#runot

[cinematic-literature]

A Moment in the Reeds (2017) by Mikko Mäkelä

Book title: Runot (1948) by Kaarlo Sarkia

[sokerihammastiikeri]

elä yhtään kato mua noin, en se mää ollu...

-kuvassa ote Heli Laaksosen runosta Niin kuin ilves kaniinin kirjastaan Poimit sydämeni kirjahyllystä (2021)

[agirl-whosold-theworld]

~ Saima Harmaja

[merenkulkija]

katselen sivussa muita

elämässä elämää

enkä tiedä itse mistä edes aloittaa

jos olen hiljaa tarpeeksi kauan

voinko muuttua näkymättömäksi

ja kadota savuna ilmaan

kun päivittäin vahvistuu tunne siitä

ettei minulla ole paikkaa täällä

[alucardsinep]

Maata syö, syvään kaiva, vettä juo

is the new

Live, Laugh, Love

[hiidenneiti]

Runo — eihän se synny sorvaamalla, ei savena muovaten sormesi alla. Sen aines täytyy tulesta kahmoa, ja, sille jos aikonet antaa hahmoa, oman kourasi muottiin se täytyy valaa. Mitä vikiset? Nahkako palaa?

Pientä kokoa. Aaro Hellaakoski. Teoksessa Runot. WSOY, 1953, 1966.

[kullikuolio]

Mun keskeenjääneet runot;

Syystä tai toisesta vajanaiset

Elinluovutus

Missä kohtaa menetät liikaa

Jalatta ja kädettä halaisit vielä

Annatko sydämeni pois suostuen

Saavatko he ottaa silmäni

Ne joihin rakastuit

Uskallatko katsoa heijastusta ilman ihoa

Paljonko minusta voi viedä kunnes en ole enää sinun?

Riittävätkö luuni

Täyttävätkö ne sydämesi kaapit

Olenko minä jos he vievät aivoni

Rakastaisitko jos olisin vain aivot purkissa?

Missä kohtaa en riitä enää

"Avaudu mulle"

Pullotan kyyneleeni

Tungen tunteeni pieniin rasioihin ja asettelen ne järjestykseen komeron hyllylle

Tiedän mitä jokaisessa rasiassa on

Tiedän mistä jokainen kyynel vuosi

Sanot, että voin avata rasiat sun edessä

Kysyt voitko maistaa kyyneleitä

Mä tiedän, että tahdot vain hyvää

Mä annan sun avata rasian, huikata pullosta

Pelästyt

Vuodatat tuntees mun rasiaan

Kaadat vahingossa mun pullon

Sulla on niin kiire tuntea, että mä jään vaan sivuun

Tiedät, että tahdot vain hyvää mutta tää satuttaa vaan enemmän

Rakas empatia

Rakas empatia,

Oot mun koko elämä

Rakas empatia,

Voitko jättää mut jo rauhaan

Tää on toksista

Yhtenä hetkenä hoivaat mua ja autat rakastamaan muita

Viitenä aikasempana hakkasit mua tunteilla ja tilanteilla

Ihan ku kysyisit jokasella lyönnillä et joko uppos kalloon

Sä oot väkivalta mitä en pääse pakoon

Sä olet niin kiltti, rakastava ja niin julma

Mua ei auta kuvitella miltä lapsen menettäminen tuntuis vanhempana

Miten hajoaisin joka kerta palasiks uudestaan ja uudestaan kun jokin asia muistuttais siitä

Sellasen surun kokeminen EI AUTA mua

Ei varsinkaan kun panet masennusta sivussa ja oon keskellä teijän sairasta rakkauskolmioo missä mua lyödään ja potkitaan

Painukaa vittuun

Saat mut haluumaan vaan olla kyyninen ja tunteeton

Sairas

Voinko olla kipee jos lääkärit lähettää kotiin?

Onko mulla oikeesti vaikeempaa

Kestääks muut vaan paremmin

Mitä enemmän kuuntelen mun ajatuksia, sitä varmempi oon et tarviin apua

sitä enemmän keksin syitä etten oo sairas

Kivusta kauniiksi

Kituvat kirjoittaa kauneiten

Repivät jostain kieron mielensä kulmista ääniä joita ei muut kuule

Kylläinen ei käsitä nälkäisen kärsimystä,

ei saa selvää sen käsialasta

Kontrasti kivun ja kauneuden välillä luo sinfonioita joita jahtaat

En uskalla olla nälkäinen.

