#mielenrauha

[sushiisiu]

Do you have any Wallace x Scott fic recs? I just need to feed the brain worms that have been taking over since watching the whole 😭

of the top of my head and not in any particular order:

late night confessions of the semiotic mind by panur

if i could smoke fear away by 100yos (NSFW)

don't tell wallace by lysander strato (mielenrauha)

scott pilgrim & the unsubtle seduction by afterism

scott pilgrim's greatest hits by stochastically_inevitable (ongoing)

the cons (and unexpected pros) of sharing a mattress by tallwillows (NSFW)

sleep in the heat (and repeat) by apolloshrines

i would definitely recommend checking out the authors listed here too!!!! panur and willow my beloved <3

[guanomole]

Ärsyttävintä työnhaussa on se et joskus nää ohjaajat yrittää pakottaa sut poistuun mukavuus alueelta mistä yrität pitää hampain ja kynsin kiinni ihan vaa oman mielenrauhas takia.

Mua ei kiinnosta kuinka helppoo ja ohjattua joku kassa työ tai trukil opettelu olis, jossain pitää olla raja ja mä pidän siitä loppuun asti kii. Siivoon vaik ihmisen paskaa jos siihen päädytään mut trukin tai minkään muun ison koneiston lähelle en vittu mene.

[jjjenz]

Miten haudata pahat ajatukset syvälle ihon alle olla murehtimatta tulevaa, elää hetkessä ja löytää pitkään kadoksissa olleen mielenrauhan mutta mistä ja miten, kun ajatukset kiertävät kehää koskaan ei ole hiljaista ja tyyntä omassa päässä

painan jarrua kun äänet yltyvät korkeuksiin puhetta puheen päälle, huutoa ja kuiskausta kauniita sanoja kuulen harvoin paitsi silloin kun olen siellä missä on lämpö ja turva johon kietoutua kun kylmyys värisee luissa

en aiemmin tiennyt miten rakastaa toista täysillä nyt tiedän, liiankin hyvin ehkä rakastan jopa liikaa

se on aina ollut kaikki tai ei mitään

eikä mitään siltä väliltä

[trevardes]

Joulukalenterific: Sinut vain, ja aikaa (luukku 6)

Tämän luukun sanamäärä: noin 1600

Disclaimer: En omista hahmoja enkä saa tästä rahaa.

AO3 linkki: https://archiveofourown.org/works/16800100/chapters/39641490

Luukun summary: Pojat viettävät itsenäisyyspäivää vähän omalla tavallaan.

***

Luukku 6 - Torstai

Lehto pohtii tiistaita nyt toista päivää suuren hämmennyksen vallassa. Yleensä ihmiskontakti kammottaa ja hänellä on toisten lähellä ylivirittynyt ja rauhaton olo. Hän on liian tietoinen toisen läheisyydestä ja omasta haavoittuvuudestaan voidakseen rentoutua. Riitaoja kuitenkin onnistui jotenkin riisumaan Lehdon aseista niin vaivihkaa, ettei hän edes kunnolla huomannut. Hiljalleen hän vain asettui siihen sen viereen ja antoi kerrankin itsensä vain olla.

Lopulta Lehto oli nukahtaa Riitaojan syliin, niin hyvä hänen oli siinä olla. Riitaoja joutui hellästi havahduttamaan hänet, kun sen oli aika lähteä. Lehto saattoi sen kiusaantuneena ovelle, ja Riitaojan ehdotuksesta he vaihtoivat numeroita, jotta voivat sopia seuraavan ajan.

Sen jälkeen Lehto on käytännössä asunut salilla. Tiistai-iltana hän ei sinne kehdannut lähteä, vaan painui suoraan nukkumaan, mutta keskiviikkoaamuna hän vetäisi treenit ennen töitä, ja meni heti töiden jälkeen takaisin salille.

Hän tekee sen osaksi unohtaakseen, miltä lämmin ja rauhallinen kosketus tuntui iholla, ja osaksi vältelläkseen Määttää ja Rahikaista. Hän ei halua joutua selittämään niille, miksi kämpän piti tiistaina olla tyhjä.

Torstaiaamuna Lehto toistaa eilisen kaavaa ja menee salille ennen vuoronsa alkua. Liikkuessa pää tyhjenee hyvällä tavalla, ja käydessään suihkussa ja ajaessaan töihin Lehdolla on itseasiassa melkein tyyni olo. Hän nyökkää työkaverin tervehdykselle ja hoitaa puuduttavaa mutta kiireistä ranskalaisten paistoa ja hampurilaisten kokoamista melkein tyytyväisenä.

Hänen hyvä tuulensa ei kuitenkaan kestä pitkään, sillä kun Lehto tauolla avaa puhelimensa katsoakseen viestit samalla kun syö, hän huomaa että Riitaojalta on tullut viesti. Se on kysyy seuraavasta kerrasta ja on listannut muutaman ajankohdan jotka sille kävisivät. Viestin perään se on laittanut silmät kiinni hymyilevän kissahymiön. Mitä helvettiä sekin tarkoittaa.

Hetkellinen mielenrauha katoaa kuin tuhka tuuleen, ja Lehdon päässä alkavat taas kieppua ahdistus ja toisaalta myös aivan uudenlainen ontto kaipaus. Hän ei vastaa viestiin, vaan tunkee puhelimen taskuunsa ja palaa töihin. Hän tarvitsee aikaa miettiä.

Koko loppuvuoron Lehto on kassalla ja toivottaa asiakkaille monotonisesti hyvää itsenäisyyspäivää samalla, kun tasapainoilee kahden huonon vaihtoehdon välillä. Onko mitään järkeä sopia uutta tapaamista? Riitaojan kosketus oli pirun hyvää, sitä Lehto ei voi kieltää, mutta ei hän voi pelkästään hedonistisesti ajatella. Mitäs jos hän nyt tottuu hellimiseen ja jää koukkuun? Lahjakortilla on kahden tunnin sessioita jäljellä enää viisi, eikä Lehto halua niiden jälkeen ostaa itselleen uusia. Hän ei halua maksaa itseään kipeäksi vain, jotta joku koskisi häneen.

Onhan hänellä tietenkin kaksi kämppistä, jotka tuntuvat jakavan hellyyttä mielellään, mutta siinäkin piilee vaikeuksia. Miten niille voisi ilmaista, että yhtäkkiä kosketus onkin okei? Eikä Lehto voi niistäkään riippuvaiseksi ryhtyä. Niillä on kummallakin ainakin suhteellisen vakava parisuhde, ja usein sellaisessa päädytään lopulta muuttamaan yhteen. Ei Lehto epäile, että heidän ystävyytensä siihen loppuisi, mutta silti. Ei hän voi ilmaantua toisten kotiin kesken kaiken halailemaan.

Ajatus siitä, että tulisi niin riippuvaiseksi muista ihmisistä, ahdistaa Lehtoa muutenkin. Olisi pelottavaa tarvita niitä niin paljon. Lehto on tähän asti pärjännyt ihan hyvin ilman, joten mitä sitä muuttelemaan?

Paitsi että hän haluaa.

Rauhaton olo palaa vahvana, ja Lehto kaipaa kosketusta taas niin helvetin kovasti. Riitaoja oli niin hellä ja hyvä ja lämmin ja sen lähellä Lehdolla oli turvallisempi olo kuin ehkä koskaan ennen. Lehto haluaa lisää.

*

Töistä lähtiessään Lehto nappaa mukaan sämpylän ja kahvin, istuu autoonsa ja jää siihen. Hän syö sämpylän hitaasti samalla, kun kirjoittaa Riitaojalle viestin.

Riitaoja vastaa nopeasti, ja he sopivat seuraavan tapaamisen sunnuntaille.

Sen jälkeen Lehto ajaa salille, nyrkkeilee itsensä väsyksiin, käy suihkussa ja menee kotiin. Hän yrittää olla olematta innoissaan sunnuntaista, muttei oikein pysty. Sisäisen kontrollin puuttuessa tyytymättömyys näkyy ulospäin, ja Lehdon tullessa keittiöön Rahikainen näyttää hiukan kummastuvan hänen tavallistakin yrmeämpää ilmettään.

