#reissussa | Explore Tumblr Posts and Blogs

sotakoiransaappaissa · 1 year

Text

𝐋𝐮𝐤𝐮 𝟒

“Pohjoisen tuuli parantaa.”

Ohuen ruostekerroksen peittämälle hetekalle lepäämään laskettu Sokka, raotti silmiään hiukan väkinäisesti samalla tuttua ympäristöä katseellaan tarkkaillen. Toisen teki mieli nukahtaa, mutta lievät hypotermian oireet estivät Sokan aikeet. Niinpä tämä tyytyi valveillaoloon sekä jalan aiheuttamien kipujen kestämiseen. Vanhan tuttavan katseen tutkiessa Sokan haavoittunutta jalkaa, yritti tämä rauhoittua sekä saada hengityksensä kohenemaan. Katsellesaan lääkintäkoiran tekemisiä sekä kuunnellessaan rakennukseen ilmaantuneiden lääkintämiesten puhetta, keskitti Sokka katseensa toveriinsa Marsalkkaan sekä tuttavaansa, "kuinka...paha?" Sokka kysyi tältä, sanoillaan jalkansa kuntoon viitaten. Toinen tahtoi tietää, miten pahaa jälkeä luoti tarkalleen ottaen oli oikein tehnyt. Keltasilmäinen seefferi kohotti katsettaan, kuullessaan Sokan puhuvan. “Kyllä sie tästä seleviät. Jouvut ottamhan vähän rennommin kunnes haavasti on parantunut.” Uros yritti kannustaa tuota. “Kunhan et nyt nukaha, vain koitat saaha kehosti lämpiämhän ensin.” Tämä lisäsi. Toverinsa sanat kuullessaan, Sokka nyökkäsi ymmärtäväisesti, katsettaan sitten hiukan toisesta pois päin siirtäen. Kuullessaan tuon kehotuksen hereillä pysymisestä, koitti Sokka viimeisillä voiman rippeillään välttää uneen vaipumista, vaikka haastavaa se olikin.

Marsalkka makasi hereillä. Aina välillä kun seefferi liikahti, hetekka piti hiljaista ääntä. Tämä halusi nukahtaa, mutta ensin tulisi lämmitellä. Toki hereillä piti myös jano ja nälkä. Ei Marsalkka kehdannut kuitenkaan pitää ääntä. Kyllä joku hänelle jotain antaisi, jos sen oikeaksi näkisi.

Yksi lääkintämiehistä oli lähentynyt Sokkaa, ja ilmeisesti valmistautui poistamaan luotia. Lääkintäkoira piti katsettaan Sokassa. “Kohta sattuupi, mutta sittehä on suunta vain paremphan päin.” Punaisen ristin valjaita kantava tumma uros sanahti toverilleen. Erään lääkintämiehen lähestyessä Sokkaa sekä tuon paikantaessa tämän jalkaan jäänyttä luotia, ymmärsi Sokka heti tuon valmistautuvan sen poistoon. Siinä kohtaa Sokka käänsi katseensa toveriinsa, sekä toisen kellertäviin silmiin seefferin sanat siinä samassa kuullen. Tämän jälkeen lääkitsijä olikin saanut luodin paikannettua, ja alkoi ottamaan sitä pois. Seefferi yritti pitää Sokan ajatuksia poissa luodin poistamisesta, puhumalla tuolle. “Kukhan tuo toveristi on? En usko nähneeni häntä ennen?” Seefferi kysyi.