Kirjoitan rumemmin, kömpelösti

Käsiala selvenee, teksti tylsenee

Mun taide ei oo sen kivun arvosta

Vaikka tahdonkin sen olevan

[enne-uni]

It’s the Independence Day of Finland (6th of December)! My homeland is 106 years now. I’m not sure if that’s little or not. I'm almost late to post this so I did it in a bit of a hurry, but here, as a small celebration, I wrote a short poem in Finnish and translated it into English for everyone else.

Under the cut!

Yö

Aurinko laskee, kello lyö kolme Viimeiset valonsäteet hiipuvat Jäljelle jää vain luminen maa Kun ikkunoiden takaa lamput sammuvat

Horisontissa metsän kaukainen siluetti Ei paeta voi minnekään Ajan myötä siihen tottuu Ja ennen myöhää tulee kaipaamaan

Nämä muistot, ne hautautuvat minun kanssani Nämä runot, ne jäävät omaksi historiakseni Nämä tunteet, ne ovat vain tässä ja nyt Nämä sanat, ehkä ne vielä joskus jaan vuoksesi

Istun hiljaa, seesteinen tunnelma vallitsee Tuuli humisee ja kuiva ilma polttaa Talvi on armoton, talvi on täällä Muttet sinä, vain halla minua saattaa

Taivas on sininen, maa on sininen Mitä kauemmas katsoo, sitä sinisempää on Mutta mitä lähemmäs sitä tulee ja mielen huomaa Huomaa, että sinisin on tämä sisin

Ja vielä joskus sinä palaat tänne talveen Ja vielä joskus sinut taas tapaan Ja vielä joskus tämä kaikki kylmyys häviää Ja vielä joskus tämä lumi sulaa

Ja vielä joskus yö ei saa näin aikaisin alkaa

-Direct translation-

Night

The sun sets, the clock strikes three The last rays of light fade away Only the snowy ground is left When the lamps behind windows go out

There’s a silhouette of the forest in the horizon Can’t escape anywhere With time you get used to it And eventually begin to miss it

These memories, they’ll be buried with me These poems, they’ll be left as my own history These feelings, they’re here and now These words, perhaps I’ll share them sometime for you

I sit quietly, serene ambiance prevails The wind hums and dry air burns Winter is merciless, winter is here But not you, only frost guides me

The sky is blue, the ground is blue The further you look, the bluer it is But the closer you come and notice your mind You notice that your core is the bluest

And sometime you'll return to this winter And sometime I'll meet you again And sometime all this cold will disappear And sometime the snow will melt

And sometime the night shall not begin so early

[yokyopeli]

Chapters: 1/2 Fandom: Original Work, Poetry - Fandom Rating: General Audiences Warnings: No Archive Warnings Apply Additional Tags: Ace Week 2023, Suomi | Finnish, English, Arospectacular Week 2023 Summary:

Bilingual poetry inspired by aroace-ness

Kaksikielistä runoutta aseksuaali ja aromanttisuus kirjosta.

Chapter One: Huulirasva/ Lipbalm 

@aggressivelyarospec Arospectacular Week 2023

Managed to write one poem, only in Finnish right now. English version/translation coming soon. This work will contain my poetry from now on, different language version has a different chapter. 

Onnistuin kirjoittamaan yhden runon suomeksi aromanttisten alkuperäistaide viikolle. Enkku versio tulee joskus. Tähän tulen myös kirjoittamaan muita runoja ainakin kaksikielisesti. 

[amatesura]

Suomen kansan vanhat runot IX.

[agirl-whosold-theworld]

Tänään on perjantai. Perjantai on rakkauden päivä,

sillä kaikki viikosta väsyneet sielut lähtevät juopumaan,

etsimään sitä yhtä ja oikeaa. Ja vaikkei sitä löydykkään baareista,

toivo pysyy silti yllä viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen.

Kohta huomaat, että olet yli neljänkymmenen ja karaokebaarin

hämyisessä ja viinantuoksuisessa ilmapiirissä, 

odotat vuoroasi laulaa Tinakenkätyttöä

ja kun vuorosi tulee, etsit yleisöstä katsetta

joka kohtaisi omasi ja sitten sinä vain tietäisit:

Siinä hän on.

[merenkulkija]

Minä teen metsästä hautani

Sirkuttajista surijani

Leposijani syksyn lehdistä

Sammaleesta sarkofagin

Juhlikoon ruumiillani metsän kansa

Kasvakoon hipiäni heinää

Juuret syleilkööt luitani

Kuolema

Jatkakoon elämää.