Rahikainen istuu keittiönpöydän ääressä koneen kanssa, kirjoittaa näppäimistö sauhuten. Sen vieressä on kahvikuppi ja kaksi tyhjää energiajuomatölkkiä. Niin, sillä taisikin olla jonkun epämääräisen esseen palautuspäivä tänään. Puoleen yöhön on vielä monta tuntia aikaa, joten Rahikainen on omalla mittapuullaan aikaisin liikkeellä.

Rahikainen toipuu hämmennyksestään ja hymyilee Lehdolle ällöttävän suloisesti.

“Hei kulta, oliko hyvä työpäivä? Mie oon ikävöiny sinnuu niin”, se kujertaa kuin paraskin pikku kotivaimo. Huonon vitsin lisäksi se ei kyllä ole tehnyt mitään mielikuvan eteen, sillä asunto on taas hirveässä kunnossa. Lehto ei vaivaudu edes vastaamaan muuten kuin murahduksella. Hän suuntaa jääkaapille ja joutuu huomaamaan, ettei Rahikainen ole myöskään laittanut mitään ruokaa.

Lehto etsii pakastimesta pari pakettia seitiä ja epämääräisen pussin kasviksia. Painaa ohimennen kylmän kasvispussin sekunniksi vasten Rahikaisen niskaa ja nauttii sen loukkaantuneesta rääkäisystä. Rahikaisen valitus on mukavaa taustahälyä Lehdon alkaessa paistaa ja maustaa ruokaa pannussa.

Lopulta Lehto kolauttaa lautasen Rahikaisen viereen ja istuu itsekin pöydän ääreen syömään. Rahikainen kiittää ja yrittää ihan piruuttaan suikata Lehdon poskelle suukon. Hän väistää, ja Rahikainen tyytyy sen sijaan töytäisemään hänen polveaan omallaan ja palaamaan esseensä pariin. Se lapioi ruokaa suuhunsa yhdellä kädellä samalla, kun lukee tekstiään läpi ja korjailee jotain.

Määttäkin ilmestyy kotiin kuin ruuan kutsumana. Se jättää kiireellä kamansa eteiseen ja kiirehtii keittiöön kuin olisi ollut nälässä pidemmänkin aikaa, eikä suinkaan töissä ravintolassa kokkipoikaystävänsä kanssa, joka varmasti syöttää sille maistiaisia joka välissä.

“Siitä vaan”, Lehto nyökkää kohti jäljelle jäänyttä ruokaa.

“Kiitos”, Määttä sanoo Lehdolle, omalla mittapuullaan niin onnellisen näköisenä että Lehto kiusaantuu, ja alkaa syödä haarukalla suoraan pannusta. Lehto ei viitsi alkaa valittaa, ja he syövät tutussa hiljaisuudessa, jonka rikkoo vain Rahikaisen näppäimistön kalkatus. Se alkaa olla loppusuoralla. Lukaisee ääneen muutaman kohdan, joihin ei ole tyytyväinen, ja Määttä korjaa lauserakenteita selkeämmiksi. Rahikainen muuttaa ne, tallentaa työn vaadittuun tiedostomuotoon ja palauttaa sen kurssin verkkoalustalle. Hihkaisee riemusta ja läpsäyttää näytön suurieleisesti kiinni.

“Vihdoinkin! Tuota on viännetty viimeset kaks kuukautta, mut nyt se on ohi! Tiiättekö pojat mitä, tätä pittää ihan juhlia.”

Rahikainen päättää, että nyt tehdään joulun ensimmäiset piparit. Se on jossain välissä ehtinyt ostaa taikinan ja muotteja ja kuorrutteetkin, ja kaivaa ne nyt esiin. Hyörii ympäri keittiötä, laittaa uunin lämpenemään ja pyyhkii pöydän. Määttä on innolla mukana, levittää pöydälle jauhoja ja kehittää kotikutoisen kaulimen käärimällä ison juomalasin ympärille leivinpaperia, kun heistä kenellekään ei ole koskaan tullut mieleen ostaa oikeaa kaulinta.

Rahikainen asemoi läppärinsä mikron päälle ja laittaa Areenasta linnan juhlat pyörimään, jotta voi leipomisen lomassa arvostella ihmisten pukeutumista. Omien sanojensa mukaan se näyttäisi paremmalta mekossa kuin suurin osa presidentin vieraista, mutta Jenni Haukiota sekään ei kuulemma päihittäisi. Lehdolla ei ole asiaan mitään mielipidettä. Määttä on iloinen tämän vuoden linnan juhlien järjestämiseen liittyvistä lukuisista ekoteoista ja arvostaa myös presidentin rouvan ympäristöystävällistä selluloosapukua. Lehto ei edes halua kuulla, miksi se tietää tästäkin aiheesta niin paljon.

Määttä ja Rahikainen tekevät ihan täpinöissään sydämiä ja tähtiä nopeana sarjatuotantona. Lehto katsoo vierestä, huvittuneena niiden lapsekkuudesta. Vaikka mikäs ihme tämä toisaalta on, kun tuollaisista pelleistä on kysymys. Hän laittaa pelleille paperit ja ryhtyy siirtämään valmiita pipareita niille juustohöylällä. Vetää välistä taikinanriekaleita ja syö niitä Rahikaisen valituksesta huolimatta.

Määttä tekee tasaisia sydämiä. Rahikainen kyllästyy pian muotteihin ja hylkää ne, ja alkaa niiden sijaan leikata taikinasta kuvioita veitsellä vapaalla kädellä. Tuloksena on tietenkin kyrpiä ja kirkkoveneitä, sekä epämuodostuneita koiria ja toisiaan käsistä pitelevä piparkakku-ukkopari. Pian syntyy myös käsistä pitelevä kolmikko, joka on tietenkin he kolme.

Lehto on juuri työntänyt ensimmäissen pellillisen uuniin, kun Rahikainen kääntyy katsomaan häntä miettiväisen näköisenä.

“Lehto hei.” Rahikaisen äänensävy on pohdiskeleva. Sieltä se tulee, Lehto on varma. Hänen tekisi mieli itsekin kömpiä uuniin pakoon tätä keskustelua.

“Miu on pitäny kyssyy, et mihin sie tätä kämppää sillon toissapäivänä tarvihit?”

Määttäkin kiinnostuu ja kääntyy katsomaan Lehtoa tiiviisti. Lehto huokaisee. Pakko kai tässä sitten on. Hän laskee pakolla hartiansa rentoon asentoon, nousee tyynesti ylös ja kohtaa Rahikaisen katseen.

“Käytin sitä lahjakorttia.”

Rahikaisen leuka loksahtaa auki. “Oho! Ihan oikeesti?”

Lehto nyökkää.

“No millasta oli?”

“Kiusallista. Outoa.”

Rahikainen naurahtaa. “Millanen tyyppi sieltä tuli sinnuu halimaan? Oliko söpökin?”

“Sellainen höpöttävä jätkä. Varmaan kolme metriä pitkä. Istuttiin ja katsottiin leffa.” Lehto yrittää saada koko asian kuulostamaan tylsältä, unohdettavalta. Ei se tietenkään toimi, vaan Rahikainen tarttuu siihen, niin kuin siltä saattoi odottaakin.

“Joojoo, mut millasta se oli? Tuntuko siusta, että se toimi?”

Lehto ei halua ajatella, mitä Rahikainen sillä tarkoittaa, mihin sen olisi pitänyt toimia. Ei halua tietää, miten paljon Rahikainen ja Määttä osaavat arvata hänen tunteistaan ja ongelmistaan.

“Enpä tiedä. Se mitenkään ihmeellistä ollut.”

Vale. Oli se.

Rahikainen hymyilee kuin näkisi hänen lävitseen.

“No mites, meinasitko käyttää kortin loppuun?”

“En nyt tiedä”, Lehto aloittaa välttelevästi, mutta tulee sitten toisiin aatoksiin. Kai sen voi hoitaa tässä samalla, ettei enää myöhemmin tarvitse ottaa asiaa esille.

“Sunnuntaina se olis tulossa tänne taas. Olis hienoa, jos ette söis sitä elävältä.”

“Taijan jättää sen siun hommaks”, Rahi virnistelee. Määttä on täysin ilmeetön, mutta töytäisee Rahikaista kyynärpäällä kylkeen hyvin näkyvästi. Rahikainen tuhahtaa ja vakavoituu hiukan.

“Okei, okei. Mie oon varmaan täällä taistelemassa viel yhen esseen kans, mutta mie luppaan koittaa jättää teiät rauhaan.”