Tuntiessaan kuinka luotia alettiin poistaa, laski Sokka katsettaan maahan tumman seefferin puhuessa tälle samanaikaisesti. Toisen kysymyksen kuullessaan, paimenkoira vaikeni, mutta vastasi sitten. "Hän saapui tänne täydennysjoukoissa, vast'ikään..." Sokka sanahti hiljaa, ääni kivusta lievästi väristen. Seefferi vilkuili välillä lääkitsijän suuntaan, ja sitten taas kääntäen katseensa Sokkaan. Hän oli ilmeisesti löytänyt luodin, ja oli poistamassa sitä. Se tottakai sattui, mutta uskoi tämä että Sokka kestäisi ihan hyvin. Seefferin katsellessa edessään olevan sotakoiran vihertäviä silmiä, yritti tämä parhaansa mukaan pitää huolen ettei Sokalla ollut liian huono olla. Olihan tuo jo kestänyt ihan tarpeeksi. Onneksi olivat tuon uuden sotakoiran kanssa selvinneet elossa tänne. Vai että vast’ikään. Näytti ihan kunnollinen olevan, ja vieläkin hengissä oli. “Mikhän mahtaa olla hänen nimensä, jos saan kysyvä?” Seefferi piti keskustelua yllä, istuen Sokan vierellä. Hän halusi myös kysyä tapahtuneesta, ja siitä missä reissussa tuo ja uusi soturi olivat olleet. Sokan toverin tiedustellessa hetki sitten tapaamansa sotakoiran nimeä, vastasi belgianpaimen lähes heti, välttääkseen epäilyjä herättävää äkkinäistä hiljaisuutta. "Marsalkka." Sokka esitteli toisen lyhyesti sekä hiukan vastahakoisesti. Eihän tämä tiennyt mitä kävisi, jos totuus toisen synnyinmaasta valkenisi. Lääkintäkoira nosti kulmiaan vauhdikkaan vastauksen seurauksena, nyökäten siitä huolimatta. Olihan se aina turvallisempaa, jos hänellä olisi mukanaan vartiossa kaveri.

Hetken hiljaisuuden jälkeen, käänsi Sokka katsettaan Marsalkan sekä sitten toisen toverinsa puoleen. "Onko hän kunnossa?" Sokka kysyi, huoli toveristaan tämän äänessä kuuluen. Seefferi kuunteli tuon kysymyksen, katsahtaen sitten hetekalla makaavan Marsalkan puoleen. “On. Näytti olevan vain kylmishän.” Seefferi käänsi katseensa takaisin Sokkaan. “Kuhan nyt lämmittelee ja leppää, seleviää kyllä. Ei tässä hättää ole.” Tämä lisäsi, kuultuaan huolen toverinsa äänessä. Sokan tajutessa, ettei toisella ollut hätää selviämisen suhteen helpottui tämä nähtävästi. Olisi ollut tämän syy, jos toinen olisi haavoittunut kuolettavasti Sokkaa pelastaessaan sekä tämän perään rajan toiselle puolen lähtiessään.

Marsalkka oli kuunnellut vielä vieraan seefferin puhetta Sokan kanssa. Toinen sotakoira oli mukavasti piilottanut tämän entisen kotimaan, eikä keltasilmäinen seefferi näyttänyt epäilevän häntä ollenkaan. Marsalkka ei halunnut edes arvailla mitä tapahtuisi jos tämän entinen identiteetti selviäisi.

Näiden puhuessa lääkitsijä oli saanut luodin Sokan jalasta pois, ja puhdistettuaan haavan, sitonut siihen siteen päälle. Ennen poistumistaan lääkintämies silitti Sokan päätä, ja käveli sitten puhumaan muille. Sokka vilkaisi jalkaansa, joka peitettiin siteillä. Lääkintämiehen silittäessä paimenkoiran päätä, katsoi belgianpaimen toista kiitollisena.

Ennen muihin töihin lähtemistä, keltasilmäinen seefferi halusi vielä tietää mitä oli tapahtunut. “Jos saan kysyvä vielä jotaki, mithän teille oikhein tapahtu?” Tumma seefferi kurtisti kulmiaan kysyvästi ja kallisti päätään. Ei hän halunnut kuulostaa ilkeältä, mutta teki häntä silti mieli tietää vähän taustaa tapahtuneelle. Lääkintäkoiran kysymys vaiensi Sokan, joka käänsi nyt päätään varovaisesti toisen suuntaan. "Vihollinen yritti rajan yli. Valmiutta ei ollut, joten koitimme häätää heitä pois suomen mailta, jokseenkin hätiköidysti. Se johti siihen, että jouduin sotavangiksi heidän puolelleen. Marsalkka auttoi minut takaisin tänne....-" Sokka sanahti, sitten hiljentyen. Tumma seefferi kuunteli Sokan vastausta, luimistaen korviaan kuultuaan mitä heille oli käynyt. Oli mahtavaa nähdä että he olivat kuitenkin selvinneet takaisin kotiin. Vaikkei lääkintäkoira tuntenutkaan vielä Marsalkkaa, hän oli silti kiitollinen sotakoiralle. Sokka oli kuitenkin tumman seefferin ystävä, ja olisi ollut ikävä menetys jos Sokka olisi menehtynyt. Hätiköidysti tehty ratkaisu hävetti Sokkaa edelleen. Olisi kai pitänyt odottaa muita, silläkin uhalla, että vihollinen olisi päässyt rajan yli yllättämään suomalaisjoukot kohtalokkain seurauksin sekä suurin tappioin.

