#vegaani Suomi | Explore Tumblr Posts and Blogs

suomeakinkohan · 7 months

Text

Asun siis Ghanassa ja haluun olla vegaani, mut välillä pakko syödä kalaa (Lähinnä sosiaalinen pakko. tästä ehkä myöhemmin. Nyt ei jaksa siitä avautua.)

Jokatapauksessa, tällä puolen palloa on vähän erilaista olla kasvispainotteinen. Olin ihan liekeissä kun Suomilomalla tutustuin lähikaupan valikoimiin ja oli ihan mielettömiä tuotteita. Olin siä ihan persaukinen kun ei nämä kehitysmaatulot riitä Suomessa mihkään, mutta aika älyttömän paljon oli vegaanisia tuotteita punalaputettuna. Mä kaipaan Suomesta vegaanista makkaraa ja pitsaa.

Täällä Ghanassa mun ruokavaliossa on naurettavan vähän protskua, kun aika harvoin voin ostaa edes tofua, saati sitten seitania yms. Välillä väännän kyl omaa tofua ja pesen jauhoja, mutta aina ei vaan jaksa/ehdi.

Pääasiassa syön papuja. Liottelen niitä ja idätän. Välillä ostan heinzin tölkkipapuja, niitä mitä britit tykkää vetää aamiaisella. Mulle on tästä päivittäisestä papujen syönnistä tullu aika hyvä rutiini eikä ne enää pieretä. (Liikaa informaatiota?)

Ja sitten välillä on näitä päiviä, että oon eläny jollai leivällä ja jamssilla. Korkeintaan joku kourallinen maapähkinöitä ja ehkä jotain tummia vihreitä (kotonmirea) ja melonin siemeniä. Joku proteiinijauhe olis hyvä, mutta ei sitä täältä saa.

Mut siis aivan paskasta kehitysmaaruokavaliosta huolimatta en ole kuollut proteiininpuutokseen.

*Nii joo se kala. No kutakuinkin kerran kuussa tai harvemmin olen joutunu vetään vähän kalaa naamaan sosiaalisesta paineesta johtuen. Olen koittanut tällä alueella tsempata että en taipuis muiden vaatimuksiin ja toivon mukaan pikapuoliin voin sitoutua täysin arvojani vastaavaan ruokavalioon. Arvoista kuitenkin löpinää joskus toiste. Jokatapauksessa en usko että se on se kala mikä on minut elossa pitäny.*

Syön b12 vitamiinia pari kertaa viikossa ison annoksen. Rautaa otan välillä varsin runsaiden menkkojen jälkeen (kiitti vaan kierukka), mutta yleensä välttelen sitä, koska maha menee aivan helevetin kuralle.

Nämä olkoot rohkaisun sanat heille, jotka miettii matkustavansa Afrikkaan. Et varmana kuole täällä proteiinin puutokseen. Ja jos olet vähemmän sosiaalisesti ahdistunut niin sen kalankaan ei tarvi uida sun lautaselle. (Ite olen vaan niin pirun hajalla ihmisistä. Työn alla: koita olla välittämättä. Maailma ei kaadu, vaikka anoppi/mies/pastori suuttuis kun et syö ”normaalisti”.)

Kohti vegaanista maailmaa.

#vegaani #kasvispainotteinen #vegaani ulkomailla #vegaani Suomi #suomivegaani #vegaaninen maailma #vegaani matkustus #proteiini

0 notes

arikuosmanen · 7 years

Text

Hetki, joka muuttaa elämää: “Ajattelin, että ne olivat vaihtaneet lapsen” (Yle)

Lue alkuperäinen artikkeli tältä sivulta: this site

“Kun Reino syntyi, katsoin häntä ja ajattelin, että onpa jännän sininen lapsi. Häntä lähdettiin pian syntymän jälkeen viemään jonnekin. Muistan, että minua harmitti hirveästi se, että en ollut ehtinyt kunnolla koskettaa lapseni ihoa.

Kohta meille selvisi, että Reinolla on Downin syndrooma. Poika joutui heti isoon leikkaukseen, koska hänen ruokatorvensa oli poikki. Kun pääsimme vihdoin katsomaan vauvaa, hän oli aivan turvoksissa. Kävelin ulos huoneesta ja ajattelin, että tuota ovea en koskaan enää avaa. Ajattelin niinkin rumasti, että pitäkää vammainen kersanne, mua ei voisi vähempää kiinnostaa. Ajattelin, että ne olivat vaihtaneet lapsen.

Minulla kävi kuitenkin hyvä tuuri. Osastolla sattui olemaan ihana hoitaja, joka jaksoi koko yön keskustella kanssani. Minulle tuli palo, että pitää kuitenkin päästä kattomaan sitä vauvaa. Ja kun aamulla menin sinne, niin kyllähän hänessä kuitenkin oli veljen näköä. Ja minä koskin vauvan ihoa. Se oli aivan ihanaa.