Lehto ei ihan usko. Luultavimmin hän joutuu kestämään uteliasta kurkkimista, ehkä kiusallisia kommentteja, ehkä kondomien tarjoamista tai muuta Rahikaiselle ominaista pientä ‘huvittavaa’ jäynää. Rahikaisesta ei koskaan tiedä. Se saattaa heittäytyä epäkorrektiksi ihan vaan huvikseen, koska tietää, että Lehto kiusaantuisi siitä.

Lehto on varautunut enempäänkin kiusaamiseen, mutta asia näyttää jäävän nyt sitten tältä erää tähän. Puhe kääntyy joihinkin tuleviin joulupippaloihin, joihin Rahikainen on ehkä menossa, ja Lehto on tyytyväinen, ettei hänen enää tarvitse olla huomion keskipisteenä.

He paistavat neljä pellillistä pipareita. Rahikainen tykkää koristelusta niin paljon, että Lehto ja Määttä antavat sen hoitaa sen itsekseen. Mitä hävyttömämpi idea, sen iloisempana Rahikainen hymyilee, ja sitä on aika hauskaa seurata. Sillä näyttää olevan erityisen lystikästä kun hän koristelee suurimman osan kyrpäpipareista Suomen lipun väreillä, ihan vain itsenäisyyspäivän kunniaksi.

Pakollisten häröilyjen jälkeen Rahikainen pursottaa kahteen isoon sydänpipariin Lehdon ja Määtän nimet ja julistaa ne suosikeikseen. Sitten hän puraisee määttäpiparista palan ja julistaa hänen maistuvan herkulliselta. Määttä taiteilee vuorostaan pieni pilke silmäkulmassaan suurimpaan kyrpäpipariin Rahikaisen nimen. Se saa siitä palkakseen verisesti loukkaantuneen henkäyksen, mutta heti perään iloista kiusoittelua siitä, että Määttä voi kaikin mokomin työntää sen suuhunsa vaikka heti paikalla.

Määttä tekeekin sen: katsoo Rahikaista tyynesti silmiin ja puraisee piparin keskeltä kahtia niin, että rusahtaa. Rahikainen nauraa edelleen, mutta nyt lievästi pelokkaana.

Lehto seuraa niiden perseilyä sivusta ja ahmii muutaman piparin ihan vain peittääkseen pienen hymyn, joka uhkaa hiipiä hänen kasvoilleen.

[aitohuuhaakopio]

Joo elikkäs jatkoa eilisen vuodatuksesta: työelämän ihanuuksia vuokratyöläisenä.

Asiakasyrityksen edustaja oli päättänyt mun puolestani, mitään kysymättä, laittaa kuudelta aamulla mulle työvuoron, joka alkaisi kahden tunnin kuluttua, sitten vahvistanut sen mun puolestani (mitä ei saa tehdä) ja kiukutellut kun ei saanutkaan muhun yhteyttä ja suunnitelmat meni plörinäksi. Käytännössä siis päättänyt, että “kyllä tämä henkilö on nyt saatavilla koska minä päätän niin” vaikka muhun ei oltu edes yhteydessä etukäteen niin kuin kuuluisi.

Mulla on onneks täyden kympin esimies, joka pitää puolia ja hoitaa hommansa kunnolla. Hän oli aika tympääntynyt asiakasfirman toimintaan ja totesi, että hänen täytyy ilmeisesti taas kerran muistuttaa heitä, että työvuorojen varauksia ei hoideta näin omin päin ja työntekijän selän takana, vaan työntekijään pitää ensin olla yhteydessä ja saada häneltä hyväksyntä.

Meillä ei onneks ole mitään ns. päivystysvelvollisuutta eli ei ole pakko olla tavoitettavissa tai saatavilla lyhyellä varoitusajalla, joten luojan kiitos tätä ei voi vierittää mun vastuulle. Ahdistuksen määrää tämmöset kyllä aina lisää, joten mielenrauha ja yöunet vähän kärsi, mikä on tosi kiva kun mulla on mielenterveysongelmista johtuvaa unettomuutta muutenkin :/

[nyyhkis]

Oot varmasti oikein hyvä. Olisit vaan itsesi suhteen kärsivällisempi ja anteeksiantavampi (joo helpompi sanottu kuin tehty mut kuitenkin, jos se istuttaisi ajatuksen ja mielenrauha pikkuhiljaa laskeutuisi), on ihmisiä jotka oikeasti välittää susta.

💕

[rahamaailma-blog]

Kolmannes suomalaisista on hyötynyt nousukaudesta

Kolmannes suomalaisista on hyötynyt nousukaudesta

Suomalaisista kolmannes kertoo hyötyneensä talouskasvusta. Eniten talouskasvu näkyy omien taloushuolien vähenemisenä. Miehet kokevat hyötyneensä talouskasvusta naisia enemmän.

Suomen talous kääntyi kasvuun 2015 vuoden lopussa. 32 prosenttia suomalaisista katsoo, että talouskasvu on näkynyt myös heidän arjessaan, kertoo Danske Bankin Taloudellinen mielenrauha -kyselytutkimus. Eniten talouskasvu…

[varapuu]

Miten ostaa onnellisuutta?

  Palveleeko rahasi sinua? Tekeekö se sinut onnelliseksi? Käytätkö rahaa elääksesi täyttymyksellisempää elämää? Jos vastasit yhteenkin näistä kysymyksistä ei, älä luovuta – toivoa on vielä. Kuten tiedemiehet ovat todenneet: raha tuo onnea, jos käytät sitä oikein.   Saavuta taloudellinen mielenrauha Onnellisuus korreloi tulojen kanssa, mutta ainoastaan noin 75 000 dollariin asti Princetonin tutkimuksen mukaan. Mitä tämä […]

Artikkeli Miten ostaa onnellisuutta? julkaistiin ensimmäisen kerran Valmennusyhtiö Varapuu.

Lähde: http://ift.tt/2xjDFa0

[fiwotd]

Finnish word of the day: mielenrauha https://t.co/5N7ht3SOmv https://t.co/NjWZ7IDjaU #Finnish #WOTD #Suomi #mielenrauha

Finnish word of the day: mielenrauha https://t.co/5N7ht3SOmv https://t.co/NjWZ7IDjaU #Finnish #WOTD #Suomi #mielenrauha

— Finnish WOTD (@fiwotd) May 10, 2017

via Twitter https://twitter.com/fiwotd May 10, 2017 at 06:58AM

[insuranceautolawnews]

Rakkaat ystävät! Laskiainen lähestyy, ja pullan syönti kiihtyy.

Nimimerkki Mielenrauhahttp://ift.tt/2ituEyX kirjoitti taannoin ihmisten piittaamattomuudesta. Hän haluaa kommentoida saamaansa palautetta:

”Ikävää, että kysymyksestäni sai käsityksen, että olisin harmissani ihmisten erilaisuudesta asioissa, joissa se ei aiheuta minkäänlaista haittaa kenellekään. Närkästykseni koski asioita, joista oikeasti on todellista vaaraa tai haittaa muillekin kuin tekijälleen, esimerkiksi työpaikan ikkunan auki unohtamisesta viikonlopuksi, roskien pudottelusta tms. Erilaisuus sinänsä on pelkästään rikkaus.”

Missä menee raja, ketä voi sanoa sotaorvoksi tai sotaleskeksi? Esimerkiksi jos mies on haavoittunut sodassa ja kuollut sodan jälkeen. Tai jos mies on sairastunut sodassa vakavasti ja kuollut sodan aikana tai sodan jälkeen. Oliko siinä jokin aikaraja?

– Olenko sotaorpo

  Kaatuneitten omaisten liitto valvoo sodassa menehtyneiden omaisten yhteiskunnallisia etuja Suomessa. Liitosta kerrotaan, että sotaorvoista ja sotaleskistä puhuttaessa pääsääntönä on, että perheenjäsen (yleensä mies) on kaatunut sotien aikana 1939–1945 tai on julistettu katoamistapauksissa kuolleeksi.

Jos ihminen on vammautunut sodassa mutta selvinnyt hengissä, häntä kutsutaan sotainvalidiksi. Hänen lapsensa on sotainvalidin lapsi, vaikka isä olisi menehtynyt sodan jälkeen.