“Herran Jumala…Onneksi selevisittä. Levähtäkkää toki nyt.” Keltasilmäinen seefferi vastasi, katsoen hetken alas, nousten sitten seisaalleen. Uros noukki maasta viltin, ja asetti sen Sokan päälle. “Koita lämmetä. Lääkintämiehet antavat teille varmasti jothain syötävvää pian.” Tämä sanoi, ollen hetken hiljaa. “Äläkkä syytä itteästi misthän.” Se lisäsi, tietäen millainen Sokka osasi välillä olla itselleen. Tämän jälkeen hän lähti yhden lääkitsijän perään jatkamaan töitään. Sokka oli odottanut moittimista hätiköinnistään sekä itsensä, että muiden vaaraan asettamista. Toinen siis yllättyi perin pohjin toverinsa antamasta reaktiosta. Tuon noustessa ylös jäi Sokka makaamaan hetekalle, katse tuohon jääden. Seefferin asetellessa maasta noukitun viltin Sokkaa lämmittämään, jaksoi toinen hymyilläkin, kiitollisuuden merkiksi. Seefferin mainitessa lääkintämiehistä, jotka toisivat näille syötävää jossain kohtaa, nyökkäsi Sokka vähäeleisesti vain hetkeä myöhemmin tuon seuravaat sanat kuulleen. Sokka jähmettyi hetkeksi, sitten varovaisesti hymyillen sekä toiselle nyökäten. "Kiitos vielä." Tämä sanoi perään, kiitellen tuota sekä muiden lääkitsijöiden antamaa apua, sitten toisen perään hetken aikaa katsellen.

Hetken hiljaisuuden jälkeen, kääntyi Marsalkka ympäri. Sen ruskeat silmät katselivat toisella hetekalla makaavaa Sokkaa. “Kuinka sinä voit?” Tämä kysyi, ääni hiukan maassa. Lämmittävät peitteet olivat saaneet jo aikaan paljon ja seefferi alkoikin olla jo virkeämmässä kunnossa. Se oli valmis juttelemaan Sokalle jos tuo vain jaksaisi itse. Hiljaisuuden jälkeen, katsahti Sokka Marsalkkaan, joka kyseli Sokan vointia. "Eiköhän tämä tästä, miten itse voit?" Sokka kysyi vaisusti samalla toista ilmeettömänä katsellen. Belgianpaimenta harmitti nähdä toverinsa tuossa jamassa. Marsalkkaa ilahdutti että tuo jaksoi puhua tälle. Olisi ollut ihan ymmärrettävää, jos Sokka olisi vain tahtonut levätä. Kuullessaan että tuo myös selviäisi, helpotti sotakoiran oloa. He olivat nyt siis varmistetusti selvinneet. Ei tämä ollut vihainen tuolle siitä kuinka hätiköidysti oli päätöksensä tehnyt, mutta teki tällä silti mieli opettaa tuolle parempia vaihtoehtoja tulevaisuuden kannalta. Saksanpaimenkoira kuunteli tuon kysymyksen, ja vastasi miettimättä. “Ihan hyvin. Kyllä tässä on ollut ihan hyvin aikaa lämmitellä.” Marsalkka vastasi, nojaten päänsä tassuihinsa jota roikkuivat hetekan reunalta. Kuullessaan Marsalkan sanat, helpottui Sokka tajutessaan, ettei hätää enää ollut. Viltin lämmittäessä sekä ruoka, että vesikupin ilmestyessä Sokan eteen, tuntui kaikki olevan tällä hetkellä hyvin.

Siinä Sokalle puhuessaan, oli yksi lääkintämiehistä tuonut tämän eteen pienen kipollisen ruokaa, ja toisen kupin jossa oli vettä. Marsalkka katsahti ihmiseen kiitollisena ja alkoi latkia vettä ensimmäisenä. Janohan tälle oli jo kerennyt tulla. Juodessaan seefferi varmisti sivusilmällä että myös Sokalle tarjottiin samat määrät ruokaa ja vettä, ennen kuin alkoi itse syödä. Pian Sokka alkoikin juomaan sekä myöhemmin syömään, varmistettuaan, että Marsalkka oli saanut myös oman osuutensa jaetusta ruuasta.

Syötyään sen verran mitä jaksoi, koitti Sokka varovaisesti istumaan nousua nähdäkseen miten jalka luodin poiston jälkeen toimisi. Hiukan tassuaan ontuen, pääsi toinen istumaan.

