varmaan itse kukin myöntää, että viime yö oli melkoisen outo ja viinaa tuli nautittua aivan liikaa. Tästä jupakasta saan kyllä syyttää ihan vain itseäni. Olisi pitänyt osata lopettaa vain ajoissa. Myönnän, että yliarvioin huonon viinapääni ja överiksihän se sitten meni niin että heilahti.”

Lammio alkoi pala palalta koota tarinaansa. Tämä oli kohtalokkaan laivareissun aamuyön tunteina häivyttyään hytistä törmännyt railakkaasti juhlivaan sotilaspoliisiporukkaan. Huuruisissa mielentiloissaan hän oli napannut yhden miehen kädestä drinkin ja huitaissut sen huiviinsa saman tien kysymättä lupaa. Alun hämmennyksen jälkeen juhlajuomansa täysin vieraalle miehelle menettänyt sotilas oli alkanut raivota, mihin Lammio oli vain keimailevalla äänensävyllä kuiskannut tämän korvaan:

”Älä nyt pienestä suutu. Kyllähän sinä aina konekiväärikomppanian luutnantille voit ilmaisen drinkin tarjota. On se vaan kuule niin helvetin hyvä komppania, että kyllä teidän tissiposkikerhonne jää selkeästi tässä taistossa kakkoseksi!”

Tämän myötä koko armeijaporukka oli käynyt Lammion päälle, sillä saavutuksistaan ylpeinä he eivät tosiaan pitäneet siitä, että edustamalleen aselajille naljailtiin noin röyhkeästi. Myllystä oli kuvitteellinen luutnantti jollain mystisellä kyynärpäätaktiikallaan onnistunut luikertelemaan pois. Hän oli siitä lähtenyt juoksemaan täysillä päämäärättömästi käytävällä eteenpäin ja silmissä oli samalla näkynyt pelkkiä tähtiä. Lammio ei tiennyt yhtään, mitä hän oli edes äsken oikeastaan juonut, mutta ei se ainakaan hyvää ollut tehnyt Rahikaisen drinksujen jälkeen. Sotilaat olivat jääneet huutelemaan perään vielä jotain, mutta mies ei ollut kuullut enää mitään. Varmistuttuaan siitä, että porukka oli jäänyt reilusti taakse, tämä oli avannut ensimmäisen vastaan tulleen oven ja höpötellyt tuttavallisesti seinille luullen niitä hytissä nukkuviksi tovereikseen. Lopun kruunasi se, että Lammio kompastui kynnykseen nyrjäyttäen samalla nilkkansa ja kaatui kummallisessa mytyssä maahan tiputtaen lakanoita hyllyiltä. Loppu onkin sitten jo historiaa.

”Voi saatana sun kanssas, ymmäräksää et täsä ois voinu käyd aika pahastiki?” Hietanen kävi mielessään kauhuskenaarioita rokkarityylisestä oksennukseen tukehtumisesta lähtien. ”Kui sää sillai niil äijil rupesis uhoomaa ilma mittää syyt? Ja mikä ihmeen luutnantti, oonk mä missannu jonku jutu?” Hietanen oli ollut niin järkyttynyt hytin homoerotiikkaa tihkuvista tapahtumista, ettei oikeastaan muistanut edes keitä muita paikalla oli ollut ja mitä he olivat tehneet.

”Se oli sellaista typerää kännistä höpinää kaikki. Ja tiedostan, että olisi voinut käydä vieläkin huonommin. Onneksi ei käynyt, sillä te minut sieltä lopulta pelastitte.”

Kertomusta pöydän toisessa nurkassa tarkkaan kuunnellut Kariluoto ei olisi jaksanut setviä tilannetta enää enempää, sillä kaikki oli kääntynyt kuitenkin lopulta parhain päin. ”Kiitos, että kerroit koko tarinan niin ei tarvitse kenenkään meidän turhia spekuloida. Minä ainakin otan anteeksipyyntösi vastaan ja koko säätö on omasta puolestani loppuun käsitelty. Kuten Koskelakin sanoi aikaisemmin bussissa, niin laivan tapahtumat jääkööt sinne. Nyt olisi aika miettiä jo muuta.”.

”Kiitos. Kuulin, että olit ne vahingonkorvaukset maksanut. Ei olisi tosiaan tarvinnut. Olen sinulle kyllä velkaa enemmänkin kuin pelkän rahasumman.” Miehet olivat tehneet hänen törttöilynsä takia niin paljon, että Lammiota nolotti suunnattoman paljon. Miten ihmeessä hän pystyisi korvaamaan tämän kaiken vaivannäön?

”Jos nyt syödään ja jätetään asia tältä osin. Vahingonkorvauksista sun muista voidaan sitten sopia yhdessä myöhemmin. Minä ainakin myös hyväksyn anteeksipyynnön ja kehotan muita tekemään samoin. Mies on kärsinyt jo tarpeeksi.” Diplomaattisen Koskelan mielestäkään tilanteessa ei ollut enää mitään voivoteltavaa, sillä ei sitä enää pystynyt perumaankaan.

Vastaukseksi mumistiin yhteen ääneen jotain epäselvää, joka todennäköisesti tarkoitti myöntymistä. Rokka jatkoi kiukutteluaan vielä hetken aikaa heidän syödessään, mutta koska kukaan ei reagoinut mitenkään, ei hän viitsinyt kauaa jatkaa turhaa napinaansa.