Poikkeuksia löytyy. Joskus sota­orpo voi myös olla henkilö, jonka isä tai äiti on kuollut sodan jo päätyttyä.

Useimmiten kyse on ollut tuber­kuloosista. Tautia esiintyi rintamalla paljon, ja se kehittyi vähitellen.

Sotaorpoina on pidetty niiden ihmisten jälkeläisiä, jotka eivät muuten olleet haavoittuneet mutta saivat tuberkuloosin sodassa ja menehtyivät siihen sodan jälkeen tietyn aikarajan sisällä.

Aikarajaksi on pääsääntöisesti määritelty 1940-luvun loppu, poikkeustapauksissa 1950-luku.

”Sodassa on niin erilaisia tapauksia ja mielikuvituksellisia kohtaloita, että käytännössä asioita on jouduttu tapauskohtaisesti harkitsemaan. Lisäksi dokumentteja on tuhoutunut sodassa, joten kaikkien kohtaloita ei pystytä katkeamattomasti seuraamaan”, kertoo Kaatuneitten omaisten liiton toiminnanjohtaja Jarmo Hietanenhttp://ift.tt/2kYsqxS.

Valtiokonttori maksaa sotilasvammalain mukaiset korvaukset sotainvalideille ja heidän omaisilleen. Korvaus on perustunut henkilön invalidiprosenttiin, joka sodassa kuolleilla on 100 prosenttia ja joka muiden kohdalla on arvioitu lääkärinlausunnon ja haittaluokituksen perusteella.

Kaatuneitten omaisten liiton rekisterissä on tätä nykyä noin 16 400 sotaorpoa ja lähes 100 sotaleskeä. Kaikki omaiset eivät ole halunneet liittyä rekisteriin.

Sotaleskien keski-ikä on noin 97 vuotta.

Olen ihmetellyt, miksi tietyt farkkuni haisevat. Olen ajatellut, että ehkä minusta tarttuu niihin pahaa hajua. Nyt törmäsin Facebookissa keskusteluketjuun, jossa keskustelun avaaja kysyy, onko muille tuttu se ongelma, että mustat farkut haisevat pistävälle.

Kysyjä saa heti paljon vastauksia: ”Voi jestas, mikä haju minunkin mustissa farkuissa.”

Kysymyksestä sukeutuu keskustelu, jossa verrataan kokemuksia, onko eroa sillä, minkä merkkiset farkut haisevat ja miten hajun voi saada pois. Sisko, mistä tämä haju tulee farkkuihin? Onko se jokin väriaine?

– Ovatko edes terveelliset

  Ei ole normaalia, että farkut haisevat pitkään sen jälkeen, kun ne ovat olleet käytössä.

Paitsi jos ne ovat hikiset, kastuneet tai likaiset. Marttaliitosta muistutetaan, että myös pesu- ja huuhteluaineista voi jäädä hajuja, ja pyykki voi alkaa haista, jos se on kuivunut liian hitaasti.

Oletan kuitenkin, että et tarkoita tällaisia tapauksia vaan uusissa farkuissa olevaa tiettyä hajua. Usein se johtuu tekstiilien väri- tai viimeistelykäsittelystä.

JC:n Suomen-konttorista kerrotaan, että mustat farkut haisevat erilaiselle kuin esimerkiksi tummansiniset farkut.

Tummansiniset farkuthan ovat tavallaan farkkujen perusmalli. Jos niitä ei ole pesty ja kulutettu, sinisen indigon kuuluukin tuoksua.

Sen sijaan mustissa farkuissa värjäykseen on käytetty paljon väriainetta, mikä tuottaa taas omanlaisensa tuoksun.

Jos haju on aidosti epämiellyttävä tai pistävä, on syytä epäillä, että valmistusprosessissa on ollut jotain vialla tai on käytetty arveluttavia kemikaaleja.

Joskus haju lähtee tuulettamalla. Jos se ei auta, farkut voi laittaa pakastimeen pariksi vuorokaudeksi. Jos sekään ei auta, farkut voi pestä varovasti nestemäisellä pesuaineella.

Muista kuitenkin, että mitä kor­keampi lämpötila, sitä enemmän se kuluttaa varsinkin tummien farkkujen väriä.

[eipyge]

"mut mitä jos ei yleensä nää unii?" "ne on rakas alitajunnassa. silloin on kirjoitettava flowna <3" Käskystä ! Siis elämässä tapahtuu niin mielettömiä asioita ettei mitään rajaa. (Fiilis silti enimmäkseen sellainen, no, ok lalalaa eihän täs. Ei semmoi ylihypeomgomg pompinseinillä -into.. Sellanen vois olla aika kuluttavaakin pidemmän päälle.) Veikeä lukee tota minkä viimeks kirjoitin tänne, kun tilanne muuttui niin äkkiä niin paljon. Nykyään se poju tuntuu kovin kovin etäiseltä, tyyliin miten mulla on tuollaisen kanssa voinut olla mitään juttua..... ihmekös sinänsä, kun kesti niin lyhyen aikaa. Mutta paljon oleellisuuksia tuli opittua ja koettua, kadun maailmanvähiten. Paitsi että saatoin vähän rikkoa sitä mutta ces't la vie. Tää nykyinen taas - jestas, ei oo kertaakaan ees ahistanu (ja Virallista Yhdessäoloa (TM) takana sentään jo useampi viikko, viisi ainakin. :'''DD hahahh.) siis tää on menny jotenkin ylismoothisti - me vaan satuttiin toistemme elämään sopivana ajankohtana, kumpikin ihmisenä just sopivan tunnevammanen, siitä on hyvä lähtee yhdessä kasvamaan paremmiksi. Toistaseks ainoo merkittävä flaw siinon se että se valittaa asioista mut ??? ei se ees haittaa. Ja okei se ei oo niin avoin saati helppo persoona mut ei midist. Se on just sopivan tyhmä & just sopivan fiksu, pirun kivan näkönen, ja vaikka kumpaakin meistä kuumottelee tuleeks tää nyt toimiin vai ei niin no. Ainaki toistaseks tää on toiminu, vaikka ollaan me riideltykin ja esim alussa olin ton seurassa häveliäämpi kun varmaan kenenkään kaa vuosiin, hassuu. imho ihan hyvä taktiikka on se et ei vaan ajattele liikaa jos kerran tuntuu hyvältä-- vaikka me ei ollakaan kUIN TOISILLEMME LUODUT iihhh. Ehkä ennemminkin: me oltiin just sopivan valmiita just toisillemme. Just sopivan kesken. Tää on hauskaa. Siis oon nyt noiden kinkereiden ansiosta ottanu vaan tuostavaan yhteyttä kaikenmoisiin menneisyyden ihmisiin ja ! voi jehna. Nytki juttelen Krisun kaa ja tää on ihan hurjaa. Pitää pitää mielessä myöhemminkin että harvoinpa ihmisiä haittaa jos niille juttelee! Siitä vaan chattitarroi spämmimään Suuria aikoja muutenkin: tänään hain -kahden päivän intensiivisen haaveilun jälkeen- yhteishaussa amiksen autopuolelle. Stadiin. :''D mitähä piruu en oo kehannu ees kertoo kun ehkä viidelle tyypille-- lähinnä koska sit jos innostus lopahtaakin niin vähän kurjaa. Ja itseni tuntien se voi lopahtaa millon vaan ! Tällä päällä on hankala tehdä tulevaisuudensuunnitelmia. Siks pitää kai välillä vaan TOIMIA eikä pysähtyä ajattelemaan. Tammikuuhun on vielä aikaa ja mitä vaan voi sattua, mutta kyllä mä haluaisin kommuunin ja kenties jonkunlaiset säännölliset elämäntavat jotka mahdollistais, hmm, juoksemisen ja bodailun ja koiran hankkimisen ja ratsastamisen.... Ei muuten tuu oleen varaa/aikaa, koska en tuu saamaan amisajalta tukia -> pitää mennä töihin, viimeistään sit kun yo-rahat ja se jollai säästötilillä oleva tonniviissataa tms loppuu. Toisaalta haluaisin kyllä säästää ne rahat matkailuun. Autoon. Tatuointeihin. Hmm. Pitää miettiä & saa nähdä. Ja ehdottomasti haluan vaihtoon ! Kiinaan ! ohhhohohoh. Ihan muutaman hassun päivän päästä lähden kahden kuukauden matkalle; liftaileen ympäri Eurooppaa. :> ihan hurjaa, ja sit taas toisaalta - onks tässä jo liikaa kaikkee? No mut reissussa voi ottaa just niin chillisti kun miltä tuntuu. Parempi se on joka tapauksessa olla tien päällä kun kotona... Faijan luona ei viiti enää olla ku välit O hon ollu sen yhen suurriidan takii jotenki. meh. Ehkä ne siitä normalisoituis, mut oon anyways mänössä. Oon kyllä ilonen siitä et ison osan tästä syksystä vietin faijan luona. varmaan joulukuunkin sit aikalailla kans. tosin haluun joulua pakoon ?? ei inspaa niiku yhtään. pitää löytää toisii joulunkarttajii ja liittyy niiden seuraan. uhuhuh. voi kyllä. reksi soitti tänään aamulla että mites kun nää sun äikän kirjotukset ei oo niiku yhtään samaa tasoa kun aikasemmat kurssisuoritukses. nnoo se ADD-diagnoosi tai joku ois varmaan ihan paikallaan. tai emt voiks tää olla sitä. vai ihan vaan et kun ei oo aikoihin oikeesti opiskellu? Siis kun mähän olin aikoinaan ihan fiksu lapsi niin mihin se äly on voinu vaan valuu. Vai olinks vaan hyvä opiskelemaan enkä aidosti älykäs, ja nyt ku ei oo pitäny juttui muistissa nii se kirjaviisauski valunu pois. Oli miten oli mua ei vois paljolti vähempää kiinnostaa noi kirjotusten tulokset. Ainoana tavoitteena lähinnä saada yksi (1) kpl jokaista arvosanaa, se ois hauskaa : D En mä tiedä mitä haluan elämälläni tehdä mutta tää syksy on ainakin ollut sekä aikaansaava että onnellinen. Ainahan syksyt on, ei sillä. Tällä kertaa onnellisuuden rakennusaineina: -ennen kaikkea: ei tarvii opiskella eikä käydä töissä eli paljolti vapautta ahh -muttei passiivista sellaista koska oon matkustellut paljon, lähinnä tietty sln - hes väliä -ohops parisuhde -ja muutenkin rikas sosiaalinen elämä, vois kyllä olla enemmän facetoface-interaktioo ja vähemmän chattailuu mut tällä mennään kunnes pääsen pois sln-loukusta -kinkereiden&matkan järkkäily on pitäny aktiivisena -pää täynnä haluamuksia, haaveita. jäätävä koirakuume! Jännä, ei oo tullu juuri havainnoituu tunnelmoituu tota syksyä sinänsä. Sillon kun liikun ulkona niin se on lähinnä stadin keskustaa.... mut eei tunnu pahalta. Ja kaamosmasennusta ei tarvii pelätä ku tietää että marraskuun tulee viettämään just niin etelässä kun haluaa! <3 parasta.