Marsalkka söi kuppinsa ruokaa tyhjäksi, tyhjentäen samalla vesikipon puolilleen. Syötyään alkoi seefferi miettiä kuinka onnekas oli että oli päässyt tänne. Sillä, metsässä tarpoessaan tämä oli vain toivonut saavansa lämpimän sijan ja ruokaa, ja juuri sen oli saanut. Neuvostoliitto oli sen sijaan jättänyt tämän vain yksinään kylmään. Marsalkka kohotti katsettaan, kuullessaan tuon liikkuvan. Sokka ilmeisesti testaili vasta paikattua jalkaansa. Tuo näytti pääsevän istumaan jo aika hyvin, Marsalkka sen sijaan jäi makaamaan vilttien alle. Häntä mietitytti mitä tulevaisuus toisi nyt tullessaan, ja se kuka tumma seefferi oli, sillä Sokka näytti tuntevan hänet. "Tunsitko hänet? Siis tämän tummaturkkisen?" Uros päätti kysyä ensimmäisenä. Se olisi kysymys johon olisi helpompi vastata, sillä Marsalkka oletti ettei Sokkakaan tiennyt mihin he seuraavaksi jatkaisivat. Marsalkan kysellessä toveristaan sekä siitä, tunsiko Sokka tämän, käänsi paimenkoira katsettaan Marsalkkaan sitten toisen kysymykseen vastaten. "Jotakuinkin, onhan hän ystäväni. Hän on Veksi." Sokka sanahti hiljaisesti samalla katsettaan hiukan tassuihinsa laskien. Marsalkka nyökkäsi tuota kohden. "Kiitos muuten, uskottavasti valehtelit hänelle siitä miten päädyin tänne." Tämä vastasi hymähtäen. Marsalkan kiitellessä, Sokkaa hymähti tämä hiukan sitten katseensa huonetta lämmittävään kamiinaan kohdistaen. Sokka ei tietenkään vartioon heti huomenna pääsisi, ja Marsalkka oli jo kunnossa. Tämä tarkoitti että hänen pitäisi mennä yksikseen. Muuten siinä ei ollut ongelmaa, mutta seefferi ei tuntenut paikkoja vielä kunnolla, ja pelkäsi näyttävänsä muiden silmissä siltä että oli hukassa. Se saattaisi aiheuttaa kyseenalaistamista, ja Marsalkka joutuisi valehtelemaan syitä sille miksi harhaili ympäriinsä.

"Tiedätkö, että miten jatkamme tästä? Jäämmekö tänne vai olemmeko etenemässä?" Marsalkka tiedusteli. Olisi ihan hyödyksi saada selville jotain, jos mahdollista. Hetken kuluttua Sokka kuulinkin jo toisen kysymyksen, johon tämä ei pystynyt heti vastaamaan. Niinpä tämä hiljeni hetkeksi käyden järkevimpiä vaihtoehtoja sodankäynnin kannalta. "Emmeköhän me etene tässä lähipäivinä....- näin lähinnä epäilen." Belgianpaimen sanahti neutraalisti. Marsalkka oli tyytyväinen vastaukseen. Oli ihan oletettavaa että tuo ei ollut aivan täysin varma siitä mitä tulisi tapahtumaan. Nyt oli kuitenkin jokin kuva tulevaisuudesta mielessä, ja se riitti.

"Mietin tässä huomista. Miten teemme sen vartiovuorosi suhteen..." Sokka lisäsi. Olihan tämä varsin tietoinen siitä, ettei tuo tuntenut paikkoja vielä. Kiinnijäämisen riski oli siis olemassa. Niin, se vartio mitä tämäkin oli miettinyt. Jos silloin kiinni jäisi, olisi paljastuminen mahdollista. "Mietin äskettäin samaa. En tunne paikkoja vielä ihan täysin." Marsalkka mietti ääneen. "Voisin toki yrittää valehdella, jos joku epäilisi?" Seefferi lisäsi, hetken mietiskeltyään. "Ehkä parempi, että tulen mukaan." Sokka ehdotti varovaisesti. Jo Marsalkan aksentista olisi saattanut arvata, joten yksin liikkuminen olisi vaarallista.