[fangirl-erdariel]

Muuten mulla ei oo Sormusten herran runojen suomennoksista valittamista (eikä Sormusten herran suomennoksesta muutenkaan), mut se mua harmittaa et Pekkanen ei niinkun ikinä käännä alkusointua alkusoinnuks. Niinku se jos rytmin/tavumäärän puolesta mitta ei aina oo tarkalleen sama niin se ei mua haittaa, englanninkieliset runot on usein kirjotettu sellasiin mittoihin jotka on vaikeita saada suomeks toimimaan (varsinki ku runojen sisällöstä ei sais jättää kauheesti pois kun sil voi olla juonellist merkitystä). Mut kun alkusointuhan on suomenkielisessä runoudessa niin vanha ja perinteinen elementti nii luulis että sen vois pyrkiä säilyttämään ja saada ihan kivasti toimimaan.

Mutta jotenki vaan Pekkanen ei missään runossa tunnu edes yrittävän alkusointua kääntää. Loppusoinnun se kääntää yleensä ihan hyvin, mut yhtäkään niistä kourallisesta Sormusten herran runoja joissa alkutekstissä on alkusointu (lähinnä ne on Rohirrimin runoja, ja Tolkien jäljittelee niissä muinasenglanninkielisessä anglosaksisessa runoudessa tyypillistä alkusoinnullista runomittaa) ei oo suomennettu alkusoinnullisena.

Mikä on mun mielest vaan ihan hirvee sääli. Joten tossa kertaalleen (jo joku aika sitte, mut ny vast tuli mieleen postata tää) tulin yrittäneeks sitä et kääntäsin yhen Sormusten herran alkusoinnullisista runoista ("From dark Dunharrow in the dim of morning..."/"Pimeästä Dunhargista hämyssä aamun...") suomeks niin et säilyttäisin mukana sen pirun alkusoinnun. Korjasin siinä sivussa kans yhen muun jutun minkä koin et Pekkanen oli hahmottanu väärin omaa käännöstä tehdessään. Joten here you go! Mitenkään täydellinen tää ei ole, mä en oikeest oo mikää runoilija, ja sitten taas muita aspekteja niinku tarkkaa tavumäärää mä en edes yrittäny pitää mukana, mut ei tää mun mielestä ihan kamalakaan oo, vai mitä?

Harmaasta Dunhargista hämärässä aamun ylväänä pois ratsasti Thengelin poika: Edorasiin hän saapui, entisaikojen saleihin valtapaikkaan Markin vartijoiden; sen kultaiset katot utuun kietoutuivat. Vapaalle väelleen hän jäähyväiset jätti, talolleen ja talleilleen, ja pyhille paikoille joissa piti hän juhlia ennen tuloa pimeyden. Sotaan ratsasti kuningas, kohtalo edellään, pelko perässään. Petturi ei hän ollut, vaan valansa piti, jotka vannonut oli. Vielä ratsasti Théoden. Viisi yötä ja päivää yhä eteenpäin ratsastivat Eorlin pojat läpi Folden, Fenmarkin, Firienin metsän, kuusituhatta sotamiestä Sunlendingiin, Turvalinnaan, mittelöön Mindolluinin juurella Etelä-Valtakunnan vanhaan kaupunkiin armotta piiritettyyn, ahdistamaan tulen, heitä ohjasi kohtalo. Heidät otti pimeys, kuninkaan ja ratsun; kavioiden kumu kerran vaikeni: niin kertovat laulut.

[wilde-is-the-wind]

Kai joltain muultakin täältä helvetin sivustosta löytyy hyllystänsä Antti Holman Kauheimmat runot?

[sinievita]

Löysin runon minkä kirjotin 9 vuotiaana mummulle, kun hänen äitinsä lähti taivas-matkalle.

"Äitisi on taivaassa, makaa pilvien peitossa. Isäsi on pellolla kylvää kultapeltoa.<33"

(Vitsi kun ois vielä tallessa kaikki sadut ja runot lapsuudesta mitkä oon kirjoittanut! Pitää muistaa seuraavassa elämässä pitää ne tallessa.. Muistan vaan, että kirjoitin paljon peikoista ja pienistä ihmisistä, jotka asuu metsissä. Oi että mä muistan kuinka iso unelma mulle oli tavata sellainen. Kyllä mä varmasti tapasinkin, mutten vaan paljaalla silmällä nähnyt.)