V A P A U S ooaaahhhh Joulukuussa tänne on näillä näkymin tulossa muutama rakas ihminen Perusta, aika huisia! täytyy petrata espanjaa ennen sitä. sillon myös lakkiaiset ja öö tuunko ees kerkeemään järkkäillä niitä. höhö. noo eipä tarvii ressailla siitäkään. Ei tarvii ressailla oikein mistään! uu uu uuu. Ehkä menetetyn älykkyyteni tulen jostain joskus löytämään. Nyt sen tilalla on onnellisuus. (Ei ne oikeesti sulje toisiaan pois.)

[insuranceautolawnews]

Rakkaat ystävät! Laskiainen lähestyy, ja pullan syönti kiihtyy.

Nimimerkki Mielenrauhahttp://ift.tt/2ituEyX kirjoitti taannoin ihmisten piittaamattomuudesta. Hän haluaa kommentoida saamaansa palautetta:

”Ikävää, että kysymyksestäni sai käsityksen, että olisin harmissani ihmisten erilaisuudesta asioissa, joissa se ei aiheuta minkäänlaista haittaa kenellekään. Närkästykseni koski asioita, joista oikeasti on todellista vaaraa tai haittaa muillekin kuin tekijälleen, esimerkiksi työpaikan ikkunan auki unohtamisesta viikonlopuksi, roskien pudottelusta tms. Erilaisuus sinänsä on pelkästään rikkaus.”

Missä menee raja, ketä voi sanoa sotaorvoksi tai sotaleskeksi? Esimerkiksi jos mies on haavoittunut sodassa ja kuollut sodan jälkeen. Tai jos mies on sairastunut sodassa vakavasti ja kuollut sodan aikana tai sodan jälkeen. Oliko siinä jokin aikaraja?

– Olenko sotaorpo

  Kaatuneitten omaisten liitto valvoo sodassa menehtyneiden omaisten yhteiskunnallisia etuja Suomessa. Liitosta kerrotaan, että sotaorvoista ja sotaleskistä puhuttaessa pääsääntönä on, että perheenjäsen (yleensä mies) on kaatunut sotien aikana 1939–1945 tai on julistettu katoamistapauksissa kuolleeksi.

Jos ihminen on vammautunut sodassa mutta selvinnyt hengissä, häntä kutsutaan sotainvalidiksi. Hänen lapsensa on sotainvalidin lapsi, vaikka isä olisi menehtynyt sodan jälkeen.

Poikkeuksia löytyy. Joskus sota­orpo voi myös olla henkilö, jonka isä tai äiti on kuollut sodan jo päätyttyä.

Useimmiten kyse on ollut tuber­kuloosista. Tautia esiintyi rintamalla paljon, ja se kehittyi vähitellen.

Sotaorpoina on pidetty niiden ihmisten jälkeläisiä, jotka eivät muuten olleet haavoittuneet mutta saivat tuberkuloosin sodassa ja menehtyivät siihen sodan jälkeen tietyn aikarajan sisällä.

Aikarajaksi on pääsääntöisesti määritelty 1940-luvun loppu, poikkeustapauksissa 1950-luku.

”Sodassa on niin erilaisia tapauksia ja mielikuvituksellisia kohtaloita, että käytännössä asioita on jouduttu tapauskohtaisesti harkitsemaan. Lisäksi dokumentteja on tuhoutunut sodassa, joten kaikkien kohtaloita ei pystytä katkeamattomasti seuraamaan”, kertoo Kaatuneitten omaisten liiton toiminnanjohtaja Jarmo Hietanenhttp://ift.tt/2kYsqxS.

Valtiokonttori maksaa sotilasvammalain mukaiset korvaukset sotainvalideille ja heidän omaisilleen. Korvaus on perustunut henkilön invalidiprosenttiin, joka sodassa kuolleilla on 100 prosenttia ja joka muiden kohdalla on arvioitu lääkärinlausunnon ja haittaluokituksen perusteella.

Kaatuneitten omaisten liiton rekisterissä on tätä nykyä noin 16 400 sotaorpoa ja lähes 100 sotaleskeä. Kaikki omaiset eivät ole halunneet liittyä rekisteriin.

Sotaleskien keski-ikä on noin 97 vuotta.

Olen ihmetellyt, miksi tietyt farkkuni haisevat. Olen ajatellut, että ehkä minusta tarttuu niihin pahaa hajua. Nyt törmäsin Facebookissa keskusteluketjuun, jossa keskustelun avaaja kysyy, onko muille tuttu se ongelma, että mustat farkut haisevat pistävälle.

Kysyjä saa heti paljon vastauksia: ”Voi jestas, mikä haju minunkin mustissa farkuissa.”

Kysymyksestä sukeutuu keskustelu, jossa verrataan kokemuksia, onko eroa sillä, minkä merkkiset farkut haisevat ja miten hajun voi saada pois. Sisko, mistä tämä haju tulee farkkuihin? Onko se jokin väriaine?

– Ovatko edes terveelliset

  Ei ole normaalia, että farkut haisevat pitkään sen jälkeen, kun ne ovat olleet käytössä.

Paitsi jos ne ovat hikiset, kastuneet tai likaiset. Marttaliitosta muistutetaan, että myös pesu- ja huuhteluaineista voi jäädä hajuja, ja pyykki voi alkaa haista, jos se on kuivunut liian hitaasti.

Oletan kuitenkin, että et tarkoita tällaisia tapauksia vaan uusissa farkuissa olevaa tiettyä hajua. Usein se johtuu tekstiilien väri- tai viimeistelykäsittelystä.