Reinon saaminen on ollut minulle itselleni henkilökohtaisesti iso juttu. Aiemmin olin aina karttanut erilaisia ihmisiä, vammaisia ja muita. Enää en tykkää puhua kehitysvammaisista. Puhun erityisistä. Ei ole niin isoa väkimäärää, mistä en osaisi bongata niitä erityisiä.

Nyt Reino on 5-vuotias. Hän käy ryhmiksessä, rakastaa soittaa rumpuja ja laulaa. Reino on aukaissut ihan valtavasti silmiäni. Olen alkanut puolustaa kaikkia erityislapsia, ihan valtavasti.”

Mervi Kujala-Lamberg, 42, Ruovesi

Daniel Lewis Antti Palomaa / Yle

“Isäni on kotoisin Karibialta. Hän teki meille kotiseutunsa ruokaa kotona. Siitä sain idean, että voisin itsekin tehdä karibialaista ruokaa. Curry on kova juttu ja juustokumina sekä roti-leipä, johon katuruoka kääritään.

Olin Ikaalisten kylpylässä kokkina kesällä 2016. Kylpylän rannassa oli kahdet festarit. Olin molempina kertoina rannassa myymässä kanawokkia paellapannun kanssa. Ruoka näytti menevän hyvin kaupaksi. Lopetin työt kylpylässä syksyllä. Talven olin raksahommissa, mutta sitten kävin yrittäjäkurssin, hain starttirahan ja perustin toiminimen.

Kaikki tekemäni ruoka on vegaanista. Olen itse ollut vegaani pari vuotta, enkä tykkää muuta kokatakaan. Tänä kesänä myin ruokaa Sastamalassa ja Tampereella. Ensi kesäksi suunnittelen, että varaisin jo etukäteen vähän enemmän markkina- ja festaripaikkoja. Saisin tehtyä tätä isommassa mittakaavassa.”

Daniel Lewis, 19, Sastamala

Helena TiililäRiikka Nurmi / Yle

“Innostuin rypäleiden viljelystä kaksikymmentä vuotta sitten. Taisin selailla puutarhalehtiä ja sitten päässä vain tapahtui jotain. Kuulemma tästä talosta lähtöisin oleva kouluneuvos Kaarlo Tiililä kirjoitti 1800-luvulla päiväkirjoissaan haluavansa kasvattaa näillä mailla rypäleitä. Hän oli todella aikaansa edellä.

Alussa oli todella vaikea löytää taimia. Beta- ja Zilga-taimet toin tänne kasvihuoneeseen ensimmäiseksi. Sitten alkoi löytyä ihmisiä, jotka tiesivät kasvatuksesta enemmän. Sain heiltä pistokastikkuja, joista ryhdyin juurruttamaan lisää taimia. Lajikkeiden määrä lisääntyy minulla koko ajan, samoin kasvihuoneiden määrä. Nythän meillä on Suomessa jo viininkasvattajien yhdistys ja paljon aiheesta tietäviä ihmisiä. Saamme myös tietoa, kokemuksia ja taimia Yhdysvalloista, Virosta ja Ruotsista.

Uskon, että viininkasvatuksella on tulevaisuutta Suomessa. Pitää vaan löytää ne lajikkeet, jotka täällä menestyvät. Hybridirypäleissä on aitoviinin lisäksi jotakin muuta viinilajiketta risteytettynä, näin saadaan juuri tarvittua kestävyyttä ja mielenkiintoisia aromeja. Todennäköisesti me tulemme tarvitsemaan muovitunnelikasvatusta, mutta se tunnetaan hyvin täällä jo mansikan- ja tomaatinviljelyssä. Avomaaviljelyssä on kyllä haasteita, jos kesät on tämän kesän kaltaisia.

Tämä on mielenkiintoista, koska tämä on niin vaikeaa. Kaikki on pitänyt opetella kantapään kautta ja kokeilemalla. Joskus onnistun, joskus en. Se haastaa minua oppimaan koko ajan enemmän.”

Helena Tiililä, 54, Pälkäne

Joona LaihoMarko Melto / Yle

”Muutin tänne viisi vuotta sitten, kun olin 22-vuotias. Yksin asuminen jännitti aluksi, vaikka olihan minulla ollut asumiskokeilu, mutta se ei ollut kovin pitkä. Silloin sain hieman esimakua. Kai sitä halusi silloin vanhempien luota pois. Ja tietysti halusin varmaan opetella itsenäistymistä. Jos vaikka katsoo televisiota niin voi katsoa mitä haluaa.

Asuntoni on Kehitysvammaisten Palvelusäätiön omistuksessa. Se on melko tilava, ei mikään hirveän iso, mutta ihan sopiva yksin asuvalle. Sijainti on hyvä, kaupungin keskustassa, kaupat ja kaikki palvelut ovat lähellä.