“Kyllä tämä kävellä pystyisi jos se välttämätöntä olisi. Ei tämä tästä lepäämällä parane, pakko päästä vähän jaloittelemaan." Sokka lisäsi, hiukan levottomana paikoillaan istuen. Sokka tahtoi olla menossa mukana, tälle olisi siis haastavaa jäädä toipumaan sotatilanteen edetessä sillä välin. Marsalkka arvosti tuon uhrautumista, mutta ei halunnut tuottaa toverilleen ylimääräisiä kipuja. “En usko että se rasittamallakaan paranee. Missä on lähin vartiopaikka?” Seefferi kysyi tuolta vähän epäröivänä. Jos lähin paikka ei ollut kovin kaukana, Sokka voisi tietenkin kävellä sinne tämän kanssa. Marsalkan kysyessä lähimmän vartioaseman sijaintia, arvioi Sokka mielessään matkan pituutta. "Noin 290 metrin päässä täältä." Sokka totesi vaisusti tätä samalla katsellen. "Kyllä minä sinne asti jaksan,...en malttaisi tännekään jäädä." Nuori sotilas sanahti levottomana. Sokka oli levoton sielu. Kyllä tämä rauhoittuakin osasi, mutta vuoteen omaksi toisesta ei ollut. Marsalkka nyökytteli vaisusti. Hän ei tosin ollut varma pitäisikö Sokan ‘kyllä minä jaksan’ lausahdukseen enää luottaa. Hän oli viimeksikin tarponut kahdeksan kilometriä, ennen kuin oli maininnut mitää siitä ettei enää jaksaisi. Sanottuaan että häntä hekotti, oli toinen sotakoira ottanut silti askelia eteenpäin. Toisaalta olisi vaarallisempaa olla yksikseen, jos joku alkaisikin epäillä tätä. “Voithan sinä toki yrittää tulla mukaani. Palataan sitten takaisin jos ei onnistu.” Seefferi totesi mietteliäänä. Ehkä tämä oli paras mahdollinen ratkaisu, heidän molempien kannalta. Kuullessaan Marsalkan myöntymisen, nyökkäsi Sokka pienesti. Vaikkei neutraali perusilme belgianpaimenen kasvoilla vaihtunutkaan, ilahtui tämä kyllä, kuullessaan pääsevänsä mukaan. Marsalkka oli havainnut kuinka levoton tuo oli, ja se huvitti vanhempaa sotilasta. Marsalkka oli oppinut Neuvostoliiton kanssa nauttimaan jokaisesta rauhallisesta hetkestä joita heille suotiin. Jos tälle annettiin lupa levätä, se käytettäisiin hyväksi. Näin hän jaksisi paremmin jos tulisi äkkilähtö jonnekkin. Siksi, uros makasi nytkin hetekalla, vilttien alla eikä ollut edes harkinnut ihan heti nousevan.

Sokka kävi takaisin makuulleen, voimia kerätäkseen. Paimenkoiran tassuun koski, muttei pahasti. Kyllä sillä kävellä pystyi, jollei koko painoaan jalalle asettaisi. Marsalkka sulki silmänsä, pysyen hetken hereillä. Se mietti tulevaa vartio reissua ja sitä, mitä sen jälkeen tapahtuisi. Hän oli oppinut jo kauan sitten sen, että hän ei sodan aikana mahtanut millään pysyä kärryillä kovin mistään. Aina oli täytynyt omaa ihmistään seurata, mutta nyt se ei ollut mahdollista. Tämä sekoitti seefferiä vielä hitusen lisää. Tuntui kuin milloin tahansa voisi tapahtua mitä vain, ja Marsalkka olisi hukassa. Onneksi Sokka näytti kuitenkin tietävän edes suunnilleen mitä oli tapahtumassa, se lohdutti sotakoiran mieltä. Siinä mietiskellessään, alkoi paimenkoira vaipua uneen. Lämmin viltti tämän kehoa lämmittäessä, kelpasi levätä useammankin tunnin. Vaikka ei ollut varmaa kuinka pitkään he saisivat olla rauhassa, olisi hyväksi nyt kuitenkin nukkua sen aikaa mitä oli mahdollista.

Sokan lepäillessä sekä kerätessä voimiaan, mietti tämä huomisen vartioreissua sekä muutenkin tulevaa. Tietämättömyys siitä milloin sota loppuisi, vaivasi Sokkaa tavallista vahvemmin. Viltin lämmittäessä sekä hetkellisen rauhan vallitessa, alkoi sokka vaipua sikeään, ansaittuun uneen. Ehkä noin vartin jälkeen, Sokka olikin jo täydessä unessa, kamiinan lämmittäessä huoneen nurkassa.

#Sotakoiran Saappaissa

1 note · View note