JC:n Suomen-konttorista kerrotaan, että mustat farkut haisevat erilaiselle kuin esimerkiksi tummansiniset farkut.

Tummansiniset farkuthan ovat tavallaan farkkujen perusmalli. Jos niitä ei ole pesty ja kulutettu, sinisen indigon kuuluukin tuoksua.

Sen sijaan mustissa farkuissa värjäykseen on käytetty paljon väriainetta, mikä tuottaa taas omanlaisensa tuoksun.

Jos haju on aidosti epämiellyttävä tai pistävä, on syytä epäillä, että valmistusprosessissa on ollut jotain vialla tai on käytetty arveluttavia kemikaaleja.

Joskus haju lähtee tuulettamalla. Jos se ei auta, farkut voi laittaa pakastimeen pariksi vuorokaudeksi. Jos sekään ei auta, farkut voi pestä varovasti nestemäisellä pesuaineella.

Muista kuitenkin, että mitä kor­keampi lämpötila, sitä enemmän se kuluttaa varsinkin tummien farkkujen väriä.

[insuranceautolawnews]

Rakkaat ystävät! Laskiainen lähestyy, ja pullan syönti kiihtyy.

Nimimerkki Mielenrauhahttp://ift.tt/2ituEyX kirjoitti taannoin ihmisten piittaamattomuudesta. Hän haluaa kommentoida saamaansa palautetta:

”Ikävää, että kysymyksestäni sai käsityksen, että olisin harmissani ihmisten erilaisuudesta asioissa, joissa se ei aiheuta minkäänlaista haittaa kenellekään. Närkästykseni koski asioita, joista oikeasti on todellista vaaraa tai haittaa muillekin kuin tekijälleen, esimerkiksi työpaikan ikkunan auki unohtamisesta viikonlopuksi, roskien pudottelusta tms. Erilaisuus sinänsä on pelkästään rikkaus.”

Missä menee raja, ketä voi sanoa sotaorvoksi tai sotaleskeksi? Esimerkiksi jos mies on haavoittunut sodassa ja kuollut sodan jälkeen. Tai jos mies on sairastunut sodassa vakavasti ja kuollut sodan aikana tai sodan jälkeen. Oliko siinä jokin aikaraja?

– Olenko sotaorpo

  Kaatuneitten omaisten liitto valvoo sodassa menehtyneiden omaisten yhteiskunnallisia etuja Suomessa. Liitosta kerrotaan, että sotaorvoista ja sotaleskistä puhuttaessa pääsääntönä on, että perheenjäsen (yleensä mies) on kaatunut sotien aikana 1939–1945 tai on julistettu katoamistapauksissa kuolleeksi.

Jos ihminen on vammautunut sodassa mutta selvinnyt hengissä, häntä kutsutaan sotainvalidiksi. Hänen lapsensa on sotainvalidin lapsi, vaikka isä olisi menehtynyt sodan jälkeen.

Poikkeuksia löytyy. Joskus sota­orpo voi myös olla henkilö, jonka isä tai äiti on kuollut sodan jo päätyttyä.

Useimmiten kyse on ollut tuber­kuloosista. Tautia esiintyi rintamalla paljon, ja se kehittyi vähitellen.

Sotaorpoina on pidetty niiden ihmisten jälkeläisiä, jotka eivät muuten olleet haavoittuneet mutta saivat tuberkuloosin sodassa ja menehtyivät siihen sodan jälkeen tietyn aikarajan sisällä.

Aikarajaksi on pääsääntöisesti määritelty 1940-luvun loppu, poikkeustapauksissa 1950-luku.

”Sodassa on niin erilaisia tapauksia ja mielikuvituksellisia kohtaloita, että käytännössä asioita on jouduttu tapauskohtaisesti harkitsemaan. Lisäksi dokumentteja on tuhoutunut sodassa, joten kaikkien kohtaloita ei pystytä katkeamattomasti seuraamaan”, kertoo Kaatuneitten omaisten liiton toiminnanjohtaja Jarmo Hietanenhttp://ift.tt/2kYsqxS.

Valtiokonttori maksaa sotilasvammalain mukaiset korvaukset sotainvalideille ja heidän omaisilleen. Korvaus on perustunut henkilön invalidiprosenttiin, joka sodassa kuolleilla on 100 prosenttia ja joka muiden kohdalla on arvioitu lääkärinlausunnon ja haittaluokituksen perusteella.

Kaatuneitten omaisten liiton rekisterissä on tätä nykyä noin 16 400 sotaorpoa ja lähes 100 sotaleskeä. Kaikki omaiset eivät ole halunneet liittyä rekisteriin.

Sotaleskien keski-ikä on noin 97 vuotta.

Olen ihmetellyt, miksi tietyt farkkuni haisevat. Olen ajatellut, että ehkä minusta tarttuu niihin pahaa hajua. Nyt törmäsin Facebookissa keskusteluketjuun, jossa keskustelun avaaja kysyy, onko muille tuttu se ongelma, että mustat farkut haisevat pistävälle.

Kysyjä saa heti paljon vastauksia: ”Voi jestas, mikä haju minunkin mustissa farkuissa.”

Kysymyksestä sukeutuu keskustelu, jossa verrataan kokemuksia, onko eroa sillä, minkä merkkiset farkut haisevat ja miten hajun voi saada pois. Sisko, mistä tämä haju tulee farkkuihin? Onko se jokin väriaine?

– Ovatko edes terveelliset

  Ei ole normaalia, että farkut haisevat pitkään sen jälkeen, kun ne ovat olleet käytössä.

Paitsi jos ne ovat hikiset, kastuneet tai likaiset. Marttaliitosta muistutetaan, että myös pesu- ja huuhteluaineista voi jäädä hajuja, ja pyykki voi alkaa haista, jos se on kuivunut liian hitaasti.

Oletan kuitenkin, että et tarkoita tällaisia tapauksia vaan uusissa farkuissa olevaa tiettyä hajua. Usein se johtuu tekstiilien väri- tai viimeistelykäsittelystä.

JC:n Suomen-konttorista kerrotaan, että mustat farkut haisevat erilaiselle kuin esimerkiksi tummansiniset farkut.

Tummansiniset farkuthan ovat tavallaan farkkujen perusmalli. Jos niitä ei ole pesty ja kulutettu, sinisen indigon kuuluukin tuoksua.

Sen sijaan mustissa farkuissa värjäykseen on käytetty paljon väriainetta, mikä tuottaa taas omanlaisensa tuoksun.

Jos haju on aidosti epämiellyttävä tai pistävä, on syytä epäillä, että valmistusprosessissa on ollut jotain vialla tai on käytetty arveluttavia kemikaaleja.

Joskus haju lähtee tuulettamalla. Jos se ei auta, farkut voi laittaa pakastimeen pariksi vuorokaudeksi. Jos sekään ei auta, farkut voi pestä varovasti nestemäisellä pesuaineella.

Muista kuitenkin, että mitä kor­keampi lämpötila, sitä enemmän se kuluttaa varsinkin tummien farkkujen väriä.

[insuranceautolawnews]

Rakkaat ystävät! Laskiainen lähestyy, ja pullan syönti kiihtyy.

Nimimerkki Mielenrauhahttp://ift.tt/2ituEyX kirjoitti taannoin ihmisten piittaamattomuudesta. Hän haluaa kommentoida saamaansa palautetta:

”Ikävää, että kysymyksestäni sai käsityksen, että olisin harmissani ihmisten erilaisuudesta asioissa, joissa se ei aiheuta minkäänlaista haittaa kenellekään. Närkästykseni koski asioita, joista oikeasti on todellista vaaraa tai haittaa muillekin kuin tekijälleen, esimerkiksi työpaikan ikkunan auki unohtamisesta viikonlopuksi, roskien pudottelusta tms. Erilaisuus sinänsä on pelkästään rikkaus.”

Missä menee raja, ketä voi sanoa sotaorvoksi tai sotaleskeksi? Esimerkiksi jos mies on haavoittunut sodassa ja kuollut sodan jälkeen. Tai jos mies on sairastunut sodassa vakavasti ja kuollut sodan aikana tai sodan jälkeen. Oliko siinä jokin aikaraja?