Kaikki on mennyt hyvin, ja onhan minulla ohjaajakin Setlementti Tampereesta. Häneltä saan tukea arkeen, siivoamisessa ja kauppa-asioissa. Kaupassa käyn itse, mutta joskus jos olen ostanut vaikka liikaa jukurttia niin sanotaan, että älä seuraavalla kerralla osta liikaa.”

Joona Laiho, 27, Tampere

Karoliina NikitinJari Hakkarainen / Yle

”Minulla on sellainen jatkuva maailmantuska. Maailma on täynnä tavaraa, ja kun mitään en voi heittää pois, niin materiaaleille oli keksittävä uutta käyttöä. Näin netissä kierrätysmateriaaleista tehdyt kengät ja matkustin Lontooseen niitä ostamaan. En niitä kuitenkaan saanut. Ajattelin, että täytyy opetella tekemään sellaiset itse ja menin suutarikouluun Kankaanpäähän.

Olin tosi omituinen koulussa, kun käytin kengissä tekstiilejä, vanhoja farkkuja ja sellaista. Ei sitä välttämättä siellä hyvällä katsottu. Olin tällainen anarkisti. Materiaalivalintojani ohjaa ekologisuus ja eettisyys. Käytän vanhoja tekstiilejä, kuten takkeja, pöytäliinoja ja sohvanpäällisiä. Osa nahkoista ja tekstiileistä ovat uusia, mutta jääneet muualla tarpeettomiksi. Pohjat ja korot ovat lopettaneiden kenkätehtaiden varastoeriä tai olen tehnyt pohjat vaikka auton kuramatosta.

En tee pintamuotia. Olen aina ollut historiasta kiinnostunut ja minun kenkämallini ovat historiallisia. Haen ideoita menneisyydestä, koska mielestäni kauniit kengät on jo keksitty. Suosituin mallini on 1600-luvun tyylinen hovikenkä. Sen esikuvana ovat Ranskan hovin kengät. Siinä on sellainen vyötäröity pompadourkorko. Korkokengäthän olivat aluksi miehillä ja Ludwigilla oli vallan merkkinä vielä punaiset korot.

Minä olen siirtynyt elämässäni puoli kilometriä. Kun menen tuohon Kokemäenjoen rantaan, näen lapsuudenkotini. Vastavirtaan olen tullut, eli sen verran olen joutunut ponnistelemaan. Laukuntekijöitä oli täällä Keikyässä paljon lapsuudessani, mutta kengäntekijöitä en tiedä toista. Käsityö on kiinnostanut aina, toinen isoäideistäni oli kutoja ja toinen ompeli koko kylälle vaatteet.

Nyt alkaa kuudes vuosi kengäntekijänä, enkä aio antaa periksi. Minulla on turvana kesätyö: hoidan mehiläisiä. Tarjoan makeaa elämää ja kepeitä askeleita.”

Karoliina Nikitin, 43, Sastamala

Mikko KiioKatri Rauska / Yle

”Olen maalaistalon poika. Meillä oli kotona sahat, porat ja kirveet käden ulottuvilla ja vapaasti käytössä. Siitä se oma innostus nikkarointiin on lähtenyt. Menin Sallaan 1970-luvulla peruskoulun oppilasasuntolaan asuntolanhoitajaksi ja siellä oli syytä kehitellä tekemistä lapsille. Silloin syntyi ensimmäinen monista nikkariverstaistani lapsille.

Haluan tarjota lapsille mahdollisuuden käsillä tekemiseen. En halua ohjata tai opastaa, vaan tarjota sellaiset puitteet, missä luovuus pääsee valloilleen. Verstas pitää varustaa sillä tavalla, että tekeminen syntyy ihan itsestään. Pitää olla työkaluja ja ennen kaikkea vanhoja romuja, jotka houkuttavat luomaan uutta. Jos lapsella ei millään synny omia ideoita, neuvon tekemään perinteisiä leluja, täryväkkärän, pikisirkan tai helikopterin. Parasta on, kun verstaan lapsivieraalla ikään kuin lamppu syttyy päässä ja näen, että valmista syntyy monen epäonnistumisen jälkeen. Usein lopputulos on suunnitelmaa parempi.

Jokaisella lapsella pitäisi olla jonkinlainen verstas lähiympäristössään. Sellaisen saa nopeasti jopa kaupunkiasuntoon: ruuveilla tukeva hylly seinään ja siihen ruuvipuristin kiinni. Lähelle muutama laudanpätkä ja ruuveja eikä muuta tarvita. Vanhempien pitäisi laittaa valmiit lelut varastoon ja tuoda esille käsityövälineet.”

Mikko Kiio, Kangasala

Yle Tampere julkaisee Suomi 100: Ihmisiä Pirkanmaalta -sarjassa tarinoita ja kuvia koko vuoden ajan muun muassa Facebookissa (siirryt toiseen palveluun).

from WordPress http://ift.tt/2zhzARB via IFTTT

#IFTTT #WordPress

0 notes