Lammion suureksi helpotukseksi ruokailun aikana siirryttiin hänestä sujuvasti muihin keskustelunaiheisiin mielialan yleisesti noustessa hyvien eväiden myötä. Kanssakäyminen alkoi lähennellä jo normaalia ja aamun kauhea krapula taittui pikkuhiljaa pelkän väsymyksen puolelle. Poikien kokkaustaitoja kehuttiin kovasti ja Mäkilä paljasti varovasti, että hänen firmassaan olisi taitaville kokeille pari paikkaa auki. Määttä innostui ajatuksesta, mutta ideologisesti työtön Lahtinen olisi aivan mielellään elellyt hyvällä omallatunnolla Kelan rahoilla vaikka hamaan tappiin saakka. Määttä päättikin ottaa tehtäväkseen suostutella toverinsa kanssaan töihin, jotta tämä saisi muutakin sisältöä elämäänsä kuin paasata yhteiskunnan rappeutuneisuudesta.

Maittavan aterian jälkeen väki alkoi olla melko raukeaa ja muutamat siirtyivät privaattikammioihinsa kukin omiin touhuihinsa. Karmaisevaa tiskivuorta ei jätetty kokkien murheeksi, vaan hyvittelevällä tuulella oleva Lammio lupasi hoitaa urakan loppuun Rahikainen apunaan.

Olohuoneessa Lehto ja Riitaoja ottivat kivi-sakset-paperin siitä, katsoisivatko he vielä loppuiltana romantiikkaa vai sotadokumentteja. Riitaoja voitti muiden katsojien pettymykseksi kisan ja päätti, että halusi katsoa La La Land:in. Hän paloi halusta kuolata maailman seksikkäimmäksi mieheksikin tituleerattua Ryan Goslingia Lehdon harmiksi. Mitä hänen tonttunsa muka tuollaisessa kliseisessä Hollywood-komistuksessa näki? Osa jäi katsomaan elokuvaa, mutta Koskela painui suosiolla petiin, sillä silmät eivät tahtoneet pysyä auki. Eipä sitä enää 31-vuotiaana jaksanut jatkuvaa valvomista.

Kariluodonkin olisi tehnyt mieli mennä nukkumaan, mutta tämä päätti kiltisti odottaa, että huonetoverinsa nukahtaisi. Olisi liian noloa mennä samaan aikaan, sillä hän ei uskaltanut ajatellakaan, kuinka kiusallinen tunnelma heidän välillään saattaisi olla kahden. Musikaalin alkaessa hän alkoi saman tien nuokkua ja taustalla pauhaava Justin Hurwitzin sävellys sekoittui sekavaan uneen, jossa hän tanssi Koskelan kanssa monimutkaisia koreografioita puistossa niin kuin elokuvan päähenkilöt. Tanssikohtaus päättyi kiihkeään suuteluun, josta tuli mieleen taas viime yö. Hän mumisi samalla itsekseen jotain siansaksaa, joka alkoi ärsyttää Lehtoa. Tämä tökkäisikin tokkuraista miestä kyynärpäällään.

”Olisikos herran jo aika mennä koisimaan?”

”Mmh, joo, niin totta tosiaan.” Ajantaju oli kadonnut kokonaan.

Unenpöpperössään Kariluoto meinasi laittaa huolimattomuuttaan valot päälle heidän hääsviitissään. Onnekseen tämä muisti aivan viime hetkellä, että ei ollutkaan yksin, sillä Koskela tuhisi jo omalla puolellaan makeaa untaan. Hipihiljaa Kariluoto riisuutui ja kömpi varovaisesti saman peiton alle ihastuksensa kanssa. Vaikka hän oli yrittänyt mennä toiselle puolelle sänkyä, toisen miehen lämpö tuntui selkeästi omallekin puolelle. Kuunnellessaan Koskelan tasaista hengitystä Kariluotoa alkoi kuumottaa ajatus siitä, mitä tällaisessa valtavassa parisängyssä yleensä tehtiin. Pöydälläkin vielä hierontaöljyjä sopivasti muistuttamassa… Hän puristi reisiään yhteen, kun varsinkin teini-iästä tuttu paine alapäässä alkoi muuttua turhan häiritseväksi. Hän yritti väkisin saada unen päästä jälleen kiinni, mutta se tuntui nyt yhtäkkiä aivan äärimmäisen vaikealta väsymyksestä huolimatta. Sulkiessaan silmänsä hän näki sekavia flashbackeja aamuyön kohtalokkaista tapahtumista ja päässä kaikuivat ne nolot sanat, jotka olivat omasta suusta putkahtaneet: ”Helvetti…taidan olla rakastunut.” Siihen ei ollut Koskela vastannut mitään ranskalaisia suudelmia lukuun ottamatta.

Kariluoto voihkaisi epätoivoisesti päässä toistuville muistoille, jotka eivät tuntuneet jättävän millään rauhaan. Tästä tulisi pitkä yö.

#ahvenasquad #tuntematon sotilas #tuntematon sotilas 2017 #tuntematon risteily #huh huh vihdoin sain valmiiks #nää pojat ovat muodostuneet mulle tosi rakkaiksi #esim mua itteäkin suretti kun hietanen on murheissaan #mut eip voi mitään #sirkkaakin käy vähän sääliksi #mut katsotaan miten tilanne etenee #lammio on niin pönttö ja surkea viinapää

24 notes · View notes