– Olenko sotaorpo

  Kaatuneitten omaisten liitto valvoo sodassa menehtyneiden omaisten yhteiskunnallisia etuja Suomessa. Liitosta kerrotaan, että sotaorvoista ja sotaleskistä puhuttaessa pääsääntönä on, että perheenjäsen (yleensä mies) on kaatunut sotien aikana 1939–1945 tai on julistettu katoamistapauksissa kuolleeksi.

Jos ihminen on vammautunut sodassa mutta selvinnyt hengissä, häntä kutsutaan sotainvalidiksi. Hänen lapsensa on sotainvalidin lapsi, vaikka isä olisi menehtynyt sodan jälkeen.

Poikkeuksia löytyy. Joskus sota­orpo voi myös olla henkilö, jonka isä tai äiti on kuollut sodan jo päätyttyä.

Useimmiten kyse on ollut tuber­kuloosista. Tautia esiintyi rintamalla paljon, ja se kehittyi vähitellen.

Sotaorpoina on pidetty niiden ihmisten jälkeläisiä, jotka eivät muuten olleet haavoittuneet mutta saivat tuberkuloosin sodassa ja menehtyivät siihen sodan jälkeen tietyn aikarajan sisällä.

Aikarajaksi on pääsääntöisesti määritelty 1940-luvun loppu, poikkeustapauksissa 1950-luku.

”Sodassa on niin erilaisia tapauksia ja mielikuvituksellisia kohtaloita, että käytännössä asioita on jouduttu tapauskohtaisesti harkitsemaan. Lisäksi dokumentteja on tuhoutunut sodassa, joten kaikkien kohtaloita ei pystytä katkeamattomasti seuraamaan”, kertoo Kaatuneitten omaisten liiton toiminnanjohtaja Jarmo Hietanenhttp://ift.tt/2kYsqxS.

Valtiokonttori maksaa sotilasvammalain mukaiset korvaukset sotainvalideille ja heidän omaisilleen. Korvaus on perustunut henkilön invalidiprosenttiin, joka sodassa kuolleilla on 100 prosenttia ja joka muiden kohdalla on arvioitu lääkärinlausunnon ja haittaluokituksen perusteella.

Kaatuneitten omaisten liiton rekisterissä on tätä nykyä noin 16 400 sotaorpoa ja lähes 100 sotaleskeä. Kaikki omaiset eivät ole halunneet liittyä rekisteriin.

Sotaleskien keski-ikä on noin 97 vuotta.

Olen ihmetellyt, miksi tietyt farkkuni haisevat. Olen ajatellut, että ehkä minusta tarttuu niihin pahaa hajua. Nyt törmäsin Facebookissa keskusteluketjuun, jossa keskustelun avaaja kysyy, onko muille tuttu se ongelma, että mustat farkut haisevat pistävälle.

Kysyjä saa heti paljon vastauksia: ”Voi jestas, mikä haju minunkin mustissa farkuissa.”

Kysymyksestä sukeutuu keskustelu, jossa verrataan kokemuksia, onko eroa sillä, minkä merkkiset farkut haisevat ja miten hajun voi saada pois. Sisko, mistä tämä haju tulee farkkuihin? Onko se jokin väriaine?

– Ovatko edes terveelliset

  Ei ole normaalia, että farkut haisevat pitkään sen jälkeen, kun ne ovat olleet käytössä.

Paitsi jos ne ovat hikiset, kastuneet tai likaiset. Marttaliitosta muistutetaan, että myös pesu- ja huuhteluaineista voi jäädä hajuja, ja pyykki voi alkaa haista, jos se on kuivunut liian hitaasti.

Oletan kuitenkin, että et tarkoita tällaisia tapauksia vaan uusissa farkuissa olevaa tiettyä hajua. Usein se johtuu tekstiilien väri- tai viimeistelykäsittelystä.

JC:n Suomen-konttorista kerrotaan, että mustat farkut haisevat erilaiselle kuin esimerkiksi tummansiniset farkut.

Tummansiniset farkuthan ovat tavallaan farkkujen perusmalli. Jos niitä ei ole pesty ja kulutettu, sinisen indigon kuuluukin tuoksua.

Sen sijaan mustissa farkuissa värjäykseen on käytetty paljon väriainetta, mikä tuottaa taas omanlaisensa tuoksun.

Jos haju on aidosti epämiellyttävä tai pistävä, on syytä epäillä, että valmistusprosessissa on ollut jotain vialla tai on käytetty arveluttavia kemikaaleja.

Joskus haju lähtee tuulettamalla. Jos se ei auta, farkut voi laittaa pakastimeen pariksi vuorokaudeksi. Jos sekään ei auta, farkut voi pestä varovasti nestemäisellä pesuaineella.

Muista kuitenkin, että mitä kor­keampi lämpötila, sitä enemmän se kuluttaa varsinkin tummien farkkujen väriä.

[insuranceautolawnews]

Rakkaat ystävät! Laskiainen lähestyy, ja pullan syönti kiihtyy.

Nimimerkki Mielenrauhahttp://ift.tt/2ituEyX kirjoitti taannoin ihmisten piittaamattomuudesta. Hän haluaa kommentoida saamaansa palautetta:

”Ikävää, että kysymyksestäni sai käsityksen, että olisin harmissani ihmisten erilaisuudesta asioissa, joissa se ei aiheuta minkäänlaista haittaa kenellekään. Närkästykseni koski asioita, joista oikeasti on todellista vaaraa tai haittaa muillekin kuin tekijälleen, esimerkiksi työpaikan ikkunan auki unohtamisesta viikonlopuksi, roskien pudottelusta tms. Erilaisuus sinänsä on pelkästään rikkaus.”

Missä menee raja, ketä voi sanoa sotaorvoksi tai sotaleskeksi? Esimerkiksi jos mies on haavoittunut sodassa ja kuollut sodan jälkeen. Tai jos mies on sairastunut sodassa vakavasti ja kuollut sodan aikana tai sodan jälkeen. Oliko siinä jokin aikaraja?

– Olenko sotaorpo

  Kaatuneitten omaisten liitto valvoo sodassa menehtyneiden omaisten yhteiskunnallisia etuja Suomessa. Liitosta kerrotaan, että sotaorvoista ja sotaleskistä puhuttaessa pääsääntönä on, että perheenjäsen (yleensä mies) on kaatunut sotien aikana 1939–1945 tai on julistettu katoamistapauksissa kuolleeksi.

Jos ihminen on vammautunut sodassa mutta selvinnyt hengissä, häntä kutsutaan sotainvalidiksi. Hänen lapsensa on sotainvalidin lapsi, vaikka isä olisi menehtynyt sodan jälkeen.

Poikkeuksia löytyy. Joskus sota­orpo voi myös olla henkilö, jonka isä tai äiti on kuollut sodan jo päätyttyä.

Useimmiten kyse on ollut tuber­kuloosista. Tautia esiintyi rintamalla paljon, ja se kehittyi vähitellen.

Sotaorpoina on pidetty niiden ihmisten jälkeläisiä, jotka eivät muuten olleet haavoittuneet mutta saivat tuberkuloosin sodassa ja menehtyivät siihen sodan jälkeen tietyn aikarajan sisällä.

Aikarajaksi on pääsääntöisesti määritelty 1940-luvun loppu, poikkeustapauksissa 1950-luku.

”Sodassa on niin erilaisia tapauksia ja mielikuvituksellisia kohtaloita, että käytännössä asioita on jouduttu tapauskohtaisesti harkitsemaan. Lisäksi dokumentteja on tuhoutunut sodassa, joten kaikkien kohtaloita ei pystytä katkeamattomasti seuraamaan”, kertoo Kaatuneitten omaisten liiton toiminnanjohtaja Jarmo Hietanenhttp://ift.tt/2kYsqxS.

Valtiokonttori maksaa sotilasvammalain mukaiset korvaukset sotainvalideille ja heidän omaisilleen. Korvaus on perustunut henkilön invalidiprosenttiin, joka sodassa kuolleilla on 100 prosenttia ja joka muiden kohdalla on arvioitu lääkärinlausunnon ja haittaluokituksen perusteella.

Kaatuneitten omaisten liiton rekisterissä on tätä nykyä noin 16 400 sotaorpoa ja lähes 100 sotaleskeä. Kaikki omaiset eivät ole halunneet liittyä rekisteriin.

Sotaleskien keski-ikä on noin 97 vuotta.

Olen ihmetellyt, miksi tietyt farkkuni haisevat. Olen ajatellut, että ehkä minusta tarttuu niihin pahaa hajua. Nyt törmäsin Facebookissa keskusteluketjuun, jossa keskustelun avaaja kysyy, onko muille tuttu se ongelma, että mustat farkut haisevat pistävälle.

Kysyjä saa heti paljon vastauksia: ”Voi jestas, mikä haju minunkin mustissa farkuissa.”

Kysymyksestä sukeutuu keskustelu, jossa verrataan kokemuksia, onko eroa sillä, minkä merkkiset farkut haisevat ja miten hajun voi saada pois. Sisko, mistä tämä haju tulee farkkuihin? Onko se jokin väriaine?

– Ovatko edes terveelliset

  Ei ole normaalia, että farkut haisevat pitkään sen jälkeen, kun ne ovat olleet käytössä.

Paitsi jos ne ovat hikiset, kastuneet tai likaiset. Marttaliitosta muistutetaan, että myös pesu- ja huuhteluaineista voi jäädä hajuja, ja pyykki voi alkaa haista, jos se on kuivunut liian hitaasti.

Oletan kuitenkin, että et tarkoita tällaisia tapauksia vaan uusissa farkuissa olevaa tiettyä hajua. Usein se johtuu tekstiilien väri- tai viimeistelykäsittelystä.

JC:n Suomen-konttorista kerrotaan, että mustat farkut haisevat erilaiselle kuin esimerkiksi tummansiniset farkut.

Tummansiniset farkuthan ovat tavallaan farkkujen perusmalli. Jos niitä ei ole pesty ja kulutettu, sinisen indigon kuuluukin tuoksua.

Sen sijaan mustissa farkuissa värjäykseen on käytetty paljon väriainetta, mikä tuottaa taas omanlaisensa tuoksun.

Jos haju on aidosti epämiellyttävä tai pistävä, on syytä epäillä, että valmistusprosessissa on ollut jotain vialla tai on käytetty arveluttavia kemikaaleja.

Joskus haju lähtee tuulettamalla. Jos se ei auta, farkut voi laittaa pakastimeen pariksi vuorokaudeksi. Jos sekään ei auta, farkut voi pestä varovasti nestemäisellä pesuaineella.

Muista kuitenkin, että mitä kor­keampi lämpötila, sitä enemmän se kuluttaa varsinkin tummien farkkujen väriä.

[insuranceautolawnews]

Rakkaat ystävät! Laskiainen lähestyy, ja pullan syönti kiihtyy.

Nimimerkki Mielenrauhahttp://ift.tt/2ituEyX kirjoitti taannoin ihmisten piittaamattomuudesta. Hän haluaa kommentoida saamaansa palautetta:

”Ikävää, että kysymyksestäni sai käsityksen, että olisin harmissani ihmisten erilaisuudesta asioissa, joissa se ei aiheuta minkäänlaista haittaa kenellekään. Närkästykseni koski asioita, joista oikeasti on todellista vaaraa tai haittaa muillekin kuin tekijälleen, esimerkiksi työpaikan ikkunan auki unohtamisesta viikonlopuksi, roskien pudottelusta tms. Erilaisuus sinänsä on pelkästään rikkaus.”

Missä menee raja, ketä voi sanoa sotaorvoksi tai sotaleskeksi? Esimerkiksi jos mies on haavoittunut sodassa ja kuollut sodan jälkeen. Tai jos mies on sairastunut sodassa vakavasti ja kuollut sodan aikana tai sodan jälkeen. Oliko siinä jokin aikaraja?

– Olenko sotaorpo

  Kaatuneitten omaisten liitto valvoo sodassa menehtyneiden omaisten yhteiskunnallisia etuja Suomessa. Liitosta kerrotaan, että sotaorvoista ja sotaleskistä puhuttaessa pääsääntönä on, että perheenjäsen (yleensä mies) on kaatunut sotien aikana 1939–1945 tai on julistettu katoamistapauksissa kuolleeksi.

Jos ihminen on vammautunut sodassa mutta selvinnyt hengissä, häntä kutsutaan sotainvalidiksi. Hänen lapsensa on sotainvalidin lapsi, vaikka isä olisi menehtynyt sodan jälkeen.

Poikkeuksia löytyy. Joskus sota­orpo voi myös olla henkilö, jonka isä tai äiti on kuollut sodan jo päätyttyä.

Useimmiten kyse on ollut tuber­kuloosista. Tautia esiintyi rintamalla paljon, ja se kehittyi vähitellen.

Sotaorpoina on pidetty niiden ihmisten jälkeläisiä, jotka eivät muuten olleet haavoittuneet mutta saivat tuberkuloosin sodassa ja menehtyivät siihen sodan jälkeen tietyn aikarajan sisällä.

Aikarajaksi on pääsääntöisesti määritelty 1940-luvun loppu, poikkeustapauksissa 1950-luku.

”Sodassa on niin erilaisia tapauksia ja mielikuvituksellisia kohtaloita, että käytännössä asioita on jouduttu tapauskohtaisesti harkitsemaan. Lisäksi dokumentteja on tuhoutunut sodassa, joten kaikkien kohtaloita ei pystytä katkeamattomasti seuraamaan”, kertoo Kaatuneitten omaisten liiton toiminnanjohtaja Jarmo Hietanenhttp://ift.tt/2kYsqxS.

Valtiokonttori maksaa sotilasvammalain mukaiset korvaukset sotainvalideille ja heidän omaisilleen. Korvaus on perustunut henkilön invalidiprosenttiin, joka sodassa kuolleilla on 100 prosenttia ja joka muiden kohdalla on arvioitu lääkärinlausunnon ja haittaluokituksen perusteella.

Kaatuneitten omaisten liiton rekisterissä on tätä nykyä noin 16 400 sotaorpoa ja lähes 100 sotaleskeä. Kaikki omaiset eivät ole halunneet liittyä rekisteriin.

Sotaleskien keski-ikä on noin 97 vuotta.

Olen ihmetellyt, miksi tietyt farkkuni haisevat. Olen ajatellut, että ehkä minusta tarttuu niihin pahaa hajua. Nyt törmäsin Facebookissa keskusteluketjuun, jossa keskustelun avaaja kysyy, onko muille tuttu se ongelma, että mustat farkut haisevat pistävälle.

Kysyjä saa heti paljon vastauksia: ”Voi jestas, mikä haju minunkin mustissa farkuissa.”

Kysymyksestä sukeutuu keskustelu, jossa verrataan kokemuksia, onko eroa sillä, minkä merkkiset farkut haisevat ja miten hajun voi saada pois. Sisko, mistä tämä haju tulee farkkuihin? Onko se jokin väriaine?

– Ovatko edes terveelliset

  Ei ole normaalia, että farkut haisevat pitkään sen jälkeen, kun ne ovat olleet käytössä.

Paitsi jos ne ovat hikiset, kastuneet tai likaiset. Marttaliitosta muistutetaan, että myös pesu- ja huuhteluaineista voi jäädä hajuja, ja pyykki voi alkaa haista, jos se on kuivunut liian hitaasti.

Oletan kuitenkin, että et tarkoita tällaisia tapauksia vaan uusissa farkuissa olevaa tiettyä hajua. Usein se johtuu tekstiilien väri- tai viimeistelykäsittelystä.

JC:n Suomen-konttorista kerrotaan, että mustat farkut haisevat erilaiselle kuin esimerkiksi tummansiniset farkut.

Tummansiniset farkuthan ovat tavallaan farkkujen perusmalli. Jos niitä ei ole pesty ja kulutettu, sinisen indigon kuuluukin tuoksua.

Sen sijaan mustissa farkuissa värjäykseen on käytetty paljon väriainetta, mikä tuottaa taas omanlaisensa tuoksun.

Jos haju on aidosti epämiellyttävä tai pistävä, on syytä epäillä, että valmistusprosessissa on ollut jotain vialla tai on käytetty arveluttavia kemikaaleja.

Joskus haju lähtee tuulettamalla. Jos se ei auta, farkut voi laittaa pakastimeen pariksi vuorokaudeksi. Jos sekään ei auta, farkut voi pestä varovasti nestemäisellä pesuaineella.

Muista kuitenkin, että mitä kor­keampi lämpötila, sitä enemmän se kuluttaa varsinkin tummien farkkujen väriä.